VL-FOORUMI

6. Kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai

Kosto on Herran


Matt. 5:38 – 42
Tämä luettu kappale on vuorisaarnasta, jonka Elämän Herra piti opetuslapsillensa. Hän oli erehtymätön opettaja, joka todella tiesi sen, mitä opetti. Hänen opetuksensa ei sovi syntiinlankeemuksessa pimenneen ihmisjärjen ymmärrykseen. Se kaataa perustuksen omilta käsityksiltämme. Kuinka oikeutetulta tuntuisikaan käsityksemme mukaan maksaa samalla mitalla kaikki kärsimämme. Tässä osoittaa kuitenkin Herra Jeesus ylimmäispapillisen valtansa. Edellä hän oli sanonut, ettei Hän ollut tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, vaan täyttämään.

Todellakin hän kääntää katsomaan sitä täydellisyyttä, joka Hänessä on. Jeesuksen sanat: "älkäät olko pahaa vastaan, vaan joka sinua lyö oikealle poskelle, niin käännä myös hänelle toinen", on vastenmielistä opetusta ihmisluonnolle. Armahdettuina ja synneistämme päästettyinä on syytä muistaa Jeesuksen sanat, jotka Hän lausui toisessa yhteydessä: "Te tulette kuikkien vihattavaksi minun nimeni tähden". Jeesus opettaa, ettei pidä lähteä lihan käsivarrella ojentamaan kiivaintakaan vihamiestä. "Sillä mikä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on, se on Henki". (Joh. 3:6) Vielä Hän rohkaisee omiansa: "pysykää te minussa, niin minä pysyn teissä, ja joka minussa pysyy, se pysyy totuudessa".

On hyvä pysyä totuudessa ja kirkastaa suurimmallekin vihamiehelle sitä rakkautta, joka Herran Jeesuksen ja taivaallisen Isän sydämeltä vuotaa. Joka ei ota totuutta vastaan siinä armahduspäätöksessä, joka Jumalan valtakunnasta julistetaan katuvaiselle, se vetää päällensä Jumalan vihan ja koston: Hirmuinen Herran vihan päivä kohtaa niitä, jotka eivät totuutta usko. Silloin he saavat Herran kädestä moninkertaisesti kokea ne tuskat ja vaivat, jotka ovat maailmassa Jumalan lapsille aiheuttaneet. Mutta me emme sittenkään toivoisi suurimmankaan vihamiehen hukkuvan pitkään iankaikkisuuteen, vaan tahdomme kirkastaa niille, jotka ovat meitä vetämässä oikeuteen, ja riistämässä ajallisen elämän oikeuksia ja tarpeita, että meillä on vieläkin enemmän: Meillä on uskon kautta vanhurskaus, joka lahjoittaa iankaikkisen elämän. Tuon iankaikkisen ilon ja kunnian tähden kannattaa luopuakin ajallisista arvoista, ettei tulisi nämä ajalliset uskomiset esteeksi. Sitähän tämä Herramme opetus tässä tekstissämme osoittaakin. Meillä on perintö, jota ei koi syö eikä ruoste raiskaa. Tuohon perintöosaan olkoon katseemme kiinnitettynä, aivan niin kuin oppi-isämme Luther virressään veisaa:

"Jos veis he henkemme, Osamme, onnemme,
Ne heidän olkohon vaan meidän iät on,
Jumalan valtakunta."

Tämän Jumalan valtakunnan kansalaisina joudumme maailmassa kilvoittelemaan ennen kaikkea niin, että säilyisi lapsenusko hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa. Synti tarttuu ja tekee hitaaksi, mutta Siionissa ovat avoimet lähteet syntiä ja saastaisuutta vastaan. Viallisina löydämme itsemme tämänkin tekstin valossa, mutta Herrassa Jeesuksessa on täydellisyys.

Tämä Herran Jeesuksen opetus antaa ymmärtää, kuinka joudumme täällä ajassa elämään kanssakäymisessä kaikkien ihmisten kanssa. Kuinka nämä ajallisen elämän tarpeet ovat lahjaa itse kullekin meistä. Lahjoillamme tulee meidän auttaa apua tarvitsevia lähimmäisiämme. Tässä on vaikea kohta, kun emme saa kiinnittää sydäntämme tähän katoavaan, vaan olemme asetetut hoitamaan meille uskottua lahjaa.

Toiseksi tulee muistaa sekin, mitä apostoli Paavali sanoo: "Ja jos minä kaiken tavarani kuluttaisin köyhäin ravinnoksi: ja jos minä antaisin ruumiini polttaa, ja ei olisi minulla rakkautta, niin ei se olisi minulle mitään hyödyllinen." (1. Kor. 13:3) Jumalan lapsella tulee olla sydämellä rakkaus kaikissa asioissa. Tämäkin on lahjaa, syntymälahjana saatua. Rakkaus on Jumalan, Iän sydämeltä kotoisin. Rakkaus on väin Jumalan lapsissa, joita Hän on totuuden sanalla saanut synnyttää valtakuntaansa. Rikkaus ilmenee Hengen yksimielisyytenä. Sen tähden, että se on taivaan lahja. Se synnyttää taivaan ikävän. Tämä maa tuntuu vieraalta. Tämä maailma ei voi tarjota Jumalan lapselle mitään hyvää, ei myöskään maailman keinotekoinen jumalisuus.

"Mä elän laupeudesta, Ja armon antimista,
En ansainnut mä autuutta, Se tuotiin taivahista."

Sen tähden janoaa köyhä kulkija kuulla Hyvän Paimenen äänen, joka kuuluu Jumalan valtakunnasta saarnatussa evankeliumissa. Ole hyvässä turvassa, synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Amen.

Lehdessä ei ollut kirjoittajan nimeä
Päivämies 21.7.1965

13. Kolmin.päivän jälk. sunnuntaina.


Rakkauden kuninkaallinen tie

Matt. 5: 43 – 6: 4
Jumalan valtakunnan perustuslaki on rakkaus. Se kuuluu näin: "Rakasta Herraa, Sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäni." Tämän, yli ymmärryksen käyvän rakkauden on elämän kaidan tien matkaaja saanut lahjaksi Herralta Jeesukselta. Syntien anteeksiantamuksen sovintosaarnan uskomisen kautta on sen taivaan Isä armolapsilleen lahjoittanut. Saamme armosta olla Hänen lapsiaan ja kätkeytyä Hänen rakkauteensa. Jumalan armon ja rakkauden valossa näkyvät lähimmäisetkin toisenlaisilta kuin ennen. Kun ihminen vaeltaa itse vihan lapsena, niin hän rakastaa sitä, joka häntä rakastaa ja vihaa sitä, joka häntä vihaa, kuten elämän Herra Jeesus tekstissämme sanoo. Valkeuden lapsina vaeltaissamme Jumalan rakkauden laki opettaa rakastamaan vihamiestäkin, ja rukoilemaan hänen puolestansa, että hänkin tulisi rakkauden kuninkaalliselle tielle, ennen kuin armon aika loppuu ja armon kaupat suljetaan. Rakkauden ehtymättömästä lähteestä, joka on Pitkänäperjantaina Golgatalla avattu Jeesuksen verihaavoissa, saa kaidantien matkaaja käydä tätä kuninkaallista, ylitse ymmärryksen käyvää, anteeksi antavaa Veriyljän rakkautta oppimassa.

Vapahtajamme on näin itse kuolemaansa asti uskollisella ja uhrautuvalla rakkaudellaan selventänyt ja täydellistänyt tätä Jumalan valtakunnan lakia. Hän on omalla väsymättömällä ja uhrautuvalla esimerkillään opettanut armolapsiaan ymmärtämään ja käsittämään tämän käskysanan oikeata henkeä. Se ei tarkoita siis orjuuden hengessä, niin kuin ulkokullatuilla ja fariseuksilla, Jumalan ja lähimmäisen palvelemisessa, vaan lapseuden ja vapauden Hengessä, joka on sydämiimme vuodatettu Pyhän Hengen kautta taivaan lahjana uudestisyntymisessä — Jumalan lahja se on, ettei kukaan kerskaisi, kuten Herran apostoli Paavali sanoo.

Messiaanisella auktoriteetillaan ("Mutta minä sanon teille...") Jeesus julistaa, että taivaan lahjana armosta opetuslasten sydämiin vuodatettu rakkaus syrjäyttää kaikki etupyyteet. Siten vihamieskin tulee lähimmäiseksi. Tällöin ei riitä vain se, että pidättäytyy tekemästä hänelle jotakin pahaa. Vaan häntä on myös rakkaudelta ojennettava huomaamaan surkea tilansa, jossa häntä on myös rakkaudella ojennettava huomaamaan surkea tilansa, jossa hän on vihan lapsena vaeltaessansa ja kadotuksen tietä kulkiessansa. Tästä on merkkinä esirukous vihamiehen puolesta, että hänkin saisi parannuksen armon. Kun jumalanlapsi siis omien asioittensa kanssa sydämensä nöyryyttää rukoukseen taivaallisen Isän eteen, niin sydämen palavalla rakkaudella hän myös lähimmäisen asiat kantaa esirukouksin Isän luo, että hänkin saisi oikean ymmärryksen, miten tullaan autuaaksi. Tämä rakkaus ilmenee myös jokapäiväisen elämän rakkaudenpalveluksessa ajallisenkin elämän piirissä. Siten kootaan "tulisia hiiliä" vihamiehenkin sydämen ja elämän voittamiseksi Kristukselle ja hänen valtakunnalleen.

Tällaista asennoitumista Herra Jeesus itse todistaa omalla esimerkillään, kun hän ristiinnaulitsemisenkin hetkellä rukoilee vihamiestensä puolesta. Taivaallinen Isäkin antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyvillekin. Hän antaa jokapäiväisen leivän niin väärille kuin vanhurskaillekin. Paavali kirjoittaa: "Siinä ilmeni Vapahtajan rakkaus meitä kohtaan, että kun me olimme hänen vihamiehensä, hän kuoli meidän syntiemme tähden, sovittaaksensa meidät, ja lunastaaksensa meidät synneistämme." Jeesuksen sanat: "Olkaa täydelliset, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen," ei merkitse virheetöntä, vaan kokosydämistä, so. koska lahjaksi olette saaneet, niin lahjaksi myös antakaa.

Jeesus varoittaakin opetuslapsiaan itsekkäistä laupeudenharjoituksista, sillä ne jotka harjoittavat ulkokullaisesti hurskautta sitä varten, että ihmiset näkisivät heidät, ovat saaneet jo palkkansa, nimittäin ihmiskiitoksen ja jäävät ilman armopalkkaa Jumalan tykönä. — Sinulle veljeni ja sisareni, joka ahkeroitset vaeltaa hyvällä ja puhtaalla omallatunnolla kuninkaallisen rakkauden tiellä, kuuluu tänäkin päivänä ihana armon evankeliumi Jumalan valtakunnassa, että syntisi, erehdyksesi ja matkanvikasi ovat anteeksi annetut Jeesuksen kalliissa nimessä, ja viattomassa, pyhässä sovintoveressä. Veriyljän, Herran Jeesuksen armon ja rakkauden voima meitä kantaa, kunnes tämä kiusausten ja murheiden maa jää ja pääsemme nauttimaan voitonpalkkaa taivaassa.

Sulo Isokoski
Päivämies 24.8.1961

Taavetti kirjoitti: Jeesus varoittaakin opetuslapsiaan itsekkäistä laupeudenharjoituksista, sillä ne jotka harjoittavat ulkokullaisesti hurskautta sitä varten, että ihmiset näkisivät heidät, ovat saaneet jo palkkansa, nimittäin ihmiskiitoksen ja jäävät ilman armopalkkaa Jumalan tykönä.

Vääntäkääs minulle taas rautalankaa... Siis kun onko sillä tavoin epäitsekästä auttamista olemassakaan, etteikö sitä tekis siksi, että se on oikein taikka siksi, että tietää sen olevan hyvää taikka tietää, että itellekin tulee hyvä mieli siitä? Itteä on iänkaiken ahistanu just tuo, että ei mieli toimi niin kuin ihanteeksi asetetaan, ettei vasen käsi tietäis mitä oikea tekee.

Laupeuden työ ei sinänsä ole paha eikä väärin, mutta oikean laupeuden tulee vuotaa uskon hedelmänä, siis uskon vaikuttamana. Sen sijaan on väärin kuvitella, että hyvillä teoilla voisi ansaita edes pientä osaa autuudestaan.
Muistan nuoruudestani, kuinka kylällämme asunut inkeriläinen paluumuuttaja ompeluseuroissamme luki kirjastaan Lutherin tekstiä: "Ihminen ei voi millään tavoin tehdä, vaikuttaa tai myötävaikuttaa autuutensa asiassa."

Se kirjoitus oli tarkoitettu katolista ja katolisen kaltaista oppia vastaan, että kun ihminen tekee parhaansa lain täyttämisessä, Jumala armossaan lahjoittaa puuttuvan osan. Autuutemme on kokonaan, alusta loppuun Jumalan teko, kuten siitä Jeesus sanoi, että se on Jumalan työ, että te uskotte hänen päälleen, jonka Jumala lähetti.

Luukas 19
8 Minä sanon teille: hän auttaa heitä pian. Kuitenkin, kuin Ihmisen Poika on tuleva, löytäneekö hän uskoa maan päältä?
9 Niin hän myös sanoi muutamille, jotka itse päällensä uskalsivat, että he olivat hurskaat, ja muita katsoivat ylön, tämän vertauksen:
10 Kaksi ihmistä meni ylös templiin rukoilemaan, yksi Pharisealainen ja toinen Publikani.
11 Pharisealainen seisoi ja rukoili näin itsellensä: minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, ryöväri, väärä, huorintekiä, taikka myös niinkuin tämä Publikani.
12 Kahdesti viikossa minä paastoon, ja annan kymmenykset kaikista mitä minulla on.
13 Ja Publikani seisoi taampana, eikä tahtonut silmiänsäkään nostaa ylös taivaasen päin, mutta löi rintoihinsa ja sanoi: Jumala, armahda minun syntisen päälleni!
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiansa hurskaampana kuin toinen; sillä jokainen joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
Otin tämän katkelman Biblian mukaisena, koska siinä viimeisessä jakeessa osoitetaan uskon vanhurskaus ja sen oikea saanti. Uudemmat käännökset jättävät tilan tekojenkin, tässä tapauksessa rukoilemisen itsessään vanhurskauttavalle vaikutukselle. Rukouskin on hyvä silloin, kun rukoillaan Jeesuksen opettaman hengen mukaisesti: Tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi...

Myös Vanhan testamentin puolelta löytyy vastaavia profeettakirjoituksia, tässä yksi niistä, tällä kerralla uuden käännöksen mukaisena:
Aamos 6
20 Eikö Herran päivä siis ole pimeä eikä valoisa, pilkkopimeä, ilman valon häivää?

Vääristynyttä jumalanpalvelusta vastaan
21 -- Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, minä en voi sietää juhlakokouksianne. [3. Moos. 26:31; Jes. 1:13,14]
22 Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. [Sananl. 15:8+, Sananl. 21:27]
23 Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää.
24 Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
25 "Toitteko te minulle teuraita ja ruokauhreja autiomaassa niiden neljänkymmenen vuoden aikana, te israelilaiset? [Ap. t. 7:42,43]
26 Entä kannoitteko silloin kuningastanne Sikkutia ja tähtijumalaanne Kijjunia, kuvia, jotka nyt olette itsellenne tehneet?" [5. Moos. 32:16,17]

Teidän murheenne on muuttuva iloksi


4 s. Pääsiäisestä
Joh. 16: 16–22.
Murhe oli sydäntä särkevä hetkellä, jolloin Herra Jeesus opetuslapsilleen lausuu hyvästijättösanoja ennen kärsimistänsä ja kuolemaansa. Miksi Mestarin pitää kuolla? Miksi hän jättää meidät orvoiksi? Mitä Jumala kaikella tällä tarkoittaa? Tällaiset kysymykset painoivat murheellisten opetuslasten ajatuksia, koska he eivät vielä silloin ymmärtäneet ja käsittäneet, että Kristuksen piti näin kärsiä ja kuolla, sekä ylös noustuaan menemän kirkkauteensa, niin kuin hänestä oli profeetoissa ennustettu, Jumalan pyhän aivoituksen mukaisesti. Opetuslasten maallinen messiasihanne oli särkynyt, toiveet tulevista arvoasteen mukaisista valtapaikoista täydellisesti luhistuneet, eipä siis ihme, jos mielet olivat alas painuneet ja masentuneet. Sitä he nyt tutkistelivat keskenänsä, mitä tarkoittaa Jeesuksen sana: "Vähän aikaa."

Ristin ja kuuliaisuuden tietä kulkeva Siionin kuningas ei kuitenkaan soimaa noita epäilysten alla olevia ja pelkääviä lapsiraukkoja vaan koettaa kirkastaa heille taivaallisen evankeliumin kautta Jumalan isänrakkautta, ilmoittamalla evankeliumin ilosanomaa: "Teidän murheenne on muuttuva iloksi." Se oli rohkaisevaa, lohduttavaa ja murheellista sydäntä ilahduttavaa evankeliumia köyhille armolapsille. Se avasi uuden elämän ja taivastoivon.

Rakas matkaystävä ristin kaidalla kirkkotiellä! Oliko sinunkin sydämesi täynnä pelkoa silloin, kun Jeesuksen ristin salaisuus, hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa voittovoima oli sydämellesi ja sielullesi tuntematon. Kun Jumalan pyhä laki herätti synnistä, ja tuomitsi kadotuksen lapsena helvettiin, ja Jumalan viha omalla tunnolla poltti, eikö pelko ja epäilys sydäntäsi kalvanut? Mutta kun meitä sovintosaarnalla siunattiin Jumalan valtakuntaan ja Siionin kalliin ostolauman jäseneksi, Hyvä Paimen verellänsä sydämemme puhdisti synnin kuolettavista teoista, eikö pelko kadonnut, ja murhe muuttui iloksi. Me pääsimme Jeesuksen ansion kautta syntien anteeksiantamuksessa katselemaan isän laupiaita kasvoja, kun Jeesuksen nimessä ja pyhässä sovintoveressä meille luvattiin taivas ja suljettiin helvetti. Silloin sydämen täytti ilo ja rauha Pyhässä Hengessä.

Kun Luther, oppi-isämme taisteli Jumalan vihan ja synnintunnon painamana "kadotettuna ja tuomittuna ihmisenä." paastoten ja rukoillen armoa Jumalalta, huomasi luostarin esimies Johan Staubits hänen säälittävän ja ahdistetun tilansa. Silloin hän rippi-isänä saarnasi Martti-munkille synninpäästön Jeesuksen kalliissa nimessä ja veressä. Nyt avautuivat uudet näköalat Lutherin sydämelle ja sielulle. Tämän jälkeen hän kirjoitti iki-ihanan selityksensä toiseen uskonkappaleeseen mainiten: Jeesus Kristus on minun Herrani, joka lunasti minut kadotetun ja tuomitun ihmisen synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä kalliilla verellään ja viattomalta kärsimisellään ja kuolemallaan, että minä hänen omansa olisin.

Kun Lapin Maria saarnasi synnintunnon ja pahan omantunnon alla taistelevalle Laestadiukselle synninpäästön evankeliumin Jeesuksen sovintoveressä, niin synnin orjuuden alta, ahdistettu sielu pääsi vapaata armoilmaa hengittämään, ja taivaan tulet lämmittämään niin, että murhe muuttui iloksi.

Kallis Herran ostolauma: älä pelkää, sillä voitto on lähellä. Olemme jo lauantai-illan kynnyksellä ja pian alkaa Jumalan kansan sapatinlepo. Meitä on kiusannut kuivan erämaan helle. Kotimaa ei ole enää kaukana. Sen tähden onkin kallista, että saamme elämän kaidalla kirkkotiellä Jeesuksen omista sanoista lohdutusta rakkautta uhkuvana ja sielua virvoittavana armonkasteena. Hän on muuttava murheemme iloksi. Hyvänä Paimenena hän kantaa uupuvia karitsoita helmassansa. Hän on jättänyt lapsensa vain hetkeksi aikaa tänne kylmän mailman keskelle. Jos sinä rääkätty ristintien raahustaja näkisit Ylkäsi läheisyyden, niin varmaan pelkosi ja epäilyksesi haihtuisivat. Langetkoon sen tähden virvoittava taivaankaste sielullesi ja antakoon valvovaa mieltä. Herra muuttaa murheesi iloksi.

Lähtöseurat vielä Öljymäellä,
Pidetähän kerran, kiitosäänellä,
Voittolippu nousee, tempaa meidätkin,
Pilvein teitä kantaa kotikaupunkiin.
Amen.

S. A. Isokoski
Päivämies 16.5.1957