Huolenpitoa Oululaisittain

Työssä, opiskelussa ja muussa arkisessa toiminnassa koettua, opittua ja muistettua.

Huolenpitoa Oululaisittain

ViestiKirjoittaja mies » 03 Kesä 2016, 07:45

Wacklin, Sara, 1790-1846; Satanen muistelmia Pohjanmaalta kirjoitti:"Herra-Jumala pitää hulluista huolta."

Toinen tapaus koskella on yhtä omituinen. Se on monelle paikkakunnan asukkaalle tuttu.

Mielipuoli mierolainen, joka kerjäten kävi taloissa Oulujoen varrella, irroitti eräänä päivänä venheen koskenniskalta, istui mieropussinensa siihen ja heittäytyi niin ihan iloisena vesille. Venhe oli jo väkevimmässä koskessa, kuin tämä huomattiin, eikä pelastusta enää ollut ajattelemistakaan, ja vihdoin katosi se kokonaan näkijäin silmistä. Miehen kuolema pidettiin varmana eikä häntä siis haettukaan yhtävähän kuin venheen omistaja venhettänsä, jonka luuli koskessa murskaantuneeksi. Mutta sanotaan Herran Jumalan olevan hulluin hoitajan, ja niin oli nytkin, sillä onnellisesti oli venhe tullut alas koskesta, mutta tuuli ajoi sen merelle, Ruotsin puolelle, jossa Tukholmaan kulkeva laivuri löysi mielipuolen, otti sen laivaansa, hoiti sitä vaikkei sen kieltäkään ymmärtänyt ja vihdoin heitti Tukholmaan.

Monta vuotta myöhemmin löysivät muutamat Suomalaiset saman miehen kunnollisena ja taitavana ruukintyömiehenä lähellä Ruotsin pääkaupunkia.

Hänen järkensä oli selvinnyt, ja onnettomuudestansa oli hänelle vaan se muisti, että Jumalan enkeli oli hänen kehnosta venheestä nostanut suureen laivaan. Hän sanoi myöskin Jumalan hänestä ainaisen huoleen pitäneen.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Huolenpitoa Oululaisittain

ViestiKirjoittaja mies » 08 Kesä 2016, 07:38

Wacklin, Sara, 1790-1846; Satanen muistelmia Pohjanmaalta kirjoitti:Kova Ukkosenilma.

Elokuun 1 p. vuonna 1793 oli rasittavan lämpönen. Synkeitä ukonpilviä kokoontui taivasranteelle ja raju-ilma oli odotettava, jota välttäen tavallista varemmin kiiruhdettiin levolle. Mutta ukon tulia leimusi niin kauheasti kaikilta puolin jo ennen jyrinän kuuluman, että niitten valo valaisi pimeän taivaan ja värisevän maan yhtä selvästi kuin aurinko, vaikka erityisellä kauhulla. Hirvittävät tulipilvet ajoivat toinen toisiaan ja väliaikoina oli pilkko-pimeä. Silloin korotti luonnon herra väkevän äänensä pilvistä. Jäykkäluontoisimmatkin kävivät pelkuriksi nähdessään sellaisen tulen ja kuullessaan ukon väkevimmät pamaukset. Ainoastaan pienet lapset nukkuivat viattomuudessaan sinä kauhiana yönä, joka teki kaikki, jotka sen näkivät, ukkoista pelkääviksi.

Jyry kasvoi; nuoret ja vanhat naiset parkuivat, itkivät ja rukoilivat Jumalalta säästämistä. Kauhun ollessa korkeimmillaan, oli taivas täynnä tulta ja valkeaa ja samassa kuului kauhistava järäys ikään kun koko maa olisi revennyt. Tuomiopäivän luultiin tulleen. Pamauksen perästä satoi kiviä koko kaupungin yli. Suuria kiviä putosi kattojen ja lattian läpi monta kyynärää syvälle maahan. Kaikki ikkunat särkyivät. Kirkon ovet aukenivat, ruunut putosivat; ihmiskäden kajoomatta soivat kellot kolkosti. Huikea tuuli humisi ikkunain lävitse ja porutti urkuja.

Tuhansittain ihmisiä kiiruhti osittain alastomana kirkkoon. He eivät tietäneet, mitä oli tapahtunut tai mitä heidän oli peljättävä, mutta kaikki pyrkivät Jumalan huoneesen ikäänkuin siellä saamaan turvaa. Liikuttava oli nähdä ja kuulla näiden valjuin, pelästyneiden olentoin hartautta ja palavia rukouksia temppelin hävityksen kauhistuksen keskellä ukonnuolten valossa ja jyryn vähentyessä, sillä raju-ilma oli loppumaisissaan.

Luonto rupesi tyventymään ja ihmisten mielet samoin, sillä taivas selkeni, tulet sammuivat ja jyry vaikeni. Pappi astui alttarille. Hartaasti ylisti hän Jumalan suurta voimaa ja kiitti äsken päästyn vaaran pelastuksesta. Ja harvoin lienee hartaampia kiitoksia noussut ihmissydämistä, kuin näitten monta hetkeä kuoleman kauhun kanssa taistelleitten ihmisten sydämistä.

Sitte käytiin tiedustelemaan viimeisen kummallisen seikan laitaa. Silloinpa havattiin ukkosen iskeneen vanhan linnan raunioissa olevaan ruutikellarin. Siitä viskaantui kiviä ympärinsä. Niitten joukossa oli niin suuria, että 10 miestä ei voinut niitä liikuttaa paikasta. Yhtäkään ihmishenkeä ei mennyt eikä ainoatakaan tullut vahingoitetuksi. Vaikka yhdessäkin kohdassa suuri kivi oli pudonnut erään köyhän miehen asunnon katon lävitse ihan lähelle makaavan lapsen kehtoa lattian lävitse maahan, niin ei lapselle mitään vahinkoa tullut.

Pienessä puuhuoneessa Linnan saarella asui mies vaimoinensa, jotka sattuivat olemaan poissa. Heidän asunto kukistui; sen sisällä ei ollut muuta kuin lintu häkissään ja kissa. Kumpikin löydettiin elävänä ja vahingoittamatta raunioin alta. Kissa, joka ennen aina oli lintua tavottanut, istui nyt rauhallisena ihan kuin vartiana rypistyneen häkin luona, josta lintu viserti kiitoslauluansa ja kissa köyristi mielihyvässä selkäänsä. Siitä asti ei Linna-luodolla ole ketään asunut.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Arjen askareissa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron