Laestadius rippisalaisuudesta

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Laestadius rippisalaisuudesta

ViestiKirjoittaja Siansaparo » 11 Kesä 2011, 13:56

Salaripistä ja siinä kerrottujen asioiden salaamisesta

Lutherus tosin poisti salaripin käytännöstä, mutta se on vielä jälellä kirkkolaissa salaisen synnintunnustuksen nimellä, waikka maallinen laki waatii julkista synnintunnustusta rikolliselta. Tuomarin ahkeroiminen tarkoittaa juuri sitä, että hän saisi taiwutetuksi rikollisen rehelliseen tunnustukseen. Minkätähden on siis kirkkolaissa suotu kunnianperkeleelle suurempia oikeuksia, niin että syntisellä on sekin oikeus, että saapi wastaanottaa wakuutuksen syntein anteeksisaamisesta salaisen tunnustuksen nojalla, waikka hän on wielä perkeleen wallassa ja ehdolliseessa synnissä? Hän ei suinkaan ole luopunut perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa, kun ei tahdo tunnustaa syntejänsä julkisesti, waan waan salaisesti papille, joka on henkensä uhalla welwollinwn salaamaan rikosta, waikka totuus waatii, että rikos on tulewa ilmi armon ajassa, kun se kaikessa tapauksessa täytyy tulla julki ijankaikkisuudessa. Yleinen laki on tässä kohden lähempänä ijankaikkisen oikeuden waatimuksia, kun se säätää, että se, joka salaa toisen rikoksen, hän on osallinen siinä. Mutta kirkkolain mukaan pappi on welwoitettu salaamaan toisen rikosta. Tämä ei ole mitään johdonmukaisuutta lain laadinnassa.
Lars Lewi Laestadius
Siansaparo
puuhakas
 
Viestit: 213
Liittynyt: 21 Syys 2009, 15:47

Re: Laestadius rippisalaisuudesta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Kesä 2011, 16:28

Siansaparo kirjoitti:Salaripistä ja siinä kerrottujen asioiden salaamisesta

Lutherus tosin poisti salaripin käytännöstä, mutta se on vielä jälellä kirkkolaissa salaisen synnintunnustuksen nimellä, waikka maallinen laki waatii julkista synnintunnustusta rikolliselta. Tuomarin ahkeroiminen tarkoittaa juuri sitä, että hän saisi taiwutetuksi rikollisen rehelliseen tunnustukseen. Minkätähden on siis kirkkolaissa suotu kunnianperkeleelle suurempia oikeuksia, niin että syntisellä on sekin oikeus, että saapi wastaanottaa wakuutuksen syntein anteeksisaamisesta salaisen tunnustuksen nojalla, waikka hän on wielä perkeleen wallassa ja ehdolliseessa synnissä? Hän ei suinkaan ole luopunut perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa, kun ei tahdo tunnustaa syntejänsä julkisesti, waan waan salaisesti papille, joka on henkensä uhalla welwollinwn salaamaan rikosta, waikka totuus waatii, että rikos on tulewa ilmi armon ajassa, kun se kaikessa tapauksessa täytyy tulla julki ijankaikkisuudessa. Yleinen laki on tässä kohden lähempänä ijankaikkisen oikeuden waatimuksia, kun se säätää, että se, joka salaa toisen rikoksen, hän on osallinen siinä. Mutta kirkkolain mukaan pappi on welwoitettu salaamaan toisen rikosta. Tämä ei ole mitään johdonmukaisuutta lain laadinnassa.
Lars Lewi Laestadius

Olisipa mainio asia, jos olisi lähde kerrottu tarkemmin, uskon kyllä että Laestadius on kirjoittanut, mutta milloin ja missä julkaisussa? Lutherin osuuskin viestissä pitää paikkansa vain osittain, eli aluksi Luther halusi hylätä salaripin paavillisena hapatuksena, mutta myöhemmin, saatuaan varmuuden salaripin siunauksellisuudesta, otti sen käyttöön, kuitenkin erilaisena kuin se oli paavilaisena vääränä oppina katolisessa kirkossa.

Vanhemmalla iällään Luther myös kirjoitti, ettei hän halua sallia Jumalan vastustajan viedä häneltä salarippiä, ja että ellei hän (Luther) olisi saanut salaripissä tunnustaa lankeemuksiaan ja saada rippi-isältä lohdutusta, hän tuskin olisi pysynyt oikeassa uskossa.

Lisäksi Luther niin Vähässä, kuin Isossakin katekismuksessaan opettaa niin kirkkaasti ja selvästi erilaisista ripin muodoista, että sen pitäisi olla selvää kaikille. Siksi asetankin ensi alkuun kysymyksen, haluaako Siansaparo lainauksellaan osoittaa, että Luther ja Laestadius opettivat ja uskoivat eri tavoilla, vai onko lainauksen tänne tuonnilla joku muu merkitys?
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 11 Kesä 2011, 16:34, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Siansaparo » 11 Kesä 2011, 16:33

Taavilta:

"Siksi asetankin ensi alkuun kysymyksen, haluaako Siansaparo lainauksellaan osoittaa, että Luther ja Laestadius opettivat ja uskoivat eri tavoilla, vai onko lainauksen tänne tuonnilla joku muu merkitys?"

Ei ollut mielessäni mitään tämmöistä halua. Miusta tuo Lestadiuksen teksti ja ajatus oli yllättävä, niin halusin sen tuoda teidänkin ällisteltäväksenne tänne. Joka tapauksessa minusta tuo Lestadiuksen teksti on hyvä. Voin yhtyä siihen.
Siansaparo
puuhakas
 
Viestit: 213
Liittynyt: 21 Syys 2009, 15:47

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Kesä 2011, 16:43

Siansaparo kirjoitti:Taavilta:

"Siksi asetankin ensi alkuun kysymyksen, haluaako Siansaparo lainauksellaan osoittaa, että Luther ja Laestadius opettivat ja uskoivat eri tavoilla, vai onko lainauksen tänne tuonnilla joku muu merkitys?"

Ei ollut mielessäni mitään tämmöistä halua. Miusta tuo Lestadiuksen teksti ja ajatus oli yllättävä, niin halusin sen tuoda teidänkin ällisteltäväksenne tänne. Joka tapauksessa minusta tuo Lestadiuksen teksti on hyvä. Voin yhtyä siihen.

Lisäsin linkin edelliseen viestiini, mutta vastaus oli tullut linkkiä hakiessani ja lähettäessäni, siksi sinä näkyy, että olen muokannut sitä yhden kerran.

Lähteen tarkennusta kysyin siksi, että Laestadiukselta on paljon sellaisia jälkeen jääneitä kirjoituksia, jotka hän on kirjoittanut ennen Jumalan valtakunnan löytämistään.

Mitä lainatun tekstin hyvyyteen tulee, voin kuvitella sen hyvin kelvanneen ainakin uudesti heränneille sellaisenaan, kuten heille ja myös esikoislestadiolaisille ovat kelvanneet myös Laestadiuksen kirjoittamat saarnat silloin, kun hän vielä epäuskon tilassa etsi levottomana armollista Jumalaa ja vietti unettomia öitä pappilansa pihamaata kierrellen.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Laestadius rippisalaisuudesta

ViestiKirjoittaja O.M » 13 Kesä 2011, 21:31

Kommentti voi olla Laestadiusta. Lestadiolaisuuden alkuaikoina oli laajasti vallalla käsitys, jonka mukaan salaisetkin synnit tuli tunnustaa julkisesti ("tuleminen valkeuteen"), ei salaisesti. Välttämätön julkirippi eli "paavin pitkä pakkorippi" hylättiin lestadiolaisten suuressa kokouksessa Alkkulassa v. 1875. Sitä en osaa sanoa, hylkäsikö Laestadius itse käsitystä julkiripin välttämättömyydestä elinaikanansa. Joka tapauksessa Laestadiuksen oppilas ja sittemmin herätysliikkeen johtajana vuosikymmeniä toiminut Juhani Raattamaa oli yksi niistä, jotka sorvasivat pakollisen julkiripin poistavan kannan.

Siansaparo/Laestadius kirjoitti:Salaripistä ja siinä kerrottujen asioiden salaamisesta

Lutherus tosin poisti salaripin käytännöstä,


Ainakin tuossa lainauksessa Laestadiuksella vaikuttaa olleen virheellinen käsitys Lutherin salarippinäkemyksestä:

Siansaparo/Laestadius kirjoitti:mutta se on vielä jälellä kirkkolaissa salaisen synnintunnustuksen nimellä, waikka maallinen laki waatii julkista synnintunnustusta rikolliselta. Tuomarin ahkeroiminen tarkoittaa juuri sitä, että hän saisi taiwutetuksi rikollisen rehelliseen tunnustukseen. Minkätähden on siis kirkkolaissa suotu kunnianperkeleelle suurempia oikeuksia, niin että syntisellä on sekin oikeus, että saapi wastaanottaa wakuutuksen syntein anteeksisaamisesta salaisen tunnustuksen nojalla, waikka hän on wielä perkeleen wallassa ja ehdolliseessa synnissä?


Rikos on rikos maallista regimenttiä vastaan. Synti on rikos Jumalaa vastaan. Oikeuskin määrää joitakin istuntojaan salaisiksi, joten kyllä salatun käsite on käytössä maallisellakin puolella.

Siansaparo/Laestadius kirjoitti:Hän ei suinkaan ole luopunut perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa, kun ei tahdo tunnustaa syntejänsä julkisesti, waan waan salaisesti papille, joka on henkensä uhalla welwollinwn salaamaan rikosta, waikka totuus waatii, että rikos on tulewa ilmi armon ajassa, kun se kaikessa tapauksessa täytyy tulla julki ijankaikkisuudessa. Yleinen laki on tässä kohden lähempänä ijankaikkisen oikeuden waatimuksia, kun se säätää, että se, joka salaa toisen rikoksen, hän on osallinen siinä. Mutta kirkkolain mukaan pappi on welwoitettu salaamaan toisen rikosta. Tämä ei ole mitään johdonmukaisuutta lain laadinnassa.
Lars Lewi Laestadius


Ymmärrän toisaalta Laestadiuksen näkemystä. Jos oikeuden tehtävä on saada rikos selvitettyä, on ristiriitaista, että samaan aikaan papin tehtävä on salata sitä. Rippisalaisuutta onkin perusteltu eri tavalla: ilman rippisalaisuutta monetkaan rikokset eivät tulisi edes papin tietoon. Rippisalaisuuden avulla ne voivat salaripissä tulla papin tietoon ja parhaimmillaan pappi voi auktoriteetillaan saada rikoksen tehneen tunnustamaan itse tekonsa. Rippisalaisuuden peruste on siten pragmaattinen.

Mielestäni rippisalaisuuden ei pitäisi olla ehdoton silloin, jos ripittäjän tietoon on tullut lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö. Tämä on toki henkilökohtainen mielipiteeni, mutta uskon monien yhtyvän siihen. Mielelläni antaisin ripittäytyjälle aikaa ilmoittautua rikoksestaan poliisille. Jos niin ei kuitenkaan tapahtuisi, mielestäni on pienempi paha rikkoa rippisalaisuus kuin hyväksyä lasta vaurioittavan rikoksen uusiutumisriski.

Siansaparo kirjoitti:Miusta tuo Lestadiuksen teksti ja ajatus oli yllättävä, niin halusin sen tuoda teidänkin ällisteltäväksenne tänne. Joka tapauksessa minusta tuo Lestadiuksen teksti on hyvä. Voin yhtyä siihen.


Minusta tuntuu, että et välttämättä ole ajatellut loppuun asti, mitä tuossa asetut kannattamaan. "Tuleminen valkeuteen" tarkoitti lestadiolaisuuden alkuvuosikymmeninä käsittääkseni mm. esiaviollisen seksin tunnustamista seurakunnalle. Minusta tuollaiset yksityiset synnit ovat yksityisen ripin eli salaripin asioita. Hoitokokousten arvosteluistasi olen ymmärtänyt, että et hyväksynyt yksityisten syntien repostelua seurakunnan edessä. Onko pedofiliakohu saanut sinut siirtymään toiseen äärilaitaan asiassa?

Alkkulan kokouksen antia "pakkoripin" poistavine päätöksineen käsitellään mm. Aulis Zidbeckin kirjassa Juhani Raattamaa - Ole vapaa, vapaaksi ostettu lauma sekä Seppo Lohen historiateoksessa Lestadiolaisuuden suuri hajaannus ja sen taustat. Kaivelen jossain vaiheessa sitaatteja sopivassa laajuudessa tähän ketjuun.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja O.M » 15 Kesä 2011, 22:03

"Lannavaaran kokouksessa 1894 pitämässään saarnassa Raattamaa sanoi: "Ompa siis Jumalan sanassa salarippi suotu, ja meidän tulee usein Vapahtajamme suurta rakkautta asettaa nuhteella ja neuvomisella näin kahden kesken toisillemme."

Herätysten alkuvaiheessa oli epäselvyyttä siitä, kuinka laajasti syntien tunnustamisen tuli tapahtua. Salaripin ohella esiintyi myös julkista syntien tunnustamista. Oli sellaisia kristittyjä ja saarnaajia, jotka vaativat "julkirippiä" ehdottomana autuuden ehtona. Eräät saattoivat pitää oikeana kristittynä vain sellaista, joka oli ripittäytynyt seurakunnan edessä. Tälle käsitykselleen he olivat saaneet tukea myös muutamista Laestadiuksen sanoista alkuherätyksen päiviltä. "Julkirippi"-kysymys nousi laestadiolaisuudessa laajemmin keskustelun aiheeksi 1870-luvulla. Sitä käsiteltiin myös ensimmäisessä varsinaisessa laestadiolaissaarnaajien kokouksessa Alkkulassa (Ylitorniolla) maaliskuussa 1875. Kokouksessa torjuttiin pakkoripin opetus Raamatun vastaisena. Kerrotaan, että kuusamolainen saarnaaja Juho Takkinen lähetettiin tekemään parannusta niihin seurakuntiin, joihin hän oli harhaa levittänyt. Raattamaan sanotaan neuvoneen Takkista parannukseen "kirkon kiroamisesta, pappien parjauksesta ja paavin pitkästä pakkoripistä"."

Raattamaalta on säilynyt syksyltä 1875 kirje, jossa hän käsittelee varsin yksityiskohtaisesti synnintunnustamista, veljien ja sisarten vikojen sovittamista sekä julkista syntien tunnustamista: "Kysyitte, jos ne tarvitsevat uudesta tehdä synnin tunnustusta, jotka jo useammille ovat ennen ripittäneet itsensä. Tähän vastaan, että synnin tunnustus on oikein tehty, jos vielä yhdellekin kristitylle on ensinnä tunnustettu ja sitten laveammalta, niinkuin tarvekin vaatii saada seurakunnassa vakuutuksia Jumalan puolesta Herran nimessä. Ohjatkoon Kristuksen oppi meitä kaikkia, joka osottaa, että kristiveljein ja sisarten viat sovitetaan kahden ja kolmen kesken, jossa Jeesus on heidän keskellänsä, mutta hyvin on ja pyhän Raamatun mukaan, että ne, jotka maailman joukosta tulevat, tekevät julkisen synnin tunnustuksen, kuitenkin sillä järjestyksellä, ettei kristillisyyden viholliset saattaisi heränneitä ahdistaa (föörätä) maailmallisen lain rangaistukseen, vaikka he itselle persoonille sovittavat ja anteeksi anovat väärin tekojansa. Jeesus muistuttaa Pietarin syntiä peitetyillä sanoilla meren rannalla. Ymmärrättehän te, joilla Kristuksen henki on, kuin syntiä tunnustetaan peitetyillä sanoilla, vaikka ei oikein heränneet maailman kunnian tähden peitä syntiänsä. Tottapa kaikki kristityt ovat ilmoittaneet entiset tekonsa ja häpeälliset työnsä eikä ole seurakunnassa peitetty, mutta olkoon Kristuksen vanhurskaudella peitetyt kaikkein katuvaisten ja uskovaisten synnit."

Raattamaan opetuksen mukaan on synnin tunnustus oikein tehty silloin, kun synnit on yhdellekin kristitylle tunnustettu. Kristittyjen viat sovitaan yleensä kahden kesken. Laajempi asioiden korjaaminen on täysin riippuvainen rikkomuksen laadusta. Julkisen, seurakunnan keskellä tapahtuvan syntien tunnustamisen Raattamaa hyväksyi tietyin varauksin. Se sai tapahtua vain silloin, kun pahennus oli laajalti seurakunnan tiedossa. Maailman joukosta tulleille Raattamaa piti suotavana "peitetyillä sanoilla" tapahtuvaa syntien tunnustamista. Se ei saanut tapahtua niin, että "viholliset" pääsisivät ahdistamaan. Lähtökohtana ei ollut julkisen syntien tunnustamisen pakko, vaan se, että Jumalan maailmasta vetämä ihminen kykenisi vapaasti uskolla omistamaan Kristuksen vanhurskautta. Näistä asioista Raattamaa kirjoitti uudelleen elokuussa 1876: "Kristittyin viat, olkoon peitetyt ja ylitsekäymiset anteeksi annetut siellä ja täällä vieläpä sovitetut kahdenkeskenkin Kristuksen opin jälkeen. Mutta jotka maailman joukosta tulevat niin ilmoittakoon tekonsa ainakin peitetyillä sanoilla ettei rietas pääse pystymään ja raatelemaan heränneitä maailman lain voimalla. Saarnatkaa syntiä anteeksi vikaan tulleillekin että jaksaisivat uskoa."

Raattamaan aikalainen saarnaaja Isak Ylinenpää on kertonut vuonna 1925 Siionin Lähetyslehdessä, että pari vuotta Alkkulan kokouksen jälkeen Raattamaa oli opettanut Ruotsin Ylitornion Haapakylässä syntien tunnustamisesta. "Syntien tunnustamista ei saa panna perustukseksi ja että uskon saarna on pidettävä suuremmassa arvossa kuin saarna syntien tunnustamisesta ja että rippi-isäksi saattaa riittää yksikin kristitty, vieläpä vaimokin.""


Zidbeck, Aulis: Ole vapaa vapaaksi ostettu lauma. Juhani Raattamaa - opettaja ja sielunhoitaja. Ss. 75-77. Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry. Oulu. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. 2000.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja hepa » 16 Kesä 2011, 08:45

Eikö tämäkin kohta tämäkin rippiä:

Jaak. 5:
16 Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.

19 Rakkaat veljeni, jos joku teistä eksyis totuudesta ja joku palauttais hänen,
20 Se tietäkään, että joka syntisen palauttaa tiensä erehdyksestä, se vapahtaa sielun kuolemasta ja peittää syntein paljouden.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Laestadius lammashuoneesta

ViestiKirjoittaja O.M » 10 Touko 2013, 11:57

Laestadiuksen seurakuntakäsityksessä esiintyy käsite lammashuone. Kun Laestadius kirjoitti kohtaamisestaan Lapin Marian kanssa, hän kertoi, etteivät Åselen papit olleet tästä lammashuoneesta:

"Mutta Åselen papit eivät tunteneet Marian sydäntä, ja Maria tunsi myöskin, etteivät he olleet tästä lammashuoneesta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lars_Levi_ ... C3.A4minen

Tietojeni mukaan vain muutamaa viikkoa aiemmin Laestadius oli kutsunut kirkon pappeja kirjeessään lammashuoneen paimeniksi. Osaisiko joku kaivaa ko. kirjeen/saarnan tänne? Sillä voitaisiin osoittaa, että Laestadiuksen lammashuonekäsityksessä tapahtui merkittävä muutos hänen kohdatessaan Lapin Marian. Asiayhteydestä ilmenee, että Laestadius piti lammashuoneessa olevia uskovaisina ja epäuskoisina niitä, jotka eivät olleet tästä lammashuoneesta. Jotain merkittävää tapahtui, kun yhtäkkiä kirkon papit eivät olleetkaan Laestadiuksen mukaan tästä lammashuoneesta.

Lammashuonetta Laestadius on saarnoissaan kuvannut esim. seuraavasti:

"Koska ennen tämän evankeliumin sisälläpidosta on puhuttu, kuinka Hyvä Paimen antaa henkensä lammasten edestä, kuinka palkollinen pakenee, koska hän näkee suden tulevan, ja kuinka susi raatelee ja haaskaa lampaat, pitäis meidän tällä kerralla puhuman niistä lampaista, jotka ei ole tästä lammashuoneesta, kuinka ja millä tavalla ne kuulisit Paimenen ääntä, että se tulis yksi lammashuone ja yksi Paimen. Vapahtaja sanoo nimittäin tämän päivän evankeliumissa, että hänellä on vielä muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta, ja he saavat kuulla hänen äänensä. Mutta se on tietämätöin, jos ne lampaat, jotka ei ole tästä lammashuoneesta, tulevat kaikki siihen yhteiseen lammashuoneeseen, vaikka he kaikki kuulevat Paimenen ääntä.

Ei tosin ole sillä hyvällä Paimenella niin paljon lampaita, ettei he kaikki mahdu yhteen lammashuoneeseen. Mutta jos ne lampaat, jotka ei ole tästä lammashuoneesta, ovat harjaantuneet ulkona makaamaan, niin eivät ne taida olla juuri halullisetkaan varsin tulemaan lammashuoneeseen, vaikka se Hyvä Paimen kutsuukin heitä.

Koska lampaat harjaantuvat metsässä makaamaan, niin eivät ne sitten kovin kaipaakaan lammashuonetta.
- -
täytyy meidän katsella niitä lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta. Niitä on se Hyvä Paimen aikonut saattaa tähän lammashuoneeseen, nimittäin siihen lammashuoneeseen, jossa Jesuksen oikiat lampaat ovat. Koska se hyvä Paimen on itse sanonut, minulla on myös muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta, niin meidän täytyy uskoa, että sillä hyvällä Paimenella on totisesti muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta. Hän sanoo nimittäin eri paikassa, että Hän oli lähetetty kadonneitten lammasten tykö Israelin huoneesta. Mutta ne muut lampaat, jotka ei ole Israelin huoneesta, saavat myös kuulla Hänen äänensä. Ja se on arvattava, että kaikki, jotka jo lampaat ovat, kuulevat sen hyvän Paimenen äänen, ja tulevat Hänen tykönsä, jos ei juosten, kuitenkin konttaamisella lähestyvät Häntä. Ja silloin pitää tuleman yksi lammashuone ja yksi Paimen.
- -
Me arvaamma hyvin, että ne lampaat, jotka ei ole tästä lammashuoneesta, ovat mitämaks nälkyneet. Ei niille ole vielä kasvaneet villat. Net ovat lamassa. Eivät ole paimenet niitä ruokkineet. - - Mutta meidän toivomme on, että Herra ruokkii itse lampaitansa, ja kutsuu niitäkin lampaita tykönsä, jotka ei ole tästä lammashuoneesta. Ja silloin pitää tuleman yksi lammashuone ja yksi paimen. Koska itse se hyvä Paimen on sanonut: “Minulla on myös muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta,” vissimmästi meidän täytyy uskoa, että niitä on. Niitä on ollut, ei ainoastans Vapahtajan ja apostolitten aikana, vaan vielä nytkin löytyvät muutamat lampaat, jotka ei ole tästä lammashuoneesta.
- -
ne muut lampaat ovat semmoiset lampaat, jotka ei ole vielä tulleet tähän lammashuoneeseen, mutta tulevat kuitenkin, koska he kuulevat Paimenen äänen. Ja niiden edestä, jotka ei ole vielä tulleet tähän lammashuoneeseen, pitää meidän rukoileman kaikesta voimasta, että tulisit pian tähän lammashuoneeseen, ennen kuin ilta tulee, ennen kuin ovi suljetaan, ennen kuin valkeus sammuu ja ennen kuin aurinko laskee. Sillä nyt on jo ilta tulemassa, ja hukan penikat ovat vartioitsemassa, kusta he pääsisit kiskomaan ja raatamaan lampaita. Olkaat siis valppaat rukoilemaan, te harvat sielut, jotka olette tästä lammashuoneesta, että se suuri Israelin Paimen, joka on etsinyt kadonneita lampaita Israelin huoneesta, varjelis teitä lumisateesta, rakeista ja rajuilmasta, ja raatelevaisen suden hampaista ja että nekin lampaat, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta, tulisivat pian tähän lammashuoneeseen, ennen kuin ovi suljetaan kiinni.

Sillä ei ole Israelin Paimenella niin paljon lampaita, etteivät he mahtuisi yhteen lammashuoneeseen, jos he vaan eläisivät sovinnossa, ne harvat sielut, jotka ovat tästä lammashuoneesta. Mutta jos he tulevat ylön lihaviksi, niin silloin he ottavat isomman tilan, ja tahtovat kaksi lammashuonetta ja kaksi paimenta. Mutta olkoon hukka niiden paimen, jotka eivät mahdu tähän lammashuoneeseen."

http://www.laestadiusarkivet.se/NETTIPOSTILLA.pdf Ss. 684-686.

Laestadiuksen käsityksen mukaan siis on vain yksi lammashuone, johon pitää myös niiden lampaiden tulla, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta. Laestadiuksen käsityksen mukaan ne Jeesuksen lampaat, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta, ovat niitä, jotka eivät vielä ole kuulleet Hyvän Paimenen ääntä ja ovat siksi "nälkyneinä" lammashuoneen ulkopuolella. Kun vielä lammashuoneeseen sisään tulematta olevat lampaat kuulevat Hyvän Paimenen äänen, he tulevat sisälle ovesta. Laestadius katsoo, että jos lampaat tulevat liian lihaviksi, ne eivät mahdu enää Jeesuksen lampaiden kanssa samaan lammashuoneeseen, vaan tahtovat kaksi lammashuonetta ja kaksi paimenta.

Tuon perusteella Laestadiuksen seurakuntakäsitys on ollut sama "yhden lammashuoneen oppi" kuin vanhoillislestadiolaisuudessa myöhemmin.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Synnin tunnustus

ViestiKirjoittaja Taavi » 17 Syys 2014, 12:53

Synnin tunnustus

N•o 7 —1974
Jeesus sanoo: Joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen työnsä nähtäisiin, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt. Joh. 3.21.


Tässä nähtävästi kallis Vapahtajamme puhuu näillä kalliilla ja voimallisilla sanoilla synnintunnustus-opista. Siitä puhutaan monessa muussakin Raamatun paikassa.
KUN IHMISEN VÄÄRÄ kunnia ja ahneuden henki ovat siinä kohdassa tien monelta, hyvinkin monelta, pystyyn nostaneet, lienee tarpeellista tässäkin asiassa sanoa joku neuvon sana, ettei kukaan kalliisti lunastettu jättäisi autuuttaan ahneuden tai kunnian taakse.
TÄMÄNKIN KALLIIN etsikkoajan kokemus todistaa, että monelle on tullut iankaikkinen vahinko sen tähden, että on jättänyt asiansa korjaamatta. Kun Jumala herätti omantunnon, vaikutti kalliin uskon vanhurskaudessa ja tulivat oven, Jeesuksen, kautta yhteen lammashuoneeseen, niin olisi sellaisten pitänyt halvatun miehen tavalla kantaa syntivuodetta kaikkien nähden. Mutta siinä teki ahneuden ja kunnian rietas kovan riidan, voitti ja niin vei takaisin maailmaan.

KOKEMUS TODISTAA, että jos ei kilvoittele puhtaalle tunnolle, niin ei saa pysyväisesti nauttia oikeaa sielun rauhaa. Sillä vaikka synnintunnustus ei ole omantunnon puhdistus, Jeesuksen veri on se, joka puhdistaa omantunnon kuolevaisista töistä elävää Jumalaa palvelemaan, silloin kun synnit anteeksi annetaan ja ihminen sen uskoo, mutta rippi on omantunnon rauhan tähden jokaisen tehtävä, kun siihen on aikaa ja tilaisuutta, jos tahtoo autuaaksi tulla. Ryövärillä ja monella marttyyrillä ei ollut siihen aikaa, kun surmattiin heti uskottuaan, mutta kuitenkin menivät ilolla kunniaan.
MUTTA JOS IHMINEN osoittaa tottelemattomuutta Pyhän Hengen äänelle, niin tunto pimenee ja hengen nuhteet vähitellen katoavat, vihollinen ryöstää uskon ja tunnustuksen pois joko varemmin tai myöhemmin ja siten joutuu kaksin kerroin tuomion alle. Oi onnetonta, kun tiesi Herransa tahdon, eikä tehnyt! hänen pitää paljon haavoja kärsiä.

Tapahtuu usein, että suuret laumat tulevat maailmasta kristityksi, varsinkin nuoria. Mutta mikä onneton vahinko, kun muutaman kuukauden kuluttua ei ole monta enää uskomassa noista, jotka äsken uskoivat ja vuodattivat katumuksen kyyneleitä uhraten rukousuhria suuren ristinkantajan ja orjantappuroilla kruunatun kuninkaan jalkain juuressa. Ja mikä oli syynä, että ne hyvät tunteet ja sydämen liikutukset tämän maailman turhissa menoissa katosivat? Syy oli siinä, että sydän jäi muuttumattomaksi, lunastushinta ei tullut kalliiksi, ei uskottu niin paljon, että maksoi mitä maksoi, tahdon autuaaksi tulla. Maa jäi kivistöksi, niin kuin Vapahtaja sanoo kylväjän vertauksessa, ei louhittu totuuden rautakangilla kiviä pois, nuoruuden synnit jäivät tunnustamatta, vaikka ne anteeksi annettiin. Vanhempia, joiden olisi ollut vielä varkauden ja petoksen synnit ym. julkituotavat, otti rietas kiinni sanoen: Sinä tulet köyhäksi, jos väärintekosi maksat, vieläpä tulet kunniattomaksi, sillä sinuahan on pidetty rehellisenä ja kunnollisena ihmisenä. Ahneuden ja kunnian rikkaruohot rupesivat kasvamaan rinnan hyvän siemenen kanssa, mutta rikkaruohot voittivat hyvän siemenen ja niin se tukahutettiin, eikä kantanut pysyväistä hedelmää. Muutamat taas ovat koettaneet tunnustaa joitakin syntejä, vaan ei kuitenkaan kaikkia ja sen vuoksi eivät ole nauttineet todellista sielun rauhaa. Ovatpa vielä "muutamat kuolinvuoteellaan korjanneet asioitaan. Ei pitäisi kenenkään jättää asioitaan sinne asti, se on kovin vaarallista.
Muutamat taas koettavat nimettöminä jokapäiväisten puutosten kanssa usein rukoilla anteeksi tehtyjä syntejä saadakseen tunnon rauhan, mutta vähän päästä ovat taas pimeyden työt vaivaamassa tuntoa ja niin muodoin ei herännyt tunto saa lepoa. Kokemuksesta olen tullut huomaamaan, että vanhain ja kokeneitten pitäisi auttaa ja kehottaa äsken tulleita heti tunnustamaan ne synnit, mitkä tunnolle kirkastuvat. Se ei ole pakkorippiä, niin kuin joskus tahdotaan sanoa, vaan samaa opetusta, mitä Pyhä Henki sisällisesti kirkastaa. Se on pakkorippiä, jos vaaditaan tunnustamaan ettempi kuin tehty on, kuten usein tapahtuu ja sillä kyllä on monesti heikot omattunnot ainaiseksi turmeltu.

KUN veriylkä armossaan ja laupeudessaan itselleen mustan morsiamen kihlaa, silloin on tunto hellä ja valoisa. Useimpien, jotka ovat paljon kuulleet evankeliumia ja saaneet opin valon, että kyllä tietävät, mitä on tehtävä, pitääkin enimmästi ruveta uskosta elämään ilman suurempia armontuntemisia. Ne taas, jotka pimeydestä tulevat vähällä evankeliumin kuulolla, saavat useimmin Yljän kihlauksen tuntemisissa olla joko enempi tai vähempi aikaa, etteivät pimeyden työt ilmesty ennen kuin kihlauksen tunteminen katoaa. Silloin tulee yksin uskosta elämään. Vanhurskaan pitää elämän uskosta.

KUULEE maailmassa sanottavan: kaikilleko pitää tunnustaa? Tietysti jokaiselle, kenelle vain on vääryyttä tehnyt. Ensin rippi-isälle kaikki synnit, millä on Jumalaa vastaan rikkonut ja jotka tuntoa vaivaavat, ja sitten asianomaiselle, jos siihen tilaisuutta on. Jos se, jolle vääryys on tehty, ei elä, eikä hänellä ole perillisiä, voi vääryydellä saadun tavaran antaa vaivasten hyväksi ja niin tuntoaan keventää. Kenellä taas ei ole varoja siihen, olkoon vapaa, kun vain on tunnustanut asiansa. "Joka Pahat tekonsa tunnustaa ja hylkää, hänelle tapahtuu laupeus, mutta joka ne kieltää, ei hän menesty." (Snl. 28:13). "Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin Jumala on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä." (1. Joh. 1:9)." Tunnustakaa toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaa toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljon, koska se totinen on." (Jaak: 5:16)

Näin ovat entiset pyhät saaneet sielun terveyden ja samaa tietä meillekin opettaa Pyhä Henki, joka on totuuden Henki, sekä Herran pyhä sana. Kun alistumme Hengen ja pyhän sanan neuvojen kuuliaisuuteen uskossa, niin tulemme autuaaksi." Kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja totella parempi kuin oinasten lihavuus. Sillä tottelemattomuus on noituuden synti ja vastahakoisuus on taikaus ja epäjumalan palvelus." (1. Sam. 15:22 – 23).
OLEN MUUTAMILLA sanoilla tästä tärkeästä asiasta kirjoittanut sen armon kautta, joka minulle annettu on, toivossa, että tämä tulisi rakennukseksi ja valaistukseksi edes muutamallekaan iäisyyteen matkustavalle. Antakoon Herra siihen armonsa ja siunauksensa.

Oulussa helmikuulla 1916
J.U.Tauriainen
Siionin Lähetyslehti n:o 31_1916
Päivämies 13.2.1974
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Tammi 2017, 21:49

hepa kirjoitti:Eikö tämäkin kohta tämäkin rippiä:

Jaak. 5:
16 Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.

19 Rakkaat veljeni, jos joku teistä eksyis totuudesta ja joku palauttais hänen,
20 Se tietäkään, että joka syntisen palauttaa tiensä erehdyksestä, se vapahtaa sielun kuolemasta ja peittää syntein paljouden.

Ainakin 16 jae on selvä neuvo ripin käyttöön, siksipä yllätyin muutama viikko sitten, kun eräs lestadiolaista oppia mielestään "oikein" korostava, tosin kymmeniä vuosia sitten sidottu, väitti ettei rippiä löydy Raamatusta. En jaksanut antautua väittelyyn hänen kanssaan, mutta se paljastus lisäsi tietoani, miksi sikäläinen Rauhanyhdistys ei enää tarvinnut hänen palveluksiaan puhujana.

19 ja 20 jae pysäyttivät aikanaan minut, kun kamppailin sisäisesti opillisen hempeyden tuntumassa, oikean neuvomisen ja hempeyden välimaastossa. Niissä jakeissa apostoli avaa Kristuksen kirkkolaiksi sanotun rakkauden ohjeen sisältöä ja henkeä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Laestadius rippisalaisuudesta

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Helmi 2019, 21:27

Rakkaus

Veli Tauriainen oli porilaisia, jo kotiin päässyt kilvoittelija. Hänen kirjoituksensa on julkaistu lehdessämme 1950.

Jos joku sanoo: “Minä rakastan Jumalaa,” mutta vihaa veljeänsä, se on valehtelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän näkee, kuinka hän taitaa Jumalaa rakastaa, jota ei hän näe.”
Ja tämä käsky on meillä häneltä, joka Jumalaa rakastaa, hänen pitää myös veljeänsä rakastaman. 1. Joh. 4: 20 – 21.

Tekstimme kirjoittajaa olen kuullut nimitettävän rakkauden apostoliksi, ja tosin hän sitä onkin. Mutta omaa sydäntämme tutkiessamme tunnemme itsemme pieniksi tähän suureen opettajaan verrattuna, vaikka melkein kerskaamalla jossakin tilaisuudessa voimme sanoa, että minä rakastan Jumalaa.
Mutta miten on lähimmäisemme rakastamisen laita? Olenko rakastanut lähimmäistäni niin kuin itseäni?
Jos sydämemme syvyydessä piilevät tunteet tahdomme julkituoda, niin täytyy vastata: Kaukana siitä.
Onhan meillä ystäviä, veljiä ja sisaria, joita kohtaan tunnemme rakkautta niin paljon, että toivotamme niille tässä maailmassa hyvää onnea ja menestystä. Mutta minun kuitenkin pitäisi menestyä pikkuien paremmasti. Noinko huonosti ovat uskovaisliiakin ihmisillä sisälliset asiat? Eiväthän ne mukaudu yhtään tämän tekstimme kirjoittajan ajatuksiin. Ihmisviisauden nojalla jos tutkimme noita tekstimme sanoja, niin tuntuu kerrassaan olevan selvittämätön propleemi tuossa autuaaksi tulemisen asiassa!
Pysyväisesti on mieleeni jäänyt eräs seuratilaisuus avarassa maalaispirtissä, jossa illan hämärtyessä öljylamput siihen valoa antoivat. Kirkkoherran arvoinen mies oli Jumalan sanaa puhumassa. Puheen sävy oli vaatimaton ja rauhallinen. Vain puheen lopettaminen tuntui liika aikaiselta. Näytti niin kuin tuolla pappiparalla ei olisi ollut lisää sanottavaa. Hän luki iltarukoukset ja loppuvirttä ei tuntunut seurakunta jaksavan korkealla äänellä veisata. Äkisti tuntui kuin olisi kansan yli käynyt kohahdus, jolloin pirtin täyteinen sanankuulijajoukko ynnä kirkkoherra mukaan luettuna oli tuossa aaltoilevassa lapsilaumassa, josta kuului armoitettujen sielujen ilonhuudahtuksia. Mutta myöskin valituksia sen tähden, että olen ollut niin rakastamaton.
Kaksi jykevän näköistä isäntämiestä seinuspenkillä istui vierelläni. Toinen alkoi valittaa, kumppannillensa, että olen ollut sinulle niin paha naapuri.
--Anna anteeksi minulle.
– Minunhan se syy on ollut meidän väliseen kahnaukseen.
– Ei kun minun.
Keskustelu päättyi siihen, että kaulatusten isännät toisilleen rikkomuksiaan anteeksi saarnasivat. Tulivatpa heidän molempien emännätkin siihen, eikä kuulunut muuta anteeksi anomista ja anteeksi antamista. Samaa kuului koko seurapirtistä.

Siinä istuessani tunsin itseni pieneksi, mutta kuitenkin sydämessäni varman vakaumuksen, että Jeesus on eteeni antanut aukean veräjän, josta minäkin, suuri syntinen, saan taivaan iloon sisälle mennä.
Ihmisjärjellä päättäessä puheena olevat tilaisuudet tuntuivat liian lapsellisilta, mutta eiväthän ne niin ole, etteikö ennenkin Jumalan lasten joukossa olisi tällaista tapahtunut. Senhän todistavat seuraavat Raamatun paikat: 2.Sam. 6: 14 – 23, Esra 3: 11-- 13, Apt. 2: 2 – 4, 4: 31.
Voitaisiin joiltakin tahoilta arvailla, että tekstimme sanoissa on siksi määräävä ja painava tarkoitus, että pitäisi syvemmin tutkia eikä niin pintapuolisesti selittää, että ainoastaan anteeksi saamisella kaikki saadaan sileäksi. Ikäänkuin juovuspäissään olevalta rikkaalta liikemieheltä maksamattomasta velasta saataisiin kuitti.
Rakkaus, joka peittää paljon rikoksia, on sitä tavaraa, että me emme saata sitä itsellemme ottaa, jos sitä meille ei anneta. Mutta puheena olevissa tilaisuuksissa, joissa Jeesus on keskellämme, siellä tunnemme todellista rakkautta.

Abs.Tauriainen
Siionin Lähetyslehti 1950 ja 1960 sivulla 234


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 21 Helmi 2019, 21:27
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron