VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 16 Marras 2018, 21:22

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 22 Syys 2011, 20:50 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6922
Paikkakunta: Suomenselkä
Raahen seudun kristillisyydestä


Kun Herran tulet Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa alkoivat roihuta, ei kestänyt kovinkaan pitkää aikaa, tuskin kahtakymmentä vuotta enempää, ennen kuin ensimmäiset Pyhän Hengen täyttämät evankeliumin saarnaajat saapuivat Raaheen ja sen lähiympäristöön. Tosin ei ole saatu selville, ketkä saarnamiehet ovat täällä ensiksi käyneet ja ketkä Pyhän Hengen kautta saarnatun sanan ovat ensimmäisinä uskossa sydämiinsä tallentaneet.

Kerran olivat kauppias Hautala ja saarnaaja Ville Kaikkonen samassa hevoskyydissä ja Kaikkonen puheli: Tässäpä on kaksikin kauppamatkustajaa, sinä kauppaat maallista, katoavaa tavaraa, ja saat rahaa maksuksi, mutta minulla on parempaa, ikuisesti kestävää tavaraa, ja palkkakin on parempi, iankaikkinen autuus. Kyllä Kaikkonen Hautalaa uskovaisena piti, siitä ei ole epäilystäkään, mutta hän halusi näin maalliset ja taivaalliset, kauppamiehen ja saarnamiehen ammatit asettaa vastakkain, ilmentääkseen Jumalan valtakunnan arvoa ja Jumalan sanan kylvämisen tärkeyttä. Mutta sana tapahtui Kaikkosen kohdalla myöhemmin myös toisella, perin kohtalokkaalla tavalla. Kaikkonen rupesi myymään omasta mielestään parempia tavaroita, kuin hänen uskonveljensä ja uskonsisarensa ja joutui eriseuran vietäväksi, eikä huomannut, että hän oli Jumalan kallisarvoiset tavarat jo kokonaan hukannut.

Edellä on jo ollut muutama maininta kelloseppä Leander Långista. Kristittyjen keskuudessa häntä puhuteltiin Långin papaksi. Hänen iloista luonnettaan ja touhukasta olemustaan kuvaavat mielestäni hyvin seuraavat pienet sattumukset:

Kerrankin Aittaniemessä kysyivät Långin papalta, miksi papan jalka aina vippasee. Tähän pappa vastasi, ettei täällä pohjolassa muuten elä ellei täällä heiluta. Sanoohan Raamattukin laiskuudesta, että joka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.

Toinenkin tapaus osoittaa, että muutkin, jopa epäuskoiset henkilöt tunsivat hänet nopeasti tilanteen tasalle pääseväksi, vilkkaaksi mieheksi. Saattoi sattua, että hänelle, kelloseppä Leader Långille, soitettiin. Mutta puhelu meni erehdyksessä Tukkuliike Langille, nimien pienen ääntämyseron vuoksi, ja Langin prokuristi Yrjö Koponen otti Langin liikkeessä tämän Långille tarkoitetun puhelun vastaan. Soittaja luuli soittaneensa oikeaan paikkaan, Långille. Heti puhelun päätyttyä prokuristi soitti Långille ja sanoi, että ensi pyhänä on tulossa saarnamies seuranpitoon. Langin prokuristi oli puhelimessa toivottanut saarnamiehen tervetulleeksikin. Tästä saa sellaisen käsityksen, että vaikka puhujien tulosta oli sovittu, ei aina huonojen kulkuyhteyksienkään vuoksi tarkkaa tuloaikaa tiedetty, ja saarnamiehet varmistivat tuloaikansa, että seuroista ehdittiin ajoissa ilmoittaa uskovaisille, ja epäuskoisillekin. Ilmoitukset seuroista tapahtuivat nimittäin useimmiten suullisesti miehestä mieheen.

Ansiottoman palvelijan työtä

Mutta Jumalan valtakunnan hyväksi tehty työ on parhaimmillaan vain ansiottoman palvelijan työtä, ja vain sellaisena siitä saa kaikille uskovaiselle tulevan armopalkan. Mutta armopalkan saavat ainoastaan ne, jotka lujina kestävät loppuun asti. Mutta nuorempana jalosti kilvoitellut kelloseppä Lång taipui pikkuesikoisuuden eriseuran kohdatessa. Lång sanoi, kun pikkuesikoisuus erosi ja pidettiin vuosikokousta: Ei erota, eihän sitä erottu siiloin uudenheräyksen aikanakaan. Tässä Lång muisteli sanat, joka myös Rehnbäck oli lausunut uudenheräyksen eriseuran aikana: "Jos se ei ole Jumalasta, niin se tyhjiin raukee. Lång oli tullut niin hengellisesti sokeaksi, ettei huomannut että uusheräys oli rauennut tyhjiin, ja pian oli nähtävissä, että tyhjiin raukesi myös pikkuesikoisuuden voimantuntoinen alku.

Niin kuin Raamatussa kerrotaan naisprofeettoja, niin on Raahessakin ollut jo ennen vanhaan paljon naispuolisia kristittyjä, jotka ovat huonouden ja kelvottomuuden tunnossa tehneet matkaa, ja silti tietämättään tehneet suuria palveluksia Jumalan seurakunnalle.

Haikaran mummu, kaupungin kätilö Anna Haikara, oli erikoisesti rakkauden apostoli. Hänen ei tiedetä menneen eriseuraan uusheräyksen aikana, sillä hänen sanotaan kieltäytyneen ollenkaan menemästä uusheränneiden seuroihin. Hän vain ihmetteli ihmettelemästä päästyäänkin, miksi evankeliumia ei enää saarnata. Niinpä hän iloitsikin sitten täydestä sydämestä, kun kuuli jälleen pitkästä aikaa evankeliumin äänen: Missä olet minun rakas Jeesukseni ollut, kun minä en ole kuuteen vuoteen kuullut sinun ääntäsi. Monet muutkin iloitsivat evankeliumin saarnasta. Sitten oli niin mukavaa, että piti kuulla evankeliumia yhä uudestaan. Haikaran mummua eli Haikaran tätiä nauratti niin, ettei tahtonut jaksa niin paljon nauraa, kuin sydän pursui taivaallista iloa, kun hänen oli niin hyvä olla. Tämä yksityisen uskovaisen kokemus antaa mielestäni selkeän kuvan, kuinka uusheräys oli Raahen kristillisyydellekin aiheuttanut ankarat routavuodet, mutta siemen oli säilynyt ikään kuin maan mullassa uskollisten sydämessä.

Haikaran mummun luottava usko Jumalaan ilmeni arkisissa elämän pikku tapahtumissakin. Hän pani eläkkeensä pankkiin ja hänen tyttärensä Siikajoelta lähetti hänelle ruokapaketteja. Kerrankin hän sai paketin, ja ripusti sen porstuan kattoon ja päivitteli, että eipä tuosta paketista ole nyt mitään hyötyä, kun ei ole voitakaan. Mutta kun hän ulkona pistäydyttyään palasi eteiseen, niin silloinkos paketti pudota kopsahti eteisen lattiaan, ja niin tuli voipakettikin esille, ja mummu ihmetteli ja ihasteli, että Jumalan piti hänelle pakettikin eteen levittää ja avata. On meillä hyvä Jumala, kun ei anna voinkaan puutteessa olla.

Haikaran mummu kävi hyvästi jättelemässä tuttuja uskovaisia ennen kuolemaansa, ja tapansa mukaan puhui uskon asioista uskottomille ja kehotti heitä parannukseen, teroittaen Jumalan lapsena olemisen kalleutta.

Haikaran mummu lahjoitti säästöjään Jumalan valtakunnan työn hyväksi. Vanhuudenpäiviään hän vietti Piehinissä, ja hän uhrasi varojaan ja teki saamiseksi Piehinkiin ja seuratoimen viriämiseksi siellä. Hän viljeli sipulia, perunaa, jopa joskus ruistakin tontillaan, ja myi tuotteitaan Jumalan valtakunnan työn hyväksi. Jos joku tinkasi hänen myydessään sipuleita, niin mummu sanoi, että hän myy kaikille samalla hinnalla, mutta voi hän antaa toisen kilon ilman. Mutta kukaan ei kehdannut ilman ottaa, ja niin mummu sai täyden maksun joka kilosta. Haikaran mummulle on pystytetty muistokivi Raahen Haaralaan.

Tyvelän Kaisa oli niitä uskovaisia, joilla on kiitoksen lahja jos kenellä. Kun hän ei enää jaksanut seisoaltaan kiittää taivaallista Ylkää, hän istuutui lattialle ja siellä kiitteli Jeesustaan. Leppäluodon Otto ja Nanni olivat myös hyvin eläviä kristittyjä.

Taivaalliseen hääsaliin

Taivaalliseen hääsaliin on saanut siirron myös uskonsisaremme Fia Korpela, jka oli tunnettu siitä, että hän meni kysymyksineen saarnan jälkeen puhujan luokse. Jos saarnaajalle ei Jumalan sana oikein auennut, niin Fialla oli valmiina sattuva arvostelu: paljon porua, vähän villoja. Mutta tämän Fia teki hyvässä tarkoituksessa, ja puhujat tiesivät tämän, ja osasivat ottaa opiksi Fian riisuvatkin sanat. Kun saarnamiehet tiesivät, että joku heidän uskonveljensä on menossa vasta ensimmäistä kertaa puhujamatkalle Raaheen, he puoleksi leikkimielessä pelottelivat saarnaajatoveriaan. Mutta kaikki he ymmärsivät, että Fiakin oli Jumalan tärkeä työase Herran huoneen rakennuksella, ja tarvitaan myös sellaisia aseita, jotka tietämättään nöyryyden hengessä karsivat teräviä kulmia niin, että sopimattomaltakin näyttävä kivi tulee sopivaksi rakennuksen seinään, se on todellinen Jumalan työ.

Myös Korpelan Fia teki lahjoituksen Jumalan valtakunnan työn hyväksi. Myöhemmistä lahjoittajista mainittakoon testamenttinsa Raahen Rauhanyhdistyksen hyväksi tehneet Koskelan Hilda ja Marjakankaan Ville. Kaikilla heillä on muistokivi Raahen Haaralassa.

Hyvin vähäkuuloinen, mutta silti kaikkien silmissä kallis uskonsisar Kopsan mummu on osoittanut suurta rakkautta Jumalan valtakuntaan mm. siten, että hän on kirjakaupasta aikoinaan ostanut vanhoja virsikirjoja 40 kappaletta, ja lahjoittanut ne Raahen Rauhanyhdistykselle. Nämä virsikirjat olivat pitkät ajat seuravieraiden käytettävissä puhujapöydän edessä olevalla kapealla pöydällä rauhanyhdistyksen talossa, mutta ne on siirretty nykyisin johonkin ullakkotiloihin, kun vanhojen virsien veisaaminen on jäänyt suurimmaksi osaksi pois käytöstä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että paikoin on vielä tapana veisata vanhojakin virsiä tänäkin armon vuonna 1967, esim. Kuusamossa, tosin eivät vanhat virsikirjat ole enää missään käytössä.

Lähimaakunnan toimintaa

Koska Raahen Rauhanyhdistyksen toiminta on ulottunut ja vieläkin ulottuu myös lähimaaseutuun jonkin verran, vaikka tosin seuratoimintaa ulotetaan harvoin Raahen kaupungin ulkopuolelle Raahen Rauhanyhdistyksen toimesta, n varmaan paikallaan, että vielä muutamalla sanalla muistellaan Piehingin kristittyjä sen lisäksi, mitä edellä on ollut puhe.

Sippalan emäntä ja Poikajoen Augusta olivat ahkeria puhumaan uskon asioista, ja toimimaan seuratoimen hyväksi. Nuorillakin oli tapana sanoa, että mennään Piehinkiin lämmittelemään. Seurasanan viemisessä ovat monet uskonsisaret tehneet niin suuria töitä Jumalan valtakunnan hyväksi, etteivät itse osaa kuvitellakaan. Niinhän hyvää tehdä tuleekin, ettei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee. Poikajoen Augusta saarnasi teillä ja teiden vierillä kulkiessaankin. Ja hän kulki talo talolta seurasanaa viemässä, ja Jumalan sanaa kylvämässä jalkapatikassa. Näin hän toi seurasanaa Saloisten kirkonkylään asti ja ohi siitäkin. Hänen saarnansa keskeistä sisältöä oli: menkää hyvät ihmiset seuroihin, siellä on niin kuin enkeli taivaasta saarnaamassa. Hän rukoili epäuskoisten puolesta ja sanoi, että jos uskottomat tietäisivät ja käsittäisivät uskomisen asian kalleuden, niin he halaisivat uskovaisten jalatkin. Hän saikin kansan liikkeelle: menivät nuoret epäuskoiset miehetkin seuroihin ja ottivat vanhempia ihmisiä kyytiin niin paljon kuin sopi.

Vetin Reeta myös ikään kuin piti seuroja ja selvitti Raamattua, kun piipahti yksityisissä kodeissa. Ei jäänyt häneltä kynttilä vakan alle. Raamatunkin hän taisi melkein paikasta kuin paikasta. Hän saattoi puhuessaan lisätä, että jos joku totisuudella tulisi autuaaksi, niin hän olisi silloin kuin virstanpylväs, mutta autuaaksi tulee pelkästään uskolla.

Seurasanoma kynällä lehden laitaan

Sippalan emännällä oli erikoinen tapa lähettää seurasanaa sen jälkeen, kun puhelin oli käytettävissä. Hän soitti Saloisten kirkonkylän postipaikkaan postinhoitaja rouva Kortesalolle ja pyysi häntä lähettämään seurasanan määrättyyn taloon, ja rouva kirjoitti sanomalehden laitaan, että Sippalassa on seurat silloin ja silloin. Näin tuli seurasana perille, kun posti haettiin. Perheen epäuskoiset jäsenet saattoivat vielä varmistaa seurasanan saajille: Katsokaahan, kun teille on tullut kirje.

Äsken jo viitattiin raamatun taitoon. Eräskin Raahen seutulainen mummu kertoi lukeneensa Raamatun kolme kertaa läpi. Monet muutkin lukivat ahkerasti raamattua. Vaikka Raamattu oli tullut perin tutuksi, saattoi lukija ihmetellä, kun joku raamatun kohta kirkastui ikään kuin uudeksi ja entistä sisältörikkaammaksi. Tuli kiire kutsua muutkin kuuntelemaan Raamatun ihmeellistä sanomaa. Lukija saattoi päivitellä, miten hän ei ole tuota paikkaa ennen huomannut, vaikka on monta kertaa lukenut raamatun sanasta sanaan läpi. Tällä ihmettelyllä ei vanha lukija halunnut raamatun luvullaan, vaan hän tahtoi ihastella, kuinka pohjattoman rikas Jumalan kirjoitettukin sana on: "sieltä löytyy tutuista raamatun paikoistakin yhä uutta ja uutta.

Edellä on viitattu useita kertoja myös lapsiin ja nuoriin, ja kuinka monet kristityt uhrasivatkaan huomattavan osan elämästään juuri nuorten hyväksi. Nuorten asian tärkeyttä painotan tässä, palaamalla vielä hetkeksi lasten ja lapsenmielisten pariin.

Lapset ja nuoret

Ennen oli tapana yleisesti, että lapsetkin puhuteltiin seuroissa. Niinpä Kopsan mummu saattoi tulla puhuttelemaan hyvissä ajoin ennen seuroja, sillä varsinkin nuorempi väki saapui iltaseuroihin usein jo varhain iltapäivällä, vanhempi väkihän oli enemmän sidottu jokapäiväisiin askareihinsa, varsinkin maalla.

Monet saarnaajat kohdistivat sanansa saarnoissaan välillä erityisesti lapsiin nuoriin. Herätysten aikoina Juho Kanniainen saarnasi: Onko lapsilla synnit anteeksi? Vastauksia kuului heti seurapenkistä: Ei ole. Kanniainen saarnasi sydämen halusta evankeliumia, ja kehotti menemään myös sediltä ja tädeiltä pyytämään siunausta. Niin lapset ja nuoret menivät penkkiin ja pyysivät siunausta seurojen aikana.

Ida Paavonperä muisteli, että Johan Mattila oli ennen uuteen heräykseen menoaan suloinen rakkauden apostoli. Kun hän heilläkin kävi, ei hän jättänyt lapsiakaan huomaamatta ja puhuttelematta. Monelle jää tällaiset puhuttelut mieleen vanhuuteen asti, niin kuin Paavonperän sisarellekin.

Harakan mummu saattoi tulla vastaan apteekkitiellä nuorta väkeä, mutta mummun mielestä ei esimerkiksi tavallinen päivän sanominen ollut riittävä tervehdys, vaan hän neuvoi vastaan tulijoita rauhanyhdistyksellä: Kun te lapset tulette kadulla vastaan, pitää sanoa Jumalan terve kädestä pitäen.

Kiireet unohtuivat

Seuroihin oli kiire, mutta ei niistä pois. Lapsille ja nuorille sanottiin, kun seuratilaisuus jatkui kovin myöhäiseen, että uskokaa synnit anteeksi ja menkää nukkumaan, mutta eivät nuoret mihinkään lähteneet. Seurat eivät nimittäin loppuneet siihen, että saarna ja rukoukset oli pidetty, virsi ja pari laulua laulettu, vaan varsinkin herätysten aikoina seurat saattoivat, kanssapuheina ja veisuuna jatkua pikkutunneille asti. Saarnamiehen oli kysymysten ja pyyntöjen takia saarnattava vielä pitkin iltaa saarnansa jälkeenkin. Kun Jumala oli saanut vaikuttaa armonsa tuntemisen ylenpalttiseksi, ei kuulija malttanut seuroista millään lähteä pois.

Eräät sen aikaiset nuoret kertoivat, että seuroista saatettiin palailla lähellä kahtakin yöllä. Ei ollut ihme, että nuoret eivät halunneet lähteä seuroista ennen aikojaan, kun vanhatkin vielä kadulla jatkoivat seuroja. Eräs henkilö kertoi eräänäkin yönä heränneensä kello 2-3 tienoissa aamuyöstä kadulta kuuluneisiin iloliikutusten ääniin. Ikkunasta kurkistettuaan hän näki kolme vanhaa mummua, jotka lauloivat ja kiittivät. Avoimesta ikkunasta hän kuuli heidän sananvaihtoaan: Yksi mummuista oli sitä mieltä, että olisi jo aika lähteä nukkumaan, mutta toiset vastasivat, että nyt ei nukuta, kun taivaasta on viinitynnyrit aukaistu. Se on sitä viiniä, josta ei tule paha meno, niin kuin tämän maailman viinistä.

Usein seuroissa liikutuksiin tulleelle Leppäluodon mummulle olivat nuoret hyvin läheisiä ja rakkaita. Ja niinpä nuoret kävivät Leppäluodon vanhusten luona suurin joukoin vierailemassa. Jopa markkinaostoksillekin tultiin Ristikarin kautta, jotta olisi saatu viettää pieni hetki yhdessäoloa tuossa vieraanvaraisessa kodissa, jossa nuoria erikoisesti ymmärrettiin, ja nauttia keskinäisen rakkauden sävyttämästä Jumalan lasten yhteydestä.

Pilkkasanoja

Mutta uskovaisia, varsinkin nuoria, myös pilkattiin, mutta nuoret käsittivät sen vain kevyeksi ristiksi monen muun raskaamman rinnalla. Saloissa uskottomat sanoivat, kissat naukuvat, koirat haukkuvat ja lampaat määkivät uskoa Hongan mäellä. Kun Hongan tytötkin menevät Salon suolle niitylle, niin eiköhän se uskokin sinne jää. Mutta eipä usko suolle jäänyt. Monesti jo uskovaisten näkeminen on epäuskoisille liian suolainen pala.

Viime aikojen tapahtumat ovat siksi hyvin useimpien kuulijoiden mielessä, että niitä ei ole tarpeen tässä ruveta lähemmin kertomaan. Eräs mieleen painuvista tapahtumista on Suomen Siionin valtakunnalliset suviseurat Raahessa heinäkuun alussa vuonna 1962, josta jokaisessa seuratilaisuudessamme muistuttaa seuratupamme seinällä oleva suurikokoinen suviseuramerkin aihe, jossa aurinko kultaa merimaiseman ja merimerkki varoittaa ulapan karikoista. Kun Herran saa kirkkaasti paistaa, niin se varoittaa meitä suruttomuuden ja omanvanhurskauden vaaroista, ja osoittaa meille turvallisen poukaman, jossa saamme hengähtää ja levätä hetken.

Työ on yhteinen

Vaikka edellä on mainittu useita uskonveljiä ja -sisaria nimeltä, ei ole haluttu osoittaa heidän erinomaisuuttaan nimeltä mainitsemattomien rinnalla, vaan on pyritty osoittamaan, että lahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama. Herran iloon siirtyneillä sukupolvilla oli omat vaikeutensa, joiden keskellä se taisteli Jumalan valtakunnan asian puolesta, ja kilvoitteli uskon pitämiseksi ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi Jumalan ja ihmisten edessä. Haluamme siunaten muistaa niitä monia vanhurskasten lepoon päässeitä sisaria ja veljiä, jotka monesti voimiaan säästämättä ja aineellisin varoin ovat olleet mukana Herran työssä, kun elävä usko on saanut kantaa hedelmää hiljaisuudessa.

Me tämän hetken vielä taistelujen maassa hiukan viivähtävät Jumalan lapsetkaan emme kilpaile siitä, kuinka moni meistä saa nimensä historiaan, mutta emme halua myöskään kaivaa leiviskäämme maahan, kun Herran työ kutsuu, sillä jokaiselle on Siionissa oma vartiopaikkansa. Iloitkaamme siitä, että Herran työ menestyy, mutta iloitkaamme ennen kaikkea siitä, että meidän nimemme on kirjoitettuna elämän kirjassa taivaassa.

Paavo Honka
Päivämies 2.8.1967
Väliotsikot skanaajan

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia