Sivu 1/1

Miksi yksineläjät eivät kohtaa?

ViestiLähetetty: 07 Helmi 2007, 01:50
Kirjoittaja ToBe
Mielenkiintoista tilastotietoa kuntien sukupuolijakaumasta:


Paikkakunta; Miehiä; Naisia; Yhteensä; %m - n

Helsinki 263407 301275 564682 46.6 - 53,4
Espoo 115244 119811 235055 49 - 51
Tampere 99147 107267 206414 48 - 52
Oulu 63497 66706 130203 48,8 - 51.2

kun taas:

Taivalkoski 2492 2171 4663 53.4 - 46.6
Vähäkyrö 2393 2255 4648 51.5 - 48.5
Ranua 2427 2206 4633 52.4 - 47.6

yht 49 - 51

*Väestörekisterikeskus, REKISTERITILANNE 31.12.2006

Äkkiseltään näyttää siltä, naiset muuttavat maalta kaupunkiin ja miehet pysyvät maalla. Miksi näin ja mitä muuta tilasto kertoo?

Muutamia selityksiä on helppo löytää:
a) Naiset kouluttautuvat nykyään paremmin kuin miehet, joten heitä on opiskelijoina korkeakoulupaikkakunnilla enemmän kuin miehiä.
b) Naiset työllistyvät miehiä useammin palvelualoille; palvelualojen työpaikkoja on enemmän kaupungeissa kuin maalla.
c) Naiset ovat pitkäikäisempiä kuin miehet
d) ?

Noin silmämääräisesti tarkastellen suurten kaupunkien rauhanyhdistyksillä on huomattavan paljon enemmän naimattomia naisia kuin naimattomia miehiä. Maaseudulla tilanne on päinvastoin. Onko vallitsevaan tilanteeseen kenties muitakin syitä kuin aiemmin mainitsemani seikat? Tilanteen mahdolliset hyvät ja huonot puolet?

Anteeksi jos tilasto on epäselvä, en osannut muokata sitä tuon paremmaksi

ViestiLähetetty: 07 Helmi 2007, 21:40
Kirjoittaja Elena
Hmm... Tulee mieleen tuttavapiiristä pari tapausta, että 30-v. sinkkunainen on muuttanut työn perässä pienelle paikkakunnalle ja nähnyt suunnilleen ensimmäisissä seuroissa tulevan miehensä ja rakastunut ensisilmäyksellä.. Tietysti nämä on harvinaisia tapauksia, mut kyllä niin tosiaan voi käydä. Hyvällä tuurilla. :wink:

Pienellä paikkakunnalla voi muutenkin olla helpompi päästä samaan tuttavapiiriin ja tutustua ihastukseen.

Omankin kokemukseni mukaan pienillä paikkakunnalla maaseudulla on ehkä enemmän poikamiehiä kuin kaupungeissa, ja päinvastoin.

ViestiLähetetty: 23 Maalis 2007, 17:08
Kirjoittaja Pottu
No, kaikkihan on mahdollista. Toivoisin kuitenkin, ettei ihan yleisesti alettaisi naimattomien kohdalla syyksi vetämään homoutta/lesboutta. :shock: :roll: Miksi yleensä tarvitsee pohtia syitä jonkun ihmisen naimattomuuteen??? :roll: Itse näen ainakin kauhukuvana sen, että ihmiset pohtii selän takana, että onkohan se Pottukin lesbo, kun ei oo naimisissa... :shock: :shock:

ViestiLähetetty: 26 Maalis 2007, 21:11
Kirjoittaja Sinikettu
Olen kuullut sanottavan, että jokaiselle ihmiselle on maailmassa olemassa kaksi (tai oliko se kolme) juuri "niitä oikeita". Siis oikeastaan olisi runsauden pula meillä, että kenetkä me niistä kahdesta-kolmesta ihanaisesta ihmisestä valitsisimme. Ongelma on vain siinä, että yksi niistä oikeista voi olla vaikka Singaporessa, toinen Perussa ja se mahdollinen kolmas vaikka Filippiineillä. Kohtaaminen on siis vähintäänkin vaikeaa, ellei aivan mahdotonta.

Mutta sitten vähän enemmän aiheeseen, voisiko syy siihen, että jää sinkuksi olla myös jokin sairaus tai vamma? Olen lukenut yhdestä pariskunnasta Suomessa, jossa molemmila on downin syndrooma, mutta usein kai esim. kehitysvammaiset jäävät sinkuiksi.

ViestiLähetetty: 27 Maalis 2007, 16:14
Kirjoittaja Vl-Misu
Mutta löytääkö tosiaan Kummallista, kuinka helposti näyttää joillekin löytyvän "uusi mahdollisuus" ja ihminen joko eron tai leskeksi jäämisen jälkeen jne.
En tarkoita,että eron jälkeen tarviskaan löytää enää uutta,mutta kun joku kertoo esim.rukoilleensa kerran,siis yhden kerran,niin jo rukous kuultiin ja vastattiin. Itse olen katsellut viiltävän haikealta tuntuvaa kevään tuloa jo niin monta kertaa, että alkaa epäilyttää...
Jumalan aivoituksia emme voi ymmärtää ja miksi-kysymyksiin ei tule vastauksia,ja kai ne kysymykset ovatkin enemmän retorisia reaktioita,kun muutakaan ei voi...
On kuitenkin raskasta elää tunnetyhjiössä,kuin ilmattomassa umpiossa vailla vuoropuhelun ja ja kanssakokemisen mahdollisuutta.Ei sitä kompensoi.
vaikka olisi kuinka paljon kivoja harrastuksia,ystäviä,
mutta kuitenkin enemmän tai vähemmän tuntuu yksinäisyyden ja osattomuuden jomotus.
No, eipä vaivuta masennukseen - vaikkei se kaukanakaan ole. Joku sanoo, että on rima liian korkealla,En sitten tiedä... :roll: :?:

ViestiLähetetty: 28 Maalis 2007, 20:00
Kirjoittaja Vl-neiti
Siis perheellistenkin joukossa voi myös olla lesbouteen/homouteen taipuvaisia ihmisiä. Sellainen tieto vain harvoin lähtee leviämään kodin sisältä ulkopuolelle.

Maailmassa olisi kait tarjontaa naimattomille naisille/miehille, mutta meidän osaksemme on tullut nyt tällaisen ristin kanto. Jokaisella on oma ristinsä kannettavanaan, vaikka toisen elämä voisi tuntuakin helpommalta. Kateus voi olla sielunvihollisen puhetta siitä, että itse ei voisi olla onnellinen uskostaan. Tämä elämämme on vain pieni hetki.

Mutta otsikkoon viitaten voisin sanoa, että yksineläjät useinkin voivat kohdata, mutta heitä ei ole tarkoitettu toisilleen tai sitten on. Se on tosi mystinen juttu.

ViestiLähetetty: 13 Huhti 2007, 23:33
Kirjoittaja pikkupoika
Ennen ainakin on ollut niin, että ei ole ollut aikaa riiata vaan on pitänyt tehdä töitä, ja vielä ku siihen joku kovastimurehtiva äiti niin eipä siinä kersat minnekkä saa mennä. Saa vaan äiti hermotaudin kun missä se kersa on. Ja tuo hermotauti onki vielä sitte sukuvika.

Näin meillä päin. :lol:

ViestiLähetetty: 14 Huhti 2007, 12:30
Kirjoittaja Saral
Kivahan se olisi jo kohdata se oikea. Mutta jos ei kohtaa, niin ei. Sille ei mahda mitään. En tiijä, olisiko olemassa joitakin satavarmoja keinoja, miten oikean voisi helpoiten kohdata. En tosiaan tiijä. :o