Seurat lapsille, Aaroni Sankala

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Seurat lapsille, Aaroni Sankala

ViestiKirjoittaja Taavi » 06 Kesä 2008, 08:47

Löysin tämän vanhasta Lasten Siionista vuodelta 1962, mutta varsinainen kirjoitus on paljon vanhempi. Liitän mukaan myös lehden silloisen toimittajan Lenna A Pellikan esittelysanat. Mietin mille osalle tämän laittaisin, ensin ajattelin nuorten palstaa, vaikka tämä onkin lapsille kirjoitettu. Nyt teenkin niin, että sijoitan tänne Ilon aikana palstalle, mutta siirrän heti vanhojen kirjoitusten joukkoon. Jätän kuitenkin varjokirjoituksen ilon aiheisiin. Taavetti.

Vanha ja kallis kirje

Lasten SIIONI i962
Vanha kallis kirje

Julkaisemme ohessa vanhan Aaroni Sankala-sedän kirjeen. Hän on ollut kristillisyyden saarnamiehiä vuosisadan vaihteen aikoihin. Hänen suuri rakkautensa oivat lapset, joita hän ei koskaan unohtanut puhutella saarnoissaan eikä kanssapuhe heidän kanssaan supistunut vain tervehtimieen. Oheisen kirjeen hän on kirjoittanut rakkaaseen Naatuksen kotiin Alavieskaan. Setä oli kotoisin Kemin seuduilta. Kirje on juuri siinä muodossa, jossa hän on sen kirjoittanut. Tuo murre on niin kovin tuttu ja rakas toimittajajasedällekin.
Toimittajasetä


Kemi Syykuun 27 p 1908
Esteri Hoooooi ja Elsa ja Martta
Hooooooii!

Nyd minä alen täälä. Tulkaapa nyt tervehtän, kuka teistä ensin syliin kerkiää? tuli niin ikävä, että piti asiasta tehen lähtiä teitä kattomaan; vieläkö te elättä ja olettako vielä uskomasa, Tulkaa nyt likemäs, älkää ny ujostelko, Olettako te koonneet Puoloja. Tuokaapa nyt, minullekki kouralinen puoloja, että saattaisin teile sanua etes terveisiakään Kemin pikkuristityiltä. Täälä ovat
seurat juuri meidän krannisa, Täalä on Kal1e Helistö Kemijärveltä. Se on menosa Ylivieskaan isoin kokouksiin. No tule sinä Elsa eli Martta syliin, koska Esteri el viitti tu11a taitaa se olla mulle puoloja noutamassa. Jätämä nyt kaikki tähän, Ja käskekää kaikki Pikkukristityt ja lähemä tuone poikki kartanon leipomatupaan eli vinttikamariin. Pidäme sielä pikkuseurat; ennenkuin raskin teidät jättää, Minä en jouta kauvon olernaan enkä viitti nuijen täytten ihmisten kuulten ruveta puhumaan.

No nythän me olemaki täälä leipomatuvasa, Jokos täälä nyt on kaikki pikkurakkaat, 01ema nyt kerran oikein vapaat ja uskoma kaikki synnit anteeksi, veisaama ja laulama virvotukseksi köyhäle sielulema ja Jumalan kunniakasi ja Iesukselle kiitokseksi. Ja kuin minä nyt pääsisin irti irti järjestäni ja väärästä kunniasta, että saattasin teile lapsile puhua niin kuin lapsi ja taluttaa teitä sitä punasta tietä, jonka on se suuri lasten rakastaja omala verellään punaseksi merkiny, että tulisima tuntemaan sen rakkauden,joka vapisten maahan lankesi ja pyhät kasvonsa maata vasten painoi ja, huusi isän tykö. Ja kuin hän nousi ja tuli opetuslasten tykö, niin joka hikireikä verta itki. Metkö olima hänen sydämellän niin rakkaita ja kalliita, että hän itte meidän edestämme meni kärsimään meidän; synteime rangaistusta. Niin ali kuuma rakkaus Iesuksen sydämessä, että veri haki tien hikireikäin kautta. Ja vaikka nyt olis ihmiselä niin paljon syntiä kuin hikireikiä, niin se veri,joka Iesuksen viattomasta ruumiista on vuotanu, on kaikki synnit pois pessy kaikilta uskovaisilta, Iesus kärsi meidän etestämme syntirangaistuksen ja makso meidän edestämme syntivelan sillon, koska hän verisenä ja alastoma riippu taivaan ja maan välilä kolmesa rautanaulasa suuresa hätäsä ja surkiasa sielun tuskasa. Ja veri vuotaa joka paikasta punasena ja lämpymänä. Uskoma nytki pikkurakkat, tälläki hetkelä niinku ennenki kaikki synnit, viat ja heikkoudet anteeksi. Tässä veressä minäki olen ahkerainu uskua ja tällä paikala valvua, josa Iesuksen veri vuotaa rakkautesta punasena ja lämpymänä. Joka koko luotua luontua liikutti, aurinko pimeni, maa järisi, kalliot halkesit, haudat aukenit ja pyhäin ruumiit nousit ylös hautoistansa. Täältä veren keskeltä kuulu ääni: se on täytetty. Verisiltä huulilta kuulu myös ääni: tänä pänä pitää sinun oleman minun kansani paratiisisa. Rakas Iesus, putota meidänki sydämiime yksikään nuita punasia ja lämpymiä hunajan pisaroita, että meidänki kuiva sydämemme tulis tuoreemmaksi. Tuntuu minulaki, lapsirakkaat, tälläki hetkelä niin kuivalta ja kovalta tuo oma sydän, mutta Iesuksen sydänpä palaa rakkaudesta ja vuotaa kastetta punasta ja valkiaa verta ja vettä, Tätä kastetta halajaa minun sieluni ja januaa niinku Taavitinki, Tällä kasteela kuin kastuu sydän, niin nousevan aurinkon säteet lämmittävät, että alkaa sydän palamaan ja tulema Iesuksen tuntemaan leivän murtamisesta, Emauksen opetuslapsetki tunsit Iesuksen, kuin Iesus taitti leipää. Rakas Iesus, taita meillekki pikku muru, että meiläki tulisit keviät jalat, kuin Emauksen poikasila, että yölä juoksevat Ierusalemiin isompiin seuroin. Sielä oli enempi seuraväkiä kuin Emauksesa. Rakas Iesus, ole meiläki matkakumpanina, niinku näilä Emauksenki poikasila ja selitä meilekki raamatuita, että meidänki kylmä sydän lämpenis ja alkas palamaan, Tervehtä meitäki sinun sotala voitetula rauhalas, joka olet kunnialisen voiton saanu, vaikka kaikki veres: olet vuotattanu, Herra Iesus on ollu kuolemalle myrkky, helvetile surma ja hukuttanu perkeleen; jolla kuoleman valta oli. Onhan meilä, pikkurakkaat, syy uskua Jumala isäksi }a Iesus veljeksi, koska sitä ei kuolema jakanu. Mutta Iesus nousi ylös kuoleman ja helvetin voittajana. Ja jos täälä meidän pikku seuroissa on joku isompi kristitty, minä kuin en erota, niin minä sanon niile vain yhen sanan. Kastelkaa näitä nuoria ja pieniä kasvia sillä punasela kasteela, joka vuoti siittä pilvestä, joka Kolkatala riippu kolmesa rautanaulasa. Sillä nämät ovat niitä ruusunkukkia, joita Herra on istuttanu peltoonsa teile ja peltomiehile iloksi. Sillä nämät kukat on tehneet minunki matkani hupaseksi ja iloseksi, joka kohta pääsen pois. Hyvästi, Jumalan rauhaa. Sano terveisiä isäle ja äitile ja siskoiles ja veljeles.

Esteri Hoooi. Hyvästi. Pitää joutua kotia, että kerkiää vielä Ylivieskaan. Aaroni Sankala ~
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron