Vanha O.H Jussilan kirjoitus

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Vanha O.H Jussilan kirjoitus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Tammi 2007, 12:39

Koneeni muistista löytyi joskus viime talvana sinne tallentamani vanha O,H Jussilan kirjoitus. Ajattelin siitä ottaa mahdollisesti muutamia katkelmia Lakia käsittelevään keskusteluun. Ensin laitan sen kuitenkin kokonaisuudessaan tänne luettavaksi. Se on julkaistu 1953 Maitojyvä lehdessä, digitaalimuotoon ja nettiin sen on muokannut Timo Holma, kuten kirjoituksen lopusta voi lukea. M A I T O J Y V Ä 1953

Julkaisija: LAESTADIOLAISTEN YLIOPPILASKOTI
Vammala 1953, Tyrvään Kirjapaino Oy
Sivut 3 - 8

Vangituille vapautusta - sidotuille päästöä
Satavuotismuisto. Kirjoittanut O. H. Jussila



"Oikein minun sydämeni on liikkunut, vieläpä huutanut kiitosta Jumalalle evankeliumin kalliista lahjasta, sen kalleimmasta ytimestä, että Jumalan armollinen isänsydän on avattu köyhien sielujen turvapaikaksi ja ettemme me itse, eivät itkumme ja huokauksemme ole avanneet armon ovea, vaan Jumala paljasti ja vielä paljastaa iankaikkisen rakkautensa Jeesuksen verihaavojen kautta, ja on ankkuroinut uskomme niin lujalle perustukselle, että se kestää. Uskomme ankkuri on kiinnitetty Jumalan valtaistuimeen, jolle Kristus, Voittaja, on korotettu." (Kirjoittajan kirjeestä.)

Kun rovasti Lauri Leevi Laestadius kevättalvella 1849 muutti Kaaresuvannosta Pajalaan, voimakas herätys oli vaikuttanut hänen jättämällään työmaalla puoli neljättä vuotta ja levinnyt muihinkin Lapin seurakuntiin. Myös Pajalassa, joka ei ollut enää Lappia, vaan Länsi-Pohjaa, herätys liikkui maakylissä. Entistä ilmeisemmäksi tuli nyt Laestadiukselle heränneiden jatkuvan sielunhoidon tarve, sillä syvään hätään vajonneille oli käynyt polttavaksi kysymys pelastusvarmuudesta. Tämän tajusi Laestadius, mutta vielä huolestuneempia olivat eräät rovastin työkumppanit, jotka toimivat varsinaisen rahvaan keskuudessa.

Näistä olivat lahjakkaimpia Juhani Raattamaa sekä Erkki Antti Juhonpieti, jonka Laestadius sai "oikeaksi kädekseen" muutettuansa Pajalaan. Erkki Antti oli Laestadiuksen työtovereista alunpitäen enimmin Raamattuun perehtynyt. Sekä kirjalliset lähteet että alkuherätyksen kristittyjen muistelut todistavat, että hänellä myös oli alunperin evankelisempi uskonkäsitys kuin alkumyrskyjen ajan saarnaajilla. Erkki-Antin vaikutus tulikin olemaan ratkaiseva herätysliikkeen opilliseen seestymiseen, erikoisesti silloin, kun sisäisen pakon vaatimana heräsi kysymys siitä, mitä tietä Jumala antaa pelastavan armonsa ja syntien anteeksiantamuksen hätääntyneelle sielulle.

Jo Laestadiuksen toimiessa Kaaresuvannossa oli heränneiden keskuudessa esiintynyt "armon merkkejä", näkyjä ja ilmestyksiä. Laestadius itsekin oli niitä saanut, samoin Raattamaa ja Erkki-Antti. Pajalan seurakunnan alueella ja muuallakin niitä esiintyi siinä määrin, että kehitys näytti vievän hurmosherätykseen. Huolestumista aiheutti havainto, että siihen liittyvä henkinen jännitys herpaannutti. Sen purkautuminen "armon merkkinä" saattoi nostaa riemuntäyteisiin tunnetiloihin, mutta ei kyennyt antamaan tosi vapautta ja sielun rauhaa. Hätääntyneitä synnintunnustajia kehoitettiin "uskomaan Jeesus sydämeen" ja sitten annettiin todistus, että he olivat Jumalan lapsia. Kehoitettiin "seuramaan Jeesuksen askelia yrttitarhasta Pääkallonpaikalle" ja itkevän Marian seurassa odottamaan, että Jeesus ilmestyisi elävänä "kuoleman haudasta". Mutta kaikki tämäkin oli samalla yksilöllisen mystiikan linjalla.

Silloin tuli ratkaiseva käänne: Päästiin käsittämään, että Jumalan elävä seurakunta on Jumalan käyttämä ilmoituksen kantaja ja Hänen äänitorvensa, jonka tehtäväksi Jumalan armahduspäätöksen julistaminen on annettu. Korostus Taavetin.

Ajankohdasta, jolloin synninpäästöä liikkeen piirissä j u l k i s e s t i alettiin julistaa, tutkijat ovat tulleet eri tuloksiin. On mainittu myöskin vuosiluku 1853. Kirjallisista lähteistä ja useiden henkilöiden haastatteluista pitkien aikojen kuluessa kokoamani viitteet ovat antaneet minullekin saman tuloksen.

Kirjallisista lähteistä on J. Raattamaan "toinen kanssapuhe Kristuksen seurakunnalle", kirjoitettu Jellivaaran Ullatissa 28/2 1854. Se on vanhin kirjallinen merkintä siitä, että Raattamaa vuoden 1854 alkupäässä katsoi tarpeelliseksi tiedoittaa uudesta löydöstä ja sen käytäntöönottamisesta. Sitten on Siionin Lähetyslehden 1. ja 2. numeroissa v. 1923 nimim. Sanankuulijan kaksiosainen kirjoitus "Kristillisyydestä Lapissa ja Peräpohjolassa". Lehden silloisena toimittajana tiedän, että Sanankuulija oli H e i k k i J o l m a Pellosta, jolta minulla on runsaasti myös haastattelutietoja. [1 Tässä yhteydessä korjaan v:n 1950 Maitojyvässä olleen kirjoitukseni huolimattomuusvirheen: Ruotsin Alatornion Mattilan kylän Ojalan taloon ei muuttanut Iisakki Kangas, vaan Iisakki J u u s o (Kraatari Iisakki). Ensinmainittu oli myöhemmin kahdeksan vuotta lankeemuksessa ja meni parannuksen armon jälleen saaneena Amerikkaan. Saarnaajana seurakunta ei häntä enää käyttänyt. (Vrt. Sanomia Siionista v. 1892 s. 12).] Kevättalvesta 1849 saakka, jolloin Laestadius muutti Pajalaan, Jolma seurasi kiinteästi herätyksen kulkua, ja hänen muistitietonsa ovat osoittautuneet varsin tarkoiksi. E.m. kuvauksessaan hän sanoo: "Heikki Parkajoki saarnasi Könkäisen kirkolla Juhannusjuhlassa noin 1854 pelkäämättä uskosta ja syntien anteeksi saamisesta Jeesuksen nimen ja veren kautta".

Tästä voimme todeta kaksi asiaa. Ensiksi, että Könkäisten kirkkojuhlilla juhannuksena kuultiin syntien anteeksiantamuksen julkista julistamista Parkajoen suusta. Ajankohta, noin v. 1854, vain ei ole täsmällinen.

