Kirjoittaja Taavetti » 27 Joulu 2012, 16:47
Mikkelinpäiväsaarna
Sallikaa lasten tulla minun tyköni
Mark. 10: 13 – 16
Kuulemamme evankeliumiteksti saattaa tuntua meistä hyvin tutulta sen vuoksi, että se luetaan jokaisessa kastetilaisuudessa, siinähän kerrotaan, että Herra Jeesus ottaa lapset vastaan. Vaikka tämä evankeliumi usein tulee esille ihmisen elämässä, oman perheen kastetilaisuuksissa, ystävien kastetilausluksissa, sittenkin se saattaa jäädä meille hyvinkin oudoksi ja vieraaksi. Kastetilaisuudessa on monenlaista jännitystä ihmisillä, lasten vanhemmilla ja kummeilla on oma jännityksensä, ja näin voi jäädä huomaamatta evankeliumi, joka siinä hyvin keskeisenä luetaan.
Tämä on eräs Raamatun kaikkein keskeisimpiä asioita. Sen vuoksi tässä puhutaan siitä, minkä kaltaisten ihmisten on Jumalan valtakunta. Siinä neuvotaan, millä tavalla ihminen voi olla Jumalan edessä kelvollinen ja mahdollinen Jumalan lapsi. Jeesus sanoo näin: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni; ja älkää kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.
Kun Raamatussa puhutaan muuallakin Jumalan valtakuntaan sisälle pääsemisestä, niin siellä useassa yhteydessä tuodaan esille lapsen kaltaisuus. Täytyy tulla lapsen kaltaiseksi, jotta pääsee sisälle Jumalan valtakuntaan. Opetuslapsilla oli kerran kiistaa siitä, kuka on suurin Jumalan valtakunnassa. Silloin Herra Jeesus vei tuon keskustelun aivan uudelle alueelle. Hän otti pienen lapsen, asetti hänet kaikkien toisten yläpuolelle ja sanoi: Ellette tule sellaiseksi kuin tämä lapsi, ette pääse sisälle Jumalan valtakuntaan. Ja tuo lapsi on suurin Jumalan valtakunnassa. Näin Raamatussa Jumalan valtakuntaan pääseminen edellyttää lapsen kaltaisuutta ja, lapsenmielisyyttä Jumalan kasvojen edessä.
Minkä takia Herran Jeesuksen oli tätä asiaa erikoisesti alleviivattava? Sen vuoksi, että hänen omana aikanaan lapset olivat hyvin alistetussa asemassa, saattoivat olla hyvin alas painettuja. Ei ymmärretty, että heillä olisi sama asema Jumalan edessä kuin aikuisilla. Mutta erityisesti pääasiallinen opetus on siinä, että aikuisten ihmisten pitäisi tulla lasten kaltaisiksi. Tiedämmehän jokainen omasta itsestämme, että me olisimme hyvin mielellämme täysi- ikäisiä ja täysimittaisia. Nuoruuden iässä, kun aikaa varttua lapsuudesta nuoruuteen, erityisen voimakkaana tulevat esille: minä itse pystyn hoitamaan ja päättämään asioista. Mutta Jumalan kasvojen edessä on ihanteena se; että ihminen olisi lapsenmielinen Jumalan kasvojen edessä. Millaista se on sitten tuo lapsenmielisyys? Tiedämme pienestä lapsesta sen, että hän voi hyvin luottavaisesti puhella taivaalliselle Isälle. Hän saattaa rukouksissa esittää vaikka minkälaisia asioita taivaalliselle isälleen. Hän vuoren varmasti uskoo, että ne kaikki toteutuvat.
Muistan, kun oli ollut keskustelua lasten ja vanhempien kanssa rukoilemisesta. Vanhemmat olivat sanoneet, että kyllä he ovat yrittäneet rukoilla Jumalaa, mutta Jumala ei ole kuullut. Silloin pikkulapsi oli sanonut vanhemmille ihmisille: te olette väärin rukoilleet. Teidän täytyy aivan niin rukoilla, kuin pyytäisitte Isältä sokerin palaa. Nyt kun lapsi pyytää isältä tai äidiltä sokerin palaa, hän varmasti uskoo sen saavansa. Samalla tavalla tuo lapsi oli opastanut vanhempia ihmisiä rukoilemaan. Nyt näemme tuosta jonkinlaisen aavistuksen, mikä ero on aikuisen ihmisen ja lapsen ajattelussa.
Kun Raamatussa kehotetaan meitä lapsenmielisyyteen, niin meidän on hyvä ottaa rinnalle se keskustelu Jeesuksen ja opetuslasten välillä, joka tapahtui silloin, kun opetuslapset olivat palanneet ensimmäiseltä lähetysmatkaltaan. Silloin opetuslapset iloitsivat siitä, että hengetkin olivat heidän alleen asetetut.
Jeesus sanoo: "Älkää siitä iloitko, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne on kirjoitettu taivaassa. Silloin Jeesus riemuitsi hengessä ja sanoi: Minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että sinä salasit, nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoitit ne pienille ja lapsenmielisille."
Kun on puhe Jumalan edessä lapsenmielisyydestä, on kysymys juuri nöyryydestä ja yksinkertaisuudesta uskomisen asiassa. Kun ihminen yrittää tulla nöyräksi ja lapsenmieliseksi, saattaa tällainen ihmisestä käsin lähtevä ponnistelu, yksinkertaisuus olla monta kertaa sisäistä ylpeyttä. Mutta tämän kaiken täytyy tapahtua Jumalasta, että toteutuu tuo sana, niin kuin apostoli Paavali sanoo: Jumala on se, joka meissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen.
Sitten tämä Jeesuksen sana: Kukaan ei voi tulla minun tyköni, ellei minun isäni, joka on taivaassa, häntä vedä. Nyt on kysymyksessä se, mitä Jumala saa tehdä syntisessä ihmisessä, eikä ole kysymys siitä, mitä ihminen tekee mielistääkseen Jumalaa. Ja tässä on juuri kristillisen uskon ja muitten uskontojen välinen ero. Kristillisessä uskossa on kysymyksessä se, mitä Jumala saa tehdä meissä.
Apostoli Pietari sanoo näin:
"Nöyryyttäkää siis teitänne Jumalan väkevän käden alle, että hän teitä ajallansa korottaisi. Kaikki teidän murheenne pankaa hänen päällensä. sillä hän pitää murheen teistä.
Ei ole kysymys siitä, että ihminen rupeaisi nöyrtymään, vaan on kysymys siitä, että Jumalan väkevä käsi nöyryyttää ihmisen pienen ihmisen paikalle, että ihminen joutuu näkemään oman viallisuutensa, vajavaisuutensa, vajamittaisuutensa Jumalan kasvojen edessä. Toisin sanoen, oppii huomaamaan sen, että minulla on syntiä, täytyy lähteä parannuksen askelille.
Meillä on lasten sunnuntai, Mikkelin päivä. Olemme alussa puhuneet kastetilaisuudesta. Voimme palauttaa mieliin tuon, että me jokainen olemme pieninä lapsina olleet kaikki Jumalan lapsia. Sitten meidät on kannettu Jumalan lapsina pyhän Jumalan armoliittoon, jossa Herra Jeesus on meitä ollut omin käsin siunaamassa, koko meidän elämäämme. Jumalan tahto olisikin, että ihminen saisi tuon lapsuuden kalliin uskon säilyttää täällä läpi elämänsä. Jotta tuo lapsuuden usko säilyisi puhtaassa ja loukkaamattomassa omassatunnossa, täytyy meidän muistaa mitä Luther kirjoittaa kasteen merkityksestä.
Hän sanoo näin: Kaste merkitsee sitä, että meidän täytyy joka päivä upottaa meissä oleva vanha ihminen. Sen tilalle tulee nousta joka päivä uuden ihmisen katumuksessa ja parannuksessa ja olla kaikkiin hyviin tekoihin valmis. Toisin sanoen, jotta lapsuuden kallis usko säilyisi omassatunnossa, tarvitaan siihen jokapäiväistä katumista ja jokapäiväistä parannusta. Joka päivä täytyy saada rikkomukset ja synnit anteeksi. Mutta valitettavasti useimpien ihmisten kohdalla tuo jokapäiväinen parannus jää tekemättä. Alussa oli herkkä omatunto. Sen ääni saattaa vaieta, saattaa tulla paatumus omaantuntoon. Luther sanoo: Lapsi säilyttää uskonsa noin seitsemään ikävuoteen saakka, sen jälkeen alkaa tulla tietoiseksi synnistä. Mutta nyt Jumalan sanan mukaan on mahdollisuus vielä palata takaisin tuohon lapsuuden kalliiseen uskoon. Tuo palaaminen on mahdollista parannuksen kautta. Tästä meille sanotaan kirkkomme tunnustuskirjassa, Augsburgin, tunnustuksessa näin: Jokainen, joka on kasteen jälkeen syntiä tehnyt, saa milloin tahansa tulee katumukseen ja parannukseen synnit anteeksi eikä seurakunta saa kieltää synninpäästöä. Nyt kun ihminen saa tulla lapsenmieliseksi, saa nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle, saa nähdä omat vikansa ja virheensä ja ahkeroi lähteä, parannuksen askelille katumaan syntejään, niin silloin Jumalan seurakunnasta, Jumalan valtakunnasta, julistetaan katuvalle syntiselle kaikki synnit anteeksi.
Tästä sanoo Augsburgin tunnustus edelleen: parannus ei ole mitään muuta kuin katumista eli peljästymistä synnin tähden, mutta samalla myöskin synnin päästösanaan uskomista, että synnit tällä päästöllä on anteeksi annettu ja armo Jumalan edessä tarjottu.
Muistan erään potilaan, jonka kanssa olimme keskustelussa uskomisen asiasta. Hän oli vakavasti sairaana. Lääkäri oli ilmoittanut hänen tilansa. Hän tunsi, ettei ole kovin pitkään elon aikaa. Hän oli miettinyt elämäänsä, kävi sen läpi kaikki vaiheet lapsuudesta tähän päivään saakka, koetti sijoittaa vaakakuppiin toiselle puolelle pahat ja toiselle puolet hyvät työt. Hän murheekseen huomasi, että hyvien töiden puolelle ei meinannut kertyä mitään. Silloin hän ajatteli. Jos minä nämä jäljellä olevat päivät, ehkä viikot, yrittäisin tehdä hyvää, tuo olisi aivan mieletön yritys, jotta voisin Jumalalle kelvata. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin se, että jos Jumala antaisi kaikki rikkomukset anteeksi. Te ymmärrätte, kuinka oli mieluista pappina mennä huoneeseen, kun sai kohdata siellä tällaisen ihmisen, jonka kohdalla oli toteutunut juuri tuo, jonka luimme Augsburgin tunnustuksesta; oli katuminen ja peljästyminen. Hän ei tarvinnut omalle kohdalleen muuta, kuin Jumalan valtakunnasta kuullun anteeksiantamuksen evankeliumin.
Tuo Jumalan valtakuntaan uskottu Pyhän Hengen kautta saarnattu evankeliumi on niin voimallinen, että se kykenee siirtämään ihmisen kuolemasta elämään ja Jumalan valtakuntaan.
Tämän Mikkelin päivän ilosanoma, evankeliumi, on juuri siinä, että syntinen saa tänäkin päivänä uskoa kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Jos täällä kirkossa tänä päivänä on joku sellainen ihminen, joka vielä teet matkaa anteeksi saamattomat synnit omalla tunnolla, niin sinulla on tänä päivänä mahdollisuus lähteä parannuksen askelille.
Muista tänään tuota apostolin sanaa: ”Tänä päivänä, kun kuulet minun ääneni, älä silloin paaduta sydäntäsi, sillä tänä päivänä on otollinen päivä, tänä päivänä on autuuden päivä. "Sinulla, joka tunnet itsesi vialliseksi ja rikkoneeksi ja tahdot omistaa omalle kohdallesi armon ja anteeksiantamuksen, on siihen tänä päivänä lupa ja mahdollisuus. Saat uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Raamatussa sanotaan myös näin: "Rakkaat veljet, älkää olko lapset taidossa. Vaan olkaa lapset pahuudessa, mutta olkaa taidossa täydelliset."
Tämä sana on kirjoitettu Jumalan lapsille. Mutta kuinka monta kertaa ihminen joutuu huomaamaan, vaikka on juuri saanut tehtyä parannusta tietyistä asioista, niin taas huomaa joutuneensa vikaan. Eikö ole paremmin niin kuin Paavali sanoo: Sitä pahaa, jota minä en tahtoisi, sitä minä teen, sitä hyvää, jota minä tahtoisin, sitä minä en tee. Nyt me näemme sen, että vaikka ihminen on saanut syntinsä anteeksi, niin hän tekee täällä matkaa kaksiosaisena. Ei sielunvihollinen jätä ihmistä rauhaan, vaan se, niin kuin apostoli Jaakob sanoo, kiertää niin kuin kiljuva jalopeura etsien kenen saisi niellä. Sielunvihollinen on etsimässä milloin mitäkin syytä ja syntiä, joka olisi langettamassa Jumalan lasta vikoihin ja virheisiin.
Tällä tavalla ihminen tekee matkaa syntisenä, mutta samalla vanhurskaana. Kun Jumala saa syntisen vapauttaa, hän vapauttaa Herran Jeesuksen vapauteen. Kristuksen vapaus ei ole vapautta synnin tekemiseen, vaan se on uskon kuuliaisuudessa elämistä. Silloin, kun saa synnit anteeksi, saa myös Pyhän Hengen sydämeensä. Pyhä Henki on silloin opettajana, miten ihmisen pitää elää nykyisessäkin maailman ajassa Jumalan ja ihmisten edessä. Kun ahkeroi olla Pyhälle Hengelle kuuliainen, joka on sydämessä, neuvoo hän aina parannukseen vioista ja virheistä. Tällä tavalla Jeesuksen sovintoveri saa puhdistaa kaikki viat ja virheet. Se on niin kuin tuossa virressä, jonka lauloimme:
"Jos joudun tiellä tahroihin, Hän ohjaa lähteen luo: Jeesuksen veri puhdistaa. Taas tunnon rauhan saan.
Ja lapsen tietä taivaltaa, Taas jaksan uudestaan."
Kun joudutaan tiellä tahroihin ja virheisiin, siiloin meitä ohjataan Siionin avattujen lähteiden tykö. Jeesuksen sovintoverellä pestään pois kaikki viat ja virheet. Tällä tavalla rakkaat Jumalan lapset saatte tänä päivänä uskoa synnit, viat ja virheet anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä, ja näin uskoen olla tekemässä matkaa kohti taivaan kunniaa.
Tekstissämme ovat viimeiset sanat hyvin lohdulliset ja kauniit. "Ja hän otti heitä syliinsä, ja pani kätensä heidän päällensä, ja siunasi heitä."
Tämä sama tapahtui silloin, kun Jeesus erkani viimeisen kerran omiensa luota. Silloin hänestä kerrotaan, että hän levitti kätensä ja siunasi heitä ja heitä siunatessaan erosi. Tällä tavalla on onnellista tehdä matkaa Herran Jeesuksen siunaavien käsien varassa. Silloin kun meistä tuntuu mahdottomalta ja raskaalta, saamme ylentää katseemme katsomaan Herraa Jeesusta, joka joutui paljon kärsimään syntisyyttä meidän tähtemme. Hän on meidän uskomme alkaja ja on myös sen kerran täydelliseksi tekevä. Amen.
Rukoilemme: Herra Jumala, joka teet tuulet sanansaattajiksesi ja tulen liekit palvelijoiksesi, sinulle olkoon kunnia ja kiitos hyvien enkeliesi vartiosta ja varjeluksesta aina ensimmäisestä päivästä asti. Niin kuin taivaan enkelisi lasten kaltaisina riemuitsevat kasvojesi edessä niin kuin väkevät sankarit täyttävät sinun käskysi, niin anna meidän hiljaa rukouksessa katsella sinun rakkautesi ilmestymistä, saada rohkeutta miehuulliseen kilvoitukseen. Anna meille voimaa aina pysyä lujina sanassasi ja käskyissäsi, ettei maailma meitä voittaisi. Suo myös henkesi todistaa henkemme kanssa, että olemme sinun lapsiasi. Amen.
Samuli Pentikäinen
Saarna pidetty Palosaaren kirkossa.
Päivämies 13.12.1967
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4