Pyhät marttyyrit

Kirkkovuoden pyhäpäiviin liittyviä tekstejä,

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Tammi 2012, 19:57

Pyhät marttyyrit


Ensimmäisestä etsikon hetkestä alkaen Jumalan ilmoitti synneistä sovituksen uskovaan sydämeen vaimon kautta tulevassa Pyhässä Hengessä. Uskovaisista ensimmäisenä mainitaan Aabel, joka uskoi Jumalan lupauksen ja uhrasi laumansa esikoisen, ja siinä jo näki uskon kautta Jumalalta luvatun uhrikaritsan. Sen tähden Jumala katsoi lepytettynä Aabeliin ja hänen uhriinsa ja sai todistuksen, että hän kelpasi Jumalalle.

Kain myös uhrasi Jumalalle epäuskon kautta. Hän luotti omaan esikoisuuteensa, tahtoi maansa hedelmillä lepyttää Jumalan. Siinä on esimerkki väärästä jumalisuudesta, joka synnyttää vihan. Tässäkin tilassa Jumala vielä puhutteli häntä, mutta hänen oli mahdoton kääntyä vihasta nöyryyteen. Kain kosti vihansa ja vuodatti vanhurskaan veljensä veren. Tästä alkoi sota maan päällä oikean ja väärän hengen välillä: Taivaassa oli tämä sota sodittu jo ennen enkelten välillä, jossa sodassa Mikael voitti lohikäärmeen enkeleittensä kanssa. Lohikäärme heitettiin maan päälle. Kaunein ja kavalin nimi, jonka apostoli Paavali antaa maan päällä Jumalan vastustajasta, nimittäen sen maailman jumalaksi. Kuka voi lukea niiden veritodistajien lauman, jotka ovat marttyyreinä siirtyneet vartiopaikaltaan Jumalan kunniaan.

Kain pelkäsi jo Jumalan puhuttelussa, että jos hänen syntinsä tulee ilmi. Hän pyysi Jumalalta merkkiä ja Hän antoi merkin (Jumalan vastustaja) ja niin Kain merkkiä kantaen pakeni kauas synnin syvään korpeen. Myöhemmin tätä pakotietä nimitettiin Molokin majaksi tai Jepran tähdeksi, mikä nimi kulloinkin tälle sanottiin. Siitä se aina tunnetaan, että Kainin merkin kantajat vainoavat Jumalan lapsia. Niin myös Jumala pani merkin taivaasta alas tulleeseen sotasankariin. Jumalan enkeli tuli taivaasta ilmoittamaan maan päälle tulleesta voiton sankareista:"Tämä on teille merkiksi, te löydätte lapsen kapaloituna makaavan seimessä." Enkelin kansaa tuli taivaasta suuri taivaallisen sotaväen joukko, kaikki pyhät marttyyrit, jotka veisasivat Jumalalle virttä. Ei ole epäilystäkään siitä, kuuliko Jumala taivaassa heidän veisuunsa. Kaiken tämän näkivät ja kuulivat myös yössä valvovat paimenet.

Joulun lähestyessä rukoilemme uskossa ja Pyhässä Hengessä, että Jumalan kirkkaus ympäröisi ja valaisisi meitä niin, että avoimin silmin ja kuulevin korvin voisimme nähdä ja kuulla seimen ympärillä taivaan Jumalan juhlajoukon, ja voisimme yhtyä heidän kanssaan sydämestä nousevaan juhlavirteen.

Tähän päästäksemme tarvitsemme saada ja uskoa seimen lapsen sovintoveressä kaikki synnit anteeksi, jotta tämä virsi kuuluisi Jumalan korvissa ja että Jumala mielistyisi myös meihin. ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto."

J. Timlin
Päivämies keskiviikkona joulukuun 20 päivänä 1972
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Helmi 2012, 21:09

Maailman ensimmäinen marttyyri on Aabel

Ja Kain puhui veljensä Aabelin kanssa. Ja tapahtui heidän kedolla ollessansa, että Kain karkasi veljensä Aabelin päälle ja tappoi hänen." 1. Moos. 4: 8. Jumala loi ihmisen iankaikkisuutta varten omaksi kuvakseen, 1. Moos. 1: 26 – 27 ja ihminen oli synnitön, mutta perkeleen kateudesta tuli kuolema maailmaan. Tämä onnellinen elämä Jumalan yhteydessä ei kestänyt kauan. Vihollinen tuli käärmeen muodossa ja petti makeilla sanoilla ja väärillä lupauksilla ihmisen. 1. Moos. 3: 1-6.. Tämän seurauksena tuli kuolema ihmisten osaksi ja tämän alta ei voi kukaan omin avuin pelastua. Näin 1ähekkåin ovat elämä ja kuolema, ilo ja suru ihmisten keskellä maailmassa.

Jumala, joka on rakkauden Jumala, ilmoitti valitsemisensa tapahtuneen ennen aikojen alkua. 2. Tim. 1: 9, Ef. 1: 4, Jumala teki tämän itse, saattaakseen itselleen kunniallisen seurakunnan. Ef. 5t 27. Siihen ei ihminen kyennyt. Jes. 44: 23-24: "sillä Herra lunasti Jaakobin ja on Israelissa kunniallinen...» " Jumala antaa lupauksen lunastuksesta, vaimon siemenestä, 1. Moos. 3: 15 ja pani vainon käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välille, mutta julisti tulevan voiton vaimon siemenen kautta. Tässä lyhyesti niistä tapahtumista, jotka ilmoitettiin ennen tekstimme tapahtumia.

Lankeemuksen seurauksena oli jo Kainin uhri Jumalalle kelpaamaton. Epäuskossa uhrattu uhri ei kelpaa Jumalalle, vaikka se ulkonaisesti olisi oikean näköinenkin esim. Jes. 58. luvussa tulee ilmi väärä ja oikea katumus eli paasto, jonka tähden Jesaja sai kehotuksen ilmoittaa heidän ylitse käymisensä ja syntinsä. Aabeli uhrasi uskon kautta suuremman uhrin kuin Kain. Hebr. 11Hän katsoi uskossa Jumalan Karitsaa, joka pois ottaa maailman synnit. Tämä on Jumalalle otollinen uhri. 1. Piet. 2: 5 kehotetaan uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat otolliset.

Kain vihastui Aabelille, vaikka Aabel oli syytön Kainin uhrin kelvottomuuteen. Syynä oli Kainin epäusko. Jumala katsoo sydämeen. Rakkauden Jumala puhutteli vihaista Kainia. "Niin sanoi Herra Kainille: miksis olet vihainen ja miksi hahmos muuttuu Eikö niin ale, jos hyvin teet, niin syntis anteeksi annetaan..." 1. Moos, 4: 6 – 7. Jumala kehottaa parannukseen ja muistuttaa kuinka synti väijyy oven edessä ja himo on synnin perään ja kehottaa hallitsemaan syntiä. Paavali kirjoittaa Room. 6: 12: "Niin älkäät salliko synnin vallita kuolevaisessa ruumiissanne, niin että te häntä kuulisitte hänen himoissansa." Kain ei voinut hallita vihassansa ruumistaan, vaikka Jumala varoitti, vaan hän kerran kedolla ollessa karkasi veljensä Aabelin päälle ja tappoi hänet. Samanlainen viha on vieläkin niillä, jotka uhraavat Jumalalle omia mielitekojaan. Heillä on sammumaton viha Jumalan lapsia kohtaan, kun Jumalan lapset omalta puoleltaan köyhinä uhraavat hengellisiä uhreja Jeesuksen kautta Jumalalle. Onhan meidän pääsiäislampaamme Jeesus Kristus teurastettu ja uhrattu ottamaan pois monen synnit. Vielä kuuluu Jumalan lasten kautta samanlainen saarna kuin Kainille Jumalalta ja niin kuin Stefanus aikanaan saarnasi: Te korvista ja sydämestä ympärileikkaamattomat... Apt. 7: 51 – 52. Jos Jumalan lasten suojana ei olisi nyt esivalta, niin sama kohtalo olisi nytkin Jumalan lapsilla. Ei maailma kuule kuulevilla korvilla, että Jumala tahtoisi kaikkia auttaa, vaikka vielä saarnataan niin kuin Paavali Ateenan oikeuspaikalla saarnasi. Apt. 17: 19 34. "Nämä eksytyksen ajat on tosin Jumala sallinut ja ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät.” ( Jae 30) Samoin (Tiit. 2: 11-12 ), osoittaen Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa, joka kaikille ilmestynyt on. Niin kuin paratiisissa oli ilo siitä, että vaimon siemen tulee ja lunastaa langenneet iankaikkisesta kuolemasta, niin lähellä oli elettävänä ja koettavana siitä huolimatta vaino ja kuolema uskottomien taholta, jotka eivät uskoneet evankeliumia. Näin on oleva maailmanloppuun asti. Veljeni ja sisareni, meilläkin on sota vihollisen päälle karkaamisia vastaan ja tarvitsemme koko Jumalan sota-asun, muuten emme voita tätä taistelua, joka on täällä maailmassa.

Joulun sanoma on ilosanoma kaikille kansoille, mutta kaikki eivät sitä usko. Mutta jo toisena päivänä kuuluu vihamiesten äänet. Jumalan vahva perustus pysyy kuitenkin. Joka tällä kiinnitetty on... sillä Herra tuntee omansa... Näin vaihtelevat ilo ja suru Jumalan lapsilla siihen asti, kun meille sanotaan: Hyvä, sinä hyvä ja uskollinen palvelija, vähän päälle olit uskollinen, minä panen sinun paljon päälle, mene sinun Herrasi iloon. Ahkeroimme siihen asti uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin alkaa sitten ikuinen joulu ja suvijuhla.

Toivotan koko Herran Siionille Jumalan siunaamaa jouluiloa ja -rauhaa, vähin joukostanne.

SULO Hanhisuanto
Päivämies 21.12.1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Pyhät marttyyrit

ViestiKirjoittaja Taavetti » 21 Marras 2013, 18:17

Heillä oli todistus, että heidän sielunsa kelpasi Jumalalle


"Hänen kauttansa minä saan kuolemattoman nimen, ja jätän ijäisen muiston jälkeen tulevaisilleni." Viis. Kirj. 8: 12.

Pyhäinpäivää on kirkkovuoden juhlana vietetty vuodesta 1772 alkaen. Raamatun lehdille talletettu pyhien nimien muisto on kuitenkin paljon vanhempi, monien vuosituhansien takainen.

Pyhäin päivä tuo mieliimme patriarkat, profeetat, apostolit ja marttyyrit, sekä suuren saaton Raamatun nimeämiä Pyhän Hengen johdossa kulkeneita uskovaisia. He uskoivat Jumalan lupauksen sanan täyttymyksen niin läheltä, kuin se olisi jo täyttynyt. Sen tähden saivat hekin osakseen Kristuksen pilkan. "Ei saaneet heitä milloinkaan, ei vallat mahdit maan/ kuvia kunnioittamaan/ ja eteen luotuin lankeemaan / Ei voineet muuta Jumalaa, he palvella, kuin oikeaa."

Maailma tarjosi heille tämän ajallisen elämän mahdollisuuksia, jos he uskonsa kieltävät ja epäjumalille uhraavat. He eivät ottaneet tällaista tarjousta vastaan ylösnousemisen toivon tähden. Jumala osoitti heissä ihmeellisen voimansa, etteivät he uskoansa kieltäneet raskaidenkaan vaivojen alla. "He tuskaa kärsi ankaraa. Ja piinaa, pilkkaa katkeraa. He kesti vainot vaikeat. Ja kahlehet ja ruoskinnat. Myös monet käydä kuolohon, sai liekkiin polttorovion."

Heistä aatoksemme kulkee lähemmäs aikaamme.
Monta on seastamme muuttanut kotimaalle. Me heitä muistamme ja kaipaamme. He ovat kalleimmassa Jumalan Pojan uskossa kilvoitelleet loppuun asti. He ovat vaatteensa pesseet ja Karitsan veressä valkaisseet. Toisin sanoen: He ovat uskoneet Jumalan ` valtakunnasta Pyhässä Hengessä saarnatun evankeliumin ja syntinsä saaneet anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Sen tähden he ovat autuaat.

Voimme sanoa heistä: Nämä kaikki ovat uskossa kuolleet... Heillä oli todistus, että heidän sielunsa kelpasi Jumalalle. He tunsivat itsensä maan päällä vieraiksi ja muukalaisiksi. Nyt he ovat oikeassa Isänmaassa. Heillä ei ole synnin surua, eikä kuolon pelkoa.
Tänä päivänä uskossa kilvoitteleva Jumalan lapsi kuuluu samaan pyhien saattoon heidän kanssansa.

Me olemme vielä matkalla. He ovat jo perillä. Heidän ei tarvitse uskoa, he näkevät, omistavat ja nauttivat. Meillä saattaa olla monia vaikeuksia voitettavana. Lankeamisen vaara on jokapäiväinen. Hekin ovat voittaneet Karitsan veren kautta. Meille kuuluu Raamatun kehotus seurata uskossa loppuun asti kilvoitelleiden uskoa.
Voi miten monet ovat pyhästä käskystä poiketen ensimmäisen rakkauden ylön antaneet ja tästä pyhien matkueesta eronneet. Tarvitsisi muistaa, missä on tapahtunut lankeemus ja tehdä parannus. Muuten ei pääse taivaaseen.

On tärkeätä meille, että me yhdenkaltaisen kalliin uskon saaneena kilvoittelemme hyvän uskonkilvoituksen. Nöyryydessä kuuliaisuudessa Jumalan valtakunnassa Hänen alamaisenaan elämme ja pääsemme kerran hyvin päätetyn juoksun jälkeen edesmenneiden pyhien kanssa samaa kallista perintöosaa nauttimaan. Sen tähden, sisaret ja veljet, ahkeroikaamme panna pois kaikki mikä synniksi näkyy olkoonpa se sitten lihan ja hengen saastaisuutta, että meillä olisi usko ja hyvä omatunto, jonka muutamat ovat hyljänneet ja ovat uskon puolesta haaksirikkoon joutuneet.

Meille ei riitä sen vähempi, kuin että uskomme itsemme aivan taivaskelpoiseksi ja pyhäksi. Siihen meillä on täysi oikeus, uskoa näin. Vaikka omalta puoleltasi oletkin kaikkea muuta kuin pyhä, on Herra Jeesus meille tehty viisaudeksi, vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi. Sinä vajaamittainen, olet saanut Hänessä täydellisyyden.

Tässäkin saarnataan sinulle kaikkien syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä evankeliumin sana ylentäköön uskonsilmäsi katsomaan ehkä jo lähellä olevaan määränpäähän. Samoin tämä evankeliumi elvyttää meissä taivastoivon ja keventää matkan ja rasitukset. Mekin pääsemme näkemään.

Ah, kuinka autuasta on Herraa katsella;
autuuden ruhtinasta iäti ihailla.
Kun päästään taivaan saliin, luo pyhäin marttyyrein
ja patriarkkain pariin ja luo apostolein.


Pentti Koskelo
Päivämies 3.11.1965
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Kirkkovuosi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron