VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 17 Tammi 2019, 02:32

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 5 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10 Maalis 2009, 09:14 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Kuka on se joka voittaa?


Jatkuvassa sodassa on sekä voittoja että tappioita. Kun ei rauhan päivää kuulu, niin herää kysymys: Kuka on, joka voittaa? Näin on luonnollisessa sodassa. Mutta samoin on myös hengellisessä taistelussa.

Kysymykseen: kuka on, joka voittaa, vastaa apostoli Johannes: Se joka uskoo, ja lausuu sen selvitykseksi: Meidän uskomme on se voitto, joka maailman voitti. ( 1. Joh. 6: 4, 5 )

Pitkänäperjantaina käytiin sota ja taisteltiin taistelu, jossa Herra Jeesus oli yksinään saatanan valtaa vastaan. Hän voitti sen sodan, ja tämän voittonsa kautta hän pelasti minut ja sinut, veljeni ja sisareni, synnistä, kuolemasta ja helvetin vallasta. Sen voiton kautta avattiin meillekin voiton tie, niin että mekin saamme kerran siirtyä voittajina tältä vartiopaikaltamme iäiseen rauhan maahan. Vastaamme tulee silloin suuri Sotasankari, ja toivottaa meidät rauhan maahan tervetulleiksi: ”Hyvin, sinä hyvä ja uskollinen palvelija – mene Herrasi iloon!”
Mutta ”niin kauan kuin me ruumiissa asumme, me olemme kaukana Herrasta, sillä me vaellamme uskossa ja emme ole vielä katsomisessa.” Kun Jumala Pyhän Hengen kautta sytytti uskon tulen sydämeemme, puhdistamalla meidän synnin tahraamat sydämemme Poikansa verellä, silloin laskeutui taivaan ja voiton toivo sieluumme. Silloin saatoimme laulaa:

”Autuas olen jo armosta Herran,
puhtaaksi pestynä veressä kerran.”

Mutta liha ja veri, joka ei peri Jumalan valtakuntaa, jäi perkeleen ja maailman liittolaiseksi. Ja niin saimme pian havaita, että olemme sodassa vihollisia ja sen leppymättömiä liittolaisia vastaan.
Mutta vaikka sota on ankara, niin kaikissa näissä me voitamme Hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut ja meidät synneistä pessyt. Hänen sovintoverensä turvin me kerran saavumme voittajina perille rauhan maahan.

Kun Johannes katseli voittaneiden joukkoa ja kyseli, mistä nämä ovat tulleet, vastattiin hänelle: ”Nämä ovat ne, jotka ovat tulleet suuresta vaivasta ja pesseet vaatteensa ja valaisseet ne Karitsan veressä.”
Niin ahkeroimme mekin käydä samalle pesopaikalle panemaan pois kuorman ja synnin, joka aina tarttuu ja hitaaksi tekee, tunnustaen vielä toisillemme rikoksemme, anteeksi anoen ja anteeksi antaen, niin kuin Kristuskin on meille tehnyt. Taisteleva veljeni ja sisareni, usko kaikki heikkoutesi ja elämäsi erheet anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ja usko myös, että Hän, joka sinussa on hyvän työnsä alkanut, on sen totisesti Kristuksen päivään mennessä päättävä. Niin sinäkin kerran saat voittajien kanssa käydä rauhan maahan ja sinutkin, vartiossa valvova veljeni ja sisareni, kerran voitonkruunulla kruunataan.

A. Törölä
Siionin Lähetyslehti 10 /lokakuu 1943

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 24 Elo 2009, 07:14 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Valvokaa

"Niin valvokaat siis: (sillä ette tiedä, koska huoneen Herra tuleva on, ehtoona taikka puoliyönä, eli kukon laulaissa, eli aamulla): ettei hän, äkistä tullessansa löytäisi teitä nukkumasta. Mutta mitä minä teille sanon, sen minä, kaikille sanon: valvokaat,” Mark.13: 35–37.

Valvovalla on aina tehtäviä, tointa ja palvelua. "Tehkäät puhtaaksi teidän sielunne totuuden kuuliaisuudessa hengen kautta veljelliseen rakkauteen, joka vilpitöin olisi, ja olkaat keskenänne palavaisessa rakkaudessa puhtaasta sydämestä." Ei muutoin voi ollakaan palavainen rakkaus, ellei ole sydän puhdas. Senpä tähden kuuluukin kehotus: jos on tullut sydän saastutetuksi, tehkää puhtaaksi, pankaa pois synti ja kuorma, joka aina tarttuu, viha, närkästys, pilkka ja panetus ja ilkeät sanat suusta. Mutta ei ole ainoastaan pois pantavaa, vaan: "Kuolettakaat jäseniä", jotka voivat vaikuttaa huoruutta, saastaisuutta, häpeällisiä himoja. Näitä ei saa elättääkään, vaan Hengen kautta kuolettaa. Näin saamme elää. On todella tarpeellista kuulla sana: valvakaat, sillä teidän sielujenne vihollinen käypi ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen saisi niellä.

Vaaroja

Valistunut maailma on tehnyt synnin luvalliseksi niin, että ei ole, mitä, kohta synniksi voisi sanoa. Sama tahtoo tulla Jumalan lastenkin päiväjärjestykseen niin, että esim. pyhäpäivä on tehty niin arkiseksi, että kohta on kaikki muka luvallista pyhänä tehdä, kesällä heinänteko, elonkorjuu, marjojen poiminta, talvella puiden haku jne., kun ei muka, ole aikaa arkena, ja sitten kaikenlaiset kokoukset, mihin yhteiskunnallinen velvollisuus kutsuu. Mutta, jos tästä on murhe, kolmannen käskyn rikkomisesta, niin eikö yhtä paljon neljännen käskyn? Mitäpä puhua edes maailman lapsista, jotka eivät kunnioita vanhempiaan, mutta vielä Jumalan lastenkin keskuuteen on hiipimässä kuulemattomuus vanhempien sanalle nimenomaan siinä, että ei Jumalan lapset saisi mennä naimisiin maailman tyttärien kanssa. Ei Abraham tahtonut pojalleen vaimoa Kanaanin tyttäristä, eikä päästänyt Mesopotamiaan, vaan veljensä Laabanin tyttäristä piti Flieserin käydä hakemassa vaimo Iisakille.
Jos tämä asia on tullut luvalliseksi, niin vielä avioliiton pyhyyskin on tallattu jalkain alle niin monessa muodossa, että aivan hirvittää. Lasten tulo säännöstellään, eikä ajatella, että lapset ovat Herran lahja ja kohdun hedelmä Jumalan anto. Tämän tähden kuuluu käsky, että aviokäsky pitää kaikkien seassa kunniallisesti pidettämään ja aviovuode saastatoinna. Huorintekijät ja salavuoteiset Jumala tuomitsee.

Hengen saastaisuudesta

Mutta valvomiskehotus ei kuulu ainoastaan lihansaastaisuutta vastaan, vaan myös hengensaastaisuutta vastaan meidän tarvitsee valvoa. Sillä ei meillä ole sota ainoastaan lihaa ja verta vastaan, pääruhtinaita ja valtoja vastaan, maailman herroja vastaan. Meidän tarvitsee seisoa myös kupeista vyötettyinä totuudella ja vanhurskauden rintaraudalla puettuina ja jalat valmiiksi kengitettyinä saarnaamaan rauhan evankeliumia.
Todella kallista, että on sellaisiakin jalkoja, jotka ovat valmiiksi kengitetyt saarnaamaan rauhan evankeliumia!

Evankeliumissa, siinä on Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle. Mistäpä valvomattomuudessa haavoihin joutunut voisi voimaa saada, ellei evankeliumissa kannettaisi rauhattomaan sydämeen rauhoittavaa lääkettä, syntien anteeksi antamuksen armoa Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Sen tähden on kallista, että, saapi kuulla aina tätä rauhan evankeliumia, ja uskoa myöskin sitä niin omakohtaisesti, että jopa voipi laulaa psalmistan tavalla: "Autuas on se, jonka synnit ovat anteeksi annetut, ja jonka pahat teot peitetyt ovat, ja jolle Herra ei soimaa vääryyttä."

Matkaystävä! Kilvoituksemme onkin tästä, että pitäisimme uskon ja hyvän omantunnon, jonka muutamat ovat hyljänneet ja uskon, puolesta haaksirikkoon joutuneet. Sen tähden kilvoittele hyvä uskon kilvoitus. Käsitä iankaikkinen elämä, johon alet kutsuttu ja olet tunnustanut hyvän tunnustuksen monen todistajan edessä.
Uskon säilyttäminen sydämessä ja tunnustus suussa, on autuaana olemisemme ehtona, sillä sydämen uskolla me vanhurskaiksi tulemme, ja suun tunnustuksella autuaiksi tulemme.

"Autuas olen armosta Herran,
kun puhtaaksi pestynä veressä kerran."

Käykäämme sen tähden uskalluksella armoistuimen tykö, kuulemaan aina parempaa puhetta, kuin Aabelin verestä, ei kostoa rikolliselle, vaan rikokset anteeksi rauhaan ja vapauteen asti, että pysymme valveilla.

Aug. Törölä
Siionin Lähetyslehti maalis – huhtikuu 1949

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

Vanha sananlasku sanoo: alakuloinen sydän on herkkupala paholaiselle.
(Siionin Lähetyslehti maalis – huhtikuu 1949)

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Laestadius: Yxi ilmoitus
ViestiLähetetty: 01 Tammi 2010, 21:30 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Yxi ilmoitus, jonka Sofia Pietarintytär Niva
on nähnyt Michelin päivänä 1848



Kuten tunnettua, Lars Levi Laestadius itse antoi suuren arvon eräille näyille ja "ilmoituksille". Hän kertoo mm., kuinka hänen jouluaattona 1847 kävellessään kirkolle ja nähdessään kirkkotien olevan täynnä väkeä hänen sydämeensä sattui sisäinen välähdys tai tuli ja leimaus, jollaista hän ennenkin oli samanlaisissa tilanteissa tuntenut. Hän mainitsee tämän jälkeen nähneensä suuren valkoisen tulen tunkeutuvan kirkon katosta ja suuntautuvan etelää kohden.

Vuonna 1848 Sofia Pietarintytär Niva näki "ilmoituksen", jonka Laestadius painatti 1850 — saaden tuomiokapitulilta, nuhteet. Tämä näky on merkillinen, yksinkertaisen, umpimielisen ja hidasluonteisen suomalaistytön ekstaattinen elämys. Julkaisemme sen tässä Laestadiuksen kirjoittamine lausuntaineen. — Kieliasu on säilytetty suurin piirtein vanhastavine sanontoineen ja virheineen semmoisenaan.

.''''''''''''''''''''''
Kun minä olin kirkossa Mikkelin sunnuntaina, rupesi minun sydämessäni palamaan se ylönpalttinen rakkaus, jota on Vapahtajassa, jota ei savimaja kestää voi. Koska se taivaallinen tuli syttyi minun sydämeeni, tulin minä sairaaksi rakkaudesta ja juovuin, että minun ruumiini voimat loppuivat, mutta minun sydämeni tuli voimalliseksi rukouksessa kaikkein lunastettuin edestä.

Koska minä tunsin, että minun sydämeni tuli niin täytetyksi, etten minä enempi hengittää voinut. Rukoilin minä, että minä saisin vielä yhden hetken rukoilla äitini edestä. Jonka niin kauan on täytynyt maata pimeyden luolassa (epäuskossa), jolle ei vielä yksikään armon tähti ole koittanut, ja myös minulle annettiin.

Mutta minun rukoillessani tuli Vapahtaja, ja otti minun kädestäni ja käski minun lähteä kanssansa katsomaan sitä oikeata isänmaata. Ja hän johdatti minun eräälle kaitaiselle tielle, jolla oli matkustavaisia, joista muutamat olivat kovin väsyneet, eivätkä enempi käydä voineet; mutta toiset veti heitä käsistä. Lautamiehen Pietarilla oli koko joukko, joita hän talutti. Ja kun minä katsoin edelleni, näin minä yhden, joka kulki eteenpäin sangen kiireesti, ja minä huusin hänen peräänsä, että hän odottaisi minua, mutta hän vastasi: "En minä jouda, minulla on kiire mennä taluttamaan niitä, jotka tielle väsyneet ovat." Mutta en tiennyt, kuka se oli, sillä hän oli niin kaukana minusta.

Kun tulin etemmäksi, näin siellä meidän opettajamme, kuinka hän talutti väsyneitä eräälle kiiltävälle portille. Vaan minä vietiin hänen ohitsensa, sisälle siitä portista, joka oli niin ahdas, että minä tuskin pääsin siitä lävitse, ja kaikki vaatteet, jotka olivat ylläni, jäivät siihen porttiin. Ja kun minä portista sisälle tulin, olin minä puettu kiiltävillä vaatteilla ja kruunu minun päässäni, jotka kaikki olivat sanomattoman ihanat. Minun johdattajani vei minut yhteen paikkaan, jossa oli suuri joukko ulosvalituita, jotka veisasivat kiitosta ja ylistystä Karitsalle.

Siinä tuli minua vastaan suuri enkeleitten joukko, jotka veivät minua aina etemmäksi, jossa oli toinen joukko ulosvalituita, mitkä olivat paljon kirkkaammat, kuin on edellä mainitut. Siinä ottivat enkelit minun ja asettivat istuimelle ja nostivat siitä ylös ja tanssivat ympäri. Se oli niin kuin rengas, mutta toinen pää siitä oli auki. Ja kun he laskivat minun alas, toivat he minulle kirjan, joka oli kirkkaampi kuin aurinko, josta me kaikki veisasimme. Ja kun me olimme veisanneet, tuli minun tyköni muutamia, joita minä täällä olen tuntenut. Minun sisareni tuli myös minua tervehtimään. En minä ole kyllä häntä täällä nähnyt, mutta kuitenkin tunsi hän minut, ja sanoi olevansa sisareni.

Mutta minut vietiin aina etemmäksi, jossa oli aivan pieniä lapsia, jotka olivat vielä paljon kirkkaammat, kuin ne edelliset. Ne olivat kaksin ja kaksin ja kaksi aina yhdessä, toinen toisensa kaulassa; tanssivat ja veisasivat, kiittäen ja ylistäen Jumalata ja Vapahtajaa kaikissa.

Koska minä kaikkia näitä olin katsellut, ilmoitin haluni saada siellä jo iäisesti olla. Mutta Vapahtaja sanoi: "Ei sinun aikasi ole vielä tullut. Sinun pitää vielä mennä työtä tekemään minun viinimäessäni ja sanomaan myös muille, ettei heidän pidä säästämän henkeänsä minun nimeni tähden, vaan heidän pitää totuuden tunnustaman, ja olla uskolliset loppuun asti: niin minä kaikille uskollisille elämän kruunun annan, ja puetan heitä samankaltaisilla vaatteilla, kuin näillä kaikilla on."
Minä surkuttelin ja sanoin; että siellä on niin paljon murheellisia, väsyneitä ja epäileväisiä, joiden seassa minä myös muistin äitini. Mutta hän vastasi: "Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja olen hänelle avun antava, koska hän tarvitsee. Ei sinun tarvitse muista murheellisista ja väsyneistä murhetta pitää, sillä minulla on siellä uskollinen palvelija, joka heitä johdattaa." Ja hän kiitti niin paljon hänen edestänsä. Minulle tuli myös suuri halu kiittämään, koska minä muistin, että se sama palvelija oli myös minuakin johdattanut, mutta en minä tainnut.

Kyllä hän minun kanssani vielä muutakin puhui, ehkä en minä sitä tässä voi kaikkea muistaa. Mutta sen hän käski minun sanaa kaikille murheellisille ja väsyneille matkamiehille, että heidän sotimisensa aika on sangen lyhykäinen, sillä hän on pian tuleva noutamaan. Mutta kuitenkin käski hän heidän valvoa ja rukoilla, sillä autuas on se palvelija, jonka Herra löytää valvomasta. Sen hän myös sanoi minulle, minkä tähden ei kaikki ole yhtä kirkkaat taivaassa. Ja se oli ettei kaikki ole yhtä paljon vaivaa nähneet, ne olivat siellä kirkkaimmat.

Nyt vietiin minut sieltä takaisin, ja johdatettiin kadotuksen syrjälle. — Mikä suuri muutos! — Että niin pian siirretään niiden kahden paikan välillä. Voi kuinka minä hämmästyin, koska minä näin, kuinka hirmuisesti siellä piinattiin niitä kadotetuita, ja kuinka surkeasti he huusivat, ja kiristelivät hampaitansa. Minä näin Nivan H... vainajan (yksi jumalaton mies, joka oli ennen kuollut) kuin ka kauheasti häntä piinattiin, ja kuulin kuinka hirmuisesti hän kirosi lapsiansa sen tähden, että ne ovat häntä sinne saattaneet. Tunsin minä sielä vielä monta muuta. Niistä kaikista kärsi Mämmin G. vainaja hirmuisinta vaivaa. Minä näin, että riettaat henget paistoivat häntä hopiarahain ja kaikenlaisten tavarain päällä, joita hän oli eläissänsä rakastanut ja joitten katsomisesta hänen silmänsä olivat hupia saaneet. Mutta se oli palava tuli, joka poltti häntä, että hän tuli kuumain hiilten karvaisen tuhkan kaltaiseksi ja meni taas kokoon. Koska minä tämän näin, pelkäsin minä kovin, että minä sinne putoan. Mutta minun johdattajani sanoi: "Et sinä sinne putoa; mutta sinun pitää nähdä kaikki mitä siellä on."
Ja kun minä olin katsonut sitä sanomatonta viheliäisyyttä, joka kadotetuille helvetissä on oleva kaikessa iankaikkisuudessa, johdatettiin minut sieltä takaperin sille paikalle, kusta taivaaseen tie lähtee kadotuksen tieltä.
Siellä oli suuri joukko ihmisiä, joita rietas oli pannut tulisilla peräimillä kaulasta kiinni rautoihin, ja niin talutti heitä helvettiin. Oli taasen toinen osa ihmisiä, jotka astuivat toisella jalalla; elämän tiellä, ja toisella jalalla kadotuksen tiellä, eivätkä tietäneet kuhunka heidän piti lähtemän. Muutamat olivat jo käyneet muutaman askeleen elämän tiellä, mutta heillä oli niin raskas kuorma seljässä, etteivät voineet tulla etemmäksi, vaan väsyivät. Mutta ei se ollut synnin kuorma, vaan se oli maailman rakkaus ja ahneus, josta he eivät tahtoneet luopua ja kuka tiesi eivät luovukaan, koska he taitaisivat luopua. Helvetissä he niistä mielellänsä luopuisivat, mutta se on hiljainen. Siellä heidän täytyy iankaikkisesti rakkaan tavaransa päällä paistua. Kun rietas näki heidän mietiskelevän, tuli hän ja löi heitä tulisella ruoskalla ja ajoi takaisin aikakyytiä kadotuksen tiellä. Yksi siellä oli, joka tahtoi minua viedä takaisin, se oli Nivan Heikin poika. Mutta kuka taitaa meitä ryöstää hänen kädestänsä, joka meitä on suojaansa ottanut.

Minua johdatettiin taas sitä kaitaa tietä myöten, ja minä näin, että sillä tiellä oli paljon ihmisiä, ja ne, jotka edellä olivat, huusivat jälkimmäisiä pian tulemaan. — Minut vietiin kaikkein niiden ohitse taivaan portille, jonka takana seisoi paljon ihmisiä, jotka tahtoivat väkisin tukkeutua sisälle portista ja, sanoivat: "Me uskomme kyllä pääsevämme niin hyvin kuin joku muu", mutta heille vastattiin: "Menkäät pois minun tyköäni, te armon varkaat, totisesti sanon minä teille: "En minä tunne teitä. Sillä kaikki, jotka eivät tule sisälle lammashuoneen oven kautta, vaan astuvat siihen muualta, ne ovat ryöväreitä ja varkaita." En minä muista, että minä olisin heistä puhutellut muita kuin Nivan Anna-Liisaa, joka myös oli heidän seurassansa. Minä käskin hänen pyörtää takaisin, ja mennä oven kautta sisälle, muutoin hän menee kadotukseen, kuten hänelle ennen olen sanonut. Mutta hän oli ääneti eikä mitään vastannut.

Niin minua vietiin taas taivaaseen, mutta en minä tällä kerralla käynyt kuin siinä ensimmäisessä paikassa, josta minua taas tuotiin kadotuksen portille, ja vielä toisen kerran näytettiin se hirmuinen paikka, josta minä en enempi puhua taida, enkä minä siinä kauan ollut, niin minua tuotiin jälleen maailmaan.

Mutta siitä minulle tuli paha mieli, etten minä saanut valkeita vaatteita täällä pitää, johonka minulla oli suuri halu. Mutta kun ajattelin, ettei ole kuin silmänräpäys, kun minun niissä oleman pitää, ja sen jälkeen saan niitä kantaa kaikessa iankaikkisuudessa. Pakahtui kieleni kiitokseen. Silloin taisin minä sydämestäni vuodattaa kiitollisuuden uhria Jumalalle ja Vapahtajalle, joka minun on pelastanut siitä kauheasta piinasta, ja tehnyt alamaisekseen valtakunnassansa.

Joku teistä kuka tiesi kysyy; minkälainen paikka se taivaan valtakunta on? Ettekö te ole kuulleet, ettei se ole mikään paikka, sillä ei se ole aika eikä asia, mutta se on sanamatoin kirkkaus, ilo, riemu ja rauha Pyhässä Hengessä. Ja minä rukoilen sydämellisesti sitä kaikkea Korkeinta, ettei yksikään enään tulisi niin onnettomaksi, että hän joutuisi koettelemaan, minkälainen paikka se helvetti on.

Niin minä sen kyllä nyt nähnyt olen, ja tiedän sen vissin ja toden olevan, ja tietävät myös kaikki armon lapset, että kaikki taivaan kunnia on heillä odotettavana, koska Ylkä tulee heitä noutamaan, ja puettaa heidän yllensä morsiankaunistuksen, jonka minä näyssä nähnyt olen. Ei sen vuoksi, että minä parempi muita olen, mutta minun suuren epäuskoni tähden on hänen täytynyt minulle näitä näyttää, sillä minä olen epäuskoisempi kuin Tuomas. Sillä hän uskoi, koska hän näki hänen lävistetyn kätensä ja jalkansa; mutta minä en ole tahtonut sitä uskoa. Nyt minun täytyy uskoa vastoin tahtoani.

Älköön teistä, rakkaat veljet ja sisaret, kukaan ajatelko, että minä sen vuoksi parempi olen, että tämä näky minulle näytetty on. Sillä Vapahtaja sanoo: "Ettäs näit, Tuomas, niin sinä uskoit, mutta autuaat ovat ne, jotka eivät näe; ja kuitenkin uskovat." Suruttomat eivät usko tätä todeksi enkä minä saata heitä pakottaa uskomaan, sillä Vapahtaja itse sanoo: ”Elleivät he Moosesta ja profeetoita kuule, ei he myös usko, jos joku kuolleista nousisi ylös."

'''''''''''''''''''''''''

Tämän ilmoituksen on Sofia Pietarintytär Niva. nähnyt Mikkelin päivänä, koska hän makasi lähes kaksi tuntia ikään kuin kuollunna pappilan kartanolla, Kaaresuannossa. Noora on ensinnä pannut Sofian sanat kirjaan eli paperille ja minä allekirjoittanut olen tämän Nooran kirjoituksen mukaan kirjoittanut sanasta sanaan, niin kuin Sofia on muistellut Nooralle (joka on minun vanhin tyttäreni). Ja koska minä tässä ilmoituksessa en ole löytänyt mitään, joka sotisi Jumalan sanaa vastaan, olen minä antanut sen ulos painosta, että se tulisi laviammalta tutuksi.

Ne korkiat asiat, jotka tässä ilmoituksessa mainitaan, ovat kaikille väsyneille matkamiehille tarpeelliset tietää, ja vaikka suruttomat pitävät semmoisia ilmoituksia hourauksina, olen minä kuitenkin vakuutettu siitä, ettei heränneet eikä armoitetut sielut pidä niitä ilmoituksia hourauksena, joiden perustus löytyy Raamatussa. Nähtiinpä ensimmäisessäkin kristillisessä seurakunnassa paljon ilmoituksia, joita sen aikuiset kristityt uskoivat, vaikka pakanat piti kristittyin ilmoituksia hourauksina, niin se tapahtuu vielä nytkin, että pakanat katsovat kristittyin ilmoituksia hourauksiks, ja kristiilisyyden taikaukseksi.
Näinä aikoina on paljon ilmoituksia nähty Kaaresuannon, Jukkasjärven ja Pajalan seurakunnissa, kussa on heränneitä ihmisiä. Minä olen muutamia ilmoituksia saanut ylös kirjoitetuksi ja on tarkoitukseni ollut, että antaa merkillisimmät ilmoitukset painoon. Kuitenkin täytyy meidän apostolin varoituksen mukaan koetella henkiä, jos ne ovat Jumalasta, ei sen vuoksi, että ilmoitukset käyvät edellä Raamattua, vaan ilmoitukset koetellaan ensin Raamatun jälkeen. Ja koska niistä ei löydy mitään, joka sotisi Raamatun oppia ja henkeä vastaan, silloin katsotaan soveliaaksi, että niitä sopii lukea kokouksissa.
Tahdon viimein mainita, että Nivan Heikki, jonka Sofia Pietarintytär näki kadotuksessa, oli kuollut muutamia kuukausia ennen. Hän oli eläessänsä ollut riidassa vaimonsa ja lastensa kanssa ja vaikka hän sairasti monta kuukautta, ei hän kuitenkaan tehnyt katumusta ja parannusta, vaan kuoli kuolleessa uskossa. Mämmin Greeta, joka myös nähtiin kadotuksessa, oli jo kauan aikaa ennen kuollut. Hän oli eläessänsä ollut ankara maailman perään, ja petollisella viinakaupalla koonnut rahaa.
Mutta Sofian sisar, jonka hän näki taivaan valtakunnassa, oli kuollut silloin, kun Sofia itse oli pieni lapsukainen. Ja minä allekirjoittanut, joka olen ollut opettajana Kaaresuannon seurakunnassa kolmattakymmentä ajastaikaa, muistan vielä, mitä tämä Sofian sisar sanoi, koska hän makasi tautivuoteellansa, ja tunsi kuoleman läsnä olevan. Hän oli silloin lautamiehen Pekan morsian, ja aikoi mennä hänen kanssa naimisiin. Mutta minä sanoin hänelle, koska minä tulin ripittämään häntä: "Nyt on parempi Ylkämies tullut sinua noutamaan." Hän vastasi: "On totisesti, enkä vaihtaisi siihen, joka jääpi." Ja tämä Sofian sisar kuoli vuonna 1828. Sen todistan minä tänä vuonna 1850.

Laestadius
Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1956

'''''''''''''''''''''''''''''''''''

Sana aikanansa sanottu

Ei epäuskoa voi poistaa mitenkään muuten kuin Jumalan sanalla.
Martti Luther
''''''''''''''''''''''''''''''''
Liikkeen kirjanpitäjä oli saanut omantunnon herätyksen ja Jeesukseen uskomisen armon. Hän tiesi johtajan menettelevän epärehellisesti kauppa-asioissa. "Sinun on siitä puhuttava johtajalle, et saa enää vaieta", sanoi ääni hänen tunnossaan. "Mutta minut erotetaan toimestani, ja minulla on vaimo ja lapset", kuului toinen ääni. Kirjanpitäjä teki tuntonsa, mukaan, ja menetti työpaikkansa. Hän kielsi itsensä ja otti Jeesuksen ristin kannettavakseen.
Oskar H. Jussila

Siionin Lähetyslehti, helmikuu 1956

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 19 Syys 2010, 13:38 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Vainiot vaalenevat


Valitsemiensa kahdentoista seurassa lähti Herra Jeesus, kuten esillä olevassa sanassa kerrotaan, kulkemaan kyliin ja kaupunkeihin. Tällaisella matkallaan Galileaan oli hänen, kuten edellä tekstissä on kerrottu, kuljettava Samarian kautta. Sillä taipaleella oli tuokin Jaakobin lähde, jossa
Jeesuksen inhimillisyys esittäytyy matkakertomuksen sanoissa: "...hän väsyi ja istahti lähteen äärelle. Inhimillisenä vaeltajana Jeesuskin väsyi.

Tuolla samalla kaivolla hän sai avata tuntemisensa salaisuutta myös samarialaiselle vaimolle. Siinä sukeusivat myös hänen opetuslastensa ja hänen välille syvät keskustelut jumalanvaltakunnasta.
Te sanotte:..."vielä neljä kuukautta, ja niin on elonaika!" Minä sanon teille: "Nostakaa silmänne ylös, ja katsokaa vainioita, sillä ne ovat valjenneet leikattaviksi!

Tällä sanallaan Herra Jeesus koskettelee tärkeää asiaa. Vielä likempänä, kuin te elämän menoonne tottuneina olette oppineet kuvittelemaan, on suuri elonaika. On siksi mitä tärkeintä kuulla tuo kehotus: "Nostakaa silmänne, ylös!"
Hän tahtoo sanoa: Päät ylös ja silmät auki, sillä ajan illan ilma on raskasta ja sumuista. Elonaika on jo käsillä. Nyt kypsyttää Elon Herra viljaansa leikattavaksi. Mutta nyt kypsyttää myöskin vihamies itsellensä viljaa. Vainiot vaalenevat!

Avosilmin on vaellettava, että Mestarin veriset jäljet näkyisivät, ja se mistä valtakunnan asiassa on ennen muuta kysymys, nimittäin omasta mieskohtaisesta pelastumisesta. Kiinni painunut silmä ja maahan kääntynyt katse eivät näe tuonpuoleisuutta tässä ajallisuudessa. Silloin kristillisyyskään ei uskalla Elon Herraan, joka taivaasta puhuen antaa kastettaan ja kasvuaan valtakuntansa peltoon. Kristillisyydessä pannaan silloin ihminen jumalaksi, tartutaan johonkin persoonaan, jonka valkeuden pitäisi pystyä korvaamaan Jumalan kaikkivaltiasta valoa ja voimaa.
Itse asiassa tällä lihan korottamisella poljetaan koko kristillisyys maahan. Jumalalle ei tässä touhussa jää tilaa.

Se on surkea tila, kun vihollinen saa näin eksyttäen ruveta kypsyttämään jumalanlapsista viljaa itselleen. Monille näin on käynyt, ovat kulkeutuneet niin kauas, etteivät ehdi neljässäkään kuukaudessa takaisin. Jumalan armolasten valtakuntaan, eivät ehdi, kun silmiin on saatettu valheen sankalasit.
Meille on, veljet ja sisaret, tarpeen alati muistaa, että Elon Herralla on oma aikataulunsa, jota Hän toteuttaa oman valtakuntansa elämässä. Hän hoitaa Siioninsa peltoa taivaastaan. Ja "Hänen on valta ja voima ja kunnia iankaikkisesti, Amen."

Siksi on pelto Hänen. Se on Jumalan valtakunta, ei ihmisten. Hurja on se saarnaajan yritys, jossa laumaa kootaan heikon ihmispersoonan matkaan. Tuollaisen työ on raatelijan työtä, ja se koituu kerran Karitsan verellä lunastettujen sielujen ikuiseksi turmioksi.
Pää pystyyn ja silmät auki, veljet ja sisaret Siionissa. Perkeleen työt ja juonet on syytä nähdä vaaroina oikealle ja vasemmalle. Vainiot vaalenevat. Elon päivä on käsillä jo. Kypsyttäköön se Verinen Vanhin meitä pyhällä tulellaan, että kun valkeat leikkaajat tulevat, niin tulemme korjatuksi Isän aittaan taivaassa.
Tuo pyhä tuli synnin näyttää synniksemme. Ja juuri sitä syntiä meille nytkin Hänen pyhässä nimessään ja veressään annetaan anteeksi. Veren korjaajina pysymme Elämän tiellä.

Pekka Laatikainen
Rantsila, Savaloja
Päivämies 20.1.1955

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 18 Joulu 2018, 19:08 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Saarnaaja Johan Pietari Laatikainen


Johan Pietari (Pekka) Laatikainen oli syntynyt Oulussa 7.8.1888. Hänen vanhempansa olivat kotoisin Rantsilasta, mutta olivat joksikin aikaa tulleet asumaan Ouluun, jossa asuivat Torikatu 9.ssä Pekan syntyessä. Isä oli Juho Pekanpoika Laatikainen ja äiti oli Maria, - os. Uusitalo. Pekan ollessa kolmannella ikävuodella, muuttivat he Rantsilan Mankilan kylään, jossa Juho sai omistukseensa kolmannen osan Varvarin tilasta. Isän kuollessa v. 1914, oli tilalla karjaa, 6 lehmää. Pekka solmi avioliiton Ruusa Mankisenmaan kanssa 9.7.1910. Ensimmäinen lapsi oli tyttö, Iida Aleksandra, joka kuoli toisella vuodella ja kohta sen jälkeen he muuttivat Savalojalle Pukinmäkeen. Myöhemmin he ostivat Ojalan, jossa oli aikaisemmin asunut ruusintekijä Kekkonen. Tässä asuessa heille syntyi yksi poika ja kolme tytärtä. Pekka oli ammatiltaan suutari siihen saakka, kunnes sai kutsun Jumalan elopellolle saarnaajan tehtävään. Kolmekymmentäviisi vuotta Laatikainen kulki eri puolilla saarnamatkoilla, ja kuoli Oulun Lääninsairaalassa 18.11.1955.

Pekka Laatikainen oli lapsuudesta lähtien lukenut Raamattua ja hyvämuistisena tiesi siitä paljon. Nuoruus kului kaltaistensa tavalla uskottomana. Hän oli solakka vartaloltaan ja tummatukkainen, sekä luonteeltaan jotenkin leikillinen. Niinpä kerrankin, kaverit tapaavat Pekan meijerin rantteelta halkoja hakkaamassa keskiyöllä. Aikoi näet huomenna paistaa hirvenlihoja. Jostain Hirvi-Reetasta oli tämä tempaus „aiheutunut." Uskoton hän oli vielä Savalojalle muutettuaan, ja käsitti parannuksen armon v. 1917. Pekan vaimolla oli myös hyvä lauluääni ja seuratilaisuuksissa he kävivät kuuntelemassa puheita ja lauluseuroissa laulamassa. Joskus Pekka selitti saarnoja kuultuaan, että minä olisin sen ja sen Raamatun paikan niin ja niin selittänyt. Parannuksen teon muistellaan tapahtuneen Lehdon pirtissä. Paikallisia puhujia siellä olivat Matti Lehto, joka asui Lamminperällä Turulassa ja Albert Äijälä. Lehto usein tuli neuvottelemaan puhujien kutsumisesta ja seurojen järjestelystä. Hänen isänsä Aapeli Lehto oli myös ollut puhuja, joka ensi kerran heräsi jo Niilo Laurilan ollessa Savalojalla, mutta silloin ei vielä päästy oikeaan uskonkäsitykseen.

Uskovaisilla oli tapana kokoontuessa esittää miehiä vuorotellen saarnaajaksi. Pekka Näppä arveli, että mikä hän on toisille saarnaamaan, ja kieltäytyi jatkamasta. Pekka Laatikaisella kävi toisin. Ensimmäisen puheensa hän piti v. 1920, ja kohta alettiin kuljettamaan laajemmaltikin saarnaajana. Rauhanyhdistys perustettiin Savalojalle v. 1926. Johan Äijälä ja Pekka Näppä valtuutettiin Luohualta ostamaan kehällä olevan navettarakennuksen seurahuoneeksi. Seinät olivat koottuna ikkunain yläosan tasalle, kun jo talossa pidettiin seuroja. Pekka Laatikainen oli Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja. Useimmiten hänen saarnatoverina oli Erkki Kela Oulunsalosta. Joonas Timlinin kanssa hän myös teki lähetysmatkoja, molemmat olivat silloin nuoria puhujia. Kerran Timlin tuli kävellen Rantsilasta Savalojalle ja esitti Pekalle, että tehdään koko lähetysmatka kävelemällä. "Minusta kyllä kaverin saat, kun sinussa lie miestä kävelemään," vastasi Pekka. "Apostolin kyydillä" kulkien he matkasivat Pulkkilan ja Paavolan seurakunnissa. Lienevät muistaneet matkallaan entistä Joonasta, jolla oli huono arpaonni. Sangin Antti Oulusta lähetti heidät matkalle Pattijoelle sillä varauksella, etteivät tule liian aikaisin takaisin. Mukana oli kankaasta neulottu pussi, johon kolehtitulot pantiin. Siinäkö ne nyt villat ovat", tuumi Sangi poikien palattua lähetysmatkalta. Laatikainen oli semmonen "paimenpoika", että ajoi pyörällä päivässä Rantsilasta Yli-Iihin seuroja pitämään. Silloin elettiin sotavuosia, joista oli ennustettu, että "paljon kyydillä kuljetaan, eikä kyytejä makseta." Kulkuneuvot olivat armeijan käytössä, sivilit saivat kävellä.

Tapasi Pekka Oulussa autoasemalla oulunsalolaisen uskovaisen naisen, joka oli työstä tulossa. Siinä sovittiin, että mennään Oulunsalon Salonpäähän pitämään seuroja. Sisar kertoi hänellä olleen kotona puoli leipää. eikä mitään muita varattuja ruokatarpeita. Jumala siunasi nelipäiväiset seurat sanallaan, ja ruokaa oli ollut koko ajaksi aivan riittävästi. Silmä kostuu kertojalla näitä siunattuja aikoja muistellessa.

Pekka Laatikaisen muisto

saarnaajana ei tarvitse ylisanoja. Saarnatekstit hän näyttää valinneen eri puolilta Raamattua. Oulun Tuomiokirkossa pidetyissä vuosikokousseuroissa v.1940 4. 7. klo 11—12 nousi Törölän jälkeen saarnapaikalle Pekka Laatikainen ja saarnasi Pietarin epistolan 1: 1-10. Siionin Lähetyslehdessä hän kirjoitti "Iisakin siunauksesta." (no. 6. v. 1950). Rippi-isänä hän oli luotettu, jonka luokse nuoretkin voivat tulla asioistansa puhumaan. Heitä hän lohdutti saarnoissaankin sanomalla: "Kuulkaa kiusatut nuoret, kerran kiusaukset loppuvat." Hänen hengessään oli Halo-Kaaperia, mutta paljon hienostuneemmassa muodossa. Vastauksissaan hän ei kierrellyt. Joku hengenmiehenä itseänsä pitävä istui samalla penkillä väitellen: "Mistä se Jumalan valtakunnan raja menee?" Pekka osoitti kädellään heidän välistä aukkoa ja sanoi: "Tästä se menee, sinun ja minun välistä." Muutamassa tilaisuudessa joku sanoi, että hän ei mahdu helvettiin, mihin luulet hänet pantavan? "On sinne isompiakin mahtunut", oli Laatikaisen vastaus. Hailuodon pappi antoi Laatikaiselle saarnavuoron kirkossa. Heti puheen loputtua meni körttimies sakastiin valittamaan papille: "Miksi tuon annettiin puhua?" "Hän puhui oikein", vastasi pappi. "Mutta tuon saarnan mukaan emme me, minä ja sinä, tule autuaiksi", intti mies. Tähän vastasi pappi: "Sille emme mahda mitään, sillä sen saarnan takana on koko Raamattu."

Uuno Kallunki
Päivämies 27.1.1965

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 18 Joulu 2018, 19:08


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 5 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia