VL-FOORUMI

Se on tietysti totta, että sitä miettii, että onko sopiva edes naimisiin menemään.

On paljon asioita, mitkä naimisissa ollessa on oltava eri tavalla kuin että nyt yksin ollessa. Jos menee naimisiin, sitoutuu toiseen ja kenties tulevaan perheeseen. Monet asiat muuttuvat. Esimerkiski perheenäidille ei olisi sopivaa, että hän ei juuri olisi kotona hoitamassa lapsia. Eikä perheenisällekkään käypäläisen osa ole sopiva. Sen sijaan vanhanpiian ja -pojan ei tarvitse välittää silleen muista, vaan saa elää vapaata elämää. Ei ole hyvä, jos lapsi sanoo, kuka on tuo, joka käy meillä aina syömässä tms. Kyllä isän ja äidin tulee olla tiiviisti ja paljon kotona, jos perhe tulee. Eikä sellainenkaan naimisissaolo mitään ole, jos ei juurikaan yhdessä olla. Ero varmaan ennen pitkää tulis. Sellanen tapaus tosin on, jossa näkivät aika harvakseltaan, niin lopultahan niille kävikin niin, että erillään asuvat.

Sopeutuminen toiseen aluksi voi olla vaikeaa, en tiijä... tai siihen uuteen tilanteeseen...

Tuleehan niitä aina välillä sellaisiakin ajatuksia. Mahtaako ne yhdellekään sinkulle vieraita olla? Toisaalta, voihan perheellinenkin masentua. Joskus niin pahastikin, ettei pysty lapsista huolehtimaan. Elämä on sellaista
- arvaamatonta - . Voi tulla monenlaista yllättävää eteen.

En silti lähtisi kauheasti sinkkujakaan pelottelemaan tuolla, että miten täydellinen äiti- tai isätyyppi olisi oltava. Sinkku voi olla myös tuleva perheellinen. Ja suurin osa perheellistä on kai jossain elämänsä vaiheessa ollut myös sinkkuja. Ei kai kukaan uskaltaisi naimisiin mennä, jos noin kauheasti rupeaisi vaatimuksia imaan, miten täydellinen on oltava, että soveltuu perheelliseksi.

Lapsille on ehkä ihanne, että vanhemmat ovat mahdollisimman paljon kotona ja lasten kanssa. Sekään ei silti aina ole mahdollista. Onhan tapauksia, että toinen vanhemmista joutuu olemaan matkatöissä. Silloin puolisot näkevät toisiaan harvemmin. Kyllä perhe silti voi ihan onnellinen olla. Olenpa kuullut sanottavan niinkin, että sitä rakkaammalta se toinen sitten tuntuukin pienen erossaolon jälkeen. Ja vielä ; On sellaisiakin perheitä, joissa äiti on töissä ja isä koti-isänä, ja hyvin menee!! Ei saa vähätellä miesten lastenhoito- ja kodinhoitotaitoja!

Mä en haluais ainakaan sellasta miestä, joka olis koko ajan muualla kuin kotona. Ei osallistuisi lastenhoitoon, kodinhoitoon tai mihinkään sellaseen, mitä kotona tehdään. Kävis vain kotona ikään kuin vierailulla. Ei, kiitos!

Tiiän ainakin yhen 6-lapsisen perheen, jossa äiti on töissä ja isä koti-isänä. Isä on myös loistava kokki ja leipuri. Kelpaa äidin tulla väsyneenä kotiin valmiiseen ruokapöytään. Etipä, Saral, samanlainen mies itelles!

meidän äiti on perhepäivähoitaja ja meillä iskä tekee ruoat, leipooki joskus pesee pyykkiä ja tekee kotitöitä imuroi. ja kaikki ihmettelee miten teidän isä? itelle se on iha normaalia. aiheen vierestä mut kuitenki

Tuota noin, oikeastaan haluan sellaisen, joka käy töissä, mutta ei käyttäydy kuitenkaan niin kuin vieras; eli että olisi enimmäkseen kotoa pois. Jos mä synnytän lapsia, niin sitten mies tehköön otsa hiessä töitä. Perheen saa mies elättää mun puolesta. En halua olla sekäettänä, elikkä synnyttäjä ja elättäjä. Tuntuisi liian raskaalta sellainen, ainakin minulle. Sitten, jos ei tuu lapsia, niin sitten voi kattoa tilannetta uudestaan.

Sinisielu kirjoitti:Tuntuu epäoikeudenmukaiselta sellainen, että toiset saavat niin helpon tuntuisesti puolison, monet eivät kerkiä edes 18 täyttää. Toiset sitten elävät tosi pitkään sinkkuna, pettyvät monta kertaa ja vaipuvat masennukseen.

Niin.. Joillakin voi olla kaksi miestä yhtä aikaa. Ei silti, en minä kyllä haluaisi kahta miestä yhtä aikaa pyöritettäväksi, mutta joskus olen vaan leikilläni ajatellut, että ehkä minulle ei sitä miestä juuri siksi ole riittänyt, kun jotkut pitää yhtä aikaa kahta...

Kyllä minun oli aikaisemmin vaikea hyväksyä se, että olen yksin, mutta ei siinä muukaan auttanut, kuin taipua Jumalan tahtoon. Kyllä minä sitä kapinoin Jumalalle, että miksi hän ei kuule minun pyyntöä ja anna minulle puolisoa. Tuntuu, että monta vuotta meni ihan hukkaan siltä osin, että olin masennuksessa oman yksinäisyyden takia, vaikka tosi asiassa olin vielä niin nuori, että hyvin olisin voinut elää onnellisena sinkkuna ja nauttia elämästä. Tuntuu, että parhaat vuodet menivät ohitse huomaamatta. Nyt se sitten kaduttaa, mutta minkä sille enää tekee.

Nyt minä tunnen itseni jo niin vanhaksi, että ei enää ole mahdollista ketään löytää. 10 vuotta sitten sairastuin (ensimmäiset oireet tosin oli jo 4-5 vuotiaana, mutta oikein kunnolla sairastuminen tapahtui '96 kesällä) ja se on muuttanut minua ulkoisesti aika paljon siitä mitä olen luonnostani ollut, mikä on ja on ollut itselle kova paikka. Tunnen olevani vastenmielisen näköinen, enkä uskalla antaa itselleni lupaa edes haaveilla puolisosta. Masennus yksinäisyyden takia on siis muuttunut siltä osin, ettei enää masenna se, ettei ole osunut ketään sopivaa kohdalle, vaan se, ettei enää edes saa antaa itsensä haaveilla siitä. Kuka tällaista haluaa, vajaakuntoista ja elämän murjomaa? En minäkään haluaisi tällaista. Kyllä se masentaa, kun tuntuu, että oma elämä valuu hukkaan. Jos joskus paranen ja minusta tulee oikein ihana ihminen, olen jo liian vanha. Ei sitten ole seurustelussa ja naimsiiin menossa mitään romanttista...

Voi voi, kyllä minulla ainakin on masennusta yksinäisyyden takia. Siitäkin huolimatta, että juuri nyt elämäni ollessa tällaista kuin se nyt on, seurusteleminen ja perheen perustaminen vain sotkisivat asioita. Mutta jos asiani olisivatkin toisin, en suinkaan olisi yksinäisyyteen tyytyväinen...

Anteeksi näin synkeät ajatukset, mutta olihan tuo aihekin sinkun masennus. Ei kai siitä kovin iloisena voi haastaa..

Kaiketi täällä saa synkkiäkin kirjoitella, parempi kirjoittaa, kuin hautoa yksinäisyydessän sisäisessä ahdistuksessa. Ymmärtääkseni täällä saavat myös toiset krjoittaja yrittää lohduttaa pienissä ja suurissa ahdistuksissa elävää. Myötäeläminen ion varmaan sellaista, näin kaukaa siihen pystyy huonosti, pystynee kuitenkin, jos haluaa ja osaa.
Näin Puatin viime kesänä Sotkamossa, olen hänen ulkomuodostaan toista mieltä, kuin hänen äskeisessä viestissään tuli esille. Näytit hyvinkin kelvolisesta ihmiseltä, että nokka pystyyn ja nenä nousuun aivan rohkeasti!

Totta. Vaikeatkin asiat pitää saada käsitellä. Joskus tarvitsee kuuntelijan, kelle purkautua. Itse olen enemmänkin sellainen luonne, joka pahan mielen tullessa menee kuin koira sängyn alle piiloon nuolemaan haavojaan. Mutta lohduttaa tavallaan huomata, ettei ole ainoa outo outoine ajatuksineen, vaan niitä ikäviä tuntemuksia tulee muillekin. Itkukin tekee hyvää. Joskus tekee hyvää itkeä oikein kunnolla. Murehtia vaikka koko vuoden surut kerralla!! Uskomatonta, mutta sellaisen itkuryöpyn jälkeen mieli on parempi. Ihan kuin itku olisi kuitannut pois ne kaikki pahanolontunteet! Saa aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Tai kuten sanonta kuuluu : - Pohjalta on vain yksi tie - ylöspäin!

Kiitos, Taavetti, kannustavista sanoista. Onhan minulla kyllä nenä keskellä naamaa, kaksi silmää, kaksi korvaa ja suu sekä toimivat jäsenet. Sitä vain ehkä itse näkee itsessään sellaisia asioita, joita muut ei huomaa.

Olen kuullut sanonnan, että itku on kuin sisäpesua. Se kuvaa minusta hyvin juuri sitä, kun itku helpottaa sisällä olevaa pahaa oloa. Se ikään kuin pesee ne pois ja vie mennessään.

Saral kirjoitti:Järjellä ajateltuna syy on siinä, että meikäläisissä on enemmän vapaana naisia kuin miehiä. Miesten on helppo sitte käyttää tätä valta-asemaansa hyväksi, kai? Saa katastella ja valita, että kenet ottais.

Niin, ajatellaan niinkin, että mies ottaa ja nainen tulee otetuksi. Tai naista ei huoli kukaan ja mies huolii jonkun jos huolii. Ei me voida ketään ottaa tuosta vain...koska jos rakkautta ei herätetä, sitä ei väkisin oteta. Ja olisinhan minäkin voinut jo kauan sitten "ottaa" jonkun kuin kaupasta ostaen, mutta ei. Ei se onnistu.

Ai?

Jälkeenpäin kuulin, että plikat oli seurapenkis vilkuillu, kunnes yksi oli julistanu, notta toi punakorvanen uus solttupoika on sitte mulle.
Ei auttanu paljo hanttiin pistää, niin viätihin ku kuariämpäriä...

Joku viisas on sanonu, notta miähillä on armonaikaa just niin kauvan kun on intin lomakamppeet päällä

Harasoo!!!

Tää oli hyvä heitto!


...ja onko tuossa kuvassasi tunnelmia nykytilanteesta?

("minä vuan tiskoon astijoeta ja luuvalla lakasen lattijoeta")

Sainpa päivän naurut Kiitoksia.

Saapi kattoo miten tässä itelle vielä käy?? Kirje on kirjoitettuna, huomenna postiin ja sitten, ei muuta kuin jännityksellä odottamaan, mitä sitten 8) 8)

Minä tarvitsisin juuri tuollaisen mutsin ("minä vuan tiskoon astijoeta ja luuvalla lakasen lattijoeta") tapaisen huushollin pitäjän

Kastele kirje hajuvedessä tai ainakin ootekolonissa...vaikutus tehokkaampi

En kehannu laittaa hajuvettä, Mutta kirje lähti maanantaina matkaan

Jännityksellä odotan kommenttia siihen 8)