Keskiviikkona, joulukuun 9. päivänä
3. Adventtisunnuntai
Valmistakaa Herran tietä
Luuk. 3: 1-6
Evankelista Luukas on merkinnyt tarkoin ajan, milloin Johannes Kastaja alkoi julkisen tehtävänsä, valmistaa tietä Herralle Jeesukselle, suurelle Kuninkaallemme, ja Vieraallemme. Evankelista mainitsee, ketkä olivat silloin hallitsijoina, ja sanoo, että Hannas ja Kaifas olivat ylimmäiset papit. Sillä aikakaudella tapahtui Jumalan sana Johannekselle, Sakariaan pojalle korvessa. Kun hänelle tapahtui sana, niin siinä saarnatussa sanassa oli terää. Se oli kuin kaksiteräinen miekka. Siinä oli tuomio, laupeus ja usko, joka puuttuu aina farisealaisuudesta. Hän sanoi, kuten Matt. 3. luvussa mainitaan: "Tehkää parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt." Samalla hän julisti Jumalan pyhät tuomiot parannuksen tekemättömille ihmisille: "Jo on kirves pantu puiden juurille. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois,ja heitetään tuleen."
Ja koska tämän Jumalan sanan voima ja terä puuttuvat farisealaisuudesta, nuhtelee Jeesus heitä sanomalla: "Te kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, jotka suljette taivaan valtakunnan ihmisten edestä, ette itse sinne mene, ettekä salli meneväisiä sinne mennä." Ja sanoo näinkin: "Te jätätte pois raskaimmat laista, tuomion, laupeuden ja uskon." Jumalan sanan tapahtumisen Paavalikin sai kokea usein, ja kerrankin hän lausuu: "Minulle avattiin ovi Herrassa." Tämän olemme saaneet mekin kokea, että Jumala on hyvyydellään täyttänyt suun. On ollut hyvä puhua Jumalan suurista teoista kohdallemme. Siunauksen runsas armo on virvoittanut sielujamme. Olemme puhuneet parannuksen tarpeellisuudesta, siitä osattomille ihmisille. Jumala on antanut puhumista. Johannes saarnasi parannusta, ja jotka sille saarnalle kuuliaisuuden osoittivat, hän kastoi, koska he olivat kastamattomia.
Parannus kantoi heissä hedelmää, koska sanotaan, että he tunnustivat syntinsä. Ei kuitenkaan niin ajatellen, että kaste olisi uudestisyntymisen paikka ja aika, sillä uskoon tulemista ja Pyhän Hengen saamista Jumala ei ole asettanut kasteeseen. Sillä ei Raamattu ilmoita, että joku olisi saanut kasteessa uskon ja Pyhän Hengen, vaan kaste oli, ja on vieläkin hyvän omantunnon liitto. Etiopian mies, kamaripalvelija ensin tunnusti omalla suullaan sydämensä uskon, ja sitten Filippus kastoi hänet. Efesossa oli kerran miehiä, jotka oli kastettu Johanneksen kasteella, ja jotka eivät tienneet, olikokaan Pyhää Henkeä, kun Paavali tiedusteli heiltä asiaa.
Sakramentit, kaste ja ehtoollinen ovat jo uskomassa olevia ihmistä varten. Uskoon tulemisen ja Pyhän Hengen saamisen Jumala on asettanut yksinomaan evankeliumiin. Lunastajan tähden ihminen syntyy uskosta ja Pyhästä Hengestä osallisena tähän maailmaan. Me Jumalan lapset emme halveksi lunastustyötä, vaan uskomme, että lunastajamme, meidän kaikkien tähden, sikisi Pyhästä Hengestä ja niin lunasti ihmisen perisynnistä. Vasta tekosynnit ihmisen kadottavat, niin selittää Raamattu. Ihminen tuomitaan sen mukaan, mitä hän ruumiissaan on tehnyt, olkoon se hyvä tai paha. Samanlainen saarna kuin Johannes saarnasi, kaikuu vieläkin Jumalan valtakunnassa.
Me Jumalan lapset, Johanneksen sisarina ja veljinä, olemme huutavan äänenä korvessa. "Valmistakaa Herran tietä, ja tehkää hänen polkunsa oikeaksi." Siinä huutavan äänessä ensimmäisenä osana sanotaan: "Kaikki laaksot pitää täytettämän." Sillä kuvataan ihmisiä, jotka ovat suurten, ja ehkä rumien syntiensä tähden mahdottomuuden alta herätetyllä omallatunnolla ajattelemassa, että Jumalan armo ei kuulu näin suurelle syntiselle. Sellaista ihmistä Jumalan armolupauksilla nostetaan, sillä evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle autuudeksi. Sinä syntejäsi itkevä, kuule, Jumalan väkevä käsi on ojennettuna, ainakin korottamaan synnin alta armoon ja Jumalan lapsen asemaan. Herra Jeesus puhdistaisi sydämesi, asuinsijakseen pyhällä verellään. Suothan sen? Näin valmistetaan tie sydämeesi Jeesukselle. Silloin sinustakin tulee kruunun perillinen. Näin on Jumala meitä, jotka nyt saamme uskoa, auttanut ennen uskoneiden kautta autuuteen ja onneen. On valmistettu tietä sydämeemme adventin Herralle. Matkaystävä, jos syntisyytesi ja pahuutesi sinua painaa, on Jumalalta lupaus, että saat käydä armoistuimen tykö silloin, kun apua tarvitset. Herran Jeesuksen nimessä ja veressä ovat matkan viat anteeksi.
Toisena osana huutavan äänessä on. "Kaikki vuoret ja mäet pitää alennettaman, väärät pitää ojennettaman." Aina oikea Jumalan sanan saarna on synnistä nuhteleva, ja parannukseen kehottava. Mutta se on myöskin omavanhurskasta farisealaista ihmistä väärästä jumalisuudesta nuhteleva, muotoon katsomatta. Vuorille ja kukkuloille eksyneistä Jeesus sanoikin: "Jos taitais tapahtua, että he löydetään." Aina on niitä onnellisia köyhtymisiä tapahtunut, että Jumala on ihmisen saanut alentaa. Hänestä on tullut kysyvä ja lapsenmielinen. Jumala on saanut silloin ihmistä valtakunnastaan neuvoa. Silloin ei ole ihminen neuvomassa Jumalaa, sillä Jumalan vanhurskautta ei pueta ihmisen tekemän vanhurskauden päälle. Vanhaa vaatetta ei paikata uudella, eikä uutta viiniä panna vanhoihin leileihin. Vanha hapatus täytyy perata pois. Kun näitä saa tapahtua, että ihminen ensin riisutaan, ja sitten puetaan Jumalan pojan valmistamaan vanhurskauden vaatteeseen, niin hän näkee jo täällä ajassa Jumalan autuuden.
Siitä saa iloita omakohtaisesti, niin kuin kuningas Daavid autuutensa ilosta. Jumalan lapsi tietää, missä on tämä Jumalan autuus, ja miten sen saa. Sen tähden sinä, joka et tätä autuutta vielä omista, kysele sitä Jumalan lapsilta, sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme, näin sanoo Paavalikin. Jumalan valtakunnan asuvaiset tietävät oikeina adventin viettäjinä senkin vielä, kun Herra Jeesus saapuu, silloin korjataan meitä kunniaan. Saamme erota pahasta maailmasta. Pääsemme sitä näkemään, mitä täällä on uskottu. Odotetaan vielä, veljet ja sisaret, vähän aikaa ja uskotaan matkalla tulleet viat ja synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Pian saapuu adventin Herra Jeesus, ja ne, jotka ovat valmiit, menevät hänen kanssaan häihin, ja ovi suljetaan. Amen!
Oiva Tölli
Päivämies 9.12.1964