Juuso Runtti: Siionin vuoren tykö
Hebr. 12 luku
Apostoli on koko tässä pitkässä kirjeessään tahtonut Raamatun valossa selittää, mikä merkitys uudessa liitossa on annettava vanhan liiton lakisäädöksille. Pääasia minkä hän tässä kirjeessä osoittaa, on se, että meillä on ylimmäinen pappi, Jeesus Kristus, joka taivaisiin mennyt on. Tämän luetun kappaleen edellä apostoli kokoo suuren todistajain joukon heprealaiskristittyjen ympärille. Mutta samalla saamme mekin näitä lukea itsellemme kuuluvina. Hän näyttää kuinka maailman alusta alkain ovat kaikki uskon kautta saaneet sen todistuksen, että heidän sielunsa kelpaa Jumalalle. Ja huutavan äänenä hän huutaa: ”Katsokaa uskon alkajaan ja päättäjän, Jeesuksen päälle.” Voima puuttuu, ellei ole silmät Jeesuksessa. Velvollisuuksia saa asettaa paljon, siveysoppia voi saarnata parempaa ja huonompaa, mutta kaikesta puuttuu hedelmä, ellei voiman lähteenä ole Jeesus. Kaikki käy huonosti! Sen tähden tahtoo apostoli kääntää kaikkien Jumalan lasten silmät Jeesuksen puoleen.
”Muistakaa häntä, että ette väsy!” sanookin hän, apostoli. Velttous ja voimattomuus Jumalan lapsen koettelemukseen. Hänelle näyttää väliin kaikki käyvän huonosti, tapaa suuri velttous ja voimattomuus. Silloin avaa Jumala silmät katsomaan Jeesukseen — ja kaikki on taas keveätä. Silloin ovat kalliita neuvot, opetukset ja nuhteet. Silloin koituvat vitsatkin meille hyväksi, kun ne ovat tulleet vakavasta kädestä. Taivaallisen Isän täytyy vielä kurittaa lapsia, että perille kostuttaisiin. Mutta Hän tietää meitä kurittaa tarpeen mukaan.
Sitten on antanut muutamia neuvoja, miten on vaellettava, ettei kukaan jäisi Jumalan armosta pois. Hän ottaa varottavan esimerkin eräästä miehestä, joka piti esikoisuutensa niin halpana, että möi sen herneateriaan. Tosin Esau ei aikonut luopua siitä, – sen näemme myöhemmin. Tällä varoittavalla esimerkillä tahtoo apostoli sanoa, ettei kenenkään tulisi pitää taivaallista siunausta niin halpana, että voisi sen muuhun vaihtaa. Hän ei enää löytänyt minkäänlaista parannuksen sijaa, vaikka hän sitä kyyneleillä etsi. Tämän ovat nyt monet armosta langenneet ottaneet itselleen raskaaksi taakaksi: ”Minulla raukalla on asiat kuin Esaulla!”
Ei parannuksen sijaa
Sen tähden on tarpeellista, että hiukan katsomme, mitenkä Esau ei löytänyt parannuksen sijaa. — Hän korotti äänensä ja itki. Ei kuitenkaan katumuksen kyyneleitä. Ei katunut sitä, että oli esikoisensa niin halpana pitänyt, vaan itki veljensä pahuutta: "Eikö häntä syystä kutsuta Jakob? Esikoisuuden hän minulta vei.” Tästä selviää, minkä tähden hän ei saanut parannuksen sijaa. Löytyy ihmisiä, jotka ovat murheissaan muiden synneistä. Oma turmelus on salattu. Itketään toisten pahain tekoin tähden. Mitä luulette auttavan, vaikka nyt tämän kaltaisille saarnattaisiin kuinka kallista evankeliumia tahansa? Jumalan evankeliumi kuuluu vain katuvalle. Kautta Raamatun on meillä se oppi tallennettuna, että vain murheellisen kohdalla kuuluu iankaikkinen armahdus. Jos täällä on joku langennut lapsi, kuule, sinulle kuuluu vielä anteeksiantamus. Taivaan Luoja tahtoo sinua vielä lapsekseen. Palaja, palaja, niin tänään syntisi pyyhitään pois.
Mutta sitten kuulimme, kun luettiin, mitenkä apostoli sanoo uskovaisille: "Te ette ole käyneet sen vuoren tykö, johon ei ruveta saa." Ei kai minun tarvitse todistella, mistä vuoresta on kysymys. Jokainen, joka on silmäillyt Raamatun historiaa, tietää, että kun Jumala antoi lain, niin Siinailla Hän sen valmisti. "Tähän lain testamenttiin ette ole käyneet,” tahtoo nyt apostoli sanoa. — Tässä on läsnä useita, jotka ovat lain liiton alla olleet ja niin omassatunnossaan koetelleet, mitä tuo "sanain ääni" on, josta apostoli mainitsee. Pimeä on silloin sydän, ei koita valoa taivaasta, pohjaton iankaikkisuus vain pauhaa edessä, ei kuulu armon ääntä. – Mutta nyt sanoo apostoli: "Tästä, tämän kautta olemme kyllä tulleet. Ei iloisesta maailmasta kukaan ole tullut Jumalan tykö, vaan jokaisen on Jumalan lain alla täytynyt seisahtua syntijuoksustaan.
Mutta saattaisi tulla kysymys, millä tavalla Jumala kuljettaa tuosta hirmuisesta ilmasta Siionin vuorelle tuon tuomitun kadotetun, joka ei näe muuta kuin vihaa, kirousta ja tuomiota osanansa. Katsomme Raamatun valossa tätä asiaa. Meille on kirjoitettu esim. tämän saman kirjeen 9. luvussa: ”Sen tähden on myös uuden testamentin välimies, että ne, jotka kutsutut ovat, sen luvatun perimisen saisivat. Että hänen kuolemansa siinä välillä kävi niiden ylitsekäymisten lunastukseksi, jotka entisen testamentin alla olivat"
Kaksi testamenttia
Katselemme nyt, millä tavalla Hän seisoo välimiehenä näiden kahden testamentin välillä. Heränneelle saattaa esittää Jumala lupauksia, puhua kauniisti Jumalan armosta, mutta "sanain ääni" vastaa: »Jumala on vanhurskas ja tuomitsee; tuomiotansa Hän ei voi muuttaa. Tämä on ääni, vaikka puhuttaisiin kuinka kauniisti Jumalan hyvyydestä. Täytyy siis löytyä ihmiselle oikea perustus. Ap. Paavali sanoo Galatal. 4 luvussa:
"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, syntyneen vaimosta, lain alaiseksi tehdyn, että hän ne, jotka lain alla olivat, lunastaisi, ja me hänen lapsikseen luettaisiin." Jumala ijankaikkisuudessa määräsi ajan. Kun tämä tuli täytetyksi, silloin Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntyneen, joka tulee meille veljeksi ja verisukulaiseksi pukeutuu meidän lihaamme ja vereemme, tekee itsensä lain alaiseksi, ja meille on varmana totuus, että hän on virheettömänä astunut lain terän päällä. Ja Jumala teki sen synniksi, joka ei synnistä mitään tiennyt, sillä tavoin vapauttaen lain alaiset. Synnillä ei ole nyt kuin kaksi sijaa, ne ovat joko meidän päällämme tai Hänen ainoan Poikansa päällä. Meidän on uskottava, että Herra heitti ne Hänen päälleen, eikä viereen. Hän astuu ihmisen poikana meidän kiroukseemme ja syymme alle ja maistaa kuolemaa Jumalan armosta. Jumala rankaisee ihmisen persoonassa syntejä; sen tähden Hänen täytyy maistaa kuolemasta sellaisena, kuin kuolema on, synnin palkkana, niin ettei Hän tunne siinä kuin vihaa ja kirousta. Hän kantaa synnit ruumiissaan pitkänäperjantaina puun päällä, ja kun pääsiäispäivä valkenee, nousee Hän ylös, astuu voittajana ylös kuoleman haudasta, voitettuaan kuoleman ja perkeleen. Minne joutuivat nyt pahat tekomme, jotka Jumala pani Hänen päällensä. Ne eivät pysyneetkään Hänen päällänsä, vaan sanoo siitä Miika: ”Kaikki meidän syntimme Hän meren syvyyteen heitti."
Tämän perusteella kuuluu taivaasta sovinnon saarna. Sinä muistat, veljeni ja sisareni, joka kerran olet seisonut vapisevalla omallatunnolla, kuinka Pyhä Henki aukaisi silmäsi näkemään: ”Minun syntini ovat sovitetut Golgatalla." Sinä alistut uskomaan. Ja olisitpa silloin koko maailmalle saattanut huutaa, että synnit ovat maksetut. Tässä näemme nyt perustuksen. Näemme myös, että Jumalan ei ole tarvinnut oikeuttansa muuttaa. Hän saattaa oikeuden Jumalana julistaa anteeksiantamuksen, mutta ainoastaan veren kautta. Ja onnellinen sinä, joka tämän uskoit! Silloin aukeni tie Siionin vuorelle – kokonaan toiseen testamenttiin, jossa astuimme jalkamme Jumalan armoliittoon, jonka Hän Pojassaan on toimittanut langenneelle ihmiselle. Tätä tietä kulkevaa ihmistä ei ole opetettu vapauteen, hän on syntynyt vapaaksi. Hänen äitinsä on se veri, joka on vuotanut Jeesuksen haavoista.
Esikoisten seurakunnasta
Siionin vuori on määrätty Raamatussa siksi yhtymäpisteeksi, johon Karitsan lauma on koottuna – jos sanoisimme, Jumalan armovaltakunta, elävän Jumalan kaupunki, jossa Hän asuu.
Tässä myös puhutaan yhteisestä kokouksesta ja esikoisten seurakunnasta, jotka taivaassa kirjoitetut ovat. Lienee tarpeen sanoa muutama sana esikoisten seurakunnasta, koska elämme aikana, jolloin tästä on tehty uskonkappale.
Ensiksi tahtoisin huomauttaa, että sanaa "esikoisten seurakunta" ei ole mainittu muualla Raamatussa, kuin tässä. Vanhuuden perusteella ei tähän nimeen saada oikeutta, vaikkakin Heprealaisseurakunta oli Uuden Testamentin ensimmäinen. Ja nyt sanotaan heille: "Te olette käyneet esikoisten seurakunnan tykö" Ei voi ajatella olevan tarkoituksena, että he olivat käyneet itseensä, sehän olisi lapsellinen käsitys.
Mutta Raamattu puhuu esikoisesta, joka on esikoinen monen veljen keskellä. Tästä saarnattiin evankeliumi jo paratiisissa. Vaimon siemen saarnataan langenneelle ihmiselle autuudeksi. Taivaasta on alkanut kuulua tällainen ääni. Eikä ollut Paratiisin ovi vielä suljettu, kun tuo ääni kuului. Ja tämän lupauksen päälle ovat kaikki profeetat saarnansa perustaneet. Niin on myös Jumalan seurakunta ollut täältä asti maan päällä. Ja koska Raamatun mukaan se ei koskaan ole ollut poissa maan päältä, niin ei ole Raamatun mukainen se käsitys, että seurakunta olisi väliin ollut, joskus taas ollut olematta. Sillä on kirjoitettu:
"Ellei Herra Sebaot olisi meille siementä jättänyt, niin olisimme Sodoman kaltaiset ja olisimme kuin Gomorra." Jumalan valtakunta on kyllä ajoittain ollut kuin hakomaja yrttitarhassa. Ei se aina ole ollut yhtä voimallinen. Mutta maailman alusta asti se on ollut perustettuna ja tähän seurakuntaan on heprealaisseurakuntakin tullut. Ja tähän on meidänkin käytävä – Jumalalla ei ole kuin Yksi seurakunta — tuohon vanhaan seurakuntaan, joka on ollut maailman alusta. Esikoinen on Jeesus Kristus, kulmakivi ja kallio, jonka päälle rakennus on rakennettu. Tässä valtakunnassa ei jää meille kenellekään esikoisoikeutta, ollen se yksin Herralla ja Kristuksella.
Älkää herroina hallitko
Vapahtaja sanoo: „Älkää antako kutsua itseänne herroiksi, sillä yksi on teidän herranne, Isä, joka on taivaassa.» Ja vasta kuulimme sanottavan: "Älkää itseänne ylön viisaina pitäkö!» Se on itsekorostuksen merkki, ettei enää tarvitse ja opetusta, vaan muille sitä kyllä kykenee jakamaan. Herra Jumala on luvannut herättää joka aamu lapsilleen opetuslapsen korvan. Kuka on silloin opettajan korvan herättäjä? Sen tekee se vanha mato. Ja nuo hyvät kristityt eivät tunne huonojen tarpeita. Joka köyhyyden koulussa on saanut lahjavalolla elää, sille on tullut köyhän koettelemukset, se ei tiedä puhua muusta, kuin siitä yhdestä hyvästä – Jumalasta ja Hänen Kristuksestaan.
Olemme käyneet välimiehen ja priiskoitusveren tykö. Välimiehen kautta tulimme Siionin vuorelle. Priiskoitusveren tulimme tuntemaan, kun se päästi pahasta omastatunnosta. Se priiskoitusveri ei pelkää puhua hyvää. Se puhuu vieläkin hyvää. Ja sen tähden: ”Katsokaa, ettette häntä kiellä pois joka puhuu.” Tämä varoitus ei kuulu vain niille, jotka tahtovat turhaksi tehdä lunastuksen ja sovinnon, tai jotka kieltävät Kristuksen olemassaolon. Tämä kuuluu sellaisille, jotka eivät alistu nöyryydessä vastaanottamaan tätä Jeesuksen veren ääntä, joka kuuluu sovintosaarnassa täällä maan päällä.
Kun Herra antoi lain testamentin, silloin maa järisi. Mutta nyt hän löytää profeetta Haggain kirjasta lauseen: ”Vielä nyt minä tahdon maata järistää, enkä ainoastaan maata, vaan myös taivasta.” Näin on käyvä silloin, kun pakanain toivo täyttyy. Silloin aukeni pakanain toivo. Minä vain kysyn: ”Milloin?” – Kun ylimmäinen pappi menee pyhään ja löytää toivo täyttyy. Silloin aukeni pakanoille pääsy Jumalan tykö. Silloin vapisi maa ja taivas ja kaikki maan päällä liikkui, paitsi katumattoman ryövärin sydän. Koko luomakunta värisee ja vapisee, kun avataan tietä Jumalan Paratiisiin. Tämän kautta hän osoittaa, että järiseväiset pitää muutettaman. Lain liitto on järiseväinen, ei se voinut iankaikkisesti olla pysyvä. Mutta kun Jeesuksen veren päälle rakennettiin testamentti, silloin perustettiin järisemätön valtakunta. Se kristillisyys, jonka pohjana on Jeesuksen veri, millä syntinen pestään, se ei järise iankaikkisesti. Se ei järise vielä silloinkaan, kun taivaat tulesta raukeavat.
Armon sanoja
Juuri tämän kautta on Hän nyt valmistanut meille armon, ettemme tarvitse esiripun takana palvella vihaista Jumalaa, vaan saamme käydä lepytetyn Jumalan kasvojen eteen. Ei orjallisella pelolla, vaan lapsen ja kuuliaisuuden, Jumalan mielen loukkaamattomuuden pelvolla. Saattaisi joku arvella, ettei pelko ja rakkaus sovi yhteen. Mutta pelkoa ja rakkautta ei sovi toisistaan erottaa. Kaksi rakastavaa ihmistä ei ole välinpitämättömiä toisistaan, vaan, joko toinen on kotona tai kylässä, on toisella huolena, ettei rakastetun tarvitsisi pahoittaa mieltään. Sellaista on Jumalan pelko Jumalan lapsilla. Se ei tee orjaksi, vaan se on arkuutta siitä, ettei tulisi Jumalan mieli rikotuksi. Orjan pelko ilmeni Aatamissa ja Eevassa koska he pakenivat Jumalaa. Lapsen pelon sisältönä on taas se, ettei vain mitenkään joutuisi kauas Jumalasta. `
"Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli." Se on kuluttavainen kaikille, jotka eivät ole sovintoon tulleet. Mutta Herran omille se myös on rakkauden hivuttava tuli. – ”Niin kuin hopeasepän tuli ja niin kuin pesijän saippua.” Tämä sen tähden, että vanhurskaat puhtaina tästä maasta taivaaseen.
Pääasia on, että oppisimme kaikkina aikoina kiinnittämään katseemme uskon alkajaan ja päättäjään. Toivottaisin tälle laumalle, että verisen Uhrikaritsan kuva painuisi omiintuntoihin, olisimme koottuina sen Veriuhrin ympärille. Siionin vuoren vapaa ilma vallitsee Herran laumassa. Riidat poltetaan. Tässä on se ainoa sulatusuuni, missä vielä veriset vaatteet pitää poltettaman. Tämä on se rakkauden paikka, joka kuluttaa ja hivuttaa. Priiskukoon Jeesuksen veri tämän lauman päälle. Vanhurskas ja laupias Isä, joka ole koonnut meitä valtakuntaasi! Anna armosi kasteen kostuttaa ja lämmittää sydämiämme, että saisimme uuden elämän voiman. (puhujan ääni hukkui riemuliikutuksiin).
JUUSO RUNTTI (Saarna otettu Kertomuksesta, kristittyjen 10:nsissä yleisissä seuroissa, Oulussa kesäk.23 – 27 pnä 1916).
Päivämies kesäkuun 25 päivä 1968