Mooseksen istuin

[Taavetti]

Mooseksen istuin

11. kolm. jälk s.

"Silloin Jeesus puhui kansalle ja hänen opetuslapsillensa, sanoen: Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja Pharisealaiset: kaikki siis, mitä he teidän käskevät pitää, se pitäkää ja tehkää, mutta heidän töittensä jälkeen älkää te tehkö, sillä he sanovat, ja ei tee. Sillä he sitovat raskaat kuormat, joita ei voida kantaa ja panevat ne ihmisten olille, mutta ei he sormellansakaan itse tahdo niitä liikuttaa. Mutta kaikki työnsä tekevät he, että ne ihmisiltä nähtäisiin. He levittelevät muistokirjansa, ja tekevät suureksi vaatteensa liepeet. Ja rakastavat ylimmäisiä sijoja pidoissa ja ylimmäisiä istuimia synagogissa. Ja tervehdyksiä turulla, ja tahtovat kutsuttaa ihmisiltä: rabbi, rabbi. Mutta älkää te antako teitä kutsuttaa rabbiksi, sillä yksi on teidän Mestarinne, joka on Kristus, mutta te olette kaikki veljekset. Ja älkää ketäkään kutsuko isäksenne maan päällä, sillä yksi on Isänne, joka on taivaissa. Ja älkää antako teitä kutsuttaa mestariksi, sillä yksi on teidän Mestarinne, joka on Kristus. Joka teistä suurin on, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." (Matt. 23: 1-12.


Julkisen toimintansa aikana törmäsi Herra Jeesus usein yhteen fariseusten ja kirjanoppineiden kanssa. Tekstimme edellä kerrotaan, miten fariseukset jäivät vastausta vaille Jeesuksen edessä, vaikka heidän tarkoituksensa oli Häntä kiusata ja sanoistansa solmia. Jeesuksen suusta kuuluva elävä Jumalan sana kaatoi maahan koko sen jumalisuuden ja omavanhurskauden rakennelman, jota fariseukset olivat suurella vaivalla rakentaneet. Terävä ja voimallinen kaksiteräinen miekka tunki lävitse, ja teki kipeätä. Kun se ei saanut parantaa, niin se pahensi.

Näin ei ollut vain Herran Jeesuksen aikana, vaan aina siellä missä, Jumalan valtakunta ja ihmisten kehittämä muotojumalisuus' joutuvat toistensa kanssa tekemisiin. Meidänkin päivinämme elävän kristillisyyden kiivaimmat vastustajat ovat hengellisyyttä harjoittavia ihmisiä. Toteutuu se, mitä Pietari kirjoittaa: "Teille siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis, mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat, kulmakiveksi tullut ja loukkauskiveksi ja pahennuksen kallioksi, nimittäin niille, jotka itsensä sanaan loukkaavat ja ei sitä usko, johonka he myös asetetut olivat." (1. Piet. 2: 7 — 8.

Tätä taustaa vastaan vaikuttaa yllättävältä, kun Herra Jeesus aloittaa tekstinä olevan puheensa kehottamalla kuulijoitaan kuunteleman Mooseksen istuimella istuvien kirjanoppineiden ja fariseusten opetuksia, ja tekemään niiden mukaan. Miksi näin, kun Hän kuitenkin toisaalla varoittaa farisealaisuuden hapatuksesta ja sanoo vielä, että vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa.
Ei Herran Jeesuksen opetus eikä Raamattu ole kuitenkaan ristiriidassa itsensä kanssa. Tuskin myöskään Jeesuksen tarkoituksena on ollut vain aloittaa puheensa huomiota herättävästi. Hän ei tämän kaltaisia tehokeinoja tarvinnut. Näillä sanoillaan Hän ilmaisi sekä oman, että Jumalan valtakunnan suhtautumisen kahteen eri asiaan, nimittäin Mooseksen virkaan — lakiin — että ulkonaiseen näkyvään kirkkolaitokseen.

Jeesusta syytettiin siitä, että Hän halusi kumota lain, kun Hän ei opettanut kuulijoitaan pitämään isäin perinnäissäätyjä. Itse Hän kuitenkin sanoo: "Älkää luulko, että minä tulin lakia ja profetoita päästämään, en minä tullut päästämään, vaan täyttämään. Sillä totisesti sanon minä teille: siihen asti kuin taivas ja maa katoo, ei pidä vähinkään piirto eikä joku rahtu laista katoomaan, siihen asti kuin kaikki tapahtuvat. Kuka siis jonkun näistä vähimmistä käskyistä päästää ja niin ihmisiä opettaa, hän pitää taivaan valtakunnassa vähimmäksi kutsuttaman, mutta joka sen tekee ja opettaa, se pitää suureksi taivaan valtakunnassa kutsuttaman. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa enempi kuin kirjanoppineiden ja Pharisealaisten, niin ette tule taivaan valtakuntaan. ("Matt. 5: 17 — 21).

Meidän päiviemme fariseukset ja kirjanoppineet arvostelevat elävää kristillisyyttä, ja sanovat sitä holläksi ja helpoksi kristillisyydeksi. Heidän mielestään uskon elämän tueksi tulisi ottaa Mooseksen laki. Tämä arvostelu ja nämä ohjeet ovat kuitenkin aivan väärät. Eivät Jumalan lapset halveksi lakia. Mutta Herra Jeesus on sen jo heidän edestään täyttynyt, ja siksi he eivät ole lain alla, eivätkä tee lain tekoja.

"Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon
kautta, ilman lain töitä. Teemmekö me lain tyhjäksi uskon kautta? Pois se,
vaan me vahvistamme lain." (Room. 8: 28 – 31).

Missään muualla, kuin elävässä kristillisyydessä, niiden ihmisten joukossa, jotka Jumala on evankeliumin saarnan kautta lain alta päästänyt, ei selvästi tajuta ja ymmärretä sitä, että Mooseksen istuimelta kuuluva laki on vieläkin voimassa, ja että sen lain alla ovat kaikki ne ihmiset, jotka ovat ilman elävää uskoa, ulkona armovaltakunnasta.
"Mutta ennen kuin usko tuli, olimme me lain alla kätketyt ja siihen uskoon suljetut, joka piti ilmoitettaman." (Gal. 3: 23).
Laki kuuluu ulkopuolella oleville, se saarnataan heille herätykseksi. Sen tehtävänä on ajaa heitä Kristuksen tykö, Uuden testamentin viran tykö, evankeliumia kuulemaan ja uskomaan. Herraa Jeesusta syytettiin myös kirkon viholliseksi, temppelin pilkkaajaksi. Tästähän Hänen vastustajansa ottivat aiheen Hänen ristiin naulitsemiseensakin. Mutta viimein tuli kaksi väärää todistajaa ja sanoivat: tämä on sanonut: minä voin maahan jaottaa Jumalan templin ja kolmena päivänä sen rakentaa ylös. Ja pappein päämies nousi ja sanoi hänelle: etkös mitään vastaa, mitä nämät sinua vastaan todistavat? Mutta Jeesus oli ääneti." (Matt. 26: 60–63).

Ei tajunnut pappein päämies, eikä voinutkaan osattomana Pyhästä Hengestä, Herran Jeesuksen puhetta temppelin hajottamisesta Johanneksen tavoin, joka toteaa: "Mutta hän sanoi ruumiinsa templistä." Kuin hän siis oli kuolleista noussut, muistivat hänen opetuslapsensa hänen sen heille sanoneeksi, ja uskoivat Raamatun ja puheen, minkä Jeesus oli puhunut." (Joh. 2 21 - 21).

Vaikka Herra Jeesus tiesi, että temppeli ja siellä suoritettava jumalanpalvelus olivat vain heikko kuva Hänen ruumiinsa temppelistä, Hänen elävästä seurakunnastaan, ja siellä suoritettavasta jumalanpalveluksesta, ei Hän silti ollut temppelin halveksija, eikä taistellut sitä ja sen jumalanpalvelusta vastaan. Hän tiesi, että ne olivat Jumalan asettamat. Hän nousi sitä väärää vastaan, joka oli pesiytynyt temppeliin, ja sitä farisealaista ulkokullaisuutta ja tekopyhyyttä vastaan, jonka harjoittajat tekivät itsensä mahdottomiksi Jumalan valtakuntaan, ja vieläpä yrittivät estää niitä, jotka oman sielunsa hädässä halusivat sinne sisälle mennä.

Elävä kristillisyys nähdään meidänkin aikanamme, jos ei nyt aina kirkon vihollisena, niin ainakin kiusallisena ja haitallisena vastaan seisojana, joka on kaiken kehityksen jarruna. Moni mahtaa ajatella, että kirkollemme alkaisi rauhan ja onnen aika, jos nuo alituiset muistuttajat ja Jumalan sanaan vetoajat kuolisivat sukupuuttoon. Ja kuitenkin Jumalan lapset rakastavat kirkkoaan. He tajuavat, miten Jumala on sen suojassa ja sisällä hoitanut elävää seurakuntaansa, sitä Kristuksen ruumiin temppeliä, jonka Hän kolmessa päivässä rakensi. He ymmärtävät kirkon tunnustuksen ja opin oikeaksi, mutta myös sen, ettei kirkko ole sama, kuin Jumalan valtakunta. Kun Jumalan lapsilla on Kristuksen mieli, niin he totuudessa rakastavat kirkkoaan. He eivät voi vaieten hyväksyä, ja vielä vähemmän mukautua kaikkeen siihen väärään, joka niin nopeasti on lisääntymässä kirkon toiminnassa.

Ne farisealaisen väärän hengellisyyden tuntomerkit, joita Herra Jeesus luettelee tekstissämme, ovat vieläkin tunnistettavissa, tosin nykyaikaistuneina. Siitäkin huolimatta, että fariseusten lahkokunta lienee vähenemässä, ja saddukeusten lisääntymässä, ylpeä, ihmiskunniaa etsivä sisin on saanut päällensä räätälintyönä tehdyn nöyryyden kaavun. Siihen pukeutuneena saatetaan valittaa omaa raadollisuuttakin. Mutta jos tällaiselle Jumalan lapset tarjoavat syntien anteeksiantamuksen evankeliumia, sitä ei tarvita, kaunis nöyryyden vaate repeää, ja sydämen kyllyydestä vastataan: miksi sinä minua oikein luulet?

Ulkokullainen ihminen ei halua alentaa itseään syntisen paikalle uskomaan sen päälle, joka jumalattoman vanhurskauttaa oman nimensä tähden, ja antaa armonkin armosta. Tältä paikalta kuitenkin vain korotetaan, ensin Jumalan lapseksi Jumalan valtakuntaan. Me sanommekin veljet ja sisaret tänä päivänä yhdessä Johanneksen kanssa: "Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sen tähden ei maailma teitä tunne, sillä ei hän häntäkään tunne."(1. Joh. 3: 1).

Jumalan lapseksi tuleminen — syntyminen - ei kuitenkaan ole ainoa, eikä lopullinen korotus, jolla meitä korotetaan, sillä Johannes jatkaa: "Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset, ja ei ole se vielä ilmestynyt, miksi me tulemme, mutta me tiedämme, kuin se ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme, sillä me saamme hänen nähdä niin kuin hän on."(1. Joh. 3: 2).

Jeesuksen veren puhtaudessa me haluammekin vaeltaa, omistaen sitä vanhurskautta, joka ei ole laista, ei edes osaksikaan, vaan yksinomaan Herran Jeesuksen ansiosta, jota me uskolla omistamme. Usko synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, Kristuksen päivä on lähellä.

Juhani Uljas
Päivämies elokuun 17 päivä 1977

[Taavetti]

12. Kolm jälkeinen sunnuntai


Jumalan viisaus

1. Kor. 2: 6 – 16
Tekstimme puhuu meille kahdesta viisaudesta. Viisaus, joka on myös Jumalan antama, ja jota nimitetään järjen valoksi, on lankeemuksen pimittämä. Sen valossa voidaan vain johtaa näitä ajallisia asioita. Tämä viisaus on annettu syntymälahjana. Me pyrimme tehostamaan sitä filosofisten tiedekuntien välityksellä, mikä on tarpeellista tämän kehittyneen elämän rytmin ylläpitämiseksi ja sen eteenpäin pyörimiseksi. Mutta tämä kaikki, mikä on inhimillistä viisautta on lankeemuksen turmelemaa ja voi vain keskittyä tämän maailman menoa johtamaan. Paavali sanoo sen vaikuttavan tämän maailman päämiehissä, jotka hukkuvat.

On murheellista, että tämän maailman hengelliset päämiehet pyrkivät johtamaan ihmissieluja järjen valossa autuuden tielle, josta sanoo Elämän Herra: "Ei sokea taida sokeaa taluttaa, he yhdessä kuoppaan lankeavat ja hukkuvat." Koska ihminen on oman: turmeltuneen tahtonsa palvelija, niin se myös ihannoi järjen opetusta. Herra sanoo: "Joka tahtoo viisaaksi tulla, se tulkoon ensin tyhmäksi, että hän viisaaksi tulisi." Onko vielä näinä viimeisinäkin päivinä ihmisen tultava tyhmäksi, vaikka kuinka luulisi viisas olevansa, niin että on Jumalan majasta kysyttävä, mitä minun pitää tekemän, että autuaaksi tulisin. Jumalan maja on tänäänkin ihmislasten seassa, missä on taivaallinen viisaus, kun Pyhä Henki on saanut avata ymmärryksen silmät

Paavali sanoo: "Mutta me puhumme siitä viisaudesta, joka on täydellisten tykönä," se on, jotka uskovat Herran Jeesuksen päälle Raamattujen mukaan, ovat hänen täydellisyydestään osalliset. Se viisaus, joka johtaa ja valaisee Jumalan valtakuntaa, on maailmalta salattu. Sen on Jumala henkensä kautta lahjoittanut niille, jotka ovat ottaneet vastaan lapsen tavalla Hänen valtakuntansa, josta on hengen virran kautta kylvetty elävä siemen, joka on synnyttänyt elävän uskon hengellisesti kuolleessa sielussa. Pimeyteen on koittanut valkeus, kun Pyhä Henki on lahjoillansa alkanut valaista pimennyttä ymmärrystä. Me olemme alkaneet puhua siitä viisaudesta, jota Pyhä Henki opettaa. Jeesus sanoo: "Ei maailma tahdo ottaa vastaan kun se ei tunne Häntä, vaan me tunnemme hänet ja hän on meissä asuva."

Se opetus, jota Pyhä Henki opettaa, on aina ollut ihmisjärjelle vastakohta. Niinpä Paavali sanoo sen näkyvän hulluutena luonnolliselle ihmiselle. Järjen valossa ei ymmärretä niitä kuin Jumalan hengen ovat. Kun Pyhä Henki kirkastaa synnin synniksi ja neuvoo ihmistä Jumalan armomajaan, jossa on armoalttari, missä katuvainen syntinen tulee hyvää puhuvaisen veren kautta synneistään päästetyksi. Muutoin ihminen pysyy sidottuna.

Käy ystävä uskomaan Jeesuksen veressä ja hänen pyhässä nimessään synnit anteeksi.

J. Lepsu
Päivämies 1.9.1965

[Taavetti]

21. kolminaisuuden päivän jälkeinen sunnuntai

Me kerskaamme Jumalan kunnian toivossa


Room: 5: 1-8.
Apostoli Jaakob kirjoittaa kirjeessään: "Kaikkinainen hyvä anto ja kaikkinainen täydellinen lahja tulee ylhäältä valkeuden Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta eikä valkeuden ja pimeyden vaihetusta. (Jaak. 1: 17) Näistä Jumalan hyvistä lahjoista apostoli Paavalikin puhuu ylle merkityssä ensi sunnuntain epistolassa.

Ensimmäisenä hän mainitsee näistä lahjoista rauhan sanoen: "Meillä on rauha Jumalan kanssa:" Mitäpä muuta tämän ajan monenlaisessa levottomuudessa ja paineessa elävä ihminen kaipaisi kuin juuri rauhaa. Mutta kuitenkin on sanottava, että monen ihmisen sydämen rauha ei ole rauhaa Jumalan kanssa. On niitä, joiden sydämissä vallitsee syvä suruttomuuden tai jopa paatumuksen rauha. Pettävä on rauhan perustus silloinkin, kun sen pohjana ovat omat hyvät työt, oma hurskaus. Tällainen, ehkä varmaltakin tuntuva rauhan perustus osoittautuu pettäväksi viimeistään silloin, kun meidän kaikkien on astuttava vanhurskaan ja pyhän Jumalan kasvojen eteen. Ei olekaan ollut rauhaa Jumalan kanssa.

Mutta kestävä ja oikea on rauhan perustus silloin, kun se on sama kuin apostolilla ja Rooman kristityilläkin oli. Sen on Paavali ilmaissut sanoilla: "Että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan Kanssa." Nämä ihmiset olivat siis uskon kautta päässeet omistamaan sitä tunnon puhtautta, mikä Jumalan edessä kelpaa: Uskon he taas olivat saaneet siten, että he olivat kuulleet ja vastaanottaneet Jeesuksen sovintoveressä heille julistetun synninpäästön evankeliumin, jonka ennen uskoneet ja siis rauhasta Jumalan kanssa jo osallisiksi tulleet olivat heille saarnanneet. Tämän saarnan alla oli Pyhä Henki laskeutunut heidän sydämiinsä tuoden sinne taivaasta asti kotoisin olevan Jumalan rauhan.

Näinhän sinäkin, Jumalan lapsi uskot ja tunnustat. Eivät tuoneet Jumalan rauhaa tunnollesi omat tekosi, ei oma jumalisuuden harjoituksesi. Et edes katumuksen kuumiin kyyneleihisi uskaltanut luottaa. Mutta silloin laskeutui rauha sydämeesi, kun Jumalan valtakunnan lähettiläät sovintosaarnalla päästivät sinut synneistäsi ja Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri vihmoi tuntosi puhtaaksi. Näin tulit uskosta vanhurskaaksi "meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta" ja seurauksena oli rauha Jumalan kanssa. Ja vaikka matkan varrella onkin tahroja tunnolle tullut, niin Siionin avoimilla lähteillä on saanut pestä matkavaatteitaan ja valkaista niitä Karitsan veressä, ja niin on rauha säilynyt. Tälläkin hetkellä on lupa uskoa synnit ja matkan viat Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.

Tätä rauhan perustusta Jumalan seurakunta vieläkin palvelijainsa kautta tarjoaa rauhaa vailla vaeltaville. Jos tämän sattuisi lukeman joku kipein tunnoin kulkeva, niin kuule. Jumalalla on täältä maan päällä valtakuntansa, joka on vanhurskautta ja iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Käy sinne sisälle, niin sinua kohti ojentuvat siunaavat kädet ja saat kuulla suloisimmat sanat maan päällä: Sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Rauhasta Jumalan kanssa on seurauksena, että "me kerskaamme Jumalan kunnian toivosta." Tämä on toinen apostolin mainitsemista Jumalan lahjoista. Jumalan lapsen matkaa täällä maan päällä kirkastaa se tietoisuus, että matkan päässä kirkastuu. Päästään katselemaan Jumalaa kasvoista kasvoihin. Kyllä apostoli sen tietää ja on kokenut niin kuin jokainen Jumalan lapsi saa kokea, että vaikka rinnassa asuukin Jumalan rauha, niin silti matka käy monen ahdistuksen kautta. Mutta nämä kaksi asiaa, rauha Jumalan kanssa ja tulevan kunnian toivo, antavat voimaa kestämään kärsivällisesti vaivoissa ja ahdistuksissa. Siitä, ettei tämä Jumalan lapsen toivo ole häpeään joutuva on vakuutena, "että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.”

Sen tähden omistamme vielä uskossa Vapahtajamme, Herran Jeesuksen vanhurskaudeksemme, viisaudeksemme, pyhitykseksemme ja lunastukseksemme, ja teemme toivossa matkaa ennen uskoneiden ja nyt uskovien kanssa kohti taivaan kotia, luottaen siihen, että hän joka on meissä hyvän työnsä alkanut, on sen myöskin päättävä Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.

Kauko Pylvänäinen
Päivämies 3.11.1965