Haastattelutietoja on myöskin S. Paulaharju tallentanut, ja Martti E. Miettinen on niitä käyttänyt teoksessaan "Lestadiolainen heräysliike". Niistä tässä kaksi. Helena Ollintytär Parkajoki muisteli tapahtumaa hänen ollessaan viiden vuoden ikäinen. Laestadius piti ensi kertaa seuroja Kitkiöjärven Tuomaan talossa (n. 3 km Muoniosta länteen). Oli kesäaika, niin että Laestadius saarnasi pihalla suurelle seuraväelle. Vaikka kuulijoiden joukossa oli raskaalla tunnolla olevia, hän ei julistanut heille henkilökohtaista synninpäästöä. Tallin ylisillä naiset tunnontuskissaan parkuivat ja vieriskelivät lattialla. Lapset, niiden joukossa mainittu Helena, kiipesivät portaille katsomaan näitä naisia. M a r i a P a r k a j o k i, joka toimitti lapset pois, t o d i s t i t a l l i n y l i s i l l ä s a l a a s y n n i t a n t e e k s i näille vaikeroiville vaimoille. - Lisäksi on Hilta Parkajoen kertomus: "R a a t t a m a a o n S a k o n t a l o s s a K i t k i ö j o e s s a e n s i k e r r a n j u l i s t a n u t p ö y d ä n

t a k a a s y n n i t a n t e e k s i seiniä myöten. Silloin oli kauhean suuret seurat Sakon talossa. Matarengista (Ruotsin Ylitornion kirkolta), Tärännöstä, Jellivaarasta, Kittilästä oli ihmisiä Sakon talossa. - - - Kolme riihtä lämmitettiin lämpimiksi, niissäkin oltiin yötä. - - - - Oli saarnamiehenä myös Parka-Heikki. Ja täällä on silloin kristillisyys tutkittu, ja sitten on synnit julistettu anteeksi. Raattamaa sen aloitti. Laestadiuksella se on ollut semmoista papinhoitoa. Mutta Kitkiöjoessa se tutkittiin sitten Sakon talossa ja kattottiin", jatkaa Hilta Parkajoki, "että ihmisillä on oikeus Jumalan puolesta tojistaa synnit anteeksi."

Lähetyskoulun tilikirjojen perusteella on voitu todeta, että Raattamaa piti kouluansa Kitkiöjärvellä ensimmäisen kerran kesäkuussa 1853, ja että Maria Parkajoki, koulun taloudenhoitajana ja varsinkin naisten sielunhoitotyöhön osallistuneena, oli hänen mukanaan. Myöskin kertojan oman iän määrittely täsmällistää vuosiluvuksi 1853. Tämän mukaan siis L a e s t a d i u s e i s i l l o i n v i e l ä k ä y t t ä n y t s y n n i n p ä ä s t ö ä,

m u t t a s e n k ä y t t ä m i s e s t ä o l i t i e t o e r ä i s s ä h e r ä n n e i d e n

p i i r e i s s ä. Edelleen: sitä ei käytetty julkisesti, mutta Heikki Parkajoen Maria-sisar käytti sitä s a l a a. - Hilta Parkajoen kertomus taas vie meidät saman vuoden joulukuun loppupuolelle tai seuraavan vuoden alkuun. Sillä voidaan todeta, että Raattamaa todellakin silloin piti koulua Kitkiöjoen kylässä, aikaisemmin mainitun Kitkiöjärven lähistöllä. Siis vuoden 1853 joulukuun loppu- ja vuoden 1854 alkupuoliskojen välissä synninpäästön käyttäminen oli tullut j u l k i s e k s i asiaksi.

Mutta mitä muuta oli vuonna 1853 tapahtunut? Heikki Jolman muistelun mukaan Heikki Parkajoki julisti juhannusjuhlilla j u l k i s e s t i synninpäästön sanaa. Seuraavat lisätiedot osoittavat, että Jolman maininta juhannusjuhlasta "noin v.1854" on täsmällistettävä vuodeksi 1853. Ensiksikin Heikki Jolma itse kertoi minulle keväällä 1913 seuraavaa: "Erkki-Antti ei alussakaan saarnannut tuomioita, vaan oli alunperin evankeliumillinen". Kysellessäni syntien anteeksiantamuksen julistamisesta, hän selosti sitä näin: "Erkki-Antti kertoi minulle, että Parka-Heikki oli alkanut saarnata j u l k i s e s t i uskosta ja syntein anteeksisaamisesta. Hän oli Raattamaan kanssa ollut siitä yksimielinen alustapitäen. Parka-Heikillä oli kaksi sisarta, Eeva ja Maija, jotka olivat Heikin vertaisia eivätkä antaneet perää maailmalle eivätkä perkeleelle. Kun Laestadius oli saanut kuulla, että Parka-Heikki saarnasi uskoa ja syntien anteeksiantamista, hän oli sanonut: "Parka-Heikki se saarnaa uskosta kreetille ja pleetille." [ 2 Vrt. 1. Kun. 1:38. "Kreetit ja pleetit"- sanontaa käytettiin ruotsinkielessä samassa merkityksessä kuin suomenkielen "hulliaiset ja pulliaiset".] Erkki-Antti ja muut lähellä rovastia asuvat tiesivät näin tapahtuneen. Parka-Heikki tuli sitten sisarineen juhannukseksi Könkäisten kirkolle ja saarnasi sielläkin samaa julkisesti seurakunnalle.

Se ei ollut rovastiinkin vaikuttamatta. Erkki-Antti näet tuli tämän tapahduttua Pelloon ja siitä vielä alaspäin, sokea Mooses kumppaninaan ja Tärännöstä kotoisin ollut, oikein puhelias ihminen Eeva Jatko koulun ruoanlaittajana. Heidän ollessaan tällä matkalla Juoksengissa Laestadiuksen tytär Sofia kirjoitti Eevalle Juoksenkiin, että "pappa on näinä aikoina saarnannut paljon evankeliumia, erinomattain Pyhäinmiestenpäivänä, ja saman syksyn Rukouspäivänä hän myös saarnasi voimallisesti uskosta".

Tämä Erkki-Antin Heikki Jolmalle antama tieto on erittäin tärkeä sen vuoksi, että se täsmentää Parka-Heikin juhannus-kirkolla käyttämän j u l k i s e n syntien anteeksiantamisen vuosiluvuksi 1853. Molemmissa Laestadiuksen tyttären mainitsemissa saarnoissa (Uudessa Postillassa siv. 284 ja 561) on juuri tämä vuosiluku. Sisällöltään ne, varsinkin Pyhäinmiestenpäivän saarna, olivat rovastin sanankuulijoille aivan järkyttävän evankeliumihenkisiä. [ 3 Viimeksimainitsemassani Laestadius, ottaen lähtökohdaksi: "jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, on Jumala suurempi kuin sydämemme", jo nyt rohkenee heränneille sanoa: "Sinun pitää uskoman, että sinä olet vanhurskas, vaikka sinä olet rietas. Sinun pitää uskoman, että sinä olet puhdas, vaikka et ole puhdas. Sinun pitää uskoman, että Jeesus on sydämessä. Sinun pitää uskoman, että sinä olet Jumalan lapsi, vaikka olet perkeleen lapsi".]

Taivaan valtakunnan avainten e n s i m m ä i s e n j u l k i s e n k ä y t t ä m i s e n

a j a n k o h d a k s i olemme siis voineet todeta v u o d e n 1853 j u h a n n u k s e n

e d e l l i s e n a j a n, jolloin Parkajoki oli tulossa Pajalan Könkäisiin. Mutta mitä oli tapahtunut tämän ja edellä selostettujen Kitkiöjärven seurojen väliaikana?

Tätä asiaa koskevissa muistiinpanoissani on vielä kaksi Erkki-Antilta kuultua kertomusta.

Toinen niistä on Ruotsin Ylitornion entisen kätilön ja rokottajan M a t i l d a F o g m a- n i n, toinen saarnaaja V i k t o r D y h r i n antama. Ensin mainittu oli Laestadiuksen läheinen ystävä - kerrankin hän oli kolme viikkoa hänen vieraanansa - ja Erkki-Antin luotettu, kristillisyyden keskeisimpiä henkilöitä koko Tornionlaaksossa. Viktor Dyhr taas oli kuulunut Haaparannalla leskirouva Angelika Laestadiuksen oppilaihin. [ 4 Angelika Laestadius oli L. L. Laestadiuksen miniä ja hänen veljensä Petruksen tytär. ] Rouva Laestadiuksella oli ollut tapana viedä koulunsa oppilaat Erkki-Antin vuotuisilla Haaparannalla-käynneillä seuroihin häntä kuulemaan ja kehoittaa heitä kuulemistaan asioista vanhukselta lisää kysymään. Kun kyselin asiaa itseltään Angelika Laestadiukselta, hän oli jo iäkäs ja hänen muistinsa heikentenyt, joten hän vain totesi niin tapahtuneen, kuinka sanoin asioista kerrotun. Sen sijaan sain havainnollisia tietoja Viktor Dyhriltä, joka mm. Oskar Pekkalan kanssa oli Erkki-Antin seuroissa innokkaana kyselijänä. Molemmat olivat silloin toisella kymmenellä, lahjakkaita ja pirteitä poikia Ruotsin Alatornion Nikkalasta. Kun Erkki-Antti oli erittäin lapsirakas, saivat pojat hänet aina lisää kertomaan. Viktor Dyhr muisti kuulemansa kuin ulkoa opitun katekismuksen ja useat eri kerrat toisti sen aina samansisältöisenä.

Matilda Fogman kertoi: "Kun Raattamaa Lutherin postillasta oli käsittänyt syntien anteeksiantamisen evankeliumin ja synninpäästön voiman, Laestadius ensin pelkäsi sitä käyttää. Ensimmäisinä käsittivät evankeliumin ja syntien anteeksiantamisen neljä naista: Heikki Parkajoen sisar Eeva Muonion Ylipäästä, Ranta-Loviisa (Loviisa Ranta) Muodoslompolosta ja Vuolon Luuva (Vuolon emäntä Loviisa Vuolo), hänkin Muonion Ylikylästä. He ylistivät Jumalaa, puhuivat Laestadiukselle kauan myöhään yöhön ja saarnasivat tavattoman rohkeasti evankeliumia."

Viktor Dyhr kertoi: "Erkki-Antti sanoi olevansa viklundilaisia. Sen tähden hän oli huomannut, että herätys ankarasti laillisena meni vinoon, puhui siitä Raattamaalle ja osoitti sen hänelle Raamatulla. Raattamaa käsitti asian ja sanoi: ‘Pitää antaa tästä tieto rovastille’. Erkki-Antti vaati, että Raattamaan oli mentävä siitä Laestadiukselle puhumaan, mutta Juhani väitti, ettei hänellä ollut niin paljon Raamattua kuin Erkki-Antilla ja pakotti Erkki-Antin lähtemään. Kun hän meni Lutheruksen postilla mukanaan, rovasti kysyi: ‘Mikäs nyt on, Erik Anders, kun tuommoinen iso kirja on kainalossa?’ Hän vastasi: ‘Meillä on Juhanin kanssa ymmärrys, että on ruvettava saarnaamaan evankeliumia, niin että heränneet tunnot pääsevät synnin siteistä, sillä ellei evankeliumia saarnata, menevät heränneet helvettiin niin kuin heräämättömätkin’. Silloin Laestadius sanoi: ‘On tutkittava, mitä Raamattu sanoo’, eikä ollut ollenkaan vastahakoinen. Ja niin he tutkivat Raamattua Könkäisen pappilassa kolme vuorokautta yhteen mittaan. Ei rovasti ottanut synninpäästöä vastaan, mutta sen verran hänelle ymmärrys aukeni, että päätti: ‘Koska tämä asia on auennut näin sinulle ja Juhanille, niin freistatkaa te (s.o. koettakaa, yrittäkää), minä jatkan lain saarnaamista. Katsotaan, mikä vaikutus tulee’. Niin hän ja Juhani saarnasivat evankeliumia Kaunisvaarassa (Pajalasta 28 km miltei suoraan pohjoiseen), ja siinä vuoren kupeella on kylä. Sen teon hedelmänä oli, että ne jotka evankeliumin ottivat vastaan uskolla, tulivat riemunliikutuksiin. Mutta eivät kaikki uskoneet, vaikka olivat heränneitä ja vyöryttelivät tuskissaan lattialla, vaan jäivät katsomaan asioiden kulkua. Ulkopuoliset menivät kertomaan Laestadiukselle, että Erkki-Antti ja Raattamaa ovat tulleet hulluiksi, saarnaavat väärää oppia ja kansa hyppää ja tanssaa. Laestadius oli sanonut: ‘Olen jo kuullut ja menen asiaa tutkimaan’. Hän tuli ja oli seuroissa mukana kolme vuorokautta kuuntelemassa. Sitten hän piti saarnan tekstinään Jesajan 35. luku, jossa on kirjoitettu: ‘Herran lunastetut palajavat ja tulevat riemulla Sioniin, ja iankaikkinen ilo on oleva heidän päänsä päällä. Ilon ja riemun he käsittävät, ja murhe ja huokaus pitää pakeneman’. Ja rovasti lopetti: ‘On sanottu, että evankeliumi, jota Erik Anders ja Juhani saarnaavat, on väärä, mutta Jumalan sana osoittaa, että sidotut sielut on irti laskettava’ ja käski Erkki-Antin ja Raattamaan niin saarnata. Sillä paikalla haaraantui kristillisyys kahteen suuntaan, sillä toiset eivät päässeet kuulemaansa sydämellään käsittämään silloin eivätkä myöhemmin, kun eivät sitä hyväksyneet."

Kaikki Matilda Fogmanin Erkki-Antilta kuulemassa kertomuksessa nimetyt kolme naista - Erkki-Antti oli puhunut neljästä, mutta otaksuin neljännellä tarkoitetun sitä naista, joka perintätiedon mukaan kaikkein ensimmäisenä sai synninpäästön Raattamaalta - olivat samalta seudulta, ennen mainittujen Kitkiöjärven ja Kitkiöjoen lähistöltä ja olivat voineet olla ennen juhannusta Kitkiöjärven seuroissa. Juhannuksen aikaan he olivat Heikki Parkajoen mukana kirkkojuhlilla ja kohtasivat myös rovastin, joka oli heidän vanha rakas ystävänsä. Mutta Erkki-Antin tekemä aloite, keskustelu Raattamaan kanssa, tapahtui joskus aikaisemmin ja hänen keskustelunsa Laestadiuksen kanssa todennäköisesti edellä kerrottujen juhannusseurojen ja sen matkan jälkeen, jonka Erkki-Antti myöhemmin samana kesänä teki Pelloon. Pellolaiset eivät silloin häneltä kuulleet synninpäästön käytöstä, vaan - kuten Jolma muisteli - Erkki-Antin tullessa vuoden 1854 alkuun mennessä uudelleen Pelloon.

Käytettävissä olevien tietojen perusteella koetan lähemmin koota asioiden kulun. Avuksi siinä tulevat Laestadiuksen tilikirjat eri kouluseurojen menoista, koska niistä nähdään, milloin ja missä kukin hänen työtoverinsa vuonna 1853 työskenteli. Synninpäästöstä keskusteltiin Raattamaan oman kertomuksen mukaan (Kristillinen Kuukauslehti 1881 s. 180) "joittenkin veljien ja sisarten kanssa". Sen on täytynyt tapahtua ennen Kitkiöjoen seuroja, joissa Raattamaa oli joulukuun lopulla -53 ja tammikuun alussa -54. Tilikirjoissa on säilynyt eräs tätä asiaa valaiseva tärkeä tieto. Erkki-Antti, Heikki Parkajoki ja Mooses Kankoinen pitivät koulua Pajalan L o v i k a s s a vuoden 1853 marras- ja joulukuulla, ja R a a t t a m a a t u l i s i n n e l o p p u p ä ä s s ä k a h d e k s i v i i k o k s i. Siellä koko "vanha kaarti" oli yhdessä koolla. Siellä ja silloin asiaa tutkittiin. Lovikasta on vain kolme vanhaa peninkulmaa K a u n i s v a a r a a n, joka taas on valtatien varressa, erittäin sopiva eri suunnilta kokoontuvien yhtymäpaikaksi. Siellä pidettiin ne seurat, joista Erkki-Antti kertoi Angelika Laestadiuksen ja hänen oppilaittensa läsnäollessa. Kokous oli noin joulukuun puolivälissä 1853, ja Laestadiuskin oli mukana. Tilikirjoista näkyy, mille työsaroille työtoverit sieltä lähtivät.

Raattamaa oli kaikkein ensiksi synninpäästöä uskaltanut käyttää. "Löytö" se ei hänelle kuitenkaan täysin ollut, sillä jo v. 1852 hän oli kuullut synninpäästöä käytetyn eräissä piireissä Norjan puolella. Siitäkin näet on tiedonantoja. Mutta mainitulta taholta oli kokemuksia tapahtumien jälkimainingeista. Raattamaalla oli siis kylliksi syytä varovaisuuteen.

Milloin ja missä hän sitten synninpäästöä uskalsi käyttää ensi kerran? Todennäköisesti ei paljoa ennen Lovikan kouluseuroja, sillä tavattoman laaja kirjeenvaihto seurakuntien luottamusmiesten ja -naisten välillä [ 5 Kirjeenvaihtoa on erittäin runsaasti säilynyt painetussa sanassa ja jäljennöksinä; allekirjoittaneenkin hallussa runsaasti sekä kopioita että alkuperäisiä kirjeitä. ] osoittaa, että kaikista, vähäisemmistäkin, asioista neuvoteltiin ja tiedoitettiin. Jellivaaran

M a r k e t t a v a a r a s s a Raattamaa piti seuroja kolme kuukautta, ennenkuin hän tuli asiasta neuvottelemaan läheisimpien työtovereittensa kanssa Lovikkaan. Lutherin Kirkko-Postilla oli silloin jo ainakin Raattamaan ja Erkki-Antin käytettävänä, Laestadius tunsi sen jo ruotsinkielisenä käännöksenä. Lutherin välityksellä Pyhä Henki opasti vanhukset Paavalin kirjoitusten kautta evankeliumin alkulähteille, Kristukseen ja Jumalan armahtavaan isänsydämeen. Se oli vuoden 1853 löytö. Evankeliumi särki sitä pidättäneet padot ja pääsi tuomaan vangituille vapautusta ja siteissä olleille päästöä. Synninpäästöä käyttämällä saatettiin nyt katkaista heränneiden henkilökohtaisetkin siteet.

Vuoden 1854 alussa, pian Kaunisvaaran seuroista Jellivaaran Ullattiin tultuaan, Raattamaa kirjoitti seurakuntiin levitettäväksi tarkoittamansa kirjeen. Siinä hän perustelee synninpäästön käyttämistä mm. sanoilla: "Jos nyt ei käytettäisi päästöavaimia niinkuin sideavaimia, niin vangit eivät pääsisi irti. Ja kuitenkin pitää vangeille sarnattaman lunastusta ja sidotuille päästöä, sokeille näkönsä saamista. - - - Jos päästön avaimia ei käytetä samalla voimalla kuin sideavaimia, niin epäusko ja omanvanhurskauden perkele pääsee herraksi tulemaan ja vajottaa viimein helvettiin katuvaisetkin, eikä yksikään jaksa sotia syntiä vastaan ilman uskoa."

H. Jussila.

__________________________

Maitojyvän alkuperäiseen tekstiin liittyvät seuraavat valokuvat ja niiden alla tekstit: Sivulla 3 Kaaresuvannon vanha kirkko, jossa Laestadius saarnasi yli kahdenkymmenen vuoden aikana. Sivulla 4 Laestadiuksen puoliso, Brita Kajsa Laestadius, o.s. Alstadius. Sivulla 5 Matilda Fogman, sivulla 6 Viktor Dyhr, Sivulla 7 Angelika Laestadius.

Yllä olevan tekstin kopioin sähköiseksi kirjoitukseksi Kokkolassa 24.-25.1.2000, kun olin todennut Rovanie-mellä Lapin Yliopiston Laestadius-seminaarissa 17.-18.1.2000, että siellä koolla olleet Laestadius-tutkijat eivät tunteneet tätä Maitojyvässä 1953 julkaistua O. H. Jussilan kirjoittamaa artikkelia. Se puute aiheutti kiusallista epäselvyyttä keskusteltaessa, milloin lestadiolaisuudessa on tullut käyttöön henkilökohtainen synninpäästö.

Timo Holma
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 27 Heinä 2007, 18:53, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Tammi 2007, 12:43

Edellä kerrottuihin asioihin koskien synninpäästön sanoja kristillisyydessä, voi lukea uudemman tutkimuksen tuloksista Seppo Lohen kirjasta: Sydämen kristillisyys. Siitä ilmenee tarkempaa tietoa, joskin yksityisiä kohtia tapahtummista edelliset muistelmat kertovat ajassa eläneiden kertomina.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Touko 2008, 18:59

Lukiessani Seppo Lohen historia kirjaa lestadiolaisuuden leviäömisestä Suome alueele 1800-luvulla, olen pannut merkille, että joissakin paljon vanhemmissa ryhmittymissä jo enen Laestadiusta on ollu käytössä henkilökohtainen synnin päästön julistus Sellaisia ryhmittymiä on ollut ainakin Tornionjoen laaksossa ja jollakin sedudulla eteläisessä Suomessa. Tornion laakson viklundilaisus (?) on saattanut jatkaa tavallaan sulautuneena lestadiolaisuuteen, mutta eteläisen Suomen ryhmittymän kanssa ei hengen yhteyttä löytynyt.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 02 Touko 2008, 15:03

Taavetti kirjoitti:Lukiessani Seppo Lohen historia kirjaa lestadiolaisuuden leviäömisestä Suome alueele 1800-luvulla, olen pannut merkille, että joissakin paljon vanhemmissa ryhmittymissä jo enen Laestadiusta on ollu käytössä henkilökohtainen synnin päästön julistus Sellaisia ryhmittymiä on ollut ainakin Tornionjoen laaksossa ja jollakin sedudulla eteläisessä Suomessa. Tornion laakson viklundilaisus (?) on saattanut jatkaa tavallaan sulautuneena lestadiolaisuuteen, mutta eteläisen Suomen ryhmittymän kanssa ei hengen yhteyttä löytynyt.


Niin, mielenkiintoista on, että Erkki-Antti sanonut itseään viklundilaiseksi:

Taavetti/O.H.Jussila kirjoitti:Viktor Dyhr kertoi: "Erkki-Antti sanoi olevansa viklundilaisia.


Lohen mukaan Laestadiuksen saadessa parannuksen armon, kertoivat jotkut Tornionjokilaakson vanhat ihmiset kuulevansa hänen julistuksessaan vanhan Wiklundin. Pastori Nils Wiklund ja hänen mukaansa nimetty herätys viklundilaisuus vaikutti Tornionjokilaaksossa 1700-luvun lopulla. Suuntaa on luonnehdittu evankeliseksi ja siinä oli käytössä avainten valta.

Tietojeni mukaan Raattamaa kertoi käyttäneensä sanamuotoa "Jeesuksen nimessä veressä ovat synnit anteeksi" jo 1848 ja kertoneensa asiasta Laestadiukselle, joka suhtautui asiaan myönteisesti.

MUTTA! On tärkeää muistaa, että vaikka synninpäästö on evankeliumin ydintä, synninpäästö ei ole koko evankeliumi. Elävä evankeliumi on Pyhän Hengen eläväksi tekemää ilosanomaa siitä, että Jeesus Kristus on kuollut kaikkien ihmisten syntien edestä, noussut kuolleista ja voittanut kuoleman vallan sekä kuolemallaan ja ylösnousemisellaan lunastanut koko ihmissuvun perisynnin kirouksesta. Tämän ilosanoman kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön.

Oleellista evankeliumissa on Pyhän Hengen voima. Ilman Pyhän Hengen voimaa evankeliumi ei ole elävää evankeliumia. Kun ihmistä itseään kohtaan on ensin armo tapahtunut, silloin hän saa Pyhältä Hengeltä viran saarnata evankeliumia.

Jussilan kirjoitus on samalla moukari niitä vääristelijöitä vastaan, joiden mukaan synninpäästö olisi otettu käyttöön lestadiolaisuudessa vasta "varsin myöhään". Kirjoitus osoittaa, että synninpäästö on ollut keskeinen osa lestadiolaista julistusta jo herätyksen aamunkoitosta asti.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Maalis 2009, 08:48

Lääninrovasti Oskari H. Jussila




Oskari Jussila on lähtenyt. Hän, joka jo nuoruudessa oli valinnut Oskari-veljen työhön, on kutsunut väsyneen kalamiehen iankaikkisuuden rannalle. Sydän löi viimeiset lyöntinsä; sunnuntaina 24.4.1955. On kuin ilmassa väreilisi lähteneen lohdullinen virsi:

"On täällä usein kanteleet
pajuissa murheen riippuneet,
ja juosseet kyyneleemme.
Vaan isänmaassa uudessa Siionin kirkkaudessa,
taas soivat kanteleemme

Veli Jussila on niin tuttu ja rakastettu Herran palvelija kautta koko Suomen Siionin, että, tuntuu melkein tarpeettomalta ruveta esittelemään häntä. Mainittakoon kuitenkin eräitä merkkipaaluja hänen elämänsä tien varrelta. Oskari Heikki Jussila syntyi 16.4.1888 Leppävirroilla. Tultuaan ylioppilaaksi
Kuopiosta hän aikoi ensinnä valmistua kokonaan muulle alalle kuin papiksi, sydän
näet vieraantunut uskon elämästä. Mutta uskovan kodin kylvötyö iti yhtä kaikki hänen sielussaan. Nuori ylioppilas sai parannuksen armon. Mutta. se merkitsi samalla hänelle myös työkutsua, ja niin hän ryhtyi opiskelemaan teologisessa tiedekunnassa suorittaen tutkintonsa erinomaisin arvosanoin. Papiksi Oskari Jussila vihittiin 7.1.1914 Oulussa. Hoidettuaan aluksi, kuten tapa on, ylimääräisiä papin virkoja Jussilasta tuli 1918 Ranuan ensimmäinen vakinainen kirkkoherra, sieltä hän siirtyi 1920 Kuivaniemen ja täältä taasen 1934 Alatornion kirkkoherraksi. Vuodesta 1938 lähtien hän oli myös Tornion rovastikunnan lääninrovastina.

Varsinaisen kutsumustyönsä ohessa veli Jussilaa vedettiin moniin ajallisen elämän tehtäviin. Tärkeimmät näistä olivat kunnalliselämä nimenomaan Ranualla, ja eduskuntatyö. Kansanedustajana veli Jussila ennätti olla noin kaksitoista vuotta 1922–33. Amerikan uskonveljien kutsumana hän teki kaksi saarnamatkaa Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, ja länsirajan pappina ollessaan hän oli tavan takaa milloin Ruotsin, milloin Norjan kristittyjen pyynnöstä pienissä ja suurissa seuroissa julistamassa sanaa. Mainittakoon, että nuoruusvuosinaan hän kävi Pietarinkin suomalaisten kristittyjen seuroissa puhumassa.
Kun ajattelee Oskari Jussilan hahmoa sellaisena kuin hän oli, nousee mieleen kuva lahjakkaasta, lukeneesta, kielitaitoisesta, terävästi ajattelevasta ja arvostelevasta henkilöstä. Vain harva pappi meillä on niin valppaasti ja terveellisesti asioita kritikoiden seurannut esim. teologista tutkimusta kuin Oskari Jussila. Niinpä hän olikin mm. pappisveljien tavatessa toisensa kuin itseoikeutettu puheenjohtaja, jonka sanoja kuunneltiin, koska tiedettiin että niissä oli aina omaperäisesti pohdittua asiaa.

Oskari Jussilalla oli aivan erikoisesti nuorten sielunhoitajan lahjat. Omasta kohdastanikin olen hänelle tässä suhteessa kiitollinen, Jumala oli antanut tälle veljelle kyvyn löytää oikeat sanat ja menettelytavat kohdella kiusattuja ihmisiä. Sadat ja tuhannet ovat saaneet Jussilan kautta todellista apua sielulleen.
Mutta Oskari-veli oli myös julistaja. Hänen saarnansa olivat selkeitä ja tyylikkäitä. Välistä niissä oli suoranaista runollista lennokkuutta, kuten sopikin miehelle, joka on kirjoittanut monet kristittyjen rakastamat laulut ja virret, ja saarnat säteilivät sitä rakkautta, joka ei uupunut ristin alla eikä ristin päällä. Mutta saarnoissa oli aina myös totuuden suolaa, Oskari Jussila ammensi Raamatusta, ja hänen sanomansa oli turvallisen Kristus-keskeistä. On suoranainen ilo lukea hänen saarnojaan painettunakin. Vaatimattomasta koostaan huolimatta pitäisin Jussilan kokoelmaa "Jeesuksen seurassa" yhtenä parhaimmista saarnakirjoista, mitä meillä on julkaistu. Toimittaessaan parisenkymmentä vuotta "Siionin Lähetyslehteä" – ja luodessaan sille perinteet – Oskari Jussila jätti lehtemme palstoille harvinaisen arvokkaan perinnön hartauski1rjoitnksissaan.
Esiteltyämme näin muutamin sanoin veli Oskari Jussilan elämäntyötä, ei tarkoituksenamme ole suinkaan sanoa, että tämän lahjakkuutensa tai tämän toimellisuntensa tähden hän pääsi taivaaseen. Olkoon se poissa meistä! On lohdullista tietää veli Oskarin paarien ääressä, että hän oli yksin armosta Jumalan lapsi ja Jeesuksen lunastustyön tähden mahdollinen pyhien perintöosaan — tai niin kuin hän itse sanoo:

"Vain kuolemas on turvani,
sun veres puhtauteni,
vapauteni vaivas.
Sä kuolon vangit lunastit,
Jumalan kanssa sovitit.
Näin aukes mulle taivas.
Saan portista nyt pyhimpään
mä taivaan iloon ylimpään
luo Jumalani tulla,
se toivo nyt on mulla:'

............................................................................

Tämä muistokirjoitus on julkaistu Siionin Lähetyslehdessä numerossa 5. toukokuu 1955. Tässä ei ollut allekirjoitusta, joten sopii olettaa sen olevan lehden silloisen toimittajan, Paavo Viljasen kirjoittama.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Vanha O.H Jussilan kirjoitus

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Elo 2009, 01:43

Ensimmäiseen kirjoitukseen eli Oskari Jussilan Maitojyvä-lehdessä olleeseen kirjoitukseen haluan tuoda muutamia täydentäviä huomautuksia.

Seppo Lohi toteaa kirjassaan Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat, että Jussilan tiedot vuosiluvuista ovat liian myöhäisiä. Todennäköisimmin siinä tarkoitetaan tilannetta, kun lestadiolaisuuteen aluksi liittynyt Muonion kirkkoherra Jakob Liljeblad (1809-62) erkani joukosta ja syntyi ns. Muonion eriseura. Oikea vuosiluku on 1850 eikä 1853.

Toinen juttu on se, että varsinaisesti ei tapahtunut "taivaan valtakunnan avainten käyttöönottoa", vaan avaimet olivat olleet vähäisemmässä määrin jatkuvasti käytössä lestadiolaisuudessa. Lestadiolaisperinteeseen jäänyt käsitys taivaan valtakunnan avainten käyttöönotosta liittyy toisaalta alkuherätyksen ajan lainomaisuuden muuttumiseen evankelisemmaksi ja toisaalta siihen, että saatiin varmuus siitä, että maallikotkin saavat vapaasti antaa synninpäästön ja vieläpä "seiniä myöten". Liljebladin irtaantumiseen lestadiolaisuudesta vaikutti kaksi tekijää. Hän ei hyväksynyt maallikkorippiä eikä synninpäästön "väljää" käyttöä.

Lohi on laajemmin käsitellyt v. 2003 teemaa avaimet lestadiolaisuudessa ennen Erkki Anttia. Minulta on ko. teos vielä lukematta, mutta lainaan/ostan ja luen sen aikanaan. Hajaannuskirjassa Lohi käsittelee teemaa jo jonkin verran. Raattamaa on jo v. 1847 kertonut Ruotsin lähetysseuralle näin:

"Minun opettaja herra provasti teki minun kansa työtä hiljaan ja osoitti minulle Zionin lasten kaltion niin kuin Raamattu näyttää ja todistaa sen myös/ tämä lähde löytyi Getsemanessa ja Golgathan ristin vieresä. Tämän lähteen tykönä saapi kansa syndinen surusa maata niin kauvan kuin Jeesus itse sanoo Pyhän Hengen kautta/ ole puhdas: taikka/ sinun syntis annettaan andeeksi sinulle."
(Toissijainen lähde. Lohi, Seppo: Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2007. ISBN 978-951-843-109-4. S. 47.)

--> Tuosta voidaan vetää varsin selvä johtopäätös: Laestadius on opettanut Raattamaalle, että Jeesus itse puhuu omissaan Pyhän Hengen kautta.

Lohen mukaan lestadiolaistutkija Brännström on osoittanut, että Laestadius on alusta alkaen käyttänyt synninpäästöä enemmän kuin hänen saarnoistaaan voi päätellä (s. 62). Evankelistumiskehitys olisi tämän mukaan liittynyt lähinnä siihen, että päästöavainta ryhdyttiin henkilökohtaisen sielunhoidon lisäksi käyttämään avoimesti myös saarnoissa.

Näillä reunahuomautuksilla kun lukee yo. Oskari Jussilan kirjoituksen, se on hyvä kirjoitus. Jussilan kirjoitus perustuu kuitenkin pitkälti toissijaisiin lähteisiin. Viktor Dyhr (1875-1946) on varmaan tuntenut lestadiolaisvanhimpia, mutta ei mitenkään ole voinut kokea itse 1850-luvun alun tapahtumia. Jussilan kirjoituksen epätarkkuus vuosiluvuissa sekä yleisen evankelistumiskehityksen vaihtuminen "taivaan valtakunnan avainten käyttöönottoon" johtunee siitä, että tiedot eivät perustu ensisijaiseen lähteeseen.

Miksi sitten 1850-luvun alussa ylipäätään tapahtui evankelistumista? Aluksi Laestadius (sai parannuksen armon itse 1844) piti "hirmuisia lakisaarnojaan" suruttomille ja armovarkaille. Kun saarnojen vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämeensä ja uskoivat, kävi laki tarpeettomaksi. Ymmärtääkseni on olemassa näyttöä ja vielä enemmän viitteitä, että Laestadius korjasi Erkki-Antin ja Raattamaan vaikutuksesta saarnojensa sisältöä evankelisemmaksi puhuessaan uskovaisille kuin tavalliselle kirkkokansalle. Laki on opettaja Kristuksen tykö. Kun ihminen pääsee Jumalan valtakunnan rajan sisäpuolelle, käy laki tarpeettomaksi ja ihminen saa uuden opettajan, Jumalan armon.

On esitetty väitteitä, että Laestadiuksen opetus olisi ollut erilaista kuin Raattamaan ja Erkki-Antin. Väite on perusteeton. Jos niin olisi ollut, olisi erilainen oppi erottanut pian Laestadiuksen ja hänen oppilaansa. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Laestadiuksen ja Raattamaan yhteistyö oli kitkatonta alusta loppuun.

Miksi Erkki-Antti ja Raattamaa löysivät Lutherin kirjoituksista vapaan evankeliumin julistamisen oikeutuksen? Zidbeck arvioi teoksessaan Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma, että Raattamaa luki Lutherin kirjoituksia ilman 1800-luvun teologisen oppineisuuden aikaansaamia vääristäviä silmälaseja. Voisi siis ajatella, että maallikot kykenivät löytämään Lutherin kirjoituksista aidon Lutherin siksi, että heidän mieltään ei ollut aivopesty tietynlaisella esiymmärryksellä.

EDIT. Korjattu J. Liljebladin etunimi Johanista Jakobiksi.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Marras 2010, 12:27

Eetu Hurula Tornion seuroissa


Herran Siionissa sekä Suomessa että Ruotsissa tunnettu ja rakastettu puhuja, veli Eetu Hurula ei varsinaisesti kuulu Tornion Ry.n jäseniin. Kuitenkin voimme hänestä sanoa, että hän hyvin usein vieraili Torniossa. Ja varsinkin silloin, kun useampia puhujaveljiä muualta Suomesta tänne tuli seuroissa evankeliumia julistamaan. Hänet täällä otettiin aina ystävällisesti vastaan, ja kuhunka taloon hän kulloinkin tuli, niin tervehdittyään talon väen, hän saattoi sanoa: "Jumala se minut lähetti nyt teidän tykönne."

– Erään kerran — annamme nyt veljellemme puheenvuoron — kun tulin Tornion seurahuoneeseen kuulemaan Jumalan sanaa, oli sinne jo kokoontunut seuraväkeä, ja kaksi saarnamiestä Oulun puolesta. Virren veisuun jälkeen Ahon Eljas kuuluttaa, että annamme nyt Eetu Hurulalle ensimmäisen puheenvuoron. Sitten kun väkeä tulee runsaammin koolle, saavat meille kutsutut vieraat puhujaveljet saarnata. Ja niin minä nousin puhujakorokkeelle ja luin Jumalan sanaa Efesolaiskirjeen toisesta luvusta, joka alkaa: "Ja herätti teidät, koska te kuolleet olitte…" Ja luin koko luvun loppuun asti. Olin sitten muutamia värssyjä selittänyt, niin nuo kaksi puhujaveljeä, jotka etupenkissä minun edessäni istuivat, rupesivat keskenään puhelemaan. Arvasin heti, mistä he puhuivat. Mutta minä jatkoin kaikessa rauhassa selitystä. Mutta kun pääsin selityksessäni puoliväliin luettua lukua, niin taas he viskuttelivat, ja — toinen heistä nousee ja käy panemassa Raamatun minun edessäni kiinni. Hyvin ymmärsin, mikä veljien tarkoitus oli, mutta jatkoin luvin selittelyä eteenpäin, ja siinä samalla ajattelin, että kyllä veljet vain saavat panna Raamatun kiinni. Osaan minä tuon luvun ulkomuististakin selittää, sillä olen jo tähän mennessä seitsemän kertaa lukenut pyhän kirjan läpi kannesta kanteen, ja saarnaani jatkoin eteenpäin luvun loppuun saakka. Ja päätteeksi vielä julistin: "Asukoon runsaasti Jumalan sana teidän keskuudessanne." Siihen se minun saarnani sitten päättyi, ja veljet saivat sitten jatkaa. Seurain lopulla minut vietiin samaan taloon yöksi, kun nuo kaksi saarnamiestäkin, ja hyvin me siellä sovimme yhdessä olemaan.

Eetu Hurulan saarnoissa oli usein sattuvia selityksiä. Vaikka ne olivat yksinkertaisia, ne olivat silti syvällisiä. Kun hän piti viimeistä saarnaa Tornion Rauhanyhdistyksellä, hänen tekstinään oli Fil. 3. luku. Ensimmäisessä jakeessa ovat sanat: "Vielä, minun veljeni, iloitkaa Herrassa. Että minä teille yhdellä tavalla kirjoitan, en minä siitä suutu; sillä; se tekee teidät vahvemmaksi." Kun Eetu selitti tätä kohtaa, hän ei haaskannut selittämiseen paljon sanoja. Selitys oli paljon puhuva, kun hän sanoi: "Elävä usko on aina ollut niin heikkoa, ettei siinä vahvistus ole pahitteeksi." Monia muita tällaisia selityksiä saatiin Eetu-veljen kautta kuulla. Monelle ne ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.

Nyt on Eetu-veljen saarnavuoro päättynyt ja saa nauttia hyvin ansaittua lepoa.

V. R.
Päivämies 28.10.1970
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Maalis 2011, 13:11

Ankkuri on kiinnitetty kotirantaan
Virren 381 syntyvaiheet 0.H. Jussilan kuvaamina


Kirkkoherra Kauko U. I. Kärkkäinen on luovuttanut lehdellemme lääninrovasti O. H. Jussilan kirjeen, jossa tämä vastaa hänen tiedusteluunsa virsikirjamme virren 381 syntyvaiheista. Aiheen tällaiseen tiedusteluun — joka tallensi jälkimaailmalle runoilijan oman kuvauksen niistä "lähteensuonista", jotka eräänä kesäisenä päivänä pulpahtivat ilmoille, sittemmin kaikkialla kansankirkossamme paljon veisatussa virressä 381 — sai Kärkkäinen, kun häneltä pyydettiin virsihistoriaa käsittelevää kirjoitusta erääseen, tuolloin suunnitteilla olleeseen teokseen. Kun mainittua kirjoitusta ei tiettävästi kuitenkaan tähän mennessä ole julkaistu, ja kun runoilija -rovastikin jo on saavuttanut ikävöimänsä kotirannan, julkaisemme seuraavassa hänen kirjeensä kokonaisuudessaan.

''''''''''''''''''''''''''

Rakas Veli Herrassa!

Minulla on ollut näin vuoden vaihteessa niin suunnaton kiire, etten ole ehtinyt enkä jaksanut tarttua kynään. Aarre minua hoputti. Pistin jotakin paperille.

Lapsuusaikani seuroja muistellessani alkoi kaikua korvissani erään kristityn riemuhuuto: "Ankkuri on kiinnitetty kotirantaan." Niin, veljeni, se on kristillisyytemme tosi raamatullista eskatologiaa: vielä myrsky raivoaa, niin synnin maailman merellä, kuin myös turmeltuneessa lihassamme ja veressämme, mutta — ankkuri on jo kiinnitetty kotirantaan, jossa sielujemme ankkuri, Herra Jeesus on Jumalan valtaistuimella kuninkaanvallassa. Hän vahvistaa heikon uskomme, ettei se, ankkurin köysi, katkeaisi. Jumalan rauhaa ja siunausta uutena vuotena!
Alatornio 2/1 -48.

Velj. O. H. Jussila. Virsi 381.

Sanat pulppusivat esiin äkkiä aivan kuin itsestään soudellessani kuumana kesäpäivänä v. 1913 yksikseni kalastelemassa syntymäkotini vesillä Leppävirroilla, jossa vanhempaini ja sisarteni kanssa olimme Helsingistä käsin kesää viettämässä.

Hyräilin lapsuudestani asti tuttua ja rakasta vanhan virsikirjan virttä 280 "Maailman menon turhuudest", jonka 10.s, 12.s, ja 13.s säkeistö oli piirtynyt mieleeni jo pikkupoikana ollessani. (On kuin silmäini edessä olisi syntymäkotini suuri pirtti täynnä seuraväkeä, ja korvani kuulisivat itkun, ilon ja riemun ääniä, kun kajahtivat virren sanat 'Koht' Herran torvi helisee, vuorten perustus värisee, vanhurskaat iloon kannetaan,' ja 'O Jesu lainaa viisautt', ett' välttää pirun kavaluutt' tääll' murheen laaksos' voisin.) Kristillisyys, jonka olen imenyt jo äidin maidossa, on ollut ja on totista tilintekoa Jumalan kasvojen edessä, omantunnon hädässä oleville Kristuksen lunastustyön kirkastamista ja sen lunastushinnan perustuksella päästöä, syntien anteeksi antamisen saarnan julistamista ja uskomista, armahdetun syntisen Jumalan lapseuteen ja siinä uuteen elämään siirtymistä, ja Herran tulemisen odottamisessa valvomista ja kilvoitusta.

Edellä mainitsemanani kesäpäivänä henkeni valvoi näissä asioissa. Vaikka virren sanat pulppusivatkin esiin todella spontaanisesti — tuli kiire soutaa kotia kirjoittamaan sanat paperille, jota ei ollut kalastusmatkalla mukana — niin ajatukseni olivat jo ennen usein viipyneet virren sisältämissä totuuksissa. Jo lähes kolme vuotta.

Olin saanut Jumalalta parannuksen armon kevättalvella 1919. Se oli tehnyt käänteen opinnoissani yliopistossa. (Ylioppilaaksi tultuani keväällä 1908 kirjoittauduin jumaluusopilliseen tiedekuntaan, mutta kun omantunnon asiat olivat sekaisin, olin sitten parin lukukauden jälkeen siirtynyt historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan; kunnes taas, parannuksen armon saatuani, 'Kristuksen rakkaus vaati' palaamaan uuteen kuuliaisuuteen siinäkin asiassa.)

Keväällä 1313 olin kulkenut Kirkkohistoriallisen Seuran stipendiaattina Tornion laaksossa lestadiolaisen herätysliikkeen valtaväylillä.
Siellä olin saanut olla monien Laestadiuksen aikaisten kristittyjen vanhusten jalkain juuressa oppimassa. Siellä näin samaa, mitä jo lapsena Leppävirran laestadiolaisessa kristillisyydessä oli tullut tuntemaan: murhetta syntisyydestä, joka armon päästessä yhä syvemmin sisimpään valaisemaan, vain syvenee, mutta samalla armahdetun ja Jumalan lapseksi otetun ihmettelevää iloa Jumalan lapseudesta. Sitten kesäkuussa olin ollut suurissa seuroissa Kajaanissa, josta sitten olin tullut kesänviettopaikkaamme Leppävirroille. Siellä synnyinseudullani, oli kokoonnuttu seuroihin sunnuntai-iltoina ja viikon varrellakin olin iltaisin keskustellut vanhojen, minulle lapsuudestani asti rakkaiden kristittyjen kanssa. — ”Lähteensuonia” siis oli useita. Koko kesä oli ollut minulle 'taivaallista menoa', jossa sisällisesti vähennytään, ja jossa Kristus pääsee kasvamaan ihmisessä.

Joulukuun alussa 1910, eräänä aamuna herätessäni, oli samalla tavalla spontaanisesti pulpahtanut esiin laulu 'Kun Jeesus on omana mulla.' Siinäkin on samoja ajatuksia, kuin virressä 381 (esim. laulun viimeisessä säkeistössä 'Minä katselen taivaalta idän, Jos kointähti koittaa jo vois'; mutta ei ollut armon valo vielä silloin päässyt valaisemaan syntiturmelustani niin tunnettavaksi, kuin millaisena on näkynyt myöhemmin).

Tulihan niitä laulun tapaisia muitakin silloin tällöin, mutta en liene niitä tallentanut, ellei niitä joku olisi joissakin järjestämättä olevissa papereissani.

Vähän ennen kesää 1913 olin tutustunut Ruotsin Kalixin uskonystäviin. Heidän laulujaan olin suomentanut, vaikka olin niissä vaistonnut jotakin ruotsinmaalaista vapaakirkolliskeveyttä (eivät uskonveljemme ja -sisaremme siellä sentään ole vapaakirkollisia).

Näitä suomennoksia on Siionin Lauluissa mm. "Oi Jeesus rakas, milloin noudat'; 'Sull' kiitos o Jesus, kun kuulua soit' ja 'O iloitsemaan tulkaa'. Ruotsin kristitytkin sanoivat, että uskovaisilla Suomessa on syvällisempiä lauluja kuin heillä. Olen näet ruotsintanut heille useita vanhoja, rakkaita laulujamme, samoin virren 381.

Se, ettei virren 381 käynyt samoin kuin monet muut tekeleeni, so. etten heittänyt muistiin merkitsemiäni sanoja menemään, johtui siitä, että sitä laulettiin heti seuraavana sunnuntai-iltana seuroissa, ja että useat halusivat jäljentää sen itselleen.

O. H. Jussila
Päivämies 31.5.1956

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Nykyisessä kirjassa virsi 316
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Vanha O.H Jussilan kirjoitus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Marras 2018, 21:46

Älkäät syntiä tehkö

"Minun lapsukaiseni! näitä, minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on edesvastaaja Isän tykönä Jeesus Kristus, joka vanhurskas on." (1. Joh. 2:1).

MIELESSÄNI on ollut kirjoittaa joitakin Jumalan sanoja Siionin asuvaisille. Eteeni aukeni tämä Raamatun kohta, joka on taivaalliselta Isältä annettu meille testamentiksi veljemme Johanneksen kautta.
"MINUN LAPSUKAISENI! Näitä minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi." Kun katselee Raamattua, sen alkuperäisasuista sanomaa, sieltä tulee aina esille kehotus synnin teon välttämiseen. Jo ensimmäisille ihmisille Jumala sanoi: "Syö vapaasti kaikkinaisista puista Paradisissa. Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö: sillä jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman." (1. Moos. 2:16-17).
LUPAUS oli annettu jo ensimmäisille ihmisille ja se oli elämä paratiisissa, kun ei vain ihminen itse synnin tekoon sortuisi. Mutta käärme, joka oli kaikista eläimistä kavalin maan päällä, saarnasi ihmiselle: "Ei suinkaan pidä teidän kuolemalla kuoleman. Vaan Jumala tietää, että jona päivänä te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette tietämään niin kuin Jumala, hyvän ja pahan. (1. Moos. 3: 4 – 5)
JO MAAILMAN alussa sielunvihollinen lupasi ihmiselle petollisen saarnansa kautta suurta viisautta, jopa Jumalan tasalle asti. Käärmeen saarna oli jo noin 6000 vuotta sitten ihmislapselle mieluisampi kuin Jumalan antama paratiisi. Ei ihminen ole viisaammaksi tullut vielä tänä päivänäkään.
KUN IHMISELLE nykyaikana saarnataan Jumalan valtakunnasta synnistä ja parannuksesta, on vastaanotto sama kuin maailman alussa.
SYNNIN hedelmä näyttää maailman lopun ajan ihmisestä niin kiehtovalta, että se ja sen seuraaminen on mieluisampaa kuin Jumalan tahdon noudattaminen. Taivaallisen Isän tahtohan on, että kaikki ihmiset kaikkialla tekisivät parannuksen.
Kun tämä ihmissuku ei kaikesta huolimatta ole kuunnellut elävän Jumalan kutsua eikä noudattanut hänen tahtoaan, on tälle ihmissuvulle tullut Jumalan hirvittävä tuomio, josta Jumalan Poika, Jeesus Kristus sanoi: maailman lopulla tulee aika, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta maailman alusta asti eikä koskaan tule.
Elävä Jumala kokoaa taivaallisiin aittoihinsa kaikki ne ihmiset, jotka hän on säätänyt jo maailman alusta. Raamattu kertoo Vanhassa testamentissa ajasta, jolloin Israelin kansa oli lähdössä luvatulle maalle. Ennen lähtöä oli Jumalan näytettävä hirmuiset voimansa uskottomalle maailmalle. "Ja tapahtui puoliyön aikaan, että Herra löi esikoiset Egyptin maalla, Pharaon esikoisesta, joka hänen istuimellansa istuman piti, niin vangin esikoiseen asti, joka oli vankihuoneessa, ja kaikki eläinten esikoiset. Sinä yönä nousi Pharao ja kaikki hänen palvelijansa ja kaikki Egyptiläiset ja suuri parku oli Egyptissä, sillä ei ollut huonetta, jossa ei kuollutta ollut." (2. Moos. 12:23-30).
TämäN AJAN ihminen elää korkean elintason aikaa. Elintason kilpajuoksussa näkee senkin, että ihmiset uhraavat omia lapsiaan korkealle epäjumalalle, elintasolle. Voi sinua ihminen, joka tätä uhria teet. Tiedä se, että kerran vielä tulee aika, jolloin elävä Jumala vaatii sinulta ne lapset, jotka hän sinulle antoi. Ne lapset, jotka eivät kaikki ruumistakaan saaneet, ovat päässeet taivaaseen.
JOS TUNNET olevasi tässäkin asiassa viallinen Jumalan edessä, niin ahkeroi kiireesti parannukseen, kun sinua vielä Jumalan valtakunnasta kutsutaan. Jumalan valtakunnan kutsu on tämä: saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.
"Jos joku syntiä tekee, niin meillä on edesvastaaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka vanhurskas on."
VELJENI ja sisareni, joka ahkeroit kulkea taivaan tietä pahan maailman keskellä, varmaankin tunnet monta kertaa, että taistelu on kovaa. Kolmiliittoinen vihollinen pyrkii aina Jumalan lasta saamaan synnin tielle. Saarna on kavala. Nuorille ja vanhemmillekin se saarnaa ajan muotiasioista. Milloin pitää kasvattaa pojillekin pitkä tukka ja parta. Vaimoihmisille sielunvihollinen saarnaa: olisit sievempi, ihmisten edessä, jos kähertäisit tukkaasi edes hivenen ja laittaisit korviisi kultariipuksia. Raamatussa on selvät neuvot ihmiselle annettu näissäkin asioissa: "Joidenka kaunistus ei pidä oleman ulkonaisissa hiusten palmikoissa ja kullan ympäri ripustamisessa eli vaatteen puvussa." (1. Piet: 3:3).
VIELä tälle ajalle ominainen on sielunvihollisen saarna pyhäpäivän rikkomisesta. Jumalan sanan mukaan Jumala pyhitti seitsemännen päivän pyhäksi ja lepäsi sen kaikista töistänsä. Jumalan lapset rakkaat, kuulkaamme tässäkin asiassa Jumalan valtakunnan ääntä. Alkäämme tehkö, kuten maailman lapset
tekevät Herran sabattina: marjastavat,kalastavat, metsästävät jne. Ei ole soveliasta eikä lupaakaan Jumalan lapselle annettu näissä asioissa tehdä lihallisten mielihalujensa mukaan.
VELJENI JA sisareni, näemme aina vain pahenevan maailman ympärillämme. Ehkä olet kanssani ajattelemassa ja rukoilemassa taivaalliselta Isältä voimia, että kestäisimme tässä sodassa, emmekä jäisi välille. Jumalan lapsella on halu ja tahto, että hän kerran saisi kuulla omakohtaisesti taivaalliselta Isältä kutsun: tulkaa, minun Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta. Silloin ei meitä enää ole synnin käärme kiusaamassa kiehtovilla ja petollisilla saarnoillaan. Silloin aivan laitimmaisenkin tuntoinen saa yhtyä yhdesä taivaan enkelien kanssa ikuiseen kiitosvirteen taivaassa.
RAKKAAT VELJET ja sisaret, ahkeroikaamme vielä vähän aikaa tehdä matkaa uskossa. Jumalan sanassa on lohdutus: kun näette näiden merkkien tapahtuvan, niin älkäät peljätkö, sillä minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti. Jeesus on itse näin luvannut. Hän ei jätä meitä, sinuakaan, Jumalan lapsi, kiusauksien ja ahdistuksien alle, sillä Hän on sovinto meidän syntiemme edestä. Saat nytkin ylentää sydämesi uskomaan kaikki kiusaukset, epäilykset ja lankeamisetkin anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa, maahan vuotaneessa sovintoveressä rauhaan ja vapauteen asti.

"Kotoni on taivahassa,
Sinne täältä halajan.
Täällä kun on ilma kylmä,
Joka rintani jäähdyttää.
Ikävä ja murhe painaa,
ristin tietä kulkeissain.
Vaan on toivoni kiinnitetty
Rauhan riemurantahan."
SL 125:1
Vähin veljenne
Antti Tyynelä
Päivämies 23.10.1974


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 28 Marras 2018, 21:46
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron