Lestadiuksen opetuksia

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Lestadiuksen opetuksia

ViestiKirjoittaja timoteus » 15 Marras 2009, 17:41

Mitenkä on käynyt niin, että lestadiuksen opetuksista on luovuttu nykyisin. Selkeästi lestadius oli sillä kannalla, että totisia kristittyjä on niin valtionkirkossa kuin baptisteissa.

"en epäile etteikö baptistien joukossa olisi enemmän totisia kristittyjä kuin valtionkirkossa, sillä valtionkirkon kristillisyys asuu enimmäkseen peruukissa" (Hullujenhuonelainen, 527)
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

Re: Lestadiuksen opetuksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Marras 2009, 17:49

timoteus kirjoitti:Mitenkä on käynyt niin, että lestadiuksen opetuksista on luovuttu nykyisin. Selkeästi lestadius oli sillä kannalla, että totisia kristittyjä on niin valtionkirkossa kuin baptisteissa.

"en epäile etteikö baptistien joukossa olisi enemmän totisia kristittyjä kuin valtionkirkossa, sillä valtionkirkon kristillisyys asuu enimmäkseen peruukissa" (Hullujenhuonelainen, 527)


Eiköhän se sittenkin ole niin, että Laestadiuksen silloisen käsityksen mukaan saattaisi olla?

Tuo lainaus kertoo enemmän Laestadiuksen aikaisesta Ruotsin kirkosta, jonka pappeja ja muita jäseniä hän tunsi ja tiesi, kuin baptisteista, joita hän tuskin tunsi ainoaakaan. Siltä pohjalta on voinut lähteä hänen oletuksensa, jonka Raattamaan lähettiläät lopulta kävivät Tukholmassa varmistamassa. Se yhteyden hanke kaatui ensimmäiseen tutustumiseen, tiedon olen lukenut Seppo Lohen laajahkosta historiakirjasta, eikä minulla ole mitään aihetta epäillä Lohen lähteitä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Lestadiuksen opetuksia

ViestiKirjoittaja O.M » 16 Marras 2009, 10:48

Jos olen oikein ymmärtänyt, Laestadiuksella oli jotain kirjeyhteyksiä Tukholman vapaakirkollisiin piireihin (baptistit, metodistit?). Ymmärtääkseni ko. liikkeiden todellinen luonne ei paljastunut Laestadiukselle. Hän arvosti niiden levittämää raittiuskasvatusta, mutta arvosteli kärkevästi niiden valtiokirkosta eroamispyrkimyksiä. Samoin Laestadius ei sietänyt lainkaan lasten kastamisen laiminlyömistä, kuten hän kirjoittaa:

[i]"4. Jos lapset kuolevat kastamattomina heidän vanhempiensa laiminlyönnin vuoksi, ei lapsia sen takia tuomita. Mutta vastuu kohtaa vanhempia, kun he halveksivat armovälineitä, johtuipa tämä halveksunta sitten armovälineiden oikean käyttämisen tietämättömyydestä tai vihasta kastajaa kohtaan."

(Nimi kirjoitetaan muuten Laestadius. Nimi on latinalaista alkuperää ja latinassa ae-diftongi ääntyy pitkänä e:nä. Oikeastaan nimi pitäisi siksi olemattoman latinan kieliopin tuntemukseni pohjalta ääntää 'Leestadius', mutta eiköhän pitäydytä vakiintuneessa ääntämistavassa.)
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Marras 2009, 14:54

O.M kirjoitti:(Nimi kirjoitetaan muuten Laestadius. Nimi on latinalaista alkuperää ja latinassa ae-diftongi ääntyy pitkänä e:nä. Oikeastaan nimi pitäisi siksi olemattoman latinan kieliopin tuntemukseni pohjalta ääntää 'Leestadius', mutta eiköhän pitäydytä vakiintuneessa ääntämistavassa.)


Nimi on latinalaisittain muodostettu, mutta ruotsalaisperäinen. Seppo Lohi kertoi Laestadiuksen elämäkerrassa nimen alkuperästä, jonka eräs Laestadiuksen esi-isistä oli opiskelemaan lähdettyään, muodostanut Lästa nimisen kotikylänsä mukaan. Ääntämisessä on siksi hyvä muistaa latinalaisen lisäksi ruotsalainen lähtökohta.

Sellainen latinalaista tyyliä mukaillut nimet olivat opiskelijoiden keskuudessa silloin melko yleisiä. Taitavat useimmat, elleivät kaikki Suomen Cajanukset olla kajaanilaista alkua, samoin monet niin suomalaiset kuin ruotsalaisetkin, latinalaista tyyliä jäljittelevät nimet.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Jani_S » 16 Marras 2009, 15:52

Kun korviini joskus on sattunut baptistin pitämä aamu- tai iltahartaus radiosta, en ole voinut olla arvostamatta sitä raamatullisuutta, johon hartaus on perustunut. Tosin samaa raamatullisuutta olen kuullut myös kansankirkkomme edustajien suusta. Viimeksi mainitun vanhoillislestadiolaiset edustajat ovat kuitenkin ainoat, jotka ovat saarnanneet kokonaisen Jumalan sanan ja kutsuneet syntisiä uskomaan evankeliumin. Baptistitkin toki puhuvat Jeesuksesta ja hänen sovituksestaan, mutta eivät ole ainakaan minun kuulteni osanneet jakaa sitä syntien vaivaamille sieluille, kuten päästönavainten ainoina haltijoina pitämäni vanhoillislestadiolaiset.

Baptisti timoteukselle tulkoon vielä tarkennetuksi, että Pyhä Henki asuu vain niiden sydämissä, jotka ovat tehneet Jumalan mielen mukaisen parannuksen. Siksi taitavimmatkaan sanat Jumalasta, Jeesuksesta sekä hänen sovituksestaan eivät voi vaikuttaa mitään uskoa, ellei niiden sanojen lausujalla ole Pyhää Henkeä. Jos Jeesuksen omilleen jättämä päästön virka vapauttaa syntisiä helvetin ja iankaikkisen kuoleman vallasta iankaikkisen elämän osallisuuteen olisi vain sanan virka, voisivat baptistit kaikkien muiden väärähengellisten kanssa tehdä evankeliumin työtä. Mutta koska saarnavirka on Hengen virka, se ei ole mahdollista.

Jos Laestadiuksen sanat vielä yli 150 vuotta syntymisensä jälkeen saavat liikettä baptisteissa, niin jatkettakoon niitä Laestadiuksen omilla sanoilla: tehkää parannus.
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja timoteus » 16 Marras 2009, 21:32

O.M
Ymmärtääkseni ko. liikkeiden todellinen luonne ei paljastunut Laestadiukselle. Hän arvosti niiden levittämää raittiuskasvatusta, mutta arvosteli kärkevästi niiden valtiokirkosta eroamispyrkimyksiä. Samoin Laestadius ei sietänyt lainkaan lasten kastamisen laiminlyömistä, kuten hän kirjoittaa:


Hänellä ei kuitenkaan selvästikään ollut niin kielteistä käsitystä muista kristillisistä liikkeistä kun teillä on. Minulle tuleekin tunne, että vl:oppi on jotenkin muuttunut ajankuluessa.
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

ViestiKirjoittaja timoteus » 16 Marras 2009, 21:38

Jani S
Kiitos rehdistä mielipiteestä ja ainakin minulle tuli tunne, että jollakin tasolla arvostat baptisteja.
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

ViestiKirjoittaja Jani_S » 17 Marras 2009, 12:30

timoteus kirjoitti:Jani S
Kiitos rehdistä mielipiteestä ja ainakin minulle tuli tunne, että jollakin tasolla arvostat baptisteja.

Olepas hyvä, rakas timoteus. Kyllähän minä baptistejakin ainakin siltä puolelta arvostan, että raamatullista elämää pidetään heidän keskellään enemmän kunniassa kuin keskimäärin. Mutta vaikka elämänparannusta pidetään heidän keskellään tärkeänä, on sydämen parannus heiltä tekemättä. Jeesuksen tuottaman lahjavanhuskauden tilalle on heillä siis omavanhurskaus, eivätkä ne koskaan mahdu yhtä aikaa sydämeen. Tämä ei koske vain baptisteja, vaan kaikkia vääriä hengellisyyksiä.

Jeesus sanoo: "Minulla on myös muita lampaita, jotka pitää lammashuoneeseen tuotaman, että olisi yksi lauma ja yksi paimen". Sinä timoteus olet keskustellut täällä hengellisistä asioista ja varmasti myös ainakin jonkun verran kysyvällä mielellä. Siksi sanon sinulle: Ole sinäkin yksi Jeesuksen lammas, sellainen, joka kuulee hyvän paimenensa äänen, vaikka olisi lauman ulkopuolella. Olet kierrellyt Jeesuksen lammashuonetta, minkä osoitat keskustelullasi. Sinua ei kuitenkaan voida päästää siihen mistä tahansa, vaan vain ovesta, joka on Jeesus Kristus. Tee siis parannus, usko syntisi anteeksi Jumalan valtakunnan evankeliumista ja käy siitä ovesta lammashuoneeseen, Jumalan armovaltakuntaan. Siellä ja vain siellä voit omistaa vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä sekä olla varma pääsystä iankaikkiseen taivaan iloon täältä synnin turmelemasta maailmasta.
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja O.M » 17 Marras 2009, 13:39

Taavetti kirjoitti:Ääntämisessä on siksi hyvä muistaa latinalaisen lisäksi ruotsalainen lähtökohta.


Se vaikuttanee taustalla.

timoteus kirjoitti:Hänellä ei kuitenkaan selvästikään ollut niin kielteistä käsitystä muista kristillisistä liikkeistä kun teillä on. Minulle tuleekin tunne, että vl:oppi on jotenkin muuttunut ajankuluessa.


En allekirjoittaisi tuota käsitystä. Laestadiuksen myönteiset sanat baptisteista kertovat mieluummin luterilaisen valtiokirkon luopumuksen syvyydestä kuin baptistien opetuksen oikeellisuudesta. Laestadiuksen suhtautuminen valtiokirkkoon oli kahtalainen. Toisaalta hän näki maailman juoppopappien syvän luopumuksen. Toisaalta hän näki kirkon opettavan monissa asioissa periaatteessa oikein ja uskovaisten tehtäväksi pyrkiä parannuksen kautta uudistaa kirkkoa sisältäpäin. Siksi hän määrätietoisesti torjui kaikki kirkosta eroamishankkeet.

Lestadiolaisuudessa käytiin rajankäyntiä vapaiden suuntien kanssa useaan otteeseen. 1870- ja 80-luvuilla oli jopa selviä yhteydenluomispyrkimyksiä. Käänteen muodosti kahden saarnamiehen vierailu Tukholmassa v. 1884. Heidän raporttinsa uudestikastajista oli murskaava: jos valtiokirkon papit ovat laiminlyöneet synninpäästön ja vapaan evankeliumin julistamisen, niin nämä eivät sitä ole edes tunteneet. Kun vapaiden suuntien opillinen luonne näin selvisi oikeassa karwassaan, hautautuivat myös uskovaisten yhteyshankkeet vapaiden suuntien kanssa.

Itse en henkilökohtaisesti tunne baptisteja. Tai tarkemmin miettien peruskoulussa yksi opettaja ja hänen poikansa olivat baptisteja. Ihan mukavia ihmisiä.

Vaikka kirkon ulkopuoliset liikkeet ovat opillisesti kauempana uskovaisista kuin useimmat luterilaisen kirkon sisäiset opetukset, kirkon ulkopuoliset liikkeet ovat monissa asioissa moraalisesti konservatiivisempia. Siitä arvostan heitä. Esim. monet helluntailaiset (niin pimeä kuin heidän "suorayhteys"-oppinsa onkin) pitävät havaintojeni mukaan avioliittoa kunniassa ja elävät täysraittiina ilman alkoholia. Kirkon ulkopuoliset liikkeet siis opettavat - Lutherin termejä lainatakseni - yhteiskunnallista vanhurskautta, vaikka kyky auttaa ihmisiä elävään uskoon puuttuu.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 18 Marras 2009, 00:59

Innostuin joutessani laatimaan pientä yhteenvetoa Laestadiuksen käsityksistä. Mitään outoja ja ihmeellisiä ne eivät näytä nyky-vl:llekään olevan.

Laestadiuksen mukaan paloviinankäyttäjien, tyttärien kanssa makaajien, eriseuraisten ja maailman ystävien tulisi (armon)varkaina (ja ryöväreinä) mennä pois lammashuoneesta, ja tulla ahtaasta portista (=Jeesus Kristus) sisälle. Huom. Laestadiuksen mukaan ei siis tule jäädä ahtaaseen porttiin, kuten uusheränneet (muka Laestadiukseen vedoten) myöhemmin vaativat, vaan mennä portista sisälle lammashuoneeseen.

"Oletko sinä tullut armon kautta kristityksi? Sinä omistat itsellesi kristityn nimen, vaikka omatunto ei ole herännyt. Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset: pikku piiskainen paloviinaa on luvallinen, makaaminen tyttärien kanssa on luvallinen, eriseura on luvallinen, maailman ystävyys on luvallinen, sanalla sanottuna, kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle luvalliset, ja yhtä hyvin omistaa hän itsellensä kristityn nimeä. Mene pois tästä lammashuoneesta, armonvaras, ja tule ahtaasta portista sisälle - -."
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=1564

Lapsia Laestadius piti syntisinä, mutta uskon kautta vanhurskaina jo ennen kastetta. Hänen mukaansa lapset tuli kastaa hyvän omantunnon liittoon. Laestadius katsoi, että jos lapsen kasteen lyö laimin, kohtaa vanhempia tuomio.

"1. Kaikki lapset ovat luonnostaan vihan lapsia.
2. Lapsilla on usko Kristukseen.
3. Kastetta ei voida siis heiltä kieltää.
4. Jos lapset kuolevat kastamattomina heidän vanhempiensa laiminlyönnin vuoksi, ei lapsia sen takia tuomita. Mutta vastuu kohtaa vanhempia, kun he halveksivat armovälineitä, johtuipa tämä halveksunta sitten armovälineiden oikean käyttämisen tietämättömyydestä tai vihasta kastajaa kohtaan.
5. Sillä, että papit tai valtiokirkko eivät salli lukijain kastavan lapsiaan vanhan käsikirjan mukaan, ei ole mitään pätevää perustetta Jumalan sanassa eikä järjessä.
6. Kaste sen paremmin kuin ehtoollinenkaan ei ole opus operatum, autuaaksi tekevä, ilman kastettavan uskoa."

http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=3049

Laestadius piti tapaamaansa köyhää Mariaa (Milla Clemensdotter) elävässä uskossa olevana. Hän tunsi itsekin päässeensä elävään uskoon vasta Marian kanssa käymässään keskustelussa. "Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa." Jotka vähänkin tuntevat kirjallisuuden välityksellä Laestadiuksen saarnoja, voivat päätellä hänen olleen totinen luonne. Voidaan olla varmoja, että hän oli tosissaan uskossaan jo ennen tapaamistaan Marian kanssa. Tämä huomio torjuu pikkuesikoislaisen Uuras Saarnivaaran harhaopin, jonka mukaan "totiset kaikista joukoista" pelastuvat. Jos Laestadius ei ollut tosissaan jo ennen Marian kohtaamistaan, niin ei sitten kukaan! Sitä vastoin Åselen pappien Laestadius ei katsonut olevan tästä lammashuoneesta.

"Talvella 1844 saavuin Åselen Lappiin tarkastajan ominaisuudessa. Täällä tapasin muutamia lukijalaisia, jotka kuuluivat siihen loivempaan suuntaan. Heidän joukossaan oli muuan lappalaistyttö nimeltään Maria, joka avasi minulle koko sydämensä kuultuaan ensin puheeni alttarilta. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli sellaista kokemusta armonjärjestyksestä, mistä en ollut ikinä kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiessään valoa pimeydessä. Vaelluksillaan hän oli tullut vihdoin pastori Brandellin tykö Noraan, ja kun hän avasi sydämensä papille, tämä vapautti hänet epäilyksistä. Hän pääsi papin avulla elävään uskoon. Ja, minä ajattelin: Tässä on nyt sellainen Maria, joka istuu Jeesuksen jalkain juuressa. Ja vasta nyt, niin ajattelin, nyt minä näen tien, joka vie elämään. Se on ollut kätkössä siihen asti kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertainen kertomuksensa vaelluksistaan ja kokemuksistaan teki minun sydämeeni niin syvän vaikutuksen, että se valkeni myös minulle. Minä sain sinä iltana, jonka vietin Marian seurassa, tuntea taivaan riemun esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria kyllä tunsi, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Minä pidän muistossani köyhän Marian niin kauan kuin elän ja toivon, että saan kohdata hänet kirkkaammassa maailmassa haudan tuolla puolen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_Maria

Laestadiukselle elävä usko oli "sydämen kristillisyyttä". Hän piti liikutuksia merkkinä elävästä uskosta. Vaikka Laestadius arvosti "armonmerkkejä", hän kuitenkin katsoi, että niitä annetaan kullekin vain määräosansa mukaan. Kaikki eivät niitä kestäisi. Laestadius ei siis pitänyt ilmoituksia, liikutuksia tms. välttämättöminä armonmerkkeinä. Maria Pietaritytär Mattilan muistosaarnassa v. 1849 hän totesi:

"Usein ilmoitti Vapahtaja hänelle tulevaisen mailman voimaa ja makeutta monenkaltäisellä armon merkillä, joita met emme tarvitse luetella, sillä ei mailman ihmiset usko kuitenkaan, että yksi armoitettu kristitty näkee ihmeellisiä tapauksia ja ilmoituksia, joitten kautta Jumala vahvistaa hänen uskonsa. Mutta muut kristityt, joille semmoiset korkeat armonliikutukset ei ole annettu, saattaisit kukatiesi ruveta epäilemään, että he eivät ole oikealla tiellä, koska niin suuret armonliikutukset ei ole heille suotu. Mutta me tahdomme ainoastansa kiittää sitä suurta ristinkantajaa, joka jakaa itsekullekin sen kuin hän jaksaa kantaa. Jaksaisitkopa kaikki kantaa niin voimalliset armon liikutukset, niin korkeat ilmoitukset, niin äkkinäiset sydämen muutokset kuin tämä kristillisyytemme sisar, jonka sydän tuli viimein heikoksi ruumiin puolesta, jota vahvemmaksi hän tuli hengen puolesta."
http://www.koistinen.se/VK1_BOOKMARKS.pdf

Koska Laestadius laati suurimman osan kirjoitetuista saarnoistaan puhuessaan suruttomalle kansalle, ne sisälsivät enemmän lakia kuin vanhoillislestadiolaisten saarnat myöhemmin. Kuitenkin Laestadiukseltakin löytyy kauniita Jumalan armon, armokutsun ja Kristuksen rakkauden kuvauksia, lohdutuksen sanoja uskoon autetuille ja heränneellä tunnolla oleville särjetyille sydämille.

"Se armollinen Vapahtaja, joka ei heitä ketään pois tyköänsä, jotka Hänen tykönsä tulevat särjetyllä sydämellä, antoi hänen tuta senkaltaisia armon merkkejä, joista hän sai sen autuaallisen vaikutuksen, että hän oli armoitettu."

