PALSTAN SÄÄNNÖT, HENKI JA TARKOITUS

PALSTAN SÄÄNNÖT, HENKI JA TARKOITUS

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Maalis 2010, 02:57

Uudistetut säännöt sekä kuvaus palstan hengestä ja tarkoituksesta.


PALSTAN SÄÄNNÖT


1. Vl-foorumin julkiset osiot ovat kaikkien vapaasti luettavissa. Kirjoittaminen ja joidenkin osioiden lukeminen edellyttävät rekisteröitymistä. Joillekin osioille voi lisäksi olla erityinen koeaika.
2. Kuka tahansa voi rekisteröityä. Käyttäjätunnukset ja salasanat ovat henkilökohtaisia. Niiden luovuttaminen kolmannelle osapuolelle on ehdottomasti kielletty.
3. Kun kirjoitat palstalle, ole kohtelias ja muita kunnioittava. Kirjoitusten tulee sopia palstan henkeen. Muita loukkaamaton huumori on sallittua.
4. Palstalla ei saa nimitellä toisia kirjoittajia, kiroilla, kertoa kaksimielisiä vitsejä tai käyttäytyä epäkunnioittavasti toisia kirjoittajia kohtaan. Toisia loukkaava huumori on kiellettyä.
5. Jos et ole vanhoillislestadiolainen, et saa esiintyä tällä palstalla vanhoillislestadiolaisena.
6. Sama käyttäjä voi perustellusta syystä rekisteröidä useammankin nimimerkin. Multinikkeily harhaanjohtamistarkoituksessa on kiellettyä. Harhaanjohtamisella tarkoitetaan esimerkiksi itsensä kanssa keskustelua tai yhdellä nimimerkillä esitetyn näkemyksen tai vaatimuksen tukemista toisilla nimimerkeillä.
7. Palstalla ei saa mainostaa alkoholia ja muita päihteitä, muita hengellisyyksiä eikä muita keskustelupalstoja.
8. Linkit pornosivuille, alkoholia ja muita päihteitä mainostaville sivuille ja muiden hengellisyyksien sivuille ovat kiellettyjä.
9. Viestejä voidaan poistaa tai muokata, jos viesti sisältää palstan sääntöjen, hengen tai tarkoituksen vastaista materiaalia. Jos toisen kirjoittajan viestiä muokataan, on moderaattorin jätettävä viestiin moderointimerkintä. Moderaattori voi menettää moderointioikeutensa palstan sääntöjen, hengen tai tarkoituksen vastaisesta moderoinnista.
10. Palstan sääntöjen, hengen tai tarkoituksen vastaisesti kirjoittavalle nimimerkille annetaan bannausvaroitus ennen bannaamista. Jos nimimerkki varoituksesta huolimatta jatkaa sääntöjen, hengen tai tarkoituksen vastaista kirjoittelua, voidaan hänet bannata määräajaksi tai pysyvästi. Moderaattori voi menettää moderointioikeutensa palstan sääntöjen, hengen tai tarkoituksen vastaisesta bannaamisesta.
11. Jos nimimerkki ei ole pitkään aikaan käynyt lukemassa rekisteröityneenä palstan keskusteluja, tai on käyttäytynyt palstan sääntöjen, hengen tai tarkoituksen vastaisesti, voidaan hänet poistaa palstalta. Tällöin nimimerkkiä informoidaan asiasta etukäteen.
12. Palstalaisen nimimerkki voidaan pyynnöstä poistaa. Vl-foorumin ylläpito ei sitoudu poistamaan yksittäisen nimimerkin kirjoituksia tilanteessa, jossa hän haluaa poistua palstalta. Viestiketjujen kannalta oleellisten viestien poistelu välistä sotkee olemassaolevien keskustelujen lukemista.
13. Vl-foorumin käyttäjillä on oikeus kopioida ja moderaattoreilla oikeus julkaista palstalla julkaistuja tekstejä toisaalla tässä foorumissa (esim. siirtää toiseen osioon).
14. Ylläpito ei voi estää palstalla julkaistujen viestien kopioimista toisaalle, esimerkiksi muille keskustelupalstoille.
15. Viestien IP-osoitteet ja käyttäjien sähköpostiosoitteet ovat moderaattoreiden nähtävissä. Moderaattorit noudattavat niiden suhteen ehdotonta vaitiolovelvollisuutta. Palstan turvallisuuden, sääntöjen, hengen ja tarkoituksen varjelemisen vuoksi moderaattorit voivat tarkkailla IP-osoitteita. Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, jolloin palstaa kohtaan kohdistuu multinikki- tai muu huijausepäily.
16. Asiallinen ja rakentava kritiikki palstaa ja vanhoillislestadiolaista kristillisyyttä kohtaan on sallittua. Epäasiallista kielenkäyttöä tai käytöstä sisältävä arvostelu palstaa ja vanhoillislestadiolaista kristillisyyttä kohtaan on kiellettyä.
17. Palstalla ei saa tahallisesti esittää paikkaansa pitämättömiä väitteitä tai juoruja vanhoillislestadiolaisesta kristillisyydestä, vanhoillislestadiolaisista kristityistä ja muista ihmisistä.
18. Palstalla ei saa juoruilla vanhoillislestadiolaisista kristityistä tai muista ei-julkisuuden henkilöistä heidän nimensä tai muun tunnistettavuuden kannalta yksilöivän tiedon mainiten.
19. Ylläpito voi kutsua ja lisätä kutsun hyväksyneitä palstan käyttäjiä moderaattoreiksi. Moderaattoreiksi kutsuttavien katsotaan sitoutuneen palstan sääntöihin, henkeen ja tarkoitukseen. Moderaattoriryhmästä voi erota muiden moderaattoreiden estämättä. Ylläpito voi poistaa käyttäjän moderointioikeudet, jos hän ei sitoudu palstan sääntöjen, hengen ja tarkoituksen mukaisiin moderointi- ja bannausperiaatteisiin.
20. Nimimerkit, jotka viittaavat pornoesineeseen tai ovat muutoin epäasiallisia, ovat kiellettyjä.

Lue lisäksi netiketti ja rekisteröintisopimus.


PALSTAN HENKI


Palstan keskeiset käyttäjät haluavat toimia samassa hengessä vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden ja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen kanssa. Vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden keskeisintä opetusta on sanoma Jumalan armosta syntiin langenneille ihmisille Jeesuksen viattoman kärsimisen ja uhrikuoleman tähden. Opetuksen mukaan Kristuksen työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan (Kristinoppi). Vl-foorumin keskeiset käyttäjät haluavat noudattaa palstalla ja elämässään Jeesuksen antamaa käskyä saarnata evankeliumia kaikille luoduille.


PALSTAN TARKOITUS


Vl-foorumin keskeiset käyttäjät pyrkivät viemään evankeliumia eteenpäin sekä tarjoamaan ja saamaan vertaistukea sellaisilta vanhoillislestadiolaisilta, jotka haluavat uskossaan ja elämässään kilvoitella virallisen ja yleisen vanhoillislestadiolaisen opetuksen mukaan. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät pyrkivät pitäytymään siinä opetuksessa, jota vanhoillislestadiolaisuudessa virallisesti ja yleisesti opetetaan. Usein Vl-foorumin käyttäjät vastaavatkin palstalla esitettyihin kysymyksiin lainauksilla SRK:n julkaisuista.

PALSTAN HISTORIA

Vl-foorumi syntyi, kun osa internetkeskusteluihin osallistuneista vanhoillislestadiolaisista yksityishenkilöistä alkoi kaivata internetiin vanhoillislestadiolaisten vertaistukiyhteisöä. Haluttiin palsta, jossa voi keskustella ilman, että muita maailmankatsomuksia edustavat ihmiset tai uskossaan vanhoillislestadiolaisuuden laiteilla olevat hämmentävät keskustelua.

YHTEYDET VANHOILLISLESTADIOLAISUUDEN VIRALLISIIN ORGANISAATIOIHIN

Vl-foorumia ei ylläpidä mikään vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden virallinen organisaatio, vaan joukko vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä. Osa palstan käyttäjistä saattaa toki tuntea myös virallisissa organisaatioissa työskenteleviä vanhoillislestadiolaisia.

AVOIMUUS

Palsta on avoin kaikille vanhoillislestadiolaisesta uskosta aidosti kiinnostuneille. Aitoa kiinnostusta osoittavat kysymykset koetaankin palstalla tervetulleiksi.

Palstan avoimuus antaa myös ulkopuolisille mahdollisuuden esiintyä vanhoillislestadiolaisina, vaikka se onkin säännöissä kielletty. Kysyjä saattaakin saada vastauksen myös ei-vanhoillislestadiolaiselta, vaikka haluaisi vastauksia vanhoillislestadiolaisilta. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät paheksuvat suuresti, jos jotain muuta maailmankatsomusta edustava ihminen tekeytyy tällä palstalla vanhoillislestadiolaiseksi. Jos jonkun nimimerkin havaitaan harhaanjohtamistarkoituksessa tekeytyneen vanhoillislestadiolaiseksi, hänet voidaan bannata tai poistaa.

Jos ei-vanhoillislestadiolainen vastaa Vl-foorumilla palstalle äskettäin rekisteröityneen tai vähän kirjoittaneen, ei-vanhoillislestadiolaisen uskonasioita koskeviin kysymyksiin, vastaajan tulee tuoda esille, että hän ei ole vanhoillislestadiolainen eikä hänen käsityksensä siten välttämättä edusta vanhoillislestadiolaisten kantaa asiaan.

LÄHETYSNÄKÖKULMA

Vaikka Vl-foorumilla ei ole mitään tekemistä vanhoillislestadiolaisuuden virallisten organisaatioiden kanssa, vanhoillislestadiolaisina kristittyinä keskeiset käyttäjät katsovat Vl-foorumilla olevan jonkinlainen lähetysnäkökulma. Vl-foorumilta saadun avun turvin monet ovatkin saaneet tarvittavan rohkaisun tai konkreettisen synninpäästön parannuksen askelille.

Vl-foorumin keskeiset käyttäjät lähtevät siitä, että internetkeskustelu ei ole parannuksen paikka, sillä usko tulee kuulemisesta (Room. 10:17, Luuk. 10:16). Oikeaa uskoa etsiviä ihmisiä kehotetaan pikimmiten menemään seuroihin lähimmälle rauhanyhdistykselle. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät auttavat mielellään yhteystietojen ja seura-aikojen selvittämisessä.

Akuutissa sielunhädässä olevat etsijät voivat ottaa palstan käyttäjiin yhteyttä yksityisviestillä tai kysyä esimerkiksi yleisellä osastolla, voisiko joku palstan keskeisistä käyttäjistä ottaa häneen yhteyttä. Tällöin toivottavasti joku vanhoillislestadiolaisista käyttäjistä ehtii ottaa etsijään yhteyttä yksityisviestillä.

Käyttäjien yksityisyydensuojan ja ilkivallan mahdollisuuden vuoksi pyydetään, että etsijä ei kysele Vl-foorumin keskeisten käyttäjien puhelinnumeroita. Lähtökohtaisesti haluamme, että sielunhädässä oleva, vanhoillislestadiolaisen ihmisen synninpäästöä kaipaava henkilö antaa itse yksityisviestillä oman puhelinnumeronsa jollekin Vl-foorumin vanhoillislestadiolaiselle käyttäjälle. Vl-foorumin vanhoillislestadiolainen käyttäjä voi ottaa yhteyttä etsijään ilman, että puhelinnumero tulee näkyviin. Toimenpiteet ovat tarpeellisia, jotta Vl-foorumin käyttäjien yksityisyyttä ei avattaisi enempää kuin mitä kukin käyttäjä haluaa.

Vl-foorumin vanhoillislestadiolaisilla kristityillä on päästöavain avata puhelimitse käydyssä keskustelussa taivasten valtakunnan ovi etsijälle (Joh. 20:23, 17:20). Synninpäästössä käytetään sanamuotoa "Jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa kaikki synnit anteeksi" tai variaatioita siitä. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät haluavat samalla korostaa, että vaikka ihmisen hengellisesti kuolleesta tilasta herättävä uudestisyntyminen voi todella tapahtua puhelinkeskustelussa, on parannuksen hedelmänä muodostuttava elävä seurakuntayhteys, koska ei ole uskoa ilman sen hedelmiä. "Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan" (Hepr. 10:25). Tekojen tulee seurata uskoa parannuksen hedelminä (Augsburgin tunnustus, XX). Ensimmäinen Hengen hedelmistä on rakkaus toisia Jumalan lapsia kohtaan (Gal. 5:22, Joh. 13:35). Jos kuitenkin puhelimitse parannuksen armon saanut kuolee ennen kuin hän vakaasta aikomuksesta huolimatta ehtii päästä kotipaikkakunnallaan elävään seurakuntayhteyteen, hän pelastuu uskonsa tähden. Elävän seurakuntayhteyden puuttuminen kadottaa, jos se johtuu halveksunnasta seurakuntayhteyttä kohtaan.

KRIITTISYYS NETTIKESKUSTELUJA KOHTAAN

Vl-foorumin keskeiset käyttäjät ovat tietoisia vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden julkaisuissa ja keskusteluilloissa usein ilmaistusta kannasta, ettei internet ole uskonasioista keskustelun paikka. Vl-foorumilla tiedostetaan internetkeskusteluihin liittyvät vaarat ja myös lakihenkisen kuppikunnan vaara, jollaiseksi Vl-foorumi on etenkin muilla vanhoillislestadiolaisuutta koskevilla keskustelupalstoilla usein haluttu leimata. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät muistuttavat itseään ja kannustavat toisiaan ylläpitämään elävää seurakuntayhteyttä omaan kotisiioniin, muistaen Jeesuksen opetuksen: "Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!" (Mark. 13:37.)

Vl-foorumilla tiedostetaan, että myös Vl-foorumi voi harhautua. Silti keskeiset käyttäjät katsovat, että Vl-foorumin perusajatus poikkeaa oleellisesti muista vanhoillislestadiolaisuutta koskevista keskustelupalstoista. Keskeiset käyttäjät haluavat uskossaan ja elämässään ojentautua sen opetuksen mukaan, jota voi kuulla vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden seuroista ja lukea vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden julkaisuista. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät kokevat, että erityisluonteensa vuoksi Vl-foorumia ei kaikin osin voi rinnastaa muihin vanhoillislestadiolaisuutta käsitteleviin keskustelupalstoihin. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät katsovat, että muilla keskustelupalstoilla on kantavana ajatuksena vanhoillislestadiolaisen uskon, elämän ja opetuksen – usein voimakassanainen – arvostelu.

TÄRKEIMMÄN VERTAISTUEN TULEE LÖYTYÄ ELÄVÄSTÄ ELÄMÄSTÄ

Vl-foorumin keskeiset käyttäjät eivät suosittele ketään sellaista vanhoillislestadiolaista, joka ei vielä ole osallistunut vanhoillislestadiolaisuutta koskeviin nettikeskusteluihin, tulemaan edes Vl-foorumille. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät haluavat ohjata uskonasioista kyseleviä ja epäilysten kanssa painivia vanhoillislestadiolaisia kristittyjä hankkimaan kysymyksiinsä vastauksia mieluiten elävässä elämässä eläviltä ihmisiltä, oman kotisiioninsa matkaystäviltä. Usein jo pelkkä asioista puhuminen voi helpottaa, vaikka mitään mullistavia ja epäilyksiä tyrmääviä vastauksia ei matkaystäviltä saisikaan.

Vl-foorumin keskeiset käyttäjät ovat aktiivisia internetin käyttäjiä, joista monet eivät yrityksistä huolimatta ole kyenneet tyystin pidättymään vanhoillislestadiolaisuutta koskevista nettikeskusteluista. Keskeiset käyttäjät kokevat Vl-foorumin muita vanhoillislestadiolaisuutta käsitteleviä keskustelupalstoja turvallisemmaksi paikaksi. Keskeiset käyttäjät haluavat tarjota itselleen ja muille vastaavassa tilanteessa oleville keskustelupaikan, jossa keskusteluja ei leimaa vanhoillislestadiolaista kristillisyyttä ja vanhoillislestadiolaisia kristittyjä arvosteleva henki.

Vl-foorumi ei saa olla vaihtoehto seuroille, jumalanpalveluksille, keskusteluilloille, alustuksille, leireille, työvuoroille, talkoille, opistojen lyhytkursseille tai muille elävään seurakuntayhteyteen liittyville asioille.

VOIKO VL-FOORUMILLA JULKAISTUUN TIETOON LUOTTAA AINA VANHOILLISLESTADIOLAISUUDEN VIRALLISENA TAI YLEISENÄ KANTANA?

Varmimmin voi luottaa sellaiseen palstalla julkaistuun tietoon, joka on suora lainaus vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden julkaisuista. Vaikka Vl-foorumi pyrkii pysyttäytymään samassa hengessä vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden ja SRK:n opetusten kanssa, lukijan on silti syytä olla kriittinen. Vl-foorumin käyttäjät eivät – ainakaan pääosin – ole teologeja eivätkä välttämättä tunne kaikkia vanhoillislestadiolaisen opetuksen yksityiskohtia teologisine perusteluineen. Kirjoittajilla voi esiintyä henkilökohtaisia väärinymmärryksiä joistakin asioista. Lukijoita muistutetaankin mahdollisuudesta, että etenkin yksittäisissä kysymyksissä myös keskeisten käyttäjien kirjoituksista Vl-foorumilta voi joskus välittyä tietoa, joka ei välttämättä vastaa vanhoillislestadiolaisuuden virallista tai yleistä kantaa.

VASTAPAINONA PSEUDOTIEDOLLE

Vl-foorumin keskeiset käyttäjät pyrkivät pitäytymään vanhoillislestadiolaisuudesta ja muista asioista keskusteltaessa historiallisissa ja raamatullisissa tosiasioissa. Internetistä löytyy paljon paikkaansapitämätöntä tietoa eikä vanhoillislestadiolaisuus tee tässä poikkeusta. Monilla internetpalstoilla vanhoillislestadiolaisuudesta esitetäänkin tietona juoruja, jotka eivät pidä paikkaansa. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät haluaisivat, että Vl-foorumi voisi toimia vastapainona pseudotiedolle ja disinformaatiolle, joita vanhoillislestadiolaisuudesta laajasti esitetään internetissä.

SAAKO VL-FOORUMILLA ARVOSTELLA VANHOILLISLESTADIOLAISTA KRISTILLISYYTTÄ?

Vl-foorumilla saa esittää asiallista ja rakentavaa kritiikkiäkin, mutta palstan keskeiset käyttäjät eivät toivo palstasta areenaa uuvuttaville opillisille väittelyille. "Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja" (2. Tim. 2:23). Epäasiallinen, vikoja etsivä ja halventava kielenkäyttö vanhoillislestadiolaisista kristityistä tai vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden opetuksesta voi johtaa palstalta bannaamiseen.

MITÄ VL-FOORUMI EI OLE?

Vl-foorumilla halutaan tukea heikkoja, mutta Vl-foorumi ei silti halua toimia vertaistukiryhmänä uskostaan luopuneille entisille vanhoillislestadiolaisille. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät päinvastoin toivovat, että uskostaan luopuneet entiset vanhoillislestadiolaiset saisivat palaamisen armon. Se olisi paras apu kaikille uskonsa menettäneille. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät kokisivat vääräksi tukea ketään vanhoillislestadiolaisuudesta irtautumisprosessissa. Jos sen sijaan uskostaan luopunut haluaa parannuksen kautta palata vanhoillislestadiolaiseksi, Vl-foorumin keskeiset käyttäjät voivat auttaa asiassa.

Vl-foorumi ei halua toimia vertaistukiryhmänä epäileville ja uskossaan horjuville vanhoillislestadiolaisille heidän epäilystensä vahvistamisessa. Vl-foorumi ei halua auttaa ketään vanhoillislestadiolaista muokkaamaan itselleen virallisesta ja yleisestä vanhoillislestadiolaisesta opetuksesta poikkeavaa uskonkäsitystä. Vl-foorumin keskeiset käyttäjät haluavat kannustaa epäilysten kanssa kamppailevia vanhoillislestadiolaisia vielä kerran ripittäytymään synneistään jollekin luotetulle läheiselleen. Synninpäästön jälkeen langenneen tulee epäilyksistä piittaamatta lujasti luottaa, että uskon alkaja ja päättäjä Jeesus Kristus ei uskovaisiaan hylkää, jos uskovainen itse ei hylkää Jeesusta. Lisäksi lankeemusten vuoksi epäileviä vanhoillislestadiolaisia neuvotaan ojentautumaan uskossaan ja elämässään vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden opetuksen mukaan.

Vl-foorumi ei halua toimia likasankona, johon voi kaataa kaiken, mikä on joskus ärsyttänyt tai ahdistanut vanhoillislestadiolaisessa kristillisyydessä tai vanhoillislestadiolaisissa kristityissä.

EDIT. Lisätty 26.9.2011 sääntöihin kohta 20. - O.M
Viimeksi muokannut O.M päivämäärä 26 Syys 2011, 16:45, muokattu yhteensä 3 kertaa
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Paluu Palstan säännöt, henki ja tarkoitus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa