Kirjoittaja Saunanaama » 17 Maalis 2008, 14:34
Jos tarkoitatte tätä Mel Gibsonin ohjausta "The Passion of Christ", niin minä olen nähnyt kyseisen elokuvan. Kävin aikoinaan, kun se ilmestyi, katsomassa ihan ensi-illassa. Silloin elin epäuskoisena vielä. Päällimmäinen muistikuva siitä on sellainen, että se kyllä pysähdytti miettimään, mitä Vapahtaja todella joutui läpikäymään maksaakseen syntivelkamme. Toisaalta raakuus ja verimäiske olivat täysin tarpeettoman suuressa roolissa siinä. Taisipa olla myös joitain fundamentalistikatolisia korostuksia, Gibsonin oman vakaumuksen mukaisesti.
Älkääpä ymmärtäkö niin, että kannattaisin elokuvien katselua yleensä tai kehoittaisin tätäkään katsomaan, mutta jos nyt jotenkin yrittää arvottaa elokuvia uskovaisille sopiviin ja sopimattomiin, niin tämä ehkä aihepiirin ja aitouteen pyrkivän kuvauksen kannalta voisi olla ensimmäiseen luokkaan kuuluva. MUTTA sen sijaan se aitouteen pyrkiminen (=raakuus) on kyllä varmasti liikaa useimmille; ainakin minulle meinasi olla. Minua muistaakseni itketti kovasti, kun jäin miettimään sitä tuskaa, jonka ristinkuolema käytännössä aiheuttaa.
En toisin sanoen voi suosittella (tätäkään) elokuvaa uskovaisille, vaikka se ehkä jollain tasolla herättelevä olikin ja eittämättä huolella tehty. Sen sijaan epäuskoiselle ihmiselle, kuten minulle aikanaan, se oli ehkä jopa yksi sysäys, muiden muassa, alkaa etsiä syvempää sisältöä uskonnollisuudelleni. Olin jotenkin niin hädissäni sen tuskan nähtyäni.
Tänäpäivänä voin täydestä sydämestä todeta Nuuskua lainaten, että ehdottomasti paras Kristus-spektaakkeli on varmasti tarjolla rauhanyhdistyksen seurapenkissä. Se kun ei jätä kylmäksi murheellista ja ahdistunutta sydäntäkään.