Pääsiäisen jälkeiseen aikaan liittyviä kirjoituksia

[Taavetti]

Keskiviikkona huhtikuun 5 päivänä 1972
1. pääs. jälk, sunn.
Onni Kraft:

Sovituksen virka

Joh. 20: 19-31

Opetuslasten elämässä oli tapahtunut järkyttäviä kokemuksia. Rakas mestari oli otettu kiinni, väärillä syytöksillä syytetty ja kuolemantuomio langetettu, häpeällinen ristinkuolema. Tämän jälkeen Herra oli pantu hautaan, suuri kivi haudan suulle, sinetillä varmistettu sekä vartijat haudalle. Ei ihme, jos masennus valtasi opetuslasten mielet. He olivat raskaan murheen ja pelon alla. Juutalaisten pelon tähden ovetkin oli lukittu.

Ensimmäiset viestit haudalta kertoivat, että hauta on tyhjä. Rauhattomuus vain kasvoi. Sapatinpäivän ehtoona Jeesus ilmestyy opetuslasten keskelle ja sanoo: "Rauha olkoon teille." Voiko olla suloisempaa tervehdystä nääntymässä oleville rauhattomille sieluille. Jeesus tiesi, kuinka vaikea on uskoa. Siksi hän näyttää naulojen reiät käsissään ja kylkensä, sanoen toistamiseen: Rauha olkoon teille. Valonsäde pääsi heidän sydämiinsä. He ihastuivat, että he näkivät Herran.

Elämän Herralta oli asiaa oppilapsilleen. Hän jättää omilleen, Isän sydämeltä asti, Pyhän Hengen valtakirjan: Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt. Näin Herra Jeesus jätti sovituksen viran, valtakuntaansa maan päälle. Hänen nimessään pitää saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Tämä valtakirja on tänäkin päivänä voimassa.

Opetuslapsi Tuomas ei ollut ensimmäisellä kerralla sisällä. Veljet kertoivat ilosanoman Tuomaalle, Me näimme Herran. Tuomas ei jaksanut uskoa. Ellen minä näe ja ellen saa sormellani koettaa naulojen reikiä, en minä usko,
Tuomaskin oli rakas Jeesukselle. Hän ilmestyy toistamiseen, ja puhuttelee häntä henkilökohtaisesti. Jo suli Tuomaankin sydämestä epäilyksen jää. Herra Jeesus sanoo: "Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen. Ei tarvinnut sormin tulla koettelemaan naulojen reikiä. Suusta ja aivan sydämestä asti pääsi huudahdus: minun Herrani ja minun Jumalani. Nyt Tuomaskin jaksoi uskoa.

Rakas matkaystävä vaivassa ja valtakunnassa. Täällä kiusausten korvessa kuljettaessa saattaa monesti uskokin vähäksi käydä; murhe ja epäilys täyttää sydämen. Kuulepa lunastajasi sanoja: Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.
Älä edes epäile. Usko Pyhän Hengen sovintosaarnassa synnit ja kaikki murheesi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, sielusi elämäksi ja rauhaksi. Tätä sovituksen evankeliumia saarnataan epäuskoisillekin. Ota se uskolla vastaan.

Autuaita ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat. Uskon kautta me Jumalan suurena armolahjana, kerran voitamme iankaikkisen elämän.
Meidän uskomme ja autuutemme perustuu hukkumattomaan Jumalan sanaan. "Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan poika, ja että te saisitte elämän uskon kautta hänen nimeensä."

ONNI KRAFT
Päivämies huhtikuun 5 päivänä 1972

Vaihdoin otsikon 3.9.2011 (Taavetti)

[Taavetti]

Älkää jokaista henkeä uskoko Kaitseminen Kristuksen laumaan on rakkautta



Älkää jokaista henkeä uskoko — on Sanaa, joka loukkaa hengellisyyksien allianssia tavoittelevaa nykyaikaamme. Rohjetaan väittää, ettei tuollainen "tuomiohenkisyys", joka varoittaa eksyttäjistä, ole rakkautta.

Mutta jo se, että tuo lainaamamme sana on Johanneksen, rakkauden apostolin, lausuma, riittänee osoittamaan, että apostolinen käsitys rakkaudesta sisällytti siihen kaitsemisen pyhän tehtävän, kun taas nykyisille maailman hengellisyyksille jo pelkkä puhekin yhdestä Kristuksen laumasta on "mitä inhottavinta tuomiohenkisyyttä."

Raahelainen "penkkikristitty" Linnea Huhtala on kirjoituksellaan paneutunut tähän kysymykseen löytäen siitä useita rikkaita raamatullisia näkökohtia.


Herran lauman kannalta ei tilanne Getsemanessa ja Golgatalla näyttänyt toivorikkaalta, Paimenen heittäytyessä ääneti ja vastaan sanomattomasti suuren vapaustaistelun kuumimpaan vaiheeseen. Menestys näytti auttamattomasti siirtyneen hengellisten vastustajien taholle. Tapahtumat toistensa perään aivan kuin ilkkuivat opetuslapsille, ja heidän koko maailmaa vastaan nousseelle hengellisyydelleen.

Getsemanessa nuo murheet painuivat synkkinä näkyminä heidän päälleen, ja "he nukkuivat mureen tähden." Murhetta tuotti se, kun oli pannut kaiken toivonsa Suureen Mestariinsa, ja nyt tämä puhui heille jo avoimesti sortumisestaan vastustajiensa käsiin, vieläpä kuolemaan. Hänet oli toki uskottu Jumalan Kristukseksi, mutta mitenkä hän sydän vavisten rukoilikaan Isää avukseen avuttomuuteensa. Hänen tiensä oli uskottu vievän siihen Jumalan Pojan kirkastamiseen, jonka koko maailma käsittäisi. Nyt hän kuitenkin etsii askelilleen yön hämärää ja pimeää suojaa.

Hän näytti itsekin sisällisesti romahtaneen, neuvoen Pietaria, ja siinä samassa muitakin, karttamaan voimatoimenpiteitä. Hänessä ilmeni aivan selvä antautumismieliala, mutta miksi? Tunnustiko Hän näin ahtaan, yhdestä lammashuoneesta ja yhdestä paimenesta puhuvan hengellisyytensä mielettömyyden?

Kun Pyhä Raamattu kuvaa Kristuksen taistelun Getsemanessa ja Golgatalla, taisteluksi suurta lohikäärmettä vastaan, tahdotaan tuoda esiin Kristuksen vihollisen todellinen luonne. Se on kavala, ryöminnällään ja vaanimisellaan hengellisesti myrkyttävä mahti, joka voi, jos tilanne sen vaatii, käyttää koko maailmaa rusentavana ruumiinaan.

Lohikäärmeen pää on poljettu tosin rikki. Ja käärme pisti Kristusta, "vaimon siementä", Häntä, josta elämä seurakunnalle lähtee, kantapäähän, mutta samalla tuo käärme tyhjensi myrkkyhampaansa häneen. Hänen omansa ovat hänessä uskolta kiinni pysyessään, suojassa tuolta myrkyltä.
"Ei ole nyt yhtään kadotustuomiota niissä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat."

Rakkaalla Isällämme oli yksi lankeamaton lapsi. Hän seisoi kuoleman ja kadotuksen veräjällä, eivätkä "tuonelan portit häntä voittaneet." Hän teki verensä kautta ristin päällä rauhan. Ja Hän toi Jumalan rauhan terveiset kuoleman takaa, peljästyneille opetuslapsilleen.

Eikä Hän ylösnousseena Vapahtajana ilmestynyt kenellekään muulle, kuin vain omille opetuslapsilleen, omalle laumalleen
Kun näin lohikäärme, Kristuksen lauman vähäisyydestä, ja sen rauenneesta toivosta huolimatta, menetti otteensa siihen, – onnistuen ryöstämään saaliikseen heistä vain yhden - on se auringon laskuun asti elävällä ruumiillaan
huiskimassa ja hämmentämässä hengellistä ilmaa, että pää, Kristus, irroittuisi ruumiistaan, seurakunnastaan.

Käärmeen kavaluudesta on siinä nykymaailman eksytyksessä kysymys, jossa uskotellaan, että Kristus on siellä, missä vain hurskaasti ja hartaasti hänestä puhutaan, ja hänen nimeään mainitaan.
Tuon hengen inhottavuus ilmenee Isebelin, porttovaimon, rakkautena kaikkea maailmaa kohtaan ja sellaisena houkuttelevana itsensä kaunistelemisena, jossa Jumalan Sanaan pitäytyvä pelastustie näennäisesti hyväksytään, mutta sittenkin lavennetaan pelastava usko sellaiseksi, että kaikissa opeissa vilpittömimmät tulevat autuaaksi.

Kristus voitti lohikäärmeen ehdottomalla ja nöyrällä alistumisella Jumalan kuuliaisuuteen. Mekin voitamme lohikäärmeen vain Jumalan Sanalle ja Totuuden Hengelle kuuliaisella uskolla.
Mutta eräs asia on varma: Herra varjelee ostolaumansa rauhan rannalle asti, sillä Hän itse on siinä asumassa ja vaikuttamassa.
Työntekijöille Herran Siionissa sanoisin vielä, että on niin ymmärrettävää sekin, että mielenne joskus masentuu, kun ette näe Elämän Sanan suurestikaan menestyvän. Ja kun taas näette, miten tämä maailman hengellisyys on "palavaa," ja miten sen taholla kohu käy.

Getsemanen ja Golgatan voittokin lankesi Herran laumalle hiljaisesti, ja kärsimysten kautta kypsäksi valmistuneena taivaan hedelmänä. Olkaa veljet rohkeat julistamaan jumalanvaltakuntaa, sillä ylösnoussut Herra elää laumansa keskellä, kuten Siionin veisaaja lausuu:

"Hän Jeesus, oi Jeesus, viel' laumansa keskellä käy."
Teemme pyhää evankeliumin työtä, kun opastamme Kristuksen lammashuoneeseen ihmissieluja. Kaitseminen Kristuksen laumaan on todellista rakkautta.

Linnea Huhtala
Päivämies 27.9.1956

[Taavetti]

Otollinen aika ja autuuden päivä


2. Kor. 6: 1–10.
Tämä toisen paastonajan sunnuntain epistolaraamatun kohta kirkastaa meille kaikille ihmisille hyvin velvoittavaa Jumalan sanaa. Evankeliumiraamatuista näemme, kuinka Vapahtajamme, Herra Jeesus, ilmoitti Jumalan valtakuntaa, miten se on nyt tullut lähelle ja miten hän toimivan ja palvelevan rakkauden kautta kutsui epäuskoon joutuneita ihmislapsia parannukseen ja uskossa nauttimaan Jumalan suurinta rakkautta, kaikkien syntien anteeksi saamista ja taivaan rauhaa, joka on kalleinta omistettavaa, mitä vieraan maan päällä on saatavissa. Muutamat suuret syntiset näkivät, miten heitä oli todelta lähestynyt otollinen aika ja autuuden päivä. Kun he tämän sydämessään tunsivat, saivat he taivaasta voimaa nöyrtyä parannukseen, ja uskossa Herran Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen.

Tämä epistolaraamattu velvoittaa myös tämän ajan ihmistä, juuri tämän päivän iäisyysmatkaajaa tutkimaan tuntonsa tilikirjan ja tiensä päämäärän, sillä nyt on Otollinen aika ja autuuden päivä. Tämän otollisempaa aikaa ei voi enää tulla, kun sinun Vapahtajasi Herra Jeesus valtakunnastaan lastensa kautta huutelee ja kutsuu sinua epäuskon ja turhuuden tielle joutunutta, kalliisti lunastettua ihmislasta, omistamaan parannuksen kautta elävässä uskossa sitä Jumalan suurinta rakkautta ja sitä lunastustekoa, jonka hän pitkänäperjantaina keskimmäisellä ristillä teki. Hän antoi henkensä ja verensä sen tähden, että sinä saisit kirouksen sijasta siunauksen, ja kuoleman sijasta elämän ja autuuden.

Tämä Jumalan rakkaus on niin suuri, ettei sitä ole kenenkään lupa ylenkatsoa ja hylätä. Apostoli sanoo: "Me niin kuin apulaiset neuvomme teitä." Tänäkin päivänä itsessään vähäiset Jumalan lapset, Jumalan apulaiset, tahtovat neuvoa, ettei Jumalan armo menisi kenenkään kohdalla hukkaan. Pitkänperjantain sovintotekoa saarnataan sovituksen evankeliumissa Jumalan armovaltakunnasta, Herran Jeesuksen lähettämänä ja Pyhän Hengen voimalla suurille syntisille hänen, Jeesuksen, nimessä ja pyhässä kalliissa veressä. Siinä on Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle autuudeksi. Se avaa meille autuuden ja syntien anteeksi saamisen.
Mutta tämä epistolaraamatun sanoma on nyt tuore, tarpeellinen ja velvoittava meille, jotka olemme tuon elävän uskon kalleuden saaneet aivan armosta lahjaksi kaikkien syntien anteeksi saamisena ilman omaa ansiota, sillä se on Jumalan lahja. Me saamme omistaa tämän opetuksen, neuvon ja kehotuksen kalliina evankeliumina. Me näemme tässä niin kuin peilin edessä, kuinka me moninaisissa puutumme. Köyhä ja väsynyt kaidan tien kilvoittelija löytää itsensä monissa vialliseksi, kiusausten ja vaivojen alla aivan mahdottomaksi tähän armoon, jossa kuitenkin seisomme Jumalan kunnian toivossa.
Veljeni ja sisareni, Siionissa on avatut lähteet, joista saamme ilolla ammentaa. Kohota katseesi uskon alkajaan ja päättäjään Herraan Jeesukseen. Pyydämme vielä kilvoitella ja taistella niillä sota-aseilla, jotka Pyhältä Hengeltä olemme saaneet tätä matkaa varten. Taistelu on oikealle ja vasemmalle puolelle. Valvokaamme uskossa, aseet puhtaina, ettei kukaan jäisi takaperin. Illan varjot elämän illassa pitenevät, kaidan tien kilvoittelijaa tahtoo
väsyttää, mutta Siionissa tuetaan vielä horjuvia polvia ja nostetaan väsyneitä käsiä. Jumalan kansalla on vielä yksi lepo tarjona. Kannustakoon tämä Jumalan sanan lupaus meitä kiirehtimään askeleita elämän tiellä, etsimään uskon kuuliaisuudessa lapsellisella uskolla Jumalan seurakunnassa niitä, mitkä ylhäällä ovat, ja ei niitä, mitkä alhaalla maan päällä ovat. Uskokaa kaikki väsyneet ja raadollisen tuntoiset lapset kaikki matkan viat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

"Matkamiehen mieli palaa, Määrän päähän kotihin;
Samoin sielunikin halaa, Uuteen Jerusalemiin." Amen.

TENHO Heikkinen
Päivämies 28.2.1969

[Taavetti]

Sydänten juhla

Pääsiäispäivä
"Mutta näin pitää teidän syömän sitä: teidän pitää oleman vyötetyt kupeista, ja kengät jalassanne ja sauva kädessänne, ja pitää sen syömän niin kuin matkaan kiiruhtavaiset: se on Herran pääsiäinen." (2. Moos.12: 11).

Pääsiäinen on raamatullinen ja tiettävästi vanhin kristillinen juhla. Ja vaikka sitä on vietetty jo paljon ennen Kristuksen syntymistä, voimme sitä nimittää pelastushistorialliseksi juhlaksi. Sitähän se olikin Egyptin orjuudesta päässeelle Jumalan kansalle ja on esikuvaksi meille, jotka nyt uskomme.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja mainitsee, kuinka Mooses uskon kautta piti pääsiäistä ja verenvuodatusta, ettei se, joka esikoiset tappoi, olisi ruvennut heihin." (Hebr.11: 28). Herra puhui Moosekselle ja Aronille Egyptin maalla ja käski heidän puhua koko Israelin seurakunnalle sanoen: "Kymmenentenä päivänä tällä kuulla ottakoon itse kukin itsellensä karitsan, se joka perheen isäntä on, karitsan joka huoneelle. Vaan jos yksi huone vähä on karitsaa syömään, niin ottakoon kylänsä miehen kanssansa, joka liki hänen huonettansa on, että niin monta tulisi, kuin voisivat karitsan syödä." (2. Moos.12: 3-4).

Tämän käskyn jälkeen Herra neuvoo ja selittää yksityiskotaisesti, kuinka kaikki tulee tapahtua ja mitä hyödytystä siitä on. Pääsiäisuhrin, karitsan, pitää olla virheettömän, ajastaikaisen oinaan. Karitsan verellä on sivuttava huoneen ovet, molemmat pihtipielet ja päällinen. Pääsiäislammas valmistetaan tulella paistaen ja syödään happamattoman leivän ja katkerain ruohoin kanssa. Mitään ei saanut jättää huomeneksi ja jos jotakin jäi, se piti tulessa polttaa. Ruokailun piti tapahtua niin, että ruokailijat olivat kupeista vyötetyt, kengät jalassa ja sauva kädessä, matkaan kiiruhtaen, niin kuin se olisi ja olikin viimeinen ateria Egyptin maalla. Jumalan kansallensa antama ilmoitus ennen Egyptin kohtalon yötä oli vavahduttava ja lohdullinen: "Sillä minä käyn sinä yönä Egyptin maan lävitse, ja lyön kaikki esikoiset Egyptin maalla, ihmisistä niin karjaan asti ja annan tulla minun rangaistukseni kaikkien Egyptiläisten epäjumalain päälle: minä Herra. Ja veren pitää oleman teille merkiksi huoneissanne, kussa te olette, että koska minä veren näen, niin minä menen teidän ohitsenne, ja ei pidä teille tuleman se rangaistus kadottamaan teitä, koska minä lyön Egyptin maasta." (2. Moos.12:12-13).

Tämä on myöskin Herran asettama sääty Israelin lapsille iankaikkisesti, josta on lapsille vanhempain kerrottava ja selitettävä, kun he kysyvät: "Mikä palvelus tämä teillä on? Niin teidän pitää sanoman: tämä on Herran pääsiäisuhri, joka ohitse meni Israelin lasten huoneen Egyptissä, koska hän rankaisi Egyptiläisiä ja meidän huoneemme vapahti." (2. Moos.12: 26-27).

Uuden liiton Jumalan valtakunta ei enää uhraa ja syö pääsiäislammasta niin kuin vanha Israelin kansa: Kristus on meidän pääsiäislampaamme ja me uskomme, niin kuin Paavali korinttolaisille kirjoittaa: "Meidän pääsiäislampaamme on meidän edestämme uhrattu, joka on Kristus." (1. Kor. 5: 7). "Sillä yhdellä uhrilla on hän iankaikkisesti täydellisiksi tehnyt ne, jotka pyhitetään." (Hebr.10:14). Uuden Liiton Jumalan seurakunta on saanut käydä Siionin vuorelle ja taivaallisen juhlakaupungin, Jerusalemin asukkaiksi. Tällä rauhan vuorella on Jeesus kuninkaana ja ylimmäisenä pappina. Hänen hyvää puhuva veren äänensä kaikuu sovintosaarnassa, jossa Jumalan lapsilla on syntien anteeksiantamus ja uskon kautta omistettuna se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa. Tänäkin päivänä soi vapaaksi ostetun lauman keskellä kuolleen ja ylösnousseen Jumalan karitsan ympärillä kaunis pääsiäislaulu. Uskon kalliin lahjan kautta on saatu omistaa Jeesus täydellisenä uhrina, joka meille on Jumalalta tehty viisaudeksi ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi. (1. Kor. 1: 30).

"Siihen tyytyy, Isä, omatuntomme, että Jeesus ompi uhri eestämme. .." (SL 41: 3). Tässä uhrissa on meillä, rakkaat veljet ja sisaret, pääsiäisjuhla vieraalla maalla. Kotimaan, uuden isänmaan kirkas aamu kohta aukeaa ja pääsemme avoimin silmin katsomaan ja omistamaan sitä, mistä monessa vaivassa ja heikolla uskolla täällä kiinni pidimme.
Karitsan häitä ja ehtoollista odotellessamme uskomme kaikki synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin olemme kelvolliset Isälle ja Karitsan emäntänä, Jumalan seurakuntana, valmistaneet itsemme.

"Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja sen emäntä valmisti itsensä.” (Ilm. 19: 7)

Yrjö Koskimäki
Päivämies 2.4.1980

[Taavetti]

Lammashuoneen ovi


2. pääs.j.s.
"Totisesti, totisesti sanon minä teille, joka ei ovesta mene sisälle lammashuoneeseen, vaan astuu siihen muu alta, se on varas ja ryöväri. Mutta joka oven kautta sisälle menee, se on lammasten paimen, sille ovenvartija avaa ja lampaat kuulevat hänen äänensä. Ja omia lampaitansa kutsuu hän nimeltänsä ja vie heidät ulos. Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä. Mutta ei he muukalaista seuraa, vaan pakenevat häntä, sillä ei he tunne muukalaisten ääntä. Tämän tapauksen sanoi Jeesus heille, mutta ei he niitä ymmärtäneet, mitä hän heille sanoi. Niin Jeesus sanoi taas heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: minä olen lammasten ovi. Kaikki, jotka minun edelläni ovat tulleet, ovat varkaat ja ryövärit, vaan ei lampaat kuulleet heitä. Minä olen ovi, jos joku minun kauttani menee sisälle, se tulee autuaaksi ja menee sisälle ja ulos ja löytää laitumen. Ei varas tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja kadottamaan: minä tulin, että heillä pitää elämä oleman ja yltäkyllä oleman." (Joh:10:1-10).

Luonnolliseen huoneeseen käydäksemme tulee löytää sitä varten valmistettu ovi. Jos tuohon huoneeseen tulija käyttää muita mahdollisia kulkureittejä, kuten ikkunaa tai katon kautta tulee sisälle, hän on varas ja ryöväri, jonka tarkoitus on varastaa, tappaa ja kadottaa huoneen kalleuksia. Lammashuone on Jumalan valtakunta armomaan päällä. Sen huoneen ovi on Herra Jeesus, ja Pyhä Henki on sen huoneen ovenvartija. Sitä ovea ei voida avata ulkoa päin, vaan täytyy asioida ovenvartijan kanssa. Jeesus sanoo tästä asioimisesta: etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan. Tähän sisältyy lupaus: etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Etsivä ja kolkuttava saa turvallisesti luottaa, että niin myös tapahtuu. Tämän on saanut jokainen Jumalan lapsi kokea omalle kohdalleen, kun on suurena syntisenä löytänyt kaikkein tärkeimmän etsimisen kohteen, Jumalan valtakunnan, joka ei järistä taida. Tämä valtakunta on Herran Jeesuksen päälle uskovat ihmiset, joilla on virka sovinnosta saarnata, että synnit on maksettu ja sovitettu Jumalan edessä ja armo on saatu Kristuksen ansion kautta. Näin on saatu tulla sisälle lammashuoneeseen oven kautta ja saatu tulla autuaiksi.

Menee sisälle ja ulos ja löytää laitumen. Ei Jumalan lapsesta tule eristäytyvä olio tämän maan päälle, vaan me joudumme elämään aivan Lootinkin tavoin ihmisten seassa, jotka vaivasivat tätä hurskasta sielua joka päivä väärillä töillänsä. Myös väärän jumalisuuden työmiehet voivat olla vaivana Jumalan lapselle. Mutta eivät Jeesuksen lampaat tahdo muukalaisen ääntä kuulla ja seurata, vaan he pakenevat sitä. He tahtovat kuulla Hyvän Paimenen ääntä, joka kuuluu evankeliumin suloisessa saarnassa. Se tahtoo kadonneet etsiä ja eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa ja heikkoja vahvistaa. Saa tuntea, että kun Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. On vain rukous taivaan Isän puoleen: yhtä minä Herralta anon, sitä minä pyydän, asuakseni Herran huoneessa päivieni loppuun asti ja näkisin sen kauniin jumalanpalveluksen. Usko sinä, väsymystä tunteva, synnin tartunnaiset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Hän on antanut henkensä lammasten edestä rakkaudesta meihin. Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista jälleen tuottanut suuren lammaspaimenen iankaikkisen Testamentin veren kautta, meidän Herran Jeesuksen, jolle olkoon kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen.

Eino Kajava
Päivämies, huhtikuun 16. päivänä 1980

[Taavetti]

ETTÄ he kaikki yhtä olisivat


6.pääs.jälk.sunn.
"Niin kuin sinä minun lähetit maailmaan, niin minä myös lähetin heidät maailmaan. Ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat totuudessa pyhitetyt. Mutta en minä ainoasti heidän edestänsä rukoile, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni. Että he kaikki yhtä olisivat, niin kuin sinä Isä minussa olet ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat, että maailma uskoisi sinun minua lähettäneeksi. Ja minä annoin heille sen kunnian, jonka sinä minulle annoit, että he yhtä olisivat, niin kuin mekin yhtä olemme. Minä olen heissä ja sinä minussa, että he yhdessä niin täydelliset olisivat ja maailma tietäisi, että sinä minun lähetit ja että sinä heitä rakastit, niin kuin sinä minua rakastit." (Joh: 17:18-23).

Kun Jeesus oli jättämässä opetuslapsensa, niin rohkaisi heitä uskomaan ja luottamaan Jumalaan. Hän ei jättäisi heitä yksin, vaan Pyhä Henki tulisi heille oppaaksi. Jäähyväispuheensa lopuksi Jeesus kääntyi Isän puoleen ja rukoili omiensa edestä: Jeesus kertoo Isälle, kuinka hän lähetti opetuslapset maailmaan. Opetuslapset olivat totuuteen eli Jeesukseen pyhitetyt. He elivät uskossa Jeesukselle ja evankeliumin työlle, siis Jumalan valtakunnalle erotettuina. He olivat `maailmassa, mutta eivät olleet maailmasta. Jeesus rukoili myös tulevien evankeliumin uskojien, siis meidän edestämme. Kun meille, tämän ajan syntisille, julistettiin Jumalan valtakunnan evankeliumissa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja saimme uskoa sen, pääsimme osallisiksi Jeesuksesta ja hänen ylimmäispapillisen rukouksensa varjelevasta voimasta.

Jeesuksen rukouksen pääsisältönä on pyyntö jumalanlasten keskinäisen yhteyden ja rakkauden puolesta. Isä ja Poika ovat yhtä, samoin Poika omiensa kanssa. Isä ja lapset ovat yhtä,samoin lapset keskenänsä. Ei ole kysymys yhteyden etsimisestä, vaan Isä, Poika, ja Pyhä Henki ovat totisesti yksi. Kristityt ovat uskon kautta osallisia Jumalasta.

Vain synti voi särkeä yhteyden. Siksi kilvoittelemme pahoina, mutta Isän rakkaudesta, Pojan sovitustyöstä ja Pyhän Hengen pyhityksestä osallisina synnin poispanijoina ja Jeesuksen veren korjaajina armolasten joukossa. Siionissa ovat avoimet lähteet syntiä ja kaikkea saastaisuutta vastaan. Synti tahtoo aina tarttua, mutta usko, veljeni ja sisareni, kanssani nytkin synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Pyhän `Hengen ja evankeliumin kautta säilyy yhteys ja rakkaus lähellä ja kaukana olevien Jumalan lasten välillä. Kannattaisi epäuskoisenkin rakastaa sieluansa ja nöyrtyä epäuskosta ja omavanhurskaudesta parannukseen. Jumalan valtakunnasta julistetaan iloiten syntejään katuvalle synninpäästön sanoma. Vain näin syntyy elävä yhteys Kristukseen ja hänen omiinsa. Maailmassa meillä on tuska ja ahdistus, mutta Jeesus voitti maailman. Uskon kautta kuljemme voittajina Isän kotiin.

Kari Palomaa
Päivämies, Keskiviikkona, toukokuun 14. päivänä 1980

[Taavetti]

3. PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI

Tiberiaan meren kalastajat

Joh. 21: 1 – 14
”Sitten ilmoitti Jeesus taas itsensä opetuslapsille Tiberiaan meren tykönä, ja hän ilmoitti itsensä näin." Tämä kaunis, sydäntä lämmittävä kertomus on suoranaineen jatko siihen kertomussarjaan, joka kertoo siitä, kun Herra Jeesus ilmestyi murheellisille opetuslapsillensa ylösnousemisensa jälkeen.

Edellisessä luvussa on Johannes kertonut, kuinka Jeesus ilmestyi suljettujen ovien takana oleville, pelkääville opetuslapsillensa ja sanoi: "Rauha olkoon teille! Ja kuin Hän sen sanonut oli, osoitti Hän heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran. Ja Jeesus taas sanoi heille: Rauha olkoon teille! Niin kuin Isä
minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät." Joh. 20: 19 – 21.

Tekstimme kertomuksen mukaan Jeesus ilmestyi seitsemälle opetuslapselle Tiberiaan meren äärellä, kun opetuslapset olivat epätoivoisia ja väsyneitä, vailla saalista. "Mutta kun jo aamu oli, niin Jeesus seisoi rannalla ja kysyi: lapset, onko teillä mitään syötävää? He vastasivat häntä: ei," On pantava merkille, että aina, kun Jeesus ilmestyi omillensa, tuli Hän rauhaa, iloa ja lohdutusta tuovana. Samalla tavalla Hän vieläkin ilmestyy omillensa uskon kautta. "Katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jeesuksen päälle." Hebr. 12: 2. Me olemme arjen lapsia, olemme ristinkantajia, monesti väsyneitä ja alas painettuja, mutta kun saamme tuntea Herran Jeesuksen läsnäolon, on se Jumalan suuri sunnuntaipäivä. Kärsivä Johannes kirjoittaa: "Minä olin hengessä yhtenä sunnuntaina." Ilm. 1: 10. Evankelistain kertomuksista myös huomaamme sen merkillisen asian, että kun Jeesus ilmestyi opetuslapsillensa, Hän antoi suuren vaativan tehtävän: heittää taivaan valtakunnan verkkoa maailman mereen, sinne, missä yö vallitsee ihmissydämissä. "Ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Mutta te olette näiden todistajat." Luuk. 24: 47 – 48.

Mikä lohduton näky: tyhjät verkot maailman merestä. Näin käy monen monta kertaa. Olivatkohan verkot väärällä puolella venhettä? "Hän sanoi heille: laskekaa verkko oikialle puolelle venhettä, niin te löydätte." Monesti Herran palvelija, Hänen sanansaattajansa, tuntee väsymystä ja nälkää, mutta suuri Työnantaja vieläkin kattaa armopöydän. "Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni kohdalle." Ps. 23:5.

"Kun he siis olivat maalle tulleet, näkivät he hiilet ja kalan, niiden päälle pantuna ja leivän. Jeesus sanoi heille: tulkaa ruualle."
Näin on vieläkin Jumalan valtakunnassa katettu armopöytä, jossa nälkäiset saavat ravinnon ja janoiset saavat juoda. Siionissa ovat avoimet lähteet kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan ja Siionin matkamies saa ilolla ammentaa vettä autuuden lähteistä. Kun Jeesus kutsui opetuslapsensa ruualle, ei yksikään uskaltanut kysyä: kukas olet? Sillä he tiesivät, että se oli Jeesus: Ei meidänkään tarvitse kysyä, sillä me tunnemme hänet evankeliumin leivän murtamisessa. Ja se tapahtui, koska Hän atrioitsi heidän kanssansa, otti Hän leivän, kiitti, mursi ja antoi heille. Niin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet.

Heikon taivaltajan elämän voima on taivaasta lähetetyssä evankeliumin sanassa. Nytkin saamme siihen turvautua ja uskoa synnit anteeksi Herran, Jeesuksen nimessä ja pyhässä sovintoveressä. Näin evankeliumin siunauksen alla matkamies pääsee kerran kirkkauden, maahan taivaaseen.

Yrjö Haaksiluoto
Päivämies 30.3.1967

[Taavetti]

RUOKI MINUN KARITSOITANI


1.pääs.jälk.s. (Joh. 21:15 – 23)
Tämän sunnuntain evankeliumiteksti kertoo tapahtumasta, jolloin Jeesus kolmannen kerran ylösnousemisensa jälkeen ilmestyi opetuslapsilleen, tällä kertaa Tiberiaan meren rannalla. Siellä Hän ruokki seitsemän opetuslastaan leivällä ja kalalla. "Kuin He siis syöneet olivat, sanoi Jeesus Simon Pietarille: Simon, Joonan poika; rakastatkos minua enempi kuin nämät? Hän sanoi: jaa, Herra, sinä tiedät, että minä sinua rakastan. Hän sanoi hänelle: ruoki minun karitsoitani. "Kolme kertaa Jeesus kysyi Pietarilta samaa asiaa: rakastatkos sinä minua. Ja Pietari joka kerralla myöntää: sinä olet minulle rakas. Tulee mieleen kysymys: minkä tähden Jeesus näin monta kertaa Pietarilta vannottaa. Pietari tuli murheelliseksi ja tunnusti. "Herra, sinä tiedät kaikki: sinä tiedät, että minä rakastan sinua".

Asia oli todelta niin kuin Pietari sanoi: Jeesus tiesi kaikki. Tämän tähden Pietari tuli murheelliseksi, sillä varmaan hän muisti tapahtumat, jotka tämän edellä olivat tapahtuneet. Rohkea Jeesuksen seuraaja oli tullut heikoksi ylimmäisen papin pihamaalla. Hiilivalkean äärellä hän oli joutunut kieltämään Herransa ja Mestarinsa kolme kertaa. Tämän tähden Jeesus nyt kolme kertaa teki Pietarille tämän kysymyksen: rakastatkos minua. Jeesus antoi Pietarille tehtävän: ruoki minun karitsoitani, kaitse minun lampaitani, ruoki minun lampaitani.

Tehtävä, jonka Jeesus Pietarille ja kaikille opetuslapsilleen antoi, on annettu myös meille, ajan illan opetuslapsille. Tämä on tärkeä ja kallis asia, jota emme saisi unohtaa. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Tehkää työtä niin kauan kuin päivä on. Yö tulee, jolloin ei voi työtä tehdä. Apostoli Pietari ahkeroi tätä rakkauden käskyä noudattaa omassa elämässään. Hän oli itse saanut nauttia paljon Jumalan rakkautta ja tämä taivaallinen rakkaus pani palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Usko näin rakkauden kanssa työtä tekee.

Erikoisesti juuri Pietarin kohdalla näkyy Jumalan ja Herran Jeesuksen sydämen laatu syntistä ihmistä kohtaan. Kun Pietarin sydän on murheen ja synnin tähden täynnä, silloin taivaallinen rakkaus häntä lähestyi. Kun Paimenta lyötiin, lampaat hajosivat. Lampaat olivat epätoivon ja pelon vallassa: kaikki on menetetty, oma Jeesus on ripustettu ristille, pimeyden vallat ovat saaneet voiton. Näille murheellisille Jeesus lähettää vaimon viemään taivaan terveisiä. Herran enkeli ilmestyi heille tyhjässä haudassa ilmoittaen ylösnousemuksen ihmeellisen ilosanoman: ei Jeesus ole täällä, Hän on noussut ylös. Sanokaa tämä opetuslapsille. Ja Pietarille, sille kieltäjäpoloiselle, pitää viedä aivan erikoisia terveisiä: sinun rakastajasi elää, Hän on noussut ylös sinun, vanhurskauttamiseksi. Hän rakastaa sinua, langennutta lasta — Hän tahtoo murheellisen sydämesi täyttää uskolla ja armolla, kaikkien syntien anteeksiantamuksella.

Vieläkin on valtakunnan lapsilla tällaiset terveiset tuotavana ja kaikille langenneille ja uskossaan haaksirikkoon joutuneille: Herra Jeesus elää, hän ottaa syntisi vastaan omassa valtakunnassaan. Armoistuin on avoimena keskellämme, jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Me maailman lopun ajan opetuslapsetkin olemme joutuneet omakohtaisesti tämän kysymyksen eteen: rakastatko sinä minua. Jumala on rakkaudessaan tahtonut koetella meidänkin uskoamme, sitä, mitä meidän sydämessämme on. Olemmeko Hänen äänellensä kuuliaisia? Hän on tehnyt meidät valituiksi murheen pätsissä, niin kuin kultaakin tulen kautta koetellaan, että palavat kuona-aineet katoaisivat ja puhdas uskon kulta jäisi jäljelle

Olemme varmaan jokainen joutuneet Pietarin tavalla sanomaan: Herra, sinä tiedät kaikki – sinä tiedät ja näet minun häijyn ja pahanilkisen sydämeni, kuinka se on hidas ja haluton kaikkeen hyvään ja nopia juoksemaan oman tahtonsa tielle. Jos ajattelemme omalle kohdallemme Jeesuksen antamaa kallista tehtävää valtakunnan työssä, joudumme sanomaan edesmenneen runoilijaveljen tavoin:

Minä Herran viinamäessä, niin vähän työtä tein.
Ja usein sirppi kädessä siementä peltoon vein.

Eloa on paljon, mutta työmiehiä on vähän. Aika on paha ja lyhyt. Anna sinä, taivaallinen Isä, vähille työmiehillesi ahkeruutta ja intoa työsarallasi: Lisää uskoa ja rakkautta väsyneille ja heikoille lapsillesi,että jaksaisimme vielä taivaallista valoa olla tuomassa pimeään ajan iltaan, jos vielä joku valittu olisi maailmassa, että hänkin löytäisi tien isän kodin suojaan, ennen kuin rajuilma täydellä voimallaan puhkeaa. Anna meidän aina muistaa, että vaikka ei olisi enää parannuksen tekijöitäkään, niin Siionin tähden minä en vaikene, ja Jerusalemin tähden minä en lakkaa. Jumalalle on kallis hänen ainokaisen, rakkaan Poikansa verellä lunastettu ja ostettu lauma, joka täällä taistelevana seurakuntana tekee matkaa kohden sitä päämäärää, joka uskon kautta on luvattu ja johon seurakunnan toinen osa on jo päässyt. Se on jo riemuitsevana seurakuntana kirkkauden maassa Karitsalle kiitosta veisaamassa.

Kerran vajaa lakkaa ja alkaa täydellisyys – loppuu sota, kilvoitus, vaiva ja työ. Sitten ei enää muisteta, että ompi oltu sodassa. Kerran alkaa ikuinen voiton juhlan suuressa kunniassa ikuisen suven maassa. Kannattaa uskoa vielä vähän aikaa. Kannattaa tehdä vielä valtakunnan työtä Jumalan antamilla lahjoilla. Näittenkin kristillisyytemme lehtien välityksellä tehtävä työ on kallista ja arvaamattoman arvokasta. Moni heikko, yksinäisellä vartiopaikalla oleva Jeesuksen karitsa on tullut ruokituksi ja uskossaan turvatuksi ja vahvistetuksi lukiessaan Jumalan Pyhän Hengen kautta kirjoitettua sanaa, joka avaa aina ymmärryksen silmät näkemään Jumalan suuren armon ja rakkauden itsessään heikkoa ja syntistä ihmistä kohtaan.

”Hän aina turvaa lastaan Saatanan vimmaa vastaan,
Kun kanssani hän kulkee".

Nytkin taivaallinen Rakastaja tahtoo lähettää hyviä terveisiä kaikille heikoille ja huonoille, suurille syntisille: kaikki synnit ja vajavaisuudet on lupa uskoa visusti anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä. Minä nostan, minä kannan karitsat helmassani ja vien kaikki perille. Olkaa lapset rakkaat hyvässä turvassa, minä voitin maailman!

Jumalan rauhan terveisin
Uuno Kaipainen
Päivämies 17.4.1974

[Taavetti]

2. PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI

Paimenen rakkaus


Mark. 6: 30 – 37.
"Ja hän armahti heitä, sillä he olivat niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta."
Oletko koskaan harhaillut pelokkaana ja tietämättömänä elämänmatkaasi – tietämättä mistä löytyy selvyyttä ja lepoa erilaisten myrskyjen, sairauden ja kuoleman ahdistaessa, tietämättä, mikä on totuus maailman menossa, löytämättä mitään suojapaikkaa tästä pimeydestä? Tiedätkö, mitä on olla ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa?"

Olit silloin kuin lammas ilman paimenta. Peloissaan lammas mielellään hakeutuu laumaan. Monenlaisten laumojen turvaa hakevat ihmisetkin hädässään. He löytävät suruttomien seuralaisten tai uskonnollisten harhaopettajien laumoihin. Mutta, pelkkä lauma ei auta, jos ei ole paimenta tai jos paimen on petollinen. Kun lammas loukkaantuu, ei lauma voi auttaa. Kun kuolema iskee, lammas jää yksin sen armoille.

"Herra on minun paimeneni..."
Millaista sitten on Hyvän Paimenen laumassa? Siellä on turva ja lepo. Oletko koskaan kuullut Paimenen ääntä Jumalan valtakunnasta? Mitähän siinä kuuluu? Lammas tulee siinä, että nyt ei ole mitään hätää, ei pelkoa, ei kuolemaa, ei vihollisia, ei eksymystä ja harhailuja, ei väsymystä, ei nälkää eikä janoa. Kaikki on hyvin, saat levätä. "Ei minulta mitään puutu." Paimenen äänessä Jumalan lapsi kuulee, että minäkin turvaton, harhaillut, pelokas, mitään ymmärtämätön kuulun hänen rakkautensa piiriin.

Paimenen äänessä on suurinta rakkaus. Sanat eivät ole tärkeimpiä. Rakkaus tuntuu ja tuoksuu. Se synnyttää sellaisen tunnon„ että tuossa joukossa minäkin haluaisin kulkea. Se aiheuttaa tuhlaajapojan ajatuksen: Minun isäni
palkollisillakin on leipää yllin kyllin! Rakkaus antaa samalla sen tunnun, että tuossa joukossa minutkin otetaan vastaan, annetaan anteeksi ja kannetaan siunaten ja rohkaisten. Se rakkaus vyöryy yli jo ennen kuin avuton on kyennyt tilastaan kertomaan.

Tämä rakkaus ei ole ihmisten keksintö. Sitä ei saada aikaan sanoilla tai hyvillä päätöksillä. Tämä rakkaus on taivaasta kotoisin. Se on Jeesuksen rakkaus, joka Pyhän Hengen lahjana elää Jumalan seurakunnassa. Ilman sitä sanat olisivat vain kaunista helinää ja hyvät työt tyhjän arvoisia. (1. Kor. 13). Mutta tämä rakkaus on kuin tuulen hyminä, joka tuo kesän talviseen metsään ja saa alastomat puut lehtimään. Se muuttaa puutteelliset sanat siunauksen virraksi, se tekee saviastiasta elävän veden lähteen. Tämän rakkauden alkua ei kukaan ihminen löydä itsestään, ja kuitenkin se elää ihmeenä meidän keskellämme, meissä. Tämä rakkaus ei väsynyt väsymyksenkään keskellä. Se kesti kuoleman ja helvetin ahdistuksen, se otti vastaan Jumalan vihan...

Tunnetko ehkä olevasi harhailemassa? Sinuakin odotetaan kotiin. Paimen näkee sinun turvattomuutesi ja pelokkuutesi. Hän antoi kaikkensa sinun puolestasi. Hän kutsuu sinua seurakuntansa julistamassa sanassa. Hän on valmis kantamaan sinut turvaan. — Taivaallinen Isä tähyilee tuhlaajalasta palaavaksi. Palvelijat ovat valmiina pukemaan parhaat vaatteet. Jumalan enkelit ovat valmiina aloittamaan juhlat...sinun tähtesi.

Kirjoitanko ylisanoja Jumalan rakkaudesta? En. Sanat loppuvat kesken.

Tapio Holma
Päivämies 8.4.1964

[Taavetti]

2 PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI


Hän heitä ravitsee ja on heidän paimenensa


Ps. 23: 1-6.
Jumala, oli kutsunut Daavidin paimenen tehtävästä kuninkaaksi. Siksi paimenen elämä oli hänelle tuttua. Oikea paimen, jonka omia lampaat olivat, johdatti lauman viheriäiselle niitylle syömään ja virvoittavan veden tykö. Hän myös karkotti raatelevat pedot. Näin lauma kasvoi ja eneni. Raamattu kertoo, kuinka Daavid oli pannut oman henkensä alttiiksi isänsä laumaa petoja vastaan puolustaessaan. Illan tullen paimen johdatti lampaat takaisin lammastarhaan. Tällöin saattoi joutua vaeltamaan pimeän laakson läpi, mutta lampaat eivät pelänneet, kun paimen oli heidän kanssansa. Mutta joskus joku eksyi pois laumasta korpeen. Siellä se joutui helposti suden suuhun. Ettei näin kävisi täytyi paimenen vitsalla ja sauvalla vetää itsepäisiä ja vikureita takaisin lampaitten joukkoon.

"Te ihmiset pitää oleman minun laitumeni lauma ja minä tahdon olla teidän Jumalanne, sanoo Herra, Herra. (Hes. 34: 31)" "Minä tahdon yhden ainokaisen paimenen herättää, joka heidät on ravitseva, minun palvelijani Daavidin: Hän on heitä ravitseva ja on heidän paimenensa oleva." (Hes. 34: 23) Jeesus sanoo: "Minä olen hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lampaiden edestä." (Joh. 10: 11) Monissa muissakin Raamatun paikoissa puhutaan Jumalan lapsista lammaslaumana ja Jumalan valtakunnasta lammashuoneena. Tähän lammashuoneeseen tullaan sisälle Kristus-oven kautta, jota ovenvartija avaa. Tämä ovenvartija on Jumalan Pyhä Henki, joka evankeliumin saarnalla avaa taivaan katuvalle syntiselle, julistamalla Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä kaikki synnit anteeksi. Koska Pyhällä Hengellä ei ole suuta ja ääntä Hän käyttää jumalanlapsen suuta. Lammas on laumaeläin. Niin Pyhä Henkikin kokoaa Jumalan lapset yhteen laumaan. Ei yksi paimen voi monta laumaa johdattaa. Tämän yhden lauman kanssa on Herra Jeesus luvannut olla joka päivä, maailman loppuun asti.

Ajan ilta lähestyy. Pimeä laakso on edessä. Monesti armolapsia pelottaa, mitenkähän jaksan loppuun asti uskossa kilvoitella. Mutta tämänkin ajan epäuskon pimeyden keskellä on Herra Jeesus omiensa mukana, eikä lampaiden tarvitse peljätä. Vaikka näyttää siltä, että jopa kristillinen esivalta otetaan meiltä pois, on meillä vahvempi turva: "Sinun vitsasi ja sauvasi minua tukevat."

Mutta jumalanlapsen viholliset eivät ole pääasiassa ulkonaisia. Sielunvihollisen paras liittolainen on oma liha. Tämän maailman pahuuden ja omasta lihasta tulevien synninvaikutusten keskellä saamme uskoa kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Näin Jumala valmistaa omillensa pöydän vihollisten kohdalle. Meidän päämme on Pyhän Hengen öljyllä voideltu ja Jumalan antama armomalja on tänäkin päivänä ylitse vuotavainen.

Daavid kiittää vielä Jumalaa siitä, että hyvyys ja laupeus noudattavat häntä kaiken elinaikansa ja hän saa asua Herran huoneessa iankaikkisesti. Näin mekin olemme saaneet kaksinverroin Jumalan kädestä. Jumala on luvannut pitää omistansa huolen ja saamme tämän elämän aikana nauttia uskossa iloa, rauhaa ja vapautta syntein anteeksiantamuksen kautta. Toiseksi, olemme päässeet siihen Herran huoneeseen asukkaaksi, johon tullaan olemaan. Herran huone on ensin armovaltakunta maan päällä ja sitten kunnian valtakunta taivaassa. Näiden välillä on kuoleman virta, mutta rakkaus kuljettaa tuon virran yli. Paavali sanoo: "Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto." Jumalan lapsen ei tarvitse pelätä ajallista kuolemaa, koska hänellä on osa ensimmäisessä, se on Herran Jeesuksen ylösnousemuksessa. Ole sinäkin hyvässä turvassa, monien vainojen ja kiusausten ahdistama jumalanlapsi, synnit ovat anteeksi Herran Jeesuksen nimessä. Amen.

Seppo Sutinen
Päivämies 5.4,1967

[Taavetti]

3. Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai

Emme näkyväisiä katso vaan näkymättömiä


2: Kor. 4: 16 – 18.
Rakas matkaystäväni, veli ja sisar taivaan tiellä. Kuinka monta kertaa tunnemmekaan suurta väsymystä tällä helteisellä matkalla luvattua maata kohti kulkiessamme, kun raahaamme tuon sisällisen ihmisen ympärillä olevaa ulkonaista ja turmeltua ihmistä, kuten tekstimme siitä sanoo. Kun jo oma kelvottomuutemme meitä painaa aivan maahan asti ja siihen vielä maailman puolelta lisää lastia kannetaan, ei ole ihme, että joskus väsyttää sanomattomasti kulkijaa.

Miten sitten on mahdollista, että emme kokonaan väsy? Tekstimme vastaa siihen, että kun meitä oikein väsyttää ja uuvuttaa, niin väsyneinäkin on meitä tuo uudistettu henkemme nostanut silmät katselemaan sitä sanomatonta ja määrätöntä kunniaa ja perintöä, joka meitä varten taivaassa tähdelle pantu on. Ja näin olemme aina uudelleen ja uudelleen saaneet armon käydä katselemaan sitä sovintoa, joka haavoissa ja nauloissa meidän edestämme ristillä riippui, ja josta vuotaa edelleen kaikkia väsyneitä virvoittava elämän virta, Jeesuksen sovintoveri, anteeksiantamusta huutaen. Kun olemme saaneet aina uudelleen käydä tuon puhdistavan armokasteen alle, olemme myös tulleet siihen päätelmään, että sittenkin tämä meidän vaivamme on ajallinen ja keveä. En vielä suinkaan aio heittää pois uskallustani, onhan sillä niin sanomattoman suuri palkanmakso.

Ethän sinä harmaahapsinen sisar ja veli, jota turmeluksen multa painaa niin että kantaja tahtoo väsyä, heitä pois uskallusta, niin kuin et varmaan sinäkään, rakas ja kallis nuori veljeni ja sisareni, jota nuori veri ja liha houkuttelee maailman iloihin. Sinua, nuori, maailmakin rakastaisi sen puhtauden tähden, joka on Jumalasta ja loistaa jo ulospäin sellaista sielun puhtautta ja valoa, joka on maailman lapsille tuiki tuntematon ja siksi olisi heillekin tavoittelemisen arvoinen – olisihan niin mielenkiintoista voittaa se itselleen tahrattavaksi. Mutta tahdothan vietäkin uskaltaa, nuori matkaystäväni?

Jumalan lapset, nostamme aina katsettamme näistä näkyväisistä, jotka tällä viimeisellä ajalla ovat niin sanomattoman moninaiset ja tahtoisivat meidän mielemme kiinnittää ja sitoa niihin näkymättömin ja iankaikkisiin, jotka vain uskon silmälle näkyvät ja aukenevat. Ja kun meidän uskon silmämme himmenee, niin käymme aina Gileadista, Herran Siionista, silmävoidetta, että näkömme kirkastuu. Siispä tälläkin hetkellä ja aina saamme uskolla käydä sovintoveren siunauksen alle ja uskoa itsemme keskelle taivasta. Sen tähden emme väsy! Jeesuksen nimeen, amen.


KALLE ILVESLUOTO
Päivämies keskiviikkona, huhtikuun 15 päivänä 1964

[Taavetti]

4. PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI


Iankaikkisen elämän perilliseksi

Joh. 16: 5 – 15
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta iankaikkisen elämän saaman." Joh. 3: 16

Jumalan rakkauden suuruutta ei inhimillinen järki tajua. Opetuslapsetkaan eivät sitä ymmärtäneet ennen helluntain tapahtumia, vaikka Herra Jeesus oli heille selvin sanoin puhunut: "Minä olen hyvä paimen: hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.” Joh. 10: 11. Jumalan rakkaus lepäsi ainokaisen Pojan päällä sen tähden, että hän antaa henkensä lammasten edestä. Joh: 10: 17 Samalla Herra Jeesus kirkasti heille: "Ei ota kenkään sitä minulta, vaan minä panen sen itsestäni. Minulla on valta sitä panna, ja minulla on valta sitä taas ottaa, Sen käskyn minä sain Isältäni." Joh, 10: 18. Nyt oli tullut eteen Jumalan rakkauden suurin hetki. Luoja käy kuolemaan luotunsa edestä, sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsekauttansa. Tätä eivät opetuslapset tajunneet. Heidän sydämensä täyttyi murheella. Joh. 16: 6 Herra Jeesus tahtoi kirkastaa murheellisille opetuslapsillensa kuolemansa ja ylösnousemuksensa tarpeellisuutta. Hän lupaa heille lohduttajan, joka tulee heidän tykönsä hänen lähettämänään. Joh. 16: 7

Tänä päivänä ei ole enää Jumalan lapsilta salattu Herran Jeesuksen kärsiminen, kuolema ja voitollinen ylösnousemus. Totuuden henki on sen ilmoittanut. "Mutta toivo ei anna häpiään tulla, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka meille annettu on." Room. 5: 5 Totuuden henki opettaa meitä armolapset rakkaat kaikkeen totuuteen. "Sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu, ja tulevaisia hän teille ilmoittaa." Joh. 16: 13. Nyt opetuslapset eivät enää sano: Herra ei se saa sinulle tapahtua, mutta he uskovat, että hän on annettu ulos meidän synteimme edestä ja herätetty ylös meidän vanhurskauttamisen tähden. Me olemme saaneet hänen täydellisyydestänsä ja armonkin armosta. Eipä nyt enää Jumalan lapselta ote autuuden ansaitsemista, sillä Herra Jeesus on viimeisinä sanoinaan sanonut: kaikki on täytetty. Uskopa nytkin kiusattu veli ja sisar kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä kalliissa nimessä ja sovintoveressä kuolemattoman sielusi iloksi, rauhaksi ja vapaudeksi. Mekin pääsemme täältä kiusausten maasta Isän tykö kunnian taivaaseen. Siellä ei enää kanneta turmelusta eikä siellä ole kiusauksia, vaan siellä on iankaikkinen ilo.

Totuuden henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, Kuule sinä epäuskoinen ystävä, totuuden hengellä on sinulle nuhde. Epäusko on synti, se on kaikkien syntien äiti ja vie sinut iankaikkiseen kuolemaan. Tänä päivänä on vielä Jumalan valtakunnan evankeliumi saatavana. "Sillä en minä häpee Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima itse kullekin uskovaiselle autuudeksi. Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta." Jumalan lapset ovat lahjaksi saaneet ja se myös lahjaksi antavat, nimittäin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Tämä evankeliumi avaa sinullekin taivaan ja sulkee helvetin.

Jääkää Jumalan armolapset rakkaat minuakin itsessäni heikkoa kantamaan esirukouksin, että minäkin teidän kanssanne ehkäpä jo pian pääsen kruunun alle.

Hannes Kamula
Päivämies 30 päivänä huhtikuuta 1969

[Taavetti]

4.nä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina.
Joh. 17: 11 – 17

Jumalan valtakunta toimii maailmassa, mutta se ei ole maailmasta


Jumalan valtakunnan oikea kotimaa on taivaassa. Sieltä on Jumala laskenut tämän "Pyhän juhlakaupungin alas maan päälle valittujen tähden. Tämä Jumalan maja, jossa Herra Jeesus ostolaumaansa kaitsee, ruokkii ja ravitsee armollansa, on kärsivä ja taisteleva, mutta Kristuksen tulemuksessa se otetaan kokonaisuudessaan kirkkauden maahan kiittävään ja kirkastettuun pyhien, valkovaatteisten voittajien juhtakaupunkiin. Herramme ja Vapahtajamme on ylhäällä Isän luona, mutta Pyhän Henkensä kautta läsnä olevana Siionin kuninkaana lapsilaumansa keskellä joka päivä maailman loppuun asti. Siksi Herra Jeesus ylimmäispapillisessa rukouksessaan ennen kärsimistään ja kuolemaansa rukoilee armolastensa varjeltumisen puolesta. Hän pyytää Isältä, että ne, jotka Isä on Hänelle antanut, so. ne, jotka ovat hänen päällensä uskoneet, olisivat siellä missä Hänkin on, eli voittajien riemussa taivaan ikikirkkaudessa, kaikesta pahasta päästettyinä kunnian kotirannalla.

Kun Isän rakkauden tahdosta Jeesus oli täyttänyt lunastustyön, lain vaativan sauvan särkenyt, Jumalan vihan katkeran maljan pohjaan asti juonut, koko maailman syntivelan maksanut, vuodattamalla pyhän kalliin verensä lunastushinnaksi, kuoleman pohjattoman kuilun silloittanut ja avannut luokse pääsyn Jumalan isän armoistuimelle. Hän Jumalan voimalla herätettynä nousi ylös kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. Kuoleman valta tuli murretuksi, vihollisen ja helvetin valta kukistetuksi ja Suuri Voitonsankari toi lapsilaumalleen rauhan, voiton ja ilon terveiset ilmestyessänsä heille, ennen valitsemilleen todistajille, elävänä Vapahtajana neljänkymmenen päivän aikana ylösnousemisensa jälkeen. Tänä viipymisensä aikana Jeesus vahvisti ja rohkaisi opetuslapsiansa siihen suureen tehtävään, johon Hän oli heitä valmistanut. Heidän oli jäätävä vähäksi aikaa tänne synnin maahan saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä kaikille kansoille, alkaen Juudeasta ja Jerusalemista ja niin maailman ääriin. He olivat maailmassa – tosin vielä vähän aikaa – mutta ei maailmasta. Maailman viha ja herjaus sekä vaino tulivat heidän osakseen, kun se oli tullut Mestarinkin osaksi. He vaelsivat tälle maailmalle vieraina ja muukalaisina. He eivät voineet mieltyä maailman rakkauteen ja sen menoihin, koska heissä oli Isän rakkaus vaikuttamassa, se merkitsi, että heille oli annettu armolahja tuntea Jumalan, valtakunnan salaisuudet, kun ne synnin pimittämille epäuskoisille ja omavanhurskaille, ulkokullatuille, fariseuksille pysyivät peitossa ja piilossa. Luonnollinen ihminen synnin turmeleman järkensä valossa ei käsitä sitä, mikä Jumalan hengen on, sillä se on hänelle hullutus, eikä hän taida sitä ymmärtää. Evankeliumi on sitä vastoin Jumalan voima niille, jotka uskovat. Se on Jumalan voima ja viisaus. Jeesus tahtoo varjella rakkaat opetuslapsensa totuudessa ja puhtaudessa. Jeesus on itse tie, totuus ja elämä ja joka häntä seuraa, ei joudu eksyksiin. Jumalan valtakunnan pyhyys ja puhtaus perustuu siihen, että sille on uskottu Pyhän Hengen kautta saarnavirka, synninpäästöoikeus ja totuus ja Jeesus itse lähetti sanansaattajansa viemään autuuden ja armon sanomaa. Lähettäjälle, Jeesukselle oli Isä antanut kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Jumalan valtakunnan lapset ilomielin tahtovatkin julistaa tätä hyvää sanomaa kaikille luoduille. Koska he ovat lahjaksi saaneet, he myös tahtovat lahjaksi antaa. Vanhurskaus ilo ja rauha vallitsevat heidän sydämissänsä, vaikka maailma vainoaa, perkele käy ympäri kuin kiljuva jalopeura ja synnin turmelus ahdistaa. Ilo on tuleva maailman kirkkauden heijastumista ajalliseen elämään. Uskossa ja toivossa jumalanlapsilauma saa iloita arkikilvoituksenkin keskellä, kun on synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja rauha Jumalan kanssa. Ilo taivaassa on totta nyt, vaikka ollaan vielä vaivassa. Herra Jeesus vie ja kantaa ostolaumansa pienet karitsat, uupuvat ja nääntyvät seuraajansa uuden Eedenin ihanalle kotirannalle. Ole turvattuna, veljeni ja sisareni, vaivassa ja valtakunnassa. Kohta pääsemme kotia ja siellä ei tarvitse sotia. Jeesuksen nimeen, amen.

SULO ISOKOSKI
Päivämies huhtikuun 22 päivänä 1964

[Taavetti]

4. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai


"Veisatkaa Herralle uusi veisu"

(Ps. 98: 1 – 4)
Maan päällä on aikojen kuluessa paljon laulettu Herran kunniaa. Sitä lauloivat jo vanhan liiton matkamiehet. Psalmien kirja oli heidän virsikirjansa. Psalmi-sana tuleekin heprean kielestä, se merkitsee suomennettuna: ylistykset. Hyvin monet ovat sisällöltään ylistystä ja kiitosta. Sitä on erikoisesti nyt kyseessä olevakin.

Psalmit olivat ahkerassa käytössä valitun kansan temppeli ja synagogajumalanpalveluksissa. Niin myös apostolisena aikana. Paavali kirjoittaa kolossalaisille: "Opettakaa ja neuvokaa teitänne keskenänne psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten uskon kautta Herralle teidän sydämissänne! Tätä neuvoa ovat Jumalan armolapset ahkeroineet noudattaa. Onhan se meille tuttua ja koettua se, että vanhurskasten majoista on kuulunut ja kuuluu edelleen kiitosääniä. Niitä eivät tämän maailman jumaliset ja jumalattomat halua kuulla. He pahenevat niistä, tukkivat korvansa.

Kiitokseen on olemassa pätevä syy. Psalminkirjoittaja ihastelee Kristuksen pelastustekoa, Jumalan rakkautta ja uskollisuutta valittujansa kohtaan. Tämä on niin suuri ja kallis asia, että siitä kannattaa kiittää. Jos sen suuruuden ja kalleuden täysin tajuaisimme, niin yletyin käsin kiittäisimme Herraa Jeesusta koko elämämme ajan.

On sanottu, että Jumala on arka kunniastaan. Hän on sanonut profeetta Jesajan kautta: "En minä anna toiselle kunniaani enkä ylistystäni epäjumalille." Psalmilaulajan kehotus kuului: ”Riemuitkaa Herralle kaikki maa: veisatkaa, ylistäkää ja kiittäkää!" Samassa psalmissa vähän myöhemmin hän kehottaa soittamaan kanteleilla ja pasuunoilla. Ylistykseen liittyy Jumalan luoma luontokin kauneudessaan ja voimassaan. Koko luomakunta näyttää olevan aivan kuin viritettynä Herran kunnian ylistykseen. Minkä vuoksi kuitenkin jo profeetta Aamoksen kautta on kirjoitettu: "vie pois sinun virtesi jyrinä, sillä en minä voi sinun kanteleittesi laulua kuunnella!" Vain sen tähden, että Jumala on valmistanut itsellensä kiitoksen lasten ja imeväisten eli omiensa suusta. Muualta tuleva kiitos, olkoon se miten korkeatasoista tahansa, ei kelpaa hänelle." Kun fariseukset kehottivat Jeesusta nuhtelemaan opetuslapsia siitä, että nämä äänekkäästi ylistivät häntä hänen ratsastaessaan Jerusalemiin, vastasi Jeesus: "Jos nämä vaikenisivat, niin kivet huutaisivat."

Maailmassa on paljon jumalisuutta, johon kuuluu korkeatasoista ja nimenomaan Jumalan kunniaksi tarkoitettua
musiikkia. Monelle aikamme ihmiselle siitä on muodostunut suorastaan henki ja elämä. Onhan soitto ja laulu hyvin esitettyinä kaunista kuultavaa, onhan se niin jaloa harrastusta. Musiikilla on ominaisuus, että se. "yhdistää,” varsinkin laulu. Ajallisessa merkityksessä tästä on sanottava vain myönteistä. Mutta näinkin hyvästä harrastuksesta voi muodostua Jumalan lapselle väärän palvomisen paikka. Erityisesti silloin, kun ollaan yhteistyössä uskottomien ja varsinkin maailman jumalisten kanssa, jotka pyrkivät pukemaan musiikin hurskauden kaapuun, jolloin helposti joudutaan tukemaan omavanhurskauden hapatusta. Eikö tästä ole valaisevana esimerkkinä se, että J.S. Bachista on tehty viides evankelista. Korkeatasoistakaan musiikkia ei toki voida rinnastaa evankeliumiin. Ei ihminen pääse vapaaksi synneistänsä musisoimalla, vaikka tekisi sitä aamusta iltaan koko elämänsä ajan. Sen voi vaikuttaa vain taivaasta alas laskettu evankeliumi, jonka ytimenä on syntien anteeksi antamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Se saadaan uskolla omistaa täällä maan päällä olevassa Jumalan armovaltakunnassa.

Hyvästä harrastuksesta saa sielunvihollinen helposti hienon ja pettävän aseen, jolla se viettelee uskovaisiakin. Hienoimmat ja pettävimmät sielunvihollisen verkot lienevät viritettykin hyvien harrastusten piiriin. Usein käy niin, ettei huomaakaan, ennen kuin on "vetämässä iestä" epäuskoisten kanssa. Siellä kun on äärettömän vaikeaa pitää suolapussia mukanaan.

Veljeni ja sisareni Herrassa. Autuutemme ainoa syy on itse elämän sana Herra Jeesus. Hänen sovintoveressään saamme nytkin uskoa kaikki lankeemuksemme — nekin hyvissä harrastuksissa sattuneet – anteeksi aivan rauhaan, vapauteen ja iloon saakka. Tämä on niin suuri lahja, – että siitä on aihetta veisata Herralle aivan uusi virsi.

Mauno V. Heikkilä
Päivämies 19.4.1967

[Taavetti]

Helatorstai
Korotettu Herra

Luuk. 24: 49-53
Jeesus Kristus otettiin taivaaseen Hänen siunatessaan opetuslapsiaan. Hän oli ylösnousemuksensa jälkeen ilmestynyt vain omilleen ja tässäkin Hän oli vain
omiensa keskellä. Yhdellekään epäuskoiselle Jeesus ei osoittanut olevansa elämän ja kuoleman Herra. Epäusko oli juuri se, mikä oli saanut aikaan Hänen ristiin naulitsemisensa. Joku epäuskoinen voisi nyt sanoa: eikö olisi ollut edullisempaa ilmestyä koko maailmalle kuin vain opetuslapsille. Tällaiseen arveluun sanoisi
Jeesus vielä tänäkin päivänä kuten Aabraham rikkaalle miehelle helvetissä: "Vaikka joku nousisi kuolleista, eivät he sittenkään uskoisi. Heillä on laki ja profeetat, uskokoot niihin."
Elävä Herra Jeesus Kristus antoi epäuskoisille Joonaan merkin, joka riittää tälle maailmalle. Sielunvihollisen pimittämät ja sokaisemat ihmiset olisivat pitäneet Jeesusta aaveen, kuten opetuslapset järvellä, jos olisi sellainen ihme tapahtunut, että Hän olisi ilmestynyt fariseuksen uskossa olevalle maailmalle. Kukaties he olisivat yrittäneet uudelleen ristiinnaulita Häntä.
Jeesus Kristus lupasi olla omiensa keskellä "joka päivä aina maailman loppuun asti." Tätä on Tuomaksen, joka epäilee Jeesuksen ylösnousemusta, vaikea uskoa todeksi. Näin Tuomas harhailee ulkopuolella epäuskossa, kunnes hän tulee opetuslasten yhteyteen ja siellä näyttää elävä Herra haavojaan ja kylkeään ja Tuomaksen täytyy tunnustaa: "Minun Herrani ja minun Jumalani". Siellä saa Jeesuksen ruumis ja veri tulla sielulle autuudeksi ja rauhaton saa vapautuksen epäuskon kahleista. Moni Tuomas on vielä ulkopuolella, koska pyhä yhteinen seurakunta ja pyhäin yhteys eivät ole heille selvinneet. Moni joutuu Tuomaksen paikalle kietoutuessaan sielunvihollisen verkkoihin ja ansoihin. Näille kuuluu Herran sana: "Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen". Epäusko on ensimmäinen synti, johon ihmiset lankesivat sanoessaan :"Onko Jumala todellakin sanonut niin." Jeesus Kristus tuli auttamaan meitä epäuskosta uskoon ja sen Hän haluaa omiensa välityksellä tehdä vieläkin :"Kun menette, niin sanokaa: "tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.” Sielunvihollinen haluaa kuitenkin pitää Tuomaksen kaltaiset epäuskossa, mutta luottaen Jumalan antamaan lupaukseen kylväjille ja kastelijoille Hänen antamastaan kasvustaan. Herrassa väkevä, heikko Jumalan lapsi julistaa tämän pahan ja nurjan maailman keskellä, vaikka se on hullua ja väärää saarnaa Jumalan sanan mukaan tämän maailman korville: Usko Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä kaikki synnit anteeksi.
Jumalan lapsi ei saata olla tottelematta Jeesuksen nimenomaista kehotusta syntien anteeksiantamisen julistuksesta, vaikka joku fariseus sanoisi väliin kuten Jeesuksen aikana: "Voiko ihminen antaa syntejä anteeksi." Fariseus ei näe tänäkään päivänä sitä, että Jeesus antoi Isän antamalla vallalla syntejä anteeksi ja tämän valtuutuksen Hän jätti omilleen, mistä löydämme todisteet Jumalan sanasta: Ei ole siis suinkaan väärin tarjota Tuomakselle armoa syntien sovitukseksi Jeesuksen nimessä ja veressä, kun Jumalan lapsi ei tee sitä omassa nimessään ja veressään ja ketään ei ole ristiinnaulittu toisen syntien sovitukseksi.
Jeesus siunasi omiaan ja tällä samalla siunauksella Hänen omansa haluavat siunata toisiaan ja kaikkia ulkona "olevia, että heidänkin ilonsa tulisi täydelliseksi täällä maan päällä ja kerran iankaikkisuudessa Isän tuomioistuimen edessä, missä kuuluvat sanat :"Tulkaa minun Isäni siunatut.” Ei ollut halpa-arvoinen se siunaus, jonka Jeesus jätti kerran omilleen, ja jolla kaikki heidän sanojensa kautta uskovat tulivat siunatuiksi, kun se on näin suuria saanut aikaan viimeisenä päivänä.
"Autuaat ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näekään. Opetuslapset palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten, vaikka he eivät enää nähneet Mestariaan ruumiillisesti. Uskon kautta he näkivät ja siksi he iloitsivat. Opetuslasten usko on meille parempi kuin tämän maailman aarteet, jotka katoavat. Niihin mielensä kiinnittäneet joutuvat eroon Jumalasta, sillä sanotaanhan toisille viimeisenä päivänä: "Menkää te kirotut". Tällaista kohtaloa Jumala ja Hänen lapsensa eivät tahdo kenellekään. Usko, rakas ystävä, kuka lienetkin, anteeksi Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Näin uskoen me pelastumme ja kostumme perille, missä synti ei enää erota meitä Jumalasta.
Jeesuksen antama lupaus Pyhästä Hengestä täytettiin aikanaan opetuslasten pysyessä Jerusalemissa. Tämä Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen Henki neuvoo kaikkeen totuuteen ja muistuttaa Jeesuksen sanoista:"Missä minä olen, siellä teidänkin pitää oleman." Jeesus Kristus on Isän oikealla puolella ja rukoilee sieltä lastensa puolesta sanomattomilla huokauksilla, ettei yksikään eksyisi ja mahdollisimman moni tulisi jäseneksi laumaan, josta Hän kerran sanoi: ”Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä Isä on hyväksi nähnyt antaa sinulle valtakunnan." Vielä vähän aikaa, niin pääsemme sinne, missä Jeesus Kristus on. Siihen asti turvatkaamme yksin Hänen sovitustyöhönsä, että kävisi toteen: "Autuaat ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan."
Jääkää Jumalan rauhaan!
Veljenne opissa, elämässä ja kärsimisessä Jorma Arstu
Päivämies 30.5.1962

[Taavetti]

Puhdistetut oksat kantavat runsaamman hedelmän


Kolmin. p.
Joh.25:1-9.
Jeesus jatkoi hyvästijättöpuhettaan. Opetuslapset kuulivat varoituksen, mutta myös neuvon sanoja. Jeesus rohkaisi heitä ja osoitti aivan yksityiskohtaisesti, miten säilytään uskomassa; totisen viinapuun yhteydessä, Kristuksen ruumiin jäsenyydessä.
Jeesus on totinen viinapuu ja Jumalan lapset ovat viinapuun oksia. Monet oksat on Jumala temmannut epäuskosta ja istuttanut omaan öljypuuhunsa (Room. 11:23-24). Jumalalla ei ole yksinäisiä lapsia, vaan kaikki elävät lapset ovat hoidettavina seurakunnan helmassa, johan he syntyneetkin ovat.
Taivaallinen Isä on peltomies. Hän muokkaa ja lannoittaa maata, että puu runsaamman hedelmän kantaisi. Hän hoitaa myös viinapuun oksat, jokaisen tarkoin ja huolella rakkaudessa.
Onko turvallista olla Isän hoidossa? Oletko, Jumalan lapsi, aina taipunut tähän hoitoon? Oletko joskus kapinoinut, vastustellut, vaikka Jumala on hoitoaan lastensa kautta tarjonnut?
Monet ovat olleet tottelemattomia. Yhteys viinapuuhun on heikentynyt. Elämän neste viinapuun rungosta ei ole päässyt virtaamaan. Rakkaus on kylmentynyt ja hengen yhteys katkennut. Seurakunta on tuntenut kipua kun yksikin jäsen on kärsinyt, sairastanut. Hyvät hedelmät eivät enää ole kasvaneet parannuksessa. On koittanut aika, jolloin oksa karsitaan, heitetään ulos kuivettumaan nippuun sidottavaksi ja tuleen heitettäväksi. Maailman lattia on tulvillaan näitä oksia, kylmässä kuivettuneina. Evankeliumin virvoittava, ja lämmittävä voima ei heihin pääse. He odottavat hetkeä, jolloin heidät heitetään ikuiseen tuleen, tuskaan ja vaivaan. Iäisyydessä on myöhäistä katua. Rikkaan miehenkin mahdollisuudet olivat loppuneet. Latsarus ei päässyt edes hänen kieltänsä kostuttamaan.
Nämä ovat varoituksen sanoja. Ne muistuttavat siitä, miten tärkeää on pysyä viinapuussa. Ellei yhteys ole kiinteä, ei oksa vai kantaa hedelmää itsestänsä. Elävä oksa haluaa säilyttää yhteyden rakkauden ja hengen siteiden kautta. Sama elämän neste virtaa jokaiseen oksaan. Lapset ovat puhtaita sen sanan tähden, jonka Jeesus on puhunut, yksin evankeliumin voimasta, jota Pyhä Henki Jumalan lasten kautta julistuttaa. Mutta aivan samoin kuin luonnollisen viinapuun hedelmää kantaviin oksiin tarttuu pöly, jota peltomiehen täytyy puhdistaa, tarttuu myös Jumalan lapseen kuorma ja synti, se saasta, jota tämä maailma on tulvillaan. (Hebr. 12:1). Vaikka kuinka haluaisi varjeltua saasteelta, se maailman kylmän ja pölyisen tuulen mukana jokaisen armolapsenkin tavoittaa.
Elävässä yhteydessä viinipuuhun oleva oksa nöyrtyy kuitenkin armohoitoon puhdistettavaksi. Lapsella kiire synnin ja kuorman pois panemiseen. Mikä armo onkaan siinä, että taivaallinen Isä etsii juuri hoitoa tarvitsevaa ja kaipaavaa. Jumala julistuttaa lastensa suulla Pyhässä Hengessä evankeliumin, synninpäästön puhdistavan sanan. Synnit on lupa uskoa nytkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!
Tällainen evankeliumi voi kaikua vain Jumalan valtakunnassa. Ulkopuolella valtakunnan ei ole elävää evankeliumia eikä yhtään anteeksiantamusta Jumalan edessä. Siellä on kyllä hartautta ja hurskautta. He luulevat olevansa puhtaita ja hedelmää kantavia, mutta eivät ole kumpaakaan, koska eivät ole pysyneet viinapuun yhteydessä.
Mutta viinapuun yhteydessä puhdistettavana oleva lapsi kantaa hedelmää: Sitä puhdistetaan edelleen, että se kantaisi runsaamman hedelmän. Puhdistaminen on ikään kuin hedelmän kantamisen edellytys. Sekin, että nöyrtyy puhdistettavaksi, on yksi tärkeä hedelmä. Muista sinäkin, joka monesti hedelmättömyyttä tunnet, tämä tosiasia. Sitten tulevat muut hedelmät: Halu palvella Jumalan lapsia, alttius Jumalan valtakunnan työhön, tarve käydä tervehtimässä leskiä ja orpoja heidän ahdistuksissaan, sairaiden ja vanhojen oppiminen, jne.
Viinapuussa ei olekaan hedelmätöntä elävää oksaa. Tosin oksa ei aina näe hedelmiään, mutta se ei ole tarpeenkaan. Hedelmällisyytensä tunteva ja näkevä helposti ylpistyy ja ansioituu. Siksi se vasta armoa onkin, että saa hedelmättömänkin tuntoisena kantaa Jumalan mielen mukaista hedelmää uskoen sielun rauhaan, vapauteen ja iloon asti.
Jumalan lapsi kilvoittelee yhä suurempien vaarojen keskellä. Siksi on tarpeen anoa, että Jumala antaisi edelleen ymmärrystä, voimaa ja hengen valoa, jotta pysyisimme Vapahtajamme rakkaudessa, viinapuun elävinä ja hyvää, hedelmää kantavina oksina.
Paavo Mölläri
Päivämies 13.6.1973