Golgatan veripunainen aurinko paistaa
– Muistoja ja mietteitä —
Tuo lause kaikuu sielussani kuin ihanin soitto. Lapsuuden vuosina se sinne painui, ja aina, milloin se uudelleen muistuu mieleen, valaisee se elonpolkua ja lämmittää kylmää sydäntäni. Oi, miten suurimerkityksellinen onkaan sen sisältö syntiselle:
"Aurinkona ristin päällä
Verivanhin loistaapi.
Murhepilvet surun säällä
kaikki poijes poistaapi".
Tuntuu kuin seurapuheet eivät nykyään enää olisikaan niin Jeesus-keskeisiä kuin noin 60v. sitten, vai onko kuulijassa vika, ettei hän enää niin herkästi huomaa sitä parasta. Nyt puhutaan enemmän opin ja seurakunnan tärkeydestä, mikä on tullut tarpeelliseksi eriseurojen vuoksi, vaikka se tekeekin saarnat kuiviksi.
Lapsuuteni aikana, kun ei vielä, ollut eriseuroja, kirkastettiin enempi synnin viettelysten vastapainoksi lunastuksen kalleutta ja Herran Jeesuksen rakkauden palavuutta. Sillä siitä. totisen viinipuun mehusta saarnat ja sydämet saavat tuoreutta. Puhujat kuljettivat silloin nuorta Jumalan lasta, samoin kuin vanhempaakin, Getsemanen yrttitarhaan katselamaan sielun Ystävää vertahikoilevana maailman syntitaakan alla, ja iltakävelyllä Herodeksen ja Pilatuksen luona. Siellä purppurakaapuin ja orjantappurakruunuin koristettu Ylkä maksoi mustan morsiamen liehuvia koristeita ja pään kiharoita, ruoskan jäljet ja orjanruusun piikit kuvittivat verijuovin Yljän muotoa ja pukua. Ei sen näyn edessä tehnyt mieli koreilla, eikä maailman muotoa seurata. Ei silloin näkynytkään sellaista turhamaisuutta, mikä nyt tunkee jo kukoistamaan Jumalan valtakunnassakin.
Ollaanko vielä Jumalan sanan sisällä siinä suhteessa?
Onko Jumalan sana väljennyt vai onko silloin oltu liian ahdasmielisiä?
Ei silloinkaan määritelty, mitä sai laittaa tai laittamatta jättää, vaan määrääjä tuli sisältäpäin. Hiljainen Hengen ääni puhui: "Ei sinun, Siionin tytär, sovi pöyhkeillä ulkokuorellasi, koska Ylkäsi on pitänyt niin raskaasti maksaa syntivelkasi".
"Punaista Yljän pukua on lasten hyvä katsella,
se koreutemme kukistaa ja lapset nöyriksi alentaa".
Pitkiä kärsimyslauluja laulettiin sydämen halusta sielun elämäksi. Sanat olivat pääasia. Ne painuivat sielun sisimpään, eivätkä tuntuneet liian pitkiltä.
Onko tämän ajan maailman pauhu hukuttanut hiljaisen, sisäisen äänen niin, ettei sitä enää huomata eikä kuulla? Onko huomio kiintynyt enemmän säveliin kuin sanoihin?
Onko unohdettu, että Jumalan kansa on eri valtakunnassa, etteivät siihen koske maailman valtakunnan turhuuden vaatimukset ja muodit?
Varoittavathan selvät Jumalan sanat siitä. Room. 12: 1, 2: "Älkäät sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen" - – — "vaan mielenne uudistuksen kautta, että koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olisi". Lukekaa, rakkaat lapset, koko luku! Siinähän on mitä ihaninta neuvoa tälle taipaleelle, säilyäksemme kaidan tien kulkijoina.
Jos yleensäkin ahkerammin syventyisimme esim. Uuden testamentin opetuksiin, niin selvempänä pysyisi tiemme suuntaus, ja kirkkaampana Jumalan tahto autuudeksemme. Muuten käydään pian sellaisessa sumussa, ettei tiedetä, mikä on syntiä, mikä ei. Sitä tilaa vihollisemme käyttää hyväkseen, tehden luvalliseksi keveän kirjallisuuden, maailmalliset laulut ja monet sellaiset asiat, jotka eivät ole soveliaita Jumalan lapselle. Sen vuoksi tarvitsee meidän valvoa ja muistaa, että Golgatan veripunainen aurinko on itse Herra Jeesus, joka sieltä ristinpuulta ikäänkuin syli avattuna haluaa kutsua koko olemuksellaan tuhlaajalapsia, ja meitä kaikkia siunattavikseen sen veren pesossa, jonka tarkoituskin oli tulla puhtaudeksi meille viallisille Aadamin lapsille.
Pääsiäisaamun ylösnousemusihme kruunasi sen kalliin sovintotyön. Hauta tuli pyhitetyksi niin, ettei se enää kauhista. Ja siten varmeni asia, ettei tarvitse hautaan jäädä, vaan saadaan nousta kirkastettuna päivän lopulla viimeisiin seuroihin kuulemaan ihanaa kutsua: "Tulkaa te, minun Isäni siunatut, omistamaan se valtakunta, joka teille on valmistettu maailman alusta". Sen valtakunnan ihanuus on vielä salattuna. Sitä ei voi kieli kertoa. Kannattaa sinne pyrkien kieltäytyä kaikesta, mikä miellyttäisi tätä turmeltunutta osuutta, mutta on vaaraksi kuolemattoman hengen pyrkimyksille, nimittäin sen, joka on Jumalan luonnosta osallinen. Vaivat tulevat runsaasti palkituiksi, kun saadaan kasvoista kasvoihin katsella sielun Ystävää, Herraa Jeesusta, nauttien Hänen suloisuudestaan. Sillä missä Herra Jeesus on, siellä on taivas.
Sinä, nuori Jumalan lapsi, joka niin arvokas alet, että Jeesus vertaa sinua silmäteräänsä, älä katso itseäsi ajatellen, ettet ole sovelias, kun et ole niin kuin entisistä vaeltajista kerrotaan. Emme itsessämme ole soveliaita, eivät entiset eivätkä nykyiset. Yksin Herra Jeesus on vanhurskautemme ja täydellisyytemme Isän edessä. Pyytäkäämme taivaalliselta Isältämme Jeesuksen nimeen ymmärrystä ja voimia, vaeltaaksemme kutsumuksemme arvon mukaisesti, niin kuin Jumalan lapsena olo velvoittaa, ja parannuksen tekijöinä, syntisenä synnittömään turvaten. Kelvottomina täydellisyyttä omistaen Hänessä, joka oli ainoa täydellinen ja kelvollinen.
Älä katso siis itseäsi, vaan katso Jumalan Karitsaa! Uskomme Hänen kalliissa nimessään ja viattomassa uhriveressään kaikki synnit anteeksi hetkellisesti, niin kotirantaan kostumme.
S-a N-s.
Siionin Lähetyslehti heinä tai elokuu 1958
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Olin aikeissa jättää skannaamatta tämän kirjoituksen kahdestakin syystä, luettuani kertaalleen läpi, skannasin kuitenkin. Sijoitin tänne Arkistofoorumin alueelle, koska ei ole täyttä varmuutta kirjoittajasta, ja koska tässä käsitellään sinänsä vanhoja, silti vieläkin lukemisen ja oppimisen arvoisia asioita.
Taavetti