Murheellinen ratsastaja
”Ja kuin Hän lähemmä tuli, katsoi Hän kaupungin päälle, itki häntä.” Luuk. 19: 41.
Kulkiessaan maan päällä oli Herralla monenlaista matkaa tehtävänään. Samoin oli Hänellä monenlaista matkaseuraa. Mutta kun tarkastelemme sitä seuralaisjoukkoa, emme useinkaan huomaa siellä paljonkaan aikansa parhaimmistoa, vaan oli Hänen matkaseuransa koottu köyhistä ja syntisistä ihmisistä.
Näillä matkoillaan sai Jeesus nähdä paljon sellaista, joka teki Hänet murheelliseksi. Toisinaan Hän näki sellaista, että Häntä kovasti säälitti. Ainoastaan joskus huomaamme, että Hän myös iloitsi. Murhe täytti Hänen sydämensä aina, kun Hän näki, miten maailma pauhasi ja riepotti synnissä ihmislapsia, jotka Hänen piti kalliisti lunastaa Isälle. Mutta he elivät vähääkään siitä välittämättä, vieläpä pilkaten katselivat Hänen matkaansa seuralaisineen. Usein matkansa varrella näki Hän ihmislapsia, jotka vaikeroivat, tuntiessaan pahat tekonsa ja olivat niiden tähden raskaalla mielellä. Näiden ohi ei Hän tahtonut huomaamatta kulkea, vaan Hän säälien syntisiä, armahti heitä ja paransi heidän vaivansa.
Erään kerran oli hänellä matkansa varrella myös ilon aika, mutta tämä ilon aihe ei ollut tälläkään kertaa tämän maailman näköpiirissä. Eikä siitä ilosta vieläkään aikanamme tiedä tämän maailman viisaat, vaan on se ollut aikojen alusta salattuna, ja viholliselta niin naamioituna, ettei se ole voinut sitä havaita. Sillä Jeesus iloitsi silloinkin sydämessään, jota maailma ei koskaan tuntemaan tulekaan, ja asiasta, jossa ei tämän maailman viisas näe mitään iloitsemisen syytä, vaan päinvastoin hän siitä pahenee, ja vihan puuskan syöksee Jeesukselle ja Hänen seuraajilleen. Sillä Jeesus iloitsi siitä, että Isä oli ilmoittanut tämän kalleimman asian, jota Hänkin julistamaan oli tullut, ei tämän maailman kerskaajille, vaan pienille.
Itkun ja ilon äänet
Hänen matkansa kerran kulki Öljymäeltä Jerusalemiin, ja oli Hänellä matkassaan niitä, joille Isä oli ilmoittanut tämän kalliin asian, josta Jeesus oli kerran iloinnut. Ja kun Hän aasin varsalla matkaa tekee, niin tämä joukko alkoi iloita. Mutta kun kulkue lähenee määrättyä kaupunkia, saattajain iloitessa, niin huomaamme, että ratsailla ajava ei voikaan tällä kertaa iloita seuraajainsa kanssa. Vaan on hänellä sydämellään asia, joka painaa. Ja se painaa niin raskaana, että kun Hän silmänsä nostaa ja katsoo kaupunkia sen täydessä maailmallisessa touhussaan. Niin valtaa Hänen sydämensä niin suuri suru, että Hän ei voi salata kyyneliän, „vaan Jeesus itkee.”
Jeesus ei itke kaupunkia, eikä sen kivimuuria, vaan Hän itkee niitä ihmisiä, jotka siellä kaupungissa asuvat ja kallista armonaikaansa viettävät tämän maailman huvituksilla, ja niin tuhlaavat ja unohtavat sen, mikä on Jeesukselle paljon vaivaa saattanut. Mutta ei kaupungin asukkaat sillä ajalla siitä paljoakaan huolineet, mitä tuollaisen alhaisen ja hyljätyn näköisen seurueen päämies tekee. Ja mitä Hän heistä suree, taikka ajattelee, se on samantekevä. He jatkoivat vaan elämän ilojaan, tyydyttäen kuolemattoman sielunsa janoa kaikenlaisilla maailman huvituksilla, ja himojensa täyttämisellä.
Kaksi joukkoa
Näin on ollut aivan alusta tähän päivään asti, selvästi erotettavissa aina kasi joukkoa. Toinen joukko vieläkin seuraa alhaisen näköistä ratsastajaa, ja aina silloin, kun huomaavat, ja sielunsa silmillä saavat nähdä ratsun selässä istujan. Eivät he voi iloansa pidättää, vaan he vieläkin kiittävät ja ylistävät ratsastavaa Mestariaan.
Mutta toinen joukko on vieläkin, joka pitää iloaan tämän maailman Jerusalemissa, eivätkä tahdokaan huomata, kuka sinne tahtoisi matkustaa. Eivätkä tahdokaan joutua ottamaan vastaan Häntä, joka ratsastaen tahtoisi heidän tykönsä tulla, ja tahtoisi heidän sydämensä täyttää sillä ilolla, joka heiltä tähän asti on salattuna ollut.
Ihmislapsi, sinä uskoton lukijani, kummassa joukossa sinä tahdot olla? Viihtyykö sinun aikasi siellä iloisessa kaupungissa, vaan etkö jo tahtoisi huomata, kuka sinne on matkalla? Kiiruhda ottamaan vastaan sitä tulijaa! Tämä ratsastaja ei ole alhainen, vaikka se joskus voi silmiisi siltä näyttää. Hän on se, joka sinunkin tähtesi on monta matkaa tehnyt, ja nytkin Hän säälistä ja sydän surusta murtuneena sinun luoksesi tahtoo tulla. Voitko Hänet vieläkin hyljätä, voitko nähdä Hänen kyyneleensä, ja vielä sittenkin iloita kaupungissa? Mutta jollei tämä saa sinun sieluasi pehmeäksi, vaan selkäsi kääntäen ilojasi jatkat, niin muista, että tämä matka oli raskas Jeesukselle.
Kutsujan ahkeruus
Mutta ei Jeesus matkojaan ole ennenkään säästänyt sinun tähtesi, eikä Hän sitä vieläkään tee. Jos sinun kova sydämesi on synnissä kestäväksi tullut, on Jeesuksen rakkaus yhä kestävä sinua kohtaan. Hän ei jätä vieläkään sinua rauhaan, vaan Hän toisen kerran tekee sinun luoksesi matkan, sinun sielusi pelastamiseksi, jota Hän väsymättömästi rakastaa. Hän tahtoo tulla sinun luoksesi Getsemanen yrttitarhan kautta, jossa Hän niin raskaasti sinua lähestyy, että maassa madellen tahtoo sinut saavuttaa. Matka on niin raskas, että Hänen hikireikänsä itkevät ja verestä punoittuvat. Ethän enää voi kieltää etsijääsi luoksesi saapumasta? Ethän tahdo jättää Häntä maahan vaikeroimaan, vaan huojenna Hänen tuskiaan antamalla sydämesi Hänelle leposijaksi. Niin Hän antaa sinulle silmät, joilla voit katsella. Ja havaitset, mitenkä juhlallinen on se joukkokin, joka riemuitsi silloin, kun ratsastaja kaupunkia lähestyi! Voit kevein rinnoin yhtyä siihen kiitosvirteen, jota he lauloivat matkallaan, ja jota saat jatkaa vielä kuoleman virran tuolla puolen.
Te matkaystäväni, minun kanssani, jotka olemme päässeet siihen laumaan, joka kiittäen ratsastajaa seuraa. Älkäämme väsykö, vaikka usein synnin usvat tahtovat laskeutua niin alas, että silmämme eivät tahdo nähdä sitä, joka halvan ratsun selässä istuu! Älkäämme halveksiko Hänen halpaa muotoaan, vaan rukoilkaamme Isää, että Hän siirtäisi usvat pois lapsen silmien edestä, että hän kiusattunakin ja väsyneenä voisi katsella voitollista ratsastajaa, ja saisi voiman voittamaan kaikki tämän maailman viettelykset. Mutta voisimme kevein rinnoin jo täällä veisata sitä hoosiannaa, jota saamme jatkaa sitten, kun ei enää tämän maailman korskeasta kaupungista kuulu korviimme niitä häiritseviä ääniä, jotka tahtoisivat huomiomme sinne kiinnittää, ja ilon äänemme lopettaa Hänelle, joka meidän tähtemme on paljon haavoja kärsinyt.
Olkaamme iloisia siitä, että merkit taivaalla näkyvät, jotka meille selvästi osoittavat, että matka on lyhyt! Pian pääsemme sinne, missä ei morsianta häiritä. Siellä ei itke morsian eikä itke Jeesus, vaan siellä voimme kaikki yhdessä alkaa sen juhlavirren, johonka yhtyy koko taivaan joukko.
V. Lampela
Siionin Lähetyslehti syyskuu 1941