Rukouspäivänä

[Taavetti]

Torstaina heinäkuun 27 Päivänä 1961

3. Rukouspäivä

Herran pelko on viisauden alku
Mal. 4: 2
Rukouspäivän sanoma pyytää saada pysäyttää tämän kiireisen ajan ihmistä, sekä koko kansana, että sen yksityisenä jäsenenä. Profeetta Malakian kautta Israelin kansalle annettu lupaus on vieläkin voimassa, Jumalan lupaus autuudesta, hänen armosiipiensä suojassa pienenä kansana. Historian totuus on se, että kansana olemme saaneet Jumalan ihmeellistä johdatusta Hänen armosiipiensä suojassa läpi monien vaiheitten, mutta hyvien aikojen tullen, täytyy tälläkin ajalla murheella todeta, että Herran pelko on häviämässä kansastamme, kuten profeetan ajalla. Mutta mikä suuri armo, että vielä Herra kuuluttaa lupauksen sanaa, että niille, jotka nimeäni pelkäävät, on vanhurskauden aurinko koittava hänen siipiensä suojassa.

On kysymys Herran pelosta, ei orjan, vaan vapaan armolapsen. Herran pelko on viisauden alku. Saakoon rukouspäivän sanoma puhutella koko kansaamme niin, että se todella pysähtyisi synnin juoksussa ajattelemaan, mistä on kysymys. Päivän sana kehottaa Herraa avuksi huutamaan, ja häntä yksimielisesti palvelemaan. Syntejään katuvale on vielä apu tarjolla. Vaikka koko kansa nöyrtyisi, niin armo riittää kaikille. Jumalan valtakunnasta saarnataan Jeesuksen käskyn mukaan parannusta ja syntien anteeksi antamusta. Tämän armon uskolla omistaen päästään Jumalan lapseuteen ja armon osallisuuteen, ja tullaan varjelluksi siitä onnettomuudesta, joka kohtaa ihmistä synnin tähden, kuten Malakia sanoo. Herran kansalle päivän sana puhuu lohdullista kieltä. Se puhuu taivaan autuudesta. Mikä onkaan kalliimpaa ja lohdullisempaa kuulla, kuin Jumalan armolupaukset. Tälläkin ajalla, monien myrskyjen ja kiusausten keskellä matkaa tekevä Jumalan lapsi, matkamiestä odottaa taivaan autuus, joka kerran aukeaa eteen. Hyvin ovat asiat, kun synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja rauha Jumalan kanssa.

Voitto Kuha
Päivämies heinäkuun 27 Päivänä 1961

[Taavetti]

Taistojen taival


"Sillä kuka on se, joka nämä halvat päivät katsoo ylön? Jossa kuitenkin pitää iloittaman, ja nähtämän muurin luoti Serubbabelin kädessä, ja ne seitsemän Herran silmää, jotka katselevat kaikkea maata." Sakarja 4: 14.


Kun saimme armon syntyä Jumalan valtakuntaan, saimme syntimme anteeksi, meitä siunattiin armolla ja laupeudella. Silloin saimme myös Pyhän Hengen lahjan, joka opettaa meitä kaikkeen totuuteen. Meidät oksastettiin, eli istutettiin totiseen viinipuuhun, ja saimme iloita sanomattomalla ilolla. Tulimme ymmärtämään, kun ymmärrys oli valaistu, että meillä on täällä maan päällä Saara-äiti, Jumalan valtakunta, joka meitä hoitaa, ja jonka hoidossa me saamme olla, jos vain se on sydämemme halu ja tahto. Sielujen murhaaja on tällaiselle ylöspidolle sanomattoman vihainen. Se etsii aina takaporttia, jonka kautta se pääsisi tämän hoidon mitätöimään, ja saattamaan sairaaksi Kristuksen ruumiin, se on Jumalan seurakunnan. Näin on ollut siitä saakka, kun syntiinlankeemuksen kirous lankesi ihmisen ylle.

Mutta rakas ystävä, olivatko nämä päivät halvat, kun synnyimme Jumalan seurakuntaan, ja armoevankeliumin ihana ääni sulatteli sydämen routaa ja jäätä. Eikö silloin tuntunut, että taivas koskettaa maata. Me saamme lukea Nehemia kirjan kuudennesta luvusta, kuinka silloin seisottiin niitä vastaan, jotka oikealla tavalla ja Jumalan antamalla ymmärryksellä rakensivat Siionin muuria, sillä Nehemia, joka johti tätä työtä, koki juuri samalla tavalla vaivan ja vastuksen. Samaa saa kokea tälläkin ajalla vartiopaikalla oleva Siionin muurin vartija ja rakentaja. Jumalan seurakunta, jonka Jumalan lapset muodostavat itse kussakin paikassa, on taisteleva seurakunta, joka valvoo ja rukoilee lastensa puolesta Isän edessä Poikansa kautta. Siinä nähdään yksilöt, ovatko ne oikealla vai vasemmalla. Kun olemme muurattuna "elävinä kivinä" Siionin muuriin, niin se on ollut niin hyvän työn tulos, että se kivi ei ole ollut oikealla eikä vasemmalla, vaan juuri siinä oikeassa paikassa. Mutta täytyy ottaa huomioon, että on elävästä kivestä kysymys. Siis ihmisestä, joka synneissään eläneenä on ruvennut tuntemaan, että se tie, jota hän vaeltaa, on kuoleman tie. Jumalan seurakunta on ollut myös kaikkina aikoina se, joka hengellisesti tuomitsee. Kun seuraamme Vanhan Testamentin puolelta tähän päivään saakka, niin vahinkoja on tapahtunut.

"Saara-äiti" on tullut "korvikkeeksi," ja on yritetty sen hoidossa olla ilman rakkautta. Paavali kirjoittaa siitä, että jos minulla olisi usko, että voisin vuoria siirtää, ja ei olisi rakkautta, niin olisin minä kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Tällainen ei ihmistä hyödytä. Sen tähden ahkeroikaamme rakastaa toisiamme, ja olla vilpittömät sydämestä, emmekä katso ylön yhteistä seurakuntaa. Näiden tähden on Jumalan seurakunnan täytynyt ennenkin kokoontua neuvoa pitämään, avatun Jumalan sanan, ja niitten tosi asioitten ääreen, jotka Jumalan seurakunta on on kuullut.

Aina on Jumalan seurakunta kantanut puhutteluin ja rukouksin tällaista "kalkkia" Jumalan eteen. Mutta on saattanut käydä, että asianomainen veli taikka sisar on pitänyt halpana ne päivät, jolloin hän sai "halpana ja huonona iloita." Aina on Jumalan sana toteutunut, ja muurin luoti on ollut Serubbabelin kädessä, se on Jumalan seurakunnassa, joka tarkastaa ajallaan sen entisen elävän kiven, onko hän enää oikealla paikalla. Jos hän ei ole, niin tapahtuu Jumalan sanan jälkeen: Irroita ja siirrä pois, ettei hän muita turmele.

Tällä tavalla saamme vieläkin uskoa, ja Herran Silmät ovat ne, jotka katselevat kaikkea maata. Mainen matka päättyy kaikkien kohdalla. On armojen armo, että se saisi päättyä niin, että meidät enkeleiltä siirretään Aabrahamin helmaan, ja seurakuntaan jäisi todistus, että sielu on kelvannut Jumalalle. "Voi sitä ihmistä, jonka minä hylkään," sanoo Herra. Sen tähden uskomme vielä kaikki epäilykset ja arkamielisyydet anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, ja annamme sen vanhan, ja paljon kokeneen "Saara-äidin" hoitaa meitä kaikkia.
Jumalan rauhaan, vähin veljenne
Matti Kuha
Päivämies 9.6.1971

[Taavetti]

Valittuin lasten henki


2. rukouspäivä
"Sillä ette ole saaneet orjuuden henkeä, että teidän vielä pitäisi pelkäämän, mutta te olette saaneet valittuin lasten hengen, jossa me huudamme: Abba, rakas Isä." (Room. 8: 15)

Apostoli Paavali puhuu tässä jakeessa sekä orjuuden että valittuin lasten hengestä. Orjalla on orjan pelko. Kun ihminen vaeltaa epäuskon tiellä, hän vaeltaa sielunvihollisen orjana. Vihollinen teettää orjallaan orjantöitä. Sillä on pitkä ja monipuolinen työsarka. Siinä on kyllä jokaisen mielen jälkeen. Joka julkijumalattomuudessa ja väärässä vanhurskaudessa on matkaa tekemässä, hän on ulkona Jumalan valtakunnasta. Hän vaeltaa synnin orjana. Orjalla on pelko ja pelvolla on vaiva ja on vielä iankaikkinen vaiva, ellei Jumala saa tällaisia ihmisiä armahtaa ja johdattaa valtakuntaansa omistamaan valittuin lasten henkeä, vapaata armoilmaa hengittämään. Veljemme Paavali kirjoittaa: "Mutta te olette saaneet valittuin lasten hengen. Valituilla lapsilla on vapaus. He vaeltavat vapaina armolapsina Jumalan valtakunnassa. Jumalan lapset ovat Jumalan valittuja, niin kuin siitä apostoli Pietari kirjoittaa valituille muukalaisille, hajalla asuvaisille. Jumalan lapset ovat vielä muukalaisia täällä tämän maan päällä. Saa tuntea, että vieras on tämä maa Jumalan lapsille. He odottavat taivaan kunniaan pääsyä, täältä muukalaisuuden maasta. Siellä ei ole enää lankeamisen vaaraa, eivätkä muistu mieleen enää vieraan maan kiusaukset ja murheet.

Pietari vielä sanoo, että he ovat hajalla asuvaisia. Jumalan lapset ovat täällä maan päällä todella niitä, jotka ovat hajalla asuvaisia. Mutta Jumala on näin nähnyt hyväksi, että he ovat vielä tälle maailmalle valona ja suolana. Jumalan lapset kuuluttavat vielä hyvää sanomaa tällekin maailmalle, että jos siellä olisi vielä Jumalaa valittuja, jotka tahtovat tulla sisälle Jumalan valtakuntaan. "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen vaikeuteensa kutsunut on." (1. Piet. 2: 9). Kun olemme näin korkeaa sukua, että kuninkaallista pappeutta ja pyhää kansaa, omaisuuden kansaa, niin meille on annettu myös kallis tehtävä: ilmoittakaa sen voimaa, joka meitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa kutsunut on. Jumalan lapsi on velkapää ilmoittamaan tätä Jumalan voimaa tälle maailmalle, kun on itse päässyt tästä Jumalan suuresta armosta osalliseksi ja saanut omat syntinsä anteeksi. Olemme päässeet orjuudesta vapauteen ja saaneet valittuin lasten hengen. "Sillä kaikki jotka Jumalan Hengeltä vaikutetaan, ne ovat Jumalan lapset." (Room: 8: 14) Kun me olemme Jumalan lapset, niin me olemme Jumalan perilliset ja Kristuksen kanssaperilliset. Kallis perintöosa on Jumalan lasta odottamassa kerran taivaassa, kun täällä vähän aikaa kilvoittelemme uskon kuuliaisuudessa Jumalan joukon mukana. Jumala on luvannut kuuliaiset lapset hyvästi siunata. Hän on myös lupaustensa takana. Hän ei petä, Jumalan lupaukset eivät ole koskaan pettäneet. Hän on tehnyt iankaikkisen liiton, lujat Daavidia armot, joihin me, rakkaat Jumala lapset, saamme turvallisesti luottaa. Vielä kehotetaan: kaikki teidän murheenne pankaa hänen päällensä, sillä hän pitää murheen teistä. Ei tarvitse murhettakaan kantaa, vaan saa kaikki murheetkin panna sen päälle, joka syntisen vanhurskauttaa. Sen tähden kiusattu, monta kertaa epäileväinen Jumalan lapsi, usko tälläkin hetkellä kaikki syntisi anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Saamme hengittää valittuin lasten vapaata armoilmaa, saamme huutaa: Abba,rakas Isä."

Aarne Willström
Päivämies Keskiviikkona, toukokuun 2. päivänä 1979

[Taavetti]

Paavalin tunnustus

Tekstinä on Apt. 24: 14
3. rukouspäivä
"Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä tämän tien kautta, jonka he eriseuraksi kutsuvat, niin palvelen minun isäini Jumalaa, että minä uskon kaikki, mitkä laissa ja profeetoissa kirjoitetut ovat." (Apt. 24: 14).

Tämän kolmannen rukouspäivän teksti, jonka valtiovalta vuosittain määrää, käsittelee pienen osan siitä vastauspuheesta, kun herran apostoli Paavali pitää maaherra Felixin edessä. Miksi juuri tämä on tullut valituksi rukouspäivän tekstin aiheeksi? Lienee vaikea löytää vastausta? Ehkä sen tähden, että apostoli tuo tässä vakuuttavasti esille oppinsa oikeuden ja pelastuksensa varmuuden. Apostoli oli saanut kokea monenkaltaista herjaa ja syytöstä uskonsa tunnustamisen tähden. Oli sanottu kansan villitsijäksi, vahingolliseksi kapinan nostajaksi ja Nasaretilaisen eriseuran päämieheksi.

Syyttäjien "kerho" oli varsin arvovaltaista väkeä, sillä olihan itse ylimmäinen pappi Ananias keulakuvana, johon toistenkin oli helppo uskoa ja yhtyä ajattelemaan samoin. Kristillisyydessä olemme panneet merkille sen tosiasian, että missä Jumala on tarkoittanut työnsä menestyvän, ei sitä ole voinut väkivalloin vastustajatkaan estää.

Pyhän Paavalin tultua maaherra Felixin eteen, pyytää tämä häntä puhumaan. Apostoli puhuu kuin tuttavalleen siitä tiedosta ja taidosta, jolla hän on maaherrana hallinnut ja kansaa tuominnut. Ja kuinka apostoli oli saanut kokea suurta ymmärtämystä hänen taholtaan, ollessaan Jerusalemissa rukoilemassa. Tälläkään matkalla eivät he ole nähneet häntä kamppailemassa, puolustautuu apostoli, kysyen maaherran,edessä, että millä he syytöksensä vahvistavat.

Tulee mieleen aika, jossa me nyt elämme. Syyttäjistä ei ole puutetta, kun ainoasta oikeasta uskosta ja ehdottomuuden tiestä on kysymys. Sanotaan: kapea on teidän uskonne kaista ja se tie, jonka vain te omaksutte. Vanhanliiton profeetta katseli hengen avatuilla silmillä tuota tietä ja sen kulkijoita, kun hän kirjoittaa, se tie: "pitää pyhäksi tieksi kutsuttaman, ettei kenkään saastainen sitä vaeltaisi, — jota käydään, niin ettei tyhmäkään eksy." Jes. 35: 8.

Tähän turvasi Herran apostoli kiinniottajiensa käsissä ja tuli vakuuttuneeksi, että elävän tien kulkijaa seuraa se matkatoveri, joka nostaa, kantaa, pelastaa ja vie kerran perille.

Tekstissämme apostoli vakuuttaa maan vanhimman edessä, että "minä tämän tien kautta, jonka he eriseuraksi kutsuvat, niin palvelen minä isäini Jumalaa". Uskon perustuksilla oli suuri ero, sillä apostolin usko perustui isäin Jumalaan ja fariseusten usko perustui isien uskoon. Jeesus sanookin kerran opetuslapsilleen että: ''Tehkää mitä he käskevät, mutta älkää tehkö heidän tekojensa jälkeen."

Tekstissämme apostoli tähdentääkin opin puhtautta, koska sana sellaisenaan ei pyhitä ketään. "Puustavi kuolettaa, vaan henki tekee eläväksi." Paavalin autuus perustui uskoon, jonka hän tekstissämme tunnustaa näin: "että minä uskon kaikki, mitkä laissa ja profeetoissa kirjoitetut ovat.” Uskonsa tunnustaminen noin korkean raadin edessä ei ollut jättämättä jälkeä, sillä maaherra Felix halusi vielä myöhemminkin Paavalia kuulla. Vaikka sana ei aina tapahdu parannukseksi, se sitoo ne jotka eivät usko. Kaikkien ihmisten on tehtävä parannus tullakseen autuaaksi. Vielä istuu Kristus armoistuimella valtakunnassaan täällä armomaitten päällä, hän tahtoisi laskea lävistetyt kätensä kaikkien synneiltä rasitettujen päälle ja kuuluttaa: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, ole hyvässä turvassa. Hän, joka taitaa kiusatuita auttaa, vakuuttaa sinulle, joka tunnet kompuroivasi tällä taivastiellä ja tunnet olevasi toistenkin esteenä. Juuri sinulle kuuluu tämä kiusattujen lohdutus. Ole hyvässä turvassa ja usko kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä ja ole vapaa. Jää Jumalan rauhaan.

Martti Salmi
Päivämies 9.7.1976

[Taavetti]

1. rukouspäivä

Rukoilkaa esivallan ja kaikkien ihmisten edestä

Ef. 4: 32.
Kautta Pyhän Raamatun tulee esiin sitä tarkasteltaessa, miten uskovaiset ihmiset ovat rukouksin tahtoneet lähestyä Jumalaa kaikissa asioissansa. He ovat uskon kautta ymmärtäneet tämän, että kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä valkeuden Isältä, jonka tykönä ei ole valkeuden eikä pimeyden vaihtelua. Näitä ymmärsi myöskin kuningas Daavid, kun hän kirjoittaa: ”Yhtä minä Herralta anon, sitä minä pyydän, asuakseni Herran huoneessa kaiken elinaikani: että minä näkisin Herran kauniin jumalanpalveluksen; ja Hänen templiänsä etsisin." Ps, 27: 4. Niin myöskin Salomo, kun hän peri isänsä Daavidin istuimen, anoo Herralta: "Anna sen tähden palvelijallesi ymmärtäväinen sydän tuomita kansaasi ja erottaa pahaa ja hyvää, sillä kuka taitaa tätä sinun suurta kansaa tuomita? 1. Kun. 3: 9. Tämä puhe kelpasi Herralle eikä jäänyt vastausta vaille." Ja Herra sanoi: Ei anonut sinulle pitkää ikää, etkä anonut sinulle rikkautta, ja et anonut vihamiesten sieluja; vaan anoit sinulle tietoa ymmärtää oikeutta. Mutta ei aina ole ollut näin, sillä monet kuninkaat ja hallitsijat, vieläpä profeetatkin ovat poikenneet pois Herran tahdon tieltä tekemään sitä, mikä ei ole oikein. Israel alkoi palvella epäjumalia. Herran käsi oli raskas Jeremian, aikana Israelin kansan päällä. Jeremia varoitti kansaa, mutta kansa oli paaduttanut sydämensä. Baabelin virtain tykönä vasta aukeni heidän ymmärryksensä silmä näkemään sitä, mitä he olivat menettäneet: Isänmaan, Jerusalemin, pyhän jumalanpalveluksen. Profeetta Jeremia ennustaa: "Heidän pitää itkien ja rukoillen tuleman, niin minä heitä johdatan. Minä tahdon heitä johdattaa vesiojain reunalla tasaista tietä, ettei he loukkaisi itseänsä, sillä minä olen Israelin Isä ja Ephraim on minun Esikoiseni." Jer. 31: 9.

Apostoli Paavali kirjoittaa tämän päivän tekstissä. "Mutta olkaa keskenänne ystävälliset ja laupiaat, ja anteeksi antakaa toinen toisellenne niin kuin Jumala teillekin Kristuksen kautta anteeksi antanut on." Anteeksi antaminen ja anteeksi saamin¢n ovat asioita, joita ymmärretään vain Pyhän Hengen kautta. Evankeliumikirjoissa tuodaan esiin rakkauden mitta. Joka paljon anteeksi saa, hän paljon rakastaa. Paavali myöskin kirjoittaa, kun armon valo hänen sydämeensä paistoi, miten hän on vähin apostolien joukossa ja suurin syntisten seassa. Apostoli näkee tarpeelliseksi kirjoittaa Timoteukselle: "Että pidettäisiin rukoukset, anomiset ja kiitokset kaikkien ihmisten edestä: Kuningasten ja kaiken esivallan edestä, että me rauhassa ja levossa eläisimme, kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa." Ja Paavali jatkaa: "Sillä se on hyvä ja otollinen Jumalan meidän Vapahtajamme edessä." 1. Tim. 2: 1-3. Nämä Paavalin lausumat korkeat ajatukset ovat olleet perustuksena niillä kansoilla, jotka ovat kunnioittaneet kristinuskoa. Meidän kansammekin kohdalla on ymmärretty niin, että vanhurskaus maassa versoisi ja hyvät tavat kansassa tuleville sukupolville.

Kun tätä ensimmäistä rukouspäivää käymme vastaanottamaan, niin teemme sen siinä mielessä, että sitä kunnioitettaisiin ja pidettäisiin arvossa ja myöskin säilytettäisiin kansamme hallinnollisessa elämässä. Me uskovaisina ymmärrämme, että väkevät voimat jäytävät kansamme elinjuuria tässäkin mielessä, kun pitäisi lait ja asetuksetkin muuttaa, eikä tällöin olisi mitään estettä synnin rienaukselle. Me Jumalan lapsina teemme kuin apostoli kehottaa: Nostamme pyhät kädet taivasta päin, että Jumala varjelisi maatamme ja kansaamme, sekä antaisi rauhassa meidän Hänen siunaamaansa leipää syödä ja taivaan valtakunnan evankeliumia saarnata, parannusta ja syntien anteeksiantamista kaikille ihmisille Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Amen.

Väinö Heiskanen
Päivämies 9.2.1966

[Taavetti]

Luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat


2. Kor. 13: 8.
"Sillä emme mitään voi totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta."
Saarna Herran nimestä, hänen kunniallinen evankeliuminsa, ei salli vääräin profeettain viettelystä. "Vaikka me eli enkelit taivaasta teille toisin evankeliumia saarnaisivat kuin me olemme saarnanneet, olkoon hän kirottu", kirjoittaa Herran apostoli Paavali. Riita evankeliumista ei ole leikkiä. Jumalan sallii eriseuroja, jotka kristillisyydestä erkanevat eri opilla ja hengellä, vanhurskaille koetukseksi ja maailmalle rangaistukseksi, sanoo Luther. Lain riita ratkaistiin apostolienkin kokouksessa, mutta eriseuraiset eivät totelleet Pyhän Hengen eivätkä seurakunnan päätöstä.


Evankeliumi merkitsee suloista ja hyvää sanomaa. Sen julistajat saarnaavat parannusta ja syntien anteeksiantamuksen sanomaa Jeesuksen nimeen sen mukaan kuin Henki antaa puhua. Evankeliumi on taivaasta lähetettyä puhetta maan päälle. Mihin sen julistajat saapuvat, sinne taivaan valtakunta lähestyy lähettäjän heille antaman rauhan ja voiman kanssa. Sillä missä tehdään parannus ja uskotaan evankeliumi, siellä tullaan osalliseksi taivaallisesta kutsumisesta.

Paavali, joka evankeliumi, vainoojasta, ja Jumalan seurakunnan raatelijasta oli tullut sen julistajaksi ja palvelijaksi, tunsi eriseuran hengen. Hän, joka oli itse tullut evankeliumin siunauksesta osalliseksi, tunsi Kristuksen evankeliumin Jumalan voimaksi ja käsitti sen Jumalan viisaudeksi. Hän ei saarnannut Kristusta vain esikuvana, ei tehnyt hänestä lain viran palvelijaa. Hän julisti hänet sellaisena kuin itse evankeliumin saanut oli: "Kristus on kuollut meidän synteimme tähden Raamattujen jälkeen. Hän on haudattu ja noussut ylös kuolleista Raamattujen mukaan." Ja hän vakuuttaa: "Sen evankeliumin kautta te autuaiksi tulette, jos te siinä pysytte." Ei hän siis saarnassaan naulinnut Kristusta ristille vaan hän julisti, että hän on ristiinnaulittu heikkoudessa, mutta elää Jumalan voimassa. Samalla evankeliumilla, jolla kristityt uskoon ovat johdatetut, heitä johdatetaan loppuun asti. Ääntä ei saa muuttaa.

Me kiitämme Jumalaa, ettei meitä ole johdatettu oman pyhyyden tielle. Sama taivaasta tullut tie, Jeesus, jonka olemme saaneet alussa, on meillä lopussakin. Kiitos, rakas Isä, joka olet vanhurskaiden Jumala ja meidän syntimme tuomitset ja rankaiset ainoassa Pojassasi, jonka annoit kuolemaan synteimme tähden ja herätit kuolleista meidän - vanhurskaudeksemme. Kiitos, Isä rakas, että lahjoitit oman esikoisesi, jonka sydämessä säilyi liiton laki läpi elämän ja kuoleman tuskan. Hän täytti Isän vanhurskauden sanan: "Sinun pitää kuolemalla kuoleman." Koko lunastusoppi on saarnattu sanoilla: Kristus on kuollut ja nousi ylös. Sillä evankeliumilla nostettiin meidätkin syntikuorman ja epäuskon alta. Vaikka synnin hädässä meistä näytti, ettei meidän herätyksemme ja katumuksemme ole täysin suuri, niin evankeliumi avasi sokeat silmämme näkemään kaikkien rikostemme sovittajan kunniallisen ja korkean sovintotyön. Ylösnoussut Jeesus toi iankaikkisen vanhurskauden syntisille ja jätti synnit kuoleman hautaan. Hän päästi meidät epäuskosta uskoon ja ylösnousemisensa voimalla antoi uuden elämän. Rauha ja ilo Pyhässä Hengessä tuli kalliiksi. Tuli katuvainen mieli siitä, että en ole evankeliumia ennen uskonut.

Raamatussa kerrotaan sellaisista uskoon tulleista, jotka olivat ennen olleet fariseusten lahkoon kuuluvia, että he olivat jälleen lain opetuslapsiksi kääntyneet ja alkoivat muitakin uskovaisia lain alaisuuteen vaatia. Paavali sanoo heistä, että he ovat tunkeutuneet sisälle ja nousseet evankeliumin vapautta vastaan. Nämä alkoivat vietellä yksinkertaisia sydämiä. Kun he eivät itse käsittäneet sisällisesti sitä vapautta, johon Kristus vapautti meidät, niin he koettivat saada orjuuden ikeeseen myös muita uskovaisia ja synnyttivät orjan lapsia. Voi, miten hirmuinen pimeys onkaan lain opetuslapsissa, kun he ovat tulleet niin tunnottomiksi, että saattavat jopa Jumalan edessä kerskata, etteivät he ole Hänen käskyjänsä rikkoneet, ja napisevat sen vuoksi, ettei Isä tästä heidän hyvästä kristillisyydestä huolimatta antanut edes vohlaakaan.

Mutta Paavali selittää heidän tunnottomuutensa syyn. Heidän mielensä on paatunut ja peite on heidän sydämensä päällä. Heillä on kiivaus Jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkeen. He etsivät elämää laista, vaikka se ei anna mitään elämää vaan ainoastaan kuolettaa, koska se on kuoleman virka. Paavali oli sielunsa pohjaa myöten itse kokenut lain opetuslapsen kurjan tilan. Mutta kun hän evankeliumin armon käsitti, niin hän kirjoittaa entisestä tilastaan: "Minä olen lain kautta laista pois kuollut, että minä Jumalalle eläisin." Hän kuoli pois entisestä lain opetuslapsen tilasta silloin, kun hän sai armon nousta uuteen elämään Kristuksessa ja tulla armoitettuna syntisenä armolasten valtakuntaan.

Raamattu selittää paljon syntisen vanhurskauttamisen asiaa. Se opettaa yhden vanhurskauttamisen tien. Se on kuitenkin vastoin epäuskoisen ihmisen mieltä, sillä luonnollinen ihminen ei ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat, vaan ne ovat hänelle hulluus. He voivat myöntää mitä Raamattu sanoo, että se on Jumala, joka vanhurskaaksi tekee, mutta sitä Jumalan iankaikkisen säädännön jälkeen asettua vanhurskauttamisen tietä he eivät tunne. Kun Raamattu kutsuu sen vanhurskauden, joka uskosta on, ihmisäänellä puhuvaksi vanhurskaudeksi, joka kuullaan ihmisen suusta, niin jokainen epäuskoinen mieli nousee sitä vastaan kysyen: Eikö muulla tavalla Jumala vanhurskauta? Miksi niin kysytään? Minkä tähden ei iloita Jumalan säännöstä, että Jumalalle on kelvannut asettaa vanhurskauden korkea tie ja laskea se niin likelle ja matalalle kuin Hänen lapsensa ovat, joissa Hän on säätänyt sovituksen viran.

Vanhurskauttavan sanan on siis taivaan valtakunnan suuri Kuningas antanut sisältä huoneestansa julistettavaksi. Jumalan sana, joka on kaikkivaltias voimassansa, avaa taivaan ja siirtää kuolleen eläväksi tehtynä synnistä vanhurskauteen. Aikanamme on raamatullinen vanhurskauttava sana hylätty sillä eksyttävällä opilla, ettei siinä tarvita ihmistä. Tällä kauhealla eksytyksellä on aikamme ihmiset viety Jumalan sanasta omiin irstaisiin mielikuvituksiinsa. He eivät ota vastaan Pyhän Hengen virassa säädettyä päästön sanaa. He tallaavat jalkoihinsa Majesteetin säädännön, jolla Hän asetti Hengen virkaan omassa valtakunnassaan syntien anteeksiantamisen sanan. Heille on ylennyksen tilaan korotettu Majesteetin säädäntö yhtä halpa tuin juutalaisille, jotka eivät ymmärtäneet etsikkoaikaansa.

Valde Junttila
Päivämies 15.7. 1964