VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 21 Elo 2018, 18:20

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Esa Tuomaala: Papin parannus
ViestiLähetetty: 23 Touko 2011, 22:17 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6880
Paikkakunta: Suomenselkä
Papin parannus


Noin 86 vuotta sitten oli kristillisessä julkaisussa ”Sanomia Siionista" maaliskuulla 1888 päivätty kirje, jonka otsikkona oli "Erään arvoisan opettajan kirje toiselle papille". Kirjeen kirjoittaja oli Kivijärven silloinen kirkkoherra Frans Petter Krank. Kirjeen saajasta, "toisesta papista", ei ole tietoa. Joka tapauksessa kirje saatettiin myös tuon ajan uskovaisten luettavaksi yhteisen lehden välityksellä.

Kirjeen tärkein asia oli siinä, että sen kirjoittaja F. P. Krank oli kokenut elämässään ihmeellisen muutoksen, jota hän kuvaa näin:

"Heideman, tuo papeilta ja kirjanoppineilta uskonsa tähden vainottu ja vihattu Jeesuksen todistaja, on perhettäni ja minua uskoon auttanut. Mutta sanonet, hänpä on tunnettu hihhuli. Niin hän on ja niin minäkin nyt olen ja tahdon sinä myös pysyä — sillä hihhuleja olivat rohveetat ajallansa, hihhuli oli Johannes Kastaja ja kaikken pahin hihhuli oli Jumalan Poika itse ja hänen opetuslapsensa parannuksen tekemättömän, omavanhurskaan ja uskomattoman maailman silmissä, niin kuin kaiketi raamatusta alet nähnyt."

Frans Petter Krank kuului vanhaan, erityisesti Kuusamossa vaikuttaneeseen pappissukuun. Hän jäi jo nuorena orvoksi isän kuoltua. Setä, Kuusamon kirkkoherra, otti hänet huollettavakseen ja lähetti hänet koulutielle. Vuonna 1867 hän 22- vuotiaana valmistui papiksi.

Kivijärvelle Krank saapui jo jossain määrin kokeneena pappismiehenä vuonna 1883 vakinaiseen kirkkoherran virkaan.
Krankin kirjallisessa jäämistössä ja elämäntyössä näkyvät monet persoonallisuuden piirteet. Yksi näistä oli suvun perintönä saatu musikaalinen lahjakkuus. Siitä ovat kertomassa vieläkin virsikirjamme virsien 301 ja 461 sävellykset, sekä lukuisat sävelmät Siionin lauluissa ja virsissä. Pappilan kalustoon kuului monia soittimia kuten huilu, kitara, sitra ja flyygeli.

Viranhoidossa näkyy Krankin joissakin asioissa suorastaan pikkutarkka tunnollisuus ja rehellisyys. Kirkonkirjoja hän hoiti kauniilla käsialalla ja muutenkin varmalla kädellä. Piispantarkastuskertomuksissa hän tahtoi antaa seurakunnan tilasta tarkan ja rehellisen kuvan, heikkouksia salaamatta. Tuskin oli kysymys mistään pinnallisesta fraasista Krankin kirjoittaessa vuoden 1885 piispantarkastuskertomuksen loppuun sanat: "Sen moitteen, mitä tässä kertomuksessani olen lausunut, tunnen kipeästi sattuvan itseheni, kun tehtäväni suuruuden ja paljouden suhteen se mitä tehnyt olen, on kuin pisara valtameren suhteen." Krankilla oli taipumus asettaa vaatimukset korkealle sekä itseään, että muita ajatellen. Todellisuus ei näitä ihanteita yleensä vastannut. Siksi papin mieltä painoi tunto laiminlyönneistä ja puutteista.

Hengellisessä kehityksessään Krank oli ennen alussa mainitun kirjeen kuvaamaa tapahtumaa ehtinyt jo kulkea pitkän tien. Paitsi asiaan kuuluvaa teologista koulutusta oli hänen ajatuksiinsa ja elämäänsä syvällisesti vaikuttanut ns. beckiläinen eli raamatullinen suunta. Tämän liikkeen oppi-isä oli saksalainen teologi Johan Tobias Beck. Viime vuosisadan jälkipuoliskolla tämä virtaus levisi jonkin verran Suomessakin, saaden kannattajia erityisesti herännäisyyteen kuuluvien pappien joukossa. Suomessa tämän suunnan todellinen voimahahmo oli Gustaf Johansson, piispa, jonka ankara taisteluasenne elävää kristillisyyttä vastaan on yleisesti tunnettu asia. Nimensä mukaisesti raamatullinen suunta korosti ylen määrin raamatun merkitystä. Suunnan edustajille raamattu oli enemmän kuin kirja tai kirjoitus. Siitä uskottiin sitä luettaessa kuultavan itsensä Vapahtajan ääni. Raamattu ymmärrettiin tällöin ilmeisesti myös johdattajaksi uskoon. Krankin oli mainittu ajatussuunta myös johtanut arvostamaan suuresti raamatun kirjoituksia. Hänen beckiläisellä kaudellaan kirjoittama piispantarkastuskertomus ilmaisee hänen ajatuksiaan juuri tätä ajatellen esimerkiksi seuraavissa lausunnoissa:

"KÄSITYS Raamatullisesta (!) opista, mikä minulla on ja jota olen koettanut ilmoittaa, kajahtaa vieraalta monen korviin." Lisäksi Krankille oli tuottanut huolta se, että kivijärveläisillä, joilla muuta hengellistä kirjallisuutta kyllä jossain määrin oli, Raamatun tunteminen oli Krankille todelliseksi hyödyksi vasta heräämisen ja parannuksen todella tapahduttua. Mutta ilmeistä oli, ettei hänellä ollut syytä katua sitä, että jo epäuskoisena oli viettänyt paljon aikaa tuon kirjojen kirjan äärellä. Uskon silmien avauduttua aukeni myös ennen luettu Raamattu. Myöhemmässä vaiheessa Krankin kirjoituksia leimaa oikea raamatullisuus.

Krankin sisäiseen levottomuuteen ei beckiläisyys tuonut ratkaisua. Lähes viisi vuotta Kivijärvelle tulon jälkeen oli uskonelämän perustus vielä hukassa. Tuon epätoivon ajan tuntemuksistaan on Krank kertonut alussa mainitsemassani lehtikirjoituksessa. Puhuttuaan siinä aluksi kirjeensä kirjoittamisen viivästymisestä hän toteaa, ettei hänen entisessä tilassaan kirjoittamista kirjeistä olisi saajalleen ollut "mitään iloa eikä ylösrakennusta. Sitä vanhaa virttä vaan, tuomiosta joka tunnollani pauhaa. Rauhattomuudesta, joka elinvoimat kalvaa, pimeydestä, jossa haperoin ja tavoittelen valkeutta, jota ei missään näy. Ja orjuudesta, jossa makaan pimeyden hirmukahleilla vangittuna".

Tähän tilaan ei Krankin tarvinnut jäädä. Jumalan asiapoikana sai palvella parikymmentä vuotta Krankia nuorempi apulaispappi A. L. Heideman, joka saapui Kivijärvelle vuoden 1888 tammikuussa. Tätä nuorta pappia oli siirrelty ahkeraan. Ei oikein tiedetty, mihin tämä palava ja jyrkkäsanainen parannussaarnaaja pantaisiin. Kivijärven, vakaan kirkkoherran apulaiseksi hänet lopulta toimitettiin. Säilyneet tiedot näiden kahden miehen suhteista paljastavat ainakin sen, että samoin kuin Heideman saarnoissaan kaihtamatta esiin toi sen joukon hengellisen pimeyden, jonka keskelle hän Kivijärvellä oli tullut, samoin hän myös esimiehelleen jyrkin sanankääntein tahtoi osoittaa, että hän silloisessa tilassaan oli kadotuksen oma, ellei tekisi parannusta. Olisi voinut ajatella, että Krank, jonka suvussa oli paljon hengellisiä perinteitä ja jolla itsellään oli kohtalainen teologinen tieto, olisi "luottanut lihaan" ja torjunut parannuskehotukset. Omantunnon levottomuus oli kumminkin siksi polttava, että Krank jäin kuuntelemaan.

Krankin parannus tapahtui viimeistään maaliskuulla, ehkä jo vähän aikaisemminkin. Kun Heideman oli tullut tammikuulla, jäi tällaiseksi puhuttelun ajaksi korkeintaan noin kaksi kuukautta, ehkä paljon lyhyempikin aika. Kirkkoherran hätä nousi niin suureksi, että keskellä yötä täytyi lähteä pyytämään synninpäästön siunausta "tunnetulta hihhulilta," nuorelta Heidemanilta.

ALUSSA lainatussa kirjekatkelmassa näkyy, että Krank ei tahtonut salata, mitä tietä hän oli rauhan löytänyt. Heideman oli ollut Jumalan työn välineenä. Mutta samassa kirjeessä hän tahtoo monisanaisesti selvittää sen, mikä parannuksen ihmeessä oli tuossa olennaista:

"Tahtonet tietää kuinka siihen, nimittäin syntien anteeksisaamiseen ja rauhaan tullut olen. Sen tahdon sinulle sanoa. Ei se ole kirjoista tullut, ei Jumalan eikä ihmisten kirjoista, turhaan olen sitä koettanut niistä onkia jo parikymmentä vuotta.
Tässä näkyy selvä hyökkäys beckiläisyyttä vastaan. Krank kieltää saaneensa rauhaa ja elävää uskoa edes "Jumalan kirjoista" eli Raamatusta. Ei edes sen lukeminen tuonut hänelle rauhaa. "Parikymmentä vuotta" tarkoittaa puolestaan papinvirassa vietettyjä vuosia.

Krank jatkaa:
"Mutta elävä saarna Jumalan valtakunnasta, jonka Herra Jeesus ei ole vienyt mukanansa täältä lähteissään, vaan perustanut tänne maan päälle, ja joka vieläkin on nähtävänä hänen elävissä jäsenissänsä, ja kuultava ja käsitettävä heidän todistuksessansa ristinpuulla synteimme tähden kuolleesta ja sitten vanhurskauttamiseksemme ylösnousseesta Herrasta Jeesuksesta — niin, elävä saarna parannuksesta ja syntein anteeksiantamisesta hänen nimessänsä, se on minun elämään auttanut."

Krankin käsitys vanhurskauttamisopista ei jää epäselväksi. Krankin kirje sisältää myös hänen jo ennen tuntemiensa hengellisten liikkeiden arvostelua. Kuvatessaan kristillisyyden oppia, hän korostaa sen raamatullisuutta näin: "Sen löydät kyllä raamatusta, kun ensin panet pois ne himmeät lasit, minkä Beck ja muut viisaat rohveetat ovat nenällesi asettaneet." J. T. Beck, saksalainen teologi, oli Krankille ennen ollut kunnioitettu oppi-isä, nyt hän oli "viisas rohveetta", jonka huomattavin anti oli siinä, että hän pani silmille himmentävät lasit, jotka estivät näkemästä oikeaa oppia raamatusta. Tällaisesta profeetasta oli luovuttava.

KRITIIKKI kohdistuu myös Suomen kirkollisiin liikkeisiin: "Pietismo (tarkoittanee herännäisyyttä) hyljäsi, taikka syrjäytti anteeksisaamisen, eikä tullut muuhun rauhaan, kuin siihen minkä itse otti kilvoituksensa palkaksi, Hedbergiläisyys (tarkoittaa evankelisuutta) hylkää parannuksen ja ottaa itse anteeksi antamisensa omin lupinsa eli varkain ja sillä tuntonsa paaduttaa. Sen täytyy uskoa vastoin ja yli omantuntonsa, ja sen rauha on sen tähden omantunnon kuolettamista.

TODETTAKOON tässä yhteydessä, että "hedbergiläinen" liike oli Krankille tuttua Kivijärven seurakunnasta, sillä mainittua virtausta oli Kivijärvellä ollut jo kaksi vuosikymmentä ennen lestadiolaisuuden tuloa. Piispantarkastuskertomuksessaan vuodelta 1894 Krank kertoo tämän herätyksen välillä miltei sammuneen, mutta toteaa samalla, että lestadiolaisuuden tultua seurakuntaan oli evankelinenkin liike herännyt taisteluun olemassaolonsa puolesta. Samalla hän mainitsee useitten ennen evankelisuutta kannattaneiden liittyneen lestadiolaisuuteen sekä sen, että ero näiden kahden välillä oli sellainen, ette mitään yhteensulautumisen merkkejä ollut nähtävissä.

KRANKIN kirje sisältää moniin raamatunkohtiin vetoavaa selitystä siitä opista, jonka käsittämiseen häntä oli autettu. Virkaveljelleen, "toiselle papille", hän antaa kirjeen lopulla tällaisia ohjeita:
”Sinä haparoit valkeuden ja rauhan perään. Jos sinulla niitä olisi, olisit sinä minullekin niitä jakanut, kun joka kirjeessäni olen onnettomuuttani valittanut. Pää sinulla on täynnä viisautta ja teologiaa, mutta rauhaa ja henkeä
sinä puutut. Syntisi ovat anteeksiantamattomina tunnollasi." — "Tee parannus väärästä vanhurskaudesta ja epäuskosta, jossa Jeesuksen vanhurskauden ylön
katsot, jonka hän meille ansainnut on. Usko Jeesuksella olevan valtakunnan maan- päällä, jossa totisesti löytyy anteeksiantamus ja rauha sinuakin varten, jossa Sen pienimmällä jäsenelläkin on kuninkaansa antama oikeus ja valta Hänen nimessänsä saarnata anteeksiantamusta ja rauhaa sitä tarvitsevalle ja kaipaavalle. Ehkäpä sinulla uskottomassa laumassasi on joku näitä rauhan lapsia.” Nykyajan uskovaiselle tulee mieleen tätä lukiessa: Voiko sen selkeämmin sanoa. Krankin esittämä vanhurskauttamisoppi on täysin meidän uskomme mukainen. Jumalan työ oli Krankinkin kohdalla ihmeellinen siinäkin mielessä, että hän "äsken kääntyneenä", vain muutamia viikkoja aikaisemmin ehkä itse uskoneena, saattoi näin selväkielisesti opastaa toista samalle tielle. Mutta , näinhän Pyhä Henki vaikuttaa.

RAUHATON etsintä oli Krankin kohdalla kevättalvella 1888 päättynyt ihmeelliseen löytämisen iloon. Kivijärveläisten nostattama vaino vielä samana vuonna osoitti hänelle, millaista ristin kantamista Jeesuksen seuraaminen käytännössä oli. Tässä yhteydessä ei ole syytä näitä kuulusteluja tarkemmin kuvata. Sen sijaan päätän — jälleen Krankin omiin sanoihin, jotka viisitoista vuotta myöhemmin julkaistiin samassa lehdessä. Kilvoituksensa vaivat hän silloin esitti näin:

"PUHETTA johtavaa miestä ei meillä ole muita kuin se, joka tätä kirjoittaa — ja hän tekee sitä pelvolla ja vapistuksella huonoutensa ja kykenemättömyytensä tähden. En tiedä mitä itsestäni sanoisin. Koko pappisaikani olen pitänyt itseni siihen virkaan sopimattomana, kaikkia papin lahjoja puuttuvana, ja vaikka ensi aikoina kun armon valo sydämeeni paistoi, tuntui kalliilta saada sitä todistaa. Niin on taas pimeys niin sieluni piirittänyt, ettei tunnu olevan mitään puhuttavaa. Lahjattomuuteni tähden vihollinen rääkkää minua joka päivä, jopa tahtoo todistaa, että uskoni ja luottamukseni Jumalan armoon Kristuksessa on kuollutta tietoa vaan, koska ei huutoni ja rukoukseni näytä mitään apua tuovan". "Sen verran kuitenkin ymmärrän, että se suuri kasvattaja tahtoo pitää minua kurin alla, että ylpeys ja itserakkaus häpeään tulisi - ja hänen vapaa armonsa suureksi. Pienten se on taivaan valtakunta, mutta pieneksi tulla, se on varsinkin papille ylön vaikeata."

Eri lähteistä koonnut ja selityksillä varustanut

Esa Tuomaala
Päivämies 5.6.1974

_________________
On uskon kautta taivas määränpäämme,
ja perintömme siellä odottaa.
Kun uskoon, toivoon matkalla me jäämme,
niin kodin portti meille aukeaa.
SL 282: 5


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia