Joulun vietosta

Kirkkovuoden pyhäpäiviin liittyviä tekstejä,

Joulun vietosta

ViestiKirjoittaja Ulpu » 10 Joulu 2012, 23:03

Minua kiinnostaa millainen joulun vietto on lestadiolaisperheessä, liittyykö jouluun hengellistä perheen kanssa, esimerkiksi jouluevankeliumin lukeminen?
Jos on iso perhe saako jokainen yhden lahjan vai useampia?
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Ulpu » 11 Joulu 2012, 00:04

Lapsuuskodissa vietettiin hartaushetki aattoiltana, isä luki jouluevankeliumin, laulettiin joululauluja ja pidettiin polvirukoukset.
Siitä on jäänyt kaunis muisto evääksi elämään.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Jani_S » 11 Joulu 2012, 00:30

Vietän perheineni joulua melko tarkasti samoin kuin lapsuudenkodissani vietettiin: Noin klo 18:aan mennessä on saunottu ja syöty joulupäivällinen. Sen jälkeen luen jouluevankeliumin, jonka molemmin puolin laulamme virren 21 sekä mahdollisesti muita jouluvirsiä ja -lauluja. Lahjoja saa kukin viidestä kymmeneen. Minä saan yleensä kirjan tai kaksi, sukkia ja käsineitä, sekä vaimolta joskus jonkun yllättävän lahjan. Vaimoni saa samoja lahjoja kuin minä, sekä minulta tai lapsilta joskus myös jotain odottamatonta. Lapset ovat saaneet vuosien mittaan kaikenlaista, vauvojen puruleluista autoratoihin, nukkekoteihin ja tietokoneisiin.

Joulu on lasten juhla. Isänä olen joskus ollut liikuttunut lasten uskosta, jolla he kuuntelevat Luukkaan kertomusta Jeesuksen syntymästä. Lapset eivät epäile, vaan uskovat yksinkertaisesti, mitä raamattu meille kertoo Vapahtajamme elämästä sen ensi hetkestä alkaen. Minulle joulu on joulu nimenomaan lasten ja heidän vilpittömän uskonsa kautta, enkä usko, että osaisin viettää sitä yksinäisyydessä ilman heidän tuomaansa jouluiloa.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

ViestiKirjoittaja Jay » 11 Joulu 2012, 01:05

Meillä kotona (kotini on edelleen lapsuudenkoti, ei tämä vuokra-asunto!) on hiljentyminen tavannut alkaa osuvasti radiosta kuultavalla joulurauhan julistuksella. Jouluevankeliumi on monena vuonna luettu tai kuunneltu äänitteeltä ennen jouluateriaa, mutta vaihtelun vuoksi se on korvattu jollakin Niilo Rauhalan runolla.
Joulupukki on käynyt. Perinne on ollut katkeamaton, nykyisin lähinnä sisarusten lasten takia. Itse en sitä hirveästi kaipaisi, minusta ei ehkä löydy leikkimieltä tarpeeksi. Toisaalta se on perinteenä niin pinttynyt, että tuntuisi varmaan vähän tyhjältä jos se jäisi pois, vaikka kyseessä onkin vain sekulaari teatterinumero.
Meillä on kotona ollut hyvinvointia aina sen verran, että paketteja on kaikille riittänyt ihan pinoksi asti, joskus ehkä liikaakin. Toisaalta vallan tuikiturhuutta en muista siihen mahtuneen, ja käsittääkseni kaikki ovat osanneet olla osuuteensa kiitollisia.
Joulukirkossa käydään aattoiltana. Sen verran harrastan kotiinpäin vetoa, että koitan katsoa ajankohdan ja paikan, jossa on vanhoillislestadiolainen pappi saarnaamassa. Mitä enemmän varttuu, sitä tärkeämmältä joulukirkko joulun ohjelmistossa tuntuu. Tärkeimmän asian äärelle pysähtyminen ja Enkeli taivaan -veisuu ovat nöyrä ja sykähdyttävä kokemus.
Jay
puuhakas
 
Viestit: 244
Liittynyt: 15 Heinä 2011, 01:25

ViestiKirjoittaja Ulpu » 11 Joulu 2012, 21:35

Kuullostaapa mukavalle teidän joulun vietto.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Joulu 2012, 22:07

Meillä oli maalaistalo ja lehmiä, jonkin aikaa hevonenkin. Lehmien hoito ja lypsyajat sanelivat melkoisesti joulujemme viettoja. Silloin kun pienessä saunassamme oli vain pieni öljytuiju valona ikkunalla, pyrimme saunomaan päivän valoisana aikana. Uuteen saunaan saimme sähkövalon, niin saunominen siirtyi navetoinnin jälkeiseen aikaan. Lehmät lypsettiin aattona hieman tavallista aikaisemmin, saunasta palattuamme oli jouluaterian vuoro, ainakin lipeäkalaa ja muita erikoisia ruokia pyrittiin saamaan jouluksi. Usein oli keväällä hankittu porsas, joka kasvoi kesän aikana ja siitä saatiin kinkku omaan pöytään ja jollekin naapurille toinen sekä perheelle perunoiden höystöä talveksi.

Aaton viettoon kuului aterian jälkeen joululauluja, tiernapojat kuunneltiin sen jälkeen kun oli ostettu radio. Isän kuoleman jälkeen lankesi evankeliumin lukeminen minulle, myöhempinä vuosina pyrimme vuorottelemaan niin, että omat veljeni ja kun olin saanut oman perheen ja lapset oppineet lukemaan, joku heistä luki jouluevankeliumin. Pukkikin meillä kävi melkein joka vuonna, joskus oli pukilla niin kiire, ettei ehtinyt sisälle vaan ajoi kellon kilistessä ohi. Lahjalaatikot löytyivät sen jälkeen oven takaa.

Lähimpään kirkkoon oli noin 20 kilometriä, sitä matkaa emme edes yrittäneet hevosella vaan kuuntelimme aamulla navetassa joulun Jumalanpalveluksen radiosta. Kun lähelle oli rakennettu kyläkirkko, sinne saatoimme mennä joulupäivän aamuna. Niin oli tilanne sekä äidin perheen viime vuosina, että oman perheeni aikana. Perheet vaihtuivat uusiksi vähitellen niin, että nuorimmat lapset äidin perheestä ja omat vanhimmat lapseni asuivat ja viettivät joulua samassa talossa toistensa seurassa.

Kun ostimme tilan vaimoni kanssa, äiti muutti noin sadan kilometrin päähän veljeni luokse, mutta tuli jouluksi entiseen kotiinsa ja vietimme yhteistä joulua. Nyt olemme olleet vaimon kanssa eläkkeellä jo melko kauan, mitään jatkuvaa kaavaa emme ole jouluihimme halunneet. Jos joku lapsistamme kutsuu, olemme käyneet heidän perheessään joulun aikana. Nyt hahmottelimme viettää kotijoulua kahdestaan, mutta kun läheisessä leirikeskuksessa sattui olemaan tilaa, ilmoitin meidät sinne joululeirille. Kahdella joululeirillä olemme olleet aikaisemmin. :mofu: :kutoa: :vauvapyorii: :mowo: :moch: :mona: :cool: :mokan: :mofu:
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Rebekka » 12 Joulu 2012, 22:20

Mielekasta lukea joulun vietoistanne. Meilla Suomessa oli melko tavalliset aattoillat rauhallisine oloineen. Lapsena ollessa isan aiti tuli joulun viettoon meille ja laulatti kuusen ympari pyoriessa meita lapsia. Radiosta yleensa kuunneltiin hartausohjelmat silloin mita oli ja tietysti joulurauhan julistus keskipaivalla.

Omassa kodissani taalla kaukana olen pitanyt poikani kanssa aattohartauden. Isa toisuskoisena ei hyvaksyisi sita joten hanen kaupungilla ollessaan jo paivasaikaan yleensa pidamme sen. Enkeli taivaan kasetilta, poikani lukee jouluevankeliumin arabiaksi ja mina suomeksi ja sitten molemmat rukoilemme asioitamme Kolmiyhteiselle Jumalalle.

Tasta on tullut perinne niin etta poikani yha aikuisena ollessaan haluaa joka vuosi samaa vaikka eri paivana jos pitaa olla aattona toissa yota myoten koko paivan. Siunattuja hetkia ne ovat, kantavat aikojen saatossa.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja Ulpu » 12 Joulu 2012, 22:58

Tule, jouluni, niinkuin ennen
tulit lapsuusleikkini majoihin.
Olet muuttunut vuotten mennen.
Vai minäkö muuttunut, vavahdin.

Toit silloin lahjana mulle
pyhän joulurauhan ja siunauksen.
Vai eikö voi avata sulle
sydänovea arkinen ihminen?

Oli lapsuusjouluni
syvä jumalanpelko ja hiljaisuus.
Nyt joulumarkkinat kyllä
ja joulukadut ja sieluttomuus.

Tule, jouluni, niinkuin ennen.
Tuo tullessas tuike taivainen.
Olen muuttunut vuotten mennen.
Sydän kuitenkin kaipaava ihmisen.

Hilja Aaltonen
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Jani_S » 13 Joulu 2012, 09:59

Tuo Hilja Aaltosen jouluruno on tyypillistä väärähengellistä tekstiä, josta huokuu hengellinen tyhjyys. Sen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se on rehellistä, tai ainakin niin kauan, kun tuollaisella hengettömyydellä ei yritetä käydä Jumalan lapsesta. Runon välittämä sielunmaisema on lähinnä entisaikojen körttiläinen toivottomuus.

Ihminen on mestari keksimään keinoja kelvatakseen Jumalalle. Yksi antaa vaikka viimeisen vaatepartensa tai lanttinsa köyhälle ja toinen tunnustautuu vaikka alimpaan kadotukseen kuuluvaksi, kunhan vain saa vakuutuksen taivasosuudesta sen teon perusteella. Jumalan tahto on kuitenkin toinen, nimittäin että kaikki hänen vanhurskauttaan kaipaavat sielut uskoisivat evankeliumin ja saisivat syntinsä anteeksi. Niin he pääsisivät hänen vapaiksi armolapsikseen, pois maailman ja väärän hengellisyyden pimeydestä, ja uskolla omistamaan sitä ainoaa Jumalalle kelpaavaa vanhurskautta, jonka viaton Jeesus-lapsi tuli ensimmäisenä jouluna valmistamaan kaikille syntisille.

Yritykset omistaa Jumalan vanhurskautta omilla töillä johtavat aina Aaltosen runon välittämään tyhjyyteen. Mutta jos Jumalan sana pääsee vaikuttamaan todellisen murheen epäuskosta ja synnistä sekä parannuksen, hänen vanhurskautensa omistamiseen ei liity minkäänlainen epätoivo eikä synkeys, vaan suuri ilo siitä, että synnit ovat anteeksi ja sydämessä on rauha Jumalan kanssa.
Jani_S
tosi ahkera
 
Viestit: 506
Liittynyt: 30 Loka 2010, 00:24

ViestiKirjoittaja O.M » 13 Joulu 2012, 12:34

Jouluun kuuluu riisipuuro, joulurauhan julistus, sauna, kinkku ja muita perinteisiä jouluruokia, jouluevankeliumi, perinteisiä joululauluja, tiernapojat radiosta, pukin vierailu, joululahjoja. Joulusta on kokemuksia sekä omalla perheellä että laajemmin sukulaisten kesken. Perheen kasvaessa ensin mainittu tullee olemaan jatkossa pysyvä valinta.

Kirkkoon olen harvemmin ehtinyt. Aattoillan kirkkoon en lähtisi pienten lasten kanssa unirytmin sekoittumisriskin vuoksi. Jouluaamun kirkkoon voisin lähteä. Ongelmana on se, että mennessä kirkkoon ei nykyisin voi tietää, millainen performanssi siellä on meneillään.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja kesis » 13 Joulu 2012, 17:41

yleensä et työt on tehty jouluaattona tehtyjoulurauhanjulistukseen mmennessä, usein olen tykänny nousta äidin kans aamul joulutorttuja leipoon ja samalla kuuntelemaan radiota, ja sit ollaan paistettu karjalanpaisti, mel siis karjalanpaisti kuulunu aina jouluruokaan, sit tietty lisäks lanttu ja porkkanalaatikoita kinkkua. sit ollaan kuunneltu joulurauhanjulistus, juotu torttukahvit, käyty aattohartaudessa ja sit saunottu ja jouluruoka kaikes rauhas syöty ja sitte illalla joku lukenu jouluevankeliumin laulettu joululauluja ja sitten on ollu pakettien aukaisu ja sit pelattu yhdessä jotai lautapeliä ja kuunneltu radiosta joulusia ohjelmia. sitten joulupäivänä usein ollu riisipuuroa ja sekahedeläsoppaa ja jos jääny joulueruokaa ni sitä kans syöty
"menneisyyden muistamnen tuo voimaa nykyhetkeen"
Avatar
kesis
Valvoja
 
Viestit: 1071
Liittynyt: 28 Joulu 2005, 15:25
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja Ulpu » 15 Joulu 2012, 19:11

Koen joulun aluksen aika ahdistavaksi.
Pitäisi jaksaa sitä ja tätä työn ohella, siivota, leipoa laittaa kaikki jouluruuat, kortit ja kukat. Plaa-plaa.

Mieluiten menisin johonkin joulumökkiin hiljaisuuteen.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Joulu 2012, 19:37

Ulpu kirjoitti:Koen joulun aluksen aika ahdistavaksi.
Pitäisi jaksaa sitä ja tätä työn ohella, siivota, leipoa laittaa kaikki jouluruuat, kortit ja kukat. Plaa-plaa.

Mieluiten menisin johonkin joulumökkiin hiljaisuuteen.

Lähde joululeirille, vähän maksaa mutta pääset valmiille muiden seuraan. Maitoisissa on vielä tilaa 11 ihmiselle, katsoin minuutti sitten, Maitoinen on leirikeskuksistamme eteläisin, sijaitsee Hausjärvellä. Katso kartasta, mittakaavaa voi muokata asteikossa kartan oikeassa reunassa.

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kart ... al&lang=fi

https://www.lyhytkurssille.fi/leiri/maitoinen/1733/
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Ulpu » 15 Joulu 2012, 19:51

Kiitos Taavetti hyvästä ideasta, varmaan olisikin ihana tapa viettää joulu.
Tänne meille tulee jouluksi väkeä joulun viettoon joten nyt tämä jouluralli on kestettävä.

Ehkä ensi vuonna.

Millainen hengellinen ohjelma joululeirillä on?
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Joulu 2012, 21:04

Ulpu kirjoitti:Kiitos Taavetti hyvästä ideasta, varmaan olisikin ihana tapa viettää joulu.
Tänne meille tulee jouluksi väkeä joulun viettoon joten nyt tämä jouluralli on kestettävä.

Ehkä ensi vuonna.

Millainen hengellinen ohjelma joululeirillä on?

Tarkkaa ohjelmaa en tiedä, olen noin 10 vuotta sitten ollut jouluna Hankasalmen leirikeskuksessa, kolme vuotta sitten Kallion leirikeskuksessa Haapajärvellä jonne on tarkoitus mennä nytkin. Tarkka ohjelma riippuu vetävän ryhmän suunnittelusta, mutta ainakin puheita, alustuksia, keskusteluja niiden pohjalta sekä lauluja ja muuta ohjelmaa sen mukaan kuin osanottajat sitä esittävät. Joulupäivän aamuna oli sanajumalanpalvelus niillä leireillä joilla olin mukana. Leirikeskuksen juhlasali oli sisustettu kirkon kaltaiseksi.

Lasten iloksi kävi pukkikin ainakin kolme vuotta sitten, mutta sehän ei ole hengellinen ohjelma kuin mahdollisten laulujen osalta. Ruokarukoukset on tavallisesti korvattu lauletulla virren säkeistöllä ja ennen yöpuulle vetäytymistä on ollut iltahartaus. Ohjelma on siis monipuolista, ja kun leiriläiset esittävät sitä talkooperiaatteella, se ei nosta kustannuksia mutta tuottaa iloa kaikille, myös esiintyjille.

Koska ne ovat leirejä, eräs tärkeä tekijä on lepääminen, siksi ohjelma ei ole kovin tiivistä, mutta joutenkaan ei tarvitse olla. Jos ei muuta ole, niin keskustelunhaluiset voivat keskustella, maisemia ja luontoa voi ihailla ja päivälläkin voi vetäytyä majapaikkaan vaikka päiväunille.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Ulpu » 26 Joulu 2012, 00:34

Joulua on vietety kovasti syöden ja herkutellen monin tavoin.
9 ja 8vuotiaat esittivät karvaleluja apuna käyttäen jouluevankeliumin aattona.

Siunattua joulun jatkoa kaikille.
-Vain sillä on merkitystä mitä Jumala minusta ajattelee.-
Ulpu
tosi pirteä
 
Viestit: 326
Liittynyt: 28 Joulu 2011, 00:50

ViestiKirjoittaja Emka » 26 Joulu 2012, 15:14

Joulu alkaa olla tältä vuodelta kohta takanapäin (helpotuksen huokaus) Lapsuudesta asti kestänyt joulustressi on eletty, tänä vuonna tosin koiran sairaus varjosti joulun-alusaikaa todella rankasti. Lopulta lääkäri määräsi voimakkaan antibioottikuurin ja muun lääkityksen lisänä olikin aikamoinen muistaminen että kaikkia sai oikealla ajalla ja siinä samalla sellaista ruokaa mikä olisi pysynyt sisällä. Oksentelua estävä lääkitys auttoi siihen ja nyt on jo uskaltanut jättää kotia yksikseen muutamaksi tunniksi (Joulupäivänä) Kun tulin kotiin kiersin kaikki olohuoneen nurkat olisiko tullut jompaa-kumpaa, sillä varsinainen tauti oli raju oksennus/ripulitauti. Ruoat olivat pysyneet sisällä ja koirakin näytti virkeältä.

Olisi todella iso helpotus,jos tilanne normalisoituisi. Uskaltaisi itsekkin nukkua yönsä rauhassa.

Kaikille hyvää joulun loppua ja oikein hyvää tulevaa vuotta 2013.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

Re: Joulun vietosta

ViestiKirjoittaja Emka » 25 Joulu 2014, 15:51

Jumalan terve teille kaikille. Aikaa on vierähtänyt pitkälti viimeisestä kirjoituksestani,syy siihen on ollut puolivuotta kestänyt sairastaminen joka aiheutti pahoja muistihäiriöitä.
Olin huhtikuun ja toukokuun sairaalassa ja ihme tapahtui että selvisin hengissä. Muistin kanssa on vaikeuksia mutta onneksi on ystävä kanssani joka muistaa puolestani.
Vuode on paikka missä vietän yöt ja päivät.
Paha ongelma on myös se, että esim,ystävieni nimet ja osoitteet ova unohduksissa ja näin ollen en pysty pitämään yhteyttä. Koneen putsauksessa hävisivät.

Onneksi ei tarvitse asua yksin, enkä pystyisikään. Rollaattorin kanssa pystyn liikkumaan mutta nyt ei ole ulos asiaa kun tuli lunta.

Nyt alkaa ajatus takkuilemaan joten toivotan teille rakkaat ystävät Jumalan siunaamaa jouluaikaa ja tulevaa uutta vuotta 2015.
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

Re: Joulun vietosta

ViestiKirjoittaja Rebekka » 25 Joulu 2014, 22:10

Emka hyva. Olen todella pahoillani sinun sairastelukierteestasi. Meita itsekutakin koetellaan
miten milloinkin. Kiitosaihe on kylla, ettet ole yksin kotonasi.
Jeesus kanssasi. Tervehtymista ja parempaa vuotta 2015 sinulle ja kaikille foorumilaisille
toivottelen. Seka sisaltorikasta Joulupaivan iltaa.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

Re: Joulun vietosta

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Joulu 2014, 00:49

Emkalle voimia sairastelun keskelle. Rauhallista joulun jatkoa ja tulevaa vuotta kaikille minunkin puolestani.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00


Paluu Kirkkovuosi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa