Etelä-Pohjanmaan seuduilta

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Etelä-Pohjanmaan seuduilta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Loka 2009, 19:30

Siionin uskollisia työmiehiä Alajärvellä


Jumala on siunannut Alajärven kristillisyyttä uskollisilla evankeliumin työmiehillä. Alajärvellä asuu myös saarnaajavanhus ANTTI Koskela. Hän on syntynyt elok. 18 pnä v. 1874 Alajärven Sääksjärven kylällä. Tämä kylä erotettiin myöhemmin Vimpelin pitäjään, joten miehuutensa ajan hän on asunut Vimpelin pitäjässä. Koskelan veli on ollut maanviljelijä, viljellen vajaat 10 ha tilaa. Tilalla pidettiin 4-5 lehmää.

Kun Antti-veljeltä kuoli ensimmäinen emäntä, niin hän otti uuden emännän Alajärveltä, ja muutti asumaan Alajärven Kurejoen kylälle, jossa on asunut 16 vuotta. Koskelan setä on käsittänyt elävän uskon 21-vnotiaana. Kun hän oli nuori, niin sanottiin Perhossa olevan lestadiolaisia.

Vimpelin ensimmäisenä kristittynä setä muistaa. Taavintuvan emännän, jota kutsuttiin kansan kesken pappi- Anniksi. Hän oli ahkera puhuttelemaan ihmisiä. Mistä Anni löysi elämän siemenen, sitä ei tiedetä.
Perhosta päin tuli puhujia Vimpeliin, Peltokankaan Pietari, Kankaan Kustaa ja Eino Korkiakankaan isoisä Laitilan Antti. Laitilan emäntä oli profetissa, joka ahkerasti puhutteli ihmisiä. Perhon pikku-Jaakko on myös käynyt Vimpelissä ja Alajärvellä.

Uusiheräys ei saanut jalansijaa Alajärvellä, jota vastoin Evijärvellä ja Lappajärvellä se sai paljon pahaa aikaan, Pyörre ja Junttila olivat uuden heräyksen tuojia. Rajalan Juho oli sanonut, että niiden seurojen aikana meni 100 eriseuraan yhtenä iltana.
Edelleen kertoi Koskelan setä, että ennen käytiin kaukana seuroissa, pantiin evästä konttiin ja lähdettiin jalan tai suksilla liikkeelle. Tiedustellessamme, muistaako setä jotain erikoisia tapahtumia kristillisyyden alkuajoilta. Saimme kuulla, että Alajärvellä on tapahtunut sellainen tapaus, että kun emäntä lähti seuroihin, niin isäntä lähti jälkeen, ja uhkasi tappaa saarnaajan. Kesken saarnan oli mies hypännyt pöydän eteen, ja huitaissut puukolla saarnaajaa. Lyönti ei sattunut, ja miehet kävivät käsiksi rauhan häiritsijään, ja sitoivat hänet köysillä. Olivat sanoneet: "Siinä on Paavali köysissä."
Teuvalla kerrottiin tapahtuneen sellaisen tapauksen, että talon isäntä nimismiehen kanssa, sitoi saarnaajan kädet köysillä, ja pani riippamaan puuhun. Tämän tehtyään isäntä meni vallesmannin kanssa kamariin juopottelemaan. Ohi kulkeva mies huomasi puussa roikkujan, ja katkaisi köyden ja vapautti puhujan.
Savitaipaleessa on kerrottu, että siellä, on tapettu oululainen saarnaaja, nimeltä Immaanuel Välikangas. Tapaus on kertoman mukaan sellainen, että kun isäntä tuli töistä kotiin, ja emäntä oli mennyt seuroihin, isäntä oli pannut hevosen aisoihin, ja rekeen 2 pyssyä. Kun saarnaaja meni ulos, isäntä
hyökkäsi pyssyn kanssa. Saarnaaja sai pyssystä kiinni. Isäntä tempaisi toisen pyssyn, ja ampui sillä saarnaajan. Nämä ovat vanhoja asioita ja tiedot ovat muiden kertomia.

Koskelan Antti on tunnettu rakastettuna puhujana laajalti Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa, Matkat ovat ulottuneet aina Helsinkiin ja Kuusamoon asti. Nykyisin setä kulkee matkansa rakkaan Ida -emäntänsä kanssa. Rakkauden synnyttämänä lisänimenä käytetään sedästä toisinaan nimitystä Siionin piispa.
Nöyränä armonkerjäläisenä Koskelan setä odottelee taivaan vieraita. Jumalan lasten seurat ovat sedälle rakkaat. Erikoista on sedän julistustavassa, että hänellä on hyvä muisti, hän voi pitkästi lukea ulkoa Raamattua ja Lutherin kirjoituksia,
Lopuksi kysyimme sedältä, onko kristillisyys nykyisin samanlaista kuin ennen. Tähän setä` vastasi: ”Aivan on samaa, ja sitä ei ole varaakaan muuttaa."
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 12 Elo 2011, 19:36, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Loka 2009, 19:10

Pappi-Iikka,
Eräs Etelä-Pohjanmaan pitäjien väkevä sananjulistaja

0lli, Iikka (Isakki), Jaakonp., talollinen ja Pappi-Iikan nimellä tunnettu maallikkosaarnaaja, synt. Lappajärven Lamminkylän Nykälän talossa 12.1.1846, kuoli Lappajärvellä 21.7.1923. Vanhemmat tal. Jaakko Matinp. Nykänen ja Liisa Erkintytär. Kun hän 23-vuotiaana tuli kotivävyksi Erkki 0llin taloon Lappajärven Tarvolankylään, sai hän silloisen käytännön mukaan vaimonsa kotitalon nimen sukunimekseen.

Iikka 0lli oli taitava ja tarmokas maanviljelijä, jonka hallinnassa talo jatkuvasti vaurastui ja laajeni viljelyksiltään ja pinta-alaltaan. Isännyytensä loppuvuosina siihen kuului n. 40 ha viljelys- ja noin 300 ha metsämaata.

Tunnusomaisinta Iikka 0llille oli syvä uskonnollisten asioiden harrastus. Jo lapsuusvuosina hänessä oli ilmennyt voimakas mielenkiinto uskonnollisiin asioihin: hän luki ja mietiskeli niitä, kävi mielellään kirkossa ja kotiväen joskus esittämistä estelyistä huolimatta, kaukanakin pidetyissä seuroissa.
Kuinka suuri kiinnostus hänellä todellakin niitä kohtaan oli, osoittaa eräs hänen lapsuusajoiltaan muistiin jäänyt tapaus. Hän oli ollut paimentamassa kotitalonsa karjaa tien varrella olevassa metsässä, kun oli joltakin ohikulkijalta saanut kuulla, että illalla pidettäisiin Evijärvellä seurat. Iikka oli heti ajanut karjan kotihakaan ja lähtenyt paimenpuvussa ja avojaloin naapuripitäjään. Ei ollut käynyt kotona asiasta ilmoittamassa, kun oli pelännyt myöhästyvänsä seuroista, ja ehkä myös siksi, että kotiväki taas estelisi häntä.

Iikasta kasvoi vakava ja käytökseltään nuhteeton nuorimies, jota ei koskaan nähty tanssipaikoilla eikä ryyppymatkoilla. Hän kävi jatkuvasti kirkossa ja eri uskonnollisten suuntien seuroissa, etsien hengellistä kotiaan. Sen hän löysi laestadiolaisesta herätysliikkeestä, joka 1870-1uvun puolivälissä alkoi juurtua Lappajärvellä, seurakunnassa silloin jonkun aikaa apupappina toimineen pastori W. A. Mandellöfin vaikutuksesta. Iikka Ollista tuli tämän herätysliikkeen tunnettu ja tunnustettu johtaja ja sananjulistaja paikkakunnalla. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa hänen saarnamatkansa, jotka aluksi käsittivät vain koti- ja naapuripitäjät, ulottuivat yhä laajemmille alueille Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata aina Tornion tienoille asti, sekä Etelä-Pohjanmaalla etupäässä Suupohjan pitäjiin. Ne saattoivat joskus kestää monia viikkoja kerrallaan. Kotiinsa hän järjesti myös seuratilaisuuksia, jotka joskus kestivät useita päiviä peräkkäin. Kaukaisimmille seuravieraille annettiin silloin talon puolesta ruoka ja yösija.

Saarnatoimintansa johdosta alkoi kotikylän väestö käyttää 0llista nimeä Pappi-Iikka. Sillä nimellä oli hän aikoinaan laajalti tunnettu ja sitä nimeä käyttivät hänen uskonveljensä, ja käyttävät vieläkin häntä muistellessaan. Se ei ollut mikään pilkkanimi eikä sellaiseksi tarkoitettu. Mutta miten lie laita sen "hihulitpredikant" -nimen, jolla häntä on Lappajärven seurakunnan kirkonkirjoissa kunnioitettu. Se on ilmeisesti tarkoituksellista ivailua. Tuntuu oudolta, kun virallisesta asiakirjasta, jollainen kirkonkirja on, löytää muuten suomenkielellä kirjoitettujen, Iikka 0llia koskevien henkilötietojen joukosta tuollaisen vierasperäisen sanan, joka suomeksi tarkoittaa pilkkanimenä käytettyä sanaa hihhulisaarnaaja eli hihhulilaissaarnaaja. Nähtävästi ei mainitun merkinnän tehnyt pappi ole hyväksynyt Pappi-Iikan uskonnollisia käsityksiä, eikä hänen puhujatoimintaansa, kun on tuollaisen "virkanimen" ikuistanut kirkonkirjaan miehelle, joka palkkaa tai muuta aineellista etua pyytämättä ja saamatta, totellen vain tuntemansa kutsumuksen velvoitusta, teki uutterasti, uskonnollisesti ja tuloksia saavuttaen työtä samalla Suomen evankelisluterilaisen kirkon elovainiolla, kuin asianomainen pappi itsekin.

Tulee mieleen, että papin asenteeseen saattoi osaltaan vaikuttaa eräänlainen enemmän tai vähemmän tietoinen ammattikateuskin, siltä Pappi-Iikka oli lahjakas seurojen pitäjä ja sananjulistaja. Veisuuääni oli hänellä kaunis ja kuuluva, puhe yksinkertaisen selvää ja tekstiuskollista, äänen käyttö esityksen sisällön mukaan vaihtelevaa. "Jumalan lain, ja sen tuomion ankaruudesta puhuessaan oli hänen äänessään jyrkkyyttä ja terävyyttä. Mutta kun hän kuvaili Hänen rakkauttaan ja armonsa loputonta suuruutta syntistä ihmissukukuntaa kohtaan, josta armosta jokainen omakohtaisen parannuksen tehnyt ihminen pääsee osalliseksi, ja saa usein jo täällä maan päällä tuntea esimakua siitä autuudesta, jonka Jumala on lapsilleen luonansa valmistanut, oli hänen äänensä lempeä, kuin hellän isän juttelu lapselleen. Liikutukset kuulijakunnan keskuudessa olivat usein hänen puheensa aikana voimakkaat.

Laestadiolaisessa herätysliikkeessä alkoi jo 1890 -luvulla esiintyä vakavia opillisia erimielisyyksiä, jotka vuosisatamme alkuvuosina johtivat sovintayrityksistä huolimatta eri suuntien muodostumiseen. Tärkeimmät näistä suunnista tunnetaan nimillä: esikoisuus, uusiheräys ja vanhoillisuus, joka jäi lukumäärältään suurimmaksi. Suuntien muodostumisen aikoina vallitsi monin paikoin oikea henkien taistelu lestadiolaisten keskuudessa. Moni harras laestadiolaiskristitty oli ymmällä, mihin suuntaan lopullisesti sijoittuisi. Niinpä Pappi-Iikkakin kallistui vähitellen uusiheräykseen, ja kulki jonkun aikaa tämän suunnan saarnamiehenäkin, mutta huomasi sitten, että hän on joutunut väärään leiriin, teki erheestään, kuten hän sanoi, parannuksen, ja palasi ensimmäiseen rakkauteensa vanhoillislaestadiolaisten joukkoon. Valjasti hevosensa, astui kärryille, ja kulki korjaamassa jälkensä joka paikassa, missä oli uusiheräyksen hengessä seuroja pitänyt. Elämänsä loppuvuosiin asti hän kulki saarnamatkoilla, ja piti seuroja kotonaan.

Valoisa ja kaunis muisto jäi Iikka 0llista, ei vain uskonveljille, vaan kaikille, jotka hänet tunsivat. Naapurina ja ihmisenä hän oli erittäin hyväntahtoinen, sopuisa ja auttavainen. Kun hän elämänsä loppuvuosina ei enää jaksanut kulkea niin paljon seuramatkoilla, kuin aikaisemmin, harjoitti hän sitä uutterammin yksityistä sielunhoitoa. Tuli hänen kotiinsa tuttu tai vieras jollekin asialle, ei hän päässyt lähtemään talosta, ennen kuin hän haastellut Iikan kanssa parannuksenteosta. Samoin oli asian laita, kun joku tuli tiellä häntä vastaan. Sivu ei päässyt ilman keskustelua. Kaikissa muissa asioissa hän saattoi tinkiä mielipiteistään, mutta uskonnollisista vakaumuksistaan ei kirjaintakaan, eikä salannut mielipiteitään papeilta enempi kuin muiltakaan.

Iikka 0lli, Pappi-Iikka, oli aikanaan huomattava persoonallisuus. Ei vain kotipitäjässään, vaan koko Etelä-Pohjanmaan järviseuduilla, ja hänen siunauksellisen työnsä vaikutus tuntuu siellä vieläkin.

V. S. LILJA
Päivämies marraskuu 30 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Loka 2009, 07:06

Korvet ja erämaat pitää iloitseman

Elävän kristillisyyden vaiheista Alajärvellä



KUN ELÄVÄ KRISTILLISYYS VIIME VUOSISADAN PUOLIVÄLISSÄ SYTTYI JA ALKOI PALAA POHJOLAN HANGILLA, NIIN SE LENNÄTTI JO SILLOIN PYHÄN KIPINÄN ALAJÄRVELLEKIN. VANHA SAARNAAJA KUSTI RANTTILA (S. 1877) MUISTELEE ELÄVÄN KRISTILLISYYDEN TULOSTA SEURAAVAA.

Kurejoelta on ollut Ruotsissa töissä Marjapori Erkki niminen mies. Hän oli siellä työmatkallaan tullut kosketuksiin uskovaisten kanssa, ja käsitti omakohtaisesti elävän uskon. Kun hän palasi kotiseudulleen takaisin, niin hän ei pannut kynttiläänsä vakan alle, vaan puheli kokemuksistaan muillekin. Kankaanpään Aapram on myös ensimmäisiä uskovaisia, mutta siitä ei ole tietoa, mistä hän elävän evankeliumin löysi. Nämä ovat tapahtuneet jo varhain. Tarkkaa vuosilukua ei tiedetä, mutta siinä se on ollut 1870 - luvun paikkeilla. Mannilan paapasta on kerrottu, että hän oli ollut kovasti heränneellä omallatunnolla. Hän oli rukiinleikkuun aikanakin ruiskyylien (ilmeisesti kuhilas?) alla polvistunut hädässään rukoukseen.
Mannila oli mennyt kyselemään papilta, mitä olisi tehtävä, että tulis autuaaksi. Pitkään oltiin keskusteltu pappilassa, mutta tunnon rauhaa ei sieltä löytynyt. Kun paapa joutui kosketuksiin Jumalan valtakunnan evankeliumin kanssa, ja löysi sielulleen rauhan, niin hän kävi tämän kertomassa papillekin. Pappi oli sanonut, että sinulle kävi kuin kananealaiselle vaimolle.

Ensimmäisinä seurapaikkoina on ollut Pekkolan kylässä Ylitupatalo. Väkeä oli alkuaikoina niin runsaasti, että tupa oli seisovia ihmisiä tupaten täynnä. Kertojakin, Kusti Ranttila, oli jo pienenä poikana ollut Pekkolan seuroissa, ja silloinkin oli kovasti väkeä seisonut Ylituvan pirtissä. Vanhoina puhujina on täällä ollut Latukan Matti, Jouhtine Jaska, Nivan Pekka, Peltomaa Ylivieskasta ja Lähteenmäki Skaftungista. Omanpaikkaisista Kankaanpään Aapram ja Marjaportin Erkki puhelivat. Sitten täällä ovat liikkuneet paljon Kaaperi Halonen, Pedanter, Kalle Honkala, Kananen ja monet muut. Itse kertoo Ranttila saaneensa parannuksen armon v. 1911 ja vuodesta 1914 saakka jumalanlasten vaatimana olleensa puhujana. Juho Erkki Kuusiniemi eli Mylläri Juha Erkki, niin kuin häntä kansan kielellä puhuteltiin, oli silloin puhujana. Hän oli Alajärven miehiä, samoin Koivulan Alfred. Niihin aikoihin olivat suuret heräykset.

Jumala varjeli

Uudenheräyksen myrskyt eivät saaneet jalansijaa Alajärvellä. Entiset rakkaat puhujat Evijärveltä, olivat tulossa kolmella hevosella, ja sanoivat tulevansa korjaamaan entisiä puheitaan. Sikkilässä pitivät jo seurat, ja tarkoitus oli tulla Pekkolaan asti. Myllärin Juha Erkki oli mennyt Sikkilän seuroihin, ja siellä oli tullut heti erimielisyys Juha Erkin, ja näiden uudenheräyksen miesten välillä. Uskoton mies, nimeltä Karhun Simppa, kun oli nähnyt, että nyt tulee erimielisyys, niin hän oli siepannut halon, ja ajanut halon kanssa nämä uuden opin tuojat tiehensä, ja niin jäi Pekkolaan meno sikseen. Jumala tahtoi varjella Alajärven Siionia susilta.

Rantalan Pauli oli vieraillut ennen pikkuesikoisuuden eroa Alajärvellä. Silloin oli hänen saarnansa aikana eräs nainen pyytänyt syntejä anteeksi. Rantala oli sanonut so, so, ei niin kiirettä, tämä saarnahan on evankeliumia. Tästä tapauksesta jäi sellainen tunne, että kun eriseuran hajaannus tuli, ja Pahkala oli Rantalan kanssa tullut tänne seuran pitoon, heitä ei otettu vastaan.

1930 -luvulla olivat täällä heräyksen ajat, silloin teki lähes 300 parannuksen. Puhujina niihin aikoihin kulkivat lähetysmiehet. Jumala järjesti niin, että pyytämättä tulivat kolmet lähetyspuhujat peräkkäin ja seuroja pidettiin 6 viikkoa yhteen perään. Antti Koskela oli liikkunut paljon täällä. Pohjanlehto ja Perälä Kärsämäeltä, ja Koivulampi ovat myös täällä liikkuneet.

Vanhoista toimellisista

kristityistä muisteli kertojamme, että Mannilan pappa oli erikoisen ahkera seurojen järjestäjä, samoin Pylykän Erkki, Kusti ja Jaakko Sikkilä, Viilus Paavola, jolla oli leipuriliike. Salo Matti oli myös kristillisyydessä toiminnan mies.

Kun pastori Heideman tuli Kivijärvelle papiksi, niin lähes 100 km:n päästä tehtiin matka Kivijärven kirkkoon, että saatiin kuulla elävää evankeliumia. Useita naisia ja miehiä lähti kävellen tälle pitkälle matkalle. Rimppalan Sanna-Liisalta oli jäänyt villatakki Kivijärven kirkkoon, mutta sekin oli kulkijain mukana toimitettu takaisin.
Kertojamme Kusti Ranttila on käynyt kolme kertaa Amerikassa. Siellä hän an ollut Massan valtiossa, Vitsburgin kirkossa hän oli ollut Heidemanin seuroissa.

Mainittakoon lopuksi, että Alajärven puhujat ovat kaikki pysyneet läheisessä yhteydessä ja rakkaudessa seurakunnan kanssa. Eriseuran yritykset ovat tuodut toisilta paikkakunnilta. Jumala on saanut hoitaa puhujat kuin koko seurakunnan armosiipiensä alla.

SANNA LIISA KUJALA (s. 1878) muistelee nuoruutensa muistoista seuraavaa: Pekkalan kylällä oli kotini, Ylituvan talo vanha seurapaikka. Silloin kun ei ollut seuroja, luettiin Raamattua ja Lutherin postillaa. Ihmisiä puhuteltiin ahkerasti uskon asioista. Lapsuusmuistoista hän kertoi, kuinka lapsena leikittiin seuroja uunin päällä. Siellä Hentrik ja Oskari Mannila saarnasivat. Vanhemmat ihmiset iloitsivat, kun lapset pitivät seuroja.

Uskovaisia puhuteltiin ennen rippiläisiksi ja villiläisiksi. Edelleen muisteli kertojamme samoista puhujista, joista Ranttila on kertonut. Silloin kun Johansson on ollut täällä pappina, niin hän oli vihainen kristityille.

Alajärvellä asuu laajasti Suomen Siionissa tunnettu saarnaaja, maanviljelijä Eino Salo. Hän on syntynyt makkaratehtailija Matti Salon poikana Alajärvellä v. 1899. Saimme hänen kertomanaan myös kuulla Alajärven Siionin vaiheista. Aikaisemmin, kun pidettiin seuroja kirkolla Pankin talolla, väkeä on käynyt yleensä seuroissa runsaasti. Ensimmäiset isot seurat on pidetty v. 1923. Silloin sai Eino-veljemme parannuksen armon. "Seurat oli pidetty nuorisoseuran talolla. Näissä seuroissa oli kahdeksan parannuksen tekijää. Pian tämän jälkeen sai Eino-veljen emäntäkin parannuksen armon.
Niihin aikoihin pidettiin seuroja ahkeraan. Koskelan Antti on tehnyt pitkän päivätyön Alajärven Herran elovainiolla. Juha Erkki ja Koivulan Alfred ovat myös paljon täällä työtä tehneet.

Seuroja ei ainoastaan pidetty täällä kotiseudulla, vaan tehtiin myös seuraretkiä ympäristöön. Eräänkin kerran kuultiin, että Perhossa on uskovainen pappi seuran pidossa, ja lähdettiin joukolla katsomaan ja kuulemaan. Seurat oli Heikki Lampelalla ja Pekka Korkiakankaalla.

Kirkkoseuroja

Rovasti Raunion aikana saatiin ensi kerran kirkko käyttöön seuroja varten. Sillainkin oli sellainen ehto, että mitään liikettä ja häiriötä ei saa syntyä. Lauantaipäivän seuroissa tuli joku nainen liikutuksiin, ja tämä oli viety suurena tietona pappilaan ja illalla tuli tieto, että seuroja ei saa kirkossa jatkaa. Perholaisia seuravieraita oli majoitettuna pappilaan ja he saivat rovastin niin lauhtumaan, että aamulla päästiin taas jatkamaan seuroja kirkossa. Tämän jälkeen on kirkko saatu tarvittaessa. Yleiseksi tavaksi on tullut, että vuosittain pidetään yhdet isot seurat kirkossa. Täällä käy väkeä runsaasti sanankuulossa ja sen n `takia käytetään kirkkoa muulloinkin seurapaikkana.

Seuroja pidetään myös paljon kouluilla ja kodeissa. Jumala on siunannut Alajärveä myös siinä, että täällä on monia uskovaisia opettajia, jotka omalla sarallaan tekevät kallista Jumalan valtakunnan työtä.
Mainittakoon, että Eino Salo asuu juuri sillä paikalla, joka on ollut ensimmäinen kristillisyytemme seurapaikka Alajärvellä.

Seuraväkeä on nykyisin Alajärvellä runsaasti. Parannuksen tekijöitä on ollut jatkuvasti. Suokoon Jumala taivaallisen siunauksensa, että taivaan kasvu varjeltuisi Herran aittaan.

Päivämies Marraskuun 30 päivänä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Loka 2009, 17:08

Päivämies marraskuu 30 päivä 1961

Evankeliumi löysi tien sydämiin
Piirteitä Evijärven Siionin vaiheilta


EVIJÄRVI KUULUU ETELÄ-POHJANMAAN JÄRVIALUEEN PITÄJIIN, JA ON SAMANNIMISEN JÄRVEN YMPÄRILLÄ. NAAPURIPITÄJINÄ OVAT LAPPAJÄRVI, VETELI, KORTESJÄRVI, PURMO, TEERIJÄRVI JA ÄHTÄVÄ. EVIJÄRVEN RANTA-ALUEET OVAT ERITTÄIN LUONNONKAUNIIT. SANOTAAN, ETTÄ JÄRVESSÄ ON 100 SAARTA JA 1000 NIEMEÄ. EVIJÄRVEN ASUKASLUKU ON VÄHÄN YLI 4000 HENKEÄ. ASUTUS ON SUOMENKIELISTÄ, PAITSI, ETTÄ KATTILAKOSKELLA ON RUOTSINKIELISIÄ.

Etsikkoaikamme elävä kristillisyys on tullut Evijärvelle n. v. 1875. Lukkari Agrenin Kalle -niminen poika oli työmatkallaan Kittilässä tullut kosketuksiin elävän evankeliumin kanssa, ja elävän uskon käsittäneenä miehenä hän toi elävän siemenen Evijärvelle. Kanttori ei tykännyt tästä asiasta, vaan kävi niin kuin Jeesus sanoi: ihmisen vihamieheksi tulee hänen oma perheensä. Myöhemmin oli isä kumminkin myöntänyt, että oli hyvä, että sinä johonkin uskoon tulit, ei se entinen elämäkään mitään ollut.

Kalle Agren toimi myöhemmin myös saarnaajana ja tavallisesti häntä kutsuttiin vain Lukkarin Kalleksi. Kristillisyys sai paikkakunnalla nopeasti laajan vastaanoton. Seuroja pidettiin ahkerasti, toisinaan viikoittain. Ensimmäisinä uskovaisina on paikallaan mainita Haapo-Annu, eli Anna Haapaniemi. Hänellä
oli hyvä lauluääni ja toimi kauan aikaa seuroissa esiveisaajana.
Kun väkeä kävi runsaasti seuroissa, ja huoneet kävivät ahtaiksi, rakennettiin talkoovoimin iso seuratupa Lahdenkylään, joka muodostui kristillisyyden toiminnan keskuspaikaksi. Seurahuoneen rakentaminen on tapahtunut v. 1888. Tähän aikaan oli Evijärven Lahdenkylä koko Etelä-Pohjanmaan järvialueen keskuspaikka. Kun seuroja oli, lähitalot oli majoitettu seuraväkeä täyteen. Kertovat että monet olivat viikkokausia, ja reessä oli eväsarkku, jossa oli eväät.

Kolehtia ei siihen aikaan kannettu, vaan itse kukin pisti puhujalle jotain sen mukaan, kuin oli mahdollista. Eräänkin kerran oli hommattu paitavaatetta, että saataisiin puhujalle puhdas paita. Ei kumminkaan sillä kerralla ollut löytynyt vaatetta.

Kalle Agrenin lisäksi oli niihin aikoihin evijärvisiä puhujia Jaakko Joutsen, Matti Pitkäjärvi eli Latukan Matti, Elias Ranta-aho ja Jaakko Eraps.(?) "Myöhempiä puhujia oli Johannes Peltola ja Antti Aho. Kalle Agren meni myöhemmin takaisin Ruotsin puolelle töihin.
Seuroja pidettiin myös taloissa. Vanhoina seurataloina oli Ahon talo Jokelankylässä, Matti Autio on paikkakunnan ensimmäisiä uskovaisia, ja siellä pidettiin seuroja, sekä Jaakko Åbyn talossa ja joskus Lassilan talossa.

Kun uusi heräys tuli Evijärvelle, se teki suurta vahinkoa. Silloisista puhujista vain Matti Pitkäjärvi jäi entiselle paikalle. Seurahuone jäi kumminkin vanhoillisten haltuun. Ne, jotka silloin eksyivät, menivät, ja ovat jo kuolleet. Jälkikasvua ei ole ollut, joten uuden heräyksen vaikutus jäi siihen.
Taas tuli levon ja työn aika. Seuroja pidettiin ahkerasti, ja Jumala siunasi sanansa, ja parannuksen tekijöitä ilmaantui. Ennen pikkuesikoisuuden hajaannusta kävi Evijärvellä saarnaajina mm. Antti Krekula, Pauli Rantala, Sakari Ainali, Juuso Runtti, Antti Korpi, Jaakko Korkiakangas, Kaaperi Halonen, Leonard Typpö, Juho Lahti, Emil Niemikorpi, Kustaa Pannula, Kustaa Ranttila, Antti Koskela ja Matti Suo.

Kun pikkuesikoisuuden hajaannus särki jälleen Herran työtä, niin sen tuoma vahinko oli jälleen sangen raskas. Tähän oli syynä se, että paikallinen saarnaaja, Johannes Peltola meni eriseuran mukana, ja kun monet tunnetut saarnaajat menivät, he veivät joukkoja mukanaan. Kristillisyys raunioitui Lahden kylälläkin, jossa oli seuratupa, niin tarkkaan, että tuskin elävää siementä sieltä löytyy. Seurahuoneen päältä tuli niin ankara kiista, että asiaa ei muuten voitu ratkaista, vaan rakennus annettiin kunnalle. Rauhanyhdistyksellä on kunnan kanssa sopimus, että kunnan kokoushuoneessa saa pitää vapaasti seuroja.

Evijärven Rauhanyhdistys on perustettu v. 1936. Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat pj. Oskari Koskimäki, joka on vieläkin yhdistyksen puheenjohtajana, Oskari Jokilaine, Antti Aho, Aleksi Kupila, Saima Pesonen, joka on vieläkin johtokunnassa ja toimii rahastonhoitajana, Olga Peltola, Elli Koskimäki, Eino Keto ja Martta Koskimäki. Jäsenmäärä oli alussa n. 30, ollen viime vuonna 61 jäsentä. Paikallisena saarnaajana on Valde Keto. Vuoden aikana vierailee paikkakunnalla toistakymmentä puhujaa. Vakiintuneeksi tavaksi on tullut, järjestää jokakesäiset seurat, elokuulla Jokikylän kansakoululla. Jokikylän alue on nykyisin toiminnan keskuspaikka muutenkin. Varojen hankkimiseksi pidetään talvisin ompeluseuroja. Nämä tiedot on Päivämies saanut osittain Väinö Tuomaalan lehtikirjoituksista ja osaltaan Saima Pesosen keräämistä tiedoista.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Tammi 2011, 20:18

Sieltä he palasivat iloisella mielellä
Evert Pensas kertoo


Elävä kristillisyys tuli Parkanoon ollessani kolmannellatoista ikävuodella, ehkä noin 1885. Isäni kuoli 1889. Isäni oli jo uskovainen. Daavid Kuusijärvi veljensä kanssa toi kristillisyyden siemenen tänne Kauhajoelta.

Daavid Kuusijärvi -vainajasta kerrotaan, kuinka hän meni kerran silloista kirkkoherra Tickliniä vastaan nykyisen meijerin luona ja kysyi pastorilta, onko tällä Pyhää Henkeä. Pastori vastasi: "Ei sitä ole, ikävä kyllä. Mutta: tuolla Kauhajoella kuuluu olevan sellaisia, jotka antavat syntejä anteeksi."

Pastorin neuvosta siis sukset alle vain, ja niin lähdettiin hiihtämään Kauhajoelle. Sattui niin hyvin, että oli seurat parastaikaa, ja vieraita puhujia Nummikylässä. - Sieltä he palasivat iloisella mielellä takaisin ja alkoivat puhua naapureilleenkin parannuksen teosta. Minun isävainajanikin oli niitä aamupäivän lapsia juuri tällä paikalla. Ei täällä ollutkaan muita kuin nämä kaksi veljestä, ennen kuin alettiin pitää seuroja. He puhuivat mitä ymmärsivät autuuden asiasta. Isäkin teki kotonaan parannuksen. Minäkin ehdin sitten muutamia vuosia kulkea isäni kanssa seuroissa. Olin silloin vielä "häijy" poikanen, vähän päälle kymmenvuotias, kun tänne tuotiin kristillisyyden Siemen noin 1885. Niin, "pojat" pitivät sitten seuroja, ja kauhajokelaiset panivat tänne vieraita puhujia "poikien" perässä. Muun muassa Kuusijärven Daavid oli puhujana. Häntä sanottiin Kartanon Taavetiksi. Hänen isänsä asui Kartanolla Lapinnevalla. Minäkin "häijynä" poikasena ollessani muistan, kun siellä oli vieraita puhujia.

Muistaakseni täällä kävivät Mikko Saarenpää, Iisakki Vähäaho, Samuli Laitaharju. Nehän täällä kävivät alkuaikoina, sitten kun se kahina oli ohi. Tässä "tappelussa" nimismies kutsui parkanolaiset käräjiin, joissa syytettiin puhujia väärästä opista. Saarnaajat pantiin kiinnikin yhdessä välissä. Käräjillä syytettiin uskovaisia siis siitä, että nämä antavat syntejä anteeksi. Silloin tuomari sanoi syyttäjälle, että oletteko te saanut syntinne anteeksi. Tämä sanoi, ettei hän ole pyytänyt, eikä ole muuten annettu. Silloin tuomari sanoi syyttäjälle, että kyllä teidänkin olisi jo aika pyytää syntinne anteeksi. Juttu raukesi siihen, ja lopuksi vain naurettiin.

Ihmisiä kävi seuroissa, ja parannuksen tekijöitä oli paljon. Alkuaikoina oli oikein suurkristillisyys. Seuroja pidettiin yleensä sunnuntaisin, paitsi silloin useammin, kun oli vieraita puhujia.

Uusherätyksen tultua tänne päin, Mikko Saarenpää sanoi tullessaan: "Tähän saakka on saarnattu uskoa, mutta nyt saarnataan uskosta pois." Uuteen heräykseen meni paljon. Mutta kristillisyys kuitenkin taas lähti viriämään. Tuli uusi seurakunta. Seuroja alettiin pitää. Vanhoillisten puhujia alkoi taas tulla, mutta niitä ei ollut kuin pari, kolme miestä, Kuusijärvi, Satonen ja sitten se vanha Leppänen. Sitten myöhemmin parannuksen tekijöitä ilmaantui enemmän, Seppälän pari ja Lehtosen pari. Seuroja pidettiin kovasti, ja yhä uusia parannuksentekijöitä ilmaantui. Seurakunta kasvoi ja kristillisyys oli suuri.

Ripille päästyäni minä tein maailman reissun. Tein parannuksen Seppälässä seuroissa ollessani. Puhujana oli Leppänen. Hän oli paikallinen puhuja, parkanolainen. Ei ollut vieraita puhujia. Keskenämme pidimme vain kotiseuroja.

Kyllä täällä oli silloin aika rymäkkä se, kirkonpalo. Oliko se nyt vuonna 1928. Katto tuli kirkosta alas. Pastori Rantamaa oli parhaillaan alttarilla kuulustelemassa rippikoulutyttöjä. Olin kirkossa silloin, ja akkunasta minäkin tulin ulos. Ihmiset ryntäsivät ulos minkä pääsivät. Siinä kuoli heti poliisikonstaapeli Marjanmäki, ja jälkeenpäin vanha Hahkamäki ja Haukkala. Siihen loppui kirkonmeno sillä kertaa.

Parkanossa tapahtui sen jälkeen enemmän herätyksiä ja parannuksia. Sinä syksynä teki noin 60 henkeä parannuksen. Siinä mielessä tällä kylällä oli oikein mukavaa. Seuroja pidettiin ja uskottiin.

Ei sitä kassaa ole tullut uskomisen asiassa. Aina on vain yksi köyhyys: En jaksa enää käydä seuroissakaan. On sydänvika, ja sitten muita häiriöitä. Isoissa seuroissa helluntaina kävin. Päivä päivältä sitä vain ränsistyy. Mutta olenhan jo 89 vuoden ikäinen. Maailma tulee aina vain pahemmaksi ja pahemmaksi.

Lehdestä en löytänyt kirjoittajan nimeä.
Päivämies 9.12.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 13 Huhti 2011, 18:15

Saarna, jota en unohda milloinkaan


SItä saarnaa ei julistettu ihmisen suulla, vaan se tapahtui ukkosen jylinällä ja salamain välähtelyllä. Seuraavassa jo kunniaan päässyt Lauri Kujansuu kertoo omakohtaisen järkyttävän kokemuksen, joka oli käänteen tekevä hänen elämässään.

Oli kaunis juhannuspäivä 1928. Olimme kokoontuneet jumalanpalvelukseen Parkanon kirkkoon, joka oli aivan täynnä ihmisiä. Pitäjän rippilapset olivat alttarin edessä uusimassa kasteen liittoaan. Kaikki sujui tuttuun ja tavalliseen tapaan siihen asti, kunnes silloinen Parkanon pastori Antti Rantamaa aikoi nousta saarnatuoliin, pitääkseen seurakunnalle ensimmäisen saarnansa.
Kirkkaalle suvitaivaalle oli ilmestynyt pieni pilvi, jonka minäkin huomasin kirkon akkunasta. Heikko ukkosen jylinä kantautui kirkkoon. Ihmettelin, miksi ihmiset tulivat niin levottomiksi, toiset jopa sulkivat akkunoitakin.

Mutta silloin se tapahtui: valtava räjähdys vapisutti Herran huonetta, ja kattolautoja sinkoili kuoriin ja penkkien väliin sekä ristikongille. Jokaisella kirkossa olijalla oli käsitys: kirkko palaa! Syntyi pakokauhu. Ihmisen ryntäsivät yhtenä kaaoksena kohti ovia. Toiset särkivät akkunoita ja pääsivät sitä tietä ulos.

Salama iski etelänpuoleiseen lehteriin, missä yksi nuori poliisikonstaapeli heti kuoli, ja kahdelta henkilöltä paloi vaatteet päältä. Itse istuin lehterin alapuolella, jossa myöskin oltiin tiedottomina muutama hetki. Kun selvisin, oli ensimmäinen ajatus: ulos ja nopeasti! Kaikki kongit olivat täpötäynnä, ei ollut muuta keinoa kuin rikkoa akkuna. Päästyäni ulos, näin että ylälehterillä akkunan luona paloi tiedottomassa tilassa olevia miehiä. Huomasin pohjoisovelta ruuhkan vähentyneen ja siitä pääsin uhrien luokse. Akkunasta palokeksien varassa saatiin heidät lasketuksi alas ja sitten sairaalaan, johon joutui useita muitakin vaikeasti loukkaantunutta. Kolme heistä kuoli.

Kirkko ei kuitenkaan tuhoutunut, sillä kohta alkoi rankkasade, joka sammutti uhkaavalta näyttäneen tulipalon.

Tämä tapaus oli voimakas saarna, pani minut ajattelemaan kohtaloani, jos olisin mennyt aikomukseni mukaan lehterille, mutta josta serkkuni sai minut estettyä sanomalla: "Siellä on niin kuuma, mennään alas."

Tämän jälkeen en rauhaa saanut omalletunnolleni ennen, kuin löysin Jumalan valtakunnan, josta minulle saarnattiin kaikki syntini anteeksi. Nyt olen heikko, mutta onnellinen kilvoittelija. Ja toivon, että saan armolapsena vaeltaa siihen saakka, kunnes kuulen iäisyyskutsun Isän kotoa.

Myöskin pastori Rantamaalle oli tapaus ollut puhutteleva saarna. Kun seuraavana sunnuntaina jumalanpalvelus pidettiin rukoushuoneella, muistan hänen alkaneen saarnansa seuraavaan tapaan: "Kun viime sunnuntaina noustessani saarnatuoliin ajattelin, mitenkä nyt nuorena pastorina voisin seurakunnalleni esiintyä hyvin edukseni, niin Jumala tahtoi näyttää, ettei tuollaista saarnamiestä ensinkään tarvita.

– – –

Parkanon kirkon kellotapulissa on nähtävänä salaman kalvamat syvennykset, jotka jätettiin siihen tapauksesta muistuttamaan tuleville sukupolville. Minulle ne henkilökohtaisesti muistuttavat Jumalan suuria tekoja.
Lauri veljemme on saanut mitä toivoi. Hän on uskossa ummistunut silmänsä tälle maailmalle, saanut iäisyyskutsun Taivaaseen.

Lauri Kujansuu, kertonut
Päivämies 25.8.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Heinä 2011, 07:03

N:o 18 — 1996
Albinus Kujala – puuseppä ja puhuja


Järviseudulla ja laajemmaltikin vaikutti 1930-luvulta 1950- luvulle lappajärveläinen saarnaaja Albinus Kujala eli Kujalan Piinu. Hän syntyi 28.3.1881 Karvalassa. Tuohon aikaan ei ollut mahdollisuutta kiertokoulun jälkeen päästä opintielle. Talon työt tulivat Jaakon ja Marian pojalle tutuiksi pienestä pitäen. Käden taitoja hän harjoitteli monipuolisesti talon työkalujen ja tarve-esineiden teossa. Elämäntyönsä Albinus Kujala tekikin puuseppänä paikallisessa Saha ja meijeri Oy:ssä, joka myöhemmin sai nimekseen Karvala Oy. Vuosikymmeniä hän teki ovia ja ikkunoita rakentajien tarpeiksi.

Vuonna 1899 solmitusta avioliitosta Maria Katariina Nokuan kanssa syntyi 10 lasta, kolme on vielä elossa. Suuren perheen elättäminen ja kasvattaminen vaati niin isältä kuin äidiltäkin uutteruutta ja pitkiä työpäiviä. Albinus Kujala pohti yhteiskunnallisia asioita, mutta myös uskonasioita. Elävä kristillisyys oli tullut Lappajärvelle pastori Mandellöfin saarnojen ja vaikutuksen kautta. Herätys oli koskettanut myös Karvalan kylää. Parannuksen armon saaneita oli useita. Oman kylän mies Jaakko Karvala oli paikkakunnan lestadiolainen saarnaaja. Hänen ja muidenkin puhujien saarnoja Kujala kävi kuuntelemassa. Parannuksen armon Albinus Kujala sai 1930-luvun alkupuolella. Vaimon vanhemmat julistivat hänelle evankeliumin. Raamattua Albinus Kujala oli tutkinut nuoresta pitäen, mutta parannuksen jälkeen tuli erityinen halu saada selville uskon perusteet, tulla tietämään tästä opista. Uusheräys oli näet aikaisemmin vienyt mennessään paikkakunnan monen uskovaisen, saarnaaja Juho Rajalan kertoman mukaan jopa 100 yhtenä seurailtana. Karvalan kylässä vaikutti myös vapaakirkollinen uskonsuunta, myöhemmin helluntailaisuus.

Ei ole aivan varmaa tietoa milloin Albinus Kujala asetettiin puhujaksi, milloin alkoi palvelutehtävä yli seurakunnan. Todennäköisesti tuo virka alkoi jo 1930-luvun puolivälissä. Aluksi Kujala puhui oman kylän seuroissa, mutta saarna- matkat pitenivät naapuripitäjiin Etelä- ja, Keski-Pohjanmaalle. 85-vuotias tytär Vieno Haapala Tikkakoskelta muistaa isänsä puhuneen Jyväskylässä ja Oulussa, jonne tämä jäikin yleislakon ajaksi vuonna 1956. Kuopion suviseuroissa 1957 otetussa ryhmäkuvassa valkotukkainen saarnaajavanhus seisoo lappajärveläisten ja evijärveläisten veljien ja sisarten keskellä.

Albinus Kujala oli perustamassa vuonna 1947 rauhanyhdistystä Lappajärvelle. Hän toimi myös yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Kujalan elämänkumppani kuoli vuonna 1952 ja vanha saarnamies sai iäisyyskutsun 18. kesäkuuta 1959. Vaikka Kujalan puheita ei ole tiettävästi jäänyt muistiin merkittyinä, moni kristitty muistelee ja muistaa niitä, ja ne puhuttelevat vieläkin. Opillinen raittius ja selkeys tulivat puheissa aina esille. Rauhallisesti puhuva, valkohapsinen saarnaaja muistetaan niin ikään rakkaasti puhuttelevana ja herkkänä. Huoli epäuskoisista lapsista toi usein kyyneleet silmiin ja poskille. Puhe oli korutonta ja ruokkivaa. Albinus Kujala huomioi lapset ja nuoret, ja osoitti myös heille Jumalan armon avaruutta ja evankeliumin voimaa. Vielä 40- ja 50- luvuilla epäuskoiset lappajärveläiset kävivät aivan yleisesti kristillisyyden seuroissa, myös Kujalan Piinun saarnaa kuuntelemassa.

Antti Hyytinen
Päivämies 2.5.1996
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Elo 2011, 19:29

Vanha saarnaaja kertoo vaikutelmistaan
pitkän työpäivän ajalta


Antti Koskela on vanhin tämän hetken saarnaajista, joka yhä kulkee sananpalvelijan virassa.
ANTTI KOSKELA, Alajärven Kurejoelta täyttää 90 vuotta 17.8.1964.

— Kun olin täyttänyt 21 ikävuotta, kannoin raskasta tuntoa. Paikkakunnalla ei ollut valkeutta. Itkin paljon yksinäisyydessä ja kuulin puhuttavan, että Kivijärvellä on vääräoppinen pappi, joka, antaa syntejä anteeksi. Tätä kristillisyyttä oli jo Lappajärvellä ja Perhossa, mutta Vimpelissä sitä ei ollut juuri nimeksikään. Rupesin lukemaan Raamattua ja Lutherin postillan vanhaa käännöstä, kun tunsin tilani, että tämä tila ainakin vie kadotukseen. Luin saadakseni tietoa, miten tullaan autuaaksi. Tämä oli minulla sisällinen tarve. Ja Jumala kirkasti minulle lukemisen kautta sen totuuden, että Hänellä on valtakunta maan päällä, sillä selvät on kirjoitukset, siitä ei pääse kukaan mihinkään.

Kun tapasin Jumalan lapsia, en saattanut koskaan kyynelittä heitä kuunnella. Minulle vastasi, että nuo ihmiset puhuvat totuuden. Ja kun sain tämän varmuuden, että näin tullaan autuaaksi. Niin vaikka sitä kaikki vanhatkin ihmiset vääräksi sanoivat, sanoin, että juuri ne ihmiset tulevat autuaaksi, ja ne ovat Jumalan sanan näköiset. Ja jos ei niin ole, niin kaikki kirjat saa hävittää. Eivät ne siksi ole väärässä, että niitä vääräoppisiksi sanotaan.

Oli uudenvuoden ilta. En sitä iltaa koskaan unohda. Siinä oli naapurissa, Heikki ja Matti Hallapurolla seurat. He olivat perholaisten saarnaajien Pietari Peltokankaan ja Kustaa Kankaan kautta kuulleet evankeliumin. Jumalan lapset olivat kuulleet, että minulla oli heistä oikea ymmärrys. He puhuttelivat minua naapurissa jos minne päin. Kysymyksiä tekivät ja kehottivat parannukseen. Mutta kieleni ei auennut, vaikka minulla on kyllä kieli irti tavallisesti. Silloin sielunvihollinen sitoi kielen, niin etten voinut kieltää enkä käskeä. Ja kun he näkivät, että olin kovin vaivattuna, he saarnasivat minulle synnit anteeksi. Ja muistan, kuinka lähtiessäni ajattelin: "Siemen on kylvetty, kunpa Jumala vahvistaisi uskon." Pidin varmana tämän totuuden, että anteeksiantamus on asetettu Jumalan seurakuntaan. Se on Kristuksen asetus. Minä pidin tästä kiinni, ja tämmöisenä lähdin Jumalan valtakuntaan. Äiti vainajani teki samana iltana parannuksen ja vaimoni teki parannuksen parin viikon kuluttua. Isääni tahtoi mennä riettaat, kun hänen vaimonsa teki parannuksen, koska hän tätä oppia vääränä piti. Muttei kauan, kun ukollekin selvisi kristillisyys. Hän teki parannuksen, kun pidettiin yhtä mittaan seitsemän päivää seuroja. Peltokankaan Pietarin ja Kankaan Kustin lisäksi kävi puhumassa Antti Laitila, jonka mukana kristillisyys oli tullut Kokkolasta Perhoon ja Jaakko Korkeakangas, joka on edesmenneen Eino Korkeakankaan isoisä. Kristillisyyttä oli Sääksjärven kylässä jo alkuun.
Taavintuvaksi sanottiin sitä taloa, jossa oli oikein toimellinen emäntä, "Pappi-Anni". Hän puhutteli kaikkia. Hän sanoi papillekin, kun tämä tuli kirkosta, "Mikset sinä puhu oikein, miksi sinä väärin puhut?" Siellä pidettiin paljon seuroja ja kristittyjä oli huomattavasti enemmän kuin nyt. Vanhat ovat nukkuneet pois, kuolematon sielu on lennähtänyt kirkkauteen. Nyt ovat uskovaiset vähentyneet, kun on kaikkinainen jumalattomuus vallan päällä. Eivät nuoret käy enää seuroissakaan näillä seuduin.

Parannuksentekoni jälkeen levisi kristillisyys kokolailla. Vastustustakin oli. Kotipaikalla tuli seura-aikana joitakin miehiä sanailemaan seuratupaan. Mutta papiston taholta ei ole kuulunut mitään huonoa.

Eräs väliaikainen pappi kutsui minut kerran pappilaan tutkinnolle. Minä esitin mikä olen ja kysyin: "Mitä; on asiaa?" Hän halusi keskustella. Hän kysyi: "Mihin ihminen joutuu, kun hän kuolee?" Sanoin: "On kirjoitettu: Uskovaisten sielut viedään pyhiltä enkeleiltä Aabrahamin helmaan, jossa saavat iankaikkisen elämän, mutta uskottomain sielut hukutetaan helvettiin piinan sijaan. Jeesus puhuu kahdesta ihmisestä Luukkaan evankeliumikirjan 16. luvun loppuosassa, rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Heillä oli suuri ero täällä maailmassa, mutta kun he muuttivat ajallisen ja iankaikkisen rajan tuolle puolelle, tuli vielä suurempi ero. Näin se on ollut kaikkina aikoina. Uskovaiset perivät iankaikkisen elämän, mutta uskottomat menevät kadotukseen." Hän kysyi sitten: "Kuulutteko laestadiolaiseen suuntaan?" Vastasin: "Niin ne maailmassa sanoo, muttei me olla mistään Laestadiuksesta riippuvaisia. Hän on ollut ihminen niin kuin mekin, eräs pappi Ruotsin Lapissa.

Mutta hänen kauttaan on Jumala vaikuttanut paljon heräystä, ja saattanut hänen kauttaan ihmisiä elävään uskoon. Ja sitä liikettä on levinnyt Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Amerikkaan. Mutta me uskomme Kristuksen päälle Raamattuin jälkeen. Jos Jumala on käyttänyt jotain ihmispersoonaa siinä määrin, että on hänen kauttaan saattanut herätystä maailmassa, niin koko lauma on kantanut tuon nimen. Meitä suomalaisia nimitetään luterilaisiksi, mutta jos pannaan Lutherin ja Pyhän Raamatun oppi eteen, niin he nousevat tätä vastaan. Nämä vain suulla tunnustavat, eikä tällä tulla autuaaksi. Te olette lukenut, että Jumalan Poika otti kalastajan toimesta kaksi veljesparia, yhden tullihuoneesta, ja aina kahteentoista asti, ja näille hän antoi vallan antaa syntejä anteeksi. Eivätkö nämä olleet ihmisiä?" Hänen täytyi myöntää. Jatkoin: "Hän lupasi näiden kanssa olla maailman loppuun asti. Ja kun maailma ei ole loppunut, se on sieltä vieläkin otettava, jos tahtoo saada syntinsä anteeksi."

Ei myöntänyt tätä pappi silloin oikeaksi, vaikka sanoin, että kirkkolakikin vaatii teitä saarnaamaan katuvalle synnit anteeksi. Näin silloin. Mutta tänä aikana kulkee eksytys läheltä kristillisyyttä. Joukkoa on nyt jos minkälaista. Yritetään jo saarnata evankeliumia Jumalan valtakunnan ulkopuolella. Mutta käy kuin Paavalin aikana ylimmäisen papin Skevaan pojille, jotka yrittivät lausua Jeesuksen nimeä niiden päälle, joissa pahat henget olivat. Heidän kävi huonosti. Alasti ja haavoittuneina he pääsivät pakenemaan.

Vimpelin Ilvetojalle on elävä kristillisyys tullut Lappajärven puolelta. Pokelan niemeltä muistan Pokelan Janne-nimisen uskovaisen, ja Piippolan Armaan, joka oli myös saarnaaja. Kumpi oli ennen, en osaa sanoa. En myöskään tiedä varmaan, mistä elävä kristillisyys tuli Sääksjärven kylälle. Alapihassa on kuulemma pidetty ensimmäiset seurat. Sääksjärvellä oli kristillisyys ennen kuin Hallapurolla.

Viimeiset kahdeksantoista vuotta olen ollut Alajärvellä. Seuroja täällä on ollut runsaasti. Tuo oli kallis asia, että Jumala antoi meille uskovaisen sielunpaimenen seurakuntaan. Tuntuu kalliilta, jo me uskovaiset olemme kiitollisia siitä Jumalalle, että Hän johti näin asiat ja toteutti meidän sydämemme pyynnön. Tätä olemme niin kauan toivoneet.

Jumala, rakas Isä meitä kaikkia varjelkoon, ja antakoon voimaa pysymään uskossa. Hän puhukoon meidän puhujaraukkojen kautta, kirkastaen sanaansa oman tahtonsa jälkeen. Apostoli sanoo: "Jos joku puhuu, hän puhukoon niin kuin Jumalan sanoja."

Haluan sanoa vielä kaikille Jumalan lapsille terveisiä, tutuille ja tuntemattomille, varsinkin monille tutuille puhujaveljille. Olkaa kaikki tervehdityt Jumalan armolla ja rauhalla. Muistakaa minua vaimoni kanssa. Kantakaa esirukousten käsivarsilla meitä taivaallisen Isän sydämelle, sillä meille tulee pian pois pääsy täältä matkan vaivoista siihen lepoon, jonka Jumala on omalle kansalleen valmistanut. Iankaikkisen elämän toivo, jonka Jumala on uudestisyntymisessä sytyttänyt rintaamme, kantaa meitä, että pääsemme kerran näkemään sitä suurta Rakastajaa, jonka rakkaus ei ole meitä kohtaan sammunut ristin alla eikä ristin päällä. Läpi kuoleman ja helvetin vaivojen on hän meitä rakastanut.

Meillä on nyt vapaus hänen verensä kautta käydä pyhään, sanoo apostoli. Sen tähden Jumalan lapset saavat olla turvattuina tälläkin hetkellä ja siihen asti, että saamme muuttaa täältä vaivojen maasta iankaikkisen kunnian maahan, jossa kaikki taistelu loppuu ja iankaikkinen kiitos alkaa. Tätä me vain uskossa odotamme.

Päivämies 10.6.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Elo 2011, 10:51

Korvet ja erämaat pitää iloitseman
Kokemuksia kristillisyyden vaiheilta Alajärvellä


KUN minua on pyydetty kertomaan taivaasta lähetetyn, Pyhässä Hengessä saarnatun evankeliumin vaikutusta Alajärvellä, tulevat mieleeni Jesajan sanat (35: 1 – 2 ): "Korvet ja erämaat pitää iloitseman ja autio sija pitää iloinen oleman ja niin kuin kukkanen kukoistaman. Hän on kasvain vihoittava ja seisova riemuisna kaikessa ilossa ja riemussa." Siinä näytetään, että kun Hyvä Paimen saa tehdä korpeen ja erämaahan verratun sydämen ja paikkakunnan itselleen asuinsijaksi Hengessä, niin hänen työnsä tuloksena yksilö ja seurakunta kasvaa ja vihoittaa.

NOIN 40 vuotta sitten, kun minä Jumalan vetämänä sain siirron pimeyden valtakunnasta Hänen rakkaan Poikansa valtakuntaan, oli Alajärvellä pieni Herran lauma, hajalla asuvainen seurakunta. Kuitenkin uskon lahjan saaneina Jumalan lapset työtä tekivät Jeesuksen nimeen. Ja Jumala auttoi, niin että he saivat jo järjestetyksi isot, kolmipäiväiset kesäseurat suojeluskuntatalolle. Kirkkoa ei vielä silloin saatu, olihan yleistä, että Jumalan lapsia pilkattiin ja kirkkoraateihin tutkinnalle haastettiin. Niissä seuroissa kahdeksan sielua, minä niiden mukana, sai parannuksen armon.

Kristuksessa eläväksi saatettuna tunsin, vaikka en ymmärtänyt, uskon saaneen kokemuksia. Sanannälkää tuntien riensin seuraavana sunnuntaina rakkaaseen, ja tähän asti rakkaana säilyneeseen kirkkoon. Siellä nuori pastori oli murheissaan kuultuaan, että taas olivat ottaneet ihmisiltä synninpäästön. Hän varoitti siitä ihmisiä sillä perusteella, että Jumalahan sen synnit anteeksi antaa. - Toinen anteeksi saamisen vaikutus, jota vastarakkauden suorituksena tunsin, oli halu puhua kaikille uskoville ja uskottomille. Tästä johtui, että minua pyydettiin, ja menin pyytämättä sairaiden luo. Kun eräälle sairaalle naapurille saarnasin Jeesuksen veressä kaikki synnit anteeksi, ja Jumala lahjoitti uskon ja Pyhän Hengen, hän parannuttuaan oli pappilassa käydessään sanonut, että hänellä on nyt hyvin asiat, kun on synnit anteeksi. Silloin pastori oli kysynyt, mistä hän niin varmasti tietää sanoa. Veli oli kertonut, että naapurissa on sellainen mies, joka Jeesuksen veressä antaa syntejä anteeksi. Silloin pastori oli pyytänyt tuomaan miehen pappilaan, että hänkin saa nähdä sellaisen ihmisen, joka antaa syntejä anteeksi. Minä arkuutta tuntien sanoin veljelle, etten uskalla lähteä, kun olen vanhoilta uskovaisilta kuullut, että Pietarillekin kävi huonosti. Veli lupasi tulla mukaan ja sanoi, ettei tätä Jumalakaan ole salakaupaksi järjestänyt. Ja pappilassa käydessämme saimme kokea todeksi Jeesuksen sanan: "Teille annetaan mitä teidän pitää puhua."

TÄHÄN asti on Herra auttanut. Katsellessamme Herran laumaa huomaamme, että se on kasvanut suureksi ja vihoittaa. Vanhin saa nähdä vaivojensa palkkana maasta ostetun ja verellä pestyn laumansa enkeleitäkin ilahduttavana ja sanan kylvöä toimittavien ilona. Kirkkoa olemme saaneet käyttää jo 30 vuoden ajan vapaasti suurten seurojen aikana. Siitäkin saamme olla taivaan Isälle kiitolliset. Rauhanyhdistyksen seurataloa ei ole. Puhetta sellaisen rakentamisesta on ollut, mutta kun siitä pitäisi tehdä kirkon kokoinen, se olisi liian kallis. Ja koska olemme saaneet suuria, kaksisalisia kansakouluja käyttöömme kirkon lisäksi, ei ole ollut vielä pakko rakentaa. Alkuun emme ymmärtäneet yhdistyslaistakaan mitään, moneen vuoteen meillä ei ollut rekisteröityä rauhanyhdistystä, mutta nyt parikymmentä vuotta on sekin asia ollut lainmukaisessa järjestyksessä.

JUMALA on pitänyt jatkuvasti yllä herättämäänsä armosanan nälkää. Tämä tuo epäuskoisiakin sanan kuuloon. Tästä taas johtuu, että alkuseurakunnan ajalta kirjoitettu kuvaus uusiutuu. Siellä sanotaan: "Ja Herra lisäsi autuaaksi tulevia seurakuntaan." Vieläkin, vaikka ihmiselämä on paljon muuttunut, on evankeliumilla entinen voima. Nimellensä kunniaksi Jumala Pyhän Hengen työn siunaa.

Alajärven Siionilla on tällä kertaa viisi maallikkoa ja yksi pappisveli, joiden äänellä Herra huutelee varoituksen ja anteeksiantamuksen sanaa. Veljet ovat Antti Koskela, täyttää elokuussa 90 vuotta, Kustaa Ranttila, ikä 86 vuotta, Sulo Peltokangas ja Martti Piironen, sekä vajaan vuoden täällä kappalaisena toiminut Kauko Pylvänäinen. Minäkin vähin olen sananpalvelijan tehtävää suorittanut aina, kun on pyydetty. Suokoon Jumala Pyhän Henkensä valoa, että työmme olisi Kristuksen elävän huoneen rakennukseksi eikä kukistukseksi. "Siion, sinä suloinen saarnaaja, sanoo Jesaja. (40: 9). Siis koko Herran kansa on kuninkaallista pappeutta suorittavaa kansaa. Näin on Alajärvelläkin. Täälläkin sielunvihollinen on omiansa varjellut, ja Jumalan lapsia jalopeuran tavalla kiertänyt, käyden sotaa sieluista. Eriseurat eivät Jumalan varjeluksen tähden ole Kooran kapinaan verrattavia pahennuksia aikaan saaneet. Viimeinen myrsky on kyllä joidenkin sieluja kuivannut. Jumala, kaiken armon antaja, auttakoon ymmärtämään ja muistamaan, että Isän kodissa on sielua ruokkiva leipä. Siksi pidämme ilona ja armona, että saamme asua Herran huoneessa, kunnes meidät korjataan suurta sapattia kotona viettämään.

VIELÄ ei jouda sanan miekka tuppeen, vaan olkoon se Hengen miekkana, haavoittavana ja parantavana käytössä. Jumala voiman antaa. Suuri parvi on Jumalan soveliaaksi tekemiä pikku paimenia, pappeja ja maallikkoja, Herran työssä apunamme ollut, siitä kiitos taivaan Isälle. Armoa on, että kelvottoman tuntoisina saamme jäädä Jumalan valtakunnan asukkaina uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä veressä. Pian antaa kaiken pahan voittanut Kuninkaamme valtakuntansa Isälle. Silloin aloittavat verellä pestyt kiitosvirtensä, mutta toiset parkuvirtensä. Älä rakas ulkona oleva jää hukkuvien parveen!

EINO SALO
Päivämies 10.6.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Elo 2011, 07:35

Eikö mitenkään muuten voi tehdä parannusta?


Kustaa Ranttila, s. 1877, on ollut Amerikassa vv. 1899 – 1990 ja 1925 – 29.
— Minulla on ollut pikkupojasta lähtien kosketus kristillisyyteen, kun juostiin alle kymmenvuotiaina jokivarrella Korteperällä. Siellä oli Juha Erkki Mannila, jonka tuvalla oli seuroja. Hän oli Pekkolasta syntyisin. Parannuksen tein vasta 1911. Puhujia, jotka muistan pikkupoikana kuulleeni, ovat olleet Erkki Marjapori, joka on tuonut kristillisyyden Ruotsista Kurejoen kylään, sekä Juha Erkki Kuusniemi. Tämä kertoi olleensa saarnaajana Perhossa Pikku-Jaakon, (Jaakko Korkeakankaan) parannuksen tein aikoihin. Hän oli parannuksen tehnyt Lappajärvellä. Samaan aikaan on elävää kristillisyyttä ollut Pekkolanniemellä.

Mannilan Juha Erkki kertoi, että eräs reissumies pohjoisesta saarnasi hänelle ensi kerran evankeliumia Pekkolan Kankaanpäässä. Koivula -niminen saarnaaja kävi Tikassa ennen parannuksentekoani. Vasta Amerikasta tultuani sain parannuksen armon. Albre Koivula Alajärven Saukon kylästä oli seuroja pitämässä. Minä sain sieltä piston sydämeeni. Tein kysymyksen: "Eikö mitenkään muuten voi tehdä parannusta?" Mutta siinä oli yksi sellainen mies, joka oli tullut seuroihin riitelemään, ja uskovaiset eivät kuulleet minun ääntäni. Emäntäni teki ensin parannuksen. Tämä tapahtui uudenvuoden iltana. Hänestä tuli pappi heti ja minusta tuli mykkä. Oli Jumalan valtakunnan raja keskellä sänkyä. Kuitenkin seuraavana armon päivän aamuna sain parannuksen armon itsekin. Mutta ensin en saanut suutani auki, vaikka vaimoni ja erään toisen uskovaisen, Rimppalan Sanna-Liisan, sanat tuntuivat kuin öljy ja balsami kipeisiin haavoihin.

Sitten tuli kiire järjestämään seuroja. Aluksi oli kristillisyys niin pieni, että kaikki mahtuivat yhteen tupaan. Seuranpito on ollut hankalaa alkuaikoina. On minuakin "ryykätty" kurkkuun kiinni, kun menin tädilleni saarnaamaan parannusta, kun tämä kuolintautia sairasti. Mutta nyt on maailma sivistynyt.

Amerikasta tuloni jälkeen oli talvi, jolloin seitsemättä kymmentä henkeä teki parannuksen. Pidettiin viikko seuroja kunnantalolla, ja silloin oli neljättä kymmentä parannuksentekijää. Näistä on elossa vielä ainakin Heikin Sanna-Liisa (Kujala) ja tämä professori Keltikangas, mutta monta meni takaisin maailmaan.

Kun Havas tuli Kivijärvelle papiksi, hän rupesi käymään täällä usein. Seurapaikkana oli tavallisesti suojeluskuntatalo. Kirkkoherra Heikinheimon aikana ruvettiin pitämään seuroja kirkossa. — Kristillisyys on levinnyt tasaisesti näihin aikoihin asti. Joskus on ollut näkyvämpiäkin herätyksen aikoja, niin kuin tässä joku` talvi sitten.

Pyysimme veli Ranttilaa kertomaan joitakin erikoisia tapauksia vuosikymmenten takaa.
— Kerran oli saatu erään uskovaisen hautajaisseurat, mukana oli myös seurakunnan kirkkoherra. Seuratupa oli täynnä väkeä. Kun kirkkoherra näki minut, niin hän alkoi puhua, että häntä oli vaivannut yksi asia: joukkouskovaisuus. Ei pidä mennä mihinkään joukkoon, ei mihinkään lahkoon, vaan yksin Kristukseen. Hän ajoi yksinäisyyteen ja yksin Kristukseen. Kun hän oli lopettanut ja virsi veisattu, nousin seisomaan ja tein kysymyksen: "Miten se asia oikein on? Mitä on tähän asti opetettu luterilaisessa kirkossa, että uskomme yhden Jumalan päälle ja Hänen ainokaisen Poikansa ja pyhäin ihmisten yhteyden ja siinä syntein anteeksi saamisen. Tästähän tulee joukko, ja nytkö se puretaan? Jo Mooseskin luki suuremmaksi rikkaudeksi kärsiä pilkkaa yhdessä Jumalan joukon kanssa, kuin Egyptin tavaroita. Ja Jumalalla on aina ollut joukko tämän maan päällä, ja se on pyhäin ihmisten yhteys."
Silloin pappi otti laukkunsa ja lähti sanoen: "Minä en rupea teidän kanssa millekään."

Paul Heidemanin kanssa Kustaa Ranttila sanoo pitäneensä monet seurat. Hänen isänsä, A. Heidemanin, on hän myös tavannut, mutta tämä ei silloin enää puhellut.

Lapsuudestaan Ranttila muistaa, kuinka Rimppalan Sanna-Liisa hänen kotikylältään oli toisten uskovaisten kanssa lähtenyt Kivijärvelle katsomaan sitä ihmettä, kun kirkkopappi on kirkon tunnustuskirjojen mukaan uskomassa. Heideman vanhempi oli silloin tullut Kivijärven kappalaiseksi. Linnun uria myöten mentiin Perhoon ja sieltä otettiin opas Kivijärvelle. Sanna-Liisan villatakki oli jäänyt Kivijärven kirkkoon. Hän oli sellainen, että oli tullut saarnan aikana herkästi kiitokseen, ja tästä kivijärveläiset muistivat tuon takin kuuluneen hänelle. Vaikkei ollut postinkulkua, oli takki vain kulkijoiden mukana tullut hänelle. Tällöin oli Sanna-Liisa sanonut: "Vanhurskaan vanttuut ei katoa, mutta jumalattomalta viedään lakkikin päästä."

Monta muutakin opettavaista tapausta Ranttilan setä muistaa, mutta ne eivät kaikki mahdu tällaisen yhden selostuksen puitteisiin. Täytyy vain kiittää Jumalaa, että Hän on antanut tällaisia uskollisia vartijoita valtakuntansa muurille, jotka ovat viimeiseen asti olleet särkyneen paikan edessä, etteivät hengelliset sudet ole päässeet repimään Herran laumaa.

Päivämies 10.6.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Joulu 2018, 20:50

Puhujaveli Albiinus Kujala


Järviseudulla ei ole ollut monta puhujaveljeä. Jos asiantilaa tarkastelemme vanhemmilta ajoilta nimenomaan Lappajärven näkökulmasta, niin on täällä vaikuttanut vain Juho Rajala eli Haaralan Jussi, Iisakki Olli eli Pappi-Iikka ja yllä mainittu Albiinus eli Piinu Kujala.

ALBIINUS Kujala syntyi Savonkylän Kujalassa sen poikana 28.3.1881. Vanhan tavan mukaan vanhemmat veljet perivät talon. Albiinus sai vain pienen osan perintönä kotitalostaan. Mentyään 16. 4. 1899 naimisiin Maria Katariina Nokuan kanssa hän laittoi pienen talon talonsa maalle. Työmiehenä Kujalan Piinu sitten elätti suurta perhettään. Kun Karvalan Varisniemeen perustettiin meijeri ja saha, oli hän siinä höyrykoneen käyttäjänä. Meijerin toiminnan loputtua oli Piinu sahan raamissa sahaajana ja asettajana. Yhden vuoden hän oli työnjohtajana eli kymppinä, sahalla, sitten talvisin "repsikkana eli tukinvedättäjänä. Kesällä kun ei sahattu, teki hän puusepän verstaassa ikkunoita ja ovia. Jäätyään pois sahan töistä hän puusepän verstaassa nikkarina suoritti varsinaisen elämän tyränsä. Vasta 7 vuotta ennen kuolemaansa hän jäi pois töistä.

RASKAS isku Piinu -veljelle oli hänen vaimonsa kuolema 1.3.1952. Usein jälkeen päin hän puhui vaimostaan, ”äidistä,” joka oli ollut suuren perheen todellinen äiti sanan parhaassa merkityksessä. Työmiehen niukalla palkalla kasvatti Piinu-veli suuren lapsijoukon, 4 tytärtä ja 5 poikaa. Kaksi lasta on kuollut aivan pienenä. Kaksi lasta kuoli aivan pienenä. Yksi pojista kaatui sodassa. Hyvin ovat Maria ja Piinu Kujalan lapset sijoittuneet maailmassa. Jäätyään eläkkeelle asettui Piinu -veli asumaan Pentti -poikansa kanssa.

PARANNUKSENARMON sai Piinu -veli 1930 -luvun loppupuolella. Ei muisteta tarkkaa vuosilukua, eikä se olekaan niin tärkeä, sillä yhden päivän kristityitähän me kaikki olemme. Tätä Piinu veli itse usein korosti. Pidettynä puhujana kulki Piinu -veli sitten paitsi omassa pitäjässä myöskin kauempanakin Etelä- ja Keski- Pohjanmaalla. Ulottuipa hänen puhujamatkansa Pihtiputaalle ja Raaheen asti. Hän kävi myös Helsingissä Kristillisessä ylioppilaskodissa ja rauhanyhdistyksen talossa puhumassa. Puhujana ei Piinu -veli loistanut kaunopuheillaan, hänen puheensa olivat Pyhän Hengen koulun käyneen kristityn nöyriä ja opettavaisia, kohti käyviä. Monta kertaa niissä ilmeni profeetallista näkemystä.

PIINU-VELI kävi Seinäjoella lääkärissä tuntiessaan kuntonsa huonoksi. Siellä lääkäri lupasi hänelle elinaikaa vain 4 kuukautta. Mutta niinhän se on, että ihminen päättää, Jumala säätää. Piinu -veli eli vielä puolitoista vuotta tämän käynnin jälkeen, ja oli mm. mukana Jyväskylän suviseuroissa 1958. Väsynyt hän jo silloin oli, mutta Jumalan lasten joukkoon teki mieli. Hänen poikansa Pentti, joka vei isänsä Jyväskylään lähtevään linja-autoon, kertoi sanoneensa isälleen: "Kaipa sitä vielä tavataan?» Tähän oli isä vastannut: ”Mikäs siinä on, ettei tavata." Jyväskylän suviseuroissa ei Piinu jaksanut muuten kuin paareilla maaten seurata puheita. Kesäkuun 18. päivänä 1959 aukeni sitten veljelle kodin ovi, ja hänen kuolematon henkensä otettiin Isän tykö.

KIITOLLISINA ja kaipauksella muistamme me Lappajärven uskonsisaret ja -veljet Albiinus Kujalaa. Minulle henkilökohtaisesti hän oli kuin rakas isä. Monet illat istuimme kodissamme yhdessä Viinamäen Kalle-papan kanssa puhuen matkasta ja tiestä ja veisaten Siionin matkalauluja.

E.A.H.
Päivämies 25.11.1970


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 20 Joulu 2018, 20:50
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron