Lars Levi Laestadiuksen raittiustyöstä

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Lars Levi Laestadiuksen raittiustyöstä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Tammi 2014, 17:20

Lars Levi Laestadiuksen raittiustyöstä


Lars Levi Laestadius syntyi 10.1.1800 Arjeplogin seurakunnassa Ruotsin Piitimen Lapissa, jossa hänen esi-isänsä olivat toimineet pappeina ja uudisviljelijöinä 1600-luvulta lähtien. Herkimmät kehitysvuotensa Lars Levi eli veljensä Petruksen kanssa luonnonihanassa Kvikkjokissa, missä heidän velipuolensa Carl Eric kasvatti pojista miehiä. Lars Levi oli alusta asti kiintynyt kotiseutuunsa. Hän ei ollut ainoastaan sen kansan ja luonnon etevä tuntija, vaan ali yhtä verta näiden unohdetun maan kolkan ihmisten kanssa. Tätä taustaa vasten tuntuu luonnolliselta, että Laestadiuksesta tuli Lapin pappi. Jo lapsuudessa hän oli kiinnostunut luonnosta ja opiskeluaikanaan hän teki useita matkoja Norjaan ja Pohjois-Ruotsiin tekemään kasvitieteellisiä tutkimuksia, onpa eräs sarakasvi saanut nimen hänen mukaan Garex Laestadian. Pappina hän jatkoi tätä harrastusta ja oli pian kansainvälisesti tunnettu. Hänet kutsuttiin v. 1832 Edinburghin Kasvitieteellisen Seuran jäseneksi ja v. 1838 hän opasti ranskalaista kasvitieteellistä retkikuntaa Lapissa. Tästä itse kuninkaan antamasta luottamustehtävästä ja muista ansioistaan Laestadius sai Ranskan kunnialegioonan ritarimerkin.

Suuren työnsä Laestadius teki Pohjolan herättäjänä, jona hänet parhaiten tunnetaan. Myös sosiaalisella alalla tämän monipuolisen miehen työ on suuri ja kauaskantoinen. Saadaksemme selville muutamia pääpiirteitä hänen sosiaalisista mielipiteistään ja toimenpiteistään ennen kaikkea raittiustyössä, on paikallaan aluksi lyhyt selvitys siveellisestä yleistilasta Tornion Lapista 1800 - luvulla, jossa Laestadius pääasiallisesti toimi.

Siveellinen yleistila Tornion Lapissa 1800-luvulla

Tornion Lappiin kuului kaksi seurakuntaa, Kaaresuvanto ja Jukkasjärvi. Ne olivat hyvin harvaan asuttuja. Kaaresuvanossa oli n. 220 kiinteästi asuvaa suomalaista, loput n. 600 olivat lappalaisia, jotka oleskelivat suuren osan vuodesta Norjassa tai naapuripitäjissä.
Lappalaiset eivät voineet usein käydä kirkossa liikkuvan elintapansa vuoksi. Kaikki kirkollinen työ heidän keskuudessaan oli vaikeata. Heidän asumuksensa kota, oli myös sopimaton lukuharrastuksille. Lisäksi tuloksia oli huonontamassa sekin, että Tornion Lapin kirkollinen opetuskieli lappalaistenkin osalta suomi, vaikka lappalaisten suomenkielen taito oli osaksi hyvinkin puutteellinen.

Juoppoudella oli keskeinen merkitys Tornion Lapin elämään. Jukkasjärven kirkkoherra sanoi eräässä kirjelmässään tuomiokapitulille: "Viinaryyppy on se akseli, jonka ympäri Lapin elämä kiertää." On tunnettua, että luonnonkansoihin väkijuomat vaikuttavat turmiollisemmin kuin sivistyskansoihin. Varsinkin kirkolla käydessään lappalaiset runsain määrin tyydyttävät viinan himoaan. Tilanne muodostui pahemmaksi, kun uudisasukkaat 1800-luvun alkupuolella ryhtyivät kuljettamaan viinaa myös tuntureille lappalaisten luo. Kapakoimista harjoitettiin vähitellen kaikkialla uudisasukkaiden kylissä. Erityisen surullista oli, että myös lappalaisnaiset, jopa imettävät äidit, olivat varsin kärkkäitä viinan käyttöön, niin että lapset joutuivat siitä suuresti kärsimään.

1700-luvun alkupuolelta lähtien kiinnitettiin huomiota siihen turmioon, jota viina tuotti varsinkin lappalaisille. Monilla käskykirjeillä pyrittiin rajoittamaan viinan tuontia. Vuonna 1842 kiellettiin väkiviinan tuonti Lappiin, ja v 1848 sen lisäksi kaiken väkijuoman tuonti, myynti ja anniskelu. Tällaisen kieltolain valvominen oli kuitenkin ylivoimainen tehtävä harvaan asutuissa ja laajoissa erämaaseurakunnissa, kun lisäksi nimismiehetkin olivat usein viinaan meneviä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, ettei Tornion Lapin juoppoustilanne ollut pahempi kuin muualla maassa, vaan ehkä parempi. Juomatavoissa oli eroa. Lappalaisten juopottelun teki raa'aksi ja seurauksiltaan niin turmiolliseksi se, että he juopottelivat harvemmin, mutta silloin sitä kohtuuttomammin.

Tornion Lapin sukupuolisiveellinen tila oli parempi kuin koko Oulun läänin keskitaso. Lappalaisten kunniaksi on mainittava, että he olivat tässä suhteessa uudisasukkaita paljon edellä.
Porovarkaus oli juoppouden ohella lappalaisten ja osaksi myös heidän ulottuvillaan asuvien uudisasukkaiden pääpaheina, jota harjoitettiin erittäin suuressa määrin. Kun oli mahdotonta saada syyllistä kiinni, oli ainoana mahdollisuutena käyttää omankädenoikeutta. Näin vahinko kiersi jatkuvasti.„Kuollutta" omaisuutta lappalaiset eivät paljon varastaneet, sen sijaan uudisasukkaat syyllistyivät siihen. Juopottelun ohella esiintyi luonnollisesti riitaisuuksia. Kiroilu ja kortinpeluu olivat melko yleisiä paheita.

Vaikka Tornion Lappi hyvin kesti siveellisen vertailun muiden seutujen kanssa, niin hengellisesti siellä vallitsi takatalvi. Kristillisyys oli varsinaisesti vain erinäisten ulkonaisten kirkollisten pakkomääräysten ja tapojen noudattamista samalla kun sydämen kristillisyys oli tuntematon ja outo asia. Suruttomuus, hengellinen välinpitämättömyys ja julkijumalaton elämä rehottivat.

Laestadius Kaaresuvannossa ennen herätystä 1826 – 1844

Laestadius tuli Karesuvantoon v. 1826. Hän oli silloin elävän kristillisyyden kannalta katsoen tavallinen "suruton pappi," jollaisena hän pysyikin vielä puolitoista vuosikymmentä. On pantava kuitenkin merkille, että Laestadiuksen sananjulistus, liikkui herätyskristillisyyden linjoilla, mutta persoonallisen uskon puuttuessa saarnat olivat moralisoivia. Oma osuutensa tähän piirteeseen oli varmaan hänen äidillään, jonka kristillisyys oli tehnyt syvän vaikutuksen poikaan. Äiti oli ollut nuorena palvelijana sellaisella seudulla, jossa ns. lukijaisuus, eräs Ruotsin ja Norjan herätysliikkeistä oli vallalla. Koulu- ja opiskeluaikanaan Laestadius oli jonkin verran kosketuksissa lukijaisuuden kanssa. Sanoopa hän tunteneensa joskus salaista vetoa lukijaisiin, vaikka hän ei silloin voinut vielä sopia heidän kanssaan, kun hänen omavanhurskautensa ei voinut sietää lukijaisten kuuluisaa, hengellistä ylpeyttä.

1839 kuoli Laestadiuksen poika Leevi. Pojan kuolema pehmensi jo isän sydäntä, mutta varsinainen herätys tapahtui vasta 1842 pitkällisen sairauden yhteydessä, jonka sairauden Laestadius uskoi päättyvän kuolemaan. Hän näki edessään iankaikkisen kadotuksen ja samalla koko seurakuntansa suruttoman tilan.
Samana vuonna annettu viinanmyyntikielto antoi Laestadiukselle aiheen ryhtyä vastustamaan viinan käyttöä. Hän kirjoittaa siitä itse: "Kun nyt kaikkein väkeväin juomain kuljetus Lappiin tuli kielletyksi, niin minä sain toivotun aiheen ruveta vastustamaan kapakoitsijoita ja juomareita. Suurempain juhlain aikana, kun Lapin rahvasta oli enemmälti koossa, pidettiin ankaroita puheita ja saarnoja kapakoitsijoita ja juomareita vastaan ja saarnan jälkeen luettiin julki kuninkaallinen asetus, joka 50 risin sakon uhalla kielsi väkeväin juomain tuonnin. Tällä toimenpiteellä ei ollut vaikutusta pitkään aikaan. Ainoastaan yksi lappalainen teki raittiuslupauksen talvella 1842. Laestadius kertoo, että seurakunnan lukkari, joka oli suurin kapakoitsija seurakunnassa, otti usein kirkon ovella aika ryypyn näyttääkseen, ettei hän välitä kuninkaallisesta kiellosta, eikä saarnasta, jonka juuri oli kuullut.

Kaikesta huolimatta Laestadius piti väkijuomien kieltoa erittäin hyödyllisenä. Tällä kieltolailla on huomattava merkitys historiassa, kun Laestadiuksen herätystyö nimenomaan aluksi oli olennaiselta osaltaan juuri raittiustyötä. Laestadiuksen raittiustyö näyttää aluksi olleen kutakuinkin irrallista raittiusasiain ajamista, jolloin taistellaan vain erikoisesti tätä yhtä pahetta vastaan, sen sijaan että se hänen toiminnassaan myöhemmin kiinteästi niveltyi vain eräänä osana suureen uskonnollissiveelliseen uudistukseen.

Laestadiuksen pastoraalityö ”Grapula mundi," maailman kohmelo, valmistui v. 1843. Siinä on havaittavissa jo niitä mielipiteitä, jotka olivat suuntaa antavia hänelle myöhemmin. Hän ruoski säälimättä kirkossa vallalla olevaa kuollutta kristillisyyttä ja tapojen turmelusta, joihin hän esittää, myös syitä: ”Mikäli minusta näyttää, on kaikkien paheiden syy haettava, ei lihan, vaan hengen orjuudesta, tapojen turmeluksesta ja uskonnon hylkäämisestä. Kadonnut on hyve, kadonnut on entinen usko, hävinnyt on hurskaus, kadonnut tapojen yksinkertaisuus. Meillä on olemassa uskonnon muoto, mutta itse sisällys on hävinnyt, jäljellä on vain tyhjä kuori.

Talvella 1844 Laestadius oli tarkastusmatkalla Åselen Lapissa. Tämän matkan aikana tapahtui hänen hengellisessä kehityksessään ratkaisevan tärkeä uudestisyntymisen kokemus. Hän tapasi näet Åselen seurassa joitakin uuslukijaisia. Heidän joukossaan oli Maria-niminen lappalaisnainen, joka joutui olemaan erityisenä Jumalan työn välikappaleena hänen kohdallaan. Kuultuaan Laestadiuksen tarkastussaarnan, Maria tuli keskustelemaan hänen kanssaan, kertoi hänelle oman elämänsä vaiheista, nimenomaan siitä, miten hän heränneessä tilassa kauan etsittyään vihdoin oli pastori Brandellin välityksellä tullut saatetuksi elävään uskoon. Laestadiuksenkin sydämeen koitti valo ylhäältä. "Nyt näen tien, joka vie elämään." kirjoitti hän tästä tapahtumasta myöhemmin. Tämä armomurros oli ratkaiseva hänen myöhemmälle toiminnalleen. Kuten edellä on mainittu, Laestadiuksen herätystyö oli aluksi ensisijaisesti raittiustyötä. Tämän hän näki nyt uudessa valossa.

Sotaa viinalohikäärmeen kanssa käytiin maan päällä ja vasta muutamia vuosia myöhemmin sota siirtyi taivaaseen. Siellä, hengellisellä tantereella, onnistui paremmin tuota suurta lohikäärmettä kuolettavasti haavoittaa.

Herätyksen synty ja raittiustyö

Laestadiuksen palattua takaisin tarkastusmatkallaan Kaaresuvantoon, saivat hänen saarnansa räikeämmän värityksen. Alussa kuulijat eivät käsittäneet saarnojen sisältöä, mutta vähitellen se selvisi. Toiset nauroivat, toiset tulivat levottomiksi. Muutamat tulivat pappilaan kysymään neuvoa hengellisissä asioissa. Sellaista ei ollut tapahtunut Laestadiuksen aikana Kaaresuvannossa. Kuulijakunta harveni aluksi kirkon penkeissä, sillä "lakisaarnat jylisivät Siinain vuorelta niin kauheasti, että vanha Aatami peljästyi". Talvella 1846 kansaa alkoi kerääntyä kirkkoon joka suunnalta. Laestadiuksen saarnat olivat niin kohti käyviä, ja joskus henkilökohtaisia, että seurakunta saattoi kerrankin kääntyä katsomaan paheellista lukkaria, jonka hengellinen paljastettiin selvästi saarnassa: Kaksi kertaa muutamat kuulijat olivat nähneet mustia lintuja istuvan lukkarin olkapäillä ja nokkivan jyvän siemenet hänen korvistaan.

Tähän mennessä Laestadiuksen raittiustyön periaatteet olivat saaneet lopullisen muotonsa. Hän esittää niitä joulukuussa 1845 pitkässä kirjeessä jollekin „korkeasti jalolle vuorimestarille," joka on raittiusasiain kannattajia ja luultavasti G. F. Ekenstam: "Raittiustyön ei pidä tapahtua kristillisyydestä erillisenä tai suorastaan nurjamielisenä sitä kohtaan, vaan se pitää kokonaan alistaa kristillisyyden työn osaksi. Jos raittiuden ystävät olisivat käsittäneet asian oikeasta näkökulmasta, niin he eivät olisi nimittäneet itseään raittiuden ystäviksi, vaan kristillisyyden ystäviksi. Se raittiuskirjasissa esiintyvä periaate, että nykyisin kristikunnan piirissä ilmenevän turmeluksen perustana on juoppous, on perin pohjin väärä. Juoppous ei ole tämän suuren moraalisen turmeluksen syynä, vaan sen seurauksena. Turmelukseen on syynä uskonnon halveksiminen ja sen aiheuttaja on perkele. Seurakuntansa köyhiä Laestadius koetti aluksi auttaa kaikin tavoin, kunnes hän tuli huomaamaan, ettei Jumala ole tehnyt heistä köyhiä vaan perkele, joka pani kapakoitsijat toimimaan. "Viinaperkele on ikään kuin joku toisten perkeleitten komentaja, se on huomattu siitä, että niin monta törkeää rikosta on tehty juovuksissa, kuten rikostilasto osoittaa. Kenties kaksi kolmattaosaa näistä törkeistä rikoksista olisi jäänyt tekemättä, jollei viina olisi ollut yllyttämässä pahaan.

Raittiustyö oli yhdistynyt Laestadiuksen kristillisen työn kanssa, ne edistyivät rinnakkain. Jos kristillisyys olisi sellaista kuin sen pitäisi olla, silloin ei olisi itkeviä lapsia, jotka eivät tiedä vanhempiensa nimeä, eikä myöskään kuuluisi juopuneitten rähihää. Mutta papit elävät samalla tavalla kuin kansakin, juoppoudessa ja epäsiveydessä. Heidän ei silloin sovi alentaa kuulijoiden ihmisarvoa eli tehdä heille tiettäväksi, että, he ovat siveitä huoria, rehellisiä varkaita, raittiita juomareita ja kunniallisia viinaporvareita. Papit saarnaavat tähän tapaan: "Koska olette niin korkeassa arvossa Jumalan edessä siveytenne ja jumalanpelkonne tähden, niin Jumalan täytyy lähettää Poikansa maailmaan kiitämään teitä ja kuuliaisuudestanne. Sen sijaan pappi vastustavat ja uhkaavat sakoilla lukijaisia, jotka häiritsevät suruttoman joukon rauhaa. ”Lieneekö se Jumalasta", sanoo Laestadius.

Päätaistelu viimalohikäärmeen kanssa syttyi vuoden 1847 tienoilla. Sen vuoden loppuun mennessä oli ratkaiseva voitto jo saavutettu. Useimmat kapakoitsijat olivat lopettaneet liikkeensä ja noin 2/3 lappalaisista oli ehdottaman raittiita. Vanhemman väen joukossa oli muutamia, jotka eivät voineet luopua viinasta, mutta he juopottelivat kuitenkin salaa. Kun Laestadiuksen terävät saarnat olivat saaneet aikaan herätystä, rupesi hän julistamaan enemmän evankeliumia. Lokakuussa, 1848 hän kirjoittaa Iisakki Poromaalle: „Tahtoisin ne ensimmäiset lakisaarnat takaisin, että minä saisin niitä lähettää muualle, kussa suruttomat ovat, jos ne heissä jotakin vaikuttaisivat. Minä tahdon myös lähettää muutamia saarnoja teille, jotka näinä aikoina ovat saarnatut, joissa on evankeliumi myös, ei ainoastaan laki.

Herätyksen alkuvaiheessa Laestadius ryhtyi suunnittelemaan toiminnan ulottamista oman seurakunnan ulkopuolelle. Keväällä 1847 hän lähetti raittiustyön ensimmäisen hedelmän Pekka Pilton Jukkasjärvelle tekemään työtä sielujen autuuden hyväksi. Piltto kulki talosta taloon puhelemassa ihmisille kristillisyyden asiasta. Konventiokeliplakaatti kielsi maallikoiden pitämät hartaustilaisuudet. Varsinaisen "lähetystyön" alkaminen liittyy kuitenkin Pekka Raattamaan nimeen. Hän oli Juhani Raattamaan veli ja aluksi viinan orja niin kuin Juhanikin. Herätykseen tultuaan hänestä tuli innokas raittiuden harrastaja. Laestadius pyysi Ruotsin raittiusseuraa myöntämään avustuksen Pekka Raattamaalle, että hän voisi tehdä raittiustyötä Jukkasjärvellä ja Jellivaarassa. Raattamaan työ alkoi 1847 vuoden lopussa. Laestadius antoi hänelle ja hänen jälkeensä monille Kaaresuvannon raittiusseuran suosituskirjeen. Lisäksi Laestadius varusti lähettämänsä miehet saarnakokoelmillaan, joita näiden piti lukea seuratilaisuuksissa. Tällä tavalla kierrettiin konventtikeliplakaatin määräyksiä. Lähetystyö ulotettiin nyt koko Lappiin, myös Norjaan ja Suomeen. Herätyksen nopea leviäminen johtui osaksi juuri näiden yksinkertaisten raittiusmiesten uskollisesta työstä Jumalan armosiunauksen alla.

Lähetyskoulut

Ruotsin Lähetysseura, joka oli perustettu v.1835, päätti perustae lähetyskouluja Lappiin lappalaisten huonon lukutaidon johdosta. Ensimmäiset aloittivat toimintansa v 1839 Ruotsin Lapin eteläisissä seurakunnissa. Laestadius sai tutustua tällaiseen kouluun tarkastusmatkallaan Åselessa v. 1844. Matkan jälkeen Laestadius oli jatkuvasti kirjeenvaihdossa lähetysseuran sekä katekeettojen että johtokunnan kanssa lähetyskoulujen perustamisesta myös Tornion Lappiin. Ennen kuin asia oli ratkaistu Lähetysseurassa, ehdotti Laestadius tuomiokappitulille kesäkuussa 1847, että jokin määrä Jukkasjärven ja Kaaresuvannon lappalaislapsia saataisiin yhdistää siihen koululaitokseen, joka Lähetysseuran kustannuksella tulee alkamaan toimintaansa. Tuomiokapituli suhtautui myötämielisesti Laestadiuksen ehdotukseen ja kirkollisministeriö antoi suosituksensa. Näin oli tapahtunut sekä Tornion Lapin alkeisopetuksen että lestadiolaisen herätysliikkeen kannalta tärkeä ratkaisu, jonka merkitys suureni vielä sen johdosta, että Lähetysseura ei tehnyt myönteistä päätöstä koulun perustamisesta Tornion Lappiin. Näiden seutujen lähetyskouluista tuli visitaattori Laestadiuksen johdan ja valvonnan alainen, osittain valtion, osittain laestadiolaisten uskovaisten varoilla ylläpidetty laitos. Juhani Raattamaan ja monien muiden katekeettojen toiminta teki lähetyskoulusta tehokkaan työmuodon herätyksen levittämissä.

Herätyksen vaikutus tullivarkauksiin

Edellä on mainittu herätyksen vaikutus raittiuteen Kaaresuvannossa. Sama vaikutus ilmeni kaikkialla, minne herätys levisi. Mutta ei vain juoppous vähentynyt, vaan elävä herätys sai aikaan kristillissiveellisen uudistuksen kaikissa sen muodoissa. Rajapitäjien kirous tullivarkaus tuli myös hyljätyksi. Ainutlaatuinen ilmaus herätyksen seurauksesta mm. se yhteistunnustus vuodelta 1850, jonka allekirjoitti 88 miestä pääasiassa Pajalan seurakunnasta. Se osoitettiin Ruotsin kuninkaalle ja allekirjoittajat tunnustivat syyllisyyttään tullirikoksiin. Muutamia ajatuksia tästä tunnustuksesta:

„Suurivaltaisin, kaikkein armollisin Kuningas”
Me allemerkinneet raja-asukkaat, Teidän Kuninkaallisen Majesteettinne suomalaista kansakuntaa olevat alamaiset, Norrbottenin läänin Pajalan seurakunnan jäsenet, uskallamme syvimmässä alamaisuudessamme esittää omassatunnossamme Teidän Kuninkaallisen Majesteettinne valtaistuimen edessä. Me olemme vakuuttuneita siitä, että Teidän Kuninkaallisen Majesteettinne viisas hallitus aina tarkoittaa isänmaan yhteistä parasta: mutta me emme ole tähän asti voineet noudattaa Teidän Kuninkaallisen Majesteettinne Armollista tahtoa tulliasetusten suhteen, joiden hyötyä me emme ole luonnollisessa sokeudessamme kyennet ymmärtämään tai aavistamaan – – –

Kirjeessä on sitten tarkempi selostus siitä, että omantunnon pakoitutuksesta heidän on täytynyt tämä tehdä. Sitten allekirjoittajat esittivät korvaavansa joko kruunulle tai köyhäinhoidolle kavaltamansa varat. Hallituksen taholta ei nostettu syytettä, vaan allekirjoittaneet saivat korvata köyhäinaidolle kavalluksensa oman harkintansa mukaan.

Pohjolan kristillisyyden elävä voima korjata ~ihminen esimerkiksi juoppoudesta on voimakkaasti tuikut esille siellä missä se on sydämiä voittanut. On syytä toistaa Laestadiuksen sanat: Jos raittiuden ystävät käsittäisivät asian oikeasta näkökulmasta, niin he eivät nimittäisi itseään raittiuden ystäviksi, vaan kristillisyyden ystäviksi.

Päivämies 15.12.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Lars Levi Laestadiuksen raittiustyöstä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Joulu 2018, 22:22

Lehdessä ei löytynyt kirjoittajan nimeä, ei siis tästäkään.

Stilisoin ositain epäselvää skannausjälkeä vähitellen, osan ajasta vaikeasti sairaana. Yritän vielä tarkistaa ja korjata virheitä, olen myös kiitollinen jokaselle joka kertoo havaitsemannsa virheet korjattaviksi.

Artikkelin lopussa on maininta, että Kruunu antoi mahdollisuuden luovuttaa vääryyden tulo köyhäinhoitoon. Tämä on linjassa sen vanhan kristillisyyden käsityksen kanssa, että vääryyden palkan paikka on vaivaishoidosssa, köyhäinhoidossa, nykyisin ehkä diakoniassa. Ei ainakaan evankeliumin julistustyössä, sillä sitä työtä tehdään parattujen varoilla.


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 11 Joulu 2018, 22:22
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron