Koneeni muistista löytyi joskus viime talvana sinne tallentamani vanha O,H Jussilan kirjoitus. Ajattelin siitä ottaa mahdollisesti muutamia katkelmia Lakia käsittelevään keskusteluun. Ensin laitan sen kuitenkin kokonaisuudessaan tänne luettavaksi. Se on julkaistu 1953 Maitojyvä lehdessä, digitaalimuotoon ja nettiin sen on muokannut Timo Holma, kuten kirjoituksen lopusta voi lukea. M A I T O J Y V Ä 1953
Julkaisija: LAESTADIOLAISTEN YLIOPPILASKOTI
Vammala 1953, Tyrvään Kirjapaino Oy
Sivut 3 - 8
Vangituille vapautusta - sidotuille päästöä
Satavuotismuisto. Kirjoittanut O. H. Jussila
"Oikein minun sydämeni on liikkunut, vieläpä huutanut kiitosta Jumalalle evankeliumin kalliista lahjasta, sen kalleimmasta ytimestä, että Jumalan armollinen isänsydän on avattu köyhien sielujen turvapaikaksi ja ettemme me itse, eivät itkumme ja huokauksemme ole avanneet armon ovea, vaan Jumala paljasti ja vielä paljastaa iankaikkisen rakkautensa Jeesuksen verihaavojen kautta, ja on ankkuroinut uskomme niin lujalle perustukselle, että se kestää. Uskomme ankkuri on kiinnitetty Jumalan valtaistuimeen, jolle Kristus, Voittaja, on korotettu." (Kirjoittajan kirjeestä.)
Kun rovasti Lauri Leevi Laestadius kevättalvella 1849 muutti Kaaresuvannosta Pajalaan, voimakas herätys oli vaikuttanut hänen jättämällään työmaalla puoli neljättä vuotta ja levinnyt muihinkin Lapin seurakuntiin. Myös Pajalassa, joka ei ollut enää Lappia, vaan Länsi-Pohjaa, herätys liikkui maakylissä. Entistä ilmeisemmäksi tuli nyt Laestadiukselle heränneiden jatkuvan sielunhoidon tarve, sillä syvään hätään vajonneille oli käynyt polttavaksi kysymys pelastusvarmuudesta. Tämän tajusi Laestadius, mutta vielä huolestuneempia olivat eräät rovastin työkumppanit, jotka toimivat varsinaisen rahvaan keskuudessa.
Näistä olivat lahjakkaimpia Juhani Raattamaa sekä Erkki Antti Juhonpieti, jonka Laestadius sai "oikeaksi kädekseen" muutettuansa Pajalaan. Erkki Antti oli Laestadiuksen työtovereista alunpitäen enimmin Raamattuun perehtynyt. Sekä kirjalliset lähteet että alkuherätyksen kristittyjen muistelut todistavat, että hänellä myös oli alunperin evankelisempi uskonkäsitys kuin alkumyrskyjen ajan saarnaajilla. Erkki-Antin vaikutus tulikin olemaan ratkaiseva herätysliikkeen opilliseen seestymiseen, erikoisesti silloin, kun sisäisen pakon vaatimana heräsi kysymys siitä, mitä tietä Jumala antaa pelastavan armonsa ja syntien anteeksiantamuksen hätääntyneelle sielulle.
Jo Laestadiuksen toimiessa Kaaresuvannossa oli heränneiden keskuudessa esiintynyt "armon merkkejä", näkyjä ja ilmestyksiä. Laestadius itsekin oli niitä saanut, samoin Raattamaa ja Erkki-Antti. Pajalan seurakunnan alueella ja muuallakin niitä esiintyi siinä määrin, että kehitys näytti vievän hurmosherätykseen. Huolestumista aiheutti havainto, että siihen liittyvä henkinen jännitys herpaannutti. Sen purkautuminen "armon merkkinä" saattoi nostaa riemuntäyteisiin tunnetiloihin, mutta ei kyennyt antamaan tosi vapautta ja sielun rauhaa. Hätääntyneitä synnintunnustajia kehoitettiin "uskomaan Jeesus sydämeen" ja sitten annettiin todistus, että he olivat Jumalan lapsia. Kehoitettiin "seuramaan Jeesuksen askelia yrttitarhasta Pääkallonpaikalle" ja itkevän Marian seurassa odottamaan, että Jeesus ilmestyisi elävänä "kuoleman haudasta". Mutta kaikki tämäkin oli samalla yksilöllisen mystiikan linjalla.
Silloin tuli ratkaiseva käänne: Päästiin käsittämään, että Jumalan elävä seurakunta on Jumalan käyttämä ilmoituksen kantaja ja Hänen äänitorvensa, jonka tehtäväksi Jumalan armahduspäätöksen julistaminen on annettu. Korostus Taavetin.
Ajankohdasta, jolloin synninpäästöä liikkeen piirissä j u l k i s e s t i alettiin julistaa, tutkijat ovat tulleet eri tuloksiin. On mainittu myöskin vuosiluku 1853. Kirjallisista lähteistä ja useiden henkilöiden haastatteluista pitkien aikojen kuluessa kokoamani viitteet ovat antaneet minullekin saman tuloksen.
Kirjallisista lähteistä on J. Raattamaan "toinen kanssapuhe Kristuksen seurakunnalle", kirjoitettu Jellivaaran Ullatissa 28/2 1854. Se on vanhin kirjallinen merkintä siitä, että Raattamaa vuoden 1854 alkupäässä katsoi tarpeelliseksi tiedoittaa uudesta löydöstä ja sen käytäntöönottamisesta. Sitten on Siionin Lähetyslehden 1. ja 2. numeroissa v. 1923 nimim. Sanankuulijan kaksiosainen kirjoitus "Kristillisyydestä Lapissa ja Peräpohjolassa". Lehden silloisena toimittajana tiedän, että Sanankuulija oli H e i k k i J o l m a Pellosta, jolta minulla on runsaasti myös haastattelutietoja. [1 Tässä yhteydessä korjaan v:n 1950 Maitojyvässä olleen kirjoitukseni huolimattomuusvirheen: Ruotsin Alatornion Mattilan kylän Ojalan taloon ei muuttanut Iisakki Kangas, vaan Iisakki J u u s o (Kraatari Iisakki). Ensinmainittu oli myöhemmin kahdeksan vuotta lankeemuksessa ja meni parannuksen armon jälleen saaneena Amerikkaan. Saarnaajana seurakunta ei häntä enää käyttänyt. (Vrt. Sanomia Siionista v. 1892 s. 12).] Kevättalvesta 1849 saakka, jolloin Laestadius muutti Pajalaan, Jolma seurasi kiinteästi herätyksen kulkua, ja hänen muistitietonsa ovat osoittautuneet varsin tarkoiksi. E.m. kuvauksessaan hän sanoo: "Heikki Parkajoki saarnasi Könkäisen kirkolla Juhannusjuhlassa noin 1854 pelkäämättä uskosta ja syntien anteeksi saamisesta Jeesuksen nimen ja veren kautta".
Tästä voimme todeta kaksi asiaa. Ensiksi, että Könkäisten kirkkojuhlilla juhannuksena kuultiin syntien anteeksiantamuksen julkista julistamista Parkajoen suusta. Ajankohta, noin v. 1854, vain ei ole täsmällinen.
Haastattelutietoja on myöskin S. Paulaharju tallentanut, ja Martti E. Miettinen on niitä käyttänyt teoksessaan "Lestadiolainen heräysliike". Niistä tässä kaksi. Helena Ollintytär Parkajoki muisteli tapahtumaa hänen ollessaan viiden vuoden ikäinen. Laestadius piti ensi kertaa seuroja Kitkiöjärven Tuomaan talossa (n. 3 km Muoniosta länteen). Oli kesäaika, niin että Laestadius saarnasi pihalla suurelle seuraväelle. Vaikka kuulijoiden joukossa oli raskaalla tunnolla olevia, hän ei julistanut heille henkilökohtaista synninpäästöä. Tallin ylisillä naiset tunnontuskissaan parkuivat ja vieriskelivät lattialla. Lapset, niiden joukossa mainittu Helena, kiipesivät portaille katsomaan näitä naisia. M a r i a P a r k a j o k i, joka toimitti lapset pois, t o d i s t i t a l l i n y l i s i l l ä s a l a a s y n n i t a n t e e k s i näille vaikeroiville vaimoille. - Lisäksi on Hilta Parkajoen kertomus: "R a a t t a m a a o n S a k o n t a l o s s a K i t k i ö j o e s s a e n s i k e r r a n j u l i s t a n u t p ö y d ä n
t a k a a s y n n i t a n t e e k s i seiniä myöten. Silloin oli kauhean suuret seurat Sakon talossa. Matarengista (Ruotsin Ylitornion kirkolta), Tärännöstä, Jellivaarasta, Kittilästä oli ihmisiä Sakon talossa. - - - Kolme riihtä lämmitettiin lämpimiksi, niissäkin oltiin yötä. - - - - Oli saarnamiehenä myös Parka-Heikki. Ja täällä on silloin kristillisyys tutkittu, ja sitten on synnit julistettu anteeksi. Raattamaa sen aloitti. Laestadiuksella se on ollut semmoista papinhoitoa. Mutta Kitkiöjoessa se tutkittiin sitten Sakon talossa ja kattottiin", jatkaa Hilta Parkajoki, "että ihmisillä on oikeus Jumalan puolesta tojistaa synnit anteeksi."
Lähetyskoulun tilikirjojen perusteella on voitu todeta, että Raattamaa piti kouluansa Kitkiöjärvellä ensimmäisen kerran kesäkuussa 1853, ja että Maria Parkajoki, koulun taloudenhoitajana ja varsinkin naisten sielunhoitotyöhön osallistuneena, oli hänen mukanaan. Myöskin kertojan oman iän määrittely täsmällistää vuosiluvuksi 1853. Tämän mukaan siis L a e s t a d i u s e i s i l l o i n v i e l ä k ä y t t ä n y t s y n n i n p ä ä s t ö ä,
m u t t a s e n k ä y t t ä m i s e s t ä o l i t i e t o e r ä i s s ä h e r ä n n e i d e n
p i i r e i s s ä. Edelleen: sitä ei käytetty julkisesti, mutta Heikki Parkajoen Maria-sisar käytti sitä s a l a a. - Hilta Parkajoen kertomus taas vie meidät saman vuoden joulukuun loppupuolelle tai seuraavan vuoden alkuun. Sillä voidaan todeta, että Raattamaa todellakin silloin piti koulua Kitkiöjoen kylässä, aikaisemmin mainitun Kitkiöjärven lähistöllä. Siis vuoden 1853 joulukuun loppu- ja vuoden 1854 alkupuoliskojen välissä synninpäästön käyttäminen oli tullut j u l k i s e k s i asiaksi.
Mutta mitä muuta oli vuonna 1853 tapahtunut? Heikki Jolman muistelun mukaan Heikki Parkajoki julisti juhannusjuhlilla j u l k i s e s t i synninpäästön sanaa. Seuraavat lisätiedot osoittavat, että Jolman maininta juhannusjuhlasta "noin v.1854" on täsmällistettävä vuodeksi 1853. Ensiksikin Heikki Jolma itse kertoi minulle keväällä 1913 seuraavaa: "Erkki-Antti ei alussakaan saarnannut tuomioita, vaan oli alunperin evankeliumillinen". Kysellessäni syntien anteeksiantamuksen julistamisesta, hän selosti sitä näin: "Erkki-Antti kertoi minulle, että Parka-Heikki oli alkanut saarnata j u l k i s e s t i uskosta ja syntein anteeksisaamisesta. Hän oli Raattamaan kanssa ollut siitä yksimielinen alustapitäen. Parka-Heikillä oli kaksi sisarta, Eeva ja Maija, jotka olivat Heikin vertaisia eivätkä antaneet perää maailmalle eivätkä perkeleelle. Kun Laestadius oli saanut kuulla, että Parka-Heikki saarnasi uskoa ja syntien anteeksiantamista, hän oli sanonut: "Parka-Heikki se saarnaa uskosta kreetille ja pleetille." [ 2 Vrt. 1. Kun. 1:38. "Kreetit ja pleetit"- sanontaa käytettiin ruotsinkielessä samassa merkityksessä kuin suomenkielen "hulliaiset ja pulliaiset".] Erkki-Antti ja muut lähellä rovastia asuvat tiesivät näin tapahtuneen. Parka-Heikki tuli sitten sisarineen juhannukseksi Könkäisten kirkolle ja saarnasi sielläkin samaa julkisesti seurakunnalle.
Se ei ollut rovastiinkin vaikuttamatta. Erkki-Antti näet tuli tämän tapahduttua Pelloon ja siitä vielä alaspäin, sokea Mooses kumppaninaan ja Tärännöstä kotoisin ollut, oikein puhelias ihminen Eeva Jatko koulun ruoanlaittajana. Heidän ollessaan tällä matkalla Juoksengissa Laestadiuksen tytär Sofia kirjoitti Eevalle Juoksenkiin, että "pappa on näinä aikoina saarnannut paljon evankeliumia, erinomattain Pyhäinmiestenpäivänä, ja saman syksyn Rukouspäivänä hän myös saarnasi voimallisesti uskosta".
Tämä Erkki-Antin Heikki Jolmalle antama tieto on erittäin tärkeä sen vuoksi, että se täsmentää Parka-Heikin juhannus-kirkolla käyttämän j u l k i s e n syntien anteeksiantamisen vuosiluvuksi 1853. Molemmissa Laestadiuksen tyttären mainitsemissa saarnoissa (Uudessa Postillassa siv. 284 ja 561) on juuri tämä vuosiluku. Sisällöltään ne, varsinkin Pyhäinmiestenpäivän saarna, olivat rovastin sanankuulijoille aivan järkyttävän evankeliumihenkisiä. [ 3 Viimeksimainitsemassani Laestadius, ottaen lähtökohdaksi: "jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, on Jumala suurempi kuin sydämemme", jo nyt rohkenee heränneille sanoa: "Sinun pitää uskoman, että sinä olet vanhurskas, vaikka sinä olet rietas. Sinun pitää uskoman, että sinä olet puhdas, vaikka et ole puhdas. Sinun pitää uskoman, että Jeesus on sydämessä. Sinun pitää uskoman, että sinä olet Jumalan lapsi, vaikka olet perkeleen lapsi".]
Taivaan valtakunnan avainten e n s i m m ä i s e n j u l k i s e n k ä y t t ä m i s e n
a j a n k o h d a k s i olemme siis voineet todeta v u o d e n 1853 j u h a n n u k s e n
e d e l l i s e n a j a n, jolloin Parkajoki oli tulossa Pajalan Könkäisiin. Mutta mitä oli tapahtunut tämän ja edellä selostettujen Kitkiöjärven seurojen väliaikana?
Tätä asiaa koskevissa muistiinpanoissani on vielä kaksi Erkki-Antilta kuultua kertomusta.
Toinen niistä on Ruotsin Ylitornion entisen kätilön ja rokottajan M a t i l d a F o g m a- n i n, toinen saarnaaja V i k t o r D y h r i n antama. Ensin mainittu oli Laestadiuksen läheinen ystävä - kerrankin hän oli kolme viikkoa hänen vieraanansa - ja Erkki-Antin luotettu, kristillisyyden keskeisimpiä henkilöitä koko Tornionlaaksossa. Viktor Dyhr taas oli kuulunut Haaparannalla leskirouva Angelika Laestadiuksen oppilaihin. [ 4 Angelika Laestadius oli L. L. Laestadiuksen miniä ja hänen veljensä Petruksen tytär. ] Rouva Laestadiuksella oli ollut tapana viedä koulunsa oppilaat Erkki-Antin vuotuisilla Haaparannalla-käynneillä seuroihin häntä kuulemaan ja kehoittaa heitä kuulemistaan asioista vanhukselta lisää kysymään. Kun kyselin asiaa itseltään Angelika Laestadiukselta, hän oli jo iäkäs ja hänen muistinsa heikentenyt, joten hän vain totesi niin tapahtuneen, kuinka sanoin asioista kerrotun. Sen sijaan sain havainnollisia tietoja Viktor Dyhriltä, joka mm. Oskar Pekkalan kanssa oli Erkki-Antin seuroissa innokkaana kyselijänä. Molemmat olivat silloin toisella kymmenellä, lahjakkaita ja pirteitä poikia Ruotsin Alatornion Nikkalasta. Kun Erkki-Antti oli erittäin lapsirakas, saivat pojat hänet aina lisää kertomaan. Viktor Dyhr muisti kuulemansa kuin ulkoa opitun katekismuksen ja useat eri kerrat toisti sen aina samansisältöisenä.
Matilda Fogman kertoi: "Kun Raattamaa Lutherin postillasta oli käsittänyt syntien anteeksiantamisen evankeliumin ja synninpäästön voiman, Laestadius ensin pelkäsi sitä käyttää. Ensimmäisinä käsittivät evankeliumin ja syntien anteeksiantamisen neljä naista: Heikki Parkajoen sisar Eeva Muonion Ylipäästä, Ranta-Loviisa (Loviisa Ranta) Muodoslompolosta ja Vuolon Luuva (Vuolon emäntä Loviisa Vuolo), hänkin Muonion Ylikylästä. He ylistivät Jumalaa, puhuivat Laestadiukselle kauan myöhään yöhön ja saarnasivat tavattoman rohkeasti evankeliumia."
Viktor Dyhr kertoi: "Erkki-Antti sanoi olevansa viklundilaisia. Sen tähden hän oli huomannut, että herätys ankarasti laillisena meni vinoon, puhui siitä Raattamaalle ja osoitti sen hänelle Raamatulla. Raattamaa käsitti asian ja sanoi: ‘Pitää antaa tästä tieto rovastille’. Erkki-Antti vaati, että Raattamaan oli mentävä siitä Laestadiukselle puhumaan, mutta Juhani väitti, ettei hänellä ollut niin paljon Raamattua kuin Erkki-Antilla ja pakotti Erkki-Antin lähtemään. Kun hän meni Lutheruksen postilla mukanaan, rovasti kysyi: ‘Mikäs nyt on, Erik Anders, kun tuommoinen iso kirja on kainalossa?’ Hän vastasi: ‘Meillä on Juhanin kanssa ymmärrys, että on ruvettava saarnaamaan evankeliumia, niin että heränneet tunnot pääsevät synnin siteistä, sillä ellei evankeliumia saarnata, menevät heränneet helvettiin niin kuin heräämättömätkin’. Silloin Laestadius sanoi: ‘On tutkittava, mitä Raamattu sanoo’, eikä ollut ollenkaan vastahakoinen. Ja niin he tutkivat Raamattua Könkäisen pappilassa kolme vuorokautta yhteen mittaan. Ei rovasti ottanut synninpäästöä vastaan, mutta sen verran hänelle ymmärrys aukeni, että päätti: ‘Koska tämä asia on auennut näin sinulle ja Juhanille, niin freistatkaa te (s.o. koettakaa, yrittäkää), minä jatkan lain saarnaamista. Katsotaan, mikä vaikutus tulee’. Niin hän ja Juhani saarnasivat evankeliumia Kaunisvaarassa (Pajalasta 28 km miltei suoraan pohjoiseen), ja siinä vuoren kupeella on kylä. Sen teon hedelmänä oli, että ne jotka evankeliumin ottivat vastaan uskolla, tulivat riemunliikutuksiin. Mutta eivät kaikki uskoneet, vaikka olivat heränneitä ja vyöryttelivät tuskissaan lattialla, vaan jäivät katsomaan asioiden kulkua. Ulkopuoliset menivät kertomaan Laestadiukselle, että Erkki-Antti ja Raattamaa ovat tulleet hulluiksi, saarnaavat väärää oppia ja kansa hyppää ja tanssaa. Laestadius oli sanonut: ‘Olen jo kuullut ja menen asiaa tutkimaan’. Hän tuli ja oli seuroissa mukana kolme vuorokautta kuuntelemassa. Sitten hän piti saarnan tekstinään Jesajan 35. luku, jossa on kirjoitettu: ‘Herran lunastetut palajavat ja tulevat riemulla Sioniin, ja iankaikkinen ilo on oleva heidän päänsä päällä. Ilon ja riemun he käsittävät, ja murhe ja huokaus pitää pakeneman’. Ja rovasti lopetti: ‘On sanottu, että evankeliumi, jota Erik Anders ja Juhani saarnaavat, on väärä, mutta Jumalan sana osoittaa, että sidotut sielut on irti laskettava’ ja käski Erkki-Antin ja Raattamaan niin saarnata. Sillä paikalla haaraantui kristillisyys kahteen suuntaan, sillä toiset eivät päässeet kuulemaansa sydämellään käsittämään silloin eivätkä myöhemmin, kun eivät sitä hyväksyneet."
Kaikki Matilda Fogmanin Erkki-Antilta kuulemassa kertomuksessa nimetyt kolme naista - Erkki-Antti oli puhunut neljästä, mutta otaksuin neljännellä tarkoitetun sitä naista, joka perintätiedon mukaan kaikkein ensimmäisenä sai synninpäästön Raattamaalta - olivat samalta seudulta, ennen mainittujen Kitkiöjärven ja Kitkiöjoen lähistöltä ja olivat voineet olla ennen juhannusta Kitkiöjärven seuroissa. Juhannuksen aikaan he olivat Heikki Parkajoen mukana kirkkojuhlilla ja kohtasivat myös rovastin, joka oli heidän vanha rakas ystävänsä. Mutta Erkki-Antin tekemä aloite, keskustelu Raattamaan kanssa, tapahtui joskus aikaisemmin ja hänen keskustelunsa Laestadiuksen kanssa todennäköisesti edellä kerrottujen juhannusseurojen ja sen matkan jälkeen, jonka Erkki-Antti myöhemmin samana kesänä teki Pelloon. Pellolaiset eivät silloin häneltä kuulleet synninpäästön käytöstä, vaan - kuten Jolma muisteli - Erkki-Antin tullessa vuoden 1854 alkuun mennessä uudelleen Pelloon.
Käytettävissä olevien tietojen perusteella koetan lähemmin koota asioiden kulun. Avuksi siinä tulevat Laestadiuksen tilikirjat eri kouluseurojen menoista, koska niistä nähdään, milloin ja missä kukin hänen työtoverinsa vuonna 1853 työskenteli. Synninpäästöstä keskusteltiin Raattamaan oman kertomuksen mukaan (Kristillinen Kuukauslehti 1881 s. 180) "joittenkin veljien ja sisarten kanssa". Sen on täytynyt tapahtua ennen Kitkiöjoen seuroja, joissa Raattamaa oli joulukuun lopulla -53 ja tammikuun alussa -54. Tilikirjoissa on säilynyt eräs tätä asiaa valaiseva tärkeä tieto. Erkki-Antti, Heikki Parkajoki ja Mooses Kankoinen pitivät koulua Pajalan L o v i k a s s a vuoden 1853 marras- ja joulukuulla, ja R a a t t a m a a t u l i s i n n e l o p p u p ä ä s s ä k a h d e k s i v i i k o k s i. Siellä koko "vanha kaarti" oli yhdessä koolla. Siellä ja silloin asiaa tutkittiin. Lovikasta on vain kolme vanhaa peninkulmaa K a u n i s v a a r a a n, joka taas on valtatien varressa, erittäin sopiva eri suunnilta kokoontuvien yhtymäpaikaksi. Siellä pidettiin ne seurat, joista Erkki-Antti kertoi Angelika Laestadiuksen ja hänen oppilaittensa läsnäollessa. Kokous oli noin joulukuun puolivälissä 1853, ja Laestadiuskin oli mukana. Tilikirjoista näkyy, mille työsaroille työtoverit sieltä lähtivät.
Raattamaa oli kaikkein ensiksi synninpäästöä uskaltanut käyttää. "Löytö" se ei hänelle kuitenkaan täysin ollut, sillä jo v. 1852 hän oli kuullut synninpäästöä käytetyn eräissä piireissä Norjan puolella. Siitäkin näet on tiedonantoja. Mutta mainitulta taholta oli kokemuksia tapahtumien jälkimainingeista. Raattamaalla oli siis kylliksi syytä varovaisuuteen.
Milloin ja missä hän sitten synninpäästöä uskalsi käyttää ensi kerran? Todennäköisesti ei paljoa ennen Lovikan kouluseuroja, sillä tavattoman laaja kirjeenvaihto seurakuntien luottamusmiesten ja -naisten välillä [ 5 Kirjeenvaihtoa on erittäin runsaasti säilynyt painetussa sanassa ja jäljennöksinä; allekirjoittaneenkin hallussa runsaasti sekä kopioita että alkuperäisiä kirjeitä. ] osoittaa, että kaikista, vähäisemmistäkin, asioista neuvoteltiin ja tiedoitettiin. Jellivaaran
M a r k e t t a v a a r a s s a Raattamaa piti seuroja kolme kuukautta, ennenkuin hän tuli asiasta neuvottelemaan läheisimpien työtovereittensa kanssa Lovikkaan. Lutherin Kirkko-Postilla oli silloin jo ainakin Raattamaan ja Erkki-Antin käytettävänä, Laestadius tunsi sen jo ruotsinkielisenä käännöksenä. Lutherin välityksellä Pyhä Henki opasti vanhukset Paavalin kirjoitusten kautta evankeliumin alkulähteille, Kristukseen ja Jumalan armahtavaan isänsydämeen. Se oli vuoden 1853 löytö. Evankeliumi särki sitä pidättäneet padot ja pääsi tuomaan vangituille vapautusta ja siteissä olleille päästöä. Synninpäästöä käyttämällä saatettiin nyt katkaista heränneiden henkilökohtaisetkin siteet.
Vuoden 1854 alussa, pian Kaunisvaaran seuroista Jellivaaran Ullattiin tultuaan, Raattamaa kirjoitti seurakuntiin levitettäväksi tarkoittamansa kirjeen. Siinä hän perustelee synninpäästön käyttämistä mm. sanoilla: "Jos nyt ei käytettäisi päästöavaimia niinkuin sideavaimia, niin vangit eivät pääsisi irti. Ja kuitenkin pitää vangeille sarnattaman lunastusta ja sidotuille päästöä, sokeille näkönsä saamista. - - - Jos päästön avaimia ei käytetä samalla voimalla kuin sideavaimia, niin epäusko ja omanvanhurskauden perkele pääsee herraksi tulemaan ja vajottaa viimein helvettiin katuvaisetkin, eikä yksikään jaksa sotia syntiä vastaan ilman uskoa."
H. Jussila.
__________________________
Maitojyvän alkuperäiseen tekstiin liittyvät seuraavat valokuvat ja niiden alla tekstit: Sivulla 3 Kaaresuvannon vanha kirkko, jossa Laestadius saarnasi yli kahdenkymmenen vuoden aikana. Sivulla 4 Laestadiuksen puoliso, Brita Kajsa Laestadius, o.s. Alstadius. Sivulla 5 Matilda Fogman, sivulla 6 Viktor Dyhr, Sivulla 7 Angelika Laestadius.
Yllä olevan tekstin kopioin sähköiseksi kirjoitukseksi Kokkolassa 24.-25.1.2000, kun olin todennut Rovanie-mellä Lapin Yliopiston Laestadius-seminaarissa 17.-18.1.2000, että siellä koolla olleet Laestadius-tutkijat eivät tunteneet tätä Maitojyvässä 1953 julkaistua O. H. Jussilan kirjoittamaa artikkelia. Se puute aiheutti kiusallista epäselvyyttä keskusteltaessa, milloin lestadiolaisuudessa on tullut käyttöön henkilökohtainen synninpäästö.
Timo Holma