VL-FOORUMI

Herra antaa aviopuolison milloin tahtoo ja kenet tahtoo. Jos pyydämme sitä uskossa, Hän kuulee meitä. Ei se puusta putoa syliimme, vaan on lähdettävä liikkeelle. Herra johdattaa kohdalle elämäntoverin, jonka Herra on valinnut, sillä Hän tietää mitä me todella tarvitsemme.

Humilton kirjoitti:Ooh.. Kiitos luottamuksesta. Katsotaan. Olisi hyväksi, jos puhemies tuntisi jollain tasolla kummankin osapuolen. Ennakkotiedoksi, puhemiehenä auttaisin vain osapuolia löytämään keskusteluyhteyden... loput annan jäädä tulevan pariskunnan (?) omaksi huoleksi ja iloksi...

Ehehei se riitä alkuunkaan. Puhemiehen tehtävähän on juuri kosia!!

"Kosinnan aikana puhui ja toimi juuri puhemies. Sulho oli hiljaa, ja usein hänet jätettiin ulos hevosia katsomaan, kunnes hänet kutsuttiin sisään syömään. "

Pottu kirjoitti:Ehehei se riitä alkuunkaan. Puhemiehen tehtävähän on juuri kosia!!

Näinkö yksinkertaista se on? Hankin itselleni puhehenkilön ja sitten osoitan sormella tuo tuossa... mene ja kosi hänet minulle!

Ehei, veliseni... Olet eksynyt kauas Lutherin opetuksista. Hän näet sanoi, että ei ala puhemieheksi ollenkaan. Tutustukoot itse toisiinsa ja sitten syytelköön vain itseään huonosta valinnasta!!

Ite oot pahasti väärässä, jos luulet, että mä oon sun veli!!

Joskus on tuntunu pahalta,kun joku on sanonut:"no,jokos sinä oot löytäny itelles kaverin"? Tai,sitten joku/jotkut vihjanneet siihen malliin,että kyllä tämän ikäisellä pitäis jo poikakaveri olla. Epäuskoset varsinki ihmettelee ja pitää outona ettei tämän ikäinen seurustele!! Sitä on vaan pitäny hienovaraisesti sanoa,että eipä oo sitä oikeaa vielä kohdalle sattunut

Minä oon kuitenkin tähän päivään asti koittanut luotta,että se oikea kyllä tulee kohdalle ilman suurempia ehtimisiä,jos niin on tarkotettu..Oon niin monesti saanu senkin nähdä ja kokea ihan lähipiirissä. Ja siihenki luotan,että kukaan muu ei voi viedä sitä omaa oikeaa,tämänkin olen saanut muutaman kerran nähdä aika läheltä.

Niinhän sitä Raamatussa sanotaan,että yksinäisillä on enemmän lapsia kuin kenelläkään muilla..

Hiljaisin rukouksin olen minäkin pyytänyt itselleni uskovaista puolisoa...

clementsdotter kirjoitti:Mikä sen koskettavampi kerrottava toista ihmistä kohtaan voi olla, kuin että kertoo rakkaudesta häntä kohtaan? Siinä ei ole mitään hävettävää!

Eihän siinä mitää hävettävää ole, mutta joskus voi ujostuttaa...

Humilton kirjoitti:Ehei, veliseni... Olet eksynyt kauas Lutherin opetuksista. Hän näet sanoi, että ei ala puhemieheksi ollenkaan. Tutustukoot itse toisiinsa ja sitten syytelköön vain itseään huonosta valinnasta!!

Näissä internet keskusteluissa ei aina voi nimimerkistä päätellä, kumpaa sukupuolta keskustelukumppani on. Erehdyksiä voi tulla puoleen jos toiseen, minäkin olen erehtynyt siinä asiassa.

anskuliini kirjoitti: Joskus on tuntunu pahalta,kun joku on sanonut:"no,jokos sinä oot löytäny itelles kaverin"?

Tuo on kyllä niin totta.
Tuntuu vielä että monesti kun on itellä just semmonen aika ollu et on ollu helpompi elää tämän "yksinäisyyden kanssa" ja osannu nauttia elämästä niin sitten tulee joku ja alkaa kyseleen että "jokos sulla on joku poika/mies?" tai muuta vastaavaa...
Sitten se asia nousee itellekki taas pintaan ja tulee semmonen epätoivoinen olo..
Vaan päivä kerrallaan on mentävä..
Kun jaksais luottaa Jumalan johdatukseen tässäkin asiassa.

Elena kirjoitti:Oikeastaan on hassua, että aina kun naimattomat puhuvat omasta naimattomuudestaan ja puolison kaipuusta, niin siihen herkästi tullaan muistuttamaan, ettei siinä avioliitossakaan helppoa ole. Puolison kaipuu on ihan normaali asia, kuuluu oikeastaan ihmisen perusluonteeseen, eikä sitä estä se, että on nähnyt normaalia perheiden arkea läheltä.

Joo, minua ihan ärsyttää nuo latteudet, että ei parisuhteessakaan aina ole helppoa ja on niissäkin omat ongelmat. Ei yksinkään ole helppoa. Jos parisuhteessa ei aina ole helppoa niin yksin ei ole juuri koskaan helppoa, ainakaan minulla. Monesti olen ajatellut esim sitä miten helppo olisi päästä seuroihinkin, jos olisi puoliso. Nyt kyselet aina kyytiä ja monesti jäät sitä ilman. Ja minä vaihtaisin juuri tämän tuskallisen yksinäisyyden niihin parisuhteen ongelmiin, koska hyvässä parisuhteessa on aina enemmän sitä onnea kuin ongelmia ja nyt tuntuu, ettei sitä ole yhtään. Tekisi mieli tuollaisten asioiden esittäjiltä kysyä, että onko niin vaikeaa parisuhteessa, että haluaisit ne puolison ja lapset pois elämästäsi. Luulen tietäväni vastauksen. Mutta tämä yksinäisyys on niin vaikeaa, että tämän minä todella haluaisin pois elämästäni.

anskuliini kirjoitti:Joskus on tuntunu pahalta,kun joku on sanonut:"no,jokos sinä oot löytäny itelles kaverin"? Tai,sitten joku/jotkut vihjanneet siihen malliin,että kyllä tämän ikäisellä pitäis jo poikakaveri olla. Epäuskoset varsinki ihmettelee ja pitää outona ettei tämän ikäinen seurustele!! Sitä on vaan pitäny hienovaraisesti sanoa,että eipä oo sitä oikeaa vielä kohdalle sattunut

Tuli tosi paha mieli, kun sairaalassa eräs 18-vuotias tyttö ihmetteli suureen ääneen, etten ole vielä koskaan seurustellut, vaikka olen melkein keski-ikäinen. Sen lisäksi, että tuntui pahalle, kun ihmetellään sitä, etten ole ikinä seurustellut, tuntui pahalle se, että sanottiin jo melkein keski-ikäiseksi. Silloin olin 33-vuotias, itse ainakin määrittäisin keski-ikäiseksi hieman vanhemman henkilön. Olisi tehnyt mieli juosta pitkin sairaalan käytävää ja kiljua.

Mutta minkäpä sille tekee, kun ei anneta niin ei anneta. Ei auta vaikka kuinka itkisi, huutaisi ja potkisi.

Minun kaveri on sanonu monesti, että ei esim. ry:llä voi tutustua. Jos menisin vaikka Helsingin ry:lle miten siellä tutustuisin keneenkään. Pitäisi tuntea joku ja päästä vaikka kylään jonnekin. Mutta jos meidän ry:lle tulee joku, joka istuu yksin etupenkissä, jossa minäkin istun, en näe mitään syytä siihen, ettenkö voisi hänelle jotain sanoa ja yrittää tutustua. Eri asia, jos hänellä on paljon kavereita ja hän istuu heidän kanssa. Ellei sitten satu yksin ottamaan takkia naulakosta. Miksen siinäkin voisi jonkun sanan sanoa? En minä niin toivottoman ujo ole, vaikka hiukan sitä vikaa onkin.

Samainen kaveri sanoo, että netissä vaan voi tutustua. Kysyin, että sano hyvä ihminen missä siellä, kun en minä tiedä. Menen heti sinne, kun sanot missä niitä sinkkuja netissä on. No eipä hän osannut muita uskovaisten paikkoja nimetä kuin ne, jotka minä jo tiesin. Hän sanoi, että on paljon todennäköisempää että netin palstoille tulee joku sinkku kuin että meidän ry:lle joku tulisi. Mutta minä en pidä yhtään mahdollisena sitä, että netissä tutustuisin. Ihan jo siksi, että nimimerkeistä ei tiedä ollenkaan onko kyseessä mies vai nainen. Olen monesti erehtynyt, niinkuin Taavetti. Toisekseen, mistä näillä palstoilla tietää kuka on sinkku, kun ei sitä ole tapana huudella.

Olen vähän tullut siihen tulokseen, että en puolisoa koskaan saa. Kun Jumala ei vain halua.

Joo tuon oon itekki huomannu että, RY:llä ei kyllä tutustu kehenkään jos ei ennestään tunne ketään. Esim. Oulun ry:lle kun menee niin ihan rauhassa saat kyllä yksin istua ei tuu kukaan jutteleen. Mutta itekki oon huomannu ,ko tätä suomen maata oon kierrelly, että pienemmillä ry:llä tutustuu paljon paremmin toisiin uskovaisiin. Tullaan jutteleen ja kysytään kuka oot ym. Paha vain että yleensä näiltä pienemmiltä paikoilta on ne sinkut jo muuttanu pois näihin isompiin kaupunkeihin.... jossa niihin ei pääse tutustuun jos ei tunne ketään ihanaa.....

Muistakaa,että myös meidän "sinkkujen" elämä on yhtä arvokasta kuin perheellistenkin. Itse en vielä ole luovuttanut toivoani asian suhteen,mutta olen pohtinut ja pohjustanut ajatusmaailmaani myös siihen ettei minulla välttämättä koskaan tule olemaan puolisoa ja lapsia...On ollut mukavaa kuunnella seuroissa veljiä,jotka myös saarnoissa ovat muistaneet meitä perheettömiä..Tärkeintä on olla halu pysyä uskomassa ja luottaa Jumalan johdatukseen elämässämme.

minäkää en oo luovuttanut toivoani.

kummitätini löysi omansa nelikymppisenä, ni täs viel 13 vuotta aikaaa löytää/saada tai oma mut toivon että jumala antaisi sen vähän nopeammin mulle ja jos jostai syystä jumala ei näe antaa hyväksi puolioa et antaisi voimaa kestää sen

nyt tavallaan ehkä sellane erilanen ihastuminen, tai siis siin miele erilainen etten ihastunut päätä pahkaa, syynä ehkä se että en antanut luaa tunteilleni ku en heti tienny jos hällä onki joku mutta nyt ehkä sellane pieni ihastuminen. ja tiv et oisko mahollisesti tää sitä johdatusta et tää olis se oikea.

tässä iässä kuitenki jo osaa ajatella ja tietääki et seurusteluaikakaan ei varmastikaa sitä helppoo aina oo. mut ite aattelen että ensin ystävystyä lähemmin ja olla kavereina tai ystävinä ja vasta sen jälkeen jos tuntuu siltä.

kuitenki ku omissa suklaissa ja kaveripiirissäki et toinen aviopuoliso kieltäny uskonsa ni sitä miettii että jos se aviopuoliso jossain vaihees suodaan ni entäs miten sitä sitten jaksaa jos se aviopolio kieltää uskon.

nyt ku tunteet päässeet enempi vallalle ni olen ihastukseni kanssa jopa muutaman sanan vaihtanut ja mulla on sattuneesta syystä hänen numeronsaki. mut ei oikein oo rohkeutta laittaa vietiä et tekis mieli tutustua paremmin. kai nytki tarvis sitä puhemiestä/naista kukas alkaa ? Siis aiemmin oli jo tuo sananvaihti