Kirjoittaja Taavetti » 12 Maalis 2011, 11:14
Älkää jokaista henkeä uskoko Kaitseminen Kristuksen laumaan on rakkautta
Älkää jokaista henkeä uskoko — on Sanaa, joka loukkaa hengellisyyksien allianssia tavoittelevaa nykyaikaamme. Rohjetaan väittää, ettei tuollainen "tuomiohenkisyys", joka varoittaa eksyttäjistä, ole rakkautta.
Mutta jo se, että tuo lainaamamme sana on Johanneksen, rakkauden apostolin, lausuma, riittänee osoittamaan, että apostolinen käsitys rakkaudesta sisällytti siihen kaitsemisen pyhän tehtävän, kun taas nykyisille maailman hengellisyyksille jo pelkkä puhekin yhdestä Kristuksen laumasta on "mitä inhottavinta tuomiohenkisyyttä."
Raahelainen "penkkikristitty" Linnea Huhtala on kirjoituksellaan paneutunut tähän kysymykseen löytäen siitä useita rikkaita raamatullisia näkökohtia.
Herran lauman kannalta ei tilanne Getsemanessa ja Golgatalla näyttänyt toivorikkaalta, Paimenen heittäytyessä ääneti ja vastaan sanomattomasti suuren vapaustaistelun kuumimpaan vaiheeseen. Menestys näytti auttamattomasti siirtyneen hengellisten vastustajien taholle. Tapahtumat toistensa perään aivan kuin ilkkuivat opetuslapsille, ja heidän koko maailmaa vastaan nousseelle hengellisyydelleen.
Getsemanessa nuo murheet painuivat synkkinä näkyminä heidän päälleen, ja "he nukkuivat mureen tähden." Murhetta tuotti se, kun oli pannut kaiken toivonsa Suureen Mestariinsa, ja nyt tämä puhui heille jo avoimesti sortumisestaan vastustajiensa käsiin, vieläpä kuolemaan. Hänet oli toki uskottu Jumalan Kristukseksi, mutta mitenkä hän sydän vavisten rukoilikaan Isää avukseen avuttomuuteensa. Hänen tiensä oli uskottu vievän siihen Jumalan Pojan kirkastamiseen, jonka koko maailma käsittäisi. Nyt hän kuitenkin etsii askelilleen yön hämärää ja pimeää suojaa.
Hän näytti itsekin sisällisesti romahtaneen, neuvoen Pietaria, ja siinä samassa muitakin, karttamaan voimatoimenpiteitä. Hänessä ilmeni aivan selvä antautumismieliala, mutta miksi? Tunnustiko Hän näin ahtaan, yhdestä lammashuoneesta ja yhdestä paimenesta puhuvan hengellisyytensä mielettömyyden?
Kun Pyhä Raamattu kuvaa Kristuksen taistelun Getsemanessa ja Golgatalla, taisteluksi suurta lohikäärmettä vastaan, tahdotaan tuoda esiin Kristuksen vihollisen todellinen luonne. Se on kavala, ryöminnällään ja vaanimisellaan hengellisesti myrkyttävä mahti, joka voi, jos tilanne sen vaatii, käyttää koko maailmaa rusentavana ruumiinaan.
Lohikäärmeen pää on poljettu tosin rikki. Ja käärme pisti Kristusta, "vaimon siementä", Häntä, josta elämä seurakunnalle lähtee, kantapäähän, mutta samalla tuo käärme tyhjensi myrkkyhampaansa häneen. Hänen omansa ovat hänessä uskolta kiinni pysyessään, suojassa tuolta myrkyltä.
"Ei ole nyt yhtään kadotustuomiota niissä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."
Rakkaalla Isällämme oli yksi lankeamaton lapsi. Hän seisoi kuoleman ja kadotuksen veräjällä, eivätkä "tuonelan portit häntä voittaneet." Hän teki verensä kautta ristin päällä rauhan. Ja Hän toi Jumalan rauhan terveiset kuoleman takaa, peljästyneille opetuslapsilleen.
Eikä Hän ylösnousseena Vapahtajana ilmestynyt kenellekään muulle, kuin vain omille opetuslapsilleen, omalle laumalleen
Kun näin lohikäärme, Kristuksen lauman vähäisyydestä, ja sen rauenneesta toivosta huolimatta, menetti otteensa siihen, – onnistuen ryöstämään saaliikseen heistä vain yhden - on se auringon laskuun asti elävällä ruumiillaan
huiskimassa ja hämmentämässä hengellistä ilmaa, että pää, Kristus, irroittuisi ruumiistaan, seurakunnastaan.
Käärmeen kavaluudesta on siinä nykymaailman eksytyksessä kysymys, jossa uskotellaan, että Kristus on siellä, missä vain hurskaasti ja hartaasti hänestä puhutaan, ja hänen nimeään mainitaan.
Tuon hengen inhottavuus ilmenee Isebelin, porttovaimon, rakkautena kaikkea maailmaa kohtaan ja sellaisena houkuttelevana itsensä kaunistelemisena, jossa Jumalan Sanaan pitäytyvä pelastustie näennäisesti hyväksytään, mutta sittenkin lavennetaan pelastava usko sellaiseksi, että kaikissa opeissa vilpittömimmät tulevat autuaaksi.
Kristus voitti lohikäärmeen ehdottomalla ja nöyrällä alistumisella Jumalan kuuliaisuuteen. Mekin voitamme lohikäärmeen vain Jumalan Sanalle ja Totuuden Hengelle kuuliaisella uskolla.
Mutta eräs asia on varma: Herra varjelee ostolaumansa rauhan rannalle asti, sillä Hän itse on siinä asumassa ja vaikuttamassa.
Työntekijöille Herran Siionissa sanoisin vielä, että on niin ymmärrettävää sekin, että mielenne joskus masentuu, kun ette näe Elämän Sanan suurestikaan menestyvän. Ja kun taas näette, miten tämä maailman hengellisyys on "palavaa," ja miten sen taholla kohu käy.
Getsemanen ja Golgatan voittokin lankesi Herran laumalle hiljaisesti, ja kärsimysten kautta kypsäksi valmistuneena taivaan hedelmänä. Olkaa veljet rohkeat julistamaan jumalanvaltakuntaa, sillä ylösnoussut Herra elää laumansa keskellä, kuten Siionin veisaaja lausuu:
"Hän Jeesus, oi Jeesus, viel' laumansa keskellä käy."
Teemme pyhää evankeliumin työtä, kun opastamme Kristuksen lammashuoneeseen ihmissieluja. Kaitseminen Kristuksen laumaan on todellista rakkautta.
Linnea Huhtala
Päivämies 27.9.1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4