F. Korkiakoski: "Ylkä tulee

[Taavetti]

Laskiaissunnuntaina

Joh. 12: 23–33.
Nykyinen maailman aika on kovin sekava. Mutta kaikki vain todistaa sitä, että tuomiopäivä on lähellä, ja tulee Hän, joka tuleva on. Nostakaa päätänne turmeluksen tomusta, sillä kotiranta on lähellä. Kohta kuuluu huuto: "Ylkä tulee." Se on odottavalle ilosanoma taivaasta synnin turmelemaan maailmaan.

Herra Jeesus puhuu, että Ihmisen Poika pitää kirkastettaman sillä kirkkaudella, mikä oli Isän tykönä taivaassa. Tämä kaikki on meidän tähtemme toteutunut. Täällä armon ajalla paistaa Jumalan valtakunnasta Pyhän Hengen julistamana, evankeliumin taivaallinen kirkkaus, joka on aurinkoon verrattu. "Vaimo oli puettu auringolla, ja hänen päässänsä oli kruunu kahdestatoista kymmenestä tähdestä, ja kuu on hänen jalkainsa alla," kuu, Jumalan laki. Vielä Herra puhuu kuolemastaan meidän tähtemme, ja että Hän on nyt edesvastaajana Isän tykönä taivaassa.

Hän perusti valtakuntansa tänne maan päälle, jota ei pidä helvetin portitkaan voittamaan. Se on elävä kirkko, jota ei ole tehty puusta eikä kivestä, vaan rakennusaineena on syntisiä ihmisiä. Hekin ovat maallisesti hajalla asuvaisia. Mutta taivaasta alas lasketussa, elävässä siemenessä Jumalan majan asukkaat tarvitsevat toinen toisensa. Neuvokaa vielä toinen toistanne sitä enemmän, kun näette sen päivän lähestyvän.

Elävän Jumalan Hengen voi ihminen kadottaa tässä elämässä. Hedelmistä puu tunnetaan. Ihminen alkaa kelvata itselleen, ja samalla myöskin maailmalle. Mutta joka vihaa henkeänsä, hän tuottaa sen iankaikkiseen elämään. Elävällä jumalanlapsella on kolme sankarillista vihollista, maailma, oma liha ja perkele.
Kaksi on vain syntisellä mahdollisuutta, kuolla pois tämän maailman menosta, tai kuolla pois Jumalasta ja elää maailmalle. Kyllä maailma tuntee omansa. Jumalan lapset tuntevat rakkaan Isänsä elävän seurakunnan, johonka "tämän maailman palvelijat pahenevat.

Vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välillä on vaino, ja se on poistamaton. Jumalan lapsen kuljettajana on elävän Jumalan Henki. "Minä lähetän Teille opettajan, jota maailma ei tunne, mutta opettaja tuntee omansa, ja heidän omansa myös tuntevat hänet." Näin ovat elävän Jumalan omat Herran kädessä, ja ei heitä kuoleman voima lähesty.

Jumalan majan armorikkaudet vuotavat uskomme alkajasta ja päättäjästä, Herrasta Jeesuksesta köyhälle, ja vielä hitaalle kilvoittelijalle tällä kaidalla taivaan tiellä. Tämä rikkaus on syntien anteeksiantamisen armo, jota me syntiset tarvitsemme. Täällä armon ajassa onkin vain kahdenlaisia syntisiä, armahtamattomia, jotka kuluttavat aikaa omalupaisesti, ja armahdettuja syntisiä, jotka kuluttavat aikaansa Jumalan suuressa armossa, ja joka päivä uskovat syntinsä anteeksi. Tätä taivaan tavaraa, jonka saimme vastaan ottaa, pidämme uskossa omanamme päivien loppuun asti, kunnes usko muuttuu näkemiseksi ja toivo ihanaksi nautinnoksi.

F. Korkiakoski (Finelli)
Sievi
Päivämies 17.2.1955

[Taavetti]

Salattu kirkkaus

Ilm. 12: 1 -- 2
Meillä luonnon päivä ei aina ole yhtä kirkas. On aurinko joskus paksun pilviverhon takana. Käy kylmä tuulen viima. Tämä sopii vertauskuvana siihen armon aurinkoon, jonka pitää valoa antaa tälle synnin maailmalle.

Vaimo oli puettu auringolla, ja kuu hänen jalkainsa alla. Aurinko merkitsee valkeutta. Mutta samalla kuin se paistaa, se lämmittää. Täällä alhaalla synnin maailmassa, missä Jumalan omia on, paistaa taivaallinen valkeus monien Jumalan antamien lahjojen kautta tälle synnin maailmalle. Niin aina joku joutuu tähän valokiilaan ja saapi auringonpiston sydämeensä. Sillä taivaallisella lämmöllä routainen synnin maa sulattuna avautuu armoa anomaan. Siihen taivas vastaa Jumalan rauhalla.

Tämän vaimon, joka on Herran seurakunta, jalkojen alla ovat taivaallisen Isän pyhät vaatimukset eikä tuntojen päällä, sillä se merkitsee Jumalan armossa vaeltamista, eikä lain vaatimusten alla, jossa koko synnin maailma on. Tämä suuri Jumalan armolahja on joka hetki tarjona pelastuksen sanomana kaikille ihmisille, sen tähden kaikille, kun kaikkia Jumala rakasti Pojassaan, että näiltä viattomilta huulilta kuuluu sana: ”Kun minut nostetaan maasta ylös, niin minä vedän kaikki luokseni." Siis kaikki ihmiset ovat lunastettuja. Moni raukka lähtöhetkellä nojaa tähän. Onhan minulla armollinen Jumala, kun hän lähetti Poikansa kärsimään ja kuolemaan minun edestäni. Tämä oli taivaassa jo ajan alusta valittu. Tämä tieto ei ole pelastus iankaikkisesta kadotuksesta. Vaikka aivan oikea siinä, että Jumala rakasti kaikkia ja että kaikkien edestä lunastustyö toimitettiin. Nyt Jumala syntisen vanhurskauttaa tänä päivänä evankeliumin vastaanottamisen kautta, joka on elävä pyhyys. Sillä siinä Jumalan kolmas persoona, Pyhä Henki, on julistajana ennen uskoneen kautta. Näin tämä taivaallinen äiti, Herran seurakunta, synnyttää eläviä lapsia, jotka ovat vapautettuja kuolemasta elämään ja ovat saaneet uskoa syntinsä anteeksi Jumalan Pajan kalliissa sovintoveressä. Se on sitä taivaasta tullutta suurta armoa, joka kaiken ymmärryksen yli käypi.

Jumalan rauhaan, Herran lauma!
Finelli Korkiakoski
Siionin Lähetyslehti 1953, sivu 77

[Taavetti]

Elävän osa

“Mutta minä olen lain kautta laista kuollut pois, että minä Jumalalle eläisin”
Omiatuntoja on huolellisesti opetettava niin, että ne oppisivat erottamaan lain vanhurskauden ja oman vanhurskauden. Sillä Jumalan pyhä laki ei taida ihmistä vanhurskaaksi tehdä, vaan se syyttää ja peljättäähäntä sekä kuolettaa hänet. Eläminen laille on siis kuolemista pois Jumalasta. Päinvastoin kuoleminen laista on elämistä Jumalalle. Omattunnot vapautetaan armon kautta laista. Sillä Kristus on iankaikkinen rauha, siis Jumalan rauha, joka kaiken ymmärryksen yli käypi. Se on elävään Jumalan seurakuntaan kätketty. Sillä elämässämme on syntiä, erehdystä, saastaisuutta sekä paljon vaivaa.
Itsekullakin ikäkaudella on omat erityiset kiusauksensa Jumalan lapsilla. Nuorilla on omat kiusauksensa. Parhaassa miehuuden iässä on junnian ja ahneuden rietas piirittämässä.
Siis synnillisiä himoja ei ole keltäkään puuttuva niin kauan, kuin elämme lihassa. Sen tähden ei kukaan pääse vapaaksi kiusauksista ja synnin viettelyksistä. Siis elävän osa täällä ajassa on taistelua.
Taistelua ei käydä ilman sota-aseita, jotka ovat uskon kilpi, hengen miekka, autuuden toivon rautalakki. Mutta nämä ovat ainoastaan Jumalan omilla.
Armo ja rauha sisältävät koko kristinopin: armo on samaa kuin syntien anteeksiantaminen. Rauha taas levollinen ja iloinen omatunto. Mutta jäsenten laki on ristiriidassa mielen lain kanssa, eikä salli, että usko on täydellinen. Me tarvitsemme siis apua ja lohdutusta Pyhältä Hengeltä, joka kaikessa rukoilee meidän edestämme sanomattomilla huokauksilla.
Tämä syntinen liha yhä ahdistaa elävää, niin ettemme täydellisellä ilolla taida katsella ja ikävöidä näitä iankaikkisia rikkauksia, jotka Jumala Kristuksen kautta on meille lahjoittanut. Tätä lihan taistelua Henkeä vastaan tunsi Paavalikin, kun hän sanoo: “Minä viheliäinen ihminen, kuka päästää minut tästä kuoleman rumiista?” Room. 7: 24. Hän syyttää ruumistansa, jota hänen kuitenkin olisi pitänyt rakastaa. Tämä synnin liha häiritsi häneltäkin tätä Hengen iloa. Ei hänelläkään aina ollut suloisia ja ihania ajatuksia tulevasta taivaallisesta perinöstä, vaan hän tunsi Hengessä murhetta.
Tätä kaikkea vastaan on evankeliumi. Se on valkeus ja ihmeellinen Jumalan voima. Se lohduttaa ja rohkaisee. Lähetyskäsky oli Hyvän paimenen suurimpana huolena, evankeliumien saarnaaminen, sillä missä on Jumalan seurakunnan jäseniä, niin löytyy hengellisesti köyhiä ja vaivaisia, ja vielä moniin heikkouksiin joutuneita. Luukas kertoo (Apt. 15: 39), että Paavalin ja Barnabaan välillä, jotka kumpikin olivt erotettuja evankeliumin palvelukseen pakanain keskuudessa ja jotka yhdessä olivat vaeltaneet monen maan halki ja julistaneet evankeliumia, syntyi niin ankara riita, että he erosivat toisistansa.
Sellaiset esimerkit ovat kirjoitetut meille lohdutukseksi, silä se lohduttaa meitä suuresti, kun me kuulemme sellaistenkin pyhien, joilla oli Jumalan Henki, joutuvan heikkouksiin. Edesmenneiden pyhien heikouksia on paljon kirjoitettu muistiin. Ei sen tähden, että meidän on niihin jouduttava, vaan sen tähden, että viallinenkin tulee korjatuksi.
Minä uskon pyhän, yhteisen seurakunnan, mutta sillä on kuitenkin syntiä. Sen tähden kun meillä on tämä synnin ihminen matkassa, jossa synti asuu. Uskomme hetkittäin synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä ja kalliissa sovintoveressä.

F Korkiakoski
Siionin Lähetyslehti 1951 sivu 58