Valokuvia tallentaessani löysin kansiosta seuraavat kolme vanhaa kirjoitusta, jotka käsittelevät Jumalan valtakuntaa eri puolilta tarkasteltuna.
Jumalan valtakunta
Jumalan valtakunta ei ole ruoka eikä juoma, vaan vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä.
Tämä on sanottu Jumalan valtakunnan sisäisistä ominaisuuksista tai toisin sanoen siitä vapaudesta, rauhasta ja ilosta, jota uudestisyntynyt Jumalan lapsi Jeesuksen ansion turvissa ja Hänen verensä osallisuudessa nautitsee. Usein kuitenkin täällä vieraalla maalla ollessamme tunnemme rauhan sijasta rauhattomuutta ja arkamielisyyttä, ilon sijasta murhetta. Sen vuoksi joudummekin monta kertaa apostolien kanssa huokaamaan: Minä viheliäinen ihminen, kuka päästää minut tästä kuoleman ruumiista.
Syntisyys on suuri: lihassa kuohuvat lukemattomat helvetilliset himot, uskoa ei tunnu olevan, rakkauden sijasta tuntee rakastamattomuutta ja kylmäkiskoisuutta, kärsivällisyyden sijasta kärsimättömyyttä, valvomisen sijasta valvomattomuutta, totisuuden sijasta vilpillisyyttä, eikä uskon avuja tunnu olevan mitään. Näitä tuntiessa sitten vihollinen ampuu mieleen monia epäileväisiä ajatuksia: et sinä ole Jumalan lapsi, kun tuntemisesi ovat tuollaiset; paremman sinun pitäisi olla, sillä Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Näin koettaa vihollinen vääryydellä sitoa vanhurskasten sieluja, etteivät he jaksaisi rauhaan ja vapauteen asti uskoa ja iloita iäistä rauhaa odotellessaan. Mutta ei olekaan, veljet ja sisaret, meidän sielumme autuus omien tuntemisten, vaan vahvan ja profeetallisen sanan, pettämättömien Jumalan lupausten varassa.
Herra Jeesus, joka maksoi meidän syntimme omassa ruumiissaan puun päällä, on meidän vanhurskautemme, Hän, joka Getsemanen yrttitarhassa rauhattomana vapisi, on meidän rauhamme, Hän, jonka sielu oli suuresti murheissaan kuolemaan asti, on nyt ainoa ilomme syy, kun olemme saaneet Hänen täydellisyydestään ja armon armosta. Hän uhrasi lihansa päivinä nöyrät ja hartaat rukoukset ja anomiset Isän sydämelle väkevällä huudolla ja monilla kyynelillä meidän puolestamme, jotka emme osaa mitään rukoillakaan niin kuin tulisi.
On kuitenkin Jumalan lapsella kiusaustenkin aikana vielä vähäinen toivo, joka häntä lohduttaa. Hän muistaa, että Jumala on monta kertaa ennenkin tällaisissa kokemuksissa auttanut. Kun ahdistukset ovat näyttäneet läpipääsemättömiltä, matkanteko toivottomalta ja rinnasta on noussut monta raskasta avunhuutoa taivaallisen Vanhimman puoleen, silloin Hän on puhaltanut pois murheen sumun. Armonaurinko on taas kirkkaampana paistanut, sielun on täyttänyt taivaallinen rauha ja sydän on ajatellut kaunista laulua Herralle, joka virvoitti rasitetun sielun.
Puuttuvaisina ja kelvottomina omissa tuntemisissaan ovat vanhurskaat ennenkin uskoneet itsensä autuaiksi ja Jumalan lapsiksi. Daavid valittaa: vihollinen vainoo minun sieluani ja lyö elämäni rikki maahan asti; hän panee minut pimeyteen niin kuin kuolleet maailmassa. Ja Paavali sanoo: sitä hyvää, jota tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota en tahdo, teen minä. Kuitenkaan eivät he heittäneet uskallustaan pimeänäkään aikana, vaan turvasivat Jeesuksen ansioon ja niin voittivat vihollisensa Karitsan veren kautta.
Niin voitamme mekin, kun vielä hetken aikaa uskossa kilvoittelemme huonoissakin tuntemisissa. Pian muutetaan uskomme näkemiseksi, vajavuutemme täydellisyydeksi, murheemme iloksi ja toivomme iäiseksi autuuden nautinnoksi. Silloin vasta täydellisesti tunnemme, että Jumalan valtakunnan ominaisuudet ovat vanhurskaus, ilo ja rauha; täällä sen tunnemme vain hetkittäin ja puolittain, kun syntisyys peittää oikean arvomme. Ei silloin enää vaivaa arkamielisyyskään eikä tämän turmeluksen maan raska ilma ahdista henkeämme, vaan kevein rinnoin saamme yhtyä kaikkein maasta ostettujen kanssa Jumalan ja Karitsan kiitokseen. Juho Heilala
Siionin Lähetyslehti 1912, no:4.
Jumalan valtakunta
Hyvin paljon puhuu Raamattu Jumalan valtakunnasta, siihen sisälle tulemisesta ja myöskin siinä valtakunnassa oikeana alamaisena, Kristuksen opin ja evankeliumin kuuliaisuudessa elämisestä.
Tahdomme tässä nyt ottaa huomioon, mitä sisältävät nuo sanat, jotka Vapahtajamme on lausunut: Totisesti minä sanon teille: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, ei hän ikänä siihen tule sisälle. (Luuk.18:17). Ensiksi tulee tässä näkösälle, että kaikki epäuskon alla olevat ihmiset ovat luonnostaan ulkona Jumalan valtakunnasta, he elävät vihan lapsina pimeyden valtakunnassa, jossa on hallitsijana tämän maailman ruhtinas perkele.
Jeesus on opettanut rukoilemaan: Lähestyköön Sinun valtakuntasi! Siinä lähestyy Jumalan valtakunta, missä saarnataan evankeliumia Pyhän Hengen kautta Raamattuin jälkeen. Jumalan armovaltakunta on täällä maan päällä. Se on teidän keskellänne, sanoo Vapahtaja. Mutta se on sellainen, ettei sitä voida lihan, se on ulkomuodon jälkeen näillä luonnon silmillä tuntea eikä nähdä. Totisesti, totisesti sanon Minä sinulle: Ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä. (Joh.3:3)
Jumalan valtakuntaan on kumminkin tultava sisälle jokaisen, joka tahtoo omistaa niitä armoetuja ja sitä autuutta, mitä Jumala on valtakunnalleen säätänyt. Missä sitten on syy, ettei moni autuuttaan etsivä ihminen ota vastaan taivaan valtakuntaa? Syy on siinä, ettei hän tahdo alentua lapseksi, ei luopua omasta viisaudestaan ja tulla Jumalan ja Hänen valtakuntansa edessä tyhmäksi, hän ei myöskään tahdo hyljätä omaa vanhurskauttaan ja tulla alasti riisutuksi. Ja portti on niin ahdas, ettei siitä voi rikkaana ja suurena tulla sisälle taivaan valtakuntaan. Tähän valtakuntaan ei tulla sisälle suurena ja viisaana neuvonantajana, vaan alentuneena, pienenä, neuvon ja avun tarpeessa olevana lapsena. Sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Uudestisyntymisen kautta tullaan ahtaasta portista sisälle Jumalan valtakuntaan. Kenessä ihmisessä ei ole tapahtunut uutta syntymistä, hän on ulkona Jumalan valtakunnasta. Ainoastaan lapsuuden kristityt, jotka ovat pysyneet kasteen liitossa parannuksen tekijänä rikoksistaan ja vioistaan, he eivät ole epäuskolla Jumalan valtakuntaa ylönantaneet, he ovat olleet aina Isän kotona. Ei kuitenkaan vanhemman veljen tavalla (Luuk.15:29-30), joka ei tuntenut koskaan Isän käskysä rikkoneensa ja sen tähden ei tarvinnut mitään anteeksiantamusta, hän vain vaatii Isältä uskollisuutensa ja työnsä palkkaa.
Mutta oikeat Isän lapset elävät rikollisuutensa ja puuttuvaisuutensa tunnossa ja sen tähden tarvitsevat syntein anteeksiantamista, vaikka eivät ole jumalattoman maailman mukana synnin polkuja kulkeneet. Heillä on ollut lapsuudesta ja on vieläkin elämä Isän kotona syntein anteeksisaamisen armossa Jeesuksen veressä ja elävät samoissa koettelemuksissa ja samassa armossa niiden kanssa, jotka ovat maailman retkeltä tuhlaajapojan tavalla tulleet uuden syntymisen kautta ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan (Isän kotiin).
Ulkona Jumalan valtakunnasta ei voi kukaan kehittyä kristityksi eli Jumalan lapseksi, vaan tarvitsee syntyä Jumalasta, lapseksi Hänelle, ja niin hän saa omakseen taivaan valtakunnan, joka on vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä.
Leonard Typpö
Siionin Lähetyslehti 1914 no:8
Seuraava hartauskirjoitus on SRK:n kustantamasta kirjasta Isien ääni. Kirja sisältää "kristittyjen kirjoituksia ja kirjeitä Siionin Lähetyslehdessä vuosilta 1912-1917.
Usko, rakkaus ja työt
"Ja minulla olisi kaikki usko, niin että minä vuoret siirtäisin, ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi" (1.Kor.13:2)
"Sillä niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut niin myös usko on ilman töitä kuollut.." (Jaak.2:26)
Suuri armo on köyhälle, ansiottomalle syntiselle tulla vanhurskaaksi aivan sulasta armosta, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Juuri sille uskolle, jolla vastaanotetaan syntien anteeksiantamus Jeesuksen veressä, joka on evankeliumin ydin, lukee Jumala sulasta armostaan vanhurskauden, ilman töitä. Mutta ne ihmiset, jotka ovat saaneet yhdenkaltaisen, kalliin uskon vanhurskaudessa, jonka Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus antaa, eivät jää joutilaiksi eivätkä hedelmättömiksi. He pyrkivät rakkauden vaatimana kaikella ahkeruudella osoittamaan uskonsa avua. Se on: ensiksi lapsen kuuliaisuudessa ja Jumalan mielen loukkaamattomuuden pelossa ahkeroitsevat elää nuhteettomasti Jumalan ja ihmisten edessä, välttää syntiä ja kaikkea, mikä näkyy pahaksi.
Mutta varuillaan on oltava sittenkin, ettei vaan salainen omavanhurskaus pääse tekemään uskon ja rakkauden töistä taivaan tietä. Siihenkin on ihminen hyvin joutuisa eksymään, että laskee autuutensa ehdoksi kykeneväisyytensä ja esteeksi kykenemättömyytensä.
Jumala antakoon meidän aina ymmärtää se tärkeä asia oikein, että autuuden ehtona ei ole kykeneväisyys eikä esteenä kykenemättömyys. Autuutemme perustuksena on ja pysyy Jeesus Kristus, tämä Jumalan panema perustus.
Toisaalta ilmenee taas vaara siinä, kun sovinto-oppi, ihmisen vanhurskaaksi tulemisen asia on selvillä, että saattaa aikojen kuluessa alussa saatu rakkaus pensistyä. Tästä aiheutuu velttous tärkeissäkin uskon ja rakkauden töissä. Elämä saa sellaisen suunnan, niin kuin jokainen eläisi vain itselleen. Omat edut ovat vain kyseessä sekä luonnollisissa että hengellisissä asioissa. Tärkeä totuus on silti paikallaan, että ihminen tulee armosta autuaaksi yksin uskon kautta.
Tuleeko ihminen autuaaksi sellaisen uskon kautta, joka ei vaikuta mitään rakkautta? Tähän vastaa apostoli: "Vaikka minulla olisi kaikki usko, niin, että vuoria siirtäisin, ja ei olisi rakkautta, niin ei se mitään olisi". "Usko ilman töitä on kuollut". Aivan kuin apostoli sanoisi: siinä ei olekaan mitään uskoa, missä ei ilmene rakkautta, joka vaatii hyvää tekemään.
Luther sanoo: "Yhtä mahdoton on elävän uskon olla ilman rakkautta kuin tulen ilman lämpöä". Raamatussa puhutaan sellaisesta uskosta, joka puhdistaa sydämen, yhdistää elämän osallisuuteen Lunastajan kanssa, vaikuttaa palavan rakkauden Jumalaa ja Hänessä syntyneitä kohtaan. Silloin täytetään Herran uusi uusi käsky, joka kuuluu: "Siitä tietävät kaikki teidän olevan Minun opetuslapsiani, jos te pidätte rakkauden keskenänne".
L. Typpö
Siionin Lähetyslehti no: 4, 1916