Kirjoittaja Taavetti » 01 Tammi 2010, 21:30
Yxi ilmoitus, jonka Sofia Pietarintytär Niva
on nähnyt Michelin päivänä 1848
Kuten tunnettua, Lars Levi Laestadius itse antoi suuren arvon eräille näyille ja "ilmoituksille". Hän kertoo mm., kuinka hänen jouluaattona 1847 kävellessään kirkolle ja nähdessään kirkkotien olevan täynnä väkeä hänen sydämeensä sattui sisäinen välähdys tai tuli ja leimaus, jollaista hän ennenkin oli samanlaisissa tilanteissa tuntenut. Hän mainitsee tämän jälkeen nähneensä suuren valkoisen tulen tunkeutuvan kirkon katosta ja suuntautuvan etelää kohden.
Vuonna 1848 Sofia Pietarintytär Niva näki "ilmoituksen", jonka Laestadius painatti 1850 — saaden tuomiokapitulilta, nuhteet. Tämä näky on merkillinen, yksinkertaisen, umpimielisen ja hidasluonteisen suomalaistytön ekstaattinen elämys. Julkaisemme sen tässä Laestadiuksen kirjoittamine lausuntaineen. — Kieliasu on säilytetty suurin piirtein vanhastavine sanontoineen ja virheineen semmoisenaan.
.''''''''''''''''''''''
Kun minä olin kirkossa Mikkelin sunnuntaina, rupesi minun sydämessäni palamaan se ylönpalttinen rakkaus, jota on Vapahtajassa, jota ei savimaja kestää voi. Koska se taivaallinen tuli syttyi minun sydämeeni, tulin minä sairaaksi rakkaudesta ja juovuin, että minun ruumiini voimat loppuivat, mutta minun sydämeni tuli voimalliseksi rukouksessa kaikkein lunastettuin edestä.
Koska minä tunsin, että minun sydämeni tuli niin täytetyksi, etten minä enempi hengittää voinut. Rukoilin minä, että minä saisin vielä yhden hetken rukoilla äitini edestä. Jonka niin kauan on täytynyt maata pimeyden luolassa (epäuskossa), jolle ei vielä yksikään armon tähti ole koittanut, ja myös minulle annettiin.
Mutta minun rukoillessani tuli Vapahtaja, ja otti minun kädestäni ja käski minun lähteä kanssansa katsomaan sitä oikeata isänmaata. Ja hän johdatti minun eräälle kaitaiselle tielle, jolla oli matkustavaisia, joista muutamat olivat kovin väsyneet, eivätkä enempi käydä voineet; mutta toiset veti heitä käsistä. Lautamiehen Pietarilla oli koko joukko, joita hän talutti. Ja kun minä katsoin edelleni, näin minä yhden, joka kulki eteenpäin sangen kiireesti, ja minä huusin hänen peräänsä, että hän odottaisi minua, mutta hän vastasi: "En minä jouda, minulla on kiire mennä taluttamaan niitä, jotka tielle väsyneet ovat." Mutta en tiennyt, kuka se oli, sillä hän oli niin kaukana minusta.
Kun tulin etemmäksi, näin siellä meidän opettajamme, kuinka hän talutti väsyneitä eräälle kiiltävälle portille. Vaan minä vietiin hänen ohitsensa, sisälle siitä portista, joka oli niin ahdas, että minä tuskin pääsin siitä lävitse, ja kaikki vaatteet, jotka olivat ylläni, jäivät siihen porttiin. Ja kun minä portista sisälle tulin, olin minä puettu kiiltävillä vaatteilla ja kruunu minun päässäni, jotka kaikki olivat sanomattoman ihanat. Minun johdattajani vei minut yhteen paikkaan, jossa oli suuri joukko ulosvalituita, jotka veisasivat kiitosta ja ylistystä Karitsalle.
Siinä tuli minua vastaan suuri enkeleitten joukko, jotka veivät minua aina etemmäksi, jossa oli toinen joukko ulosvalituita, mitkä olivat paljon kirkkaammat, kuin on edellä mainitut. Siinä ottivat enkelit minun ja asettivat istuimelle ja nostivat siitä ylös ja tanssivat ympäri. Se oli niin kuin rengas, mutta toinen pää siitä oli auki. Ja kun he laskivat minun alas, toivat he minulle kirjan, joka oli kirkkaampi kuin aurinko, josta me kaikki veisasimme. Ja kun me olimme veisanneet, tuli minun tyköni muutamia, joita minä täällä olen tuntenut. Minun sisareni tuli myös minua tervehtimään. En minä ole kyllä häntä täällä nähnyt, mutta kuitenkin tunsi hän minut, ja sanoi olevansa sisareni.
Mutta minut vietiin aina etemmäksi, jossa oli aivan pieniä lapsia, jotka olivat vielä paljon kirkkaammat, kuin ne edelliset. Ne olivat kaksin ja kaksin ja kaksi aina yhdessä, toinen toisensa kaulassa; tanssivat ja veisasivat, kiittäen ja ylistäen Jumalata ja Vapahtajaa kaikissa.
Koska minä kaikkia näitä olin katsellut, ilmoitin haluni saada siellä jo iäisesti olla. Mutta Vapahtaja sanoi: "Ei sinun aikasi ole vielä tullut. Sinun pitää vielä mennä työtä tekemään minun viinimäessäni ja sanomaan myös muille, ettei heidän pidä säästämän henkeänsä minun nimeni tähden, vaan heidän pitää totuuden tunnustaman, ja olla uskolliset loppuun asti: niin minä kaikille uskollisille elämän kruunun annan, ja puetan heitä samankaltaisilla vaatteilla, kuin näillä kaikilla on."
Minä surkuttelin ja sanoin; että siellä on niin paljon murheellisia, väsyneitä ja epäileväisiä, joiden seassa minä myös muistin äitini. Mutta hän vastasi: "Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja olen hänelle avun antava, koska hän tarvitsee. Ei sinun tarvitse muista murheellisista ja väsyneistä murhetta pitää, sillä minulla on siellä uskollinen palvelija, joka heitä johdattaa." Ja hän kiitti niin paljon hänen edestänsä. Minulle tuli myös suuri halu kiittämään, koska minä muistin, että se sama palvelija oli myös minuakin johdattanut, mutta en minä tainnut.
Kyllä hän minun kanssani vielä muutakin puhui, ehkä en minä sitä tässä voi kaikkea muistaa. Mutta sen hän käski minun sanaa kaikille murheellisille ja väsyneille matkamiehille, että heidän sotimisensa aika on sangen lyhykäinen, sillä hän on pian tuleva noutamaan. Mutta kuitenkin käski hän heidän valvoa ja rukoilla, sillä autuas on se palvelija, jonka Herra löytää valvomasta. Sen hän myös sanoi minulle, minkä tähden ei kaikki ole yhtä kirkkaat taivaassa. Ja se oli ettei kaikki ole yhtä paljon vaivaa nähneet, ne olivat siellä kirkkaimmat.
Nyt vietiin minut sieltä takaisin, ja johdatettiin kadotuksen syrjälle. — Mikä suuri muutos! — Että niin pian siirretään niiden kahden paikan välillä. Voi kuinka minä hämmästyin, koska minä näin, kuinka hirmuisesti siellä piinattiin niitä kadotetuita, ja kuinka surkeasti he huusivat, ja kiristelivät hampaitansa. Minä näin Nivan H... vainajan (yksi jumalaton mies, joka oli ennen kuollut) kuin ka kauheasti häntä piinattiin, ja kuulin kuinka hirmuisesti hän kirosi lapsiansa sen tähden, että ne ovat häntä sinne saattaneet. Tunsin minä sielä vielä monta muuta. Niistä kaikista kärsi Mämmin G. vainaja hirmuisinta vaivaa. Minä näin, että riettaat henget paistoivat häntä hopiarahain ja kaikenlaisten tavarain päällä, joita hän oli eläissänsä rakastanut ja joitten katsomisesta hänen silmänsä olivat hupia saaneet. Mutta se oli palava tuli, joka poltti häntä, että hän tuli kuumain hiilten karvaisen tuhkan kaltaiseksi ja meni taas kokoon. Koska minä tämän näin, pelkäsin minä kovin, että minä sinne putoan. Mutta minun johdattajani sanoi: "Et sinä sinne putoa; mutta sinun pitää nähdä kaikki mitä siellä on."
Ja kun minä olin katsonut sitä sanomatonta viheliäisyyttä, joka kadotetuille helvetissä on oleva kaikessa iankaikkisuudessa, johdatettiin minut sieltä takaperin sille paikalle, kusta taivaaseen tie lähtee kadotuksen tieltä.
Siellä oli suuri joukko ihmisiä, joita rietas oli pannut tulisilla peräimillä kaulasta kiinni rautoihin, ja niin talutti heitä helvettiin. Oli taasen toinen osa ihmisiä, jotka astuivat toisella jalalla; elämän tiellä, ja toisella jalalla kadotuksen tiellä, eivätkä tietäneet kuhunka heidän piti lähtemän. Muutamat olivat jo käyneet muutaman askeleen elämän tiellä, mutta heillä oli niin raskas kuorma seljässä, etteivät voineet tulla etemmäksi, vaan väsyivät. Mutta ei se ollut synnin kuorma, vaan se oli maailman rakkaus ja ahneus, josta he eivät tahtoneet luopua ja kuka tiesi eivät luovukaan, koska he taitaisivat luopua. Helvetissä he niistä mielellänsä luopuisivat, mutta se on hiljainen. Siellä heidän täytyy iankaikkisesti rakkaan tavaransa päällä paistua. Kun rietas näki heidän mietiskelevän, tuli hän ja löi heitä tulisella ruoskalla ja ajoi takaisin aikakyytiä kadotuksen tiellä. Yksi siellä oli, joka tahtoi minua viedä takaisin, se oli Nivan Heikin poika. Mutta kuka taitaa meitä ryöstää hänen kädestänsä, joka meitä on suojaansa ottanut.
Minua johdatettiin taas sitä kaitaa tietä myöten, ja minä näin, että sillä tiellä oli paljon ihmisiä, ja ne, jotka edellä olivat, huusivat jälkimmäisiä pian tulemaan. — Minut vietiin kaikkein niiden ohitse taivaan portille, jonka takana seisoi paljon ihmisiä, jotka tahtoivat väkisin tukkeutua sisälle portista ja, sanoivat: "Me uskomme kyllä pääsevämme niin hyvin kuin joku muu", mutta heille vastattiin: "Menkäät pois minun tyköäni, te armon varkaat, totisesti sanon minä teille: "En minä tunne teitä. Sillä kaikki, jotka eivät tule sisälle lammashuoneen oven kautta, vaan astuvat siihen muualta, ne ovat ryöväreitä ja varkaita." En minä muista, että minä olisin heistä puhutellut muita kuin Nivan Anna-Liisaa, joka myös oli heidän seurassansa. Minä käskin hänen pyörtää takaisin, ja mennä oven kautta sisälle, muutoin hän menee kadotukseen, kuten hänelle ennen olen sanonut. Mutta hän oli ääneti eikä mitään vastannut.
Niin minua vietiin taas taivaaseen, mutta en minä tällä kerralla käynyt kuin siinä ensimmäisessä paikassa, josta minua taas tuotiin kadotuksen portille, ja vielä toisen kerran näytettiin se hirmuinen paikka, josta minä en enempi puhua taida, enkä minä siinä kauan ollut, niin minua tuotiin jälleen maailmaan.
Mutta siitä minulle tuli paha mieli, etten minä saanut valkeita vaatteita täällä pitää, johonka minulla oli suuri halu. Mutta kun ajattelin, ettei ole kuin silmänräpäys, kun minun niissä oleman pitää, ja sen jälkeen saan niitä kantaa kaikessa iankaikkisuudessa. Pakahtui kieleni kiitokseen. Silloin taisin minä sydämestäni vuodattaa kiitollisuuden uhria Jumalalle ja Vapahtajalle, joka minun on pelastanut siitä kauheasta piinasta, ja tehnyt alamaisekseen valtakunnassansa.
Joku teistä kuka tiesi kysyy; minkälainen paikka se taivaan valtakunta on? Ettekö te ole kuulleet, ettei se ole mikään paikka, sillä ei se ole aika eikä asia, mutta se on sanamatoin kirkkaus, ilo, riemu ja rauha Pyhässä Hengessä. Ja minä rukoilen sydämellisesti sitä kaikkea Korkeinta, ettei yksikään enään tulisi niin onnettomaksi, että hän joutuisi koettelemaan, minkälainen paikka se helvetti on.
Niin minä sen kyllä nyt nähnyt olen, ja tiedän sen vissin ja toden olevan, ja tietävät myös kaikki armon lapset, että kaikki taivaan kunnia on heillä odotettavana, koska Ylkä tulee heitä noutamaan, ja puettaa heidän yllensä morsiankaunistuksen, jonka minä näyssä nähnyt olen. Ei sen vuoksi, että minä parempi muita olen, mutta minun suuren epäuskoni tähden on hänen täytynyt minulle näitä näyttää, sillä minä olen epäuskoisempi kuin Tuomas. Sillä hän uskoi, koska hän näki hänen lävistetyn kätensä ja jalkansa; mutta minä en ole tahtonut sitä uskoa. Nyt minun täytyy uskoa vastoin tahtoani.
Älköön teistä, rakkaat veljet ja sisaret, kukaan ajatelko, että minä sen vuoksi parempi olen, että tämä näky minulle näytetty on. Sillä Vapahtaja sanoo: "Ettäs näit, Tuomas, niin sinä uskoit, mutta autuaat ovat ne, jotka eivät näe; ja kuitenkin uskovat." Suruttomat eivät usko tätä todeksi enkä minä saata heitä pakottaa uskomaan, sillä Vapahtaja itse sanoo: ”Elleivät he Moosesta ja profeetoita kuule, ei he myös usko, jos joku kuolleista nousisi ylös."
'''''''''''''''''''''''''
Tämän ilmoituksen on Sofia Pietarintytär Niva. nähnyt Mikkelin päivänä, koska hän makasi lähes kaksi tuntia ikään kuin kuollunna pappilan kartanolla, Kaaresuannossa. Noora on ensinnä pannut Sofian sanat kirjaan eli paperille ja minä allekirjoittanut olen tämän Nooran kirjoituksen mukaan kirjoittanut sanasta sanaan, niin kuin Sofia on muistellut Nooralle (joka on minun vanhin tyttäreni). Ja koska minä tässä ilmoituksessa en ole löytänyt mitään, joka sotisi Jumalan sanaa vastaan, olen minä antanut sen ulos painosta, että se tulisi laviammalta tutuksi.
Ne korkiat asiat, jotka tässä ilmoituksessa mainitaan, ovat kaikille väsyneille matkamiehille tarpeelliset tietää, ja vaikka suruttomat pitävät semmoisia ilmoituksia hourauksina, olen minä kuitenkin vakuutettu siitä, ettei heränneet eikä armoitetut sielut pidä niitä ilmoituksia hourauksena, joiden perustus löytyy Raamatussa. Nähtiinpä ensimmäisessäkin kristillisessä seurakunnassa paljon ilmoituksia, joita sen aikuiset kristityt uskoivat, vaikka pakanat piti kristittyin ilmoituksia hourauksina, niin se tapahtuu vielä nytkin, että pakanat katsovat kristittyin ilmoituksia hourauksiks, ja kristiilisyyden taikaukseksi.
Näinä aikoina on paljon ilmoituksia nähty Kaaresuannon, Jukkasjärven ja Pajalan seurakunnissa, kussa on heränneitä ihmisiä. Minä olen muutamia ilmoituksia saanut ylös kirjoitetuksi ja on tarkoitukseni ollut, että antaa merkillisimmät ilmoitukset painoon. Kuitenkin täytyy meidän apostolin varoituksen mukaan koetella henkiä, jos ne ovat Jumalasta, ei sen vuoksi, että ilmoitukset käyvät edellä Raamattua, vaan ilmoitukset koetellaan ensin Raamatun jälkeen. Ja koska niistä ei löydy mitään, joka sotisi Raamatun oppia ja henkeä vastaan, silloin katsotaan soveliaaksi, että niitä sopii lukea kokouksissa.
Tahdon viimein mainita, että Nivan Heikki, jonka Sofia Pietarintytär näki kadotuksessa, oli kuollut muutamia kuukausia ennen. Hän oli eläessänsä ollut riidassa vaimonsa ja lastensa kanssa ja vaikka hän sairasti monta kuukautta, ei hän kuitenkaan tehnyt katumusta ja parannusta, vaan kuoli kuolleessa uskossa. Mämmin Greeta, joka myös nähtiin kadotuksessa, oli jo kauan aikaa ennen kuollut. Hän oli eläessänsä ollut ankara maailman perään, ja petollisella viinakaupalla koonnut rahaa.
Mutta Sofian sisar, jonka hän näki taivaan valtakunnassa, oli kuollut silloin, kun Sofia itse oli pieni lapsukainen. Ja minä allekirjoittanut, joka olen ollut opettajana Kaaresuannon seurakunnassa kolmattakymmentä ajastaikaa, muistan vielä, mitä tämä Sofian sisar sanoi, koska hän makasi tautivuoteellansa, ja tunsi kuoleman läsnä olevan. Hän oli silloin lautamiehen Pekan morsian, ja aikoi mennä hänen kanssa naimisiin. Mutta minä sanoin hänelle, koska minä tulin ripittämään häntä: "Nyt on parempi Ylkämies tullut sinua noutamaan." Hän vastasi: "On totisesti, enkä vaihtaisi siihen, joka jääpi." Ja tämä Sofian sisar kuoli vuonna 1828. Sen todistan minä tänä vuonna 1850.
Laestadius
Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1956
'''''''''''''''''''''''''''''''''''
Sana aikanansa sanottu
Ei epäuskoa voi poistaa mitenkään muuten kuin Jumalan sanalla.
Martti Luther
''''''''''''''''''''''''''''''''
Liikkeen kirjanpitäjä oli saanut omantunnon herätyksen ja Jeesukseen uskomisen armon. Hän tiesi johtajan menettelevän epärehellisesti kauppa-asioissa. "Sinun on siitä puhuttava johtajalle, et saa enää vaieta", sanoi ääni hänen tunnossaan. "Mutta minut erotetaan toimestani, ja minulla on vaimo ja lapset", kuului toinen ääni. Kirjanpitäjä teki tuntonsa, mukaan, ja menetti työpaikkansa. Hän kielsi itsensä ja otti Jeesuksen ristin kannettavakseen.
Oskar H. Jussila
Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4