VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 12 Joulu 2018, 17:01

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 3 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 09 Maalis 2009, 09:18 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6931
Paikkakunta: Suomenselkä
Korvenmatkan juhlahetkiä
Siionin Lähetyslehti numero 10, lokakuu 1943


Sitten menivät Mooses ja Aaron faaraon tykö ja sanoivat: ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala, päästä minun kansani minun kansani pitämään minulle juhlaa korvessa.” Faarao vastasi: ”Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuuleman ja päästämän Israelin? En minä siitä Herrasta mitään tiedä, päästä Israelia. ” Ja he sanoivat: ”Heprealaisten Jumala on kohdannut meitä: anna siis nyt meidän mennä kolmen päivän matka korpeen uhraamaan Herralle, meidän Jumalallemme, ettei Hän rutolla eli miekalla meidän päällemme tulisi.” Niin Egyptin kuningas sanoi heille: ”Miksi te, Mooses ka Aaron, pidätätte kansaa heidän työstänsä? Menkäät teidän työhönne.” (2. Moos. 5: 1 – 4)

Jumalan lapsilla on tapana korpimatkallaan pitää seuroja, suuriakin seuroja, kolmipäiväisiä juhlia. Vanhan liitonkin matkamiehet juhlivat. Tekstimme vie meidät tällaisiin juhliin, korpiseuroihin, joissa lopulta oli miehiäkin, asekuntoisia 600.000 ja sen lisäksi naisia, lapsia ja vanhuksia. Minkälaiset juhlat syntyisivätkään, ja minkälainen väenpaljous, jos meidän asekuntoiset miehet sieltä korsuista, ja me muut täältä kotosalta saisimme kokoontua yksiin juhliin ja vielä Jumalan lasten seuroihin! Aavistamme vähän, miltä tuntui näissä seuroissa, joita Israelin lapset saivat korvessa viettää vapaina Egyptin orjuudesta, ulkonaisesta vihollisesta, vapaina avoimen taivaan alla Luojan suuria töitä ihmettelemässä. Jumala löi uusilla vitsauksilla Egyptin kansaa, mutta säästi oman kansansa ja päästi sen lopulta pois orjuuden huoneesta juhlaa viettämään ja samalla korven tietä taivaltamaan kohti luvattua Kaanaan maata.

Esteitä oli näitäkin juhlia järjestettäessä: ulkonaisia ja sisäisiä, esteitä Mooseksessa ja Aaronissa, faraossa ja itse kansassa. Vain kaksi oli aluksi näitä seuroja puuhaamassa, ja heilläkin oli esteensä. Mooses sanoo” Mikä minä olen menemään faraon tykö ja viemään Israelin lapset ulos Egyptistä? Katso eivät he usko minua, eivätkä ole kuuliaisia minun äänelleni. Ah Herra, minulla on hidas puhe ja kankea kieli. Lähetä kuka muu tahansa!” Mutta Herra opettaa: ”Kuka on luonut ihmisen suun? Enkö minä Herra? Mene siis nyt, minä olen sinun suussas ja opetan sinua, mitä sinun puhuman pitää. Eikö sinulla ole veljesi Aaron? Sinun pitää puhuman hänelle, ja minä olen hänenkin suunsa kanssa, ja hänen pitää puhuman sinun puolestasi kansalle.”

Esteitä oli kansallakin. Ulkonaisen orjuuden, painon ja ahdistuksen alla oli unohtunut, mitä on vapaus, kokoontuminen, Jumalan sanan kuuleminen vieläpä uskomisen vapaus. Olipa unohtunut Jumalan sanakin: ”Ei Jumala meitä kuule eikä auta.” Eräskin sanoi Moosekselle: ”Kuka sinun on asettanut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme?”

Suurimmat esteet olivat kuitenkin itse faraossa. Kun Mooses ja Aaron menivät ja sanoivat faraolle Jumalan sanat: ”Päästä minun kansani pitämään minulle juhlaa korvessa!” Niin hän vastaa: ”Kuka on Herra, jonka ääntä minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä kansaa. Miksi te pidätätte kansaa työn teosta? Menkää töihin!” Rehellinen tunnustus: ei tunne Herraa, eikä muuta jumalaa kuin itsensä. Miksi sitten palvella Jumalaa niin suurella joukolla ja mennä kolmipäiväisiin juhliin? Ei se ole muuta kuin laiskuutta, kun he sanovat: ”Me tahdomme mennä uhraamaan Jumalallemme! Siis vain töihin ja entistä kovemmin!

Tällaisia olivat esteet silloin ja silloin, ja samanlaisina ne koettavat estää vieläkin Jumalan lasten kokoontumista ja seuramatkoja. On ulkonaisia esteitä erikoisesti tänä aikana: työvoiman puutetta ja siitä johtuvaa ainaista kiirettä arkena ja pyhänä. Tämä seuroja estelevä henki saattaa ilmetä ulkonaisena painostuksena ja sanoinakin: ”Ei ole muuta kuin laiskuutta, kun ei lähdetä kauniina pyhäpäivänä elonkorjuuseen, talkoisiin, mottimetsään jne. Vielä enemmän on sanimiata, jos pidetään kolmipäiväisiä seuroja.
Jumalan lapset ovat kyllä tahtoneet nyt niin kuin ennenkin tunnollisesti täyttää velvollisuutensa, he ovat jatkaneet arkena päivää yöllä. He tahtovat olla työssään ahkeria edelleenkin. Mutta saadakseen siihen voimia, heidän on tarvinnut kokoontua seuroihin sanan ympärille. Tätä he tarvitsevat edelleenkin, että jaksaisivat täyttää mittansa kunnon kansalaisina tänä vaikeana säännöstelymääräysten aikana, ettei tulisi tunnolle ylitsekäymisiä ja pois panemattomia syntejä ja rikkomuksia, vaan jaksettaisiin vaeltaa valkeuden lapsina. Jumalan lapsi ei kilvoittele täällä ajassa vain leipää, juomaa ja vaatteita tavoitellen, vaan hänellä on halu ja kilvoitus täällä korvessa luvattuun Kaanaan maahan, taivaaseen.

Tässä kilvoituksessa ovat kaikkein raskaimmat juuri sisäiset esteet: oma voimattomuus, kykenemättömyys ja raadollisuus. Tunnetaan, että matkaa tehdään korvesssa ja sisäisesti ollaan monien painojen ahdistamana. Seuroja pitäisi järjestää, Jumalan sanan ympärille kokoontua, tiestä ja matkasta puhua, mutta ei ole, kuka niitä järjestäisi. Jos löytyykin kaksi, kuten ennen Mooses ja Aaron, niin sanotaan: ”Mikä minä olen menemään ja mikä minä olen puhumaan, minä jolla muissakin asioissa on hidas puhe ja kankea kieli.” Oma huonous ja mahdottomuus tulee monta kertaa Jumalan lapselle niin esteeksi, että se tukkii suun ja kaiken toimintahalun niin kuin Moosekseltakin. Raamattu sanoo Jumalan sen vuoksi vihastuneen Moosekselle. Voi kuinka monta kertaa voimattomuus ja kykenemättömyys painaa meitä Jumalan lapsia näissä seura asioissa, ja puhuvaisiakin veljiä. Monta matkaa on täytynyt ja kieltäytyä puhujan paikalle nousemasta. Jumala rakkaudessaan kuitenkin vihastuu lapselleen, tällaiselle mitään aikaan saamattomalle ja toimettomalle, ja antaa heille ajallisia kärsimyksiä. Kristinopissamme niistä sanotaan: ”Ne eivät tule sattumalta, vaan Jumala sallii ne ja lähettää ne kuritukseksi ja herätykseksi, mutta erikseen lapsilleen koetukseksi ja uskon vahvistukseksi.” Kun näitä, erityisesti miekkaa, on saatu kokea rakkaan Isän kädestä – Jumala varjelkoon ettei ruttoa tulisi – ei saata enää oman voimattomuutensa ja viheliäisyytensä taakse vetäytyä, vaan täytyy seuroja puuhata, täytyy puhujankin paikalle nousta. Jeesus sanoo: ”Ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän isänne henki, joka teissä puhuu.” (Matt. 10: 20) Ellemme me, Jumalan lapset, Kristuksen rakkauden vaatimina anna jäseniämme ja kukkaroamme Jumalan valtakunnan työhön, kuka sitä sitten edistää?

Kun näin rukouksen hengessä ja Jeesuksen nimeen järjestämme pieniä ja suuria seurojamme, niin Jumala siunaa kokoontumisemme, eikä Hän anna Henkeään mitaten. Jumalan lasten seuroissa ei ole koolla vain heikkoja ja voimattomia Jumalan lapsia, monien ulkonaisten ja sisäisten esteiden painamia ja murjomia korven kulkijoita, vaan siellä on Herra Jeesus omainsa keskellä parhaana seuravieraana. Eikä Hän ole vain vieraana, van parhaana ystävänä, elämän leipänä ja juomana korven matkaajalle.

”Päästä minun kansani pitämään minulle juhlaa korvessa.” Jumalan kansan kesken on vieläkin voimassa veren priiskoitus Jumalan ikuisena säädöksenä, päästösanomana. Päästetään orjuuden siteissä olevat Jeesuksen kalliissa nimessä ja pyhässä veressä. Priiskoitetaan sydämet puhtaiksi kaikesta, mikä on siellä uskomisen esteenä ja painona. Näin on matkan alussa, näin on matkan varrella ja tälläkin hetkellä. Silloin vietetään juhlaa korvessa!

Veikko Pentikäinen
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Talomme ullakolla on säästynyt nippu vanhoja lehtiä, niiden mukana osia Siionin Lähetyslehdestä vuodelta 1943. Lehti on sen verran harmaantunut ja teksti paikoin vaalennut, ettei halpa skannerini saanut selvää tekstin tunnistusohjelmalla. Niinpä kirjoitin tämän näppäimistöllä, mutta tarkoitus on etsiä muiden skannausohjelmien käyttömahdollisuuksia.

Huomioni kiinnittyi kirjoituksen loppuun, ettei tämä silloinen pastoriveli kirjoittanut siihen suoraa evankeliumin julistusta, vaikka selvin sanoin opastikin löytämälleen ja tietämälleen oikean evankeliumin lähteelle. Veljen myöhemmin tuntemaan oppineena rohkenen tehdä tästä johtopäätöksen, että hän jo silloin sotavuosina aavisti vaaran, joka saattaa sisältyä julkisesti lehdessä kirjoitettuun synnin päästön julistukseen. Siis että ennen pitkää joku alkaa etsiä sellaisesta sitä eläväksi tekevää voimaa, joka siihen Raamatun kokonaisuuden perusteella ei kuulu. Jo tämä olkoon omiaan osoittamaan, ettei sellainen opetus ole aivan viime vuosien keksintöä, vaan että sillä on todella vanha alku ja poohja.

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 24 Elo 2009, 07:18, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10 Elo 2009, 21:23 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6931
Paikkakunta: Suomenselkä
Ajallinen lupaus ja iankaikkinen lupaus

(5 Moos. 34: 1 – 6)

Raamattua on selitettävä Raamatulla. Siksi ymmärtääksemme Raamatun hengessä
tätä Vanhan Testamentin paikkaa, käykäämme siihen sisälle seuraavan Uuden Testamentin kohdan kautta: ”Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä" (Hebr. 11: 13).

Heprealaiskirjeen koko 11. 7 luku puhuu vanhan liiton matkamiehistä mainiten useita nimeltäkin. Monenlaisia olivat nämä matkamiehet vuosituhansia kestäneen ajan kuluessa, ja monen kaltaisia oli heillä kiusauksia, kärsimyksiä ja ahdistuksia, mutta yksi oli heille kaikille yhteistä: he kukin paikallaan ja ajallaan tekivät matkaa uskossa. Niinpä tämä mainitaan kuusi kertaa Mooseksesta kaikista hänen elämänsä tärkeimmistä vaiheista, aina syntymäkertomuksesta tähän viimeiseen Nebon tapahtumaan. Koko Mooseksen elämä oli vaellusta uskossa.

Mikä tämä usko oli, jossa ja jonka kautta Mooses ja muut vanhan liiton hurskaat tekivät matkaa? Senkin ilmoittaa tämän heprealaiskirjeen 11. luvun alku: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" — taikka kuten vanha käännös sanoo: „Usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile." Tällaista uskoa ja rohkeaa luottamusta näkymättömiin ei heillä ollut itsestään, yhtä vähän kuin meilläkään.

Emme opi sitä itsestämme, eikä se nouse sydämestämme, vaan „tämä on sitä, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, ja mitä ei ole ihmisen sydämeen noussut, mutta jonka Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." Tämän kaiken Jumala tarjoaa meille valtakuntansa, sanassa ja henkensä kautta, kunhan meillä on vain halua sitä kuunnella ja vastaanottaa.
Hän saarnauttaa, mitä hän on valmistanut meille täällä ajassa ja iankaikkisuudessa. Jumalan valtakunnan sovintosaarnassa Jumala julistuttaa täydellistä lunastusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä, ettei ihmisen tarvitse täällä ajassa vaeltaa synnin ja saatanan orjana suruttomuudessa ja toivottomuudessa, vaan Jumalan Pojan uskossa ja elävässä toivossa. Sanansa ja henkensä kautta
Jumala osoittaa uskovalle myös matkan päätä, Jumalan lasten sanomatonta autuutta taivaissa, kirkkauden valtakunnassa. Tätä kristityn matkan päätä, luvattua maata, saa uskova silloin tällöin kaukaa nähdä ja tervehtiäkin. Silloin on helppo kiusatunkin tunnustaa: ”Me olemme outoja ja vieraita tämän maan päällä, meillä on täällä tuska, vaiva ja ahdistus, mutta me olemmekin matkalla parempaan maahan ja kotiin, taivaaseen, siihen kaupunkiin, jolla on perustukset ja jonka luoja on Jumala."

Usko ja siitä vuotava jumalisuus on tarpeellinen, koska sillä on sekä nykyisen, että tulevaisen elämän lupaus (1 Tim. 4:8). Uskossa matkaa tekevällä Mooseksella oli sekä tämän, että tulevaisen elämän lupaus. Ajallisen elämän suurin lupaus oli: „Mene ja johdata minun kansani pois Egyptistä, orjuuden huoneesta, luvattuun maahan!" Iankaikkisen elämän lupaus oli, että Mooses saisi Herran sanan mukaan uskossa siirtyä, sinne, minne isät, Abraham ja Jaakob, olivat jo uskossa siirtyneet Jumalan tykö, taivaaseen, todelliseen isänmaahan. Uskossa tulevan elämän lupauksiin Moosesta oli kasvatettu pienestä pitäen. Vasta 80-vuotiaana Mooses sai Hoorebilla tämän elämän suurimman lupauksen, joka määräsi hänen elämänsä seuraavat 40 vuotta.
Tänä oli ihana lupaus: „Vie kansani pois orjuuden huoneesta!" Suurten vaivojen, painon ja ahdistusten alla hän kuitenkin sai tätä suurta tehtäväänsä toteuttaa. Siitä on todistuksena tämä 40 vuoden korpivaelluksen aika. Kansa oli ollut kovakorvainen ja niskurikansa. Siksi kaikkien, jotka olivat lähteneet Egyptistä 20- vuotiaina, täytyi kuolla korvessa, paitsi Joosua ja Kaaleb. Mutta tekstissämme tämä vaikea aika oli päättymässä. Nyt luvatun maan rajoilla joutui Mooseksen usko koetukselle.

Hänkin, josta Raamattu sanoo, että „hän oli nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä" (4 Moos. 12: 3), oli ollut kerran niskuri ja kovakorvainen. Kun hänen kerran Kaadeksessa oli pitänyt antaa kansalle vettä kalliosta, ei hän tehnytkään Jumalan käskyn jälkeen, vaan oman päänsä mukaan. Näin hän oli riistänyt Jumalalta kunnian. Siksi Jumala sanoi Moosekselle ja Aaronille: ”Koska ette uskoneet minuun, ettekä pitäneet minua pyhänä israelilaisten silmien edessä, niin te ette saa viedä tätä seurakuntaa siihen maahan, jonka minä heille annan" (4 Moos. 20: 12).
Asia tuli korjatuksi. Mooses oli siinäkin ehkä nöyrempi kuin kukaan muu. Viasta tehtiin parannus, ja Mooses sai edelleen tehdä uskossa matkaa. Mutta vaikka siitä tehtiin parannus ja se saatiin anteeksi, niin synnin rangaistusta ei voitu poistaa, vain uskossa se voitiin kantaa ja kestää. Se kuului: „Minä olen antanut sinun omin silmin nähdä sen, mutta sinne sinä et mene." Mooses riiteli kyllä Jumalaa vastaan. Hän kääntyi nöyränä, rukouksessakin Jumalan puoleen: ”Herra, Herra, sinä olet alkanut näyttää palvelijoillesi valtasuuruuttasi ja väkevää kättäsi. . . salli minun nyt mennä katsomaan sitä hyvää maata tuolla puolella Jordanin, tuota ihanaa vuoristoa ja Libanonia" (5. Moos. 3: 24–25). Mutta Mooses kertoi, että Herra vihastui hänelle, eikä kuullut hänen rukoustaan, vaan sanoi: „Sinulla on kyllä, älä siitä asiasta enempää puhu!" Mooses sai kuulla, kuten Paavali myöhemmin samanlaisessa kamppailussa: „Sinulla on kyllä. Tyydy minun armooni!" Mooses sai tyytyä siihen, että sai tehdä uskossa matkaa, ettei hänen uskonsa rauennut tyhjiin kiusausten helteessäkään, ja että hän nyt sai siirtyä Jumalan luo taivaaseen. Mooses sai tyytyä siihen, että meillä on luja taivaallinen, iankaikkisen elämän lupaus, jos tämän ajallisen elämän lupaukset horjuvatkin.

Ajallisen elämän lupaukset, joita usko tuo mukanaan, ovat hyvät ja ihanat. Jumalan sana sen osoittaa ja kristittyjen koettelemukset. Mutta jos nämä lupaukset horjuvat, niin kuin ne horjuivat Mooseksen kohdalle ja tänä aikana näyttävät horjuvan monen elävänkin kohdalle, ei ole silloinkaan syytä horjua uskossa tulevaisen elämän lupauksiin. Saamme tyytyä joka hetki vain Jumalan armoon ja uskoa syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Itse Jumala vakuuttaa sanassaan: Se riittää ja siinä on sinulle kyllä! "Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen."

V. A. Pentikäinen
Siionin Lähetyslehti elokuu 1945

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

– Jos pysyt jossakin pahassa aikomuksessa, ja sinun omatuntosi todistaa sinua vastaan, niin et voi uskoa etkä sanoa, että Jumala olisi sinulle armollinen.

– Vilpillinen hurskaus on kaksinkertaista pahuutta.
Martti Luther

Siionin Lähetyslehti elokuu 1945

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12 Kesä 2011, 07:06 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6931
Paikkakunta: Suomenselkä
Herra on minun paimeneni


Ps. 23:1
1 Davidin Psalmi. Herra on minun paimeneni: ei minulta mitään puutu.

"Ei minulta mitään puutu.
" Kuinka Daavid saattoi näin sanoa, eikö hän tiennyt mitään elämän ankaruudesta. Puute ja hätä ovat ainakin meille nykyajan ihmisille jokapäiväisiä vieraita. Pitkälle kehittyneen tieteen aikana uhkaavat ihmistä yhä monet vaarat. Lääkäri seisoo usein neuvottomana sairasvuoteen ääressä. Sota, nälkä ja sekasorto ovat arkista todellisuutta yhä useammille. Moni nuori ja vanha, isä ja äiti, mies ja vaimo joutuu neuvottomana pysähtymään oman tai rakkaimpansa elämän raunioilla — eikä ainoastaan ajallisesti, vaan hengellisestikin katsoen.

Kuinka Daavid voi sanoa, ettei häneltä mitään puutu. Oliko hän joku onnen suosikki, joka ei elämän kovuudesta ja hädästä mitään tiennyt? Päinvastoin. Tämän paimenpsalmin on katsottu syntyneen juuri silloin, kun Daavid oli menettänyt kaiken: poika oli tehnyt kapinan, hänen itsensä piti paeta, häntä piikattiin ja kivitettiin. Daavid ei kuitenkaan voinut puolustella itseään, vaan tiesi saaneensa tekojensa mukaan. Synnin palkka on kuolema.

Lapsuususkossa Daavid aikoinaan oli vaeltanut hyvällä omallatunnolla, mutta hän oli joutunut syvään lankeemukseen — suorastaan tunnottomaksi. Monelle meistäkin on käynyt kuin hänelle: "Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, itse kukin meistä poikkesi omalle tiellensä." (Jes. 53: 6). Herran lauma "on hajotettu yhä vuorille ja korpihin," kuten veisaamme virressäkin. Jotkut eksyvät omavanhurskauden ja itsekkyyden vuorille, jotkut synnin rotkoihin ja syvänteihin.

Daavid ei kyennyt omin neuvoin pääsemään synnin kahleista, vaan Herra kutsui häntä Pyhän Henkensä kautta armon osallisuuteen. Näin on tapahtunut monelle langenneelle, ja yhä vielä tapahtuu. Katuvalle tuhlaajapojalle ovat Isän kodin ovet aina olleet avoinna.

Joskus on liikaa korostettu katuvan tuhlaajapojan, ryövärin ja syntisen naisen osaa, koska elävän kristillisyyden piiristä lähteneet ovat opettaneet, että vasemmalle eksyneistä on aina ollut palautuneita; mutta oikealta — omavanhurskaudesta — ei milloinkaan. Tätä ei Raamattu vahvista. Päinvastoin Jumala sanoo Henkensä kautta: "Herra antaa teille leipää tuskassanne ja vettä ahdistuksessanne, silloin ei sinun opettajasi lennä enää pois, vaan sinun silmäsi näkevät sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat sanan takanas, sanoen: tämä on tie, käykää sitä, koska te oikialie eli vasemmalle kädelle eksyneet olette." (Jes. 30: 20 - 21).

Armo kuuluu sekä oikealle että vasemmalle eksyneille, jotka katuvat ja tahtovat tehdä parannuksen, vaikkapa olisivat omasta mielestään miten kelvottoman ja mahdottoman tuntoisia tahansa. "Tunne ainoastaan syntisi." Eikö tämä ole evankeliumia sinulle, Jumalan armovaltakunnasta omahyväisyyteen ja - vanhurskauteen, itsekorostukseen ja järkeilyyn sekä arvosteluun eksyneelle.

Syntinsä tuntevalle, katuvalle ja armoa anovalle kuuluu Jumalan valtakunnasta Pyhän Hengen viran kautta saarnattu, vapauttava evankeliumi. Se poistaa suomut silmistä, avaa ymmärryksen ja katkoo synnin siteet, olivatpa ne sitten oikean puolen hienoja verkkoja tai vasemman selvemmin näkyviä rautakahleita. Me Jumalan lapset olemme saaneet olla todistamassa Jumalan ihmeiden tapahtumisen omassa elämässämme ja ympäristössämme, ja kiitämme Hänen armotöistään meitä kaikkia kohtaan.

Raamatun kertomus Daavidin parannuksen teosta on rohkaisevaa, ja selkeää opetusta vielä nytkin. Tarvittiin profeetan kohti käyvä tuomion sana, ennen kuin Daavidin tunto aukeni, ja hän joutui tuomitsemaan itse itsensä: "Se mies on kuoleman tapsi." "Minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan." Jumala näki Daavidin sydämeen ja profeetta sai julistaa hänelle ehdottoman evankeliumin: "Niin on myös Herra sinun syntisi ottanut pois."

Näin ovat Jumalan lapset "taivaasta lähetetyn Pyhän Hengen kautta," (1. Piet. 1: 12) meillekin evankeliumia saarnanneet. Julistaneet kaikki synnit, oikealle tai vasemmalle puolelle poikkeamiset anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Pyhä Henki on "eteeni tien valmistanut." (Mal. 3: 1). "Siinä myös pitää matka ja tie oleman, joka pitää pyhäksi tieksi kutsuttaman, ettei kenkään saastainen sitä vaeltaisi, ja se pitää heidän edessänsä oleman, jota käydään, niin ettei tyhmäkään eksy. Ei siellä jalopeura oleman pidä, eikä joku julma peto mene sitä myöten, eli sieltä löydetä, vaan lunastetut sitä vaeltavat. Herran lunastetut palajavat ja tulevat sen kautta riemulla Siioniin. (Jes. 35: 8 – 10).

Silloin voi Daavidin tavoin elämän kaikissa vaiheissa — raskaimmissakin — sanoa: "Herra on minun paimeneni: ei minulta mitään puutu."

Veikko Pentikäinen
Päivämies 28.4.1976

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 3 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia