Antti Koukkari: Sielu kaipaa jatkuvaa puhdistusta

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Antti Koukkari: Sielu kaipaa jatkuvaa puhdistusta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Marras 2009, 10:30

Sielu kaipaa jatkuvaa puhdistusta

(Joh. 13: 1 - 17)
Tämän nyt luetun evankeliumin kertomuksen me jo vanhastaan tiedämme sisältävän jumalanvaltakunnassa suoritettavan sielunhoidon käytännöllisen ohjeen. Siinä avataan eteemme Herran Jeesuksen viitoittama tie taisteluun syntiä vastaan tässä synnin maassa, aina lopulliseen voittoon asti. Tämä ohje ja sen mukainen kilvoitus, on Jeesus-opettajan jättämä jälkisäädös omille oppilaillensa, yhteisellä jäähyväistunnilla, jolloin Jeesus tiesi ”hetkensä tulleen." Siksipä tämä sielunhoidollinen jälkisäädös, onkin Jeesuksen sydänrakkauden sanelema hetkellä, jolloin hän jo tiesi Juudas Iskariotin syvän lankeemuksen petokseen, ja heidän muiden sortumisen pimeitten voimien lähestyvässä suurhyökkäyksessä. !
Kaikkien heidän oli jo etukäteen tarpeellista tietää, miten sortumisesta noustaan uuteen taisteluun, kilvoitukseen ja voittoon. Juuri siitä syystä, että hän tajuaa synnin karun todellisuuden, hän pyytää havaintotunnillaan istuttaa oppilaidensa mieliin kuvan todellisesta kristillisyydestä, jossa ei
pyhityshaaveilussa tuijoteta taivaalle silmien sokaistumiseen asti, vaan jossa nähdään se karu tosiasia, että täällä maan päällä "synti aina tarttuu, ja tekee hitaaksi." Tästä kuolettavasta saastasta selviydytään vain sen pesemisen neuvoin, jonka Herra Jeesus omillensa opetti ja sääsi: "Jos minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat"; "jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette". Suuri ja lopullinen voitto — autuus – odottaa sitä iäisyysmatkamiestä, joka arkisen vaelluksensa saa vaeltaa Jeesuksen omien pesemin jaloin.

Ketä Kristuksen hoito loukkaa?

Mutta on jotakin, mikä tässä sielunhoidossa loukkaa ihmismieltämme, ja saa meidät epäilemään koko Herran Jeesuksen sielunhoidon pätevyyttä. Tämän maailman hengelliset ja pyhät ovat Kristuksen päivien alusta alkaen kysyneet päätään kallistellen: "Eikö tuo ole pinnallista?" "Eihän tuossa ole syvyyttä, ei riittävää synnintuskaa, ei myöskään kyllin kiivasta syntivihaa!" Ja niin sai Herra Jeesus, jo lihansa päivinä kantaa "syntisten kanssa syövän ja juovan" opettajan mainetta. Kun syntiset ja publikaanit sankoin joukoin parveilivat Jeesuksen ympärillä, kaljottivat fariseusten ja kirjonoppineiden kirkot tyhjinä ja kylmillään, niin että heidän täytyi oikein varta vasten lähteä metsästämään yksityisiä synnintekijöitä. "Itse teosta" he tapasivat kerran erään avionrikkojan naisen. Tapauksesta kertoo evankelista Johannes 8. luvussa.

Nämä kansan uskonnollisen ja siveellisen puhtauden vartijoiksi paisuneet papit raahasivat tätä vaimoraukkaa Jeesuksen luo. Aikomuksenaan heillä oli tutkia oikein käytännössä, oliko nasarealaisella opettajalla ja kansanvillitsijällä kylliksi jyrkkä taisteluasenne syntiä vastaan, kuten luulivat itsellään olevan. He halusivat synnin näyttämisellä järjestää nasarealaielle opettajalle hengellisen syventämistilaisuuden. He tahtoivat sanoa Jeesukselle: "Sinun höllä evankeliumisi ei sovi näille nimieilisten syntien tottuneille harjoittajille!
Eikö sinun pitäisi ottaa lujempi ote heihin! Muistatko ohjelmapuheesi Nasaretissa, jossa sanoit tulleesi "Julistamaan Herran otollista vuotta!" Etkö myönnä itsekin, että liian varhain tälle "avionrikkoja sukukunnalle," olet hyvää sanomaa julistanut! Herätystä ja syventämistä tämä kansa ensin kaipaa, ja sitten vasta evankeliumia!" Ja kun Jeesus aluksi oli vaiti, luulivat he hänet mykistäneensä valppaalla siveyskiivailullaan.

Valhekuori

Mutta Jeesuksen edessä ihmismielen valhekuori murskaantuu, ja terävä miekka satuttaa syntisen sydämen. Hän nosti katseensa heihin, ja sanoi heille: ”Joka teistä on synnitön, heittäköön ensinnä kivellä häntä.” He jäykistyivät kauhusta, kun hän mittaa heille heidän käyttämällään mitalla: hän ottaa käsiteltäväkseen tuomarit samalla kertaa, kuin tuomitun. Pappien synneistä puhutaan samassa yhteydessä huorin tekijän seurakuntalaisen synnin kanssa. Häpeissään he huomaavat, että heidän tuomitsemansa nainen on tosin syyllinen huoruuden syntiin, he itse siihen, ja lisäksi riettaaseen synnin salailuun, ja koko siltä pohjalta nousevaan, kunnianhimoiseen siveyskiivailuun.

Koko heidän uskonnollinen intoilunsa osoittautuu näin ollen mätäpohjaiseksi. Niinpä kivet kirposivat heidän käsistänsä, ja he häipyivät yksi toisensa jälkeen Jeesuksen seurasta, ja väärän kunnian tähden rakensivat vuoteensa helvettiin. Mitenkä toisin olisikaan heidän käynyt, jos Jeesus olisi saanut heidät loppuun asti "kylvettää," ja vielä sittenkin olisivat tulleet osallisiksi siitä jalkojen pesusta, jota täällä maan päällä, Jeesuksen opetuksen mukaan hänen opetuslapsensa vielä tänäänkin toinen toiselleen suorittavat. Papeistakin olisi tullut autuaita!

Vaimon Jeesus sai kylvettää puhtauteen asti. Kieltämättä, rakkaat ystävät, se kylvettäminen tapahtui yksinkertaisesti. Siinä käytiin vaimon ja Jeesuksen välillä vain pari sanaa käsittävä sielunhoidollinen keskustelu, joka päättyi Sielunhoitajan sanoihin: "Niin en minäkään sinua, tuomitse, mene äläkä silleen syntiä tee!" Näennäisesti Herra laski hänet käsistään, mutta sitä, etteikö tämä nyt, tästä alkaen puhtaudessa kilvoittelisi hänen seurassaan, ei Herra lainkaan epäillyt.

Älä jää yksinäisyyteen!

Miten tärkeä syytös itse Jumalaa vastaan, onkaan se ajatus, että evankeliumi muka vapauttaa uskovan kaikenlaatuiseen riettauteen. Sitä ei evankeliumi tee, vaan se, että pahasta omastatunnosta päästetyt sielut jäävät yksinäisyyteensä, ja jäävät näin ollen vaille jalkojen jatkuvaa pesoa siinä majatalossa, jonne Laupias Samarialainen meidät, tässä maailmassa rosvotut ja piestyt raukat kantoi. Siksipä Jeesuksen suorittama sielunhoito aina pyrkiikin kokoamaan hoidettavat samaan hoitohuoneeseen, kuten Lutherkin asian näki, laatiessaan kolmannen uskonkappaleen selityksen. Yhdenkaltaiset kokemukset ovat apostoli Johanneksellakin, kun hän lausuu: "Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme, emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”

Elämä tässä yhteydessä on vaeltamista avoimin tunnoin ja avoimin silmin. Siinä tunnetaan usein katkerastikin synti, ja sen voima, mutta toisaalta siinä tunnetaan ainoa voima taistelussa syntiä vastaan: Kristus ja hänen verensä evankeliumi. Niinpä Herra Kristus, ei ainoastaan osoita meissä löytyvän synnin elimellistä voimaa ja valtaa, vaan hän auttaa meidät myöskin pysymään voitolla tässä uskonkamppailussamme. Siksihän sinun, rakas veljeni ja sisareni, niin usein on valitettava monia kiusojasi, jopa lankeemuksiasikin. Siksihän sinä myös niin usein epäilet kristillisyyttäsi. Nytkin sinä kuuntelet valtakunnan vapaata evankeliumia vain toisten uskovien sydämiin, omaasi et jaksa uskoa.

Epäillessäsi sinäkin ajattelet, että Jeesuksen sielunhoitoneuvo on pintapuolinen. Etkö sano usein näin: "Kyllä tuon ja tuon sopii uskoa noin vapaasti ja lapsellisesti, mutta minä poloinen olen niin viheliäinen raukka, että tarvitsisin ensin todellista Herran kuritusta, ja siten mahdollisesti voisin minäkin omistaa itselleni Kristuksen sovintoveren armon?"

Kunniakysymys?

Näinhän mietiskeli Pietarikin, kuten tekstimme kertoo. Aluksi hän näkee Jeesuksen sielunhoitotyön vain kunniakysymyksenä, kuten vielä tänäänkin tapahtuu monissa hengellisyyksissä, jotka pyrkivät nekin muka olemaan kristillisyyttä. Monen touhun ja kauniin haaveilun merkeissä nöyrrytään tekemään kunniaa Jeesukselle, ja hankkimaan hänelle tunnustusta maailmalta. Näinhän Pietarikin kunnioitti Mestariaan, eikä olisi suonut, että Herra polvistui hänen jalkojansa pesemään. Kun sitten Mestari sanoo: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osallisuutta minun kansani," herää Pietari käsittämään, että juuri tähän sielunhoidolliseen pesoon kätkeytyy koko hänen elämisensä mahdollisuus. Oman heikkoutensa sinä hetkenä tuntien Pietari vapisee tuon Mestarin sanan edessä: ”Vastedes olet sen käsittävä." Hän muistaa monet lankeemuksensa, ja aavistaa nyt, tulevaisuudessakin lankeavansa. Ja nyt hän päättelee:` "Koska olen tällainen kurja, niin Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää.
Pietari olisi tahtonut nyt, omalla kohdallaan syventää tätä Mestarin sielunhoitoneuvoa. Sillä jalat olivat juosseet syntiretkillä, kädet tehneet monta syntitekoa ja pää punonut saastaisiakin syntisuunnitelmia. Niin luihin ja ytimiin asti olisi tuon peson painuttava hänessä, näin hän arveli. Eikö tuo Pietari ole sinun veljesi vaivassa, rakas kuulijani, sinä, joka ahkeroit raahustaa kaidalla elämän tiellä. Etkö nytkin siinä kirkon penkissä istu kuin syntinen vaimo riettaittesi ja fariseustesi raahaamana?

Eikö katala kiusaaja sinulle nytkin uskottele: parempi sinun pitää olla, uskoaksesi noin kalliin sanoman; olethan noin peräti huonona häpeäksi Kristukselle ja hänen seurakunnalleen! Voi, epäilevä veljeni ja sisareni, ei ole meillä kunniasta kysymys kristillisyydessämme, ei kunniasta vaan elämästä. Alistumalla uskoon, sinä teet korkeimman kunnian hänen nimelleen, "jossa ainoassa meidän on pelastuminen". Niin, usko nuo epäilyksesikin, kuten muutkin syntisi anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Perille asti

Mutta Herran Jeesuksen sielunhoitotyö meissä ei pysähdy vain tähän, kuten pimeä maailman hengellisyys luulee. Osallisuus Jeesukseen säilyy uskovansa Pyhän Hengen kuuliaisuudessa. Herran Hengen laki on lähtemättömästi painettu Jeesuksen veren korjaaman kilvoittelijan sydämeen. Siksi tämä Henki neuvoo, nuhtelee ja opettaa, "valaisee ja pyhittää ja ainoan oikean uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa varjelee ja pelastaa." Jeesuksen koulun käyneitä odottaa voitto taivaassa. Armoistuimen Herra, jonka kanssa he täällä ajassa tekivät tuttavuutta, tuntee heidät vielä kirkkaudessaankin. Kun he sinne saapuvat taistonsa päättäneinä: "Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta, jotka ovat vaatteensa pesseet, ja valkaisseet Karitsan veressä.”

Vielä tänään ovat avoinna kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan Siionin pesolähteet. Niistä, Kristuksen avatuista haavoista, me löydämme puhtauden ja pyhyyden voiman. Niiden tunnossa tunnemme synnin syvyyden, mutta myöskin evankeliumin voiman.
Siksi elävä kristillisyys ei pyri etsimään voimaa ja pyhyyttä synnin tonkimisesta ja katselemisesta. Kristillisyyden julistus on tosin aina sanonut synnin synniksi, mutta syvällekin sortuneelle on "armossa varaa ja veressä voimaa," nousta ylös uuteen elämään. "Armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta". Armon valossa matkaavan kristityn täytyykin usein nähdä itsensä monissa viallisena raukkana. Siksipä hän kaipaakin alituista jalkojen pesoa. On kallis asia, että Herra Jeesus on peson meille säätänyt, ja kehoittanut sen turvin vaeltamaan. Amen.

Edesmenneen kirkkoherra Antti Koukkarin saarna Oulun vuosikokousseuroissa v. 1942.

Päivämies helmikuun 8 päivänä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron