VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 19 Kesä 2018, 03:47

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 5 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Zidbeck
ViestiLähetetty: 30 Huhti 2008, 22:12 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3547
Tämmöisen kirjoituksen löysin linkin Suomi24:n arkistosta, kirjoittajana nimimerkki vl pera. Aulis Zidbeck on vertaillut Martti Lutherin ja Juhani Raattamaan opetuksia keskenään ja löytänyt runsaasti yhtäläisyyksiä. Kannattaa lukea.

------------------

"Raattamaa ja Luther
Kirjoittanut: vl Pera 6.9.2003 klo 22.34

Kopioin vanhan vastaukseni herätysliikkeet palstalta.

Raattama ja Luther
Kirjoittanut: vl Pera, 15.12.2002 klo 14.26

Lueskelin kirjaa Aulis Zidbeck

Ole vapaaksi ostettu Lauma

Juhani Raattama - opettaja ja sielunhoitaja

Tässä lainauksessani kolme parannuksentekijää oppi-isämme Luther, Juhani Raattama ja tutkija, teologian tohtori Aulis Zidbeck kertovat vanhurkauttamisesta( Lestadiolaisuuden tutkija Aulis kertoo tutkimuksistaan Juhani Raattaman vanhurskauttamisen etsimisestä Raamatusta ja Lutherin saarnoista, kirjoista ja kirkkomme tunnustustuskirjoista.)

Aulis Zidbeck on syntynyt vuonna 1900 ja kirjoitti tämän kirjan 1980 luvun alkupuolella. Hän teki itse parannuksen vierailtuaan Oulussa vuonna 1981. Aiemmin hän oli toiminut Pappina ja ollut muutaman vuoden esikoislestadiolainen toimiessaan pappina Lahden ympäristössä 30-luvulla.

Aulis kirjoittaa kirjassa seuraavaa:

"Jaksoin olla niinkauan heidän mukanaan ja hengellisen nälkäni ravinnoksi tyytyä leivän ja tuoreen ruohon asemasta "pettuleipään ja risuihin", koska esikoisuuden piirissä oli joitakin saarnaajia, jotka jotka jaksoivat silloisen käsitykseni mukaan todella evankeliumin j alkuperäisen raattamalaisen näkemyksen mukaista ravintoa kuulijoilleen. Nämä saarnaajat olivat itse erehdyksestä tai sattumalta, kuten minä joutuneet "vieraaseen laumaan. Eniten käy surku monia nuoria, jotka liian ahtaan, kulttuurivihamielisen ja askeettisen kurin alaisuudesta helposti karkaavat täyteen maailmallisuuteen. Heiluri heilahtaa helposti toiseen äärimmäisyyteen. Tällaisessa lakihenkisessä muodossa esikoisuus antaa koko kristillisyydestä väärtistetyn ja luotaan työntävän muodon.

Auliksen parannuksen teko

"Aloin kaivata vapautusta tunnon syytöksiin. Mieleeni nousi vanhan opettajani professori Antti J. Pietilän loppupäätelmä ja neuvo hänen monille kielille käännetyssä kirjassaan "Synnin hätä ja Jumalan rauha" (1918): "Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan kulkee synnin tunnustamisen ja päästön kautta Jumalan kansan edustajan edessä." Mutta tämähän oli juuri se sielunhoidollinen neuvo, jota laestadiolaisuuden piirissä oli vuosikymmenet saarnattu samanaikaisesti, kun rippi ja synninpäästö oli kirkon julistuksessa ja sen sielunhoidossa ei vain suuresti laiminlyöty, vaan jopa kielletty ja vääränä oppina närkästyksellä torjuttu.21 Hyvä pappi vaikuttaa aina jonkinlaisena vedenjakajana. Toiset rakastu-vat ja liittyvät häneen, toiset suuttuvat. Tämä pitää paikkansa myös hengellisiin liikkeisiin nähden. Jeesus sanoi vuorisaarnassaan: "Autuaita olette, kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vihaavat teitä sekä puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Näinhän isänne tekivät profeetoille" (Matt. 5: 11).

Syksystä 1979 lähtien sanomalehdet julkaisivat melkein viikoittain uusia paljastuksia ja sisunpurkauksia vanhoillislaestadiolaisuutta vastaan. Olin siksi paljon saanut matkani varrella vaikutteita tästä herätysliikkeestä, että nämä usein perin yksipuoliset ja väritetyt syytökset ja kivittämiset haavoittivat ja suututtivat minua. En ollut henkilökohtaisesti koskaan joutunut tekemisiin tuon parjatun SRK:n eli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen kanssa. Nyt halusin omakohtaisesti tutustua siihen ja sen johtaviin miehiin. Kirjoitin huhtikuussa 1981 kirjeen Ouluun ilmaisten haluni tähän tapaa-miseen. Kirjeen ohessa lähetin "Kotimaata" varten kirjoittamani artik-kelin "Keskustelua laestadiolaisuudesta". Sitä Kotimaa-lehti ei kuitenkaan ollut suostunut julkaisemaan. Huhtikuun 23. päivänä vierailin SRK:n kutsua noudattaen sen Oulussa sijaitsevassa toimitalossa. Tuo vierailu muodostui minulle erittäin mieluisaksi elämykseksi. Nuo SRK:n työvaliokunnan jäsenet odottivat minua ja olivat ensi hetkestä kuin läheisiä veljiä, välittömiä, vapautuneita, ystävällisen hyväntahtoisia ja -tuulisia. Heillä oli jopa naurukin herkässä. Tyydytyksellä saatoin mielessäni todeta: Tuollaiseksi kykenee tekemään ihmisen vain evankeliumin hyvä, vapauttava sanoma syntien sovituksesta ja anteeksiantamisesta Jeesuksen nimessä ja veressä. Tuollaisesta sisäisestä "peltoon kätketyn aarteen" löytämisen ilosta ja vapautuksesta osalliseksi halusin itsekin päästä. Tämän halun ilmaisin heille. Liikutetulla mielellä he siunasivat minua todistaen kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen sovintotyön voimassa. Rakkauden siteet solmiutuivat samalla hetkellä välillemme.


Hänestä tuli siis vanhoillislestadiolainen vuonna 1981. Tämän jälkeen hän kirjoitti tämän kirjan, josta olen tekstiä lainannut.


Lutherin uudestisyntyminen

Tunnustuskirjojen esipuheesta Raattamaa löysi kuvauksen Martti Lutherin uudestisyntymisestä. Tämän pohjalta hän rohkaisi uskonkilvoituksessa Torniojoen alajuoksun saarnaajia ja laestadiolaiskristittyjä: "En puhu Jeesuksen ristin vihollisille, joita on siellä ja täällä, vaan uutesta syntyneille kristityille, jotka ovat ahtaan portin kautta, se on uskon kautta ristiinnaulitun päälle, ovatpa suuresta murheesta tulleet iloiseksi niin kuin Herran opetuslapset pääsiäisiltana. Vieläpä opetusisä Lutherus munkkina ollessaan oli vuosittain murheessa ja epäilyksissä, mutta yhtä äkkiä Bolognan kaupungissa tuli terveeksi ja iloiseksi kuin syntyi uutesta uuteen elämään. Sittepä vasta oikein hänen sielussansa kirkastui tämä Raamatun sana, että vanhurskas pitää elämän uskosta. Syntyipä hän vielä papiksi ja uuden kirkon rakentajaksi, jossa met nyt olema. Tähän hän ei kyennyt lukemisella vaan tarvitsi Jumalasta syntyä papiksi ehkä oli lapsena kastettu ja armon välikappaleita vastaan ottanut. Älä ihmettele kristillinen maailma, että Kristus vaati uutta syntymistä kasten liiton rikkojilta. Mutta vanha ihminen jääpi ihmettelemään ahtan portin taka ja sinne viraliset opettajat täytyvät heille antaa kristityn nimen. — — — Harvoilla riveillä kehoitan teitä rakkaat veljet ja sisaret lujana pysymään teidän kalliimmassa uskossanne."10

Lutherin esikuvalla Raattamaa kehotti kristittyjä: "Älä pelkää Siionin tytär, Paavin pannaa ja pappis valtaa. Opetusisä Lutherus on polttanut Paavin bullan ja pannakirjan. Sen tähden kieltäkäämme itsemme epäileväisyyden ja epäuskon synnistä. Aina tarvitsemme parannusta tehdä epäuskosta ja epäuskon hedelmistä, katsellen uskon alkajaa ja päättäjää, Uuden Testamentin välimiestä Jeesusta uskossa ja hengessä, piiskoitetut rakkaat veljet ja sisaret teidän sydämissänne uskon kautta Jeesuksen verellä. Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma. Riemuitse hengessä päästettynä pahasta omastatunnosta, kuin synnit ovat anteeksi annetut teille ja meille Jeesuksen nimen tähden."11 Seuraavassa käsitellään sitten laajemmin yhtäläisyyksiä Lutherin ja Raattamaan opillisissa näkemyksissä


II Vanhurskauttaminen

Vanhurskaus merkitsee sekä Lutherin että Raattaman mukaan yhteyttä Kristuksen ja Jumalan kanssa. Se ei merkitse kuitenkaan siveellistä täydellisyyttä inhimillisen rajoittuneisuutemme tähden. Uskonvanhurskautta seuraa elämän vanhurskaus, niin kuin apostoli Paavali kirjoittaa: "Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luontokappale; sillä vanhat ovat kadonneet, katso, kaikki ovat uudeksi tulleet" (2 Kor. 5: 17). Päästäkseen yhteyteen ja sovintoon Jumalan kanssa täytyy ihmisen saada syntinsä anteeksi, sillä

"teidän syntinne erottavat teidät Jumalasta".

Vanhurskauttaminen on keskeiseltä sisällöltään syntein anteeksisaamista. "Saada synnit anteeksi on sama kuin tulla vanhurskautetuksi, niinkuin lausutaan (Ps. 32: l): Autuas on se, jonka rikokset ovat anteeksiannetut."'


l. Synti ja Jumalan viha

Raattamaalle ja Lutherille synti ei merkitse ensi sijassa aistillisuutta tai joitakin yksityisiä tuomittavia ja synnillisiä tekoja, vaan koko ihmisen mielialaa epäuskon tilassa. Luther kirjoittaa epäuskosta kaiken synnin päälähteenä havainnollisesti Roomalaiskirjeen esipuheessa: "Raamatussa ei kutsuta synniksi vain ulkonaisia ruumiin tekoja vaan kaikkea, mikä vetää ja yllyttää ulkonaiseen tekoon, nimittäin sydämen pohjaa kaikkine voimineen. — — — Mitään synnin ulkonaista tekoa ei tapahdu, ellei ihminen tule siihen kokonaan ruumiineen ja sieluineen. Erityisesti raamattu katsoo sydämeen ja kaiken synnin juureen ja päälähteeseen, joka on sydämen pohjassa oleva epäusko. Sillä niinkuin usko yksin vanhurskauttaa ja antaa Hengen ja halun hyviin ulkonaisiin tekoihin, niin epäusko yksin tekee syntiä ja nostaa lihaa ja halua pahoihin ulkonaisiin tekoihin, niinkuin Aadamille ja Eevalle kävi paratiisissa (l Moos. 3). — — — Epäusko on kaiken synnin juurena, mehuna ja voimana, jota nimitetään raamatussa käärmeen eli vanhan lohikäärmeen pääksi, jonka vaimon siemen, Kristus polkee rikki, niin kuin Aadamille luvattiin (l Moos 3)."2

Koko luonnollisen ihmisen tahto on turmeltu ja hänen elämänsä keskipisteeksi on tullut ihminen itse Jumalan sijasta. Luther tuskin kykenee löytämään kyllin voimakkaita sanoja kuvaamaan synnin tuottaman vahingon koko laajuutta. Ihminen ei ole vain menettänyt yhteyttä Jumalaan ja rakkautta häneen, vaan hän on muuttunut Jumalan vihamieheksi ja joutunut saatanan palvelukseen. Eikä synti ole vain jotain tilapäistä, vaan se on ottanut haltuunsa ihmisen sisimmän olemuksen, hänen sydämensä.

Luennoissaan psalmista 51 Luther sanoo: "Synnin olemus on tahdon väärä suunta, se on ihmisen kaikkien sekä ulkonaisten että sisäisten voimien turmelusta, niin ettei mikään osa ihmisestä toimi moitteettomasti."3 "Olemme syntisiä, koko ihmissuku, ei siksi, että olisimme surmanneet ja varastaneet, vaan me teemme sellaista sentähden, että olemme syntisiä; minä pilkkaan Jumalaa jne, koska minä jo ennen pilkkaamistani olen syntynyt syntisenä."4

Uskonpuhdistuksen syvällisimpiä totuuksia on juuri synnin todellisuuden ja syvyyden paljastaminen. Ihmisen ja Jumalan välillä on synti ja sen aiheuttama syyllisyys.5 Syyllisyys on jotain yleispätevää (objektiivista). Tältä kannalta se on samaa kuin Jumalan viha. Ihminen on synnin vuoksi Jumalan vihan alainen.

Ajatus Jumalan vihasta kuuluu niin erottamattomasti kristinuskon perusajatuksiin, että voidaan suorastaan sanoa, että tämän ajatuksen puuttuminen tai sen oikeassa yhteydessä löytyminen on tuntomerkki, josta nähdään, soistaanko raamatullisella pohjalla vai ei. Kaikki synti on viime kädessä aina rikos Jumalaa vastaan. Jumalan viha on jumalallisen pyhyyden vastavaikutus syntiä kohtaan. "Synti on Jumalan vihan ilmenemisen ja esiintymisen aiheuttaja."6 Jumalan viha ei ole vain inhimilli
nen harhakäsitys, kuten on väitetty7, vaan se on pelottava todellisuus, joka kohtaa uskottomia täydellä voimalla tuomiopäivänä.8 Jumala ei voi olla synnille suopea, ja sen vuoksi hänen vihansa pysyy iäisenä ja peruuttamattomana sitä vastaan. Ja kuitenkin synnin vaikuttaman Jumalan vihankin takana on pyhä rakkaus, joka säälii vihan ja tuomion alaisia valmistaen ja tarjoten sovitusta.

Nämä ajatukset kuvastuvat selvästi Raattamaan parannussaarnoissa.9 Ne ovat samalla Lutherin ydinajatuksia. Eräs Luther-tutkija sanoo, että Luther juuri siitä syystä, että hän pani mitä suurinta painoa sovituksen objektiivisuuteen eli yleispätevyyteen, piti oppia Jumalan vihasta niin erinomaisen tärkeänä. "Siitä, missä määrin käsitetään, että jumalallinen rakkaus ei ole itsestään selvää, että hänen syntisiin kohdistuva armahtavaisuutensa ei ole itsestään lankeavaa, vaan että syntisyyllisyyden täytyy ensin tulla poistetuksi — — — siitä, missä määrin tämä käsitetään, riippuu niin hyvin synnintunnon kuin koko kristillisen uskon todellisuus."10



2. Jeesuksen sovitustyö meidän puolestamme

Kristus — voittaja

Raattamaan julistuksessa yksilön vanhurskauttaminen aina perustuu Jeesuksen sovitustyöhön meidän puolestamme. Hänen sovitusta koskevien ajatustensa yhtenä pääteemana on Kristus — Voittaja, Kristus turmiovaltojen "teloittaja".11 Raattamaa korosti voimakkaasti kristillistä voitoniloa tässä yhteydessä. Eräs ruotsalainen tutkija on nimittänyt kyseistä sovitusopillista käsitystä "klassilliseksi" eli perinnäiseksi. Se on hänen mielestään ei ainoastaan vanhan kirkon, vaan myös Uuden testamentin sovitusoppi.12 Hän pitää myös erityisesti Lutheria sen edustajana ja kehittäjänä.13

Kristus — Toinen Adam

Raattamaalla tapaa myös ajatuksen Kristuksesta toisena Aadamina, joka korjaa ensimmäisen Aadamin aiheuttaman vahingon.14 Sovitusteko on lähtökohta uudelle elämälle Jeesuksessa Kristuksessa. Ajatus Kristuksesta toisena Aadamina pohjautuu apostoli Paavalin sanoihin korinttolaisille. (l Kor. 15: 21—22, 45)15 Tätä sovituksen puolta korostettaessa asetetaan yleensä suuri paino Jeesuksen kuuliaisuuteen ja lain täyttämiseen. Luther tähdentää tällöin Kristuksen täydellistä tekoa ja lain täyttämisen merkitystä. Kristus voi lahjoittaa syntiselle vapautuksen lain kirouksesta juuri sen vuoksi, että Hän on täyttänyt lain.16

Näin on Raattamaankin julistuksessa. "Uskovaiset kerskaavat myös Jumalan ja meidän Herran Jeesuksen rakkaudesta, joka täytti Jumalan lain siassamme niin kuin kirjoitettu on. Kristuksen kautta on lain vanhurskaus täytetty meissä, jotka emme vaella lihan vaan Hengen jälkeen. Ja koska ihminen lihan kautta oli heikoksi tullut sen Jumala teki ja lähetti Poikansa syntyneen vaimosta lain alaiseksi tehdyn, että hän ne, jotka lain alaiset olivat, lunastais."17

Kärsivä Vapahtaja

Raattamaa katselee Jeesusta ennen kaikkea kärsivänä Vapahtajana, Golgatan orjantappuroin kruunattuna kuninkaana. Kristinuskosta puhutaan "ristin uskontona" erityisesti silloin, kun korostetaan sovituksessa Kristuksen sijaiskärsimystä.18 Jumala ei voinut anteeksiantaa ilman vanhurskaan sijaiskärsimystä, minkä tuli tapahtua lihassa. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Jumala — — — lähetti Poikansa syntisen lihan hahmossa ja tuomitsi synnin lihassa, synnin kautta" (Room. 8: 3). Tämän kautta syntien anteeksianto tulee pyhäksi ja parannusta vaikuttavaksi anteeksiannoksi. Syntien anteeksisaaminen perustuu Kristuksen tekoon meidän puolestamme.19

Raattamaa viittaa toistuvasti Jeesuksen kärsimään sijaisrangaistukseen, joka tuottaa sovinnon. Raattamaa kirjoitti 1850-luvulla eräälle kristisisarelle siitä, kuinka "Siionin tyttären kuningas meni pitkänäperjantaina ryövärin kanssa" ylös paratiisiin: "Eivät synnit paina kuolemaan sinua eikä muita katuvaisia ja uskovaisia, sillä ne ovat Herran Jeesuksen painaneet maata vasten yrttitarhassa ja Hän kantoi ne Golgatan mäelle ja vajotti alas hautaan."20 Tähän ajatukseen järki loukkaantuu. Se ei voi ymmärtää eikä hyväksyä, että syytön voisi kärsiä rangaistuksen syyllisen puolesta. Sanoman sovituksesta voi vain pelästynyt omatunto todella omistaa. Herännyt tunto kyllä aavistelee, että syntiä kohtaava Jumalan tuomio on kohdistunut Jeesukseen, joka on toinen kuin minä.21

Nämä sovitusopilliset käsitykset esiintyvät voimakkaasti Lutherilla, kuten eräät suomalaiset teologit ovat osoittaneet.22


3. Vanhurskauttaminen perustuu uskoon

Sovituksen sana vaikuttaa uskon

Jeesuksen suorittamaan sovitukseen perustuvat seuraavat Lutherin vanhurskauttamista koskevat lausunnot, joiden merkitys Raattamaalle on ollut niin perustava, että näiden lähempi esitteleminen on paikallaan. Nehän elävät ja kuvastuvat voimakkaasti Raattamaan julistuksessa.

Luther teroittaa yhä uudelleen, ettei vanhurskaus johdu ihmisen omasta aloitteesta ja tahtomisesta. Jumala itse lähestyy ihmistä sanansa kautta tarjoten hänelle siinä sovintoa ja yhteyttä kanssaan.

(Seuraavassa Lutherin lainattua tekstiä)

"Sillä ei yhtään muuta tietä tai välikappaletta syntein anteeksisaamiseen ole kuin sana. Sentähden tehtäköön mitä tahansa, niin synnit kuitenkin niille pidetään, jotka eivät sanaa ota vastaan, vaan omilla töillä itseänsä auttaa tahtovat. Sillä Herramme Jumala ei syntein anteeksi saamista johonkin työhön laskenut, jota me tehdä voimme, vaan tähän ainoaan työhön, että Kristus kärsi ja kuolleista nousi; mutta tämän työn Hän sanan kautta apostolein ja sanan palvelijain, ja kussa niin tarvitaan, kaikkein kristittyin suuhun pani, että syntein anteeksi antamuksen sen kautta kaikille jakaisivat ja julistaisivat, jotka sitä tahtovat." — — — "Jos nyt joku syntein anteeksi saamista halajaa, menköön sielunpaimenensa tai likimmäisimmän kristityn tykö, jonka luona Jumalan sanan löytävänsä tietää, niin hän totisesti siellä myös syntein anteeksi antamuksen saa. — — — Joka ei sieltä sanaa vastaanottaa ja uskoa tahdo, hän kaikesta voimastaan tehköön mitä tahansa, niin kuitenkin syntinsä hänelle pidetään. Sillä tässä vakava käsky on, jonka kautta Herra syntein anteeksi antamuksen kaikesta maailmasta ja kaikista töistä ottaa pois ja sanaan laskee; siellä se löydettävänä on."23

Tästä Lutherin lausunnosta ilmenee, ettei ihminen omilla töillään voi ansaita syntein anteeksisaamista. Ihmisen tulee ottaa vastaan sanoma syntien anteeksiantamuksesta sovituksen sanassa, jota kristityt julistavat.
Siihen on Kristuksen vanhurskaus suljettu.

Katumus on Jumalan työ

Anteeksisaaminen edellyttää, että ihmisessä on herännyt synteinsä tähden suruja anteeksisaamisen tarve. Tätä katumusta ja vanhurskauttamisen tarvetta ei ihminen voi itse aikaansaada, vaan se on jo Jumalan Hengen työtä. Luther kirjoittaa oikeasta katumuksesta:
"Tämä on oikian parannuksen alku, että sydän ensinnä syntinsä tähden pelkää Jumalan vihaa ja sydämestä halajaa päästä vapaaksi siitä. - - -
Jos katumus on oikein sydämessä ja mielesi on paha, ettäs tähän asti olet
Jumalaa vastaan syntiä tehnyt, on sinun mahdoton semmoiseen syntiin mieluisesti jälleen itsesi antaa. Mutta semmoista katumusta ei ihminen itse taida toimittaa itsellensä; se on Pyhän Hengen työ, jonka hän toimittaa meissä Jumalan sanan kautta, joka ensinnä ilmoittaa synnin ja myös näyttää synnin rangaistuksen, iankaikkisen kuoleman."24

Luther opettaa, että armolla ja anteeksiantamuksella tulee lohduttaa sellaista ihmistä, jonka sydämessä Jumala on saanut synnytää katumusta ja vanhurskauden nälkää. "Syntiä nuhtelee Kristus niissä, jotka eivät syntiänsä tunne ja erinomattain niissä, jotka eivät tahdo syntisiä olla, vaan luulevat pyhiä olevansa, niinkuin fariseukset. Synnit antaa Hän anteeksi mille, jotka syntinsä tuntevat ja anteeksi pyytävät."25

Anteeksiantamus ei kuitenkaan merkitse lupaa synnintekemiseen. Luther kohdistaa varoittavat sanansa niille, jotka luulevat armon ja anteeksiannon heille kuuluvan, vaikka elävätkin jatkuvasti synnissä. "Synnissä pysyä, eikä siitä eritä ja kuitenkin anteeksi pyytää, on julkinen Jumalan pilkka."26

"Nyt nähdään, että aivan monet ihmiset varsin suurissa synneissä, kuten ahneudessa, huoruudessa, varkaudessa, vihassa, kateudessa, juopumuksessa, Jumalan pilkassa elävät, näissä ja muissa sellaisissa synneissä paatuvat eivätkä niitä minäkään pidä. Niillä kyllä syntejä on, mutta se vain puuttuu, etteivät syntejänsä tuntea ja hyljätä tahdo. Tämän kaltaisille ei synnit anteeksi anneta, vaan heitä niihin sidottaman pitää, joka se voima on, josta Kristus sanoo: 'Joille te synnit pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.'
- - - Jotka siis ei synneistään huoli eivätkä sydämellensä laske, heillä kyllä oikiat synnit ovat, mutta ei vielä sellaiset, että ne anteeksi annettaisiin. Sen tähden syntinsä heille pidätetään ja sidotaan, sillä he eivät pyydä, että ne anteeksi annettaisiin, koska eivät synneistä lakata tahdo."27
-
- Murhe synnistä ja armon ikävöiminen johtavat Jumalan vaikuttamana anteeksiantamuksen vastaanottamiseen.28 Luther ei opeta, että herännyt ihminen (esimerkiksi temppelissä rukoileva publikaani) olisi jo vahurskas. "Syntisi eivät sentähden tule sinulle anteeksi annetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksi antamusta."29 Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat.30

Vanhurskauttaminen perustuu yksin uskoon Kristukseen. Katuva syntinen saa lahjaksi vanhurskauden Kristuksessa yksin uskosta, jonka synnyttää Pyhä Henki syntien anteeksiantamuksen evankeliumissa.


Mistä Kristus on löydettävissä?

Mistä herännyt ihminen löytää Kristuksen? Tässä olemme tulleet Lutherin vanhurskauttamis- ja seurakuntaoppien liittymäkohtaan. Tätä asiaa Raattamaakin käsittelee kirjoituksissaan vedoten myös Lutheriin. Kirjassaan "Kirkolliskokouksista ja Kirkosta" (v. 1539) Luther vastaa edellä esitettyyn kysymykseen seuraavasti:

"Pyhän Paavalin opin mukaan on maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki eläväksi tekemisen ja pyhityksen kautta, joka päiväisen syntien pois hiomisen elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää."31

Syntiä anteeksiantavana Kristus on siis löydettävissä seurakunnassaan, ei missään sen ulkopuolella.

"Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s. o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; heihin tulee sinun pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan."32

Näin Luther joulupäivän saamassaan Kirkkopostillassa yhtyy vanhan kirkon opettajien lausumaan "seurakunnan ulkopuolella ei ole mitään pelastusta". Saman ajatuksen hän ilmaisee Isossa katekismuksessaan kolmannen uskonkappaleen selityksessä näillä sanoilla: "Seurakunnan
ulkopuolella ei ole yhtään syntein anteeksisaamista, niinkuin ei siellä taida olla mitään pyhittämistäkään."

Ihminen ei siis voi tulla vanhurskautetuksi yksinäisyydessä ja välittömästi, vaan Pyhä Henki käyttää tähän välikappaleenaan seurakuntaa, Jumalan ihmisiä. "Ja sellaisia ihmisiä täytyy aina olla maan päällä, vaikkei niitä olisi useampia kuin yksi tai kaksi. — — — Sellaisia vanhoja on valitettavasti ainoastaan vähän, ja jotka eivät sitä ole, heidän ei pitäisi lukea itseänsä kristityiksi, eikä heitä pitäisi lohduttaakaan, ikäänkuin he olisivat kristittyjä lörpöttelemällä heille paljoa syntien anteeksi antamuksesta ja Kristuksen armosta, kuten antinomistit33 tekevät."34 Yhä uusin sanoin Luther vakuuttaa, että kristityille on jätetty valta pidättää ja antaa anteeksi syntejä Herran nimessä:

"Tämä voima on Herralta Kristukselta alkunsa saanut ja sitten meille ihmisille jäänyt, erinomattain niille, jotka ovat virassa ja kutsutut evankeliumia saarnaamaan, s.o. parannusta ja syntein anteeksi saamista Jeesuksen nimeen julistamaan."35 "Tämä valta on jokaisella kristityllä, koska Kristus on meidät tehnyt osallisiksi voimastaan ja vallastaan. Tämä valta koskee omiatuntoja, niin että minä Jumalan sanan voimassa voin lausua tuomion, joka omantunnon sitoo, ja jota ei yksikään luontokappale pysty muuttamaan tai purkamaan, ei synti, ei maailma, eikä perkele; tämä on kristityn oikea valta. Tämä valta on meillä hänen jälkeensä jättämässään sanassa ja aivan yhtä voimakkaana meidän niitä lausuessamme kuin jos hän itse vaeltaisi maan päällä ja lausuisi ne siinä majesteettiudessa ja kunnian loistossa, joka hänellä nyt on. Ja tämä on se voima, joka meillä on hänen ylösnousemisestaan ja taivaaseen astumisestaan. Tässä antaa hän meille vallan kuolettaa ja eläväksi tehdä, antaa perkeleelle ja ottaa perkeleeltä. — — — Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun asti herroiksi, joille on viran puolesta annettu yhtä suuri valta ja voima kuin Kristuksella, Jumalan Pojalla itsellä oli. Koko maa-ilman valta ja voima ei ole tämän rinnalla mitään, vaikka se ei ole maailman silmissä loistava, eikä valtana pidetä. Kuitenkaan ei se saa, eikä voi ulottua kauemmaksi kuin ainoastaan siihen, mikä Jumalan edessä sanotaan synniksi, niin että missä synti alkaa tai muuttuu toiseksi, siinä pitää tämän hallituksenkin alkaman ja muuttuman. Ja tälle hallitukselle alamaista tulee kaiken olla, mikä maan päällä elää ja sanotaan ihmiseksi, olkoon suuri tai pieni, ei yksikään erotettuna.36 Sillä sen tähden hän sanoo:
'Joille te annatte synnit anteeksi.' Näin ei siis kenenkään pidä pääsemän taivaaseen ja iankaikkiseen elämään, ellei hän saa sitä teiltä, s.o. teidän virkanne kautta."37

Yllä olevaa Lutherin lausuntoa käytetään usein laestadiolaisuudessa, samoin kuin seuraavaa kohtaa hänen kirjastaan "Avaimista" (v. 1530),' johon usein kuulee vedottavan:


"Kristus ei sano: Mitä minä sidon ja päästän taivaassa, se on teidänkin sidottava ja päästettävä maan päällä, kuten harha-avaimen opettajat uskottelevat. Koska saisimme tietää, mitä Jumala sitoo tai päästää taivaassa9
Emme koskaan, ja niin muodoin avaimet olisivat turhat, eikä niistä olisi mitään hyötyä. — — — Vaan näin hän sanoo: kun te sidotte ja päästätte maan päällä, niin tahdon minä samalla sitoa ja päästää taivaassa. — — —

Mitä te sidotte ja päästätte (sanon minä), sitä en minä tahdo enää sitoa enkä päästää, vaan se on oleva sidottuja päästetty ilman minun sitomistani ja päästämistäni; minun ja teidän tekonne on oleva yksi ja sama teko, eikä kaksi eri tekoa; minun ja teidän avaimenne ovat yhdet ja samat avaimet, eikä kaksi eri avainta — — —. Näin Kristus velvoittaa ja sitoo itsensä meidän työhömme." Luther jatkaa vähän myöhemmin ajatustaan seurakunnan välityksellä toimivasta, läsnäolevasta Herrasta:

"— — — Koska se (päästösana) lausutaan ihmisten kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti. — — — Juuri ne samat avaimet, jotka ovat Kristuksella eikä kellään muulla, juuri ne hän antaa Pietarille, ikäänkuin hän sanoisi:
Mitä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. Minä olen jättänyt ne alas maan päälle. Sinun ei pidä etsiä niitä taivaasta, eikä mistään muualta, vaan löydät ne Pietarin suusta, jonne ne olen pannut. Pietarin suu on minun suuni, ja hänen kielensä on minun avainkoteloni, hänen virkansa on minun virkani, hänen sitomisensa on minun sitomisen!, hänen päästämisensä on minun päastämisenL
_ — — Minä katson vain sitä, mitä Pietarini sitoo ja päästää, siihen minä pitäydyin. — — — Älä anna tässä johtaa itseäsi harhaan tuon farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat pettävät itsensä, nimittäin kuinka muka ihminen voisi antaa anteeksi syntejä. — — — Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen sanan kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä sanassa, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niinkuin he sanovat, sisällistä anteeksiantamusta."38

Luther osoittaa tässä mitä selvimmin, ettei kukaan tule osalliseksi armosta ja anteeksisaamisesta ohi maan päällä elävän seurakunnan. Sovituksen sana, virka ja valtuus kulkevat siinä perintönä sydämestä sydämeen ja uskosta uskoon. Tässä hylätään forenssinen käsitys vanhurskauttamisesta eli taivaallisessa tuomioistuimessa tapahtuva van-hurskauttaminen.39 Yhtä jyrkästi torjutaan spiritualistis-mystillinen eli sisäisen pelastuksen tie.40


Jumalan läsnäolo

Lutherin edellä esitetyt opetukset niiden suuresta erehdyksestä, jotka kaivatessaan syntein anteeksiantoa "katsoa töllistelevät taivasta kohden, josta se ei ole saatavissa", ovat ilmeisesti tähdätyt lähinnä sveitsiläisten uskonpuhdistajien käsityksiä vastaan. Heille Jumala näet oli yksinomaan transsendenttinen eli tuonpuoleinen, korotettu ja etäinen Jumala. Lutherille sen sijaan Jumala on samalla kertaa tuonpuoleinen ja immanenttinen eli tämänpuoleinen.41 Hänellä uusiutuu Raamatun Jumalakuva. Raamatun Jumala ei näet ole vain etäinen Jumala, joka asuu "korkeudessa ja pyhyydessä", vaan hän on myös läheinen Jumala, joka asuu "niiden luona, joilla on särjettyjä nöyrä henki". Hän ei ole vain "valtias maailmain, joka tähtien kohtalot ohjaa", vaan myös se, jota rukoilemme: "Isämme, joka olet taivaissa."42

Sveitsiläisten uskonpuhdistajien käsitys ilmoituksesta johtuu suoraan heidän Jumala-kuvastaan. Niinkuin he eivät tunteneet läsnäolevaa, vaan ainoastaan etäisen Jumalan, niin on Hänen äänensäkin kaikunut vain menneisyydessä Raamatun aikana ja jäänyt sinne "ajan kuilun taakse, jonka yli johtavana ainoana siltana on Raamattu", kuten eräs reformoitu teologi toteaa.43 Reformoidun käsityksen mukaan Jeesuksen ajan jälkeen taivas on näet taas sulkeutunut, Jumalan ääni lakannut kuulumasta. Vain tämän äänen kaiku, vain taivaallisen valon jälkiheijastus on meillä jäljellä Raamatussa.44 Näin Zwingli ja Calvin opettivat, että yksin Raamatun välityksellä voidaan nyt löytää Kristus ja Jumalan ilmoitus. Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä uskon Raamatun lukemisen kautta.45

Luther sitävastoin julistaa mitä voimakkaimmin, kuten olemme nähneet, Jumalaa, joka ei ole jäänyt kauas "ajan kuilun taakse", vaan jonka ääni jatkuvasti kaikuu seurakunnassa ja sen välityksellä.46 "Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta viimeiseen päivään saakka ja sitä varten Hän on asettanut maan päälle seurakunnan, jonka välityksellä Hän kaiken puhuu ja tekee."47 Näinhän Luther selittää Isossa katekismuksessa kolmatta uskonkappaletta. Otamme Lutherin Kirkkopostillasta vielä erään otteen, joka valaisee asiaa:

"Etkös sydämestäsi riemastuisi, jos tietäisit jonkun paikan, missä Jumala tahtoisi sinua puhutella? Jopa jos saisimme kuulla enkelin puhuvan, totta juostaisiin silloin vaikka aina maailman ääriin asti. Mutta emmekö ole hulluja, surkeita ja kiittämättömiä ihmisiä, jotka emme kuule, mitä meille sanotaan? Tuossa seisoo Raamattu todistuksena, että Jumala puhuu meidän kauttamme, ja että se on yhtä paljon, kuin jos Hän itse puhuisi omalla suullaan. — — — Kenelle muulle siis valittaisit syntejäsi kuin Jumalalle?

Mutta mistä Hänet löydät muualta kuin Veljestäsi? Hän sinua sanalla vahvistaa ja auttaa."48 Kuten viimeisestä lainauksesta selvästi ilmenee, pohjautuu Lutherin oppi "elävästä sanasta" hänen Jumala-kuvaansa. Jumala, Kristus ei jää hänelle etäiseksi Jumalaksi, vaan tulee niin läheiseksi, että ottaa uskovan asunnokseen ja välikappaleekseen. Lutherin sekä teologian että hurskauselämän ydin on Kristus-mystiikkaa eli salattua yhteyttä Kristuksen kanssa. Raattamaa löysi Lutherin kirjoista tämän raamatullisen Kristus-mystiikan ja siihen pohjautuvan käsityksen "elävästä" sanasta.49"


Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 13 Touko 2008, 13:15, muokattu yhteensä 2 kertaa

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Zidbeck
ViestiLähetetty: 01 Touko 2008, 11:07 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3547
Toisessa "Vl_Peran" kirjoituksessa on Zidbeckin tekemiä vertailuja Lutherin ja Raattamaan seurakuntaopista.

----------

"Seurakunta
Kirjoittanut: vl Pera 6.9.2003 klo 22.52

Kopioin tekstin seurakunnasta, Kristuksen kirkosta herätysliikepalstalta vanhan vastaukseni. Pitkä on. Lukee, jos jaksaa

Näkymätön tosi kirkko
Kirjoittanut: vl Pera, 7.1.2003 klo 23.50

Lutherin ja Raattaman mukaan SRK:n julkaisemasta kirjasta Aulis Zidbeckin kirjasta:
Ole vapaaksi ostettu Lauma Juhani Raattamaa - opettaja ja sielunhoitaja

Lupasin ennen joulua palata Lutherin ajatuksiin seurakunnasta. Tässä on nyt lainattuna. Lutherille kansankirkko oli lähetyskenttä. Kokonaan tai osittain kirkon sisällä ja veljesseurakunta, tosi uskovien yhteisö, ikään kuin herätysliike, jonka ehtoollisella vain uskovaisten läsnäollessa jaetiin viini ja kalkki tavallisen jumalanpalveluksen vanhan tavan mukaisen pelkän kalkin sijaan. Veljesseurakunnassa käytettiin Lutherin ajatuksen mukaisesti myös sideavaimia( Jeesus antoi päästö- ja sideavaimet Pietarille). Pitkä on lainaus. Lukee ketä kiinnostaa.

III Seurakuntaoppi

Lutherin opetuksen mukaan käytännöllisessä julistuksessa vanhurskauttaminen ja elävä sana liittyvät selvästi ja elimellisesti seurakuntaoppiin. Uskoon tuleva ihminen löytää jo uudestisyntymisen hetkellä itsensä elävästä veljesyhteydestä. Oikeaan seurakuntayhteyteen ei näet tulla yhteenliittymällä, vaan syntymällä.

l. Näkyvä vai näkymätön seurakunta

Reformoidun opin mukaan ei oikea, näkymätön kirkko ole sidottu ulkonaiseen, näkyvään kirkkoon. Pelastus ilmenee näkyvän kirkon ulkopuolellakin. Näkymätön kirkko * perustuu Zwinglin ja Calvinin mukaan pre-destinaatioon.2 Sen muodostavat autuuteen ennakolta valitut. Jumalan armo valinnan toteutumiseen eivät näkyvän seurakunnan välitys ja jäsenyys ole periaattellisesti välttämättömät. Armovalinnan nojalla autuuteen määrätyt ovat etuoikeussuhteessa ulkonaiseen seurakuntaan, jonka perustana on uskovien sisäinen halu liittyä yhteen. Yksityiset uskovat muodostavat siis yhteenliittymisensä kautta näkyvän seurakunnan.3 He ovat tavallaan, voitaisiin sanoa, "seurakunnan äiti". Reformoitu kirkkokäsitys kätkee itseensä lahkolaisuuden ja pirstoutumisen siemenen. Se tapa, millä reformoitu teologia erottaa näkyväisen ja näkymättömän seurakunnan toisistaan, on epäraamatullinen.4
Lutherillakin tavataan käsitteet näkyväinen ja näkymätön kirkko, muttei samassa mielessä kuin Calvinilla. Koska näiden käsitteiden alalla luterilaisuudenkin piirissä on esiintynyt runsaasti sekaannusta ja epäluterilaisia ajatuksia, koetamme lyhyesti selvitellä alkukirkon ja Lutherin kantaa mainittuihin käsitteihin nähden.

Kristus ja seurakunta kuuluvat yhteen

Useat tutkijat ovat tällä vuosisadalla kiinnittäneet huomiota siihen, että alkukristillisyyden käsitystavan mukaan Kristuksen läsnäolo ja armo kohtasivat yksilön vain seurakunnassa ja sen välityksellä. Kristus ja seurakunta kuuluvat yhteen. "Alkukristillisyys elää seurakunta-ajattelussa; Kristusmietiskelyn rinnalle tulee seurakuntamietiskely. Kristus ja seurakunta (ekklesia) ovat käsitteitä, jotka viittaavat toisiinsa ollen niin läheisesti toisiinsa liitetyt, että seurakuntaa nimitetään Kristuksen ruumiiksi." "Kirkko oli jumalallisen Hengen eli Pneuman vaikutusalue. Se, joka kuului Kristuksen kirkkoon, oli samalla tämän Hengen voimapiirissä."5 "Kristuksen yli-inhimillisen persoonan vastine ei ole yksityinen kristitty, vaan ainoastaan seurakunta."6

Seurakunta kuuluu alkukristillisen käsityksen mukaan itse pelastusoppiin. Yksityisen ihmisen pelastuminen ja seurakuntaan sisälle tuleminen ovat samanaikaisia tapahtumia. Kristuksen lunastuksesta osalliseksi päästyänsä ihminen tulee myös liitetyksi seurakunnan pelastusyhteyteen.7 Eräät 1900-luvun alkupuolen teologit ovat todenneet seurakunta-opinja pelastusopin keskinäisestä yhteydestä: "Pelastus Kristuksen kautta on samalla seurakunnan välittämä pelastus."8 Vielä on osoitettu, että kirkkoisä Cyprianuksen lause: "Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta", on täysin alkukristillisen näkemyksen mukainen.9 Eräs Pietarin kirjeen tutkija on huomauttanut, että kirjeen kirjoittajalle olisi ollut ajatusmahdottomuus, että ihminen olisi voinut olla osallinen uskosta ja pelastuksesta kuulumatta jäsenenä seurakuntaan. Vain se, joka kuuluu Jumalan kansaan, on kristitty.10

Alkukristillistä seurakuntakäsitystä elähdytti läheisenä Kristuksen toisen tulemisen odotus. Kristityt kokivat seurakunnan olemukseltaan yliluonnollis-taivaallisena ja eskatologisena eli viimeisiin tapahtumiin liittyvänä. Seurakunta on täällä alhaalla muukalaisuudessa. Kuitenkin se ilmenee tässä maailmassa täysin todellisena tekijänä. Se ei ole "näkymätön". "Kirkko on pantu tähän maailmaan niinkuin arkki synnin tuhotulvan keskelle. — — — Sama kirkko, joka on taivaallinen ja pre-eksistenttinen eli jo ennen maailman luomista ollut, on myös tämän maan päällä näkyvänä esiintyvä kirkko."" "Seurakunta on siis samanaikaisesti taivaallinen ja maallinen, se on kappale toteutunutta eskatologiaa, eli viimeiset tapahtumat ovat jo alkaneet."12

Seurakunta on sekä näkyvä että näkymätön

Luther on uudistanut alkukristillisen käsityksen seurakunnasta yliluonnollis-taivaallisena, josta hän käyttää sanaa "näkymätön" ja samalla kertaa täysin todellisena eli "näkyvänä". Näkyväinen ja näkymätön seurakunta eivät ole kaksi eri yhteisöä, joista edellinen sulkisi sisäänsä jälkim-mäisen, kuten ortodoksia eli puhdasoppisuus ja sitä seuraava teologia ovat viime aikoihin asti Melanchtonin kalvinisoivan hengen mukaisesti asian käsittäneet.13

Varhemmin ajateltiin Lutherin tarkoittaneen näkyväisellä kirkolla ulkonaista laitos- eli kansankirkkoa14 vastakohtana sen sisällä olevalle uskovien näkymättömälle kirkolle.15 Eräs ruotsalainen teologi toteaa, että ortodoksia on näin tekemällään erotuksella näkyvän ja näkymättömän seurakunnan välillä joutunut yksipuolisesti suuntaamaan huomion pois seurakuntaa luovasta sanasta ihmisiin ja heidän ominaisuuksiinsa.16 Lut-herille Kristuksen kirkko on samalla kertaa jotain näkyvää ja näkymätöntä.17

Sama ruotsalainen teologi tulkitsee Lutherin ajatusta syvällisesti: "Epäuskoinen näkee ainoastaan ulkonaisen yhteisön ääriviivat, muttei näe ylipäätään mitään kirkkoa. Kirkko on yksin uskolla käsitettävissä. _ _ _ Mutta uskon silmä näkee valon. - - - Usko näkee kirkon, näkee, että se on todella, kaikesta huolimatta, kirkko, mikä sillä on edessään. Se näkee, kuinka evankeliumi, elävä Jumalan sana suorittaa pysyvällä vireydellä kirkon rakentamistyötään. Lutherin käsityksen mukaan seurakunta pysyy näkymättömänä epäuskoiselle, mutta avautuu Pyhän Hengen kautta uskovalle."18

Asianlaita on alati sama kuin alkukristillisyyden aikana. Juudan kirkon johtajat ja näitä sokeita taluttajia seuranneet ihmisjoukot eivät nähneet apostolisessa seurakunnassa muuta kuin halveksittavan joukon osaksi vaarallisia osaksi säälittäviä kiihkoilijoita, "kansanvillitsijöitä". Mutta niiden kohdalla, joiden silmät Jumala sai avata näkemään tässä samassa ihmisjoukossa pyhän seurakunnan, jossa Poika elää, kuului Vapahtajan sana: "Jokainen joka näkee Pojan ja uskoo hänen päällensä, hänellä pitää ijankaikkinen elämä oleman, ja minä herätän hänen viimeisenä päivänä" (Joh. 6: 40). Eräs saksalainen tutkija, joka on kirjoittanut ansiokkaan teoksen Lutherin ristin teologiasta, osoittaa, että Luther puhuu kirkon "näkymättömyydestä" yllä esitetyssä mielessä. "Lutherin aikaisimmista myöhäisimpiin kirjoituksiin asti tavataan hänellä ajatus oikean kirkon kätkettynä olemisesta."19

Sama tutkija osoittaa edelleen, että ajatus kirkon salattuna olemisesta ei kuulu suinkaan Lutherilla vain uskonpuhdistusta edeltäneeseen kauteen, vaan olennaisesti itse uskonpuhdistuskauteen.20 Tosi kirkkoa, maailman kalleinta aarretta, ei maailma pidä minkään arvoisena.21 Kristus kätkeytyy yhä edelleen alennuksen ja kärsimyksen muotoon. Siksi kirkkokin^ Kristuksen maan päällä oleva ruumis, on kätketty ja samalla kärsivä kirkko.22 Tämä Lutherin ydinajatus ei ole säilynyt elävänä luterilaisuu-dessa.23 Kuitenkin Luther yhä uudestaan teroittaa, että kärsimys, risti ja maailman pilkka ovat oikean kirkon tunnusmerkkejä.24 Sellainen kirkko, josta tätä ei voida sanoa, ei ole enää Herralleen uskollinen. Tämä ajatus ei ole suinkaan Lutherilla kehällinen, vaan yhteydessä hänen perusnäkemyksensä, Jumalakuvansa kanssa. Jumala voi ilmoittaa itsensä vain kätkeytyneenä ristin alhaisuuteen ja häpeään.25 Ilmestyessäänkin Jumala on samalla kätketty Jumala. Itsensä ilmoittanut Jumala26 on aina samalla myös salattu Jumala.27 Jumalan lihaksi tuleminen eli inkarnaatio on sellaisenaan samalla kätkeytymistä. Eräässä Lutherin saamassa vuodelta 1517 on seuraava selitys siitä, miksi Jumalan täytyy kätkeytyä: "Ihminen kätkee omansa kieltääkseen sen, Jumala kätkee omansa ilmottaakseen sen."28

Seurakunnan "näkymättömyys" merkitsee siis Lutherilla sitä, että epäusko ja luonnollinen silmä näkevät vain seurakunnan inhimillisen ja erehtyväisen kehyksen, mutta eivät sitä Jumalaa, joka on kätkeytynyt tämän ihmisyyden verhon taakse. Mutta uskon silmä tuntee hänet ja iloitsee.

Mistä usko tuntee seurakunnan? Mikä on Lutherin mukaan oikean seurakunnan tuntomerkki? Kirjassaan "Kirkolliskokouksista ja Kirkosta" Luther luettelee useitakin tuntomerkkejä.29 Nämä tuntomerkit ovat eri arvoisia, koska sana ja sakramentit eroavat muista siinä, että kirkon olemassaolo perustuu niihin.30 Oikeastaan onkin Lutherin mukaan vain yksi täysin varma seurakunnan tuntomerkki:


"Ei ole muita kuin yksi ainoa varma tuntomerkki, josta saatat tietää, missä
Kristus ja hänen kirkkonsa ovat. Se on tämä tähti, pyhä evankeliumi; kaikki muu on pettävää ja harhaanjohtavaa. Mutta siellä, missä evankeliumia julistetaan, siellä tämä tähti loistaa, se on varmaa, siellä myös varmasti löydät kirkon, olkoot sitten vaikka Turkissa, Venäjällä, Böhmissa tahi missä vain Ei ole mahdollista, että Jumalan sana kaikuisi, eikä Jumala, Kristus ja Pyhä Henki kuitenkaan olisi siellä. Toiselta puolen ei ole mahdollista että Jumala, Kristus, Pyhä Henki, Kirkko tahi mitään autuutta olisi siellä, missä ei Jumalan sana kajahda, tapahtukoon siellä muutoin mitä ihmeitä tahansa."31

Siellä, missä Jumalan sanaa oikein julistetaan, siellä usko löytää seurakunnan. Sana tekee kirkon näkyväiseksi. "Ei seurakunnasta nähdä maailmassa muuta kuin sana."32 Kirjassaan "Rooman paavin vallasta" (v. 1520) Luther sanoo muun muassa: "Ne merkit, joista ulkonaisesti voidaan nähdä, missä senkaltainen kirkko maailmassa on, ovat kaste, Herran ehtoollinen ja evankeliumi, mutta ei Rooma, ei yksi tai toinen paikka."33


Hyvä Paimen ja Hänen laumansa kuuluvat yhteen. Missä usko kuulee Hyvän Paimenen äänen evankeliumin oikeana julistuksena, siellä se myös "näkee" seurakunnan, vaikka luonnollinen siinnä samanaikaisesti näkisi siinä vain ylenkatsetta herättävän joukon tämän maailman vähimpiä. On katsottava Sanaa, ei ihmistä. Tätä Luther aina teroittaa:

"Sana yksistään on se, jota pitää katsoa ja jonka pitää hallita, eikä suinkaan henkilö, joka sanaa julistaa."34

Juhani Raattamaa korostaa kirjoituksissaan seurakunnan alkukristillistä pelastusmerkitystä. Hän puhuu sekä Raamatun että Lutherin hengessä seurakunnasta samanaikaisesti näkyväisenä ja näkymättömänä: "Älkää oudoksuko te uskovaiset. Hamasta Johannes kastajan ajasta niin tähän päivään asti on Kristus ja Hänen laumansa ollut tuntematon maailmalle, niinkuin Herra todistaa: ei maailma teitä tunne."35 Kun Raattamaa opasti kristittyjä Lapin vanhimman ominaisuudessa, hän Lutherin tavoin korosti Sanan arvovaltaa.36

2. Kansankirkko vai veljesseurakunta

Minkälainen oli siis Lutherin seurakunnallinen ihanne? Vastasiko se valtio- ja kansankirkkojärjestelmä, joka tuli toteutetuksi niin sanotuissa luterilaisissa maissa, Lutherin periaatteita ja seurakunnallisia ihanteita? Tähän kysymykseen ovat tutkijat tämän vuosisadan alkukymmeninä antaneet hyvinkin erilaisia vastauksia.

Eräät tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että valtio- ja kansankirkkojärjestelmä vastasi täydelleen Lutherin käsitystä kirkosta ulkonaisesti järjestäytyneenä uskonnollisena yhdyskuntana. Heidän mielestään vapaan veljes-seurakunnan aatteella on Lutherin kehityksessä ollut vain ohimenevä merkitys.37

Toiset tutkijat taas ovat päätelleet, että valtiokirkkojärjestelmä on aivan vastakkainen Lutherin seurakuntaihanteelle, joka tähtäsi vapaisiin tunnustus-seurakuntiin, joihin ei liityttäisi esivallan holhoamana joukkona, vaan evankelisen uskon vakaumuksellisina tunnustajina.38

Uskovien vapaa veljesseurakunta

Vapaaseurakunta-aate on ollut todistettavasti Lutherilla mielessä jo ainakin vuodesta 1522 alkaen vaikuttaen hänen käytännölliseen toimintaansakin hänen puuttuessaan Wittenbergin seurakuntaolojen kehitykseen Wartburgista palattuaan. Luther näet järjesti tällöin erityisiä evankeliseen tapaan kalkin kera vietettäviä ehtoollistilaisuuksia, joihin vain valveutuneet evankeliset seurakuntalaiset kokoontuisivat. Yleisessä kirkkojumalanpalveluksessa sen sijaan vietettiin ehtoollista vanhaan tapaan ilman kalkkia.

Molempien ehtoollisviettojen välistä erotusta oli kuitenkin vaikea ylläpitää ajan pitkään. Pian oli kalkki otettava käytäntöön yleisessä kirkkojumalanpalveluksessakin. Tämän kautta tuhoutui se perustus, jolle veljes-seurakunta oli rakentunut. Tämä herätti huolestumista Lutherissa, sillä suuret joukot tunkeutuivat evankeliselle ehtoolliselle, ei hengellisen nälän ajamina, vaan vanhaa tapaa seuraten.

Estääkseen arvottoman osanoton heräsi Lutherissa ajatus panna toimeen tutkinto ennen ehtoollisen nautitsemista. Näitä ajatuksia hän esittää Kiirastorstai-saarnassaan vuonna 1523 ja laveammin samana vuonna Wittenbergin seurakuntaa varten kirjoittamassaan latinankielisen Messun ja Herran ehtoollisen kaavassa. Papin ei tule tutkia vain kristinopin tietoa, vaan myös elämää ja tapoja, että nekin ovat sopusoinnussa uskontunnustuksen kanssa. "Sillä saatanakin sekä ymmärtää että taitaa puhua kaikesta tästä."39

Tutkinnan jälkeen tulee ehtoollisvieraitten asettua määrätylle paikalle, nimittäin kuoriin alttarin ympärille. Ehtoollinen on osa tunnustuksesta, ja sen kautta kristityt antavat tunnustuksensa Jumalan, enkelien ja ihmisten edessä. Tällaisen joukosta erottamisen kautta on seurakunnalla ja ennen kaikkea ehtoollisvierailla itsellään mahdollisuus pitää silmällä sitä, etteivät arvottomat ole läsnä. Toimenpiteen päätarkoitus oli kyllä ehtoollisen pyhyyden tehostaminen ja suojeleminen, mutta samalla oli hänen ilmeisenä tarkoituksenaan elävän veljesseurakunnan kokoaminen ja vireillä pitäminen. Luther toteaa tästä ehtoollisenvieton järjestelystä: "Niin voimme me lopulta päästä kristilliseen yhtymään (Versamlung), me jotka nyt olemme melkein pakanoita kristillisen nimen varjossa."40

Kun Luther julkaisi vuonna 1526 saksankielistä evankelista jumalanpalvelusjärjestystä esittävän kirjansa, hän kirjoitti teoksen esipuheessa kolmenlaisesta jumalanpalveluksesta. "Saksalaisen Messun"41 esipuhe tarjoaa oivan tilaisuuden tutustua uskonpuhdistajan mielessä noihin aikoihin liikkuneisiin ajatuksiin seurakunnan ja kansankirkon merkityksestä ja keskinäisestä suhteesta. Luther puhuu siinä kahden kansankirkko] jumalanpalveluksen — vuonna 1523 Wittenbergin seurakuntaa varten kirjoitetun latinankielisen viikkojumalanpalveluksenja vuonna 1526 kirjoitetun saksankielisen jumalanpalveluksen — ohella vielä kolmannesta jumalanpalveluksesta, jota hän esittelee seuraavasti:


"Mutta kolmas (jumalanpalvelus) tapa, oikea evankelinen järjestys ei olisi tapahtuva niin julkisesti kaiken kansanjoukossa; vaan niiden, jotka tahtovat tosimielessä olla kristittyjä sekä tunnustaa evankeliumia kädellä ja suulla, tulisi merkityttää nimensä luetteloon ja kokoontua omassa keskuudessaan johonkin kotiin rukoilemaan, lukemaan, kastamaan, sakramenttia nauttimaan ja harjoittamaan muita kristillisiä töitä. Tämän järjestyksen mukaan voitaisiin tuntea, nuhdella, ojentaa, sulkea yhteydestä pois eli panna pannaan Matt. Ev. 18. luvun mukaisesti ne, jotka eivät käyttäytyisi kristillisesti. Siinä (piirissä) voitaisiin myös velvoittaa kristityt yleisesti almun antoon, mikä suoritettaisiin alttiisti ja jaettaisiin köyhien kesken Paavalin esimerkin mukaan 2. Kor. 9. Tässä ei nyt tarvittaisi paljoa eikä lavealti laulua. Tässä voitaisiin — — — kaikki kohdistaa sanan ja rukouksen ja rakkauden harjoitukseen. — — — Lyhyesti, jos olisi tarjolla ihmiset ja henkilöt, jotka todenteolla haluavat olla kristittyjä, olisivat järjestykset ja muodot pian laadittuina!"

Nämä ajatukset kuvastavat johdonmukaisesti Lutherin seurakuntaihannetta.42

Ajatukset uskovien vapaasta veljesseurakunnasta esiintyvät Lutherilla vielä eräässä hänen kirjeessään maaliskuussa 1527. Siinä hän nimenomaan erottaa toisistaan "julkiset kirkkojumalanpalvelustilaisuudet, joissa kristityt ja ei-kristityt seisovat rinnatusten" ja "kristittyjen kokoukset", "joissa kehotetaan, rukoillaan ja rangaistaan oikealla tavalla."43

Suomalainen kirkkohistorioitsija on todennut: "Että Lutherilla oli täysi tosi kysymyksessä, kun hän 'Saksalaisen messun' esipuheessa puhuu vapaitten tunnustusseurakuntien järjestämisestä, näyttää siis ilmeiseltä samoinkuin sekin, ettei se ajatus ollut hänellä vain hetkellinen mieleenjohde tai vain teoreettinen ajatusmahdollisuus."44

Kansankirkko lähetyskenttänä Millainen sitten oli Lutherin suhde kansankirkkojärjestelmään? Oliko hänen suhteensa siihen periaatteessa kielteinen vai myönteinen? Millaiseksi hän jälkimmäisessä tapauksessa ajatteli kansankirkon ja vapaaseurakunnan keskinäisen suhteen? Lutherin kirkollisia kysymyksiä koskevien lausuntojen järjestelmällinen tutkimus aina hänen evankelisen kantansa aikaisimmalta asteelta todistaa, että hän johdonmukaisesti piti kiinni kansankirkkoaatteesta. Lutherin kirja "Saksalaiselle aatelistolle kristillisen tilan parantamisesta" (v. 1520) on "voimakas ilmaus hänen ajatuksestaan kirkon asemasta ja vaikutuksesta koko maan ja kansan elämää kokonaisuudessaan piiriinsä sulkevana kansankirkkona". Myös talonpoikaiskapinan kokemukset osoittivat selvästi Lutherille koko kansan ja etenkin sen syvien kerrosten henkisestä kasvatuksesta huolehtivan lujan kansankirkon välttämättömyyden.45


"Saksalaisen messun" esipuheessa Luther avoimesti ja selvästi tuo ilmi käsityksensä kansankirkon tehtävästä, sen jäsenistön uskonnollisesta yleistasosta sekä kansankirkkoseurakuntien suhteesta vapaisiin ydinseurakuntiin. Selittäessään siinä latinan- ja saksankielisen jumalanpalvelus-järjestyksen46 merkitystä hän kirjoittaa näin:

"Nämä kaksi jumalanpalvelustapaa ovat niin toimitettava, että ne pidetään julkisesti kirkoissa kaiken kansan edessä. Siinä on useita, jotka eivät vielä usko tai ole kristittyjä, vaan suurin osa seisoo siinä töllistellen nähdäkseen jotain uutta, aivan kuin viettäisimme jumalanpalvelusta keskellä turkkilaisia ja pakanoita avoimella paikalla tai kentällä. Sillä täällä ei vielä ole olemassa mitään järjestettyä ja vakiintunutta seurakuntaa, jonka piirissä voitaisiin evankeliumin mukaan hallita kristittyjä; vaan se (yleinen jumalanpalvelus) on julkinen kehoitus uskoon ja kristillisyyteen."

Lutherin sanoista ilmenee, että hän pitää kansankirkkoa olennaisesti sen pakanallisen ympäristön kaltaisena, jonka keskuudessa vanha kirkko eli ja vaikutti. Se on hänestä ennen kaikkea kristikunnan lähetyskenttä ja sen mukaisesti hän arvostelee kansankirkon julkista jumalanpalvelusta. Lutherille pysyy varmana: "Maailma ja kansan suuri joukko ovat ja pysyvät ei-kristittyinä, vaikka ovatkin kastettuja ja kutsutaan kristityiksi."47

Oikean seurakunnan olemukseen kuuluu Lutherin mukaan, että siinä Jumalan sana todella hallitsee, ja että siinä harjoitetaan kristillistä veljes-kuria. Lutherille on luonteenomaista, ettei hän koetakaan toteuttaa seurakuntakuria kansankirkossa, vaan jopa vastustaa sitä: "Henkilökohtainen rankaiseminen ei kuulu tänne (yleiseen jumalanpalvelustilaisuuteen), vaan kristittyjen kokouksiin."48 Hänen mielestään kansankirkolta puuttuvat edellytykset todelliseen evankeliseen seurakuntakuriin. Ulkonaisin pakkokeinoin tästä asiasta huolehtiminen ei ole kirkon, vaan esivallan tehtävä. Hän on tässä päinvastaisella kannalla kuin Calvin.

Edellisestä käy ilmi, että kansankirkko on Lutherille kauttaaltaan lähetys- ja kasvatuslaitos. Eikä tämä ole hänen mielestään mikään ohimenevä tilanne. Sillä persoonallinen uskonelämä ei ole suuren joukon asia. Kansankirkkoseurakunnat eivät sellaisina saatakaan olla seurakunnallisen toiminnan subjekteina eli suorittajina, vaan ne jäävät oleellisesti aina lähetyksen ja kasvatuksen objekteiksi eli kohteiksi. Luther ajattelee ilmeisesti elävän veljesseurakunnanja kansankirkkoseurakunnan välisen suhteen samanlaiseksi kuin uskovaisten messun suhde oli katekumeenien eli kasteoppilaiden messuun vanhassa kirkossa: Ydinseurakunta on koko uskonnollisen työn toteuttaja. Sen harteilla on ennen kaikkea lähetystyön tekeminen kansankirkon sisällä.

Suomalainen kirkkohistorioitsija on ilmaissut Lutherin ajatukset osuvasti seuraavalla tavalla: "Lutherin sanoista näyttää ilmenevän, ettei hän katsonut kansankirkkoseurakunnanja sen järjestyksen sulkevan pois veljesseurakunta-yhtymää ja sen järjestystä. Vaan hänhän ilmeisesti katsoo niiden edellyttävän ja täydentävän toinen toistaan. Kansankirkon seura-kuntajärjestys on luotu kokoamaan kaiken kansan, joukossa paljon sellaisiakin, jotka eivät vaikka kastettuinakin ole vielä uskoon tulleet tai ole sanan täydessä merkityksessä kristittyjä, mutta jotka juuri sen tähden tarvitsevat tulla evankeliumin sanan vaikutuspiiriin. Sen mukaan kansankirkolla on oleva oleellisesti lähetystyön luontoinen tehtävä ja se on oleva olemukseltaan kasvatuslaitos jäykempine järjestyksineen ja suhteellisesti rajoitettuine vaatimuksineen jäsenistönsä uskonnolliseen ja siveelliseen tasoon nähden. Mutta tällaisen kansankirkon järjestyksen ja kasvatustyön pohjalla vasta on syntyvä edellytykset vapaille veljesseurakuntayhty mille, joissa järjestys on vapaampaa, mutta vaatimukset ankarammat. Päinvastoin taas tietenkin veljespiiri-seurakunta puolestaan oli palveleva kansankirkko-seurakuntaa sen valveutuneena kantajoukkona. Niinpä siis Luther on suunnitellut kirkollista eli seurakunnallista järjestelmää, jossa sekä kansankirkonomainen pitäjäseurakunta että vapaaseurakunta olisivat sisäkkäin toteutetut yhdistettyinä keskinäiseen vuorovaikutukseen."49

Juhani Raattamaalla ei kansankirkkoseurakunta, joka sulkee sisäänsä koko pitäjän väestön, ole mikään oikea seurakunta uustestamentillisessa mielessä. Uskovat, Kristuksen hallitsemat sydämet muodostavat tosi-seurakunnan. Toisaalta hän ei myöskään asetu hylkäävälle kannalle kansankirkkojärjestelmään nähden, vaan pitää yhteistyötä kirkon ja herätysliikkeen saarnaajien välillä luonnollisena ja toivottavana asiantilana, joka toteutuikin esimerkiksi Lanna vaaran lähetystoiminnan piirissä Raattamaan seurakunta-ihanteen mukaisesti. Uskova veljesseurakunta kansankirkon elävänä ytimenä ja sen keskuudessa suoritettavan herätys-ja lähetystyön kannattajana ja suorittajana, tämähän ilmeisesti oli Raattaman seurakunnallinen ihanne, jonka toteuttamisessa hän oli vakuutettu seisovansa Lutherin opin linjalla.50

Raattamaa kirjoitti uskovien seurakunnasta kansankirkossa käsitellessään Kuopion piispan Gustaf Johanssonin esittämää arvostelua: "Hän kuuluu tuomitsevan lahkolaisiksi — lutherilaisia seurakuntia ja heränneitä pappeja; vieläpä hän morkkaa Laestadiusta j oukkoinensa, jolle seurakunnalle taivaan valtakunnan avaimet ovat annetut itseltä Herralta Kristukselta, ja käytäntöön pantu jo Laestadiuksen aikana, joita taivaan valtakunnan avaimia pelkäävät suruttomat piispat ja papit, sillä se seurakunta, joka on Pyhästä Hengestä osalliseksi tullut, ei anna avaimia (suruttomille) piispoille ja papeille, mutta yhdistettyinä elävässä uskossa olevaisen lauman kanssa, saattavat kristityt piispat ja papit hoitaa taivaan valtakunnan avaimia; vielä saamavirka elävässä uskossa olevaisen lauman kanssa, tarvitsee käyttää taivaan valtakunnan avaimia."51

Piispa Johanssonin näkemyksiä torjuessaan Raattamaa kirjoitti kristittyjen kirkossa pysymisestä: "Piispa Johansson häpäisee luterilaisia seurakuntia pohjoisessa Suomessa ja Ruotsissa, vieläpä solvaa lahkolaisiksi semmoisia seurakuntia, jotka ovat pysyneet luterilaisen kirkon helmassa. Pysykäämme rakkaat veljet ja sisaret kirkon helmassa siihen asti kuin teitä ja meitä ulos ajetaan eli pannalla ahdistetaan."52 Raattamaalla oh kuitenkin piispa Johanssonia kohtaan anteeksiantavainen mieli tämän esittämästä terävästä arvostelusta huolimatta: "Siinä uskossa ja toivossa olemme, ettei pappein päämiehet saa sitä tulta sammuttaa, jonka Jeesus on sytyttänyt. - - - Annan sydämmestäni anteeksi kaikille vastustajille. Vieläpä Kuopion piispalleki, joka häpäisee meitä ja nimittelee laesta-diolaisiksi."53

Kauniisti Raattamaa kuvasi Jumalan valtakunnan kasvua elokuussa 1894 kirjeessään Kaarle Petteri Knuutille: "Monta tuhatta on, jos katselemme itään, länteen, etelään ja pohjoseen, jotka kiittävät Jumalaa, että ovat saaneet opettajia vieläpä pappeja, jotka jatkavat provasti Laestadiuksen työtä pohjanmaalla ja kaunistavat luteerilaista kirkkoa puhtaalla opilla ja puhtaalla elämällä."54"


Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 13 Touko 2008, 13:18, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Zidbeck
ViestiLähetetty: 02 Touko 2008, 15:54 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3547
Voimme olla varmoja, että teologian tohtori Aulis Zidbeck ei varmastikaan ole huitaisten lukien poiminut sieltä täältä joitain Lutherin kirjoituksia, kuten jotkut tahot tekevät etsiessään Lutherin teksteistä tukea ekumeeniselle korvasyyhylleen, vaan Zidbeckin tutkimus Lutherin opetuksista on ollut tieteellisen säntillistä ja huolellista. Zidbeckin tutkimuksen perusteella Lutherin vanhurskauttamis- ja seurakuntaopissa on merkittävä liittymäkohta: Jumala vanhurskauttaa ihmisen seurakunnastaan saarnatun evankeliumin sanan kautta, joka synnyttää uskon. Lutherin vanhurskauttamisopissa vanhurskauttaminen perustuu vain ja ainoastaan uskoon eikä lainkaan tekoihin (vrt. vl:ia vikoilevat ekumeenikot: "Ihminen tulee vanhurskaaksi 1) uskomalla Kristukseen, 2) tunnustamalla ekumenian ja 3) jättämällä 'tuomitsematta' väärävanhurskaat ekumeenikot.").

Zidbeck kirjoitti:
Mistä Kristus on löydettävissä?

Mistä herännyt ihminen löytää Kristuksen? Tässä olemme tulleet Lutherin vanhurskauttamis- ja seurakuntaoppien liittymäkohtaan. Tätä asiaa Raattamaakin käsittelee kirjoituksissaan vedoten myös Lutheriin. Kirjassaan "Kirkolliskokouksista ja Kirkosta" (v. 1539) Luther vastaa edellä esitettyyn kysymykseen seuraavasti:

"Pyhän Paavalin opin mukaan on maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki eläväksi tekemisen ja pyhityksen kautta, joka päiväisen syntien pois hiomisen elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää."31

Syntiä anteeksiantavana Kristus on siis löydettävissä seurakunnassaan, ei missään sen ulkopuolella.

"Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s. o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; heihin tulee sinun pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan."32

Näin Luther joulupäivän saamassaan Kirkkopostillassa yhtyy vanhan kirkon opettajien lausumaan "seurakunnan ulkopuolella ei ole mitään pelastusta". Saman ajatuksen hän ilmaisee Isossa katekismuksessaan kolmannen uskonkappaleen selityksessä näillä sanoilla: "Seurakunnan
ulkopuolella ei ole yhtään syntein anteeksisaamista, niinkuin ei siellä taida olla mitään pyhittämistäkään."


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Zidbeck
ViestiLähetetty: 12 Touko 2008, 15:58 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3547
Kiinnittäkää huomiota Zidbeckin kiteytettyihin päätelmiin erilaisista seurakuntaopeista.

Zidbeck kirjoitti:
III Seurakuntaoppi

Lutherin opetuksen mukaan käytännöllisessä julistuksessa vanhurskauttaminen ja elävä sana liittyvät selvästi ja elimellisesti seurakuntaoppiin. Uskoon tuleva ihminen löytää jo uudestisyntymisen hetkellä itsensä elävästä veljesyhteydestä. Oikeaan seurakuntayhteyteen ei näet tulla yhteenliittymällä, vaan syntymällä.

l. Näkyvä vai näkymätön seurakunta

Reformoidun opin mukaan ei oikea, näkymätön kirkko ole sidottu ulkonaiseen, näkyvään kirkkoon. Pelastus ilmenee näkyvän kirkon ulkopuolellakin. Näkymätön kirkko * perustuu Zwinglin ja Calvinin mukaan predestinaatioon.2 Sen muodostavat autuuteen ennakolta valitut. Jumalan armo valinnan toteutumiseen eivät näkyvän seurakunnan välitys ja jäsenyys ole periaattellisesti välttämättömät. Armovalinnan nojalla autuuteen määrätyt ovat etuoikeussuhteessa ulkonaiseen seurakuntaan, jonka perustana on uskovien sisäinen halu liittyä yhteen. Yksityiset uskovat muodostavat siis yhteenliittymisensä kautta näkyvän seurakunnan.3 He ovat tavallaan, voitaisiin sanoa, "seurakunnan äiti". Reformoitu kirkkokäsitys kätkee itseensä lahkolaisuuden ja pirstoutumisen siemenen. Se tapa, millä reformoitu teologia erottaa näkyväisen ja näkymättömän seurakunnan toisistaan, on epäraamatullinen.4
Lutherillakin tavataan käsitteet näkyväinen ja näkymätön kirkko, muttei samassa mielessä kuin Calvinilla. Koska näiden käsitteiden alalla luterilaisuudenkin piirissä on esiintynyt runsaasti sekaannusta ja epäluterilaisia ajatuksia, koetamme lyhyesti selvitellä alkukirkon ja Lutherin kantaa mainittuihin käsitteihin nähden.

Kristus ja seurakunta kuuluvat yhteen
- -
Seurakunta kuuluu alkukristillisen käsityksen mukaan itse pelastusoppiin. Yksityisen ihmisen pelastuminen ja seurakuntaan sisälle tuleminen ovat samanaikaisia tapahtumia. Kristuksen lunastuksesta osalliseksi päästyänsä ihminen tulee myös liitetyksi seurakunnan pelastusyhteyteen.7 Eräät 1900-luvun alkupuolen teologit ovat todenneet seurakunta-opin ja pelastusopin keskinäisestä yhteydestä: "Pelastus Kristuksen kautta on samalla seurakunnan välittämä pelastus."8 Vielä on osoitettu, että kirkkoisä Cyprianuksen lause: "Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta", on täysin alkukristillisen näkemyksen mukainen.9 Eräs Pietarin kirjeen tutkija on huomauttanut, että kirjeen kirjoittajalle olisi ollut ajatusmahdottomuus, että ihminen olisi voinut olla osallinen uskosta ja pelastuksesta kuulumatta jäsenenä seurakuntaan. Vain se, joka kuuluu Jumalan kansaan, on kristitty.10
- -
Seurakunta on sekä näkyvä että näkymätön

Luther on uudistanut alkukristillisen käsityksen seurakunnasta yliluonnollis-taivaallisena, josta hän käyttää sanaa "näkymätön" ja samalla kertaa täysin todellisena eli "näkyvänä". Näkyväinen ja näkymätön seurakunta eivät ole kaksi eri yhteisöä, joista edellinen sulkisi sisäänsä jälkimmäisen, kuten ortodoksia eli puhdasoppisuus ja sitä seuraava teologia ovat viime aikoihin asti Melanchtonin kalvinisoivan hengen mukaisesti asian käsittäneet.13

Varhemmin ajateltiin Lutherin tarkoittaneen näkyväisellä kirkolla ulkonaista laitos- eli kansankirkkoa14 vastakohtana sen sisällä olevalle uskovien näkymättömälle kirkolle.15 Eräs ruotsalainen teologi toteaa, että ortodoksia on näin tekemällään erotuksella näkyvän ja näkymättömän seurakunnan välillä joutunut yksipuolisesti suuntaamaan huomion pois seurakuntaa luovasta sanasta ihmisiin ja heidän ominaisuuksiinsa.16 Lutherille Kristuksen kirkko on samalla kertaa jotain näkyvää ja näkymätöntä.17

Sama ruotsalainen teologi tulkitsee Lutherin ajatusta syvällisesti: "Epäuskoinen näkee ainoastaan ulkonaisen yhteisön ääriviivat, muttei näe ylipäätään mitään kirkkoa. Kirkko on yksin uskolla käsitettävissä. _ _ _ Mutta uskon silmä näkee valon. - - - Usko näkee kirkon, näkee, että se on todella, kaikesta huolimatta, kirkko, mikä sillä on edessään. Se näkee, kuinka evankeliumi, elävä Jumalan sana suorittaa pysyvällä vireydellä kirkon rakentamistyötään. Lutherin käsityksen mukaan seurakunta pysyy näkymättömänä epäuskoiselle, mutta avautuu Pyhän Hengen kautta uskovalle."18
- -
Seurakunnan "näkymättömyys" merkitsee siis Lutherilla sitä, että epäusko ja luonnollinen silmä näkevät vain seurakunnan inhimillisen ja erehtyväisen kehyksen, mutta eivät sitä Jumalaa, joka on kätkeytynyt tämän ihmisyyden verhon taakse. Mutta uskon silmä tuntee hänet ja iloitsee.
- -
Hyvä Paimen ja Hänen laumansa kuuluvat yhteen. Missä usko kuulee Hyvän Paimenen äänen evankeliumin oikeana julistuksena, siellä se myös "näkee" seurakunnan, vaikka luonnollinen siinnä samanaikaisesti näkisi siinä vain ylenkatsetta herättävän joukon tämän maailman vähimpiä.


Erityisesti kiinnitin huomiota tuohon Zidbeckin kiteytykseen, joka voitaneen lyhentää näin:

- Reformoiduille "yksittäiset uskovat" ovat seurakunnan äiti.
- Luterilaisille seurakunta on uskovien äiti.

Baptismi lienee eräs tyypillinen reformoitu suuntaus. Siinä ajatellaan, että ihminen voi esim. Raamattua lukemalla tulla uskoon. Kun sitten kymmenen Raamattua lukemalla uskoon humpsahtanutta päättää kokoontua, he muodostavat seurakunnan. Niinpä yksittäiset uskovat ovat siis joukko, joka synnyttää seurakunnan eli seurakunnan äiti.

Luterilaisuudessa taas ajatellaan raamatunmukaisesti, että ihminen tulee uskoon seurakunnan välityksellä. Seurakunta antaa synnit anteeksi ja on siten äiti, joka synnyttää lapsia Jumalan valtakuntaan.


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Re: Zidbeck
ViestiLähetetty: 13 Touko 2008, 11:40 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00
Viestit: 3547
Zidbeckin mukaan Lutherin käsitykset erosivat Calvinin ja Zwinglin käsityksistä juuri siitä syystä, että reformoiduilla oli hyvin etäinen jumalasuhde. Reformoiduille Jumala on jokin kaukainen hahmo jossain korkeuksissa; Lutherille se oli Pyhän Hengen kautta läsnäoleva, tuttu persoona. Tulee mieleen eräs vl-pappi, joka kertoi ennen parannustaankin olleensa ahkera hengellisyyden harjoittaja, kävi mm. ahkerasti ehtoollisella, mutta jolle Jumala oli "jotenkin etäinen ja kaukainen" hahmo ennen kuin Jumala otti hänet parannuksen kautta valtakuntaansa.

Zidbeck kirjoitti:
Jumalan läsnäolo

Lutherin edellä esitetyt opetukset niiden suuresta erehdyksestä, jotka kaivatessaan syntein anteeksiantoa "katsoa töllistelevät taivasta kohden, josta se ei ole saatavissa", ovat ilmeisesti tähdätyt lähinnä sveitsiläisten uskonpuhdistajien käsityksiä vastaan. Heille Jumala näet oli yksinomaan transsendenttinen eli tuonpuoleinen, korotettu ja etäinen Jumala. Lutherille sen sijaan Jumala on samalla kertaa tuonpuoleinen ja immanenttinen eli tämänpuoleinen.41 Hänellä uusiutuu Raamatun Jumalakuva. Raamatun Jumala ei näet ole vain etäinen Jumala, joka asuu "korkeudessa ja pyhyydessä", vaan hän on myös läheinen Jumala, joka asuu "niiden luona, joilla on särjetty ja nöyrä henki". Hän ei ole vain "valtias maailmain, joka tähtien kohtalot ohjaa", vaan myös se, jota rukoilemme: "Isämme, joka olet taivaissa."42

Sveitsiläisten uskonpuhdistajien käsitys ilmoituksesta johtuu suoraan heidän Jumala-kuvastaan. Niinkuin he eivät tunteneet läsnäolevaa, vaan ainoastaan etäisen Jumalan, niin on Hänen äänensäkin kaikunut vain menneisyydessä Raamatun aikana ja jäänyt sinne "ajan kuilun taakse, jonka yli johtavana ainoana siltana on Raamattu", kuten eräs reformoitu teologi toteaa.43 Reformoidun käsityksen mukaan Jeesuksen ajan jälkeen taivas on näet taas sulkeutunut, Jumalan ääni lakannut kuulumasta. Vain tämän äänen kaiku, vain taivaallisen valon jälkiheijastus on meillä jäljellä Raamatussa.44 Näin Zwingli ja Calvin opettivat, että yksin Raamatun välityksellä voidaan nyt löytää Kristus ja Jumalan ilmoitus. Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä uskon Raamatun lukemisen kautta.45

Luther sitävastoin julistaa mitä voimakkaimmin, kuten olemme nähneet, Jumalaa, joka ei ole jäänyt kauas "ajan kuilun taakse", vaan jonka ääni jatkuvasti kaikuu seurakunnassa ja sen välityksellä.46 "Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta viimeiseen päivään saakka ja sitä varten Hän on asettanut maan päälle seurakunnan, jonka välityksellä Hän kaiken puhuu ja tekee."47 Näinhän Luther selittää Isossa katekismuksessa kolmatta uskonkappaletta. Otamme Lutherin Kirkkopostillasta vielä erään otteen, joka valaisee asiaa:

"Etkös sydämestäsi riemastuisi, jos tietäisit jonkun paikan, missä Jumala tahtoisi sinua puhutella? Jopa jos saisimme kuulla enkelin puhuvan, totta juostaisiin silloin vaikka aina maailman ääriin asti. Mutta emmekö ole hulluja, surkeita ja kiittämättömiä ihmisiä, jotka emme kuule, mitä meille sanotaan? Tuossa seisoo Raamattu todistuksena, että Jumala puhuu meidän kauttamme, ja että se on yhtä paljon, kuin jos Hän itse puhuisi omalla suullaan. — — — Kenelle muulle siis valittaisit syntejäsi kuin Jumalalle?

Mutta mistä Hänet löydät muualta kuin Veljestäsi? Hän sinua sanalla vahvistaa ja auttaa."48 Kuten viimeisestä lainauksesta selvästi ilmenee, pohjautuu Lutherin oppi "elävästä sanasta" hänen Jumala-kuvaansa. Jumala, Kristus ei jää hänelle etäiseksi Jumalaksi, vaan tulee niin läheiseksi, että ottaa uskovan asunnokseen ja välikappaleekseen. Lutherin sekä teologian että hurskauselämän ydin on Kristus-mystiikkaa eli salattua yhteyttä Kristuksen kanssa. Raattamaa löysi Lutherin kirjoista tämän raamatullisen Kristus-mystiikan ja siihen pohjautuvan käsityksen "elävästä" sanasta.49"


Ymmärrän toki reformoitujen käsityksen Jumalasta. Tottahan toki Jumala tuntuu etäiseltä, jos ei ole Jumalan kanssa tuttu. Jumala suokoon, että se etäinen Jumala korkeuksissa voisi tulla tutuksi myös sveitsiläisten uskon"puhdistajien" harhaoppeihin hurahtaneille.


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 5 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia