Sivu 1/2

Sinkun koti

ViestiLähetetty: 27 Joulu 2007, 21:55
Kirjoittaja Sinisielu
En tiedä onko tästä aiheesta ennen keskusteltu. Miltä tuntuu sinkun koti vai tuntuuko se vain kämpältä? Itse olen miettinyt tätä asiaa usein. Olen vähän kahden vaiheilla, tosin useinmiten sanon kotiani kämpäksi.
Täytyy tunnustaa, että se tuntuu aika kuolleelta paikalta. Siellä leijuu suru ja ikävä...siellä ei ole kuin minä ja kaksi jyrsijääni. :roll:
No, hyviä puolia sieltä...olen sisustanut sen ihan sieväksi, mutta kukapa siitäkään iloa saa...siellä käy vieraita harvoin. Snif. Tulipa haikea kirjoitus taas. :cry:

ViestiLähetetty: 27 Joulu 2007, 23:10
Kirjoittaja Pottu
Mulla on Koti. Viihdyn täällä :)

- Poissa hyvä, kotona paras-

ViestiLähetetty: 28 Joulu 2007, 14:27
Kirjoittaja näre
Koti, mitä se on? Mikä sen tekee, mistä se syntyy?

Kuin myös olen miettinyt kotia ja kämppää. Yhden hengen asunto voi olla koti samalla tavalla kuin useammankin hengen. Tai se voi olla kämppä. Kämppä on jotain väliaikaista. Ehkä halua olla jossain muualla. Ehkä elää jotenkin eri tavalla. Sitoutumattomuutta itseensä ja ympäristöönsä. Koti on yhtä kuin sen asukkaat ja toisaalta koti ei ole välttämättä suhteessa tilaan ja paikkaan. Koti on ehkä jotain levollisuutta, pysyvyyttä. Paikkana koti on asukkaitaan varten. Turvasatama maailman kovuutta vastaan. Omaksi iloksi rakennettu. Voimaantumispaikka.

Ajankohtainen aihe. Maisemanvaihdos tapahtunee lähitulevaisuudessa. Kotiin vai kämppään…kukapa sen tietää?

ViestiLähetetty: 28 Joulu 2007, 21:21
Kirjoittaja O.M
näre kirjoitti:Kämppä on jotain väliaikaista.


Jotenkin noin minäkin miellän kodin ja kämpän eron. Jos lähtisin perheen kanssa ulkomaille vuodeksi pariksi, voi olla ettei asunto taipuisi kodiksi kovin helpolla. Ja toisaalta jos on asettunut johonkin aloilleen, varmaan pitää asuntoa kotinaan, vaikka asuisi yksin.

ViestiLähetetty: 28 Joulu 2007, 22:32
Kirjoittaja Pottu
Kyllä mun mielestä Koti voi olla vaikka opiskelupaikkakunnalla, jossa viipyy vaan väliaikaisesti, vaikkapa vaan vuoden. Mut mun mielestä Koti on paikka, jonka on laittanu sellaseks, että siellä viihtyy. Lempijulisteet seinällä, kukkia, mattoja, kynttilöitä ym kodikkuutta luovia. Kämppään ei viitti panostaa. Siellä on vaan ehkä patja ja reppu, jokunen välttämätön vaatekerta. -Toisaalta joku voi tykätä juuri sellaisesta Kodista. Ja kämppäkin voi olla Koti. :)

ViestiLähetetty: 29 Joulu 2007, 13:55
Kirjoittaja näre
Pottu kirjoitti:Ja kämppäkin voi olla Koti.

Eikä voi. Jos se on koti niin ei se ole silloin kämppä. :mrgreen:
Koti ja kodikkuus....hmm...aika eri asioita, mutta tärkeitä molemmat. Eivät vaan aina yhdisty samassa asunnossa. :roll:

ViestiLähetetty: 29 Joulu 2007, 21:43
Kirjoittaja Pottu
Oiskos se sit niin, että koti on siellä, missä itte viihtyy.. Ja mä viihdyn täällä 8) 8)

Oikeestaan mulla ei oo koskaan kyllä ollukaan mitään kämppää. Oon aina vierastanu sitä, että joku nimittelee kämpäksi mun kulloistakin rakasta pesäpaikkaa. Kämpästä tulee mieleen lähinnä joku metsämiesten tilapäinen yöpymispaikka, jossa asustelee parakkimaisissa oloissa, punkat vierivieressä parisenkymmentä jätkää.

ViestiLähetetty: 05 Tammi 2008, 10:34
Kirjoittaja kesis
ehkä enemmän joskus kakskymppisenä ja nuorempana tai ehkä rovaniemellä mulla oli vilä kämppä mutta täällä mulla varsinki nytte kun muutin ja saan itse sisustaa niin koti tää on kuten myös perheen luona

ViestiLähetetty: 07 Tammi 2008, 16:23
Kirjoittaja christian
Kyllä sitä kämppänä pitää. Syksyllä kului noin 10 tuntia aikaa "kotona" josta yritti joten kuten puolet ajasta nukkua, loput tehdä kaikkea muuta.
Lisäksi täällä vanhempien luona - ja koirien luona (mummolassa) tuntee olevansa oikeassa kodissa.

Viihtyminen muuten jees, mutta jotenkin yksinelämistä ei osaa yhdistää omaan kotiin. Ei edes 9 vuoden kokemuksella.

ViestiLähetetty: 09 Tammi 2008, 19:51
Kirjoittaja Elena
Mun opiskelukämppä on ehdottomasti mun nykyinen koti. Koti on toki myös lapsuudenkoti. Omasta asunnosta, jonka jaan toisen opiskelijatytön kanssa, tekee kodin oma huone, jonka olen sisustanut mahdollisimman kodikkaaksi ja esim. seinillä on itse tekemiäni tauluja sekä esim. muistoja matkoiltani, joten niillä on minulle tunnearvoa paljon.

Minusta kaikkien ihmisten kannattaa kunnioittaa itseään sen verran, että tekevät paikasta, jossa asuvat, sellaisen jota voi sanoa kodiksi. (Tunnen erään kolmikymppisen, joka sanoo edelleen asuntoaan "kämpäksi", eikä ole kuulemma ostanut sinne edes kunnon huonekaluja tai ruokailuvälineitä. Minusta sellainen elämä kuulostaa väkisinkin vähän kurjalta. Kivoja huonekaluja saa kuitenkin vaikka kirpparilta.)

Tietysti on sitten erikseen ihan väliaikaiset asunnot, esim. kesäkämpät, joissa asutaan esim. tietyn parin kuukauden ajanjakson verran. En minäkään niitä kodiksi miellä, mutta ei tarvitse kuin saada kaikki omat tavarat, oma paikka, jokin soppi tai oma huone ja tuntea itsensä kotoisaksi, niin oma asunto on koti.

ViestiLähetetty: 09 Tammi 2008, 21:42
Kirjoittaja Emka
:D :D Sanotaan että : Sitä koirakin kodikseen, missä kolme yötä viettää. :lol: :lol:

Kyllä mullakin koti tää asunto on, kun ei muutakaan kotia ole ollut sitten kuin lapsena. Työelämässä ollessani yritin asunnot laittaa mahdollisimman omannäköisiksi :) jotta olisi viihtyisä.

Nyt olen asunut pisimmillään 16 vuotta samassa asunnossa ja nyt viimeksi tässä asunnossa 7 vuotta, samalla paikkakunnalla kuitenkin. Joten kotihan tämä on :)

ViestiLähetetty: 31 Tammi 2008, 22:18
Kirjoittaja ToBe
Minä olen nykyisessä asunnossani asustellut n puoli vuotta ja tämä kyllä tuntuu ihan kämpältä vielä. Jospa se siitä kun saisi viimeisetkin pahvilaatikot purettua :P

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2008, 12:50
Kirjoittaja Pottu
Mun tuli yhtäkkiä mieleen Anna-kirjoista (L.M. Montgomeryn)Annan ystävä, se vanhempi neiti, joka asui metsän keskellä omassa pikku mökissään. Kerran kun Anna meni sinne, neiti oli kattanut pöydän kahdelle. Ihan vaan huvikseen. Hän oli kuvitellut itselleen kahviseuraa. No, Anna osuikin sitten sattumalta kahviseuraksi.

Kirjaa lukiessa koko tapahtuma tuntui viehättävältä. Ihana pieni metsämökki, jossa asuu herttainen, yksinäinen neiti-ihminen, jolla on mielikuvitusta. Johtuu varmaan siitä, että tapahtuma oli kuvattu kauniisti ja tätä iäkästä neitiä kunnioittaen. Kuvauksesta olisi toki saanut ilkeämielisenkin vaikkapa sanoilla "höperö vanhapiika, jossain metsän keskellä räjähtämispisteessä olevassa mökissään kuvittelee tyhmiä, ja jopa uskoo kuvitelmiinsa."
Taisi siinä Anna-kirjassakin olla henkilöitä, jotka ajattelivat noin tästä Annan ystävästä. (En nyt muista sen neidin nimeä.) Mutta Anna arvosti ja ihaili ystäväänsä, ja erityisen ihastunut Anna oli todetessaan neidin osaavan kuvitella, kuten Anna itsekin kuvitteli. Mielikuvitus onkin monen tylsän hetken pelastus!! Kannattaa aina silloin tällöin paeta arjen tylsyyttä mielikuvituksen ihanaan maailmaan!! Kotiakin voi laittaa, paitsi itseä, niin vaikka sitten mielikuvitusystäviä varten viihtyisäksi.

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2008, 13:07
Kirjoittaja nuusku
Eli voiko äskeisestä arvioida, että jos käyn keittämään kahvit kahta varten ja asettelen mukit pöydälle, niin ovesta astuup sisään Anna-neiti kahvia juomaan.

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2008, 13:26
Kirjoittaja Sinisielu
Joo, täytyypä kokeilla tuollaista mielikuvitus-juttua. Tosin jos lääkärille siitä puhuisi, saisi reseptin kouraansa aika nopeasti. :???:

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2008, 13:33
Kirjoittaja Taavetti
Sinisielu kirjoitti:Joo, täytyypä kokeilla tuollaista mielikuvitus-juttua. Tosin jos lääkärille siitä puhuisi, saisi reseptin kouraansa aika nopeasti. :???:

Sellaistako kuvittelet? Entäs jos lääkäri päin vastoin vähentäisi annoksia? Toki se riippuu lääkäristä, mutta parhaimmilla heistä varmasti riittäisi moisille moelikuvituksille ymmärrystä.Kenties enimmät lääkäreistä olisivat hyvillään.

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2008, 13:53
Kirjoittaja Sinisielu
Taavetti, jos lääkäri on huolissaan siitä, että eläisi joissakin harhoissa, tai ajattelee "asiakkaansa" turvautuvan mielikuvitukseensa liikaa ja näin jättäytyisi aidoista sosiaalisista kontakteista liian syrjään.
Huumorilla mä tuon resepti-asian kirjoitin itse asiassa. :smile:

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2008, 14:04
Kirjoittaja Pottu
Heh, kannattaa kokeilla. Ja ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli ; Höperönähän monikin pitää, jos menee kylillä kertoilemaan, että kattaa pöydän mielikuvitusystävälle! :grin:

ViestiLähetetty: 08 Maalis 2008, 14:45
Kirjoittaja Taavetti
Vaan tiedättekö mitä?
Kun keskustelu meni mielikuvitusystäville pöydän kattamiseen, niin voin kertoa, että eräissä idän uskonnoissa, ainakin meille kohtalaisen lähellä vaikuttavilla ortodokseilla on vuosisatainen tapa kattaa ruokapöytään lautaset kaivatuille, kuolleille perheen jäsenille. Heillä on myös perinteenä tapa mennä haudalle muistelemaan tuonilmaisiin siirtyneitä. Haudalla he aterioivat kotoa tuodun evään kanssa ja uskovat haudalla lepäävien vainajien aterioivan heidän kanssaan.

ViestiLähetetty: 09 Huhti 2008, 08:30
Kirjoittaja Pottu
Upeaa!! :D