H. Koukkari: Toivomme kestävä perustus
Lähetetty: 26 Maalis 2009, 00:21Kirjasta Taivaan valtakunnan salaisuudet, osa 2, v. 1963.
Mutta pyhittäkäät Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaat myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla. 1. Piet. 3: 15.
Aina on Herran Jeesuksen seuraajien tie kulkenut tämän vieraan maan päällä orjantappuroilla kruunatun Siionin Kuninkaan verisissä askelten jäljissä. Viha ja vaino maailman taholta on täällä vieläkin Jumalan lasten osana, ei jonakin taakse historiaan jääneenä, vaan yhäkin koettuna todellisuutena. Mutta muistakaamme aina: risti ensin, kruunu sitten! Eivät Jumalan lapset voi estää tänäkään aikana jumalisen maailman taholta suunnattuja elävän kristillisyyden tukahduttamispyrkimyksiä, vaikka he miten hyvin käyttäytyisivät ja vaikka he elämässään aivan esimerkillisinä ihmisinä toimisivat. Vaino on vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välillä, Hengen jälkeen syntyneen ja lihan jälkeen syntyneen välillä. Tämän oli myös Paavali, entinen fariseus, saanut elävästi kokea Jumalan lapsena kantaessaan ruumiissaankin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen arpia. Ja niinpä hän kokeneena neuvookin Jumalan lapsia: "Älkää antako missään vastaanseisojien peljättää itseänne, joka tosin heille kadotuksen merkki on, mutta teille autuudeksi ja se on Jumalalta, sillä teille on lahjaksi annettu Kristuksen puolesta, ei ainoastaan, että te hänen päällensä uskotte, vaan myös kärsitte hänen tähtensä." (Fil. l: 28-29)
Risti on meille, Jumalan lapset, tänäkin aikana taivaan lahja. Kun sitä tämän maailman pyhien ja pahojen taholta sälytetään hartioillemme, saamme siitä Jumalaa kiittää ja laulaa hyvällä mielellä: "Vaikka täytyy ristiä kantaa, Se lohdutuksen antaa, Että Jeesus kantoi kanss! Jos risti karvaalta maistaa, Niin kruunu kirkkaasti paistaa, Taivaan iloss' ihanass!"
Ristin painoa oli Herran apostoli Pietarikin saanut tuntea, kun häntä köyhdytettynä ja nöyryytettynä, toisen vyöttämänä, kuljetettiin vaivassa ja valtakunnassa sitä tietä, jota ei hänenkään turmeltunut osansa tahtonut, mutta jonka päässä häntäkin oli odottamassa katoamaton kunnian kruunu. Hän oli myös kokenut sen, että "Herran silmät ovat vanhurskasten päälle ja hänen korvansa heidän rukouksissansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan". (1. Piet. 3: 12) Siksipä ei Jumalan lasten kannata peljätä eikä hämmästyä vastustajien ja vihamiesten toimenpiteitä, "mutta pyhittäkäät Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaa myös aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla" (1. Piet. 3: 15), neuvoo Pietari Jumalan lapsia ristin tiellä.
Herran Jeesuksen ruumiin uhraamisella olemme Jumalalle pyhitetyt eli erotetut, taivaalliselle Isällemme lunastetut, ei katoavaisella hopealla tai kullalla, vaan kalliilla Kristuksen verellä niinkuin viattoman ja puhtaan Karitsan. Jumalan Pyhä Henki on meitä jatkuvasti johdattamassa kaikkeen totuuteen niin opissa kuin elämässäkin. Hänelle meidän täytyy kuuliaisuutta osoittaa pysyäksemme Jumalalle pyhitettyinä, hänen omaisuuskansansa jäseninä. Siksi Jumalan lapset myös opinriidoissa vyöttävät mielensä kupeet ja ovat opillisestikin raittiit. Ei heidän sovi tänäkään aikana liikkua liukkailla sanoilla, ei hengellisen maailman johtomiestenkään edessä, vaan sielläkin heidän tulee tunnustautua Herran Jeesuksen omiksi ja hänen verellä ostetun laumansa lampaiksi pitäen siten horjumattoman toivonsa tunnustuksen.
Helppoa ei ole tunnustaa toivonsa perustusta itsessään raadollisen ja köyhän Jumalan lapsen, ei varsinkaan tämän maailman pyhien ja mahtavien edessä. Entä niiden edessä, jotka tiedämme elävän kristillisyyden vastustajiksi, vieläpä vihamiehiksi? Polvet siinä vapisevat. Mutta kun kyselee Jumalan lapsilta, miten on uskominen ja matkanteko onnistunut, saa kuulla hiljaisuudella ja pelvolla lausutun tunnustuksen: "Ei se ole ollut kehuttavaa, mutta kieltääkään en ole tohtinut."
Tämä kolmas rukouspäivä on omistettu uskonpuhdistuksen muistopäiväksi. Kun oppi-isämme Martti Luther huhtikuussa 1521 oli Wormsissa toivonsa perustuksen tähden tutkittavana mahtavan keisarin Kaarle V:n ja valtiopäivien edessä ulkonaisen kirkon kiroamana ja valtakunnan kirouksenkin jo silmien edessä välkkyessä, hän seisoi horjumattomana toivonsa tunnustuksensa, sillä hänen väkevänä puolustajanansa ja asianajajanansa oli Jumalan Pyhä Henki, joka häntä turvasi sille kalliolle ja perustukselle, jota helvetin portitkaan eivät voita. Sittemmin Luther Kirkkopostillassaan (19. sunnuntaina Kolminaisuuden päivästä) selvitti Pyhän Hengen olemusta näin opettaen: "Pyhä Henki pitää lujasti paikkansa, kestää iskut, tekee rohkeaksi ja pelkäämättömäksi, lohduttaa arkoja omiatuntoja sanoen: ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi! Oikea henki on nöyrä ja nöyrtyy Jumalan edessä, kuten kristityt tekevät, jotka kumartavat Jumalalle, kunnioittavat häntä eivätkä ylpeile. Mutta tyranneja vastaan herättää Pyhä Henki heissä sellaisen rohkeuden, etteivät pelkää tyranneja eikä perkeleitä, vaikka sellainen rohkeus heidän päänsä maksaisi. Jumalan edessä he kuitenkin pelkäävät ja vapisevat niinkuin värisevä lehti." Näin Luther meitäkin arkoja ja hätäileviä Jumalan lapsia opettaa jäämään nytkin Pyhän Hengen armohoitoon. Mutta tämä on nyt ja aina, kuoleman hetkellä ja viimeisellä tuomiollakin toivomme perustus, veljeni ja sisareni, että Jeesus Kristus lunasti minut pyhällä kalliilla vierellään ja viattomalta piinallaan ja kuolemallaan. Amen.
Mutta pyhittäkäät Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaat myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla. 1. Piet. 3: 15.
Aina on Herran Jeesuksen seuraajien tie kulkenut tämän vieraan maan päällä orjantappuroilla kruunatun Siionin Kuninkaan verisissä askelten jäljissä. Viha ja vaino maailman taholta on täällä vieläkin Jumalan lasten osana, ei jonakin taakse historiaan jääneenä, vaan yhäkin koettuna todellisuutena. Mutta muistakaamme aina: risti ensin, kruunu sitten! Eivät Jumalan lapset voi estää tänäkään aikana jumalisen maailman taholta suunnattuja elävän kristillisyyden tukahduttamispyrkimyksiä, vaikka he miten hyvin käyttäytyisivät ja vaikka he elämässään aivan esimerkillisinä ihmisinä toimisivat. Vaino on vaimon siemenen ja käärmeen siemenen välillä, Hengen jälkeen syntyneen ja lihan jälkeen syntyneen välillä. Tämän oli myös Paavali, entinen fariseus, saanut elävästi kokea Jumalan lapsena kantaessaan ruumiissaankin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen arpia. Ja niinpä hän kokeneena neuvookin Jumalan lapsia: "Älkää antako missään vastaanseisojien peljättää itseänne, joka tosin heille kadotuksen merkki on, mutta teille autuudeksi ja se on Jumalalta, sillä teille on lahjaksi annettu Kristuksen puolesta, ei ainoastaan, että te hänen päällensä uskotte, vaan myös kärsitte hänen tähtensä." (Fil. l: 28-29)
Risti on meille, Jumalan lapset, tänäkin aikana taivaan lahja. Kun sitä tämän maailman pyhien ja pahojen taholta sälytetään hartioillemme, saamme siitä Jumalaa kiittää ja laulaa hyvällä mielellä: "Vaikka täytyy ristiä kantaa, Se lohdutuksen antaa, Että Jeesus kantoi kanss! Jos risti karvaalta maistaa, Niin kruunu kirkkaasti paistaa, Taivaan iloss' ihanass!"
Ristin painoa oli Herran apostoli Pietarikin saanut tuntea, kun häntä köyhdytettynä ja nöyryytettynä, toisen vyöttämänä, kuljetettiin vaivassa ja valtakunnassa sitä tietä, jota ei hänenkään turmeltunut osansa tahtonut, mutta jonka päässä häntäkin oli odottamassa katoamaton kunnian kruunu. Hän oli myös kokenut sen, että "Herran silmät ovat vanhurskasten päälle ja hänen korvansa heidän rukouksissansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan". (1. Piet. 3: 12) Siksipä ei Jumalan lasten kannata peljätä eikä hämmästyä vastustajien ja vihamiesten toimenpiteitä, "mutta pyhittäkäät Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaa myös aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on, hiljaisuudella ja pelvolla" (1. Piet. 3: 15), neuvoo Pietari Jumalan lapsia ristin tiellä.
Herran Jeesuksen ruumiin uhraamisella olemme Jumalalle pyhitetyt eli erotetut, taivaalliselle Isällemme lunastetut, ei katoavaisella hopealla tai kullalla, vaan kalliilla Kristuksen verellä niinkuin viattoman ja puhtaan Karitsan. Jumalan Pyhä Henki on meitä jatkuvasti johdattamassa kaikkeen totuuteen niin opissa kuin elämässäkin. Hänelle meidän täytyy kuuliaisuutta osoittaa pysyäksemme Jumalalle pyhitettyinä, hänen omaisuuskansansa jäseninä. Siksi Jumalan lapset myös opinriidoissa vyöttävät mielensä kupeet ja ovat opillisestikin raittiit. Ei heidän sovi tänäkään aikana liikkua liukkailla sanoilla, ei hengellisen maailman johtomiestenkään edessä, vaan sielläkin heidän tulee tunnustautua Herran Jeesuksen omiksi ja hänen verellä ostetun laumansa lampaiksi pitäen siten horjumattoman toivonsa tunnustuksen.
Helppoa ei ole tunnustaa toivonsa perustusta itsessään raadollisen ja köyhän Jumalan lapsen, ei varsinkaan tämän maailman pyhien ja mahtavien edessä. Entä niiden edessä, jotka tiedämme elävän kristillisyyden vastustajiksi, vieläpä vihamiehiksi? Polvet siinä vapisevat. Mutta kun kyselee Jumalan lapsilta, miten on uskominen ja matkanteko onnistunut, saa kuulla hiljaisuudella ja pelvolla lausutun tunnustuksen: "Ei se ole ollut kehuttavaa, mutta kieltääkään en ole tohtinut."
Tämä kolmas rukouspäivä on omistettu uskonpuhdistuksen muistopäiväksi. Kun oppi-isämme Martti Luther huhtikuussa 1521 oli Wormsissa toivonsa perustuksen tähden tutkittavana mahtavan keisarin Kaarle V:n ja valtiopäivien edessä ulkonaisen kirkon kiroamana ja valtakunnan kirouksenkin jo silmien edessä välkkyessä, hän seisoi horjumattomana toivonsa tunnustuksensa, sillä hänen väkevänä puolustajanansa ja asianajajanansa oli Jumalan Pyhä Henki, joka häntä turvasi sille kalliolle ja perustukselle, jota helvetin portitkaan eivät voita. Sittemmin Luther Kirkkopostillassaan (19. sunnuntaina Kolminaisuuden päivästä) selvitti Pyhän Hengen olemusta näin opettaen: "Pyhä Henki pitää lujasti paikkansa, kestää iskut, tekee rohkeaksi ja pelkäämättömäksi, lohduttaa arkoja omiatuntoja sanoen: ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi! Oikea henki on nöyrä ja nöyrtyy Jumalan edessä, kuten kristityt tekevät, jotka kumartavat Jumalalle, kunnioittavat häntä eivätkä ylpeile. Mutta tyranneja vastaan herättää Pyhä Henki heissä sellaisen rohkeuden, etteivät pelkää tyranneja eikä perkeleitä, vaikka sellainen rohkeus heidän päänsä maksaisi. Jumalan edessä he kuitenkin pelkäävät ja vapisevat niinkuin värisevä lehti." Näin Luther meitäkin arkoja ja hätäileviä Jumalan lapsia opettaa jäämään nytkin Pyhän Hengen armohoitoon. Mutta tämä on nyt ja aina, kuoleman hetkellä ja viimeisellä tuomiollakin toivomme perustus, veljeni ja sisareni, että Jeesus Kristus lunasti minut pyhällä kalliilla vierellään ja viattomalta piinallaan ja kuolemallaan. Amen.