"Mutta me vaivaiset madot ja matkamiehet, me olemme vielä huokausten ja kyynelten ilmassa, me olemme vielä konttaamassa maan tomussa. Emme ole vielä viimeisen kilvoituksen siunauksia kuulleet. Kuitenkin on meillä se toivo ja uskallus Jumalaan, että me viimein kostumme, jos me ainoastansa pyrimme, riistämme ja ikävöitsemme, huudamme, ahkeroitsemme, huokaamme ja rukoilemme, että rauhan Jumala antais meille voiman kilvoittelemaan urhoollisuuteen, kärsimään, hartauteen, rukoilemaan voimaa uskomaan, että me elämme Vanhemman turvissa. Amen."

"- - minä pelkään, että Vapahtajan vaiva hukkaan menee ja Hänen kyyneleensä hukkaan vuotavat teidän tähtenne ja Hänen verensä juoksee hukkaan maahan ja koirat nuolevat Hänen vertansa; mutta teille ei tule mitään apua niistä kalliista veren pisaroista. Ja minä, joka olen sen armon jälkeen kuin minulle on annettu, rukoillut taivaallista Isää, että se suuri ristinkantaja ja orjantappuroilla kruunattu kuningas vieläkin kirkastaisi itsensä teille, jonka kyyneleet te olette sokeudessanne pilkanneet ja Hänen verensä jalvoillanne tallanneet. - - ristiinnaulittu ja orjantappuroilla kruunattu Kuningas ei ole säästänyt yhtään ainoata veripisaraa, jota Hän ei ole antanut Hänen pyhästä ruumiistansa vuotaa."

Laestadius oli nähnyt maailmallisuuden turmelevan vaikutuksen ja ruoski maailman ystävyyttä.

"Pankaa ne muistoonne nuorukaiset, jotka juoksette suruttomuudessanne kadotuksen lavealla tiellä ylpeydessä, koreudessa, maailman ilossa ja turhuudessa, hekumassa, haureudessa, irstaisuudessa, tanssissa ja kortin lyömisessä, kristittyin pilkkaamisessa ja Jumalan lasten ylenkatsomisessa."

Laestadiuksen mukaan Jeesuksen veren vahvistusta, sinetin ja sormuksen lukitusta eivät ymmärrä muut kuin kristityt.

"Ja laveammalta sanoi hän: »Minä olen käynyt Siionissa, ja minä halpa mies olen pantu näitä saarnaamaan, joita Jeesus itse puhui. Minun nimeni on elämän kirjassa kirjoitettu ja Jeesuksen verellä vahvistettu, sinetillä ja sormuksella lukittu, jota ei muut ymmärrä kuin kristityt.»"

Laestadiuksen mukaan valta antaa syntejä anteeksi on saarnaviralla ja jokaisella "armoitetulla" eli elävästi kristityllä.

"Ihmisen Pojalla on valta antaa synnit anteeksi, ei ainoastaan saarnaviran kautta, vaan jokaisen ihmisen kautta, joka on itse armoitettu."
(Laestadius: Saarnoja. 1964. Sivu 1157.)
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja hepa » 27 Helmi 2010, 12:32

Pajalan kunnan sivulta sattumoisin löysin tuommoisen sivun

http://www.laestadiusarkivet.se/
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 27 Helmi 2010, 20:36

Edellisestä linkistä löytyy aikakauslehti "Huutavan ääni korvessa", josta seuraava teksti Nikodemuksen uskosta:

Toinen sota on kehkeytynyt erään lahkon kanssa, joka on halunnut etsiä kevyemmän tien taivaaseen kuin ristin ja itsensäkieltämisen tien, totisen katumuksen ja parannuksen tien. Ensin syntyi riita Nikodeemuksesta, jonka Luther eräässä paikassa sulkee kokonaan ulos armosta sillä perusteella, että hän ei tuntenut uutta syntymistä. Mutta eräässä toisessa paikassa ahtien selityksessä Luther tunnustaa, että hänellä oli joku osallisuus Pyhän Hengen vaikutuksista, koskapa Nikodeemus oli opetuslapsia rohkeampi hautaamaan Kristuksen ruumista. Riita Nikodeemuksen kristillisyydestä näyttää aluksi "joutavalta pohdiskelulta", koskapa useimmat väittävät, ettei se kuulu meille, onko Nikodeemus tullut autuaaksi vai ei. Toiset taas sanovat, ettei Nikodeemuksen kristillisyys voi tulla meille rakennukseksi eikä kadotukseksi. Mutta tarkemmassa tutkistelussa on käynyt ilmeiseksi, että kaikille omanvanhurskauden palvelijoille on Nikodeemuksen kristillisyys hyvin tärkeä.

Osa siveyden perikuvista takertuu Nikodeemukseen ajatellen: "Jos minä pääsisin niin pitkälle pyhyydessä ja vanhurskaudessa kuin Nikodeemus, niin tulisin varmasti autuaaksi. Se pahoittaa näiden omanvanhurskauden palvelijoiden mielen, jos joku rohkenee epäillä Nikodeemuksen kristillisyydestä. Mutta lähemmin tarkastellessaan havaitsee, että ne, jotka seisovat omanvanhurskauden perustalla, ottavat itselleen väärän turvan Nikodeemuksesta, jonka kristillisyydestä he eivät epäile, vaikka Nikodeemuksen kristillisyyden on kaikista kristityistä tunnuttava varsin epäilyttävältä. Nikodeemus ei uskonut, että Jeesus Nasaretilainen oli Messias eli Kristus, maailman Vapahtaja.
Hän uskoi ainoastaan, että Jeesus oli Jumalan lähettämä opettaja. Hänellä oli siis sama usko kuin nykyisillä järkeisuskoisilla, että Jeesus Nasaretilainen oli erinomainen mies, filosofi parhaasta päästä, joka oli varustettu suuremmalla ymmärryksellä kuin muut ihmiset. Mutta tällä uskolla ei ykdenkään nykyisen papin pitäisi voida ottaa Nikodeemusta kristillisen seurakunnan yhteyteen. Mitä Nikodeemuksen kristillisyyteen muutoin tulee, emme voi langettaa muuta tuomiota hänestä kuin että hän oli aikansa siveyden perikuva ja että hän pääsi sillä tiellä paljon pitemmälle kuin nykyiset siveyden perikuvat, mutta mikään kristitty hän ei ollut tämän sanan varsinaisessa tarkoituksessa, sillä hän perusti autuutensa lain töihin, hän perusti autuutensa siveyteensä ja omaan ansioonsa.

Jos hänestä olisi tullut kristitty, jos hän olisi ottanut osaa kristillisyyden levitystyöhön tai kristillisyyden puolustukseen, ei apostolien tekojen kirjoittaja olisi voinut ohittaa hänen nimeään, mutta tästä kaikesta ei kuulu mitään. Koska hän oli raadin jäsen, hänen olisi pitänyt lausua joku sana niin kuin Gamalielkin lausui kristittyjen puolustukseksi. Ei kai voida
vaatia, että niin korkean herran kuin Nikodeemuksen olisi pitänyt käydä kristittyjen kokouksissa, mutta sen verran voidaan vaatia, että hänen olisi pitänyt ottaa kristityt puolustettavikseen, kun heidän henkensä oli vaarassa. Mutta mitään tällaista ei kuulu. Maailman kunnia ja ihmispelko oli hänessä suurempi kuin Kristuksen persoonan kunnioitus. Kun hän yritti puolustaa Kristuksen persoonaa muiden herrojen pilkkaamista vastaan, hän jäi heti mykäksi heidän kysyessään, oliko hänkin Kristuksen opetuslapsi. Hänellä ei siis ollut rohkeutta puolustaa vakaumustaan.

Se, että hän osallistui Vapahtajan hautaamiseen, ei myöskään todista hänen olleen minkään kristityn. Tosin Nikodeemuksella oli sellainen vakaumus, että Jeesus Nasaretilainen joutui kärsimään syyttömästi, että hänestä tuli juutalaisten vihan viaton uhri, ja hänellä oli mielestään velvollisuus tehdä kunnioitetun opettajan muistolle viimeinen palvelus. Mutta tämä hyvä työ ei ylittänyt tavallisten ihmisten laskelmia tulevaisesta elämästä, jossa hän odotti saavansa maksun tästä työstä. Hän ajatteli muiden siveyden perikuvien tavoin, että hyve palkitsee itsensä ja tulee edelleen palkituksi (Lindblomin Katekismus). Mutta tämä siveysoppi ei pidä yhtä Lutherin uskonopin kanssa, sillä siinä lukee, että kaikki, mikä ei tule uskosta, on synti.

Mutta minkälainen usko Nikodeemuksella oli? Sellainen, että Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan lähettämä opettaja. Hän ei uskonut Jeesuksen olevan Messiaan, Kristuksen, Jumalan Pojan ja maailman Vapahtajan. Kuka luterilaisen kirkon pappi ottaisi Nikodeemuksen kristillisen seurakunnan yhteyteen tällä uskolla?

Mutta Nikodeemuksen uskonheimolaiset loukkaantuvat kovasti siitä röyhkeydestä joka uskaltaa lausua julki vakaumuksen, että Nikodeemusta ei voida ottaa kristillisen seurakunnan yhteyteen. He pitävät selvänä, että Nikodeemuksen on oltava hyvä kristitty, ja mikäli Jumala arvostaisi luonnollisen ihmisen siveyttä vähänkään, Nikodeemus saisi huomattavan sijan pyhimysten seassa. Mutta uskontomme periaatteiden mukaan ei ole olemassa mitään luonnollista siveyttä, joka kelpaisi Jumalan edessä, sillä kaikki ovat syntisiä ilman mitään kerskattavaa Jumalan edessä. Ihminen ei kykene omilla voimillaan rakastamaan Jumalaa tai pelkäämään Jumalaa, ja niinmuodoin myös Nikodeemuksen on kaiken siveytensä kanssa oltava armontilan ulkopuolella, sikäli kuin ei voida todistaa hänen tulleen oikeaan ja autuaaksi tekevään uskoon. Ja se harmittaa omanvanhurskauden palvelijoita, että Nikodeemusta ei voida ottaa kristillisen seurakunnan yhteyteen. Juuri sen vuoksi Nikodeemus on sysättävä ulos taivaan valtakunnasta, että hänen uskonveljensä sekä lappalaisten että talonpoikain keskuudessa takertuvat kiinni Nikodeemukseen eivätkä voi päästä taivaan valtakuntaan niin kauan kuin se usko pysyy kallossa, että Nikodeemus on taivaan valtakunnassa. Nikodeemuksen uskonheimolaiset ovat nimittäin salaisia järkeisuskoisia, jotka rakentavat autuutensa perustan omaanvanhurskauteen, ja he eivät voi koskaan tulla sovintoon eli vanhurskauteen, niin kauan kuin Nikodeemus on taivaan valtakunnassa. Mutta jos Nikodeemus putoaa taivaan valtakunnasta, silloin pitää myös hänen uskonheimolaistensa pudota sieltä ja alkaa epäillä autuudestaan.

seraavaksi teksti jatkuu opetuslasten uskosta
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Maalis 2012, 12:44

Pitkänperjantain ehtoosaarna v. 1857, L. L. Laestadius

Suomennos
Päivän pyhässä ehtoosaarnan tekstissä puhutaan Vapahtajan hautaamisesta, jota on tapana tutkia monella tavalla. Useimmissa postilloissa ja hartauskirjoissa sanotaan, että Kristus on pyhittänyt hautamme rauhan tyyssijaksi niin, ettei meidän tarvitse peljätä kuolemaa. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, minkälaisessa mielentilassa ihminen siirtyy iankaikkisuuteen. Totisille kristityille hauta ei voi olla peljättävä, mutta kuinka monta on sellaista, jotka ilolla jättävät maailman? Jos tarkkaavaisuudella tutkimme kuolevien lähtöä tästä maailmasta, huomaamme, että useimmilla ei ole ensinkään halua kuolla ja että yksistään jo suurin maallinen kurjuus voi jossakin kurjassa raukassa herättää ikävöimistä kuoleman perään. Sellainen kurja raukka luulottelee, itseään sillä, että kuolema lopettaa hänen kurjuutensa. Mutta sitä, mikä häntä odottaa iankaikkisuudessa, ei hän tiedä. Hänen täytyy jättäytyä kuolemalle, koska hän ei voi päästä pakoon. Mutta muuten löytyy varsin vähän ihmisiä, jotka todellakin voivat ilolla kuolla. Useimpien usko Jumalaan ja Vapahtajaan horjuu viimeisessä silmänräpäyksessä. Tämä johtuu kuolleesta uskosta, joka on vahva terveyden päivinä, mutta heikkenee heikkenemistään kuoleman lähestyessä. Niin kävi apostoli Pietarille ennen lankeemistansa. Vakuuttaen menevänsä kuolemaan Vapahtajan kanssa, luuli hän olevansa uskon sankari, mutta kiusauksen hänellä ei ollut yhtään uskoa, ei yhtään oikeaa rakkautta Vapahtajaan, koska kielsi Jeesuksen. Tämä olkoon muille esimerkiksi, jotteivät uskaltaisi kuolleeseen uskoonsa, sillä kuolleella uskolla ei kukaan tule autuaaksi.

Tutkistelkaamme nyt Vapahtajan haudalla kuollutta uskoa. Tässä on ensin huomattava, että Joosef ja Nikodeemus esittävät luonnollisen hurskauden, joka hautaa Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Joosef ja Nikodeemus olivat nimittäin vanhurskaudessa, rakkaudessa ja jumalanpelossa paljon edellä muita ihmisiä. He eivät olleet suostuneet Vapahtajan kuolemaan, mutta he eivät puolustaneetkaan Vapahtajaa Hänen seisoessaan syytettynä Pontius Pilatuksen edessä, sillä jos Joosef ja Nikodeemus yhdellä ainoallakaan sanalla olisivat puolustaneet Vapahtajaa, ei Pilatus olisi uskaltanut tuomita häntä kuolemaan, koska Joosef ja Nikodeemus tunsivat lain. Jos kunnialliset neuvoston jäsenet Joosef ja Nikodemus olisivat vaatineet maaherran valalla kuulustelemaan juutalaisia, niin hänen, joka jo ennestään tiesi ylimmäisten pappien ja kirjanoppineitten kateudesta syyttäneen Jeesusta, olisi täytynyt lähemmin tutkia, mistä syystä juutalaiset vihasivat Jeesus Nasarealaista. Mutta Josef ja Nikodeemus eivät uskaltaneet avata suutaan, kun Vapahtajan henki oli kysymyksessä.

Tässä näemme nyt esimerkin siitä, kuinka kauas luonnollinen hurskaus ulottuu jumalanpelossaan ja rakkaudessaan Vapahtajaan. Luonnollinen hurskaus tekee ihmisen niin jumaliseksi, ettei hän tahdo vihata Vapahtajaa. Se, jolla on luonnollinen hurskaus autuuden perustuksena, ei kyllä tahdo ristiinnaulita Jeesusta, mutta ei sellainen ihminen tahdo kärsiäkään mitään pilkkaa Vapahtajan tähden. Hän ei tahdo tulla rakkautensa tähden Vapahtajaan maailman joukon halveksimaksi ja vihaamaksi. Jos sen kaltainen ihminen ei huudakaan "ristiinnaulitse," niin ei hän huuda niinkään kuin katuvainen ryöväri: „Ei tämä mitään pahaa tehnyt.” Mutta Vapahtajan kuolleelle ruumiille voi luonnollinen hurskaus osoittaa niin suurta kunniaa, että se laskee hänet kuolleen uskon hautaan, sillä ei kukaan vihaa Joosefia ja Nikodeemusta Vapahtajan hautaamisesta. Mutta jos he olisivat puolustaneet häntä, hänen vielä eläessään, olisivat he pian saaneet kuulla virkaveljiltään: "Oletko sinä hänen opetuslapsensa?" Tahdotko sinäkin tulla sellaiseksi haaveilijaksi ja villihengeksi, joka kuljeskelee ympäri maata kunniallisia ihmisiä haukkumassa? Mutta mieluummin Joosef ja Nikodeemus antavat Pilatuksen tuomita Jeesuksen kuolemaan, kuin että he omistaisivat nuo vihatut nimet "lukija", "haaveilija", "kerettiläinen" ja' "villihenki," sillä Joosef ja Nikodeemus luulivat tulevansa autuaiksi panemalla Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Kuitenkaan ei lueta missään Raamatussa Joosefin ja Nikodeemuksen tulleen kristityiksi. Evankelistat eivät olisi jättäneet mainitsematta niin oppineitten miesten nimiä, jos he olisivat liittyneet kristittyjen seurakuntaan ja tehokkaasti tehneet työtä kristillisyyden levittämiseen. Mutta Joosef ja Nikodeemus eivät koskaan tulleet kääntyneiksi ja uudestisyntyneiksi. He eivät koskaan tulleet osallisiksi Pyhän Hengen vaikutuksista: heillä ei koskaan ollut totista katumusta. Miten niin hurskaat ja Jumalaa pelkääväiset miehet olisivat voineet saada totisen katumuksen synneistään. Hehän olivat osoittaneet Vapahtajalle enemmän hyvää kuin pahaa. He olivat rakastaneet Häntä Hänen eläessään ja Hänen kuoltuaan he olivat haudanneet Hänet. Löytyy vielä monta Nikodeemuksen uskonveljeä, jotka uskovat Joosefin ja Nikodeemuksen perineen autuuden sen tähden, että he olivat haudanneet Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Mutta kaikki oikeat kristityt ovat saaneet sen vakaumuksen, että Joosefia ja Nikodeemusta vaivataan vielä helvetissä juuri sen tähden, että nämä rehelliset, hyvät ja hurskaat herrat hautasivat Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Ja vaikka Jeesuksen oikeat opetuslapset saarnaavat nyt kaikkialla, että Vapahtaja on noussut kuolleista ja että nyt on aika kaikkien hengellisten kuolleitten nousta hengellisestä kuolemasta ja alkaa uutta uskonelämää, niin kuolleen uskon saarnaajat pitävät kuitenkin tätä oppia haaveilemisena ja vääränä oppina, joka täytyy perin juurin hävittää tulella ja miekalla.

Kristuksen kärsimisen historiasta näemme, että Vapahtajan kuolema herätti Jeesuksen totisissa opetuslapsissa syvää murhetta. Kaikkien kristinuskon tunnustajien pitäisi tuntea ja kokea tätä opetuslasten murhetta. Mutta suruttomassa joukossa ei ole mitään Jumalan mielen mukaista murhetta. Meidän täytyy sen tähden surulla saattaa Vapahtaja hautaan, koska suruton joukko ei tunne mitään surua, vaan pikemmin iloa Vapahtajan kuolemasta. Maria Magdaleena, sydämesi on murtumaisillaan surusta, koska maailman joukko, joka on kaiken elävän kristillisyyden vihollinen, ristiinnaulitsi ja tappoi ainoan ystävän, mikä sinulla oli maailmassa. Mutta et tunne vielä "Jumalan kuljetusta.” Surusi voi olla tarpeellinen ja taivaallisen siemenen hedelmää, jonka Vapahtaja on istuttanut sydämeesi. Sinun täytyy sen tähden itkeä ja valittaa sitä onnettomuutta, joka on sinua kohdannut, kun sinä niin kuin muutkin opetuslapset hapuilit pimeässä ja tietämättömyydessä oikeasta lunastuksesta ja uneksit maan päällä olevasta taivaan valtakunnasta, joka kuitenkin piti voitettaman Vapahtajan verellä ja itkulla ja katumuksen kyynelillä. Toivomme, että katumuksesi kyyneleet putoavat kuoleman kylmälle rinnalle, polttaen sitä niin, että sen täytyy päästää ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan kuolleen uskon haudasta, jotta hän kirkastuisi sielullesi elävänä. Kuule, laupias Isä, murheellisten opetuslasten ja Magdaleenan huokaukset! Isä meidän, joka olet taivaissa.

Evankeliumi Joh. 19: 38-42. 6.s ahti.

Lukemamme pyhän tekstin johdolla pitää meidän tällä pyhällä hetkellä, Maria Magdaleenan kanssa saattaman ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua kuningasta haudalle, tutkien, kunka luonnollisen hurskauden esikuvat Joosef ja Nikodeemus hautaavat Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Tarkoituksemme tällä tutkimuksella voi pitkänäperjantaina olla sydämellinen kaipuu ja halu saada ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa voidella Vapahtajan ruumis hyvänhajuisilla yrteillä estääksemme – jos mahdollista – mätänemisen omassa sydämessämme, sillä siinä makaa hän haudattuna kuolleen uskon alla, joka nyt on vallinnut monta sataa vuotta. Luonnollisen hurskauden esikuvat, Joosef ja Nikodeemus ovat haudanneet kristinuskon perustajan kuolleen uskon hautaan. Joosefin ja Nikodeemuksen koko elämästä huomaa heidän olleen hurskauden esikuvia. Yksin evankelistainkin täytyy tunnustaa, että he olivat vanhurskaita miehiä. Edellinen, Joosef Arimatiasta, oli kunnon mies ja neuvoston jäsen, jälkimmäinen oli juutalaisten ylimmäisiä, opettaja Israelissa ja kirjanoppinut, mutta ei kumpikaan siltä kääntynyt ja uudestisyntynyt. Sen huomaa Nikodeemuksen puheesta Vapahtajan kanssa uudesta syntymisestä. Nikodeemuksen mielestä oli ihmiselle mahdoton syntyä uudestaan. Ja kaikki, jotka ovat eläneet yhtä hurskaasti kuin Nikodeemus, pitävät uudensyntymisen mahdottomana, koska ainoastaan lapsena voi syntyä. Mutta Vapahtaja sanoo, ettei kukaan voi tulla Jumalan valtakuntaan, ellei hän synny uudestaan. Ei ole kirjoitettu, miten Joosef käsitti uudestisyntymisen opin, mutta luultavasti hänellä oli sama ymmärrys siitä kuin Nikodeemuksella, se on, hän piti sellaisen syntymisen mahdottomana. Myöhemmin ei kyllä ole uskallettu väittää uudensyntymisen olevan aivan mahdottoman. Mutta jotkut ovat selittäneet sen niin, että sillä ymmärretään mielenmuutosta, jonka täytyi tapahtua jokaisessa ihmisessä. Mutta sen kaltainen mielenmuutos ei tarvinnut tapahtua muissa kuin, suurissa pahantekijöissä, ei hurskaissa ja hyvissä ihmisissä, jotka olivat eläneet hurskaasti kaiken ikänsä. Löytyy siis harvoja ihmisiä, joilla on se käsitys, että ihmisen täytyy syntyä uudestaan eli läpikäydä sellainen merkillinen mielenmuutos, joka yhtä haavaa eli melkeinpä silmänräpäyksessä siirtää hänet taivaan valtakuntaan. Mutta juuri sellaiset hurskaat ihmiset hautaavat Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Opetuslapset eivät uskalla haudata Vapahtajan ruumista, koska he suuressa murheessaan ja epätoivossaan ovat kadottaneet kaiken uskon ja toivon pelastuksesta. Heillä ei ollut enää yhtään Vapahtajaa, jonka armoon ja laupeuteen he olisivat voineet uskaltaa. He olivat jättäneet työnsä, talonsa ja kotinsa seuratakseen Vapahtajaansa taivaaseen. Maailman lapset olivat jo pilkanneet opetuslapsia `heidän innostaan kulkea ympäri kyliä saarnaamassa. Maailman joukko oli kyllä monta kertaa ivannut opetuslapsia heidän mielettömyydestään jättää kotinsa ja kontunsa ainoastaan seuratakseen Vapahtajaa. Maailman joukko, joka ei voi jättää kotia ja kontua Vapahtajan tähden, juuri se sokea maailman joukko oli kyllä monta kertaa ivannut opetuslapsia heidän mielettömyydestään jättää kotinsa ja kontunsa ainoastaan seuratakseen Vapahtajaa. Maailman joukko oli luultavasti monta kertaa sanonut opetuslapsille samaa kuin taalalainen, joka kuultuaan kirkossa puhuttavan suuresta kalansaannista, arveli opetuslasten olleen hulluja, kun he jättivät kalat ja seurasivat Kristusta. Moni maailman orja yhtyisi varmaan taalalaisen arveluun, että opetuslapset, jotka jättivät kalat, todellakin olivat hulluja. Olisi ollut paljon viisaampi suolata rannalla makaavat kalat, kuin jättää koko läjä rannalle varpusille ja kärpäsille. Kun Vapahtaja oli sanonut opetuslapsille: "Te olette maailman suola," olisi heidän todellakin pitänyt suolata kalat, jos heillä olisi ollut suolaa. Mutia siihen aikaan opetuslapset olivat niin köyhiä suolasta, etteivät kyenneet suolaamaan minkäänlaista kalaa, ja niin heidän täytyi jättää kalat mätänemään. Nyt, niin pitkän ajan kuluttua, on koko kalaläjä mädännyt, niin ettei enää maksa vaivaa suolata kaloja. Jos opetuslapsilla olisikin ollut autuuden karvasta suolaa ripottaa mädänneisiin kaloihin, ei ainakaan siitä olisi ollut apua isoille kaloille, koska suola ei pysty niihin. Kun nyt opetuslasten, suolan puutteessa täytyi jättää kalat ja seurata Kristusta, tuli se toivosta saada seurata Vapahtajaa taivaan valtakuntaan. Mutta nyt Vapahtajan ristiinnaulittua ja kuoltua katosi heiltä kaikki toivo pelastuksesta.

Maailman hylkääminä ja Vapahtajan jättäminä täytyi heidän nyt suuressa epätoivossa itkeä ja vaikeroida. Nyt oli heille aivan mahdotonta haudata Vapahtajan ruumis kuolleen uskon hautaan. Miten olisivat epätoivoiset opetuslapset voineet haudata Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan? Hehän olivat kadottaneet kaiken uskonsa, kaiken toivonsa ja uskalluksensa Vapahtajaan. Heille oli siis aivan mahdoton haudata Vapahtajan ruumis kuolleen uskon hautaan.

Mutta maailman hurskaille on aivan helppo haudata Jeesuksen ruumis kuolleen uskon hautaan. Jolla on hurskaus pääkallossa, ei koskaan voi joutua epätoivoon, sillä hurskas ajattelee aina, näin: Minkäs tähden pitää ihmisen joutua epätoivoon. Päinvastoin luemme hengellisissä kirjoissamme olevan suuri synti epäillä Jumalan armosta. Eihän sillä, joka lankee epätoivoon, ole yhtään uskallusta Jumalan armoon ja laupeuteen. Luther sanoo, että epäusko on suurin synti Vapahtajaa kohtaan. Mistä siis on se oppi tullut, että opetuslasten piti joutua epätoivoon, ennen kuin hänestä voi tulla oikea kristitty. Se hän on syöstä syntiset syvyyteen, mutta ei auttaa heitä sieltä ylös. Jaa, niin se on, rakas Nikodeemus, sinut täytyy syöstä syvyyteen: Sinun täytyy joutua epätoivoon samalla tavalla kuin Jeesuksen opetuslapset ovat joutuneet epätoivoon. Mutta sinä et tahdo joutua epätoivoon, hyvä Nikodeemus? Niin, sen tähden, että sinulla on niin paljon hurskautta pääkallossa. Sinulla on niin vahva usko Jumalaan, ettet joudu kadotukseen kaikessa iankaikkisuudessa. Sinulla on niin suuri rakkaus Vapahtajaan, ettet säästä vaivojasi tai rahaasi haudataksesi hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan. Hyvä herra, mistä olet saanut niin paljon hurskautta? Kuka on sinulle antanut tällaisen uskon ja sellaisen rakkauden? Niin, saatana on antanut sinulle sen vahvan, kuolleen uskon: saatana on antanut sinulle sen väärän rakkauden. Miksi et ole koskaan kääntynyt ja syntynyt uudestaan? Miksi et ole koskaan käynyt Jeesuksen opetuslasten kanssa kristittyjen seuroissa? Miksi et ole koskaan jäljestäpäin, kun Jeesuksen opetuslapset olivat niin innokkaita saarnaamaan ylösnousseesta Vapahtajasta, miksikä et sinä, rakas Nikodeemus,
koskaan saarnannut nyt ylösnousseesta Vapahtajasta? Niin, sen tähden, ettet ole koskaan uskonut Vapahtajaan, et ole koskaan Häntä rakastanut, et ole koskaan itkenyt Hänen jalkainsa juuressa, et ole koskaan; joutunut epätoivoon Hänen
kuolemastaan, et ole koskaan tahtonut erota maailmasta ja ylimmäisistä papeista ja liittyä pieneen laumaan, joka murheeseen ja epätoivoon vaipuneena on koolla lukittujen ovien takana. Et sinä koskaan tahdo tulla niin hulluksi kuin opetuslapset, joiden täytyi joutua epätoivoon, ennen kuin kuollut usko loppui heiltä. Nyt ovat papit, kirjanoppineet ja fariseukset syyttäneet viatonta maallisen tuomarin edessä. Nyt on maailman joukko huutanut: "ristiinnaulitse" ja maallisen tuomarin, pakanallisen maaherran, on täytynyt, tehdäkseen raivoisalle kansanjoukolle mieliksi, tuomita viaton kuolemaan. Maailman hurskauden esikuvat, Joosef ja Nikodeemus, ovat haudanneet Jeesuksen ruumiin kuolleen uskon hautaan, ja Jeesuksen lohduttomat opetuslapset ovat joutuneet epätoivoon, kadotettuaan kaiken toivon Vapahtajan ylösnousemisesta kuolleen uskon haudasta.

Lohduton Maria Magdaleena istuu vähän matkan päässä Jeesuksen haudasta katsellen sitä. Hänen aikomuksenaan on saada vielä kerran voidella ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan ruumista murheen, ikävöimisen ja puhtaan rakkauden hyvänhajuisilla yrteillä, estääkseen vielä vähäksi aikaa pyhän ruumiin mätänemisen. Maria, etkö voi kyyneleilläsi ja -huokauksillasi taivuttaa hengellistä kuolemaa avaamaan porttinsa ja laskemaan ulos Pyhän kuolleen uskon haudasta, missä hän on maannut haudattuna kohta 300 vuoden ajan? Niin, Maria, jos sinulta olisi sinapinsiemenen verran uskoa, saisit nähdä hengellisen kuoleman rintojen halkeavan kyyneliesi tähden. Kaikki te, lukittujen ovien takana oleskelevat, epätoivossa nääntyvät Jeesuksen opetuslapset, jos teillä on kipinäkään toivoa päivän koittamisesta, niin Maria tulee teille uskomattomalla sanomalla, että Vapahtajan pyhä ruumis on poissa haudasta. Amen.

L. L. Laestadiuksen postilla I s. 427-431.
Päivämies 6.4.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 03 Joulu 2012, 12:23

Piirteitä Lars Levi Laestadiuksen ihmiskäsityksistä


"Ihminen ei voi olla perhonen tai mehiläinen, joka imee mettä ikuisuuden kukista, vaan hänen täytyy olla ihminen ja toimia kuin ihminen" (Laestadius)

Laestadiustutkimus on saanut tärkeän lisälähteen käytettäväkseen, kun Laestadiuksen Dårhushjonet -teoksen alkuosa on julkaistu vuonna 1964 Suomen Kirkkohallituksen seuran kustantamana. Aikaisemmin julkaistujen Dårhushjonetin osien kanssa julkaistu teos muodostaa Laestadiuksen teologian seikkaperäisen perustan ihmiskäsityksestä.

Teoksensa tarkoitusta Laestadius selvittelee viimeksi julkaistun osan alussa: "Tämän tutkimuksen ensimmäinen tarkoitus on ollut osoittaa ne psykologiset mielipiteet, jotka ovat muodostaneet pohjan kirjoittajan saarnoille, joita toisaalta on pidetty jesuiittamaisina, hurmahenkisinä ja mitä suurimmassa määrin sopimattomina, mutta joilla on toisaalta ollut ihmeellinen vaikutus kuulijoiden sydämeen". Laestadius tahtoo tutkimuksessaan osoittaa, että saarnoissa on takana johdonmukainen systeemi, syvempi idea. Kaiken tarkoitus on tehdä tiettäväksi salaisuutta. Teoksen julkaisemisen jälkeen Laestadius ei kuitenkaan odota muuta kuin vainoa. "Historia osoittaa, että kaikki profeetat, apostolit ja hengelliset johtajat ovat saneet vihaa aikalaistensa taholta. Laestadius huomauttaa kuitenkin siitä vastustajiaan, ettei "kukaan näe tehdä kristittyjen verestä makkaraa, ennen kuin hän on saanut lainata tulta hornasta."

Teoksen valmistusvaiheessa Laestadius eräässä kirjeessään vuonna 1851 selvittelee sen tarkoitusta: "Minä olen viime vuosina erikoisesti opiskellut psykologiaa ja olen siinä tullut aivan toisenlaisiin tuloksiin kuin meidän tunnetuimmat filosofimme, joiden psykologiset mielipiteet sisältyvät meidän teologisiin julkaisuihimme. Tutkimukseni lopputulokset psykologiassa ovat: 1. Intohimot määräävät ihmisen moraalisen luonteen, eikä niin muodoin moraalinen tahto, joka on pantu järkeen. 2. Kaikilla ihmisillä on alhainen luonne (Paavalin syntiopin mukaan). 3. Ihmisen objektiiviset sielunkyvyt, ymmärrys, järki, tahto, muisti ym. ovat subjektiivisten eli sydämen ja intohimojen alistamia sekä fyysillisesti että metafyysillisesti, mistä seuraa, että sydän on hallitseva periaate ihmisessä. Tästä seuraa edelleen, 5., että hyvä pää ei voi parantaa pahaa sydäntä ja, 6., hyvä tahto ei voi myöskään parantaa pahaa sydäntä, vielä vähemmin järki. — –– Siis ainoastaan SOVITUS.

VANHURSKAUTTAMINEN VOI VAPAUTTAA IHMISEN MORAALISESTA VASTUUSTA (helvetti)

Eräässä toisessa kirjeessään Laestadius lausuu puheessaan vanhasta rakkaudestaan kasvitieteeseen: Olisi ehkä parasta, jos ainoastaan yksi tiede kiehtoisi meitä: TUNNE ITSESI –– TUNNE KRISTUS. Sama ajatus toistuu Dårhushjönet -teoksessa. Ei tarvitse kauan lukea Laestadiuksen teoksia, kun jo huomaa kuinka määräävä paikka on oppi ihmisestä sekä hänen teologiassaan että julistuksessaan.

Laestadiuksen teoksen nimi "Dårhushjonet" (Hulluinhuonelainen) on herättänyt ihmetystä. Suurin syy tähän nimeen lienee ulkopuolisten suhtautuminen sekä lukijaliikkeeseen että lestadiolaisuuteen myöhemmin. Eräässä kirjeessä Laestadius kertoo, että Tukholmassa eräs pappi oli tahtonut toimittaa heränneitä hulluinhuoneeseen. Saman tapaista suhtautumista ilmeni myös niillä seuduilla, jossa Laestadius oli tarkastusmatkalla 1844, ja jossa hänelle Lapin Maria välityksellä avautui persoonallisen uskon tie. Näihin lukijoihin (läsare) kuului muun muassa Greta Mårtensdotter, jota viranomaiset syyttivät, kun hän oli "kirkumisella ja puheella häirinnyt yleistä jumalanpalvelusta". Gretä Mårtensdotter toimitettiin sairaalaan mielenvikaisena, mutta lääkäri lähetti kotiin, koska hänen mielestään ei näkynyt merkkejä mielenvikaisuudesta. Laestadius näyttää pitävän luonnollisena, että totuuden sanomasta samotaan sen esittäjälle: Sinä olet samarialainen ja sinussa on perkele.

Seuraavassa esitellään muutamia piirteitä Laestadiuksen ihmiskäsityksestä, jota on pidetty omanlaatuisena ja jollakin tavalla ajastaan poikkeavana.

IHMINEN ON KOKONAISUUS

Laestadius tahtoo osoittaa ihmiskäsityksessään, että ihminen on jo puhtaasti fysiologisesti jakamaton kokonaisuus, jossa ei himojen maailmassa voida rajoittaa mitään jalompaa järkisielua. Ei spiritualismi, joka: yksipuolisesti korostaa sielua, eikä materialismi, joka yksipuolisesti korostaa ruumista, voi antaa oikeaa kuvaa ihmisestä. Ihminen on jakamaton kokonaisuus. Laestadius ei käytä käsitteitä ruumis ja sielu, vaan hän käyttää termiä hermoelämä ja orgaanielämä. Nämä muodostavat kokonaisuuden, jota kannattaa elämänprinsiippi. Orgaanielämä on keskus ja hermoelämä on alistetussa asemassa. Ymmärrys, järki, tahto ja omatunto kuuluvat alistettuun hermoelämään, mutta paholaisen herättämät himot kuuluvat orgaanielämään, jonka keskus on sydän. Kun himot hallitsevat sydäntä, niin silloin ne hallitsevat myös tahtoa, järkeä ja omaatuntoa. Millainen on sydän, sellainen on koko ihminen.

Luonnollisessa, kääntymättömässä tilassa olevaa ihmistä hallitsee yksi tai useampi alhainen intohimo (passion), joita Laestadius myös nimittää perkeleiksi. Ne hallitsevat kääntymättömän ihmisen orgaanielämässä (lihassa ja veressä) ja siellä aiheuttavat tauteja, vieläpä perustavat niitä. "Ne ovat epäilemättä ne seitsemän perkelettä, jotka Vapahtaja oli ajanut ulos Maria Magdaleenasta. Ne ilmaantuvat hallitsevina taipumuksina ja haluina ihmisen tahdossa, jolta luonnollinen ihminen tavalla tai toisella tyydyttää."

Aikana, jolloin ruumiillisuus ja sielullisuus erotettiin selvästi toisistaan, Laestadius esittää ruumiin ja sielun ykseyttä, vieläpä niin, että ihmisen henkinen persoona on alistettu lihasta tulevaan himojen vaikutukseen.

Laestadiuksen mukaan ihmiselle täytyy ilmoittaa tämä alhainen tila, täytyy siis tapahtua tuo edellä mainittu: TUNNE ITSESI. Lain saarnalla herätetään ihmissydän. Katumusta ei saavuteta Laestadiuksen mielestä "ummistamalla silmät ihmisten vioilta ja virheiltä. Vanhaa Aadamia ei saa hyvällä, eikä karkeaa ihmissydäntä saa lakaista jäniksenkäpälällä. Laki on piirrettävä ihmisten mieliin teräsneulalla." Melkein jokaisessa saarnassa Laestadiuksella olikin sanottavaa ihmisille heidän synneistään. Hän puhui "rehellisille varkaille, raittiille juomareille, siveille huorille ja kunniallisilla viinaporvareille". Mutta yhtä ankarasti oli saarnattava "maailman siveille ihmisille, jotka ovat nopeita vihaamaan kristittyjä.”

Laki herättää moraalisen intohimon, mutta samalla heräävät myös moraalittomat intohimot eli, perkele tulee vihaiseksi, kun se ei saa rauhaa pesässään. Ennen herätystä intohimot makaavat kuin kapalossa, käärittyinä kuolleen uskon pumpuliin. Nyt heräävät kaikki intohimot. Sydämessä syntynyt taistelu heijastuu hermoelämään tahtoon, järkeen ja omaantuntoon. Laestadius viittaa usein Room. 7: 8 olevaan ajatukseen: "Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikenlaisia himoja, sillä ilman lakia on synti kuollut." Laki panee esteen alhaisten intohimojen tielle ja se herättää tuskaa. Ihmisessä herää sovituksen tarve, kun hän muistaa synnit.

Herännyt ihminen saa omalta puoleltaan riettaan kaltaisena turvautua Vapahtajan ansioon. Toinen osa olikin: TUNNE KRISTUS. "Kun ensin herätetään kaipaus sovitukseen, niin sellaisille katuneille, epäileville sieluille "pitää saarnata Jumalan armosta ja syntein anteeksiantamuksesta.”

2. SIELUNKYVYT OVAT INTOHIMOJEN ALISTAMIA

Sielunkykyjä ovat Laestadiuksen järjestelmässä muun muassa omatunto, järki, ymmärrys, tahto ja muisti. Käytännössä sielunkyvyt eivät ole itsenäisiä, koska niiden täytyy mukautua sydämen eli intohimojen elimiin suorittaman vaikutuksen mukaan. Millainen on sydän, sellaisia ovat sielukyvyt. Sydämestä, ihmisen keskuksesta lähtevät omantunnon liikkeetkin. Sydämen tilasta johtuen omantunnon tilakin voi vaihdella suuresti. Laestadius erittelee useita omantunnon asteita.

"Sillä, jolla on NUKKUVA OMATUNTO. ei ole mitään kiusauksia, perkeleen ahdistuksia, pahoja ajatuksia, syntisiä haluja, sillä laki ei herättänyt hänessä kaikkea himoa, ja hän ei sen tähden epäile, koskaan autuudestaan." "Kun hän ei tunne perkeleitä sydämessään, silloin hänellä ei ole tietoisuutta syvästä turmeluksestaan, hän elää aina suloisessa kuvittelussa, että hänellä ei ole mitään syntiä omallatunnollaan". Laestadius mainitsee edellisestä eroavan PAHAN OMANTUNNON, joka voi alla esimerkiksi juomarilla pitkäaikaisen humalan jälkeen. Juomaria kiusaa hänen paha omatuntonsa, mutta hän ei kuitenkaan voi tulla herätykseen, koska syyttää jatkuvasti muita.

Mutta kun sydämen tila paljastuu, niin se saa aikaan HERÄNNEEN OMANTUNNON. Ihminen ei voi syyttää muita kuin itseään. Mielenkiintoinen on Laestadiuksen järjestelmässä fyysillisen ja henkisen puolen kiinteä yhteys. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet hänen lääketieteelliset auktoriteettinsa, kaksi ranskalaista lääkäriä, Bichait ja Deskuret sekä saksalainen psykologisen lääketieteen professori Heinroth. Laestadius kirjoittaa esimerkiksi heränneen ihmisen fyysillisestä käyttäytymisestä: "Sydäntuska, joka syntyy tässä taistelussa, on todellinen syy vihleille fyysillisessä sydämessä. Silloin vasta saadaan kokea perkeleen hirveää. Kiusaamista." "Sydämen lihatauluihin kirjoitettu laki vaikuttaa sydämessä supistuksen, joka aiheuttaa sen, että tällä elimellä ei ole kyllin voimaa pumpata verta aivoihin siinä määrin kuin tapahtui ennen herätystä. Sen tähden musta veri saa yliotteen aivoissa, jonka vuoksi lain alla olevat heränneet ovat kasvoiltaan. Synkkiä." HYVÄ OMATUNTO on sitten sellainen, että se ei syytä ihmistä.

Ihmisen tahto on myös alistettu. Laestadius myöntää kyllä ihmisellä olevan ulkonaisiin tekoihin nähden jonkinlaista vapautta. Ihmisellä on langenneessa tilassaan negatiivinen kyky vastustaa himojen purkaantumista. Laestadius kutsuu tätä negatiiviseksi tahdonvapaudeksi, joka kuitenkin — Laestadiuksen toteamuksen mukaan — on perin harvinaista. Moraalisesti tahto on sidottu sydämen toimintaan. "Ihminen ei voi estää kaikkia pahoja ajatuksia nousemasta ymmärrykseen, hän ei voi estää kaikkia pahoja himoja nousemasta tahtoon. Hän ei voi estää viettejä, vaistoja, intohimoja tai temperamenttia vaikuttamasta vapaasti orgaanisessa elämässä." Laestadius viittaa usein tässä yhteydessä Room. 7:19 ("Sitä hyvää, jota minä tahdon, minä en tee, mutta sitä pahaa, jota minä en tahdo, minä teen.")

Pyhän Hengen armovaikutusten kautta ihminen saa takaisin kadonneen tahdonvapautensa, jonka avulla hän vapautuu synnin herruudesta hermoelämän alueella, etteivät himot purkaudu toimintaan. Mutta orgaanielämästä niitä ei saa poistumaan. Ne ovat sieltä aina nousemassa hermoelämän alueelle, tahtoon, järkeen, omaantuntoon jne. ja siksi kristityllä ihmisellä on hirmuinen taistelu uuden ja vanhan ihmisen välillä ja siinä taistelussa täytyy nojata Vapahtajan ansioon.

Luonnollinen järki on Laestadiuksen mukaan intohimojen pimentämä ja sokea. Sillä ei ole mitään todellista tietoa Jumalasta ja hengellisistä asioista. Seuraava kappale on Kirkko- postillasta: ”Mutta minkä kaltaista ylösvalaistusta saapi sen ihmisen järki, jonka sydämessä riettaan henki vaikuttaa? Sen kaltaisesta `sydämestä saa ihmisen järki sen ylösvalaistuksen, että tämä valkeus, joka nyt on ilmestynyt, ei ole muuta kuin riettaan hengen tuohusvalkea, ja että tämä
kristillisyys on yksi villi tauti. Mutta järki saapi myös ylösvalaistuksen maksasta ja pernasta, kussa kunnian ja oman vanhurskauden rietas on laittanut itsellensä majan. Järki saapi myös ylösvalaistuksen sapesta, kussa vihan perkele asuu, ja peräsuolesta, kussa ahneuden perkele asuu."

Ihmisen täytyy kadottaa tämä luonnollinen järki ja tulla niin kuin Saulus, umpisokeaksi. "Näin se käypi kaikille, joiden silmiin Kristuksen kirkkaus äkkiä paistaa, lie tulevat ensin juuri sokeiksi: se merkitsee, että se entinen luonnollinen järki kadotetaan."

Kun kristityn sydämessä käydään taistelu hyvän ja pahan välillä, niin tätä taistelua käydään järjessäkin. Luonnollisessa tilassa olevan ihmisen järkeä määrää perkele. Samoin kristityn ihmisen järjessä perkele saarnaa epäuskoa. Uskonnollisessa mielessä järjen päätelmät ovat hyljättäviä, sillä ne ovat pettäviä ja epätäydellisiä.

3. LAESTADIUKSEN IHMISKÄSITYS ON KÄYTÄNNÖLLISTÄ

Laestadius nimittää järjestelmäänsä uskonnonfilosofiaksi. Se palvelee sovituksen salaisuutta. Hänen aatteensa sisältö oli sellainen, että se ei jäänyt vain tutkijakammioon ja harvojen ymmärrettäväksi, vaan se oli käytännöllistä. Käsitys ihmisestä ei jäänyt paperille, vaan se saarnattiin Kaaresuvannon ja Pajalan saarnastuoleista, seuratuvista ja saarnakartoista pohjolan ihmisille, jotka ihmeellisellä tavalla ymmärsivät tuon Laestadiuksen "syvemmän idean" eli sovituksen ja tulivat sitten "riettaan kaltaisena" turvautumaan Vapahtajan ansioon ja "Kunnian Herra pääsi kulkemaan ylhäältä alaspäin ja niin laveammalta sydämestä ymmärrykseen, ymmärryksestä omaantuntoon, omastatunnosta tahtoon, tahdosta oikeaan elämään."

Kun meidän aikamme puhuu ihmisestä ja hänen mahdollisuuksistaan, niin aikamme keskellä Pohjolan herättäjän raamatullinen näkemys muistuttaa ihmisen syvää alennusta uskonnollisessa mielessä. Tarkoitus on se, että ihminen tuntien alennuksensa, rientäisi elämän veden lähteille syntienanteeksiantamusta omistamaan uutena voimana.

Pekka Kinnunen
Päivämies 8.12.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Marras 2018, 17:41

Rovasti Lars Leevi Laestadiuksen varoittava sana (keski-) oluen käytöstä
Juopottelu on syntiä juomatavasta riippumatta


ROVASTI L. L. LAESTADIUS aloitti taistelun väkijuomia vastaan ennen herätykseen tuloansa, jonka jälkeen hän sanoi, että "taistelu viinan lohikäärmettä vastaan on nyt siirtynyt maasta taivaaseen." Esimerkillänsä vaikuttaakseen seurakuntaansa hän itse luopui väkijuomien käytöstä. Ensin hän oli jättänyt Finkkelin (meille tuntematonta väkijuomalaatua), sitten tislatun paloviinan, sitten punssin ja totin ja lopulta viininkin. Myöskin hän lupasi luopua oluen nauttimisesta, ( jota tosin ei ollut hänen kodissansa) "jos tämä häiritsee raittiuden vastustajien omiatuntoja". Niin hän tekikin. (Kaarlo Castren: Lars Levi Laestadius s. 55 ). Tässä näyttää käyneen sillä tavalla, että Laestadius olisi ehkä käyttänyt olutta, joka ei liene sanottavasti sisältänyt alkoholia, mutta nyt vastustajat saivat tästä aiheen sanoa, että oluttahan itse rovastikin juopi ja näin ollen oli parhain ratkaisu luopua tästä mielijuomasta. ”Sen tapaiset innokkaat raittiusmiehet kuin Henrik Renqvist ja Lars i Lestadius olivat ensin myös ajatelleet voivansa toimia juoppoutta vastaan luopumalla itse viinin käytöstä. Mutta he olivat tehneet sen kokemuksen, ettei tällainen raittiustoiminta voinut onnistua meidän oloissamme. He olivat aikoinaan tulleet ehdottoman raittiuden kannalle." (Yrjö Alanen: Gustaf Johansson s. 148.)

viinan turmelevaisuudesta puhuessaan Lestadius ihmettelee, miten Suomen heränneet voivat sietää tätä..p . . _ : ksta,," joksi hän sitä nimittelee, tehdäkseen sen kyllin vastenmielisiksi. Kaikkein enimmän hän ihmettelee sitä, että kuulopuheen mukaan herännäisyyden siihenastinen päämies, Paavo Ruotsalainen, otti useitakin ryyppyjä päästäkseen saarnavireeseen. Se oli Lestadiuksesta siksikin ihmeteltävää, kun hänen vakaumuksensa mukaan viinan henki karkottaa Pyhän Hengen. Tästä oli rovasti saanut omakohtaista kokemusta jo kristillisyytensä ensiaskeleilla ollessaan. "Lestadius oli aivan tavallinen pappi Kaaresuvantoon (v. 1826) tullessaan ja kauan aikaa voimatoin herättämään juoppouteen vajonnutta kansaa. Äititkin lojuivat puolille päivin juopuneina ja lapset itkivät äänensä käheiksi hoidon puutteessa, kertoo Lestadius. (A. Laitinen: Muistosanoja Lapin kristillisyydestä. v. 1926 s. 6)

VUONNA 1842 Lestadius sairastui rintatautiin ja luuli kuolevansa. "Minulle kuolemanpelko oli silmänvoidetta. Silmät avautuivat sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen nähden. – – Siitä ajasta lähtien ikään kuin korkeampi voima veti väkisin tuntemaan, että oma ja muitten herätys ei ollut oman tahtoni vaikuttama. — — En tosin kadotusta nähnyt niin selvään kuin moni heränneistä on sen nähnyt, vaan asia on sen nähnyt, vaan näin sen kumminkin hengessä. Näin myös seurakunnan olevaa huonossa tilassa. Ryypittiin ähmissään niin pian kuin oli tultu ulos kirkosta. Ja itse seurakunnan lukkari, joka oli suurin kapakoitsija seurakunnassa, asettui usein vastapäätä kirkon ovea ja otti taskumatistaan aika ryypyn ihan seurakunnan nähden ja sen hän teki näyttääksensä, ettei hän välittänyt kuninkaallisesta kiellosta eikä siitä saarnasta, jonka oli vastikään kuullut. Vielä talvella 1842 ei ollut yhtään raittiuden ystävää seurakunnassa. (Myöhempi tutkimus on osoittanut, että Pekka Juhonp. Pilto oli tehnyt raittiuslupauksen v. 1843) paitsi Pilto, jonka tapauksen minä paremman muiston ja hyvän esimerkin vuoksi kuulutin kirkossa. Niin suuren huomion tapahtuma herätti, että suurkapakoitsija tuli seuraavana sunnuntaina ja tahtoi, että kuulutus peruutettaisiin, koska Pekka Juhonp. Pilto oli rikkonut lupauksen samana päivänä kun se kirkossa kuulutettiin. — — Mutta minä en ollut kiireissäni kuulutusta peruuttamaan ennen kuin olin kuullut asian oikean laidan. Pilto ei ollut rikkonut lupaustaan, vaan oli juonut lasin punaista viiniä veljensä häissä. Lestadius lupaa omalta kohdaltaan: "Jos he vielä pitävät syntinä, että juon lasin sahtia, niin tahdon siitäkin lakata — —.

TALVELLA 1844 Lestadius tuli Åselen seurakuntaan pitämään tarkastuksia ja täällä hän tapasi muutamia maltillisempaan suuntaan kuuluvia lukijaisia ja niiden mukana Marian, joka ehtoosaarnan kuultuansa tuli puheilleni ja avasi koko sydämensä minulle. Tällä yksinkertaisella tytöllä oli armonjärjestyksestä kokemuksia, joita en koskaan ennen ollut kuullut. Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja etsiäksensä valkeutta pimeydessä. Vaeltaissansa hän oli vihdoin tullut Noran pastorin Brandellin luokse. Kun tyttö avasi hänelle sydämensä, niin Brandell vapautti hänet epäilyksistä ja tyttö tuli saatetaksi elävään uskoon. "Ja minä ajattelin: Tässä on muuan Maria, joka istuu Jeesuksen jalkojen juuressa. Ja nyt vasta - ajattelin minä — nyt näen tien, joka viepi elämään, se on ollut minulta salattuna, kunnes sain puhella Marian kanssa. Hänen yksinkertaiset kertomukset vaelluksistansa ja kokemuksistansa teki niin hyvän vaikutuksen sydämeeni, että minullekin valkeus koitti. Minä sain sinä iltana, minkä vietin Marian seurassa, tuntea taivaallisen ilon esimakua. Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta. Olen muistava köyhää Mariaa niin kauan kuin elän, ja toivon kohtaavani hänet kirkkaammassa maailmassa toisella puolen hautaa. ( L. L. Lestadius: Huutavan ääni korvessa s. 34 s.) „

NYT tulemme kohtaan, josta edellä on jo mainittu ja Lestadius kertoo näin: "En vielä silloin ymmärtänyt, kuinka tarpeellista papin oli olla aivan raitis, jos hän aikoo menestyksellä toimia kristillisyyden hyväksi. Vuonna 1844 10 päivä tammikunta, joka on syntymäpäiväni, oli Etelän Lapin papisto kokoontunut erityiseen huoneeseen Åselen pappilassa, juodaksensa jäähyväismaljan markkinahälyn jälkeen. Minä olin tosin erotettu tästä supistetusta seurasta, isäntä ei varmaan tietänyt, hyväksyinkö vai en jäähyväismaljaansa. Tulin kuitenkin sisälle huoneeseen ottamaan hyvästit isännältäni ja en voinut välttyä saamasta osaa heidän maljastaan. En tosin juonut silloin kuin yhden lasin punssia, mutta se teki minulle sangen pahaa, ja sen tähden tiedän omasta kokemuksestani, että alkoholin saastainen henki saattaa murheelliseksi Pyhän Hengen, missä tämä on työnsä ihmisessä alkanut. En sen tähden ihmettele, että moni heränneistä on joutunut omantunnon vaivaan yhden viinaryypyn tähden. "Viinaperkele on kuin komentaja muihin perkeleihin nähden ja monta törkeää rikosta on juovuksissa ollen tehty." (E.m.t.)

Edellä oli viittaus kuninkaallisesta säädöksestä eli täydellisestä kiellosta viinan kuljettamisesta Lappiin, mutta tämäkään ei tilannetta saanut korjaantumaan. Ei myöskään tässä Lestadiuksen raittiustaistelussa ollut voimassa olevat lait auttamassa voittoon. Samoin nytkään ei uudistettu väkijuomalaki oikeuta kristittyä käyttämään vapauttansa väärin keskioluen käytössäkään. "Älkää juopuko viinistä, josta paha meno tulee, vaan olkaa enemmin täytetyt Pyhällä Hengellä." Asiaa ei tee sen luvallisemmaksi siistit juomatavatkaan, joihin nojautuen ulkonainen laki pyrkii kansaan vaikuttamaan.

Paavali sanoo Timoteukselle: "Älä silleen vettä juo, vaan nautitse jotakin viinaa sydämes tähden ja että myös usein sairastat. Edellisessä lauseessa on sanottu: "Pidä itsesi puhtaana." Silloin häntä ei ole käsketty juopottelemaan. Kokemuksenaan kristityt ovat kertoneet, että jos pidetä Lääkkeenä vaikkapa miedoimpiakin juomia, niin sairaus ei hellitä ennen viimeistä pisaraa ja lisää täytyy saada. Siis paranemisesta ei ole toivoakaan. Myös lääkevarastot ovat tulleet Timoteuksen päivistä monipuolisemmiksi. Alkoholi jatkuvasti käytettynä turmelee terveyden, mutta ennen kaikkea synnin tähden menee omantunnon rauha. "Nuhtele niitä, jotka syntiä tekevät, kaikkein kuullen, että muutkin
pelkäisivät."


U. Kallunki
Päivämies 5.2.1969


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 24 Marras 2018, 17:41
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron