Seurakunta sen tehtävät ja ominaisuudet

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Seurakunta sen tehtävät ja ominaisuudet

ViestiKirjoittaja Taavi » 29 Marras 2006, 10:33

1. Seurakunta. Uuden testamentin seurakunta kutsutaan katoliseksi (yhteiseksi) sen tähden, ettei se ole sidottu tiettyyn kansaan ja paikkaan, niin kuin Juudan seurakunta Vanhassa Testamentissa, joka ainoastansa Kristuksen tulemiseen asti piti oleman, vaan pitää ulottuman kaikkiin aikoihin maailman loppuun asti. Matt. 28:19, Mark. 16: 15, Joh. 4: 21- 23, Ps.19: 4-5, Jes. 11: 10.
Tämän nimen omistaa Paavin lahkokunta itsellensä sopimattomasti, sillä ei hänellä ole Herran kristillistä oppia, joka on siemen, josta kristillinen seurakunta kasvaa ylös. Luukk. 8: 11,1Piet. 1: 23.

Kristillisen seurakunnan säätäjä on kolmiyhteinen Jumala, Isä, (Ef 1: 3-4) joka hengellisen morsiamen kanssa teki häät Pojallensa (Matt: 22:2), Poika, jolle morsian kihlataan. ((2.Kor 11:2) Joka myös sen verellänsä lunastanut on. (ApT 20:28) Jonka tähden Hän kutsuu sen omaksi seurakunnaksensa. (Matt. 16:18) Pyhä Henki, joka hengellisen morsiamen sanan ja sakramenttien kautta kutsuu, puhdistaa ja pyhittää. (Joh. 3:5, Ef. 5:27, Ilm. K 21:2) Joka on pantti, joka morsiamelle vakuutuksen merkiksi annetaan.(Ef. 1:14, Room. 8:15, Gal. 4:6, 2.Tim. 1:7)
--- --- ---
Vaikka nyt yhteinen seurakunta, johonka myös kaikki erinäiset (paikalliset) seurakunnat suljetaan, on ainoastaan yksi ainoa seurakunta. (Room.12:kuitenkin taidetaan sitä sen yksinäisyyden kieltämättä, tutkistella niinkuin se olisi näkyväinen ja näkymätön. Koska kristilinen seurakunta niin kirjoitetaan, ettei kaikkia sen ominaisuuksia taideta näkyväiselle seurakunnalle omistaa, niin on näkyväisen seurakunnan myös näkymätön seurakunta. (Room. 2:28- 29, 1.Piet. 4:4, Ps 45:14, Kork.v. 4:1, 7, 9- 12, 7:1, Luuk. 17:20-21, )

Kristus on seurakunnan pää, ja seurakunta Hänen hengellinen ruumiinsa.Niinkuin nyt pää on näkymätön, niin myös sen totiset jäsenet. (Ef 1:22 -23, 1.Kor 12:12 -14, 27, 1. Piet 1:8)
--- --- ---
Seurakunnan vissi seisovainen totuus,niin myös pysyvyys.Koko yhteinen näkymätön seurakunta ei taida eksyä totisessa totisessa uskossa ja perustavaisissa uskon kappaleissa, ei myös tässä maailmassa perikatoon tulla, muutoin olisi Kristus ilman valtakuntaa, pää ilman ruumista ja jäseniä, Ylkä ilman morsianta tässä maailmassa. Se osoitetaan ( Matt 16:16:18, 28:20, Jes 54:10, 59:21; Jer 33:15- , Dan 2: 44)
Jumala pitää tallella itsellenä kaikkina aikoina pyhän siemenen oikein uskovaisista., jonka Jumala yksin tuntee. Yhteinen näkyväinen seurakunta taitaa tässä maailmassa niin kauas hävitä, että julkinen jumalan palvelus lakkaa ja ainoasti salaiset Kristuksen opetuslapset ovat käsillä. Taidetaan osoittaa, mitä antikristuksen ajalla on tapahtuva.
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

...

ViestiKirjoittaja mutsi » 29 Marras 2006, 22:34

Joskus kun ehdin, kirjoitan tänne Havaksen 30-luvulla muotoileman esseen käsitteestä SEURAKUNTA, teksti on Viljasen kokoamassa havas-elämänkerrassa.
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Marras 2014, 01:52

Meillä on se kirja ollut, taitaa olla vieläkin jäännöksiä siitä jossakin laatikossa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Seurakunta sen tehtävät ja ominaisuudet

ViestiKirjoittaja Ilpo » 16 Marras 2014, 14:22

Olis mukava saada lukea Havaksen opetusta seurakunnasta.
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Seurakunta sen tehtävät ja ominaisuudet

ViestiKirjoittaja Taavetti » 25 Maalis 2019, 21:03

Ilpo kirjoitti:Olis mukava saada lukea Havaksen opetusta seurakunnasta.

Jos ei mutsi kerkiä, voin yrittää ehtimistä. Sain ostaa ehjän kirjan välitysmyynnistä, joten sen pitäisi löytyä hyllystäni.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Seurakunta sen tehtävät ja ominaisuudet

ViestiKirjoittaja Humilton » 27 Maalis 2019, 02:15

Joo. On kulunut vähän yli 10 vuotta. Ehkä olisi hyvä aika nyt?
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa