Perijän oikeus

Kirkkovuoden pyhäpäiviin liittyviä tekstejä,

Perijän oikeus

ViestiKirjoittaja Taavi » 30 Elo 2009, 09:47

Murheellinen ratsastaja

”Ja kuin Hän lähemmä tuli, katsoi Hän kaupungin päälle, itki häntä.” Luuk. 19: 41.
Kulkiessaan maan päällä oli Herralla monenlaista matkaa tehtävänään. Samoin oli Hänellä monenlaista matkaseuraa. Mutta kun tarkastelemme sitä seuralaisjoukkoa, emme useinkaan huomaa siellä paljonkaan aikansa parhaimmistoa, vaan oli Hänen matkaseuransa koottu köyhistä ja syntisistä ihmisistä.
Näillä matkoillaan sai Jeesus nähdä paljon sellaista, joka teki Hänet murheelliseksi. Toisinaan Hän näki sellaista, että Häntä kovasti säälitti. Ainoastaan joskus huomaamme, että Hän myös iloitsi. Murhe täytti Hänen sydämensä aina, kun Hän näki, miten maailma pauhasi ja riepotti synnissä ihmislapsia, jotka Hänen piti kalliisti lunastaa Isälle. Mutta he elivät vähääkään siitä välittämättä, vieläpä pilkaten katselivat Hänen matkaansa seuralaisineen. Usein matkansa varrella näki Hän ihmislapsia, jotka vaikeroivat, tuntiessaan pahat tekonsa ja olivat niiden tähden raskaalla mielellä. Näiden ohi ei Hän tahtonut huomaamatta kulkea, vaan Hän säälien syntisiä, armahti heitä ja paransi heidän vaivansa.
Erään kerran oli hänellä matkansa varrella myös ilon aika, mutta tämä ilon aihe ei ollut tälläkään kertaa tämän maailman näköpiirissä. Eikä siitä ilosta vieläkään aikanamme tiedä tämän maailman viisaat, vaan on se ollut aikojen alusta salattuna, ja viholliselta niin naamioituna, ettei se ole voinut sitä havaita. Sillä Jeesus iloitsi silloinkin sydämessään, jota maailma ei koskaan tuntemaan tulekaan, ja asiasta, jossa ei tämän maailman viisas näe mitään iloitsemisen syytä, vaan päinvastoin hän siitä pahenee, ja vihan puuskan syöksee Jeesukselle ja Hänen seuraajilleen. Sillä Jeesus iloitsi siitä, että Isä oli ilmoittanut tämän kalleimman asian, jota Hänkin julistamaan oli tullut, ei tämän maailman kerskaajille, vaan pienille.

Itkun ja ilon äänet

Hänen matkansa kerran kulki Öljymäeltä Jerusalemiin, ja oli Hänellä matkassaan niitä, joille Isä oli ilmoittanut tämän kalliin asian, josta Jeesus oli kerran iloinnut. Ja kun Hän aasin varsalla matkaa tekee, niin tämä joukko alkoi iloita. Mutta kun kulkue lähenee määrättyä kaupunkia, saattajain iloitessa, niin huomaamme, että ratsailla ajava ei voikaan tällä kertaa iloita seuraajainsa kanssa. Vaan on hänellä sydämellään asia, joka painaa. Ja se painaa niin raskaana, että kun Hän silmänsä nostaa ja katsoo kaupunkia sen täydessä maailmallisessa touhussaan. Niin valtaa Hänen sydämensä niin suuri suru, että Hän ei voi salata kyyneliän, „vaan Jeesus itkee.”
Jeesus ei itke kaupunkia, eikä sen kivimuuria, vaan Hän itkee niitä ihmisiä, jotka siellä kaupungissa asuvat ja kallista armonaikaansa viettävät tämän maailman huvituksilla, ja niin tuhlaavat ja unohtavat sen, mikä on Jeesukselle paljon vaivaa saattanut. Mutta ei kaupungin asukkaat sillä ajalla siitä paljoakaan huolineet, mitä tuollaisen alhaisen ja hyljätyn näköisen seurueen päämies tekee. Ja mitä Hän heistä suree, taikka ajattelee, se on samantekevä. He jatkoivat vaan elämän ilojaan, tyydyttäen kuolemattoman sielunsa janoa kaikenlaisilla maailman huvituksilla, ja himojensa täyttämisellä.

Kaksi joukkoa

Näin on ollut aivan alusta tähän päivään asti, selvästi erotettavissa aina kasi joukkoa. Toinen joukko vieläkin seuraa alhaisen näköistä ratsastajaa, ja aina silloin, kun huomaavat, ja sielunsa silmillä saavat nähdä ratsun selässä istujan. Eivät he voi iloansa pidättää, vaan he vieläkin kiittävät ja ylistävät ratsastavaa Mestariaan.
Mutta toinen joukko on vieläkin, joka pitää iloaan tämän maailman Jerusalemissa, eivätkä tahdokaan huomata, kuka sinne tahtoisi matkustaa. Eivätkä tahdokaan joutua ottamaan vastaan Häntä, joka ratsastaen tahtoisi heidän tykönsä tulla, ja tahtoisi heidän sydämensä täyttää sillä ilolla, joka heiltä tähän asti on salattuna ollut.
Ihmislapsi, sinä uskoton lukijani, kummassa joukossa sinä tahdot olla? Viihtyykö sinun aikasi siellä iloisessa kaupungissa, vaan etkö jo tahtoisi huomata, kuka sinne on matkalla? Kiiruhda ottamaan vastaan sitä tulijaa! Tämä ratsastaja ei ole alhainen, vaikka se joskus voi silmiisi siltä näyttää. Hän on se, joka sinunkin tähtesi on monta matkaa tehnyt, ja nytkin Hän säälistä ja sydän surusta murtuneena sinun luoksesi tahtoo tulla. Voitko Hänet vieläkin hyljätä, voitko nähdä Hänen kyyneleensä, ja vielä sittenkin iloita kaupungissa? Mutta jollei tämä saa sinun sieluasi pehmeäksi, vaan selkäsi kääntäen ilojasi jatkat, niin muista, että tämä matka oli raskas Jeesukselle.

Kutsujan ahkeruus

Mutta ei Jeesus matkojaan ole ennenkään säästänyt sinun tähtesi, eikä Hän sitä vieläkään tee. Jos sinun kova sydämesi on synnissä kestäväksi tullut, on Jeesuksen rakkaus yhä kestävä sinua kohtaan. Hän ei jätä vieläkään sinua rauhaan, vaan Hän toisen kerran tekee sinun luoksesi matkan, sinun sielusi pelastamiseksi, jota Hän väsymättömästi rakastaa. Hän tahtoo tulla sinun luoksesi Getsemanen yrttitarhan kautta, jossa Hän niin raskaasti sinua lähestyy, että maassa madellen tahtoo sinut saavuttaa. Matka on niin raskas, että Hänen hikireikänsä itkevät ja verestä punoittuvat. Ethän enää voi kieltää etsijääsi luoksesi saapumasta? Ethän tahdo jättää Häntä maahan vaikeroimaan, vaan huojenna Hänen tuskiaan antamalla sydämesi Hänelle leposijaksi. Niin Hän antaa sinulle silmät, joilla voit katsella. Ja havaitset, mitenkä juhlallinen on se joukkokin, joka riemuitsi silloin, kun ratsastaja kaupunkia lähestyi! Voit kevein rinnoin yhtyä siihen kiitosvirteen, jota he lauloivat matkallaan, ja jota saat jatkaa vielä kuoleman virran tuolla puolen.

Te matkaystäväni, minun kanssani, jotka olemme päässeet siihen laumaan, joka kiittäen ratsastajaa seuraa. Älkäämme väsykö, vaikka usein synnin usvat tahtovat laskeutua niin alas, että silmämme eivät tahdo nähdä sitä, joka halvan ratsun selässä istuu! Älkäämme halveksiko Hänen halpaa muotoaan, vaan rukoilkaamme Isää, että Hän siirtäisi usvat pois lapsen silmien edestä, että hän kiusattunakin ja väsyneenä voisi katsella voitollista ratsastajaa, ja saisi voiman voittamaan kaikki tämän maailman viettelykset. Mutta voisimme kevein rinnoin jo täällä veisata sitä hoosiannaa, jota saamme jatkaa sitten, kun ei enää tämän maailman korskeasta kaupungista kuulu korviimme niitä häiritseviä ääniä, jotka tahtoisivat huomiomme sinne kiinnittää, ja ilon äänemme lopettaa Hänelle, joka meidän tähtemme on paljon haavoja kärsinyt.

Olkaamme iloisia siitä, että merkit taivaalla näkyvät, jotka meille selvästi osoittavat, että matka on lyhyt! Pian pääsemme sinne, missä ei morsianta häiritä. Siellä ei itke morsian eikä itke Jeesus, vaan siellä voimme kaikki yhdessä alkaa sen juhlavirren, johonka yhtyy koko taivaan joukko.

V. Lampela
Siionin Lähetyslehti syyskuu 1941
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Kalle Oulujärvi: Perijän oikeus

ViestiKirjoittaja Taavi » 04 Loka 2009, 16:19

Mikkelinpäivänä

Perijän oikeus

Mark. 10: 13–16
"Älkää kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta."

Tekstimme kertoo omitussuhteesta eli perimissuhteesta, mutta se ei aseta siihen minkäänlaista ikärajaa, niin kuin me ihmiset, joilla on tietty ikäraja, milloin saamme meille kuuluvan tai tulevan perimisemme omiin käsiimme ilman holhoojan suostumusta. Mutta meille kertoo mainittu Raamatun kohta siitä, millaisille kuuluu taivaan valtakunta: lapsille. Ei vain ruumiillisesti samansuuruisille, kuin lapset ovat, vaan mielellisesti. On tultava pienen lapsen
kaltaiseksi, jolla ei ole mitään kykyjä, eikä tekoja, eikä omaisuutta — avuttomaksi niin kuin luonnollinen lapsi. Kun ajattelemme perinnön suuruutta ja kalleutta, niin meidän mielemme inhimillisen ajattelutapamme mukaan ihmettelee, että noin suuri omaisuus uskotaan lapsille ja lasten kaltaisille, että koko valtakunta. Ei Jumala rajoita osuuttamme valtakuntaan, vaikka antaakin sen lapsenmielisille ja lapsille. Mehän olemme oppineet tuntemaan lapset avuttomina, mihinkään kykenemättöminä. Niin voisimme ajatella, etteivät lapset osaa valtakuntaa hallita ja hoitaa, kun eivät osaa itseäänkään auttaa ja hoivailla. Ja nyt heille uskotaan noin mahtavan suuri omaisuus.

Rakkaat sisaret ja veljet! Jeesus asettaa meille noin yksinkertaisen esimerkin ja niin avuttoman, ettei se kykene itseään millään tavalla puolustamaan eikä millään kerskaamaan, että mekin, jotka usein ehkä katselemme omaa hyvyyttämme ja arvostelemme saavutuksiamme ja ansioitamme, näkisimme itse, milloin lähdemme pois taivaan valtakunnan perimiseen oikeutetun lapsen tieltä.
Ei Jumala meitä siksi hylkää eikä unohda, jos me lapsen kaltaisina teemme
matkaa Jumalan joukon kanssa. Jos me unohdamme oman väärän kunnian tavoittelemisen, ja tyydymme Jumalan huoneessa olemaan hoidettavan lapsen kaltaisena, niin tekstimme kertomus lupaa, ja varmasti antaa meille sellaisen perinnön, jota ei yksikään tämän maailman rikkautta omistava voi lapsilleen antaa. Sillä kaiken tämän maailman tavaran ja kunnian "koi syö ja ruoste raiskaa". Siksi emme, lapset, lähde lihallisen mielemme mukaisesti etsimään ja tavoittelemaan tämän maailman arvoja ja rikkauksia, sillä niitä ei kukaan voi meiltä ottaa pois, ellemme lähde suuriksi kasvaneina kokeilemaan omien siipiemme kantavuutta ja lentämään pois seurakuntaäidin hoidosta. Sen syliinhän olemme saaneet onnellisesti syntyä, ja saaneet siinä tuntea taivaan rakkautta ja rauhaa sydämessämme ja sielussamme.

Seurakuntaäiti

ei jätä tottelemattomintakaan lastaan, kun se osoittaa nöyryyttä äitiä kohtaan, vaan sydän ja syli avoinna antaa kaikki erheet anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa, maahan vuotaneessa veressä iankaikkisella unhoituksella. Sopiipa sinun ja minun, synnin tomun, olla lapsena ja kuuliaisena hoitavalle seurakuntaäidille. Sillä se ei tahdo lastaan hoitaa eikä kasvattaa väärinpäin, vaan sillä on aina mielessä, että lapset menestyisivät ja voittaisivat katoamattoman kunnian kruunun, joka on lapsille ja
lasten kaltaisille tallelle taivaassa pantu.

"Totisesti, joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, ei hän ikinä tule sisälle," on Herramme ja mestarimme lausunut. Eikä Hän ole turhaa sanaa suustaan lainannut, vaan Hän on jokaisen lupauksensa täyttävä. Onko sellaisella ihmisellä mieli lapsen kaltaisuuteen, joka on useita kymmeniä vuosia uskon kilvoituksessa kasvanut ja varonut, ettei tarvitse alistua perillisen asemaan olemalta lapsen kaltainen, jonka päivän osana on armon turvissa taivaan tien kulkeminen. "Joka ei ota vastaan niin kuin lapsi, ei hän ikeinä tule sisälle taivaan valtakuntaan." Tämä on erittäin tärkeä muistaa: tulla taivaan valtakuntaan lapsen kaltaisena, omistamatta mitään paitsi syntiä, eikä ainoastaan tulla sisälle, vaan sisälläkin ollakseen tulee aina muistaa, että me talostelemme lasten valtakunnassa, ja meidät on kätten päälle panemisen kautta siunattu lapsena olemaan ja uskomaan armosta eikä ansiosta.
Kun tämän kaiken muistamme, niin unohdamme oman lihamme vaatimukset olla suuria ja ansioituneita; sillä se valtakunta, jossa meitä Jumalan lapsiksi kutsutaan, ei ole töiden, ei ansion eikä tavaran valtakunta. Se on yksinomaan armovaltakunta. Silloin kun meidän oma lihallinen halumme nousee kapinoimaan hengen ihmistä vastaan, että meidän pitäisi olla jotakin, niin katsokaamme silloin mestariamme Jeesusta, todellisen ansioituneisuuden ja suuruuden esikuvaa, kuinka hän maassa kontaten kantoi meidän syntikuormamme Golgatalle, jossa hän purki sen kuoleman puun päälle verta hikoillen, mutta tyynesti kärsien ihmisten pilkan ja häväistykset.
Olisitko sinä, ystäväni, siihen kyennyt? Kun me ylpeät ja joskus riidankin haluiset tomun lapset katselemme tätä, niin emme saata ylpeillä omasta suuruudestamme. Emme saata riidellä sillä, että minulla oli vain vähän syntiä ja tuolta toisella oli paljon ja pahoja, että kyllä minun kannattaa olla vähän paremmalta puolen ja ylpeillä. Mutta Jeesus tietää, mitä me ajattelemme ja tavoittelemme, kuten hän tiesi opetuslastensakin puheet kerran, vaikka hän kysyikin: "Mitä te tiellä keskenänne kamppailitte?" (Mark. 9:33) Mutta Jeesus tiesi ja sanoi: "Se, joka tahtoo olla ensimmäinen eli suurin, olkoon kaikkien palvelija." Sillä: "Kuka ikinä tämän kaltaisen lapsen korjaa minun nimeeni, se korjaa minua. Mutta joka minua korjaa, hän korjaa sen, joka minut lähetti, nimittäin Jumalan.

"Näin vähäisellä

palveluksella saa palvella suurta taivaan Herraa ja kuningasta, kuin yhden pilkatun ja vihatun, halvan jumalanlapsen palvelemisella. Ei ole korkeat vaatimukset! Hän olisi voinut olla kunnian arvoinen ja arvossapidettykin, mutta Jumalan määräämä rakkaudenosoitus oli täytettävä. Hänen oli mentävä ristin puun päälle kuolemaan ja täyttämään sanan vaatijan laki meidän syntiemme ja viheliäisyytemme tähden. Vaikka taivaan enkelitkin olivat häntä pyhästi kumartaen kunnioittaneet, niin hän sittenkin alensi itsensä, kontaten kulki raskas risti harteillaan, verta hikoillen suuteli tätä kirottua maata, ja vihdoin viimeisen kalkin juotuaan huusi: "Kaikki on täytetty!"
Tahdotko sinä, veljeni ja sisareni, vielä tavoitella suuruuden paikkaa? Tahdotko ylpeillä onnistuneella vaelluksellasi, ja tahdotko, että sinua kruunataan ansioituneena? Etkö yhdy apostolin sanoihin: "Jos me tahdomme hyvää tehdä, niin sittenkin me olemme kelvottomat palvelijat."

Meille tuo edellä mainittu teksti eteen sen tosiasian, että meidän on tuotava lapset ja sairaat parantajan luo, sillä parhainkaan lääkäri ei voi sairaalle mitään, ellei hän saa potilastaan tutkia. Ja sen jälkeen vasta hän voi parantavat lääkkeet määrätä. Siinä on taivaallisen Isänkin parantava voima ja vaikutus, että apua tarvitseva ja hengellisesti sairas on tuotu parantajan Herran Jeesuksen luo, se on hänen omiensa luo. "Teissä minä tahdon asua ja vaikuttaa." Kun me katselemme taaskin syksyn kellastuneita lehtiä, niin me tiedämme, että tulee hyinen talvi, joka säälimättä peittää valkoiseen vaippaansa kaiken kesävihreyden ja kauneuden.

Toivon merkit

Me vain muistelemme kaihoten ehkä suloista kesää. Samalla tavalla taivaan Isä meitäkin kypsyttää taivasta varten: Hän antaa monelle merkkejä aikamme lyhyydestä, antamalla harmaat hiukset ja ryppyisen naaman — askel käy kompastelevaksi ja lankeilevaksi. Katsokaamme tämän vaatimattoman Herran sanan lupauksiin, ja turvautukaamme lapsen mielellä ja tavalla sydämellisesti niihin, niin meidän ei tarvitse jäädä yön pimeään, vaan meidät kerran nimeltämme huudetaan, eikä silloin enää takatalvi meitä pelota. Ojentakaamme kankeat ja väsyneet kätemme äidin hoidettaviksi, ja täyttäkäämme riitainen sydämemme sillä rakkaudella, jonka esikuvan Herra Jeesus on tässä tekstissä meille esille tuonut.
Rakkaat sisaret ja veljet, meidän henkemme halu ja tahto on taivaan perilliseksi ja taivaan valtakunnan omistajaksi. Älkäämme siis antako sydämemme paatua Jumalan sanan valossa ja paisteessa, vaan pyytäkäämme aina saada olla pienellä paikalla, lapsen paikalla ja armovaltakunnassa — ei töiden ja tekojen valtakunnassa.
Ja tällä armon siunatulla hetkellä uskomme lapsenmielisinä, ja lapsen kaltaisina, mutta kokovikaisina, kaikki synnin viat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa, maahan vuotaneessa veressä, niin meillä on tavaraa ja täydellinen perintöosuus taivaassa. Siellä meiltä ei kysellä, onko syntiä ollut paljon ja minkälaisia, vaan Isän siunattuina kutsutaan. Siihen asti Jumala meitä auttakoon uskossa. Jäämme Jumalan ja hänen armosanansa haltuun. Vähin vaivassa, mutta valtakunnassa.

Kalle Oulujärvi.
Päivämies 28.9.1961
Avatar
Taavi
vakiintunut
 
Viestit: 148
Liittynyt: 24 Loka 2005, 04:46
Paikkakunta: kotimökki

Re: Perijän oikeus

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Helmi 2019, 19:28

Kuka, on uskollinen ja toimellinen huoneenhaltija


20. kolm, js.
"Mutta Herra sanoi: kuka on uskollinen ja toimellinen perheenhaltija, jonka Herra asettaa perheensä päälle, oikialla ajalla määrättyä osaa antamaan. Autuas on se palvelija, jonka Herra tultuansa löytää niin tehneen. Totisesti sanon minä teille: hän asettaa hänen kaiken tavaransa päälle. Mutta jos palvelija sanoo sydämessänsä: minun Herrani viipyy tulemasta ja rupee palkollisia hosumaan ja syömään ja juomaan ja juopumaan. Niin tulee palvelijan Herra sinä päivänä, jota ei hän luuaiekaan, ja sillä hetkellä, jota ei hän tiedä, ja erottaa hänen, ja antaa hänelle osan uskottomain kanssa. Mutta sen palvelijan joka tiesi Herransa tahdon, ja ei itsiänsä valmistanut, eikä tehnyt hänen tahtonsa jälkeen, täytyy paljon haavoja kärsiä. Joka taas ei tietänyt, ja kuitenkin teki haavain ansion, sen pitää vähemmän haavoja kärsimän, sillä kenelle paljon annettu on, siltä paljon etsitään, ja jonka haltuun paljo on annettu, siltä enempi anotaan." (Luuk. 12: 42-48).
"Herra sanotkos tämän vertauksen meille, eli myös kaikille", kysyi Pietari Jeesukselta. Tähän Pietarin kysymykseen Herra Jeesus antoi neuvon valvomisella ja uskollisuudella odottamaan Herran tuloa.

Voisiko meillekin uskovaisille Jeesuksen odottamaton palaaminen olla turmiollinen. Eikö pikemmin ulkona oleville epäuskoisille, Pietarin kysymyksen vastaukseksi uusi kysymys, kuka. Pietari ja toiset opetuslapset tutkikoot, kuka on hyvä taloudenhoitaja. Heidän tulisi olla sellaisia. Tällä vastauksella Jeesus osoittaa tarkoittavansa kaikkia uskovaisia, mutta etenkin sananpalvelijoita. Että vastaus esitetään kysymyksen muodossa, se osoittaa, että uskolliset opettajat ovat harvinaisia ja sen ohessa tämän kysymyksen tulee vakavasti kehottaa sananpalvelijoita uskollisuuteen Jumalan Hengen voiman kautta.
Omalla verellään ostettua seurakuntaa hoitaa ja johtaa Herra Jeesus Pyhän Henkensä kautta käyttäen välikappaleina uskovaisia armolapsiaan. Herra se on, joka asettaa palvelijat perheensä päälle, oikealla ajalla määrättyä osaa antamaan. "Jokainen pitäköön meitä Kristuksen palvelijoina ja Jumalan salaisuutten huoneenhaltijoina. Mutta ainoastaan se huoneenhaltijain seassa etsitään, että joku uskolliseksi löydetään." (1 Kor. 4: 1-2).
Tämä onkin palvelijan lihalle ja verelle vaikea tehtävä, antaa määrätty osa ajallansa. Kun esimerkiksi näkee, että joku uskovainen veli tai sisar, joka on rakas ja läheinen, onkin sielunvihollisen petoksen kautta joutunut nimelliseen syntiin ja sitä kautta vilpistelemään, jolloin ei armo ja totuus kuljekaan enään erottamattomina ja käsikädessä, tulee Jeesukselle uskollisena ollakseen käydä edestäpäin ja kohti asianomaisen omaatuntoa. Käydään nuhtelemaan, että rakkaan ystävän asiat ovat niin pahoin, että hänen täytyy tehdä parannus. Ja jos tuo asianomainen nöyrtyy parannukseen, niin hän alkaa uudessa uskon kuuliaisuudessa omia huonoja asioitaan korjata. Siihen asti tuo asianomainen oli mielessään näin sanonut: "Kaivaa minä en viitsi ja kerjätä en minä kehtaa". Jumalan terveellinen armo opettaa kaikkeen totuuteen ja opettaa kaiken jumalattoman elämän hylkäämään ja hurskaasti, siveästi ja jumalisesti tässä ajassa vaeltamaan.
Mutta palvelija, joka ei ole Herralle Jeesukselle uskollinen, ajattelee: en minä viitsi loukata. Vähemmällä pääsen, kun en puhu mitään. Annan vain olla sillään. Tämä ei ole uskollinen palvelija, eikä ole Herralle Jeesukselle sovelias.
Jeesus itse antoi esikuvan (Ilm. 3: 14-22), kun hän kävi Laodikean seurakunnan enkeliä nuhtelemaan ja neuvomaan. Hyvistä luuloistaan huolimatta oli Laodikean seurakunnan enkeli joutunut säälittävään tilaan. Hän oli viheliäinen ja raadollinen, sokia- ja alasti. Mutta Jeesuksen väsymätön rakkaus vielä houkutteli häntä asioimaan siinä armonkaupassa, jossa lahjaksi myydään tulella selitettyä kultaa, valkeita vaatteita ja silmänvoidetta.
"Joita minä rakastan, niitä minä nuhtelen ja kuritan, niin ole siis ahkera ja tee parannus". Tämä Jeesuksen kehotus syntiin joutuneelle sisälsi kalliin asian, jonka voisi tulkita näin: älä ota liian säälimättömänä ankaruutena sitä, että minä niin peittelemättä paljastan omantuntosi tilan. Sittenkin tämä on kalleinta rakkautta vain. Parastasi minä tarkoitan ja siksi olen pakotettu näin tekemään, koska et tilaasi tunne. Varmaan muistat vielä ajan, jolloin minä henkeni kautta olin sydämesi asukkaana. Varmaan ei huomaamatta tapahtunut se, että minun täytyi sydämesi jättää ja poistua uusien asukkaiden tullessa. Rakkauteni huutelee sinua kohti: "Katso, minä seison ovessa ja kolkutan, jos joku kuulee minun ääneni, ja avaa oven, sen tykö minä tahdon mennä sisälle ja pitää ehtoollista hänen kanssaan ja hän minun kanssani.
Kun tässä evankeliumin kohdassa sanotaan Jeesuksen puhuvan opetuslapsilleen, niin tarkoitetaan joko näitä kahtatoista yksin taikka heitä etusijassa Jeesukseen uskovien joukossa. Heitä ensi sijassa on ajateltava taloudenhoitajina, saarnaajina Jeesuksen jälkeisenä aikana, sitten muita uskovaisia vuorollaan heidän jälkeensä. Heihin siis kohdistuu tässä kehotus kutsumuksen mukaiseen uskollisuuteen, se on oikea valmius Herran tuntemiseen. Silloin uskollinen saa kunnian ja palkan, mutta uskoton rangaistaan. Mutta uskoton opetuslapsi saa vielä ankaramman rangaistuksen kuin muu uskoton.
Köyhä armolapsi palvelijanakin tuntee itsensä aina Pyhän Jumalan sanan edessä syntiseksi ja vialliseksi. Tämän vaikuttaa Pyhä Henki, joka on sydämen asukkaana. Tämä onkin elämän merkki, sillä elävä kaikki tuntee, mutta kuollut ei tunne mitään. Elävä jumalanlapsi tottelee, mitä Henki seurakunnalle sanoo ja nöyryyttää sydämensä. Sen tähden saat sinä, köyhä ansioton ja laitimmaisen tuntoinen, uskoa rakastajasi Herran Jeesuksen kalliissa nimessä ja sydänveressä synnit ja matkan viat anteeksi. Saat olla turvattuna ja siunattuna tälläkin hetkellä. Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen. Jeesuksen nimeen. Amen.
Paavo Niemelä
Päivämies Keskiviikkona lokakuun 23 päivänä 1974


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 18 Helmi 2019, 19:28
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Kirkkovuosi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa