Torstaina helmikuun 2 päivänä 1961
Väinö Heiskanen
Kynttilänpäivänä
Ilman Pyhää Henkeä ei kukaan voi
edustaa taivaan valtakuntaa
Joh. 1. 16 — 18
Evankeliumi kertoo Mooseksesta Herran palvelijana. Apostoli kirjoittaa, että hän oli uskollinen palvelija hänen huoneessansa niitten todistukseksi, joita sanottamaan piti. Me huomaamme Raamatun kirjoituksista, miten uskollisesti Mooses hoiti virkaansa. Hänen virkaansa ei voineet Gooran, Datainin ja Apiraimin opetus, että kaikki kansa on pyhä, horjuttaa. Jumalahan rankaisi heitä. Maa avasi kitansa, ja nieli heidät elävänä helvettiin. Tällainen on aina ollut väärän profeetan kohtalo. Jo täällä ajassa on Jumala maksanut heille kuuluvan palkan.
Teksti kertoo, että laki on annettu Mooseksen kautta. Joku voisi ajatella, että miten ihmiset elivät ennen Moosesta, kun Mooseksen laki annettiin vasta Siinain vuorella. Eihän ihmiset silloinkaan olleet ilman lakia. Näin kertoo Raamattu: Kuolema vallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet, sen kaltaisella ylitse käymisellä kuin Adam.
Mikä tehtävä on sitten luilla, kun on kirjoitettu, ettei yksikään ihminen voi lain töiden kautta Jumalan edessä kelvata, sillä lain kautta synnin tunto tulee. Moni on kysynyt, mihin sitten laki? Herättämään ihmisten omiatuntoja. Kun katsomme Ilm. 22: 15, niin sanotaan: "Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalan palvelijat ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät." Laki tuomitsee jo yhdestäkin rikkomuksesta. Joka yhdessä rikkoo, hän on vikapää kaikissa.
Tekstimme kertoo: ”Armo ja totuus on Jeesuksen Kristuksen kautta tullut.” Miksikä siis armo, kun laki ei voinut rikkojaansa armahtaa. Näissä asioissa on ihmisellä ymmärtämistä, kun laki ei voi rikkojaansa muuta kuin tuomita. Mistä minä löytäisin armon Jumalan edessä? Moni on armoa etsinyt ja hakenut, mutta etsinyt sitä väärästä paikasta, vaikka Jumala on kokonaisen valtakuntansa asettanut tänne maan päälle. Kristus vahvisti valtakuntansa, asettamalla itsensä armoistuimeksi oman verensä kautta, ja lähettäen omansa julistamaan: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, taivaan valtakunta on teitä lähestynyt". Ilman Pyhää Henkeä ei voi yksikään edustaa taivaan valtakuntaa, päästää ihmistä synnistä, lain kirouksesta ja tuomiosta, "avata hänen eteensä taivas ja sulkea helvetti", kuten Luther sanoo.
Tänä kynttilän päivänä sinä uskon veljeni ja sisareni, nosta katseesi voiton sankariin. Sinua on voinut pelottaa ajan aallokko, miten käy Herran purrella. Ole turvattu, peräsin on Hänen kädessään, joka tietää salaisimmatkin karit. Kautta aikojen on aina ollut niitä, jotka ovat katsoneet taaksensa, kuten Lootin emäntä, ja muuttuneet suolapatsaaksi. Nämä seisovat epäuskoisten lasten muistona. Heillä on joutunut hukkaan Jumalan valtakunta, ja samoin armoistuin. Meillä on Jumalan lapsina kaikki Jumalan huoneen tavarat, kuten armoistuin. Me saamme nytkin lähestyä syntisyytemme takia armoistuinta. Tänä päivänä kuuluu vielä armollinen anteeksi antamus kaikkein syntien edestä Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.
Päivämies helmikuun 2. päivänä 1961
