Jumalan sana on muuttumaton
Jeesus, maailman Valkeus, opetti aikansa sanankuulijoille Isänsä tahtoa tuntemaan. Usein hän todisti opetuslapsensa ihmeteoin ja heidän ulkonaiseen kiiltojumalisuuteen kohti käyvän suorasti sanansa kohdisti, vedoten profeettain Raamattuun, jossa Pyhä Henki jo silloin oli heidän antanut katsella, aivan kuin luonnollisin silmin Jeesuksen opetusta Isänsä valtakunnasta, ja ihmisten kovasydämisyyttä ja vihan henkeä taivaallista valkeutta kohtaan. Tosin useat ylimmäisistäkin uskoivat, mutta he ymmärsivät, että osakkeensa laskevat muitten ylimmäisten silmissä, jos he ilmoittautuvat nyt valon lapsina Jumalan lapsen arvon mukaisesti, kuuluvansa tuon halveksitun Opettajan pilkattuun laumaan ja tunnustukseen, joka ei saata ihmetekoja ylistää Jumalan tekojen yläpuolelle. Sanankuulijat olivat todenneet omakohtaisesti, että taivaallinen valo tuo salatut julki, vaikkapa ne olisi kuinka hurskaan ja arvovaltaisen kuoren alle kätketty.
Jeesuksen täytyy sanoa: "Minä tulin omilleni, vaan omani eivät ottaneet minua vastaan." Tuon ajan valon työnsivät vartijat pois tyköään, ja heille lähetetyn, heitä puhuttelevan, Jumalan pelastavan rakkauden. Kokemuksenaan apostoli Paavali sanoo: "Niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta vapahtaa niitä, jotka sen uskovat." Sama ilmiö on havaittavissa meidänkin aikanamme. Voi, kuinka uskoisivat, kun Jumala seurakunnastaan heitä uskoon kehottaa, ja näyttää, "ettei saa luottaa päämiehiin, sillä he ovat ihmiset." He omaavat suuren kunnian, eivätkä jaksa parannukseen taipua. Uusiintuvasti on Aabrahamin huone joutunut häväistyksen kohteeksi, kun Hagarin poika, Ismael on siellä saanut kasvaa aivan aikamieheksi. Hänen lahjoistansa Raamattu sanoo: "Hän oli kaikkia vastaan, kuin huoneessa on."
Hedelmällisen äidin lahjakkaana ja kunniallisena poikana, olisi hän tahtonut, Saaraa kuulematta solmia isäntänä hyvät suhteet sukuunsa. Kun Jumala puuttuu asiaan, niin Saaran neuvoja on myöskin Ismaelin toteltava. Ei Hagar nöyryyttänyt itseään, vaan Saaraa syyttäen lähtee korpeen. Kun meidän aikamme ismaelin pojat ovat lähteneet laumaansa kokoamaan, niin heidän saavutuksiansa olemme päivälehtien palstoilta saaneet lukea. Rakkaan Saara-äidin kasvot ovat olleet maailman kiitoksella kaunistetut. Huolestuneena olemme muistaneet, kun Jumala on sanonut: "Voi teitä, jos maailma kiittää.” Veljet ja sisaret, meille ovat julkaisumme kristillisyyden lehdet, Saara äidin terveisten tuojana osoite, siitä meillä on syytä iloita.
Rakkaat matkaystävät, meidän tarvitsee esirukouksin muistaa niitä, jotka tämän myrskyn aikana kaikenlaisten parjausten kohteeksi, Siionin kunnian tähden ovat joutuneet, että he Jumalan voimalla myöskin ylimmäisten eteen julkaisujemme kautta, muuttumattomana Jumalan totuuden toisivat, että ulkona oleva vanhempi velikin viettelemiensä ystävien kanssa huomaisi, että Yljän ja ystävän välillä on tunnustus entisellään. Hän tunnustaa meidät veljikseen ja sisarikseen, ja juhlameno on entisen näköistä. Eksytettyjen kotiinpaluujuhlissa on iloittu teurastetun vasikan ympärillä. Täällä toisinaan tuntuu saviastian ahtaus, aivan kuin juhlamenoa haittaavan. Kerran kun arkipuku riisutaan, niin sitten ei kyyneleinen ole taistelumme enää. Täällä painaa oma huonous ja väärä kunnia aivan maahan. Tämän vuoksi olen monesti joutunut epäilemään, pääseekö tällainen konttaaja perille edes joukon viimeisenä. Tällaistakin meidän on täytynyt valittaa Jumalan perheväen keskellä. Kerjääminen on ihmismieltä alentavaa, mutta Jumala siitä on aina tykännyt.
"Nöyrille hän antaa armon." Usko sinä, taistelujen helteessä väsynyt sisareni ja veljeni, kanssani epäilykset ja turhat murheet anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Pyydän sulkeutua, perheeni kanssa esirukouksiinne.
Vähin pyhien saatossa.
Arvi Tahkola
Päivämies Torstaina maaliskuun 2 päivänä 1961