VL-FOORUMI

Herran pyhät, autuaat


Pyhäinpäivä on kirkollinen juhtapäivä, jolloin vietämme niitten muistoa, jotka kerran ovat täällä uskossa kilvoitelleet ja päässeet uskosta näkemiseen. Muistelemme heitä voittaneina, Jumalan kansan sapatinlepoon päässeinä siksi, "että he ovat vaatteensa pesseet ja ovat vaatteensa Karitsan veressä valaisseet." (Ilm. 7c 14)

Kristittyinä pidämme heitä herättävinä ja kehottavina esikuvina, joiden uskoa ja vaellusta tahdomme seurata {Hebr. 13: 7: Jaak. 5: 10}. Suurena todistajain pilvenä he ovat voimana esimerkillään taistelevalle seurakunnalle sen matkalla pyhien kirkkauteen. (Hebr. 12: 1; 2. Joh. 8)
Muistelemme kaivaten jo kotiin päässeitä rakkaitamme. Tämä maailma tuntuu joskus kovin turhalta. Rääkkääntynyt ja uupunut odottaa ja kaipaa lepoa laulun tekijän tavoin:

”Ja toisinaan kun muistelen
kotiin jo menneitä,
Mä soisin luona Jeesuksen
0llaksein yhdessä.
Mä huokaan: rakas Herrani,
Mua auta suojaten,
Et' oisin kerran luonasi
seurassa Veljien!” Sl. 196:2 (nykyisin 169:2)

Pyhyydestä ei kuitenkaan voida puhua vain sitten rajan toisella puolelta. Itsessämme olemme tosin saastaisia Jumalan edessä ja hänelle kelpaamattomia. Jumalalle kelpaava pyhyys saadaan sittenkin ja on saatava täällä alhaalla. Kun saamme synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, hänen valtakunnassaan, tulemme pahoina niin hyviksi ja pyhiksi, että kelpaamme Jumalalle. Pyhyytemme on kokonaan Pyhän Hengen työtä. Se on autuutemme, suurin onnemme. Sitä ei kykene maailma antamaan eikä ymmärtämään. Se ei voi sitä ottaa pois.

Autuus, jonka Jumala antaa, aletaan alhaalta. Se aletaan vaivalla ja päätetään vainolla. Sen suuri päämäärä on kuitenkin pyhien kirkkaus.
Paavali on opettanut, että "sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme." Mutta tämä armonjärjestys kuuluu vain hengellisesti vaivaisille, murheellisille, siviöille, vanhurskautta isooville (nälkäisille) ja janooville, laupiaille, puhdassydämisille, rauhantekijöille ja vanhurskauden tähden vainotuille. Tämä maailma pyhineen ja pahoineen näkee ja ymmärtää oman päämiehensä valaisemana pimeydessään Jeesuksen autuuden opetuksen vääränä. Parannuksen tekemättöminä maailman uskoa tunnustavat menevät helvettiin. Mutta Jumalan sanan mukaiseen armojärjestykseen taipunut huonoinkin Jumalan lapsi pääsee taivaaseen.

Hengellisesti köyhät

Autuus alkaa hengen vaivaisuudella. Vaivaisella, köyhällä ei ole mitä voisi omaksensa sanoa. Hän ei kykene antamaan Jumalalle mitään. Päinvastoin Jumalan täytyy antaa hänelle kaikki. Suurin on tämä: Jumalan armolahja Jeesuksessa Kristuksessa, iankaikkinen elämä. Hengellisesti vaivainen kaipaa paikkaa, jossa hoidetaan rahatta ja hinnatta". Hengellinen vaivaisuus on niitten perusominaisuus niille, jotka kaipaavat Jumalan valtakuntaa ja saavat sen rikkauksineen. Hengellisesti vaivainen on autuas$, kun hänellä on Jumalan valtakunta, vaivaistalo."

Hengellinen vaivaisuus kasvaa Jumalan mielen mukaisesta murheesta. Synti on helposti tarttuvaa ja se painaa. On tietoisuus, että synti erottaa Jumalasta ja siitä kansasta, joka tekee korvessa matkaa ja pääsee kerran lupauksen Kaananin maahan. Tuska täyttää sydämen. Se on Jumalan mielen mukaista. Murhe on todellista, eikä vain hengellistä hurskastelemista. Jumalan mielen mukaiseen murheen Jeesus lupaa lohdutuksen. Yhtä todellista, kuin syntejään itkevän ihmisen murhe on, on myös lohdutus anteeksiantamuksen evankeliumissa. Jumalan valtakunnasta saat kuulla nytkin ja uskoa, murheellinen veljeni ja sisareni; syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Sureva sydän ei loukkaannu, kun se saa kuulla sovituksen sanan. Siveä rohkeus
ja voima se, joka hiljaisesti kärsii vääryydetkin. Hiljaiset ihmiset näyttävät joutuvan kärsimään röyhkeitten ja kovasti äänessä olevien mielivallasta. Mutta he ovat kuitenkin autuaat, sillä he saavat periä maan. Kuitenkaan ei ole kysymyksessä tämä katoava maa, jossa vääryys asuu, vaan uusi taivas ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu.

Hengellisessä vaivaisuudessa kasvaa vanhurskauden nälkä ja jano. Ne ovat elämän merkkejä, kun sydän tarvitsee elääkseen katetun ruokapöydän antimia Jumalan valtakunnassa. Jos on taivaan hiuka, on myös vanhurskauden nälkä ja jano. Autuas se, joka tähän nälkään ja janoon saa tyydytyksen. Onnellinen on tämä viimeinen aika, kun Siionissa on katettu ruokapöytä ja Siionin lähde on avoinna. Onnellinen tämä aika, kun vapaasti saa köyhä syntinen tyydyttää vanhurskauden nälkäänsä ja janonsa. Saa myös vapaasti mennä Herran Pyhälle Ehtoolliselle, joka on tarkoitettu uskovalle uskon vahvistukseksi, eikä vanhurskauttamisen ja uuden syntymisen paikaksi.

Vanhurskauden saaminen on Jumalan armon ja laupeuden vastaanottamista. Kun on Jumalan puolelta saanut lahjaksi niin paljon, että kaikki synnit anteeksi, osaa ja tahtoo osoittaa armoa ja laupeutta kanssapalvelijoillensa. Vain laupeuden saaneena osaat laupeutta osoittaa sitä kaipaavalle. Pyhä Henki Jumala saarnauttaa armon evankeliumia armon saaneen suulla.

Autuuden tuntomerkit

Puhdassydäminen, Herran Jeesuksen verellä puhdistettu ja vain hän, pääsee taivaaseen. Siellä Jumala ja Jumalan armolapsi saavat kohdata toisensa. Kirkkaudessa hän saa nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin. Usko muuttuu näkemiseksi. Tämän elävän toivon tähden on Jumalan lapsi autuas.

Jumalan rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen, on Jumalan lapsen rauha. Evankeliumin sanan kautta hän on edelleen tässä maailmassa rauhantekijä. Jumalan lapset ovat autuaita, kun. saavat evankeliumia julistaa tässä levottomassa ja rauhattomassa, maailmassa.

Jumalan rauhan rakentaminen herättää kuitenkin taistelua maan päällä. Autuus päätetään vainolla. Kun, on kysymys vain rauhan, Jumalan rauhan, tekemisestä, se käännetään kuitenkin sodaksi. Autuaita, joita vanhurskauden tähden vainotaan. Autuaita, kun ihmiset Jeesuksen nimen tähden solvaavat ja, vainoavat ja valhetellen puhuvat kaikkea pahaa.

Tämä on kahdeksas ja viimeinen autuuden tuntomerkki: Se on ollut ja on paras kristityn tuntomerkki niin kauan kuin kristillisyyttä on maan päällä. Siitä alkaen, kun Kain tappoi veljensä Aabelin kristillisyyden tähden, ovat Kainin lihalliset veljet vihanneet ja vainonneet Jeesuksen opetuslapsia, elävää kristillisyyttä. Tämä viha ja vaino saa alkunsa siitä, etteivät synnin ja maailman orjat saa mennä rauhassa helvettiin, koska kristityt kehottavat parannukseen ja valtakunnan evankeliumin uskomiseen tullakseen autuaaksi ja palvellakseen. Mutta kristittyjen usko on aina vainon kautta vahvistunut. Sen kautta he ovat saaneet vakuutuksen, että Herran Jeesuksen usko, elävä usko, on oikea, että se on Jumalasta. Koska perkeleen joukko on tälläkin ajalla kovin suuttunut kristityille ja samalla itselleen Herralle Jeesukselle, tapahtuu se Raamatun mukaan.

Parempaa e, veljeni ja sisareni, voi odottaakaan. Niin on ollut ja niin tulee olemaan. Olet ristin kantajana pyhien jäljillä ja autuaana, onnellisena kaidan tien kulkijana Jeesuksen askelissa. Kuljet pyhien saatossa suurta kruunajaisjuhlaa kohti. Vastavirtaan tarpojana häämöttää edessä suuri armonpalkan maksu. Kohta, aivan pian, lopullisesti kruunataan armolla kurja ja kiusattu maan matkaaja. Tarkkaile vielä hetki ajan merkkejä, ja autuuden tuntomerkkejä. Usko vielä pieni hetki syntisi ja vikasi aivan armosta anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tee parannus ja usko syntisi anteeksi sinäkin, joka satut epäuskoisena, turhan toivon matkamiehenä ja vieraana lupauksen liitolle lukemaan näitä sanoja, ettet joutuisi kadotukseen. Amen.

Väinö Vesterinen
Päivämies lokakuun 30 päivänä 1968

Olkaa valmiit!

Luuk. 12: 35 – 40

Herran Jeesuksen kirkkauden tuleminen on lähellä. Ajallisuus on lopussa ja iäisyys alkaa. Välillä on tilinteon päivä. Hän, joka kerran ja varmasti tulee kirkkaudessaan, varaa: "Olkaa te myös valmiit!"

Tämä armonaika on siunattua valmistamisen aikaa. Armonaikaan sisältyy etsikon aikoja. Päämääränä on tämä: Herra tulee kirkkaudessaan. Siksi tulee aina olla valmiina, odottamassa Herraansa. Miksi? Sen tähden, että Herra tulee arvaamatta kuin varas yöllä.

Aina tulee olla kuin pitkälle matkalle lähtövalmiina. Matka, jolle on lähdettävä Jeesuksen kirkkauden ilmestyessä, on totisesti pitkä. Siltä ei voi kesken palata, vaikka moni niin mielellänsä tekisi siitä syystä, että asiat ovat jääneet hoitamatta iäisyyttä varten. Matkavarusteet eivät olleetkaan kunnossa, vaikka niin luuloteltiin.

"Olkoon teidän kupeenne vyötetyt." Jeesuksen ajan ihmisille se oli tuttu kehotus ja koettu tosiasia. Matkalle ei voinut lähteä, elleivät vaatteet olleet kupeelta vyötetyt. Mutta kun ne olivat sidotut, oli matkan teko helpompaa. Näin on iäisyysmatkaajan. Kun keskiyöllä kuuluu huuto: ”Ylkä tulee,» täytyy kaiken olla lähtöä varten kunnossa. Vyökin on neuvottu, se on totuus. Kun totuudessa vaellamme, näyttää se aina synnin synniksi ja pois pantavaksi. Se näyttää myös Jumalan valtakunnan ainoaksi siunauksen paikaksi. Jumalan armovaltakunnassa onkin turvallista lähteä Herraansa vastaan, kun on synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jumalan valtakunnassa hoidetaan huonointakin matkamiestä loppuun saakka.

"Ja teidän kynttilänne sytytetyt." Jotta matkaa voi turvallisesti tehdä, täytyy olla valoa tietä näyttämässä. Jos valo sammuu, pimeä yllättää, eikä tiedä matkamies, minne menee. Kun kristitty sai elävän uskon, se tapahtui valtakunnan evankeliumin kautta. Evankeliumi jäi valkeudeksi ja kirkkaudeksi. Tämä sytytetty kynttilä kädessään käy matkamies ystäväänsä vastaan. Ikävä kyllä, monelta on tämä valkeus sammunut. Oma ylpeys on niin suuri, ettei voi pimeyttään tunnustaa, ja toipua jälleen parannukseen ja evankeliumin uskomiseen. Itsessään ei kenelläkään ole valmiutta. SE on Herran Jeesuksen hyvää puhuvassa veressä, ja sen siunauksen uskomisessa. Jos Herran tuleminen viivästyykin, on varmaa, että lähteminen täältä tulee Yljän saapumista odottamaan. Elävätuntoisen kristityn halu on Jeesuksen veren puhtaudessa ja evankeliumin valkeudessa niin vaeltaa, että perille kostuisi, ja kirkkauden Herran voisi ottaa vastaan. Odotellessa uskomme vielä hetkisen synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

"Suo, Jeesus, meidän olla valvehella,
uskossa tielläs aina kilvoitella.
Majasta tästä
sielumme päästä
Sun rauhas valkamahan myrskysäästä."
Amen.

Väinö Vesterinen
Päivämies 18.11.1964

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
"Sillä jumalattoman toive on, kuin tomu tuulelta hajotettu, ja niin kuin vetelä vaahto, joka myrskyltä on ajettu, ja niin kuin savu, joka tuulelta on puhallettu pois, ja niin kuin se kohta unhotetaan, joka ainoastaan päivän vieraana on ollut. Mutta vanhurskaat elävät ijankaikisesti, ja Herrassa on heidän • palkkansa, ja kaikkein Karkein pitää heistä murheen.” Viis. 15 – 16

"Sillä he ovat jumalattomat, ja sanovat: meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivailoinen: ja kun ihminen on kuollut, niin on hän peräti loppunut, ja ei ole ketään tunnettu, joka on helvetistä palannut.” Viis. 2: 1

Kun minä olin sairas

Kun ahdistus on polttavin, Ja uuvun kuorman alla,
Suo, Jeesus, että muistaisin Sun vaivas GOLGATALLA.
Suo sanas mulle voimaksi, Tee heikko usko vahvaksi
Ja toivo eläväksi."

Minun rakkaani! Älkäät oudoksuko sitä hellettä, joka teille tapahtuu, että teitä koeteilaan, niin kuin teille jotakin outoa tapahtuisi! Vaan iloitkaa, että te Kristuksen kanssa kärsitte, että tekin ajallansa hänen kunniansa ilmestyksessä iloitsisitte ja riemuitsisitte. (1. Piet. 4:12–13)

Yritän tässä sairasvuoteella piirtää muutaman sanan toisille sairaana oleville osaveljille ja — sisarille. Heikkoa ja vajavaista tämä on. Taivaan Isältä pyydän kuitenkin sitä armoa, että Hän antaisi näitten sanojen kautta edes hiukan lohtua, ja vahvistaisi iankaikkisuuden ihanaa toivoa uupuvien kohdalla.

Olen itse tällä kertaa - niin kuin monesti ennenkin — sidottu vuoteeseen. On kuitenkin uskossa kilvoittelevia veljiä ja sisaria, joilla ei ole koskaan tässä ajassa toivoa päästä pois sairasvuoteelta. Elätte ja sanoisin, elämme jatkuvasti sairauden koettelemuksissa. Siihen tulevat lisäksi monet muut taakat, koettelemukset, ja kristitylle kuuluva ristin kantaminen. Tuntuu raskaalta. Eikö ole näin tuntemisten puolesta?

Kaiken tämän lisäksi saa kokea yksin olemisen tuskan. Kuluu vuorokausia ja viikkoja, ettei kukaan käy katsomassa eikä muutenkaan muista. Omasta kokemastani tunnen tämänkin suureksi taakaksi. Harvoin meitä sairaita kirjoituksillakaan lohdutetaan. Kaikilla tuntuu olevan paljon kiirettä, työtä ja touhua. Se tietysti kuuluu jokapäiväiseen arkielämään. Kukaan terve ei voi täysin ymmärtää sairauden koetteluksissa elävää veljeään ja sisartaan.

Tässä yhteydessä tulevat elävästi mieleen Suomen Siionissa rakkaaseen muistoon jääneen, Onni Elomaa -veljen sanat sairasvuoteella: Daavidin kanssa täytyy sanoa: ”Kyyneleet ovat ruokanani päivällä ja yöllä. Kun on ollut vuosikausia melkein liikkumattomana sairasvuoteella, kiusaa sielunvihollinen: Missä on sinun Jumalasi?" Jumala ei kiusaa ketään. Sielujen vihollinen kiusaa kaikkia Jumalan armolapsia, varsinkin tuskien ja vaivojen keskellä.

Kiusattu oli itse Herra Jeesuskin sen vuoksi, että Hän voi kiusattuja auttaa. Monenlaista tuo sielunvihollinen mieleen. Niitten keskellä on Herra Jeesus kuitenkin voimallisena. On halu Jumalan lasten seuraan, jossa tiedämme Jeesuksen majailevan. Onni- veljemme sanoi: "Ikävä ja kaipaus on Jumalan lasten seuroihin, joissa on tottunut saamaan virvoitusta sielulleen valtakunnan evankeliumista ja yhteisestä kanssakäymisestä." Tämähän se puuttuu sairasvuoteeseen sidotulta: näkyvä seurakuntayhteys, vaikka tietääkin elävänsä hajallaan asuvassa pyhäin yhteydessä. Pietari kuitenkin kirjoittaa, rakkaat veljet ja sisaret, sellaista, joka ei jätä ketään epätoivoon, eikä riistä pois uskoa, jonka sielunvihollinen mielellään tekisi. Hän lohduttaa, että usko säilyisi. Kun meitä koetellaan, ei se mitään outoa ole. Se vie vain sen alttarilla olevan tulen äärelle, jossa usko, niin kuin kulta tulessa puhdistetaan. Se kestää hetken ja on lyhyt, verrattuna iankaikkiseen kirkkauteen, joka kärsivällekin Jumalan lapselle kerran, ja ehkäpä pian ilmestyy. Siksi saamme panna pois kaikki synnit, katkeruuksienkin synnin, joka niin usein mielen täyttää. Vai täyttääkö, Jumalan lapsi? Nytkin on kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Pietari kehottaa iloitsemaan. Mistä? Ensiksi: saamme Kristuksen, Jumalan valtakunnan kuninkaan, kanssa kärsiä. Se on kunniallista kärsimistä. Ennen kaikkea hän neuvoo iloitsemaan siitä, että saamme nyt kiusattuina riemuita, mutta kerran Hänen ilmestyessään, kirkkaudessa iankaikkisesti. Edessäpäin on parasta. Olemme matkalla suuriin juhliin, kasvoista tutut ja tuntemattomat, Jeesuksen hyvää puhuvalla verellä pestyt, sairauden kipujen runtelemat Siionin asuvaiset. Kannattaa tässä valtakunnassa Isän siunattuna elää — onnellisina täällä ajassa ja sitten iankaikkisesti — ja kerran kuulla tuo ihana kutsu: "Tulkaa minun isäni siunatut!"

Saamme jäädä Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi uskoneina ja edelleen uskovina, muistelemaan lauluntekijän sanoja:

"Ei siellä enää muisteta, Ett' ompi oltu sodassa,
Ei turmeluskaan ahdista, Vaan kaikk' on tyyntä, suloista."

Pian saamme hyvästellä kiusausten maata, suuriin suviseuroihin lähtiessämme.
Pianpa matkamme loppuvi tää: Kiitos, ett' kyynelten matkall' on pää..."

Suurten ja ikuisten suviseurojen terveisiä, valmistajan, taivaan Isän sydämeltä teille, sairauteen sidotut, ja kiusatut veljet ja sisaret, sekä kaikki tämän ajan vaivoissa rääkätyt matkaystävät. Kaiken loppu on lähellä. Rakkaat Jumalan lapset! Muistakaa aivan erikoisesti sairaudessaan paljon kärsineitä ja kiusattuja. Läheskään kaikille ei ole annettu ruumiin terveyttä Jumalan suurena lahjana. Muistakaa myös minua perheeni kanssa, että perille pääsisimme. Vähin, ja ehkä kiusatuin veljenne vaivassa ja valtakunnassa.

Väinö Vesterinen
Päivämies 25.10.1972

Jumalan täydellinen ilmoitus

Kynttelinpäivänä, Joh. 1: 16 -- 18
Monella tavalla on Jumala aikojen kuluessa puhunut ihmisille syntiinlankeemuksen jälkeen. Hänen tarkoituksensa on ilmoittaa itsensä ihmiselle, koska luonnostaan ihminen on niin pilalle mennyt, ettei voi Jumalaa tuntea. Aina on Jumalan puhe tähdännyt eteenpäin, täydelleen. Niinpä nyt elämme Jumalan täydellisimmän ilmoituksen aikaa. Siinä suhteessa elämme onnellista aikaa. Pojassaan hän puhuu sitä Isän rakkauden kieltä, jota luulisi jokaisen ymmärtävän.

Laki on Jumalan lahja, joka on annettu Mooseksen kautta. Se puhuu lahjomattomasti vanhurskaasta ja pyhästä Jumalasta. Se ilmoittaa hänen tahtonsa. Se paljastaa meidän syntimme. Se riisuu kuikista omista mahdollisuuksista tyhjäksi ja köyhäksi. Lain alainen on onneton. Lain kautta tullaan tietoisiksi Jumalan tahdosta, mutta se ei voi antaa voimaa Jumalan tahdon tekemiseen. Lakikin ilmoittaa Jumalan.

Laki kurittaa Jumalan täydellisen ilmoituksen, Kristuksen tykö. Hänen tykönään päästään tuntemaan Jumala Isänä. "Ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut."
Onko hän olematon, täältä pois, koskapa on isän helmassa? Sinnekö pitäisi etsivän päästä? Ensimmäiset opetuslapsetko vain olivat Isän kirkkauden säteen valossa, ja saavat siitä elämän? Näin on moni etsivä toivottomana kysellyt.

Taivaan Isälle kiitos, etteivät asiat ole tässä toivottomuudessa. Vaikka hän on isän helmassa, on hän sittenkin läsnä oleva ja elävä Vapahtaja. Hän on seurakunnassaan siinä uskon sanassa, jota saarnaamme. "Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

Pyhä Henki johdattaa Kristuksen tykö, hänen seurakuntaansa täällä maan päällä. Siinä saa syntinen ja lain alainen kuulla armon ja totuuden sanan. Saarnauttamansa evankeliumin kautta Pyhä Henki valistaa lahjoillansa, antaa uskon, toivon ja rakkauden. Se on täydellistä ilmoitusta Jumalasta. Jumala päästään tuntemaan taivaallisena Isänä, kun hän näyttää armolliset kasvonsa anteeksiantamuksen evankeliumissa. Jumala ei ole enää ankara lain Jumala, vaan syntistä, langennutta lasta rakastava Isä. Anteeksiantamuksen sanasta on tullut Jumalan voima jokaiselle uskovalle autuudeksi.

Näin olet oppinut, sisareni ja veljeni, tuntemaan armollisen Jumalan. Kun tätä muistelet, ja vielä tänä päivänä kaikkea tuota uskolla — vaikkakin heikolla — omalle kohdallesi omistat, täyttää ilo ja kiitollisuus sydämesi. Siinä uskossa näet perille saakka, jolloin Jumalan täydellisesti tunnet. Usko hetkinen vielä Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi. Tämä viimeinen lopun aika päättyy pian ja silloin sinä, Jeesuksen huono ja halpa morsian, pääset Vapahtajasi tykö ikuisiin ilohäihin.

Väinö Vesterinen
Päivämies 3.2.1955

Pyhien joukko


Oi yhteys sä kaikkein pyhien, Me vaivassa, he maassa autuuden,
Herrassa yhdymme me yhtehen, Halleluja!

Rauhan saivat pyhät Herran, jotka kerran, taistelivat päällä maan,
Kun me heitä muistelemme, kaipailemme, sinne taivaan kunniaan.

MATT. 5: 1–12
Pysähdymme kaikki pyhien päivänä muistelemaan niitä vanhurskaita vaeltajia, jotka jo ovat matkansa tässä taisteluiden maassa onnellisesti päättäneet, ja päässeet rauhan maahan, täyttää ilo sydämemme. Jeesuskin iloitsi heidän autuudestaan. He omistavat jo sen, mitä me täällä uskossa vielä katselemme.

Jeesuksen vuorisaarnaa kuunnelleet hengellisesti köyhät, murheelliset, hiljaiset sekä nälkäiset ja janoiset opetuslapset, ovat nyt nauttimassa täydellistä autuutta. Heikkouden tunnossa he, niin kuin heidän jälkeensäkin eläneet, monesti epäilivät perille pääsemistään. Päämäärään pääseminen onnistui siksi, että heitä hoidettiin Jumalan valtakunnassa, Pyhien joukossa. Näin Jumalan armahtavan rakkauden hengessä opetettuina ja lohdutettuina, oli heidän mahdollista pysyä pyhien saatossa. He olivat onnellisia, koska he saivat puhdistusta, sydämelleen siitä evankeliumista, joka puhui Jeesuksen sovintoveren puhdistavasta voimasta.

Pyhien joukkoon kuuluneet eivät pitäneet veljellistä huolta vain toisistaan. Heidän sydämensä olivat avartuneet pitkämielisyyteen ja laupeuteen kaikkia ihmisiä kohtaan. Kuitenkin näiden hyväntekijöiden saama palkka maailmalta oli sama kuin Herran Jeesuksen, viha ja vaino. Milloin maallinen laki teki mahdottomaksi kristittyjen veren vuodattamisen, niin silloin kuitenkin solvaamiset ja valhepuheet olivat niiden aseena, jotka eivät tahtoneet nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle.

Vaikka Jumalan lapset elävätkin muuttuvassa yhteiskunnassa, eivät olosuhteet ja kokemukset silti ole muuttuneet, kun on kysymys taivaan tien kilvoituksesta. Siksi on hyvä meidän, jotka tänään olemme kaitaa tietä kulkemassa, ottaa vaarin entisten Pyhien kokemuksista. Hengellisesti köyhien rikkautena on tänäänkin Jumalan valtakunta. Murheellisten lohdutus: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Nälkäisten ravintona hukkumaton elävä Jumalan Sana, joka pyhien suussa ja sydämessä, siis kaikista epäilyksistä ja kiusauksista huolimatta on syytä, iloita, mihin Jeesus kehottaakin: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa."

Kauko Mäntylä
Päivämies 3.11.1960

Taivaan terveisiä


"Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jesukselta Kristukselta." (1. Kor. 1: 3).

On hyvä tapa muistaa ystäviään ja lähettää heille terveisiä. Terveisiä lähetetään sekä suusanallisesti että kirjeellisesti. Terveiset ovat joko hyviä tai huonoja iloisia tai murheellisia, rohkaisevia tai masentavia. Jumalanlapset muistavat toisiansa rakkauden terveisin. Me tervehdimme toisiamme: "Jumalan terve!" ja "Jumalan rauhaa!" Näin tahdomme tunnustaa uskomme, vaikka se monta kertaa vaikeatakin on. Joudumme jo tässä vähäisessä tunnustamisessa syntisiksi. Pelkäämme tämän maailman pilkkaa. Saarnaan tämänkin synnin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Pilkan kohteeksi me joka tapauksessa joudumme. Elävä usko ei voi pysyä salassa.

Henkilökohtaisesti minäkin tahdon lähettää terveisiä kaikille veljille ja sisarille Kristuksessa Jesuksessa. Jos lähettäisin osaveljille ja -sisarille niitä terveisiä, mitä rääkkääntynyt ja monien kiusausten keskellä uupumassa oleva tuntee, olisivat ne kovin masentavia terveisiä. Mutta tahtoisinkin Paavalin tavoin lähettää taivaan terveisiä. Ne ovat rohkaisevia ja lohduttavia. Kirjoittaessaan seurakunnille ja uskonystävilleen Paavali aina alkaa kirjoittajatovereittensa kanssa kirjeensä taivaan terveisillä. Näin tekivät toisetkin Uuden Testamentin kirjeitten kirjoittajat: Terveisiä seurasi kehotus parannuksen tekoon, niin Paavalikin korinttolaisille.

Armo ja rauha ovat taivaan terveisten pääsisältö. Ne tulevat taivaan Isän sydämeltä. Ne eivät ole vain sanoja, vaan niihin sisältyy Jumalan voima. "Että meidän evankeliumi on teidän tykönä ollut, ei ainoastaan puheessa, vaan myös voimassa ja Pyhässä Hengessä, ja vahvassa tiedossa, niin kuin te tiedätte, minkä kaltaiset me teidän tykönänne teidän tähtenne olimme. (1. Tess. 1: 5)

Taivaallisen Isän sydämen suuri halu on, että kaikki pelastuisivat. Sen suurempaa rakkautta ei ole ollut eikä ole. Näkyväisesti ja käytännöllisesti on Jumala tämän ilmoittanut, antamalla oman, rakkaan Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Mikä tätä rakkauden tekoa seuraa siitä, on paljon puhuttavaa ja kirjoitettavaa taivaan terveisinä.

Jumala näki, etteivät syntiin langenneet voi itse itseänsä hänelle kelpaaviksi tehdä. Tämän vuoksi kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat. "He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi, hänen armostansa, sen lunastuksen kautta, kuin on Jesuksessa Kristuksessa," (Room. 3:24). "Ja koska me vielä synnissä kuolleet olimme, on hän meitä Kristuksen kanssa eläväksi tehnyt, sillä armosta olette te autuaiksi tulleet." (Eph. 2: 5) Armo on taivaan terveisten ensimmäinen puoli. Jumalan armo on sitä taivaan tavaraa, jota annetaan, äärettömästi, täysin riisutulle. Se ei lopu eikä vähene käytön runsaudesta. Kuitenkin täytyy vastaanottajan olla aivan puhdas omista ansioistaan ja mahdollisuuksistaan. Tätä Paavali väsymättä alleviivaa kirjeissään. Tätä lahjaa on julistettava, näitä taivaan terveisiä on toivotettava evankeliumin kautta, jota varten Jumala on säätänyt valtakuntaansa Pyhän Hengen viran sovinnosta saarnata.

Armon terveiset eivät vain hetkeksi lohduta ja ilahduta, evankeliumina ne ovat Jumalan voima jokaiselle, joka uskoo. Jumalan armossa eläminen tietää valkeudessa, valon lapsena, elämistä. " Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt, joka meidän opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti, ja jumalisesti elämään, ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jesuksen Kristuksen ilmestystä." (Tiit. 2: 11-13) Armon terveisten vastaanottaminen, parannuksen tekeminen, tietää uudessa kuuliaisuudessa vaeltamista.

Rauha on taivaan terveisten toinen puoli. Terveisten vastaanottaja, omistaessaan kokonaisen Jumalan armon, saa kaikki syntinsä anteeksi ja rauhan Jumalan kanssa. Jeesus itse sanoo rauhattoman maailman keskellä eläville opetuslapsillensa: "Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille: en minä anna teille niin kuin maailma antaa. Alkään teidän sydämenne murheellinen olko, älkään myös peljätkö." (Joh. 14: 27). Jeesus itse on Rauhan Ruhtinas. Jumalanlapsi omistaa sitä rauhaa, joka sisäisenä tunnon rauhana takaa ikuisen rauhan ja ilon kirkkauden valtakunnassa, taivaassa. "Ja Jumalan rauha, joka ylitse kaiken ymmärryksen käy, varjelkoon teidän sydämenne ja teidän taitonne Kristuksessa Jesuksessa. (Phil. 4;7). Jumalan rauha on myös varjeleva voima, ei vain suloisia tuntemisia.

Olethan tämän levottoman ja loppukauttaan elävän maailman keskellä vaeltava jumalanlapsi kaipaamassa ja ammentamassa voimaa voimattomuuteesi suloisista taivaan terveisistä! Ne terveiset julistavat sinulle, köyhä kaidan tien kilvoittelija, syntisi ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. On lupa panna pois kaikki, mikä painaa ja tuo rauhattomuutta. Nimellinenkin synti, luotetun rippi-isän kautta! Ja sinä, synnin tähden rauhaton epäuskoinen! Herran Jeesuksen hyvää puhuvassa sydänveressä on vielä voimaa siirtämään sinutkin pimeydestä valkeuteen, tämän maailman ruhtinaan valtakunnasta Jumalan valtakuntaan, omistamaan sen vanhurskautta rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Käy kuuntelemaan taivaan terveisiä!

Väinö Vesterinen
Päivämies 28.7.1976