VL-FOORUMI

Jos vaikka menee hermot, niin kenellepä äriset? Peilikuvallesiko?

Osaan kiukutella itselleni,vallan mainiosti. Olen jopa riidellyt itseni kanssa.

Heh. Lähinnä ajoin takaa sitä, että miten sinkku purkaa negatiivisia tunteita, kun ei ole kotona kuuntelevia korvia... Noh...mutta saa tähän muutkin osallistua.

Ymmärsin, ymmärsin!

Sitäpaitsi olen minäkin ollut sinkku joskus, on omakohtaisia kokemuksia huolista ja murheista ja muustakn.

Niinpä. Itse olen vähän ymmälläni tuon asian kanssa, että miten negatiivisia tunteita purkaisi...kun olen lukenut/kuullut, että purkamattomat negatiiviset tunteet voivat aiheuttaa esim. jopa syövän.

Mulle sanoi eräs psykologi kerran kun olin terapiassa niitten lapsuus ja nuoruusajan tapahtumien takia,että " hommaa nyrkkeilysäkki ja hanskat, hakkaa sitä niin kauan että hiki tulee" No säkkiä en hommannut, mutta puita pilkkoessa joskus ajattelin että puran kiukkuni niihin, Tulikin komia klapukasa sen jälkeen.

Joskus on tehnyt mieli huutaa niin paljon kuin ääntä lähtee, mutta silloin tarvitsisi olla jossain metsänkorvessa ettei kukaan pelästyisi

Tiedän hyvin tuon tunteen mistä sinisielu kertoi. Kyllä niitä patoutumia tulee ja joskus saa syyttömät kärsiä kun on sattunut olemaan väärään aikaan väärässä paikassa.

Itse koen tämän jutun oikeastaan toisinpäin. Sinkkuelämän hyviä puolia mun mielestä on just se, että huonona päivänä ei oo kotona kukaan kuulemassa mun kiukkuamista, vaan saan rauhassa paiskoa ovia, polkee jalkaa ja parkua. Ei oo kotona kukaan ihmettelemässä, loukkaantumassa tai ärsyttämässä lisää!
Toi Epun nyrkkeilysäkki oli hyvä neuvo. Pahaa oloahan voi purkaa muutenkin kuin huutamalla. Just vaikka nyrkkeilysäkkiä takomalla tai metsässä juoksemassa. Jos haluaa purkaa sanoiksi asti, niin päiväkirjahan on myös hyvä purkautumistie. Itse oon useammankin kerran kirjotellu päiväkirjaa just vaikeina aikoina. Jälkeenpäin ärsyttää lukee niitä, kun ne on täynnä niin negatiivisia ajatuksia. Ne on huonojen päivien tuntemisia.
Niin tuo purkautumistapakin on kai vähän luonnejuttu. Mä ite haluan olla pahana päivänä RAUHASSA. Miettiä itse asioita. Kiukku purkautuu useimmiten itkuna, enkä sille parkumiselle halua mitään todistajia Itku kuitenkin helpottaa. Sen jälkeen olo tuntuu yleensä paljon paremmalta!

Joillakin esim. lenkillä käyminen voi olla hyvä kiukunpurkamiskeino.. ja muutenkin urheilu. Ja nyrkkeilysäkki on hyvä idea myös. Ja saahan sitä kiukkuisena vaikka potkaista ovea, jos se helpottaa! Ei ole kukaan päivittelemässä, kuten Pottu sanoi jo.

Yleensä minusta näkyy heti päälle päin, varsinkin jos oikein ärsyttää. Kotosalla yksin välillä menee seinien potkimiseksi, usein kuitenkin pahin purkautuu paperille tai vaikkapa uudeksi melodiaksi.
Välillä käy kyllä niinkin, että "räjähdän" bittiavaruuteen koneen äärellä, silloin tuleekin vaihdettua sivua tai topiccia viestin lähettämisen sijaan ja kas kummaa, mielikin muuttuu paljon iloisemmaksi.

heh, ite kun olen saanut raivarin niin on nyrkki mennyt seinästä läpi, nyt vähän vanhempana on jo saanu fyysistä kiukunpurkausta pois. olen lyhytvihainen mutta suutun nopeaa kun suutun. tosin nykyään en ole enää suuttunut niin paljoa kuin ennen.

Negatiivisiksi tunteiksihan niitä sanotaan. Vihan u vaihdellee. Tiede-lehden keskustelufoorumilla oli muutama vuosi sitten mielestäni melko rakentava keskustelu vihasta: http://www.tiede.net/keskustelut/viewtopic.php?t=5859 Em. keskusteluketjun avaaja aloittaa viestinsä: "Ymmärtääkseni itsessäni olevaa vihaa, on minun löydettävä keinot käsitellä tuota tärkeää elementtiä ihmisessä. Minun on ensin löydettävä tuo viha, jotta voin antaa sen tulla." Aiheellista pohdintaa!

Emka kirjoitti:Joskus on tehnyt mieli huutaa niin paljon kuin ääntä lähtee, mutta silloin tarvitsisi olla jossain metsänkorvessa ettei kukaan pelästyisi

Kerran olin metsässä koirien kanssa ja sain kesken kaiken aika raivarin. Oli se tunne pitkään jo kutkutellut, mutta siellä se pääsi purkautumaan yhtäkkiä. Huusin ihan hirveästi. Noh, jonkin ajan päästä rauhoituin ja lähdin koirien kanssa tallustamaan sieltä pois. Tultiin metsätielle, jossa mies ajoi hevosella ja se katsoi minua jotenkin jännästi ja nauroi. Olipa tietysti kuullut, kun huusin...