Mooseksen istuin
11. kolm. jälk s.
"Silloin Jeesus puhui kansalle ja hänen opetuslapsillensa, sanoen: Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja Pharisealaiset: kaikki siis, mitä he teidän käskevät pitää, se pitäkää ja tehkää, mutta heidän töittensä jälkeen älkää te tehkö, sillä he sanovat, ja ei tee. Sillä he sitovat raskaat kuormat, joita ei voida kantaa ja panevat ne ihmisten olille, mutta ei he sormellansakaan itse tahdo niitä liikuttaa. Mutta kaikki työnsä tekevät he, että ne ihmisiltä nähtäisiin. He levittelevät muistokirjansa, ja tekevät suureksi vaatteensa liepeet. Ja rakastavat ylimmäisiä sijoja pidoissa ja ylimmäisiä istuimia synagogissa. Ja tervehdyksiä turulla, ja tahtovat kutsuttaa ihmisiltä: rabbi, rabbi. Mutta älkää te antako teitä kutsuttaa rabbiksi, sillä yksi on teidän Mestarinne, joka on Kristus, mutta te olette kaikki veljekset. Ja älkää ketäkään kutsuko isäksenne maan päällä, sillä yksi on Isänne, joka on taivaissa. Ja älkää antako teitä kutsuttaa mestariksi, sillä yksi on teidän Mestarinne, joka on Kristus. Joka teistä suurin on, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." (Matt. 23: 1-12.
Julkisen toimintansa aikana törmäsi Herra Jeesus usein yhteen fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa. Tekstimme edellä kerrotaan, miten fariseukset jäivät vastausta vaille Jeesuksen edessä, vaikka heidän tarkoituksensa oli Häntä kiusata ja sanoistansa solmia. Jeesuksen suusta kuuluva elävä Jumalan sana kaatoi maahan koko sen jumalisuuden ja omavanhurskauden rakennelman, jota fariseukset olivat suurella vaivalla rakentaneet. Terävä ja voimallinen kaksiteräinen miekka tunki lävitse, ja teki kipeätä. Kun se ei saanut parantaa, niin se pahensi.
Näin ei ollut vain Herran Jeesuksen aikana, vaan aina siellä missä, Jumalan valtakunta ja ihmisten kehittämä muotojumalisuus' joutuvat toistensa kanssa tekemisiin. Meidänkin päivinämme elävän kristillisyyden kiivaimmat vastustajat ovat hengellisyyttä harjoittavia ihmisiä. Toteutuu se, mitä Pietari kirjoittaa: "Teille siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis, mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat, kulmakiveksi tullut ja loukkauskiveksi ja pahennuksen kallioksi, nimittäin niille, jotka itsensä sanaan loukkaavat ja ei sitä usko, johonka he myös asetetut olivat." (1. Piet. 2: 7 — 8.
Tätä taustaa vastaan vaikuttaa yllättävältä, kun Herra Jeesus aloittaa tekstinä olevan puheensa kehottamalla kuulijoitaan kuunteleman Mooseksen istuimella istuvien kirjanoppineiden ja fariseusten opetuksia, ja tekemään niiden mukaan. Miksi näin, kun Hän kuitenkin toisaalla varoittaa farisealaisuuden hapatuksesta ja sanoo vielä, että vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa.
Ei Herran Jeesuksen opetus eikä Raamattu ole kuitenkaan ristiriidassa itsensä kanssa. Tuskin myöskään Jeesuksen tarkoituksena on ollut vain aloittaa puheensa huomiota herättävästi. Hän ei tämän kaltaisia tehokeinoja tarvinnut. Näillä sanoillaan Hän ilmaisi sekä oman, että Jumalan valtakunnan suhtautumisen kahteen eri asiaan, nimittäin Mooseksen virkaan — lakiin — että ulkonaiseen näkyvään kirkkolaitokseen.
Jeesusta syytettiin siitä, että Hän halusi kumota lain, kun Hän ei opettanut kuulijoitaan pitämään isäin perinnäissäätyjä. Itse Hän kuitenkin sanoo: "Älkää luulko, että minä tulin lakia ja profetoita päästämään, en minä tullut päästämään, vaan täyttämään. Sillä totisesti sanon minä teille: siihen asti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katoomaan, siihen asti kuin kaikki tapahtuvat. Kuka siis jonkun näistä vähimmistä käskyistä päästää ja niin ihmisiä opettaa, hän pitää taivaan valtakunnassa vähimmäksi kutsuttaman, mutta joka sen tekee ja opettaa, se pitää suureksi taivaan valtakunnassa kutsuttaman. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa enempi kuin kirjanoppineiden ja Pharisealaisten, niin ette tule taivaan valtakuntaan. ("Matt. 5: 17 — 21).
Meidän päiviemme fariseukset ja kirjanoppineet arvostelevat elävää kristillisyyttä, ja sanovat sitä holläksi ja helpoksi kristillisyydeksi. Heidän mielestään uskon elämän tueksi tulisi ottaa Mooseksen laki. Tämä arvostelu ja nämä ohjeet ovat kuitenkin aivan väärät. Eivät Jumalan lapset halveksi lakia. Mutta Herra Jeesus on sen jo heidän edestään täyttynyt, ja siksi he eivät ole lain alla, eivätkä tee lain tekoja.
"Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon
kautta, ilman lain töitä. Teemmekö me lain tyhjäksi uskon kautta? Pois se,
vaan me vahvistamme lain." (Room. 8: 28 – 31).
Missään muualla, kuin elävässä kristillisyydessä, niiden ihmisten joukossa, jotka Jumala on evankeliumin saarnan kautta lain alta päästänyt, ei selvästi tajuta ja ymmärretä sitä, että Mooseksen istuimelta kuuluva laki on vieläkin voimassa, ja että sen lain alla ovat kaikki ne ihmiset, jotka ovat ilman elävää uskoa, ulkona armovaltakunnasta.
"Mutta ennen kuin usko tuli, olimme me lain alla kätketyt ja siihen uskoon suljetut, joka piti ilmoitettaman." (Gal. 3: 23).
Laki kuuluu ulkopuolella oleville, se saarnataan heille herätykseksi. Sen tehtävänä on ajaa heitä Kristuksen tykö, Uuden testamentin viran tykö, evankeliumia kuulemaan ja uskomaan. Herraa Jeesusta syytettiin myös kirkon viholliseksi, temppelin pilkkaajaksi. Tästähän Hänen vastustajansa ottivat aiheen Hänen ristiin naulitsemiseensakin. Mutta viimein tuli kaksi väärää todistajaa ja sanoivat: tämä on sanonut: minä voin maahan jaottaa Jumalan templin ja kolmena päivänä sen rakentaa ylös. Ja pappein päämies nousi ja sanoi hänelle: etkös mitään vastaa, mitä nämät sinua vastaan todistavat? Mutta Jeesus oli ääneti." (Matt. 26: 60–63).
Ei tajunnut pappein päämies, eikä voinutkaan osattomana Pyhästä Hengestä, Herran Jeesuksen puhetta temppelin hajottamisesta Johanneksen tavoin, joka toteaa: "Mutta hän sanoi ruumiinsa templistä." Kuin hän siis oli kuolleista noussut, muistivat hänen opetuslapsensa hänen sen heille sanoneeksi, ja uskoivat Raamatun ja puheen, minkä Jeesus oli puhunut." (Joh. 2 21 - 21).
Vaikka Herra Jeesus tiesi, että temppeli ja siellä suoritettava jumalanpalvelus olivat vain heikko kuva Hänen ruumiinsa temppelistä, Hänen elävästä seurakunnastaan, ja siellä suoritettavasta jumalanpalveluksesta, ei Hän silti ollut temppelin halveksija, eikä taistellut sitä ja sen jumalanpalvelusta vastaan. Hän tiesi, että ne olivat Jumalan asettamat. Hän nousi sitä väärää vastaan, joka oli pesiytynyt temppeliin, ja sitä farisealaista ulkokullaisuutta ja tekopyhyyttä vastaan, jonka harjoittajat tekivät itsensä mahdottomiksi Jumalan valtakuntaan, ja vieläpä yrittivät estää niitä, jotka oman sielunsa hädässä halusivat sinne sisälle mennä.
Elävä kristillisyys nähdään meidänkin aikanamme, jos ei nyt aina kirkon vihollisena, niin ainakin kiusallisena ja haitallisena vastaan seisojana, joka on kaiken kehityksen jarruna. Moni mahtaa ajatella, että kirkollemme alkaisi rauhan ja onnen aika, jos nuo alituiset muistuttajat ja Jumalan sanaan vetoajat kuolisivat sukupuuttoon. Ja kuitenkin Jumalan lapset rakastavat kirkkoaan. He tajuavat, miten Jumala on sen suojassa ja sisällä hoitanut elävää seurakuntaansa, sitä Kristuksen ruumiin temppeliä, jonka Hän kolmessa päivässä rakensi. He ymmärtävät kirkon tunnustuksen ja opin oikeaksi, mutta myös sen, ettei kirkko ole sama, kuin Jumalan valtakunta. Kun Jumalan lapsilla on Kristuksen mieli, niin he totuudessa rakastavat kirkkoaan. He eivät voi vaieten hyväksyä, ja vielä vähemmän mukautua kaikkeen siihen väärään, joka niin nopeasti on lisääntymässä kirkon toiminnassa.
Ne farisealaisen väärän hengellisyyden tuntomerkit, joita Herra Jeesus luettelee tekstissämme, ovat vieläkin tunnistettavissa, tosin nykyaikaistuneina. Siitäkin huolimatta, että fariseusten lahkokunta lienee vähenemässä, ja saddukeusten lisääntymässä, ylpeä, ihmiskunniaa etsivä sisin on saanut päällensä räätälintyönä tehdyn nöyryyden kaavun. Siihen pukeutuneena saatetaan valittaa omaa raadollisuuttakin. Mutta jos tällaiselle Jumalan lapset tarjoavat syntien anteeksiantamuksen evankeliumia, sitä ei tarvita, kaunis nöyryyden vaate repeää, ja sydämen kyllyydestä vastataan: miksi sinä minua oikein luulet?
Ulkokullainen ihminen ei halua alentaa itseään syntisen paikalle uskomaan sen päälle, joka jumalattoman vanhurskauttaa oman nimensä tähden, ja antaa armonkin armosta. Tältä paikalta kuitenkin vain korotetaan, ensin Jumalan lapseksi Jumalan valtakuntaan. Me sanommekin veljet ja sisaret tänä päivänä yhdessä Johanneksen kanssa: "Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sen tähden ei maailma teitä tunne, sillä ei hän häntäkään tunne."(1. Joh. 3: 1).
Jumalan lapseksi tuleminen — syntyminen - ei kuitenkaan ole ainoa, eikä lopullinen korotus, jolla meitä korotetaan, sillä Johannes jatkaa: "Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole se vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedämme, kuin se ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme, sillä me saamme hänen nähdä niin kuin hän on."(1. Joh. 3: 2).
Jeesuksen veren puhtaudessa me haluammekin vaeltaa, omistaen sitä vanhurskautta, joka ei ole laista, ei edes osaksikaan, vaan yksinomaan Herran Jeesuksen ansiosta, jota me uskolla omistamme. Usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, Kristuksen päivä on lähellä.
Juhani Uljas
Päivämies elokuun 17 päivä 1977