timoteus kirjoitti:On kuitenkin selvä että jo seurustelun aikana on selvitettävä omat ja toisen tunteet ja opittava tuntemaan häntä enemmän. Minusta esim. suuteleminen ja sylikkäin oleminen auttavat omalta osaltaan kasvamaan yhteen ja valmistelevat kohti naimisiin menoa. Eihän sitä viitsisi ventovieraan kanssa mennä kihloihin. Tunteet ja kemiat pitää testata.
Tätä en voi tosiaankaan sanoa ylhäältäpäin ja onnistuneena
, vaan omasta kokemuksesta (omasta ja muitten elämästä, läheltä nähneenä) mutta kehottaisin kyllä tarkkaan miettimään kannattaako edes suudella ennen kuin on naimisissa. Ei sillä, etteikö siihen voisi vetää rajaa ja hillitä itsensä - mutta mietipä sitä, jos seurustelu päättyykin. Sekin kun on aina mahdollista, vaikka kuinka oltaisiin rakastuneita (itselle ei onneksi käynyt näin). Onko sitten "kivaa", kun ehkä myöhemmin seurustelee jonkun toisen kanssa, jos on jo sitä edellistä suudellut ja "testannut"? Näin jälkikäteen, jo naimisissa olevana, voin vain sanoa sen, että sitä on harva varmaan katunut, että on odottanut (suutelemistakin) papin aamenen yli. Ei Raamatussa suotta varoitella tulella leikkimisestä.
Voiko kukaan kuljettaa tulta helmassaan, puvun häneltä palamatta? Voiko kukaan kävellä hiilloksella, jalkain häneltä kärventymättä? Samoin käy sen, joka menee lähimmäisensä vaimon luo: ei jää rankaisematta kukaan, joka häneen kajoaa. Eikö halveksita varasta, vaikka hän olisi nälissään varastanut hengenpiteikseen? (Sananl.6:27:30)
Niin kauan kuin ei olla naimisissa, on mahdollista, että siitä toisesta tulee jonkun toisen vaimo/aviomies. Ja toisaalta, omalle kohdalle voi sattua puolisoksi sellainen, johon joku toinen on "kajonnut", ilman "oikeutta". Toki sellaisetkin asiat on lupa tunnustaa ja uskoa anteeksi, mutta koskaan ei ne suju täysin ihmisten välisiin suhteisiin jälkiä jättämättä, vaikka olisi halu unohtaa. Kysyisin kyllä myös sen perään, että mistä tulee se "testaamisen" tarve? Tuleeko se ympäröivästä ajastamme, jossa ihmissuhteistakin on tehty kertakäyttötavaraa? Miksi ei voi luottaa siihen, että jos Jumala on minulle tämän ihmisen puolisoksi antanut, niin kaikki muukin tulee siinä mukana, ilman että tarvitsee "testata"? Tokikin avioliitto vaatii molemmilta puolisoilta tahtoa ja ponnistelujakin, luopumista omasta yms., ei se hopeatarjottimella tule se onnistunut avioliitto, mutta jos on yhteinen usko ja luottamus, sekä tahto ja rakkaus, niin mahdollisuudet on olemassa. Sielunvihollinen kyllä tekee kaikkensa tuhotakseen avioliitot, se ei voi niitä sietää. Minusta sekin on kyllä yksi sielunvihollisen juoni, että pitäisi toista ihmistä fyysisesti testata (suutelemallakaan, saati sitten nykyajan malliin "avoliitolla").
Jos Raamattu käyttääkin, monessa kohtaa, tosi kovia sanoja avioliiton ulkopuolisesta seksistä yms. (tai voi kai käyttää myös sanaa huoruus...), niin tosi kauniisti siellä kuvataan rakkautta avioliitossa, esim. Korkeassa veisussa/Laulujen laulussa.
"Minä olen rakkaani oma, ja minuun on hänen halunsa."
"Tule, rakkaani, lähtekäämme maalle, kyliin yöpykäämme. Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni. Lemmenmarjat tuoksuavat, ja oviemme edessä kasvavat kaikkinaiset kalliit hedelmät, uudet ja vanhat: sinulle, rakkaani, olen ne säästänyt." (Laul.l. 7:10-14)
Toivottavasti sanani eivät olleet liian kovia ja rakkaudettomia
.