Juuso Runtti: Suviseurasaarna melkein sadan vuoden takaa

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Juuso Runtti: Suviseurasaarna melkein sadan vuoden takaa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Heinä 2009, 08:09

Juuso Runtti: Siionin vuoren tykö

Hebr. 12 luku
Apostoli on koko tässä pitkässä kirjeessään tahtonut Raamatun valossa selittää, mikä merkitys uudessa liitossa on annettava vanhan liiton lakisäädöksille. Pääasia minkä hän tässä kirjeessä osoittaa, on se, että meillä on ylimmäinen pappi, Jeesus Kristus, joka taivaisiin mennyt on. Tämän luetun kappaleen edellä apostoli kokoo suuren todistajain joukon heprealaiskristittyjen ympärille. Mutta samalla saamme mekin näitä lukea itsellemme kuuluvina. Hän näyttää kuinka maailman alusta alkain ovat kaikki uskon kautta saaneet sen todistuksen, että heidän sielunsa kelpaa Jumalalle. Ja huutavan äänenä hän huutaa: ”Katsokaa uskon alkajaan ja päättäjän, Jeesuksen päälle.” Voima puuttuu, ellei ole silmät Jeesuksessa. Velvollisuuksia saa asettaa paljon, siveysoppia voi saarnata parempaa ja huonompaa, mutta kaikesta puuttuu hedelmä, ellei voiman lähteenä ole Jeesus. Kaikki käy huonosti! Sen tähden tahtoo apostoli kääntää kaikkien Jumalan lasten silmät Jeesuksen puoleen.

Muistakaa häntä, että ette väsy!” sanookin hän, apostoli. Velttous ja voimattomuus Jumalan lapsen koettelemukseen. Hänelle näyttää väliin kaikki käyvän huonosti, tapaa suuri velttous ja voimattomuus. Silloin avaa Jumala silmät katsomaan Jeesukseen — ja kaikki on taas keveätä. Silloin ovat kalliita neuvot, opetukset ja nuhteet. Silloin koituvat vitsatkin meille hyväksi, kun ne ovat tulleet vakavasta kädestä. Taivaallisen Isän täytyy vielä kurittaa lapsia, että perille kostuttaisiin. Mutta Hän tietää meitä kurittaa tarpeen mukaan.

Sitten on antanut muutamia neuvoja, miten on vaellettava, ettei kukaan jäisi Jumalan armosta pois. Hän ottaa varottavan esimerkin eräästä miehestä, joka piti esikoisuutensa niin halpana, että möi sen herneateriaan. Tosin Esau ei aikonut luopua siitä, – sen näemme myöhemmin. Tällä varoittavalla esimerkillä tahtoo apostoli sanoa, ettei kenenkään tulisi pitää taivaallista siunausta niin halpana, että voisi sen muuhun vaihtaa. Hän ei enää löytänyt minkäänlaista parannuksen sijaa, vaikka hän sitä kyyneleillä etsi. Tämän ovat nyt monet armosta langenneet ottaneet itselleen raskaaksi taakaksi: ”Minulla raukalla on asiat kuin Esaulla!”

Ei parannuksen sijaa

Sen tähden on tarpeellista, että hiukan katsomme, mitenkä Esau ei löytänyt parannuksen sijaa. — Hän korotti äänensä ja itki. Ei kuitenkaan katumuksen kyyneleitä. Ei katunut sitä, että oli esikoisensa niin halpana pitänyt, vaan itki veljensä pahuutta: "Eikö häntä syystä kutsuta Jakob? Esikoisuuden hän minulta vei.” Tästä selviää, minkä tähden hän ei saanut parannuksen sijaa. Löytyy ihmisiä, jotka ovat murheissaan muiden synneistä. Oma turmelus on salattu. Itketään toisten pahain tekoin tähden. Mitä luulette auttavan, vaikka nyt tämän kaltaisille saarnattaisiin kuinka kallista evankeliumia tahansa? Jumalan evankeliumi kuuluu vain katuvalle. Kautta Raamatun on meillä se oppi tallennettuna, että vain murheellisen kohdalla kuuluu iankaikkinen armahdus. Jos täällä on joku langennut lapsi, kuule, sinulle kuuluu vielä anteeksiantamus. Taivaan Luoja tahtoo sinua vielä lapsekseen. Palaja, palaja, niin tänään syntisi pyyhitään pois.

Mutta sitten kuulimme, kun luettiin, mitenkä apostoli sanoo uskovaisille: "Te ette ole käyneet sen vuoren tykö, johon ei ruveta saa." Ei kai minun tarvitse todistella, mistä vuoresta on kysymys. Jokainen, joka on silmäillyt Raamatun historiaa, tietää, että kun Jumala antoi lain, niin Siinailla Hän sen valmisti. "Tähän lain testamenttiin ette ole käyneet,” tahtoo nyt apostoli sanoa. — Tässä on läsnä useita, jotka ovat lain liiton alla olleet ja niin omassatunnossaan koetelleet, mitä tuo "sanain ääni" on, josta apostoli mainitsee. Pimeä on silloin sydän, ei koita valoa taivaasta, pohjaton iankaikkisuus vain pauhaa edessä, ei kuulu armon ääntä. – Mutta nyt sanoo apostoli: "Tästä, tämän kautta olemme kyllä tulleet. Ei iloisesta maailmasta kukaan ole tullut Jumalan tykö, vaan jokaisen on Jumalan lain alla täytynyt seisahtua syntijuoksustaan.

Mutta saattaisi tulla kysymys, millä tavalla Jumala kuljettaa tuosta hirmuisesta ilmasta Siionin vuorelle tuon tuomitun kadotetun, joka ei näe muuta kuin vihaa, kirousta ja tuomiota osanansa. Katsomme Raamatun valossa tätä asiaa. Meille on kirjoitettu esim. tämän saman kirjeen 9. luvussa: ”Sen tähden on myös uuden testamentin välimies, että ne, jotka kutsutut ovat, sen luvatun perimisen saisivat. Että hänen kuolemansa siinä välillä kävi niiden ylitsekäymisten lunastukseksi, jotka entisen testamentin alla olivat"

Kaksi testamenttia

Katselemme nyt, millä tavalla Hän seisoo välimiehenä näiden kahden testamentin välillä. Heränneelle saattaa esittää Jumala lupauksia, puhua kauniisti Jumalan armosta, mutta "sanain ääni" vastaa: »Jumala on vanhurskas ja tuomitsee; tuomiotansa Hän ei voi muuttaa. Tämä on ääni, vaikka puhuttaisiin kuinka kauniisti Jumalan hyvyydestä. Täytyy siis löytyä ihmiselle oikea perustus. Ap. Paavali sanoo Galatal. 4 luvussa:

"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, syntyneen vaimosta, lain alaiseksi tehdyn, että hän ne, jotka lain alla olivat, lunastaisi, ja me hänen lapsikseen luettaisiin." Jumala ijankaikkisuudessa määräsi ajan. Kun tämä tuli täytetyksi, silloin Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntyneen, joka tulee meille veljeksi ja verisukulaiseksi pukeutuu meidän lihaamme ja vereemme, tekee itsensä lain alaiseksi, ja meille on varmana totuus, että hän on virheettömänä astunut lain terän päällä. Ja Jumala teki sen synniksi, joka ei synnistä mitään tiennyt, sillä tavoin vapauttaen lain alaiset. Synnillä ei ole nyt kuin kaksi sijaa, ne ovat joko meidän päällämme tai Hänen ainoan Poikansa päällä. Meidän on uskottava, että Herra heitti ne Hänen päälleen, eikä viereen. Hän astuu ihmisen poikana meidän kiroukseemme ja syymme alle ja maistaa kuolemaa Jumalan armosta. Jumala rankaisee ihmisen persoonassa syntejä; sen tähden Hänen täytyy maistaa kuolemasta sellaisena, kuin kuolema on, synnin palkkana, niin ettei Hän tunne siinä kuin vihaa ja kirousta. Hän kantaa synnit ruumiissaan pitkänäperjantaina puun päällä, ja kun pääsiäispäivä valkenee, nousee Hän ylös, astuu voittajana ylös kuoleman haudasta, voitettuaan kuoleman ja perkeleen. Minne joutuivat nyt pahat tekomme, jotka Jumala pani Hänen päällensä. Ne eivät pysyneetkään Hänen päällänsä, vaan sanoo siitä Miika: ”Kaikki meidän syntimme Hän meren syvyyteen heitti."

Tämän perusteella kuuluu taivaasta sovinnon saarna. Sinä muistat, veljeni ja sisareni, joka kerran olet seisonut vapisevalla omallatunnolla, kuinka Pyhä Henki aukaisi silmäsi näkemään: ”Minun syntini ovat sovitetut Golgatalla." Sinä alistut uskomaan. Ja olisitpa silloin koko maailmalle saattanut huutaa, että synnit ovat maksetut. Tässä näemme nyt perustuksen. Näemme myös, että Jumalan ei ole tarvinnut oikeuttansa muuttaa. Hän saattaa oikeuden Jumalana julistaa anteeksiantamuksen, mutta ainoastaan veren kautta. Ja onnellinen sinä, joka tämän uskoit! Silloin aukeni tie Siionin vuorelle – kokonaan toiseen testamenttiin, jossa astuimme jalkamme Jumalan armoliittoon, jonka Hän Pojassaan on toimittanut langenneelle ihmiselle. Tätä tietä kulkevaa ihmistä ei ole opetettu vapauteen, hän on syntynyt vapaaksi. Hänen äitinsä on se veri, joka on vuotanut Jeesuksen haavoista.

Esikoisten seurakunnasta

Siionin vuori on määrätty Raamatussa siksi yhtymäpisteeksi, johon Karitsan lauma on koottuna – jos sanoisimme, Jumalan armovaltakunta, elävän Jumalan kaupunki, jossa Hän asuu.
Tässä myös puhutaan yhteisestä kokouksesta ja esikoisten seurakunnasta, jotka taivaassa kirjoitetut ovat. Lienee tarpeen sanoa muutama sana esikoisten seurakunnasta, koska elämme aikana, jolloin tästä on tehty uskonkappale.
Ensiksi tahtoisin huomauttaa, että sanaa "esikoisten seurakunta" ei ole mainittu muualla Raamatussa, kuin tässä. Vanhuuden perusteella ei tähän nimeen saada oikeutta, vaikkakin Heprealaisseurakunta oli Uuden Testamentin ensimmäinen. Ja nyt sanotaan heille: "Te olette käyneet esikoisten seurakunnan tykö" Ei voi ajatella olevan tarkoituksena, että he olivat käyneet itseensä, sehän olisi lapsellinen käsitys.

Mutta Raamattu puhuu esikoisesta, joka on esikoinen monen veljen keskellä. Tästä saarnattiin evankeliumi jo paratiisissa. Vaimon siemen saarnataan langenneelle ihmiselle autuudeksi. Taivaasta on alkanut kuulua tällainen ääni. Eikä ollut Paratiisin ovi vielä suljettu, kun tuo ääni kuului. Ja tämän lupauksen päälle ovat kaikki profeetat saarnansa perustaneet. Niin on myös Jumalan seurakunta ollut täältä asti maan päällä. Ja koska Raamatun mukaan se ei koskaan ole ollut poissa maan päältä, niin ei ole Raamatun mukainen se käsitys, että seurakunta olisi väliin ollut, joskus taas ollut olematta. Sillä on kirjoitettu:

"Ellei Herra Sebaot olisi meille siementä jättänyt, niin olisimme Sodoman kaltaiset ja olisimme kuin Gomorra." Jumalan valtakunta on kyllä ajoittain ollut kuin hakomaja yrttitarhassa. Ei se aina ole ollut yhtä voimallinen. Mutta maailman alusta asti se on ollut perustettuna ja tähän seurakuntaan on heprealaisseurakuntakin tullut. Ja tähän on meidänkin käytävä – Jumalalla ei ole kuin Yksi seurakunta — tuohon vanhaan seurakuntaan, joka on ollut maailman alusta. Esikoinen on Jeesus Kristus, kulmakivi ja kallio, jonka päälle rakennus on rakennettu. Tässä valtakunnassa ei jää meille kenellekään esikoisoikeutta, ollen se yksin Herralla ja Kristuksella.

Älkää herroina hallitko

Vapahtaja sanoo: „Älkää antako kutsua itseänne herroiksi, sillä yksi on teidän herranne, Isä, joka on taivaassa.» Ja vasta kuulimme sanottavan: "Älkää itseänne ylön viisaina pitäkö!» Se on itsekorostuksen merkki, ettei enää tarvitse ja opetusta, vaan muille sitä kyllä kykenee jakamaan. Herra Jumala on luvannut herättää joka aamu lapsilleen opetuslapsen korvan. Kuka on silloin opettajan korvan herättäjä? Sen tekee se vanha mato. Ja nuo hyvät kristityt eivät tunne huonojen tarpeita. Joka köyhyyden koulussa on saanut lahjavalolla elää, sille on tullut köyhän koettelemukset, se ei tiedä puhua muusta, kuin siitä yhdestä hyvästä – Jumalasta ja Hänen Kristuksestaan.
Olemme käyneet välimiehen ja priiskoitusveren tykö. Välimiehen kautta tulimme Siionin vuorelle. Priiskoitusveren tulimme tuntemaan, kun se päästi pahasta omastatunnosta. Se priiskoitusveri ei pelkää puhua hyvää. Se puhuu vieläkin hyvää. Ja sen tähden: ”Katsokaa, ettette häntä kiellä pois joka puhuu.” Tämä varoitus ei kuulu vain niille, jotka tahtovat turhaksi tehdä lunastuksen ja sovinnon, tai jotka kieltävät Kristuksen olemassaolon. Tämä kuuluu sellaisille, jotka eivät alistu nöyryydessä vastaanottamaan tätä Jeesuksen veren ääntä, joka kuuluu sovintosaarnassa täällä maan päällä.

Kun Herra antoi lain testamentin, silloin maa järisi. Mutta nyt hän löytää profeetta Haggain kirjasta lauseen: ”Vielä nyt minä tahdon maata järistää, enkä ainoastaan maata, vaan myös taivasta.” Näin on käyvä silloin, kun pakanain toivo täyttyy. Silloin aukeni pakanain toivo. Minä vain kysyn: ”Milloin?” – Kun ylimmäinen pappi menee pyhään ja löytää toivo täyttyy. Silloin aukeni pakanoille pääsy Jumalan tykö. Silloin vapisi maa ja taivas ja kaikki maan päällä liikkui, paitsi katumattoman ryövärin sydän. Koko luomakunta värisee ja vapisee, kun avataan tietä Jumalan Paratiisiin. Tämän kautta hän osoittaa, että järiseväiset pitää muutettaman. Lain liitto on järiseväinen, ei se voinut iankaikkisesti olla pysyvä. Mutta kun Jeesuksen veren päälle rakennettiin testamentti, silloin perustettiin järisemätön valtakunta. Se kristillisyys, jonka pohjana on Jeesuksen veri, millä syntinen pestään, se ei järise iankaikkisesti. Se ei järise vielä silloinkaan, kun taivaat tulesta raukeavat.

Armon sanoja

Juuri tämän kautta on Hän nyt valmistanut meille armon, ettemme tarvitse esiripun takana palvella vihaista Jumalaa, vaan saamme käydä lepytetyn Jumalan kasvojen eteen. Ei orjallisella pelolla, vaan lapsen ja kuuliaisuuden, Jumalan mielen loukkaamattomuuden pelvolla. Saattaisi joku arvella, ettei pelko ja rakkaus sovi yhteen. Mutta pelkoa ja rakkautta ei sovi toisistaan erottaa. Kaksi rakastavaa ihmistä ei ole välinpitämättömiä toisistaan, vaan, joko toinen on kotona tai kylässä, on toisella huolena, ettei rakastetun tarvitsisi pahoittaa mieltään. Sellaista on Jumalan pelko Jumalan lapsilla. Se ei tee orjaksi, vaan se on arkuutta siitä, ettei tulisi Jumalan mieli rikotuksi. Orjan pelko ilmeni Aatamissa ja Eevassa koska he pakenivat Jumalaa. Lapsen pelon sisältönä on taas se, ettei vain mitenkään joutuisi kauas Jumalasta. `

"Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli." Se on kuluttavainen kaikille, jotka eivät ole sovintoon tulleet. Mutta Herran omille se myös on rakkauden hivuttava tuli. – ”Niin kuin hopeasepän tuli ja niin kuin pesijän saippua.” Tämä sen tähden, että vanhurskaat puhtaina tästä maasta taivaaseen.

Pääasia on, että oppisimme kaikkina aikoina kiinnittämään katseemme uskon alkajaan ja päättäjään. Toivottaisin tälle laumalle, että verisen Uhrikaritsan kuva painuisi omiintuntoihin, olisimme koottuina sen Veriuhrin ympärille. Siionin vuoren vapaa ilma vallitsee Herran laumassa. Riidat poltetaan. Tässä on se ainoa sulatusuuni, missä vielä veriset vaatteet pitää poltettaman. Tämä on se rakkauden paikka, joka kuluttaa ja hivuttaa. Priiskukoon Jeesuksen veri tämän lauman päälle. Vanhurskas ja laupias Isä, joka ole koonnut meitä valtakuntaasi! Anna armosi kasteen kostuttaa ja lämmittää sydämiämme, että saisimme uuden elämän voiman. (puhujan ääni hukkui riemuliikutuksiin).

JUUSO RUNTTI (Saarna otettu Kertomuksesta, kristittyjen 10:nsissä yleisissä seuroissa, Oulussa kesäk.23 – 27 pnä 1916).

Päivämies kesäkuun 25 päivä 1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Heinä 2009, 23:04

VELJELLINEN RAKKAUS


jonka saarnaaja J. Runtti piti Kajaanin kirkossa Rauhanyhdistysten vuosikokouksessa tekstinä Heprealaiskirjeen 13 luku


Pysykää veljellisessä rakkaudessa." Näin päättyy tämä kirje, joka on kirjoitettu uuden liiton vanhimmalle seurakunnalle. Edellisessä luvussa huomautetaan näille kristityille, että he ovat tulleet kokoon Siionin vuoren tykö, tuohon kokoukseen, johon kaikki vanhurskaat henget ovat kokoontuneet aina esikoisesta Aabelista alkaen, joka oli ensimmäinen taivaaseen otetuista syntisistä. Tässä luetussa kappaleessa kuuluu kehotus "pysykää veljellisessä rakkaudessa". Kirjoittaja ei sano: "Tulkaa rakkauteen", vaan: "Pysykää vahvoina veljellisessä rakkaudessa." Jos mitä tässä maailmassa voidaan vähän saada opettamalla, ja käskemällä syntymään, niin se on rakkautta. Rakkaus on niin arkaluontoinen, ettei sitä saa opettamalla. Israelin esikuvallista kirkkoa rakennettaessa, tehtiin työtä niin suuressa hiljaisuudessa, ettei siinä kuulunut
vasaran kalketta. Ja kuitenkin se oli rakennustaiteen ihme. Mutta sen rakennusaineet olivatkin muualla veistetyt ja niin sovitetut, että ne tarvitsi vain asettaa paikoilleen. Ei myöskään sitä Jumalan temppeliä, joka on elävistä kivistä rakennettu, saada kokoon nuijimalla eikä uhkauksilla. Mutta kun ihminen
saa syntymän elävästä Jumalasta, niin tulee tuo veljellinen rakkaus taivaan lahjana. Minä olen varma siitä, ettei Aabelista lähtien ole yhtään, joka kerran on saanut syntymän Jumalasta, ettei hän olisi myös saanut rakkautta veljiin. Sen osoittaa Raamattu ja kokemus, ettei millekään sielunvihollinen ole niin vihainen, kuin veljelliselle rakkaudelle. Se on varma, että jos se saa rakkauden särkymään, niin rakennus hajoaa. Raamatussa on paljon kehotuksia, säilyttämään rakkautta. Sitä ei voi säilyttää pakottamalla. Kallis Vapahtajamme, joka tiesi millaisia ihmisiä hänen onnistuu saada vaivainsa palkaksi, sääti rakkauden säilyttämiseksi veljellisen anteeksiantamisen.

Sitä ei ole viljeltävä vain sattumalta, vaan "jos veljes rikkoo sinua vastaan seitsemän kertaa päivässä, niin anna hänelle anteeksi", kuuluu kehotus. Tässä itsehurskas joutuu kysymään, mitä kristillisyyttä tuo on, jossa niin usein rikotaan. Mutta Herramme ei ole sanonut, että meidän pitää niin paljon rikkoa, vaan Hän koettelee meidän anteeksiantavaisuuttamme, että vieläkö seitsemännellä kerralla antaisimme anteeksi. Koettelemuksessa tulee ilmi, ettei ihmisen luonnolle ole keveää antaa anteeksi. Kuinka moni meistä, jotka nyt olemme olleet pyhissä toimituksissa, seuraelämää pitämässä, voivat sanoa: "En ole seitsemää kertaa Jumalan lakia rikkonut." Minä luulen, että tunnollinen ihminen ajattelee, että luku 7 on liian pieni, enemmän olen rikkonut. Mitä Jumala tekee näin rikollisille lapsille? — Hän antaa anteeksi. Minä pyytäisin, että tässä peilissä katsoisimme omia, asioitamme, kun vihollinen tahtoo kääntää meitä katsomaan toisten virheitä. Eiköhän tämä paina meitä tomuun? Ei ole oikeutta tarttua veljen kurkkuun, koska me joka päivä rukoilemme: "Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka meitä vastaan rikkovat." Jos ihminen ei elä Jumalan Pojan uskossa, niin voi anteeksiantaminen tulla laiksi. Mutta kun itse elämme anteeksisaamisen elämää, niin silloin voimme olla anteeksiantavaisia. Siitä saamme voimaa kärsimään toisiamme ja anteeksi antamaan toisillemme.

”Hyvät ja huonot” kristityt

Kenenkään ei ole niin vaikea antaa anteeksi kuin "hyvien kristittyjen". Mutta Jumalan koulussa ei tullakaan "hyviksi kristityiksi". Jos ihminen näkee oman kauneutensa, on hänellä vanha äiti imettäjänä. Jumalan koulussa opitaan anteeksi antamaan: Näin me anteeksiantamisen armossa pysymme vahvoina veljellisessä rakkaudessa.
Veljellisen rakkauden merkki on, että huoneen ovet pysyvät auki. Tässä sanotaan: "Huoneeseen ottamista älkää unohtako" jne. Muinoin, kun ovet ovat olleet auki, ovat he enkeleitäkin korjanneet huoneisiinsa. Muistamme Aabrahamin Mamren puistossa ja Lootin Sodomassa. Loot korjasi vieraiksi kotiinsa tietämättään enkelit, jotka hänet pelastivat, ettei hänen, vanhurskaan, tarvinnut hukkua jumalattomain kanssa.

"Muistakaa sidotuita." Hebrealaisten kristittyjen aikana muutamain täytyi kantaa luonnollisia siteitäkin Jeesuksen nimen tähden. Sen tähden apostoli tahtoo kehottaa, että Jumalan ihmiset muistaisivat niitä. Me olemme niin onnellisessa asemassa, ettei meille sellaista tapahdu syystä, että kristillinen hallitus suojaa meitä. Mutta tänä rauhan aikanakin on monta, jotka sidotulla hengellä tekevät matkaa. Sen tähden on tämä kehoitus meitäkin varten. Mikään ei ole parempi mestari, kuin oma raadollisuuden ja heikkouden tunto, meitä neuvomaan, miten on meneteltävä sidottuihin ja vaivoja kärsiviin nähden. Jos ihminen unohtaa oman raadollisuutensa, saattaa hän panna niin tiheän aidan toisen eteen, ettet itsekään pääse sen läpi. Muistuttaessaan toisen korjaamisesta Paavali sanoo: "Katso itseäsi, ettet sinä myös kiusattaisi. Ei se ole niin paha, jos katsoo itseänsä, minkälaista tekoa on, mutta sen neuvon antaisin, että katsoisit kuitenkin itseäsi armoistuimen tykönä. Varjelkoon taivaan Jumala omiaan tulemasta niin pyhiksi, ettei löytyisi raadollisia! Mutta jos me raadollisuutemme tunnossa pysymme veren korjaajina, niin voimme oikein menetellä sidotuidenkin kanssa ja oikein lohduttaa murheellisia.

Avioliitto kunniallisena

"Aviokäsky pitää kunniallisena kaikkein seasta pidettämän."
Tämä kirje on, kuten jo alussa sanoin, kirjoitettu juutalaiskristityille. Juutalainen oli lain sanasta, jonka puitteissa tämä kansa oli kasvanut, astunut pitkän askeleen syrjään. Avioerot olivat hyvin helposti saatavissa, helpommin kuin meillä, vaikka se ei kovin ahdasta ole meilläkään. Me näemme evankeliumissa juutalaisten kysyvän Vapahtajalta: "Saako mies erota vaimosta kaikkinaisen syyn tähden?" Jeesus vastaa: "Jumala, joka ihmisen alussa teki, teki heidät mieheksi ja vaimoksi." Ja kun kysyjät, fariseukset, viittaavat avioeron sallimisessa Moosekseen, sanoo hän. "Teidän sydämenne kovuuden tähden salli hän sen." Minusta tuo kovuus on samaa kuin Jumalasta luopumus. Jo luomisessa Jumala sääti avioliiton ihmiskunnan lisääntymiseksi. Jumala itse vihki ensimmäisen avioparin. Raamattua lukiessamme me huomaamme, että avioliitto on kuin lääke pahaa himoa vastaan, joka piilee ihmisessä. Avioliiton ulkopuolella harjoitettua vietin tyydyttämistä, olipa se hienompaa tai törkeämpää lajia, sanotaan huoruudeksi ja haureudeksi. Se synti oli Sodomassa niin suuri, että sen kauhistus nousi taivaaseen asti. Jumala paratkoon, meidänkin kansamme on rikkonut mykissä synneissä. Tilastotieto osoittaa, että kansamme kulkee onnettomuutta kohti siinä suhteessa. Syntyväisyys vähenee, kuten muillakin "sivistyskansoilla". Avioliiton piiriin on tullut varokeinoja sitä vastaan, harjoitetaan vietin tyydyttämistä ja murhatikari on kädessä. Tämä Jumalan sanan vakava varoitus kuuluu kaikille, jotka avioliitossa tai sen ulkopuolella tyydyttävät sukuviettiä vastoin Jumalan alkuperäistä tarkoitusta. Ja niin kuin vieras rakkaus turmelee avioliiton, turmelee se aviovuoteen. Mutta huorintekijät ja saastaiset eivät voi välttää Jumalan tuomiota. Tämä synti on sellainen, jonka päälle Jumalan viha vihanpäivänä syttyy. Olin kerran tilaisuudessa tutkimaan suuren kaupungin tilastoa. Vaivoin puolet oli saastumattomia, puolet mätänemässä veneerisissä taudeissa.

Tuomio ja armo

Synti rankaisee itse itsensä. Muut synnit tehdään ulkona ruumiista, mutta haureus tehdään ruumiissa. Täytyy ihmetellä maailman parantajia, jotka ylistävät vapaata rakkautta, ja tuomitsevat avioliiton. Jos nyt avioliiton aikana ihmiskunta mätänee, miten sitten. En mielelläni tästä puhu, mutta minun täytyy tehdä se, kuten Luther sanoo: lääkärin täytyy työssään käyttää veistä mädän poistamiseksi. Jos haureuden synti pysyisi edes jumalankieltäjäin luona, mutta kun se tulee Jumalan ihmistenkin joukkoon, tuohon "vapaaseen kaupunkiin". Ystäväni, vihatkaa lihan saastuttamaa hametta. "Huorintekijät ja salavuoteiset Jumala tuomitsee." Voisihan kenties joku ajatella: onhan Jumala huorintekijöitäkin armahtanut; onhan Daavidkin saanut armon. On kyllä, mutta Daavid on ehtinyt seistä Jumalan tuomion edessä, kun Jumala vielä istui armoistuimella. Kyllä parannuksen tekijöille kuuluu armo. Mutta Jumalan tuomion pitää käydä läpi omantunnon, ja on hyvä, jos se käy armon ajassa. Kun Tuomari istuu armoistuimella, silloin vielä kuuluu veren ääni: "Sinun syntisi ovat pois otetut". Sellaisia syntinsä katuneita huorintekijöitä on taivaassa paljon. Eihän hyvä Jumala ole saanut kunnollista väkeä taivaaseen, vaan sinne on koottu heittiöitä ja hylkiöitä kaduilta ja kujilta. Ja siellä on kuitenkin niille ateria rasvasta, ytimestä ja selkeästä viinistä. Siellä kuuluu veren ääni, joka puhuu syntien anteeksi saamisesta.

"Teidän menonne olkoon ilman ahneutta." Tässä ei sanota: "ilman ahkeruutta", vaan: "ilman ahneutta". Ahkeruus ja ahneus ovat aivan eri asiat. Kun Herra opetuslapsiaan varoittaa ahneudesta, ei Hän pane heidän eteensä opettajiksi siinä laiskoja työntekijöitä, vaan kaikkein vireimmät, nimittäin taivaan linnut. Minä en voi niin varhain aamulla herätä univuoteeltani, etteivät taivaan linnut ole jo kiittämässä Jumalaa. Samoin myöhään illalla kuuluu niiden iloinen kiitosviserrys. Ne ovat ahkeroita hoitamaan talouttaan, ja kesken talouspuuhiaan ne kiittävät Jumalaa. Sitä katsellessa häpeää. Miksi minun, joka olen Jumalan erityisen rakkauden esine, ei rintani laula kiitosta! Syy on se, että on niin paljon vierasta ainetta.

Mutta mistä erotetaan ahneus ja ahkeruus?

Ahne ei ole koskaan tyytyväinen. Ahne on tyytymätön hallitusta vastaan. Minkä tähden tänä aikana on niin paljon tyytymättömyyttä? Siksi, että on niin vähän uskoa. Kun köyhäkin rohkaistuu uskomaan, tulee hän keskellä köyhyyttäkin tyytyväiseksi ja iloiseksi. Sen tähden tekstissämme kuuluu vielä kehotus meille, että me uskossa antaisimme henkemme, sielumme ja ruumiimme Hänen käsiin, joka on sanonut: "En minä sinua ikänä hylkää." Kun uskomme itsemme Jumalan käteen, saatamme sanoa: "Herra on minun auttajani." — Kerron vähän omasta kokemuksestani. Kapina-aikana Helsingissä jouduin kuin lintu häkkiin. Oli niin pitkä ja ikävä aika ensin, mutta kun opin antamaan itseni sen Jumalan haltuun, jonka kädessä ovat kaikki hiuskarvanikin, niin vaikka se aika oli inhimillisesti mitä vaikein, oli se toiselta puolen mitä ihanin. Tässä maailmassakin on meille hupaista kulkea, kun uskomme itsemme Jumalan käteen. Jumala ei ole luvannut meille miljoonia, vaan on sanonut: "Minä en anna sinua ylön." Latsarus oli tyytyväinen jättäessään itsensä Jumalalle, vaikka sai olla täällä kerjäläisenä ja paisumissa. Tänä päivänä hän on taivaassa katselemassa Jumalan kirkkaita kasvoja. Vieläkö pitäisi enemmän voittaa kun voitonseppeleen siinä maassa, jossa ei ole enää kyyneleitä?

"Muistakaa opettajianne."

Sinä aikana, kun tätä lähetyskirjaa kirjoitettiin, oli tämän seurakunnan keskuudesta monta työntekijää Herrassa nukkunut. Poissa olivat Jakob ja Stefanus, jotka olivat jo tästä maasta lähtiessään katselleet kirkastettua Vapahtajaa. Apostoli kehottaa muistamaan heitä ja sitä uskoa, jolla he ovat iäisen voiton palkinnon saavuttaneet. Meidän suomalaistenkin keskuudesta on monta Herrassa nukkunutta työntekijää poissa, jotka ovat jättäneet todistuksen, että ovat tulleet autuaiksi. Sitä uskoa meidänkin sopii seurata. Sen tähden ei tarvita uusia oppeja ja uskoa. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Ihmiset parantelevat tätä maailmaa ja aina kuitenkin joku sanoo, ettei se nytkään kelpaa. Sen tähden taas muutetaan asetuksia. Mutta meidän Jumalamme on niin viisas, että osasi jo ensimmäiselle ihmiselle panna sellaisen armonjärjestyksen, jossa maailman viimeinenkin uskova ihminen tulee autuaaksi. Lihaksi tullut iankaikkinen Jumalan sana on ollut kautta iankaikkisien aikojen uskovien autuuden keskipiste. Hän on nyt elävien uskovien autuuden syy ja on oleva sama aikojen loppuun. Herramme Jeesus ei muutu. Sen tähden haluamme tämän kirjeen kirjoittajan kanssa pysyä tässä opissa, missä olemme hengen ja elämän saaneet ja jossa opissa monta työntekijää on matkan perille päässyt. Pysykäämme siinä, niin mekin kerran voitonseppeleellä kruunataan.
"Älkää antako teitänne vietellä moninaisilla ja muukalaisilla opetuksilla." Muukalaista on kaikki, jota Jumala ei ole säätänyt. Se on hyvä, että sydän vahvistuu armolla. Heikon matkamiehen sydäntä ei muu vahvista kuin armo. On keksitty monta reseptiä, mutta on vain yksi lääke, joka saattaa köyhän syntisen sydämen vahvistaa. Se on Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.
"Meillä on alttari, josta ei ole niiden lupa syödä, jotka majassa palvelevat." — Tässä puhutaan alttarista, josta ei ole lupa niiden syödä, jotka vielä riippuvat kiinni varjoalttarissa, eivätkä ole tulleet ristin alttarin luo. Köyhät Jumalan lapset ovat seisoneet sen alttarin edessä, missä Uhrikaritsa on teurastettu ja elämän leipä kypsennetty. Mutta maailmalle ei se kelpaa matkaevääksi.

"Sen tähden myös Jeesus, että hän oli pyhittävä kansan omalla verellänsä, on ulkona portista kärsinyt.” Hän on antanut verensä vuotaa syntien sovitukseksi, meidän pelastukseksemme ulkona portista, julkisella paikalla. Niin kuin aaronilaisessa temppelipalveluksessa uhriveri vietiin pyhäkköön, niin on Jeesus, uuden testamentin ylimmäinen pappi, oman verensä kanssa astunut pyhimpään. Niin on Hän liitonverenä kaikkivaltiaan istuimella. Taivaasta kuuluu armon sanoma, sovintoveren ääni syntein anteeksisaamisesta. — Tässä veressä köyhä syntinen ja vanhurskas Jumala ovat löytäneet toisensa ystävinä. — Sen tähden emme häpeä mennä ulos leiristä rohkeasti, kun Herra on autuutemme, vaikkakin saamme pilkkaa kantaa. Olen huomannut, että täällä Kajaanin kaupungissa on ihmisiä, jotka luulevat komediaa katselevansa, kun katselevat Jumalan lapsilaumaa. Mutta he näkevät kerran Jumalan lapsilauman Jumalan istuimen ympärillä ja itsensä alastomina riettaudessa. Nuorukaisia minä kehotan seuraamaan Jeesusta. Nuorena, kun maailma minulle hymyili, minäkin läksin seuraamaan Jeesusta. Vaikka jo olen harmaapää, en ole koskaan katunut, että olen Jeesusta seurannut. Kiusauksia on ollut, mutta armollinen Herra Jeesus on kaikista auttanut. Muistakaamme myös, ettei meillä täällä ole pysyväistä asuinsijaa. Me emme ole tämän maan kansalaisia. Me olemme taivaassa hengille kirjoitetut, kansallisuutemme on siellä. Me, joiden jalkain alla tämä maa on vieras, uhratkaamme kiitosuhria Jumalalle, se on niiden huulten hedelmä, jotka kirjansa kuuluttavat pois tämän maailman leiristä. Muiden huulilla ei taivaan Jumalaa voi kiittää. Vielä maallisillakin lahjoilla tulee tehdä työtä, sillä älkää unohtako hyvintekemistä ja jakamista, kuuluu kehotus.

"Olkaa teidän opettajillenne kuuliaiset", sanotaan edelleen. On suloista tehdä työtä Jumalan sanassa, kun löytyy paljon ihmisiä, joiden sydämet ovat avoinna evankeliumille.
"Rukoilkaa meidän edestämme." Minun tekisi mieleni yhtyä tämän kirjoittajan kanssa tämän lauman keskellä samaan pyyntöön: rukoilkaa meidän edestämme! Sitä pyydän omasta ja kaikkein puhuvaisten miesten puolesta. Älkää lakatko esirukouksista puolestamme, jotta voisimme taivaan sanoman tuoda mieliin katsomatta.
Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista jälleen tuottanut sen suuren lammasten Paimenen iankaikkisen testamentin veren kautta, meidän Herran Jeesuksen, hän verensä kautta saattakoon teitä toimellisiksi, että kaikki kerran kohtaisimme toisemme iankaikkisen rauhan rannalla. Minä ajattelen, että monta on tässä kirkossa, joita en tule kohtaamaan ennen kuin rauhan rannalla. Tahtoisin sanoa erojaisiksi: Pysykää Ristiinnaulitun luona, pitäkää seuroja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan ja Voitonsankarin ympärillä, niin kerran kohtaamme. Niin jätän teidät Jumalan ja Hänen armonsa sanan haltuun. Levätköön Jumalan rauha ylitsenne!

J. Runtti
Siionin Lähetyslehti joulukuu 1960
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron