Yrjö Pajari: Tutki, Herra, omiasi

[Taavetti]

Tutki, Herra, omiasi


5. kolm. jälk. sunn.
Ps. 139: 1-12.

Ihmiskunnan keskuudessa on sanomattoman paljon väärää jumalisuutta ja kuollutta uskoa. Jos pimeyden ruhtinas ei saa kuolematonta sieluamme suoraan jumalattoman kanssa raskaisiin synteihin, niin se panee harjoittamaan jumalisuutta, ja ansaitsemaan sillä iankaikkista elämää. Sitten vihollinen sanoo: tutki itseäsi, et vielä ole hyvä, yritä enemmän. Kun ihminen on vuosikymmeniä yrittänyt omanvanhurskauden vainiolla turhaa työtä tehdä, hän omantunnon turtuessa ei enää päästäkään Herraa tutkimaan, vaan alkaa itse sydäntään tutkia. Ja käy sitten, niin kuin Jeesuksen esittämässä vertauksessa kahdesta miehestä temppelissä: fariseus kiitti itseänsä sanoen: en ole niin kuin nuo muut ihmiset, enkä niin kuin tuo publikaani.

Mutta tämän sunnuntain teksti puhuu meille: "Herra! Sinä tutkit minua ja tunnet minut. Joko minä istun eli nousen, niin Sinä sen tiedät: sinä ymmärrät taampaa ajatukseni." Taivaan Isä ei ole suinkaan pettynyt taivastiemme kulkuun. Hän tiesi jo valitsemisarmossaan, että meissä ei mitään hyvää asu. Me olemme omalta puoleltamme vähäuskoisia, viheliäisiä ja kaikessa puuttuvaisia. Mutta kaikkein heikointakaan ei taivaan Isä ole aikonut välillä jättää. Uskon, että sinulla, veljeni ja sisareni, niin kuin minullakin, on halu päästä pahasta maailmasta ikuiseen taivaan kirkkauteen.

Edelleen Daavid psalmissaan sanoo: "Sen kaltainen tieto on minulle ylös ihmeellinen, ja ylen korkea, etten minä voi sitä käsittää." Onko sinulla halu tätä, korkeaa asiaa päästä lähempää käsittämään? Varmaan on. Tästä sanoo apostoli Paavalikin näin: "Ei niin, että sen jo käsittänyt olen, eli jo täydellinen olen, vaan ahkeroitsen suuresti Häntä käsittää, niin kuin minäkin Kristuksessa Jeesuksessa käsitetty olen."

Jumalan lapsilla, joilla on yhdenkaltainen kallis uskonvanhurskaus, on myös suuri yhteenkuuluvaisuuden Henki. Henki tuntee, mitä on Hengen mielessä. Kuolemattoman sielun jano ja nälkä pakottavat matkamiehet usein yhdelle koolle kuulemaan Herran sanaa. Maailma ei tätä ole milloinkaan käsittänyt, vaan on aina puhunut kaikkinaista pahaa niistä, jotka ovat hyvällä omallatunnolla ahkeroineet Jumalan lapsina täällä Jumalan valtakunnassa kilvoitella. Pyhä sana todistaa: siksi he ovat valkeudelle vihaiset, sillä heidän työnsä ovat pahat.

Edelleen sanotaan: "Kuhunka minä menen sinun hengestäsi? Ja kuhunka minä sinun kasvoisi edestä pakenen? Jos minä astuisin ylös taivaaseen, niin sinä siellä olet: jos minä vuoteeni helvettiin rakentaisin, katso, sinä myös siellä olet." Näin on välitön yhteys Isän ja lapsen välillä. Taivaan Isä antaa sille, jonka on saanut lapsuuden uskossa valtakunnassaan varjella, sekä sille, jonka Hän on saanut tuhlaajalapsen tieltä palauttaa ja Pyhällä Hengellä pyhittää, oman Poikansa ansion tähden kihlapantin.

Rakkaat ystävät Herrassa, säilyttäkäämme kihlapantti kuolemaamme saakka puhtaassa ja hyvässä omassatunnossa. Meitä pyydetään: ole uskollinen kuolemaasi saakka, niin minä sinulle annan elämän kruunun.

Et tiennyt sinä, eikä kukaan muukaan meistä silloin, kun taivaan Isä armossaan meitä kutsui, ja antoi meille parannuksen armon, ja saimme Jumalan valtakunnassa ottaa siunauksen vastaan, ettemme pääsekään eroon syntiturmeluksesta. Jumala alussa ihmeellisellä tavalla virvoitti ja ravitsi sieluamme. Ajattelimme: kuinkahan hyvä tästä vielä tulee, kun vielä vähän matkaa päästään eteenpäin. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka saimmekin synnin taakan armon mereen upottaa, turmelusta ei riisuttu pois — se jäi meidän kannettavaksemme. Tämän kaiken on taivaan Isä tiennyt jo ennen meidän syntymistämme, jo ennen kuin maailman perustus oli laskettu. Hän on armahtavainen Isä, joka on Pojassaan synneistämme saanut täyden maksun. Hän, joka ei synnistä mitään tiennyt, on meidän edestämme synniksi tehty, että me Hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa.

Matkaystäväni, älä yhtään epäile, vaikka käärme on sinua purrut. Jokainen verenpisara, jolla sinua pestään, on vuotanut synnittömän Uhrikaritsan ruumiista. Tällaista puhdistusta ja pesoa ei voida muualla tehdä, kuin Jumalan armohuoneessa, joka on maan päällä. Tämän tosiasian tahtoo pimeyden ruhtinas monta kertaa Jumalan lapsiltakin sotkea. Siksi meidän tarvitsee usein yhdelle koolle kokoontua, lukemaan ja kuulemaan Herran sanaa, ja puhumaan tiestä ja matkasta.

Epäileväinen matkamies, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi ovat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Yrjö Pajari
Päivämies Keskiviikkona heinäkuun 18. päivä 1973

[Taavetti]

4. kolminaisuuden jälkeinen sunnuntai


Pyhän Hengen viisaus

1.Kor.2: 1—5, 3: 5 -- 6, 21--23

Sanalla, joka Pyhän Hengen voimasta julistetaan, on näkymättömät voimat. Sanan säilä tunkeutuu ytimiin asti: Se kykenee erottamaan ja jakamaan ihmiskunnan kahteen osaan. Puhujan, joka itse hengen saaneena julistaa, ei tarvitse osoittaa sormellaan. Sinä, kuulut tähän ja tuo toinen kuuluu tuohon. Sana jakaa elävänä kullekin oman osansa. Siksi monet ottavat sen ihmistuomiona, vaikka siinä onkin Herran tuomio.

Pyhä Henki pitää sanan julistajankin pienenä. Ei tullut paljon kokenut apostoli Paavali suurena Korintoon. Niin runsain määrin, kun hän lahjoja oli Herralta saanut, ei esiintynyt kuitenkaan suurena,vaan esikuvana nöyryydessä. Kyllä hänellä oli filosofian viisautta, mutta myöskin hänen näkemyksensä oli se, että jos hän tietonsa ja viisautensa asettaa Hengen valon ja viisauden edelle, niin sana ristin julistuksesta menee hukkaan. Sillä Herra on se joka kadottaa viisasten viisauden ja ymmärtäväisten ymmärryksen hylkää.

Usein, varsinkin nykyaikana, kuulee sanottavan, että kun on paljon lukenut ja korkeasti oppinut, niin sellainen ihminen ei voi kristillisyydessä ja varsinkaan opissa erehtyä. Olemme kuitenkin nähneet tapauksia, että on saattanut järjen valo sammua ajallisiin asioihin nähden, ja kuitenkin hengen valo on säilynyt. Päivän teksti varoittaakin, ettei meidän uskomme olisi ihmisten viisaudessa, mutta Jumalan voimassa.

Sana puhuu myöskin salatusta Jumalan viisaudesta. Sillä on kyetty erottamaan järjen viisaus, kun se on niin monet kerrat pyrkinyt Jumalan valtakunnan työrauhaa häiritsemään. Jos autuaaksi tulemisen asia voitaisiinkin järjen viisaudella käsittää, ja tie pelastumiseen sen avulla auki pitää, niin silloin olisi lähdettävä maailmasta neuvoja kysymään. Ei kyennyt korkeasti oppinut Nikodeemus omalla viisaudellaan edes autuaaksi tulemisen aakkosia ymmärtämään.

Järki ja viisaus on meille maan asukkaille suuri Jumalan lahja. Sillä on voitu raivata edestämme tietämättömyyden esteet. On kyetty kohottamaan suuret elintasomme ja tekemään meidän toimintaamme yhä enemmän ja enemmän helpommaksi. Emme voi tässä suuresti muuttuvassa yhteiskunnassa kääntyä tiedemiesten puoleen, kysyäksemme, miten tulla autuaaksi. Miten pysytään uskossa varjeltuina? Vastauksen voi tällaisiin kysymyksiin antaa vain Pyhällä Hengellä valaistu ihminen. Vastaus saattaa tulla hyvin yksinkertaisena ja koruttomana.

Kyllä meillä itse kullakin Jumalan lapsella on yltäkyllin taistelua omaa järkeämme vastaan. Siinä on Taivaallisella Isällä kyllin työtä selvittää meitä uskomaan, oman viisautemme ja järkemme sotkuiselta vainiolta. Kun saamme kerran päältämme pudistaa tämän turmeluksen osan, olemmekin sitten jo kotona.

Yrjö Pajari
Päivämies 29.6.1961

[Taavetti]

Ihminen ajan aallokossa


Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Joko minä istun eli nousen, niin sinä sen tiedät. Sinä ymmärrät taampaa minun ajatukseni. Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni ja näet kaikki tieni. Sillä katso, ei ole sanaakaan kieleni päällä, et sinä Herra kaikkia tiedä. — Psalmi 139: 1.

Elämme kylmää, koneellista aikakautta, jonka tavanomaisena tunnuksena lienee kiire. Kiireelle on taas ominaista se, että sen seurauksena ihmiset loittonevat toisistaan. Näin käy ainakin ihmis-sisinten. Rohkea veljellinen ja sisarellinen puhutteleminen ja lähestyminen väistyy, ja puheet pysyttelevät tavattaessa ajan tapahtumissa. Vasta pahoina päivinä on pakko puhua tiestä ja matkasta. Hedelmätkin puhkeavat esiin. Naapurusten välinen polku ruohottuu. On kuin ei tunnettaisi toisiaan. Ei ihme, jos ihminen löytää itsensä unohdetuksi. Näin saattaa tuntea täysi-ikäinen, mutta näin tuntee erikoisen voimakkaasti aikamme nuoriso, varsinkin ne, jotka ahkeroivat kilvoitella lapsuususkossansa.

Ei ihme, jos sielujen murhaaja nauttii tällaisesta. Kierrellessään ympäri sen on helppo huomata uusia ampumakohteita. Lähivihollisemme "Vanha Aatami" sen uskollisena liittolaisena, vaanii tilaisuutta, avatakseen uusia portteja viholliselle. Unohdetulle se on valmis ystäväksi ja neuvojaksi. Ajatusten teitä se tahtoo ensin vaarantaa ja turmella sisimmän puhtauden. Salaisiin synteihin ei ole aina kovinkaan helppo sanoa: "Ei!» "Tee uhallakin," uskaltaa se neuvoa. Koskaan se ei eksy muistuttamaan, että Jumalan näkevä silmä valvoo aina. Mutta Vanhin ei ole lastansa unohtanut, ei ole voinut unohtaa. "Joko minä istun tai nousen, sinä sen tiedät. Sinä ymmärrät taampaa minun ajatuksenikin." Salaisimmatkin kiusaukset ovat Herran tiedossa. Hän tuntee ne, ja taistelee kanssamme, tahtoen lyödä vihollisen rakentelemat esteet tieltämme suunsa sauvalla.

Lienet joutunut kulkemaan matkallasi joskus murheen ja epätoivon pimennoissa. Kuljetko kenties parhaillaan tuota apeata polkua unohdetun leima kasvoillasi. Muistathan toki, että taivaassa valvotaan. Emme ole yön vaan päivän lapsia.

Jumalan armolapsen tielle loistaa armonauringon valo. „Joko minä käyn eli makaan, niin sinä olet ympärilläni, ja näet kaikki tieni." Meidät lunastettiin vapaiksi. "Sen tähden pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on." (Hepr. 12: 1). Jos aina jaksaisimme muistaa, että olemme jokaisena elinhetkenämme taivaasta käsin nähtyinä julkisia, niin uneliaisuuden ja valvomattomuuden vaara ei olisi niin suuri kenenkään meidän kohdallamme. Valvokaamme vartiovuorossa ollen, ja ahkeroikaamme säilyttää itse kukin uskoa pahentamattomassa omassatunnossa.

Maailma ei unohda kaidan tien matkaajaakaan. Armolapsella on syytä iloon, jos hän tuntee itsensä maailman unohtamaksi. Totena joudumme tunnustamaan, että maailmallisuuden vaara on suuri, lähestyköönpä se meitä missä muodossa tahansa. Jumalan oma kauneus ei ole ulkonasta eikä mitään pintakiiltoa. Meidät on sisäisellä kaunistuksella kaunistettu. (1 Piet. 3: 3 — 4). Sen tähden Jeesus kieltää meitä taaksemme katsomasta, että pysyisimme Jumalan valtakunnassa Isälle soveliaina. (Luuk. 9: 62). Elämällemme on pantu luja perustus, joka on Kristus.

Israelin vartija valvoo

Tiedämme senkin, että "kotiopettajamme," armo, ei neuvo meitä synnin tekoon tai sen suosimiseen, vaan armo opettaa meitä kaiken jumalattoman menon hylkäämään. Se tahtoo puhdistaa elämämme, ja ulottaa voimansa ajatusten maailmaan saakka. "Kieleni päällä ei ole yhtään sanaa, joita et sinä, Herra, kaikkia tiedä." Jumalan Pyhä Henki, raittiuden, rakkauden ja voiman henkenä ohjaa meitä kaikkeen totuuteen. Uhkasynti on meille – toisin kuin epäuskoisille – kavahdettava. Taisteluissa väsyneinä, jopa haavoittuneinakin, tahdomme pysyä lähellä kipujen miestä ja sairauden tuttavaa. Säilytämme varustuksenamme kaikki Jumalan sota-aseet, kun tunnemme jokaista niitä tarvitsevamme. Pakene siis, veljeni ja sisareni, unohdetun tuntoisenakin harhaillut suuren armahtajasi Jeesuksen turviin. Hän on kihlannut sinut itsellensä iankaikkisesti. Synnit, matkan viat ja virheet, usko visusti anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Pidämme senkin suurena riemuna, että tunnemme monet kiusaukset tykönämme. (Jaak. 1: 2).

Muistakaapa tekin, rauhatonta sisintä kantavat epäuskoiset nuoret iäisyysmatkaajat, ettette te ole siinä tilassa itsenne omat, vaan että teitä hallitaan pimeydestä niin kauan kuin elätte synnin orjuudessa. Sielunvihollisellakin on kiire, ja se teettää paljon työtä, kun tietää itsellään vain vähän aikaa olevan.

Vaikka olisittekin unohtaa Herran, ei Hän ole teitä unohtanut. Antakaa jo yön väistyä ja totisen valkeuden valaista sielujanne. Kuormitetut ja unohdetut, rientäkää sinne, missä kannetaan toinen toistensa kuormia. Tulkaa ja tuntekaa, kuinka veren priiskoitus tuo anteeksiantamuksen ja rauhan tullessaan. "Kukaan ei voi itseään niin salaisesti kätkeä, etten minä häntä näe", sanoo Herra. Enkö minä ole se, joka täytän taivaan ja maan? (Jer. 23: 24). Nöyrry sen tähden sanomaan: "Herra, tutki minua ja tunne minut. Jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle."

Hannes Partanen
Maitojyvä 1959
Päivämies 22.1.1969