Heikki Jussilan elämän vaiheista

[Taavetti]

"Ajattele Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja vuodet lähenevät, jolloin olet sanova: ei se minule kelpaa."

Vuonna 1863 elokuun 17 päivän koittaessa hallayönä on Heikki Jussila ensi kerran nähnyt päivän valon. Isä kertoi, että kun hän syntymisen jälkeen ensi kerran meni ulos, oli maa valkeana kuurassa, ja heinikko samoin kahisi jäässä askelten alla niityllä. Suuret nälkävuodetn 1867 tapaukset, kerjäläisten liikkuminen, pettuleivän syöminen ja suuret lumikinokset jäivät elävästi mieleen varhaisimpina lapsuusmuistoina. Heikki muistaa kotonaan lukukukínkerit, kuinka osasi aapisen ulkoa. Jatketaan Heikin omin sanoin:
_________________

Minä osasin aapisen ulkoa. Sitten minä innostuin lukemaan Raamattua ja yhtenä talvena luin sen alusta loppuun kovalla äänellä, niin kuin olin kuullut papin saarnaavan. Toiset sanoivat,että pappi tuosta pojasta tulee. Ja se oli ihmeellistä sielun ruokaa ja elämän sanan voimaa. Herra on sanassaan sanonut, "ettei sen pidä tyhjänä palaaman." Timoteukselle Paavali taas kirjoittaa. "Olet lapsuudestasi Raamattusi tainnut, joka sinut taitaa autuuteen neuvoa sen uskon kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa."

Mutta siitä onnellisuudesta tuli kymmenvuotiaana lankeemus. Meidän naapuriimme muutti asukas, jonka pojat olivat kovin jumalattomia ja jotka viettelivät minua samoihin rikoksiin, joissa he itsekin elivät. Minä sain pahan omantunnon, ja kun en ymmärtänyt miten vahinko korjataan ja synnistä parannus tapahtuu, sillä ei kirkkojumalisuudessa, jossa vanhempani silloin olivat, sitä opetettu, niin minä päätin, etten vasta syntiä tee. Mutta eiväthän tehdyt rikokset sillä lähteneet tunnolta.

Uusi synnin kiusaus taas voitti. Kiusaaja saarnasi, että sinä olet jo langennut, et sinä ole Jumalan lapsi etkä pääse taivaaseen. Ja kun olin astunut avarasta portista lavealle tielle, niin se alkoi viedä väkevällä voimalla kadotukseen. Niin minusta tuli suruton, etten katunut syntejäni, vaan iloitsin niissä, ja päätin, että nyt sitä vasta entisestään teenkin. en enää rakastanut myöskin Jumalan sanaa, vaan kartoin sitä, sillä pelkäsin, että se tuomitsee minut.

Kutsujan armo on ihmeellinen, niin kuin on kirjoitettu: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät etsineet ja olen ilmaantunut niille, jotka eivät kysyneet minua." (Room. 10:20)

Herätyksen aika
Huhtikuun 17 päivänä 1880 tuli minulle synnin hätä. Lain sauva rusikoi minua ankarasti, ja sen kirkkaus valaisi omalletunnolle tehdyt synnit. Siinä valossa näkyi paljon pahoja tekoja. Olin suurin syntinen koko maan päällä. Etsin yksinäisiä paikkoja, jossa polvillani ja kasvoillani rukoilin Jumalalta armoa. Mutta tunnon hätä ja vaiva suureni. Kahden viikon kuluttua pääsi minulta keskellä yötä suuri itku ja valitus, jota en voinut mitenkään hillitä.

isäni tuli silloin toisesta huoneesta luokseni kysymään, mikä minulle oli tullut. Sain itkultani sanotuksi asiani ja kysytyksi myös neuvoa, sillä luotin häneen, olihan hän aina ollut hurskas mies ja lukenut paljon Raamattua. Isäni sanoi kumminkin, ettei hän osannut minua neuvoa eikä auttaa. "Mutta kun tulee aamu, niin mene pappilaan , pappihan se tietää. Ja se osaa sinua neuvoa. Sehän kuuluu hönen virkaansakin." Näin isäni lohdutti minua.

Toukokuun 1 päivänä sangen varhain olin pappilan oven takana kolkuttamassa. Kun palvelija tuli avaamaan ja kuuli, että minulla on kirkkoherralle asiaa, vei hän minut istumaan siksi aikaa, kunnes kirkkoherra olisi pukeutunut. Sitten minä tunnustin syntini ja odotin, että hän Jumalan puolesta päästäisi minut synneistäni. Mutta hän ei tohtinut käyttää taivaan valtakunnan avaimia. Hänen neuvonsa oli, että tulisin Herran ehtoolliselle sunnuntaina, niin minä saisin sitten synninpäästön.

Kun sain puhutuksi tunnolla olevat syntini, niin se lievensi hätääni, vaikka en ollut saanutkaan pappilassa synninpäästöä. Kun sitten ehtoollisellakaan en käsittänyt mitään rauhaa enkä vakuutusta, niin toivottomuus ja synninhätä yhä lisääntyi. Epätoivo, ettei Jumala tahdokaan minua armahtaa, tahtoi voittaa. Koetin Jumalan sanasta etsiä lohdutusta. Mutta omatunto pani vastaan. Se sanoi, ettei armo kuulunut minulle, vaan minä olin sen ulkopuolella.

Sattumalta sain käsiini Johan Aarndtin ensimmäisen kirjan "Totisesta kristillisyydestä." Siinä oli sopivaa "possun ruokaa", jota koetin ahmia ja siihen liittyviä pitkiä rukouksia rukoilla. Mutta mieleeni tuli pahoja ajatuksia ynnä paljon pahan himon "porsaita", joita yritin paimentaa. Kyllä siinä touhua riitti. Koetin kiivetä oman pyhyyden tikapuita taivaaseen. Mutta oman pahuuden voima painoi yhä syvemmälle epäilyksen suohon, jossa ei ääriä näkynyt eikä keinojakaan, miten yli päästä.

Isäni ja äitini käsittivät, että minä olin parhaalla paikalla, varsinkin, kun kävin joka pyhä kirkossa ja joka kuukausi Heran ehtoollisella sekä luin vireästi Jumalan sanaa ja vietin siveästi hurskasta elämää. Heidän mielipiteenä orjuutti ja maailman kunnia ja opillinen pimeys esti minua käymästä uskovaisten seuroissa, vaikka minä salaa niitä rakastin ja mielessäni kunnioitin. Vanhempien istutus oli niin sitkeä orjantappura ja sopiva luonnollisen järjen mukaan, että muutoinkin tullaan autuaaksi.
_________________

Elokuun 17 päivänä 1881 olin Jyväskylässä seminaarin pääsytutkintoa suorittamassa. Se onnistuikin loistavasti. Jyväskylässä minä jouduin jumalisuutta harjoittavain oppilaiden seuraan. He pitivät seminaarin mallikoulun voimistelusalissa eräänlaisia seuroja kaupungin hedbergiläisten kanssa. Sinne he veivät minutkin vuorollani puhujaksi. Noissa kokouksissa pidin ensimmäisen kerran Raamatun tekstistä julkisen puheen helmikuun 17 päivänä 1882. Olin silloin 18,5 vuoden ikäinen. Kuulijat muistuttivat, että minä saarnasin lakia.

Huhtikuussa 1883 muutti seminaari uusiin huoneisiin eikä seurapaikkaa enää ollut. Mooses oli vetänyt kasvonsa peitteen taakse, ja niiden kirkkaus oli kadonnut. Jäljelle jäänyt oli vain jumalisuuden tapojen harjoitus, mikä oli paljon hidastunut ja taantunut. Koetin rukouselämää ja omaa vanhurskautta vahvistaa ja oman pyhyyden tornia rakentaa.

Elämäni uusi vaihe

Heinäkuun 17 päivänä olin Iin kirkossa, jossa saarnaamaan nousi uskovainen papinkokelas Jaakko Veijola oikeasta ja väärästä vanhurskaudesta. Hänellä oli Pyhän Hengen lahjat ja valo selittää väärä vanhurskaus. saarnallaan hän kaatoi minun oman vanhurskauden tornini peruskivetkin. Kun hän sitten selitti oikean vanhurskauden ja sen, miten Jumala tekee jumalattoman vanhurskaaksi, niin minä käsitin, että olin ollut fariseus.

Silloin minä menin häneltä kysymään neuvoa. Hänellä olikin taivaan valtakunnan avaimet. Silloin tapahtui yhtä haavaa se päästö taivaassa mikä maan päälläkin tehtiin. Pääsin ulkoa sisälle, Jumalan valtakuntaan. Kun sitten oli illalla uskovaisten seurat, niin tuli yleiseksi tiedoksi, että Jumalan valtakunta oli lisääntynyt yhdellä kansalaisella. Järki ei käsitä eikä ihmisviisaus tajua, miten sauva avaa Punaisen meren ja sen jälkeen sulkee. Silloin eivät kanteleet ole pajuihin ripustettuina.

Heikki Jussilan parannus oli sinä päivänä tapahtunut tosiasia, josta taivaassa iloittiin. Tämän elämäni uuden vaiheen ja suurimman kokemukseni ja mielen muutokseni muistoksi olen sepittänyt seuraavan laulun, joka lauletaan sävelellä "Se oikein ompi autuas."


Matkalle lähdin taivaaseen, kun arpa lankesi mulle. Tein silloin liiton iäisen, oi Jeesus kuulua Sulle. Sun nimeäsi tunnustaa, Sun askeleitas noudattaa, Sun ristiäsi kantaa.

Oi liiton päivä siunattu, siunattu on se hetki. Siunatut ensi askeleet, siunattu koko retki. Siunatut veren pisarat, mua matkallani puhdistaa, kaikista synneistäni.

Suo, Jeesus liiton iäisen, mun kalliina ain pitää. Suo sanas kalliin siemenen, mun sielussani itää. Hedelmän satakertaisen, Sinulle kantaa iäisen, etten ois kuiva oksa.

Mun sieluani puhdista, kalliilla verelläsi. Ja henkeäni uudista, Pyhällä Hengelläsi. Kirkasta , Jeesus haavasi, osoita avoin kylkesi, uskoni kilpi, Jeesus.

Tää matka pian päättyypi, loppuvat tuskat vaivat. Sieluni siloin pääseepi, siteistä kaikist aivan. Siunattu pyhä veresi, on elämäni kaikkeni, se kotia mun kantaa.

Pian uusi virsi ihana, uskollisuudestasi. Oi, jeesus, Sulle kajahtaa, Sun rakkaudestasi. Ei koskaan lakkaa lauluni, ei väsy lauma lastesi, Sinua kiittämästä.

Ylistys, kiitos iäinen, Karitsa nyt jo Sulle. Kunnia suuri riemuinen, kun portti aukes mulle. Suo Jeesus oikein käsittää, Ja kieleni myös kertoa, veresi siunausta.
_________________

Heikki Jussilan muistelu jatkuu vielä pohdinnalla:

Pyhästä Hengestä syntymisen kokemusta ei järjellä ymmärretä. Raamatussa sanotaan: "Niiden paljoudessa, jotka uskoivat, oli yksi sydän ja yksi sielu." Sellaisen Hengen yhteyden Pyhä Henki synnytti uuden testamentin seurakunnassa. Ja niin minullekin näkyi entinen pyhyys, jolla olin koettanut kiivetä taivaaseen, vahingoksi, ja että Pyhä Henki on lahjainsa kanssa pyhäin ihmisten yhteydessä.

"Teille on annettu tuta Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta ei heille ole annettu," sanoi Jeesus opetuslapsilleen. Jumalan valtakunta salaisuuksineen kirkastetaan Pyhän Hengen pyhittämällä sielumme ja henkemme. On monta, jotka ovat ottaneet lisää entisen jumalisuutensa tavarain päälle,ja pitäneet seurakuntaopissa omat mielipiteensä. "Joka on viisas, tulkoon ensin tyhmäksi, että hän viisaaksi tulisi," Sen tähden on seurakuntaopissa niin moni kompastunut tälläkin etsikkoajalla.
_________________

Tämä katkelma on kopioitu Heikki Jussilan kirjasta, Kutsujan armo, jonka hän julkaisi omakustanteena eläessään. Oikeudet saatuaan SRK julkaisi uuden painoksen vuonna 1974. Jos haluat saada kirjan lukeaksesi, sitä voi tiedustella kustantajalta, jolla voi olla yksittäisiä kappaleita. Monella yksityisellä ihmisellä on myös kirjoja, ehkä alkuperäisinäkin painoksena. Mahdollisesti sitä on muissakin paikoissa, esimerkiksi vanhoissa kirjastoissa.

Tämä on yhden miehen etsimisen ja löytämisen vaiheista, mutta tämän kaltaisia tapauksia kulkee keskuudessamme lukuisia. On ollut aikojen kuluessa ja vuosien vieriessä, mutta täyttä todellisuutta tänäkin päivänä.
_________________

[O.M]

- - - -Tämä katkelma on kopioitu Heikki Jussilan kirjasta, Kutsujan armo,
- - -

Heinäkuun 17 päivänä olin Iin kirkossa, jossa saarnaamaan nousi uskovainen papinkokelas Jaakko Veijola oikeasta ja väärästä vanhurskaudesta. Hänellä oli Pyhän Hengen lahjat ja valo selittää väärä vanhurskaus. saarnallaan hän kaatoi minun oman vanhurskauden tornini peruskivetkin. Kun hän sitten selitti oikean vanhurskauden ja sen, miten Jumala tekee jumalattoman vanhurskaaksi, niin minä käsitin, että olin ollut fariseus.

Silloin minä menin häneltä kysymään neuvoa. Hänellä olikin taivaan valtakunnan avaimet. Silloin tapahtui yhtä haavaa se päästö taivaassa mikä maan päälläkin tehtiin. Pääsin ulkoa sisälle, Jumalan valtakuntaan. Kun sitten oli illalla uskovaisten seurat, niin tuli yleiseksi tiedoksi, että Jumalan valtakunta oli lisääntynyt yhdellä kansalaisella. Järki ei käsitä eikä ihmisviisaus tajua, miten sauva avaa Punaisen meren ja sen jälkeen sulkee. Silloin eivät kanteleet ole pajuihin ripustettuina.

Ovesta on tullut lammashuoneeseen sisälle Heikki Jussilakin.

[Taavetti]

Lain opetuslapsi


En ole koskaan käskyjäsi ylitse käynyt. Luuk. 15:29.

Edellä merkityt sanat ovat tuhlaajapojan vanhemman veljen isällensä lausumia. Sääliksemme käyvät tuhlaajaraukat, jotka ovat Isältä saamansa armotavarat tuhlanneet irstaisuudessa, ja iloitsemme niistä, jotka ovat saaneet armon palata takaisin isän huoneeseen. Itsekin nämä kotia palanneet tuhlaajat katuvat lankeemustansa ja murhemielin muistavat hulluuttansa ja surkeuttansa. Mutta heille tuntuukin verrattomalta se armo ja suurelta se rakkaus, joka heidän osakseen tuli, kun he tuhlaajan retkiltä parannukseen kääntyivät. Tämä armo ja rakkaus voitti heidän sydämensä ja sulatti ne rakastamaan Häntä, joka ensin heitä rakastanut oli.

Mutta tuhlaajaakin säälittävämpi ja viheliäisempi oli hänen veljensä, sillä näennäistä hurskaudestaan huolimatta hän oli aivan tunnoton raukka. Tämä "vanhempi veli" on lain opetuslapsi. Jeesuksen sanojen mukaan hän ei edes tahtonut mennä Isän huoneeseen vaan jäi ulos, silloin kun Isän armahtava rakkaus siellä avarasti aukeni näköisälle ja siitä iloittiin ja riemuittiin. Vanhempi veli ei tunne mitään tuhlanneensa eikä tuhlaustansa kadu, vaikka hän on menettänyt isän rakkauden tunnon kokonansa ja sen sijaan saanut sydämeensä vihan sekä armon antajaa että armolapsia kohtaan. Hänellä on eri ystävätkin, kuin isällä, ja vain niiden kanssa hän haluaa seurustella ja syödä. Hän riitelee ja kiukuttelee isän armahtavaa laupeutta ja rakkautta vastaan. Se murhe, jota Isä oli nuoremman poikansa tuhlaajanretken tähden kärsinyt oli lakannut, ja ilo o1i hänen parannukseen kääntymisensä tähden isän sydämen täyttänyt, mutta vanhempi veljeksistä yhä vain lisäsi surua isän sydämeen.
Tällaiseksi Jeesus kuvasi ulkonaisesti hurskaana esiintyvän lain opetuslapsen. Apostoli Paavali, joka ehkä syvällisemmin kuin kukaan aikalaisistaan oli saanut näkemyksen Jumalan armahtavaan isänrakkauteen, paljastaa myös nähtäväksemme lain opetuslapsen sisä1lisen tunnon tilan. Hänhän tunsi senkin niin läheisesti omasta entisestä elämästään.

Lain opetuslapsella on viha sydämessä, sillä ”laki kehottaa vihan" (Room. 4:15). Laki vaatii rakkautta: "Sinun pitää rakastaa", mutta ei anna rakkautta, joka onkin vasta Pyhän Hengen hedelmä (Ga1. 5:22). Ihmisellä itsellään ei rakkautta ole, mutta viha hänellä on perisynnin hedelmänä. Se ilmeni Kainissa veljeä kohtaan, jonka työt olivat vanhurskaat. Viha kuohahti tuhlaajan vanhemman veljen sydämessä, kun hän kuuli ilon syyn, jonka johdosta Isän huoneessa riemuittiin niin, että sieltä kuului ulos laulut ja hypyt. Lain opetuslapsella aina sydämessä pohjimmallaan viha armolapsia kohtaan, ja he ovat Herran Jeesuksen katkerimmat vihamiehet ja samalla hänen seurakuntansa vainoojat, raatelijat ja häpäisijät.

Ei ole tuhlaajalapsen helppo kääntyä totiseen parannukseen, ja päästä irti 1ihallisten himojensa siteistä ja hallitusvallasta, mutta farisealaisen itsehurskauden hapatus on vieläkin tiukemmin kiinni sen vallassa ollessa ihmisessä. Sen salatut vaikutukset piilevät ja vaikuttavat vielä sittenkin, vaikka sen vallassa ollut ihminen olisi siitä parannukseenkin kääntynyt. Sen osoittaa meille apostolisen ajan seurakuntahistoria. Ja samoja murheita mitä seurakunta sen johdosta silloin sai kärsiä, olemme mekin saaneet tänä aikana osaksemme.
Niin kerrotaan Raamatussa sellaisista uskoon tulleista, jotka ennen olivat olleet fariseusten lahkoa kuuluvia, että he olivat jälleen lain opetuslapsiksi kääntyneet ja alkoivat muitakin uskovaisia lain alaisuuteen vaatia (Ap.t.15:5) Paavali sanoo heistä, että he olivat tunkeutuneet sisälle, e1i kuten uusi raamatunkäännös sanoo "pariimme luikertaneet" ja nousseet evankeliumin vapautta vastaan (Gal:l; 2:4). Nämä alkoivat vietellä yksinkertaisia sydämiä ja vietellä Herran laumaa. Kun he eivät itse käsittäneet sisällisesti sitä vapautta, johon Kristus vapautti meidät, niin he koettivat saada orjuuden ikeeseen myös muita uskovaisia ja synnyttivät orjalapsia (Gal.5:1; 4:24).
Voi miten hirmuinen pimeys onkaan lain opetuslapsissa. He ovat tulleet niin tunnottomiksi, että saattavat jopa Jumalan edessä kerskata, etteivät he ole Hänen käskyjänsä rikkoneet. He napisevat sen vuoksi, ettei isä tästä heidän hyvästä kristillisyydestään huolimatta o1e antanut heille vohlaakaan, jotta he olisivat päässeet riemuitsemaan samanhenkisten ystäväinsä kanssa.
Mutta Paavali selittää myöskin heidän tunnottomuutensa syyn; heidän mielensä on paatunut ja peite on heidän sydämensä pääl1ä (2 Kor. 3:14). Heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan (Room. 10:2). He etsivät elämää laista, vaikka se ei anna mitään elämää vaan ainoastaan kuolettaa, koska se onkin kuoleman virka (2 Kor. 3:7).

Paavali oli sielunsa pohjaa myöten itse kokenut lain opetuslapsen kurjan tilan. Mutta kun hän evankeliumin armon käsitti, niin hän kirjoitti entisestä tilastaan: "Minä o1en lain kautta laista pois kuollut, että minä Jumalalle eläisin". Hän kuoli pois entisestä lain opetuslapsen tilastaan silloin, kun hän sai kutsun nousta uuteen elämään Kristuksen kanssa ja tulla armahdettuna syntisenä armolasten seurakuntaan. Hän o1i tullut armon kautta uudeksi ihmiseksi. "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu; mutta minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Sillä mitä minä nyt e1än 1ihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, joka on minua rakastanut, ja antoi itsensä minun edestäni. En minä hylkää Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus tulee laista, on Kristus hukkaan kuollut.” (Gal. 2:20, 21).

Näin mittaamattoman suuri ero on armon lasten ja lain opetuslasten välillä.

Heikki Jussila
Siionin Lähetyslehti 2, Helmikuu 1944

[Jani_S]

Ovesta on tullut lammashuoneeseen sisälle Heikki Jussilakin.

Hän oli haukiputaalaisen herännäiskodin lapsi, mutta hänen jälkeenjääneet kirjoituksensa osoittavat, että hän oli joutunut käymään parannuksen ahtaasta portista, kun uskovaisten suulla saarnattu Jumalan sana oli osoittanut hänelle aiemman hengellisyyden vääräksi. Jumala antoi sitten henkensä kastetta sanansa siemenelle niin runsaasti, että Heikin poika Oskari Heikki oli isänsä tavoin myös rakastettu saarnamies.

Vaikka emme tahdo lähteä Jussiloita tässä enempää ylistelemään emmekä heidän uskoaan kiittelemään, sillä syntisinä hekin saivat Jumalan valtakunnassa vaeltaa, niin Heikin kertomus parannuksenteosta ja sen jälkeisistä tuntemuksista osoittavat, mikä ero on Jumalan mielen mukaisen parannuksen ja omavanhurskaan "uskoontulon" välillä.

Kun syntinen saa kaikki syntinsä armosta anteeksi, hän hylkää siihenastisen mahdollisen hengellisyytensä ja iloitsee löytämästään Jumalan vanhurskaudesta sekä hänen valtakunnastaan. Hän eroaa maailmasta eikä enää halua sen synteihin tai hengellisyyksiin takaisin. Omavanhurskas sen sijaan katsoo vaeltaneensa uskossa aina ja "kasvaneensa Kristuksessa". Hän ei kuitenkaan epäuskossaan ymmärrä, ettei hänellä vieläkään ole mitään Kristusta eikä mitään syntien anteeksisaantoa. Jos Jumalan sana ei saa herättää tuntoa kuten Jussilalla, eikä Jumalan valtakunta ole lähestynyt, kuten se lähestyi Jussilaa uskovaisen pappiskokelaan kautta, ei autuaaksi tekevään uskoon pääsy ole mahdollinen.

Omavanhurskaiden mielestä on monenlaisia keinoja päästä Jumalan lapseksi, mutta ne moninaiset keinot, joita Jumala todella käyttää lähettääkseen sananpalvelijansa etsivän sielun luokse, he hylkäävät, koska niiden päässä odottaisi joka kerta heidän kammoksumansa parannuksen ahdas portti. He toisin sanoen tietävät, missä parannuksen paikka sijaitsee, mutta käännyttävät sinnepäin kutsujan pois, samoin kuin suuren ehtoollisen isännän palvelijat torjuttiin.

Pojasta Oskari Heikki Jussilasta (1898-1955, kuoli n. puoli vuotta ennen isäänsä) voitaneen muuten todeta, että hän maallikkosaarnaajan poikana ja teologisesti oppineena pappina, nähdäkseni eräänlaisena "uutena Raattamaana", hidasti elinpäiviensä loppuun saakka pappiseriseuran syntymistä. Vasta hänen kuolemansa jälkeen eriseura repesi. Jumala säästi uskollisen palvelijansa samoin kuin hänen isänsä näkemästä enää uutta eriseuraa, sillä nämä olivat varmasti saaneet tarpeeksi murhetta aiemmista eksytyksistä siinä laumassa, jossa he halusivat olla hyvän paimenen Jeesuksen Kristuksen kutsuvina äänitorvina.

[Taavetti]

Kaksi virkaa

Laki on Mooseksen kautta annettu, armo ja totuus on Jeesuksen Kristuksen kautta tullut. Joh 1: 17.

Jumalan sana avaa ja kirkastaa tunnettaviksi ne kaksi virkaa, joiden kautta Jumala suuressa armossaan tahtoo nostaa langenneen ihmiskunnan siitä vahingosta, johon syntilankeemus sen saattoi. Tämä vahinko oli sanomattoman suuri, sillä ihminen siinä kadotti Jumalalta saamansa vanhurskauden, ymmärryksen valon ja muut hänelle annetut alkuluomisen lahjat ja samalla sai ihmisluontoonsa perkeleestä pahuuden ja turmion. Hyvien lahjojensa menettämisen ja pahojen taipumusten saamisen vuoksi ihminen ei voi omasta voimastaan." tehdä hyvää vaan tekee pahaa. Monilla juonillaan, houkutuksillaan ja viekkaudellaan sielun vihollinen saattaa ihmisen tekemään Jumalan tahtoa vastaan, niin että hän omantunnon nuhteet hyljäten vastustaa Jumalan kutsumisia ja seuraa vihollista sen taluttamana päivä päivältä yhä edemmäksi poispäin Jumalasta yhä suurempaan pimeyteen. Syntiin langenneella ihmisellä ei itsellään ole mitään neuvoa auttaa itseään siitä tilasta. Ainoa pelastumisen mahdollisuus on se, että rakas Isä on armossaan valmistanut lunastuksen luodulle lapselleen.

Saadakseen ihmisen irrotetuksi synnin vallasta ja vapauttaakseen hänet valmistamansa lunastuksen osallisuuteen Jumala antoi lakinsa ja myös armonsa ja totuutensa.

Laki herättää

Lakinsa, jonka Jumala Mooseksen kautta antoi, hän tarkoitti herättämään ihmisen synnin unesta, valaisemaan siinä olevalla kirkkaudella hänen pimitetyn, omantuntonsa, niin että siinä tulisi näkösälle sen kätköissä olevat rumat rikokset, "että synti ylitse määrän synniksi tulisi käskyn kautta". Näin 1aki aloittaa Jumalan armotyön ihmisen sydämessä ja omassatunnossa. Sen tähden kiittää eräs armon saanut, Herran palvelukseen kutsuttu Jumalaa siitä, että Jumala oli ollut hänelle vihainen, kun oli seisahduttanut hänet suruttomuuden syntijuoksusta. (Jes. 72,: 1)

Mutta kovin harvat tottelevat rakkaan Isän vitsaa ja nöyrtyvät parannukseen. Suurin osa ihmislapsista hylkää Jumalan kutsuvan armon ja paaduttaa sydämensä. Toiset jäävät maailman kunnian taakse rakentamaan omaa vanhurskauttansa, yhtyen johonkin tämän maailman mielestä kunniallisempaan seuraan, jossa ei tarvitse kantaa Jeesuksen ristiä.

Jumalan lailla on laaja työmaa "sillä kaikki mitä laki sanoo, sen se sanoo niille, jotka lain alla ovat, että jokaisen suu pitää tukittaman ja kaiken maailman pitää oleman vikapää Jumalan edessä" (Room. 3:20:). Lain majesteetista Paavali sanoo, että se kuolettaa. Vaikka lailla ei olekaan muuta kuin palvelijan valkeus ja kirkkaus, on kuitenkin jokainen, jonka se on saanut ajetuksi Kristuksen tykö, kokenut, että laki oli uskollinen ja voimallinen tehtävässään opettajanamme, kunnes sai meidät nöyrtymään totiseen parannukseen.

Jumalan antaessa lakinsa Mooseksen kautta, oli uhriverta piiskoitettava, Raamatun eli liiton kirjan ja koko kansan päälle ja julistettava: "Tämä on sen testamentin veri, jonka Jumala on käskenyt." Piiskoitettu veri kuvasi sitä 1iiton verta, jonka Jumalan Karitsa, jonka kautta Jumala oli antava
armonsa ja totuutensa, oli meidän synteimme puhdistukseksi vuodattava. Niin jo ympärileikkauksen päivänä vuodatti Herra Jeesus ensimmäiset pyhän verenpisarat ja Golgatalla hänen verensä viimeisetkin pisarat vuodatettiin meidän lunastuksemme tähden. Pyhällä kuuliaisuudellaan hän täytti lain vanhurskauden, sen viimeistä piirtoa myöten. Ja hän sääsi totuuden sanan, se on evankeliumin saarnan, jonka kautta nyt vanhurskaus, joka kelpaa Jumalan edessä, on julistettu niin kuin se myös on lain ja profeettain kautta todistettu, Jumalan vanhurskaus, joka tulee Jeesuksen Kristuksen uskon kautta kaikkien tykö ja kaikkien. päälle, jotka uskovat (Room. 3: 22—26 ).

Lahjavanhurskaus

Ne, jotka ovat uskolla ottaneet lahjana vastaan tämän Jeesuksen Kristuksen ansaitseman vanhurskauden, ovat siirretyt lain alta armon alle (Room. 6: 14). Heidän uusi elintilansa on Jumalan lapsina asua pyhäkössä, Jumalan majassa, johon jo Mooses ilmoitti uhriverellä piiskoitetun kansan kuuluvan ja jonka majan ja sen pyhät Jumalan palvelemiseen käytettävät astiat hän myös uhriveren priiskoituksella puhdisti. Sekä laki että profeetat todistavat Jeesukseen Kristukseen uskovat vanhurskautetuiksi sillä vanhurskaudella, jonka itse taivaan
Jumala, ja Isä on valmistanut alastomille Aadamin lapsille ainoan Poikansa kautta ja joka vanhurskaus on Hänelle niin otollinen ja kelpaava kuin hän, jonka Isä lähetti ja joka antoi henkensä ja verensä uhriksi ja lunastushinnaksi meidän edestämme. Liiton verellä vahvistetun testamentin mukaan me olemme Jumalan lapset ja perilliset hänen kauttansa, joka synteimme tähden, on annettu kuolemaan ja vanhurskauttamisemme tähden herätetty y1ös (Room. 5: 5).

Näin on armo ja totuus tullut Jeesuksen Kristuksen kautta rakkaan Isän rakkauden lahjana maan raadollisten syntisten sydämiin, joiden rauhanliiton ja anteeksiantamuksen panttina, on vuodatettu liiton veri Isän istuimen edessä. Vanhurskas Isä on Poikansa valmistamaan sovintouhriin niin mieltynyt, että hän on täyttänyt lupauksensa vuodattamalla Henkensä niiden sydämiin, jotka ovat puhdistetut synnistä liiton Herran pyhällä verellä, silloin kun he kävivät priiskoitusveren tykö Siionin vuorelle. Rakkaan Isän lupaus on: "Heidän syntejänsä ja vääryyttänsä en minä tahdo enempi muistaa".

Armo ja totuus

Totuus on niin kuin armokin tuotu taivaasta. Sen Jeesus Kristus antaa sydämeen siinä, kun hän antaa totuuden Hengen. Siis Jeesuksen Kristuksen kautta tulleen, totuuden tuntemisen saattaa meidät jumaluuden kolmas persoona Pyhä Henki. Hän kutsuu ja kokoaa evankeliumin kautta pyhän seurakunnan, pyhäin ihmisten yhteyden, pyhittää ja runsaasti siunaa sen lahjoillansa. Hän myös varjelee sen oikeassa uskossa ja evankeliumin totuudessa pahan maailman keskellä. Hän myös johdattaa sen kaikkeen totuuteen ja varjelee pysymään totuudessa vietteleväisten henkien ja eriseurain pahennusten myrskyjen raivotessa sitä vastaan. Sen tähden Jeesus sanoo: "Jolla korva on kuulla, hän kuulkoon, mitä Henki seurakunnalle sanoo".

Pyhä Henki kirkastaa uskovalle sydämelle rakkaan Isän armoa ja, totuutta ja todistaa syntisten Lunastajan valmistaman uhrin täydellisyyttä ostolaumalle. Se avaa uskovaisten suut ja kielet puhumaan suloisesti Herran kansalle ja saarnaamaan sille, että sen sotiminen on täytetty ja sen rikokset on annettu anteeksi ja että se on saanut kaksinkertaisesti Herran kädestä, kaikkien synteinsä edestä (Jes. 40: 2). Pyhän Hengen saaneessa seurakunnassa priiskoitetaan vieläkin katuvaisten ja uskovaisten sydämet Karitsan verellä, kun julistetaan liiton kirjan iankaikkista evankeliumia, kaikkien syntien anteeksiantamusta Jeesuksen ja käskyn mukaan hänen nimessänsä ja veressänsä.

Oi kuinka onnellinen olet sinä, jonka korvat ovat auenneet armon ja totuuden julistusta kuulemaan ja jonka sydän on` avattu sitä vastaanottamaan, ja uskomaan! Vaikka oman raadollisuutesi tunto sinua usein peljättääkin, niin muista sentään aina, että se evankeliumi, jossa sinulle taivaasta lähetetty armo ja totuus julistetaan, on köyhien osa. Juuri köyhyytesi tähden sinun tarvitsee pysyä priiskoitusveren alla. Mutta siltä paikalta sinä kerran saat siirtyä kirkkaaseen ilmaan katselemaan Jumalaa ja Karitsaa ja saat yhdistää äänesi kaikkien maasta ostettujen kanssa veisaamaan aamenta ja hallelujaa Jumalalle ja Karitsalle iankaikkisesti.

Ole nyt vapaa, sinä vapaaksi ostettu lauma Siionin vuorella! Synnit on annettu anteeksi Jeesuksen veressä. Sitä saarnaa meille armon ja totuuden evankeliumi tänäkin päivänä sen rakkaan Isän lupauksen perustuksella, jossa hän vakuuttaa: ”Minä tulen lepytetyksi heidän synneistänsä ja heidän syntiänsä ja vääryyttänsä en minä enää tahdo muistaa" (Hebr. 8: 12). Uuden liiton Välimies on yhdellä uhrilla tehnyt iankaikkisesti täydellisiksi ne, jotka, pyhitetään. Hänen vuodattamansa veri on aikaansaanut iankaikkisen lunastuksen. Siitä kiitos, kunnia ja ylistys Karitsalle iankaikkisesti.

Heikki Jussila
Siionin Lähetyslehti 12, joulukuu 1943
;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;

Lakia tulee kristillisessä kirkossa saarnata pahojen ilkivaltaisten heittiöiden vuoksi, mutta se koskettaa useimmiten hurskaita sydämiä ja kiusaa ja vaivaa niitä, niin etteivät he tiedä, mihin heidän pitäisi kääntyä. Sen sijaan evankeliuminsaarna on annettu murheellisia ja ahdistettuja omiatuntoja ja hurskaita sydämiä lohduttamaan ja vahvistamaan.

Luther

Edellinen oli sivun täytteenä, seuraavassa silloin myynnissä olleen kirjan mainos, joka myös on samassa lehdessä Jussilan kirjoituksen alla. Kirjaa ei ole enää kymmeniin vuosiin ollut saatavana, mutta jos joku tietää myytävän kappaleen, olisin kiinnostunut:

Paavo Viljanen:
Wäinö Havas, hengen ja miekan mies.
Rakkaan veljemme elämäkerta saatavana kirjakaupoissa. Kustantaja W.S.Oy. Sopiva esim. LAHJAKIRJAKSI.

[Taavetti]

Ihmeelliset miehet

Sak:3

Jumalalla on ollut kaikkina aikoina valtakuntansa työalalla ihmeellisiä miehiä, jotka hän on säätänyt ja Lähettänyt palveluksen työhön, käskyjänsä toimittamaan. Ne ovat olleet uskovaisia, jotka olivat itsessään heikkoja, mutta joissa oli uskon kautta Jumalan voima ihmeellinen. Sellaisia oli Noa, Abraham sekä, profeetat ja apostolit. Ja kun Jeesus kantaa seurakuntansa enkeleitä tähtinä oikeassa kädessään, ja käyskentelee kultaisten kynttiläjalkain keskellä, on hänellä ihmeellisiä miehiä maan päällä maailman loppuun asti.

Eivät Noan päivinä uskottomat tunteneet ihmeellistä miestä, eivätkä uskoneet arkkia ainoaksi pelastusneuvoksi. Ei ylimmäinen pappi Joosuakaan tuntenut heitä, ennen kuin profeetta Haggai sai Jumalan sanan miekalla avatuksi hänen tuntonsa. Vaikka hän oli aaronilaisessa kaunistuksessa ihmisten edessä, niin Herran seurakunnan enkeli sanoi hänelle, että hänellä oli saastaiset vaatteet sisäisesti, ja että hänellä lakkikin on saastainen. Hän ei etsi kadonneita, ei sido haavoittuneita, ei sairaita paranna, ei heikkoja vahvista, vaan kovin ja ankarasti hallitsi heitä.
Silloinkin tapahtui se ihme, että pappikin teki parannuksen, ja syntyi lapseksi. Hän sai myös Hengen viran samassa yhteydessä. Mutta häntä ei pantu perämieheksi, vaan keskellä venettä saatettavaksi. Kansa kyllä kannatti Aaronia. Mutta ei hänelläkään onnistunut olo peräsimessä. Jumala oli asettanut Mooseksen kansalle Jumalaksi. Silloin se papillekin onnistuu suuna olla, kun ihmeelliset miehet ovat saattajina.

Ihmeelliset miehet saattavat tulla työstä kedolta tai myllystä, saappaat savessa tai vaatteet jauhoissa, ylimmäiselle papille sanomaan, että sinulla on saastaiset vaatteet, vaikka kannat aaronilaista kaunistusta. Kuule, sinulla on suuri edesvastuu, kun sinulla on noin saastainen lakki päässäsi, vaikka sitä hiippaa kannat. Kun hän ymmärtää totuuden, niin se totuus hänet vapahtaa.

Mutta ylpeä rikas mies pitää Jumalan totuuden hulluutena, kun sen kuulee köyhän ihmeellisen miehen, kerjäläisen suusta, joka sanoo hänelle: ”Tee sinäkin, öykkäri, parannus." Hän ei tunne, eikä usko Jumalan viisautta, joka on hänelle lähetetty niin matalta taivaallista kutsua tuomaan. Hän ei tunne etsikkoaikaansa, eikä usko, että se silloin juuri menee ohitse, kun kerjääjä poistuu hänen kynnyksensä edestä.

Monta pappiakin oli nöyrtynyt uskolle kuuliaiseksi. Ja hyvin se menee heilläkin, niin kuin maallikoillakin, jos taivaan valtakunnan ihmeelliset miehet saavat loppuun asti olla saattajana. Silloin ei suuri lohikäärme, se vanha mato, saa heitä pyrstöllään vedetyksi taivaasta, eikä heitetyksi maan päälle. Vaan se on suuri ihme, kun ihminen kääntyy ja tulee niin kuin lapsi. Mutta on myös suuri ihme pysyä loppuun asti lapsena, jota taivaan valtakunnan ihmeelliset miehet
saattajina saavat holhota Jeesuksen nimeen.

Oli ihme, kun ylimmäinen pappi Joosuakin tuli tuntemaan Jumalan ihmeelliset miehet, ja sai ne saattajiksensa vaarallisella elämän matkalla.
Siitä onnestamme mekin iloitsemme ja Jumalaa kiitämme.

Heikki Jussila
Siionin Lähetyslehti heinäkuu 1945

[Taavetti]

Lain vanhurskauden täyttymys

Ennen syntiin lankeamista oli Jumalan kuvaksi luotu ihminen siinä tilassa, että hän täytti Jumalan vanhurskauden. Jumalan liiton laki oli kirjoitettu hänen sydämeensä, ja hän rakasti Jumalaa ylitse kaikkia. Hän uskoi, mitä Jumala oli puhunut, ja seurasi hänen tahtoansa kaikessa kuuliaisena Hänen sanallensa.

Mutta valheen saarnalla hän tuli käännetyksi pois Jumalan totuudesta ja langetetuksi Jumalan vanhuskauden sanan uskosta epäuskoon. Hän lankesi Jumalan vanhurskaudesta, ja kääntyi omaan vanhurskauteen. Syömisen kautta kielletystä hedelmästä tuli käärmeen myrkky hänen lihaansa ja vereensä. Kun ihmisen sielu, joka Jumalan hengen kautta oli tullut eläväksi, puki päällensä kuoleman. Ja kun hänen ruumiinsa, sielun maja, joka oli tehty kuolemattomaksi, puki päällensä katoavaisuuden, ei liiton laki, Jumalan rakkaus, voinut olla hänen korkein ilonsa, vaan hän tuli Luojansa sanaa ja Hänen vanhurskasta tahtoansa pakenevaiseksi, ja tahtoi peittää itsensä Jumalan kasvojen edestä.

Jumalan vanhurskaus ei siis voinut täytetyksi tulla syntiin langenneen ihmisen töillä. Mutta Jumalan aikomus oli, että ihminen, Hänen korkein tekonsa, korotettaisiin uuden taivaan ja maan kansalaiseksi. Jumalan luontoon osallisena ja Hänen vanhurskaudellansa puetettuna, sillä Hän oli valittunsa oman Poikansa kuvan kaltaiseksi säätänyt. Sen tähden täytettiin esivanhemmillemme lankeamisen päivänä annettu lupaus, että Hän tuo esikoisensa maailmaan Pyhän Hengen kautta vaimosta siinneenä ja syntyneenä. Tällä Pyhällä oli Jumalan liiton laki kirjoitettuna sydämessä. Hän tuli ympärileikkauksen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden vahvistaaksensa Isälle annetut lupaukset. Ja kun ihmisyyden luonto oli Hänessä yhdistetty jumaluuden luonnon osallisuuteen ja yhteyteen, niin kuin raamattu sanoo: ”Jumala oli Kristuksessa", niin oli hänen kuuliaisuutensa Jumalan vanhurskaudelle täydellinen ja monta vanhurskaaksi tekevä. Se oli lain lupausten mukaan Jumalan laupeuden ansaitseva monelle tuhannelle lapselle. Lain testamentin välimiehellä ei ollut kirkastuksen vuorella sitä vastaan mitään muistuttamista, vaan hän sai nähdä ja todeta sen Israelille ennustamansa, Jumalan herättämän välimiehen kaikki täyttäneen, mitä lakiraamatussa oli kirjoitettu ja mitä hänestä oli ennustettu.

Meidän esikoisemme

Oi, katselkaamme, rakkaat veljeni ja sisareni Häntä, jonka nimi kutsutaan Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Päämies, ja josta todistetaan: „Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkia luontokappaleita, sillä Hänen kauttansa ovat kaikki luodut, jotka taivaassa ja maan päällä ovat, näkyväiset ja näkymättömät, valtaistuimet ja herraudet, vallat ja hallitukset; he ovat Hänen kauttansa ja häneen luodut. Ja Hän on ennen kaikkia ja kaikki ovat Hänessä." (Kol. 1: 15 — 17). Uskokaamme näitten ja muitten raamattujen todistusten mukaan kaikesta sydämestämme, että Lunastajamme Kristus on Jumalan Poika, jossa asuu koko jumaluuden täydellisyys ruumiillisesti, ja että Hänessä uskovaiset ovat täydelliset. Silloin ei jää epäuskolle sijaa. Silloin me käsitämme Pyhän Hengen kautta, että Herra on säilyttänyt lain vanhurskauden täyttämisen ainoan Poikansa täytettäväksi. Jokainen, joka on saanut tämän uskon Isän iankaikkiseen armoon ja rakkauteen, Lunastajan tuntemisen kautta ja on käsittänyt, miten suureen kunniaan Hän on säätänyt maan tomun Poikansa kuvan kaltaisena korottaa, on alkanut veisata Davidin psalmia: ”Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä."
Epäilyksetkin ovat syntiä. Mikä olisikaan suurempi rikos Jumalan majesteettia vastaan, kuin epäileminen Hänen sanastaan. „Te olette täydelliset Hänessä, joka kaiken herruuden ja esivallan pää on”, todistaa Jumalan sana. Kristus on lain loppu jokaiselle uskovaiselle vanhurskaudeksi. Hän on täyttänyt lain vanhurskauden tähtemme ja meidän lihassamme ja veressämme, ja Hän on tehnyt ruumiinsa uhraamisella sovintotyön. Niin on meidän syntimme tuomittu siinä lihassa ja veressä, jossa se tehtykin on. Niin myös lain vanhurskaus on täytetyksi tullut meissä, jotka olemme saaneet uskon kautta Pyhän Hengen voiman uudessa elämässä vaeltamiseen. Kuoletettuina laille, olemme eläviksi tehdyt, kantamaan hedelmää ylösnousseelle Kristukselle, joka on meille antanut Pyhän Hengen kihlapantiksi iankaikkisen liiton lupauksesta.

Osallisuus Jumalan luonnosta

Elämän yhteydestä Kristuksen kanssa, seuraa osallisuus Jumalan luonnosta. (2.Piet.1:3) Sen kautta on vanhurskautettujen kansalaisoikeus ja meno taivaissa. He elävät lain täyttäjän vanhurskaudessa. Se ei ole heikko ihmisvanhurskaus, vaan iankaikkinen Jumalan vanhurskaus. „Herra meidän vanhurskautemme." Heidän vanhurskautensa on lain ja profeettain kautta todistettu. Lain tuomio ja kirous ei sen tähden kohtaa Kristukseen uskovaa. Mutta jos sinä luovut lain täyttäjän vanhurskaudesta ja käännyt tehtävään vanhurskauteen, niin olet Kristuksen kadottanut ja armosta luopunut. Silloin laki tuomitsee sinut joka askeleella, etkä sinä saa periä vapaan lapsen kanssa. „Mutta me, rakkaat veljet, emme ole palkkavaimon poikia, vaan vapaan." (Gal. 4: 31).

Uskosta vanhurskautettu on siis laista vapahdettu ja sille kuollut. (Room.: 6). Hän on Kristukseen yhdistettynä saanut Pyhän Hengen ja tullut hedelmälliseksi, niin kuin kasvatettu yrttitarha uutisen aikana ja niin kuin lähde, josta ei vesi puutu. (Jes. 58: 11). Pyhitettynä hän on saanut hengen uudistuksen, ei kuolemalle hedelmää saattamaan, vaan Jumalalle, joka on hänet sitä varten valinnut ja säätänyt, että hän paljon hedelmää kantaisi. Usko, joka omistaa Jumalan vanhurskauden, tekee uskovaiset sydämestä kuuliaisiksi Jumalan tahdolle ja päästää hänet orjuuden ikeestä siihen vapauteen, jolle Kristus on meidät vapahtanut. (Gal. 5: 1). Kun vapahdettuina synnistä olemme vanhurskauden palvelijoiksi tulleet, niin on meillä hedelmämme pyhyyteen ja lopuksi iankaikkinen elämä. (Room. 6: 22). Siitä kiitos, kunnia ja ylistys Jumalalle ja Karitsalle!

Heikki Jussila
Siionin Lähetyslehti syyskuu 1941