Kirjoittaja Taavetti » 08 Touko 2010, 16:03
Taistojen taival
"Sillä kuka on se, joka nämä halvat päivät katsoo ylön? Jossa kuitenkin pitää iloittaman, ja nähtämän muurin luoti Serubbabelin kädessä, ja ne seitsemän Herran silmää, jotka katselevat kaikkea maata." Sakarja 4: 14.
Kun saimme armon syntyä Jumalan valtakuntaan, saimme syntimme anteeksi, meitä siunattiin armolla ja laupeudella. Silloin saimme myös Pyhän Hengen lahjan, joka opettaa meitä kaikkeen totuuteen. Meidät oksastettiin, eli istutettiin totiseen viinipuuhun, ja saimme iloita sanomattomalla ilolla. Tulimme ymmärtämään, kun ymmärrys oli valaistu, että meillä on täällä maan päällä Saara-äiti, Jumalan valtakunta, joka meitä hoitaa, ja jonka hoidossa me saamme olla, jos vain se on sydämemme halu ja tahto. Sielujen murhaaja on tällaiselle ylöspidolle sanomattoman vihainen. Se etsii aina takaporttia, jonka kautta se pääsisi tämän hoidon mitätöimään, ja saattamaan sairaaksi Kristuksen ruumiin, se on Jumalan seurakunnan. Näin on ollut siitä saakka, kun syntiinlankeemuksen kirous lankesi ihmisen ylle.
Mutta rakas ystävä, olivatko nämä päivät halvat, kun synnyimme Jumalan seurakuntaan, ja armoevankeliumin ihana ääni sulatteli sydämen routaa ja jäätä. Eikö silloin tuntunut, että taivas koskettaa maata. Me saamme lukea Nehemia kirjan kuudennesta luvusta, kuinka silloin seisottiin niitä vastaan, jotka oikealla tavalla ja Jumalan antamalla ymmärryksellä rakensivat Siionin muuria, sillä Nehemia, joka johti tätä työtä, koki juuri samalla tavalla vaivan ja vastuksen. Samaa saa kokea tälläkin ajalla vartiopaikalla oleva Siionin muurin vartija ja rakentaja. Jumalan seurakunta, jonka Jumalan lapset muodostavat itse kussakin paikassa, on taisteleva seurakunta, joka valvoo ja rukoilee lastensa puolesta Isän edessä Poikansa kautta. Siinä nähdään yksilöt, ovatko ne oikealla vai vasemmalla. Kun olemme muurattuna "elävinä kivinä" Siionin muuriin, niin se on ollut niin hyvän työn tulos, että se kivi ei ole ollut oikealla eikä vasemmalla, vaan juuri siinä oikeassa paikassa. Mutta täytyy ottaa huomioon, että on elävästä kivestä kysymys. Siis ihmisestä, joka synneissään eläneenä on ruvennut tuntemaan, että se tie, jota hän vaeltaa, on kuoleman tie. Jumalan seurakunta on ollut myös kaikkina aikoina se, joka hengellisesti tuomitsee. Kun seuraamme Vanhan Testamentin puolelta tähän päivään saakka, niin vahinkoja on tapahtunut.
"Saara-äiti" on tullut "korvikkeeksi," ja on yritetty sen hoidossa olla ilman rakkautta. Paavali kirjoittaa siitä, että jos minulla olisi usko, että voisin vuoria siirtää, ja ei olisi rakkautta, niin olisin minä kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Tällainen ei ihmistä hyödytä. Sen tähden ahkeroikaamme rakastaa toisiamme, ja olla vilpittömät sydämestä, emmekä katso ylön yhteistä seurakuntaa. Näiden tähden on Jumalan seurakunnan täytynyt ennenkin kokoontua neuvoa pitämään, avatun Jumalan sanan, ja niitten tosi asioitten ääreen, jotka Jumalan seurakunta on on kuullut.
Aina on Jumalan seurakunta kantanut puhutteluin ja rukouksin tällaista "kalkkia" Jumalan eteen. Mutta on saattanut käydä, että asianomainen veli taikka sisar on pitänyt halpana ne päivät, jolloin hän sai "halpana ja huonona iloita." Aina on Jumalan sana toteutunut, ja muurin luoti on ollut Serubbabelin kädessä, se on Jumalan seurakunnassa, joka tarkastaa ajallaan sen entisen elävän kiven, onko hän enää oikealla paikalla. Jos hän ei ole, niin tapahtuu Jumalan sanan jälkeen: Irroita ja siirrä pois, ettei hän muita turmele.
Tällä tavalla saamme vieläkin uskoa, ja Herran Silmät ovat ne, jotka katselevat kaikkea maata. Mainen matka päättyy kaikkien kohdalla. On armojen armo, että se saisi päättyä niin, että meidät enkeleiltä siirretään Aabrahamin helmaan, ja seurakuntaan jäisi todistus, että sielu on kelvannut Jumalalle. "Voi sitä ihmistä, jonka minä hylkään," sanoo Herra. Sen tähden uskomme vielä kaikki epäilykset ja arkamielisyydet anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä, ja annamme sen vanhan, ja paljon kokeneen "Saara-äidin" hoitaa meitä kaikkia.
Jumalan rauhaan, vähin veljenne
Matti Kuha
Päivämies 9.6.1971
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4