Erkki-Antti Andersson:
Siementen Herra antaa myös vanhurskauden auringon paistaa
Pohjolan kesä on nyt valoisimmillaan. Aurinko loistaa napapiirin pohjoispuolella läpi öitten. Sen valo ja lämpö saa karun Lapinkin viljan nopeasti kasvamaan. Ihmismieli nauttii auringon vaikutuksesta.
Mutta aurinkoa voimallisempi on Armon aurinko. ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. (Jaak. 1, 17) – Oheinen vanha kirje kertoo meille tästä.
Juhonpietissä 12/2 1867.
Rakas veljeni Herrassa Iisak Rautio. Jumalan armo, Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun ja kaikkien niitten kanssa, jotka meidän Herraa Jeesusta rakastavat, nyt ja aina. Aikaa jo ennen on ollut halu ja rakkaus kirjoittaa teille, mutta olen ajatellut piankin tulevani teidän tykönne; mutta koska näkyy niin kuin en pääsisikään teidän tykönne, niin täydyn kuitenkin kirjoittaa teillekin tietoa, että elämässä olen sielun ja ruumiin puolesta armon kautta; ja sitä samaa toivotan minä myös teille minun rakkaani. Uskon myös, että ijankaikkinen rakastaja, joka on teitä ja meitä pimeydestä hänen valkeuteensa johdattanut, on myös voimallinen ylläpitämään siinä valkeudessa loppuun asti.
Iloksi teillekin minä näitä kirjoitan, ettei ole työnne turha Herrassa. Sillä vaikka välistä näyttää, ettei vaikuta puhuminen mitään, niin toisella ajalla näkyy, niin kuin tulisi kristityitä ilman vaivaa. Ja silloin tahtoo Jumala osoittaa, ettei se ole sen joka kylvää, eikä sen joka kastaa, mutta sen joka kasvun antaa. Tehkäämme siis työtä Herran viinimäessä sillä uskolla, että siementen Herra antaa kastetta ajallansa ja antaa myös vanhurskauden auringon paistaa sitte, kun pilvet ovat ohitse menneet, niin lämpimästi, että hedelmä kypsyy alonajaksi.
Vaikka vielä ei meidän silmämme näkisikään, niin se kuitenkin ajallansa täytetään, sillä siementen Herra on sanonut, että minun sanani ei pidä tyhjänä palajaman, joka minun suustani lähtee. Tehkäämme siis työtä ilolla, tietäen ettei työmme ole turha Herrassa. Pian mekin pääsemme lepäämään töistämme. Pian saamme mekin laskea väsyneet luumme rauhassa lepäämään, emmekä kadu, että olemme työtä tehneet viinimäessä, kun kohta saamme kokoontua yhteen suuren Siionin avaruudessa ja nähdä sen suuren paljouden seisovan Karitsan istuimen edessä valkeilla vaateilla puettuina veisaamassa iankaikkista kiitos- ja ylistysvirttä, jotka tulivat Karitsan verellä pelastetuiksi. Siellä saamme iloiten levätä kaikista töistämme, kylväjät ja niittäjät ynnä saavat iloita, eikä kenenkään pidä meidän iloamme meiltä ottavan pois. Sydämellinen haluni olisi rakkaani teitä nähdä vielä näissä Keedarin majoissakin, mutta en tiedä koska. Mutta aika tulee, ettemme tarvitse ikävällä kaipauksella kaivata toisiamme, vaan saamme olla alati yhdessä näkemisessä ja kiittää Karitsaa, joka meitä teki mahdolliseksi kantamaan Karitsan emännän kruunua iankaikkisesti.
On minulla kuitenkin se ajatus, että päästä sielläkin käymään tänä keväänä, vaikka kyllä olisi täälläkin matkoja niin paljon, kuin suitan kulkeakin. Mutta en voi saattaa olla teitäkin näkemättä minun rakkaani. Kyllä nämä meidän nuoret kristityt tahtoisivat, että minun pitäisi olla täällä heidänkin tähtensä. Mutta minä aion jättää heitä sen ylimmäisen paimenen ja kristittyin haltuun siihen asti, että yhteen tullaan, jos ei täällä katoavaisuuden maassa, niin kuitenkin elävän maassa, kussa ei enää ole pelkoa hukista, ei jalopeuroista eikä muista vahingollisista pedoista, vaan saamme olla vapaat niin kuin Jumalan enkelit iankaikkisesti. Voi rakas veljeni, kuinka sydämellinen halu olisi vielä nähdä teidänkin kasvojanne kerrankaan tässä maailmassa, mutta minun täytyy heittää itseni Herran haltuun, jos hän laittaa soveliaan tien teidän tykönne, niin tapahtukoon niin.
Ja jos minä tulen, ei minulla ole mitään erittäin teille sanomista. Kun se sama puhdas evankeliumi, jota me ja te olemme jo ennen saarnanneet, ja tiedän myös, että olette siinä evankeliumissa jo niin juurtuneet, ettei voi teitä synti, maailma eikä perkele siitä erottaa.
Eikä nyt rakkaani muuta enempi tällä kerralla, kuin oikein paljon rakkauden terveisiä kaikille veljille ja sisarille Herrassa. Vanha veljenne
Erkki Antti Andersson
Julkaistu: Armosanomat nro 7, 1908
Päivämies kesäkuun 19 päivänä 1958