VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Marras 2018, 08:49

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 14 Loka 2012, 12:16 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6922
Paikkakunta: Suomenselkä
Janne Tervo Utajärveltä muistelee parannuksen tekoaan

Olen tämän Utajärven Siionin mukana ollut siitä asti, kun vuonna 1932 sain armon Jumalalta uskoa synnit anteeksi. Jo minun nuoruuteni aikana oli kristillisyys täällä Utajärvellä aika laaja. Vanhat uskovaiset kutsuivat puhujia ja tuossa Utoslahdella Linkillä pidettiin viikoittainkin seuroja. Minäkin kävin siellä kuuntelemassa ja aina oli iso pirtti täynnä väkeä. Se näytti kyllä oikein mukavalta silloinkin, vaikka minä uskottomana nuorena miehenä seurailin sitä. Linkin isäntä Heikki Utoslahti ja emäntänsä Reeta os. Hiltunen olivat uskovaisia ihmisiä. Kerrankin minä olin siellä emännän istuessa soututuolissa. Totta se seurasi minua, minä kai lienen kuunnellut tarkasti niitä sanoja, niin hän sanoi minulle. "Kuulepas nyt ja tule tänne minun luokseni. Ei puutu enää mitään muuta kuin että teet synnistä parannuksen ja uskot evankeliumin omalle kohdallesi."

Ja minähän tiesin, mistä ulos mennään ja minä polonen lähdin pakoon, koska ajattelin, etten minä jouda parannusta tekemään, koska olen niin nuori, eikä minulla ole mitään vastuksia, minähän vaan meinä höllöttelen. Se oli sitä aikaa kun olin ajattelematon ja juoksin tämän maailman potuilla. Mutta ne kristityt ottivat aina puheilleen. Janne Hatunen oli minun naapurini ja jo yksinäisenä miehenä hän oli uskomassa. Kerrankin hän tuli minun puheilleni eräänä helluntainpyhänä kun olin valmistautunut lähtemään tansseihin. Janne-vainaja "kellittää" siinä törmällä aurinkoa ottamassa ja sanoo minulle, että tulehan tänne, niin puhutaan. Hän sanoi minulle, että hän olisi aivan valmis saarnaamaan minulle evankeliumin taivaasta.

Minä polonen en osannut puhua kerrassaan mitään. Tuli vain tuollainen ajatus, että kunpa taas pääsisi tästä "pinteestä," niin kyllä minulla sitten taas riittäisi noita jalkoja tämän maailman juoksuun. Tämä Hatunen oli niin mukava mies kristittynä minua kohtaan, ettei sen mukavampaa löydy tästä kylästä, vaikkakin kaikki kristityt ovat rakkaita, kun ovat jaksaneet minua kärsiä tässä Jumalan valtakunnassa.

Kun muistelee vanhoja pois menneitä pyhiä, niin tahtoopa Janne-vainaja ensiksi tulla mieleen. Hän yritti hyvillä neuvoilla ohjata minua rauhan askelille. Ja jälkeenpäin olen ajatellut, että Jumala johdatteli näitä asioita tämän kirkaslahjaisen veli Hatusen kautta, hän olikin puhujaveli. Hän puhutteli minua, hankalaa miestä niin hyvin, etten vastustanut häntä koskaan. Hän yhä uudelleen kysyi: "Kuule sinä Tervo, kun on kuolematon sielu, ja on parannus tekemättä, niin joko minä nyt sinulle saarnaan evankeliumin." Tämä tapahtui vähän väliä. Minä olin sitten loppujen lopuksi niin mustalla paikalla, että olin sanonut, etten käy enää koskaan noiden laestadiolaisten seuroissa. Olin silloin jo naimisissa. Mutta sitten kun Jumala otti kiinni, niin naapurini, Hatus- vainaja minullekin ensimmäisen evankeliumin saarnasi. Vaimoni teki ensin parannuksen. Ajattelin, että nyt kun kotipappi ja Hatunen naapuria, niin kyllä kai ne puhuvat minullekin tuosta kalleimmasta asiasta, että minäkin pääsen Jumalan pojan valtakuntaan, jotta saisin rauhassa yöni nukkua. Vaan sitten tuli sellainen tunne, että nyt ei kukaan puhu minulle, enää mitään, että nyt minut on heitetty
kerta kaikkiaan. Naapurini Hatunen tulee alkaa puhua vain näistä maallisista ja sanoo, että menepäs tuonne hänen menepäs tuonne hänen metsäänsä hakkaamaan hirsiä.

Minä olin valmis lähtemään sinne toista kymmenen kilometrin metsään. Kaadoin siellä muutamia puita, mutta kun minulla oli herännyt omatunto, niin minun piti lähteä kesken pois ja minä tulin joutuisasti. Ja tuntui, että varmasti menen helvettiin ja oli aivan kuin elävä tuli olisi polttanut jalkojen alla. Mutta kylän alkaessa lähestyä ajattelin, että kyllä sitä taas pärjää, kun kylään pääsee ja näkee ihmisiä. Kävin sanomassa vain naapurille, että aikani meni siihen suuntaan, että lähdin kesken pois, mutta kaadetaan huomenna lisää. En sanonut todellista syytä. Mutta lieneekö hän hoksannut asian, koska sanoi minulle: "Käyppäs nyt noutamassa hevosella niitä puita!" Ja niin me lähdimme Karinkannan Janne-vainajan kanssa. Palatessa minulta särkyi kuorma ja kaveri jätti minut. En ehtinyt ottamaan kaikkia puita mukaan, niin raskasta elämä oli minulla. Reki särkyi toistamiseen. Silloin minä jätin ne ainot puutkin. Minulla oli niin kiire Jannen luo. Silloin sanoin hänelle, että nyt ovat niin ahtaalla asiat sekä ajallisesti että iankaikkisesti. Janne sanoi: ”Niille ajallisille on kyllä sama, mutta ne iankaikkiset ovat anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä." Ja siitä lähtien minä olen koettanut kilvoitella.

Rakkaat kristityt ovat olleet kantamassa aina tähän hetkeen asti. Tällaiset ovat minun elämäni vaiheet. Olen siitä niin kiitollinen. Kunpa Jumala pitäisi vielä lapsenaan, että vielä sillä hetkellä olisin uskomassa kun tämän maailman jätän. Se toivo on vielä tälläkin hetkellä.

Silloin tein parannuksen, olin niin kuin "kellokas" heti menemään ja puhumaan toisillekin. Ajattelin että kun minä tein parannuksen, niin kyllä kai nekin ymmärtävät ottaa siunauksen vastaan, kun minäkin poloinen koetan heille puhua. Mutta voi sitä naurua ja ivaa, mitä olen monta kertaa saanut kokea, kun olen suuni aukaissut. On kyllä muutamia, jotka ovat osoittaneet kuuliaisuutta, mutta suurin osa on pitänyt nämä kalliit asiat pilkkana ja naurusananlaskuna. Vaikka ensimmäinen asia täällä ajassa on se, että uskomme. Mutta nykyään ei ole paljoa parannuksen tekijöitä. Olemmekin veli Poutiaisen kanssa keskustelleet siitä, että kun meitä vanhempia täältä kutsutaan pois, niin sitä mukaa Jumalan lasten lauma pienenee. Onhan niitä nuoriakin uskomassa. Yhteen aikaan niitä ei juuri ollut. Siitä on iloa, emmekä osaa olla niin kiitollisia taivaan Isälle kuin tulisi, että meillä on uskovainen rovasti. Sitä vaan toivomme, että hän vielä eläkkeelle päästyäänkin jäisi meille saarnailemaan tätä elävää evankeliumia.

Silloin kun täällä alettiin syksyisin ja keväisin pitää isoja seuroja, piti meidän Hatusen Jannen kanssa aina mennä tuonne Heikkiselle Laitilan isännän ja emännän puheille, että saisimme taas seurapaikan sieltä. Siellä sanottiin, että kun he on ajallista ja iankaikkista, niin pidetään vaan seurat täällä. Kirkko tahtoi olla silloin monasti lujassa saada seurapaikaksi. Mutta Laitilassa oli vapaus. Ei haitannut, vaikka siellä kuului kiitosäänikin. Ja siellä oli iloa. Se on hyvä asia, että meillä on säilynyt rakkaus. Ja jos se on ollut ennen vuotavainen rakkaus, niin se on sitä nytkin. Minä kun muka olen tässä Rauhanyhdistyksen puheenjohtajana, niin olen huomannut, ettei kenelläkään ole pää sen korkeammalla kuin toisellakaan. Niin tasapäisenä joukkona on tämä meidän pieni joukkomme tehnyt matkaa. Siitä saamme kaikin olla kiitollisia ja panna kädet ristiin ja kiittää taivaan Isää, että meitä on näin paljon siunattu täällä Utajärvellä.

Päivämies 27.10.1965

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia