Kirjoittaja Taavetti » 09 Syys 2012, 14:12
Kristuksen ansio
"Silloin Hän avasi heidän ymmärryksensä kirjoituksia ymmärtämään. Ja sanoi heille: niin on kirjoitettu, ja niin tuli Kristuksen kärsiä ja nousta kuolleista kolmantena päivänä ja saarnattaman hänen nimeensä parannusta ja syntien anteeksiantamista kaikissa kansoissa, ruveten Jerusalemista. Mutta te olette näiden todistajat. Ja katso, minä lähetän minun isäni lupauksen teidän päällenne, mutta te olkaa Jerusalemissa siihen asti kuin teitä puetetaan voimalla korkeudesta. Niin hän vei heidät ulos Betaniaan ja nosti kätensä ja siunasi heitä. Ja se tapahtui, koska hän heitä siunannut oli, erkani hän heistä, ja meni ylös taivaaseen." (LUUK. 24: 45 —51).
Kuolleista ylösnousemisensa jälkeen Jeesus ilmestyi monet kerrat omillensa. Hänen omansa useinkin hyvin työläästi tunsivat hänet. Mutta kun hän avasi heille kirjoituksia, oli heidän sydämensä palavainen, ja kun hän esitteli. Voiton merkkejä, käsiensä haavoja, he ihastuivat, vaikka eivät kaikkea tapahtuneesta vielä ymmärtäneetkään. Kun elämän Herra mursi leipää heidän silmiensä nähden, kerrotaan:
"Leivän murtamisesta he tunsivat hänet."
Kun tänä päivänä Kristus valtakunnassaan valtakuntansa evankeliumin kautta murtaa elämänleipää ja jakaa elämänvettä, heikko, ja nytkin niin vähän ymmärtäväinen Jumalan lapsi tuntee Herransa uskon silmillä katsellen omaksi – ja samalla koko maailman Vapahtajaksi. Jumalan lapsi ihastuu ja riemastuu:
"Minun Vapahtajani, minun edestäni kärsinyt ja kuollut." Ja uskonsilmät kiinnittyvät häneen ja voitonmerkit Jeesuksen käsissä, rinnassa ja jaloissa näkyvät kalliina. Lävistetyt kädet siunaavat minuakin. Jumalan lapsi riemastuu siitäkin, että sinä, rakas Vapahtajani olet minullekin avannut kirjoituksia ja niin paljon, että minä Pyhän Raamatun kirjoitusten vakuuttavalla todistuksella tiedän olevani oikealla tavalla uskomassa ja juuri sinun, rakas Isä, tahtosi jälkeen sinun vetämänä ja kutsumana, nyt niin kuin entisetkin pyhät, turvautumassa Vapahtajan ansioon omalta puolelta ansiottomana ja kelvottomana.
Kun sinun rakas Poikasi kehotti saarnaamaan parannusta ja syntien anteeksiantamista omassa nimessään, niin se on armojen armo, että minäkin, maan äärien lapsi, olen juuri tämän Herralta säädyn evankeliumin omalle kohdalleni saanut
kuulla. Herralta se on tapahtunut minunkin kohdalleni ja on ihme minun silmäini edessä, niin kuin oli entisillekin pyhille.
"Te olette näiden todistajat", elämän Herra vakuutti. Näin tänäkin päivänä täälläkin Pohjanmaalla. Me Jumalan lapset, heikot, vähäiset, työläästi ymmärtäväiset saimme Vapahtajaltamme tämän tehtävän: viran sovinnosta saarnata, niin kuin Paavalikin ihasteli. Onhan Vapahtajalla rakkaudellinen luottamus omiinsa. Kun hän sitten erisi Isänsä tykö, niin ennen kuin hän lähti, hän siunasi heitä ja lupasi, että heidät puetetaan voimalla korkeudesta.
Sinä, tämän päivän rakas veljeni ja sisareni, olet kaikista näistä lupauksista saanut tulla osalliseksi. Onhan syytä iloon ja kiitokseen. Hän, joka on ollut uskon alkaja, on luvannut olla myös päättäjä. Onhan se vahva todistus varjeluksesta ja Jumalan rakkaudesta, kun tänä päivänä löydämme itsemme turvallisesti Jumalan valtakunnan sisältä kaikesta tämän valtakunnan armohoidosta osallisena. Kaikesta — ja niin yltäkylläisesti, että tälläkin armon siunaamalla hetkellä saat kuulla hyvän Vapahtajasi siunaavan äänen valtakunnan evankeliumissa: "Saat uskoa aivan armosta kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä" Ja se on niin paljon, että mitään ei jää kanteeksi, kun Jumalan lapsi jaksaa kaiken synnin ja kuorman — nimellisenkin pois pannen seisoa Jumalan armon varassa.
"Kalilean miehet, mitä te katselette? Se Jeesus, joka teiltä otettiin pois, on tuleva niin kuin Hän otettiin pois." Enkelit lohduttivat poismenneen Jeesuksen perään katselevia opetuslapsia. Jäämmehän tänäänkin muistaessamme Herramme ja Mestarimme ylösnousemusta odottamaan, että hän tulee kerran — ehkä piankin omiansa noutamaan. Vain tuohon hetkeen asti tarvitsee kilvoitella, tuohon saakka tarvitsee varjeltua Jumalan valtakannassa, tuohon saakka tarvitsee viattoman veren priiskua viallisten valkeudeksi ja puhtaudeksi. Sitten, rakkaat, vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa. Me tulemme täydellisesti puetetuiksi ylösnousemuksen ruumiissa Herran Jeesuksen ansaitsemaan osallisuuteen ja saamme olla niin kuin hän on, katsella Vapahtajaa ja Isää kasvoista kasvoihin.
Onko ihme, rakkaat, että silloin kiitetään! Silloin ei purista tämän maailman kylmyys, ei arista pilkka, ei kahlitse savimaja. Ymmärryskään ei ole enää vajavainen. Sydän sulaa kokonansa kiitokseen.
Paavo Marin
Päivämies 20.5.1981
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4