
Jos haluaa välttää "linjavikoja" on perunalastujen napostelu pidettävä minimissä, niissä tulee piilorasvaa yllättävän runsaasti.
Olen pistänyt itseni kuurille (että koivet jaksaisivat kantaa painoni) ja sain vuodessa painon putoamaan vähän yli 20 kg.
Tässä painossa olin n 5 vuotta sitten, mutta elämän koettelemukset ja liikkumisen rajoitukset ja tietysti ne herkutttelut näkyivät äkkiä vyötärön makkaroissa ym. Kävely oli entistä työläämpää painon oltua ylimmillään joten karsin ruokalistalta kaikki tarpeettoman ja varsinkin ns.herkut. Yllättävän helppoa ja motivoivaa se oli ja nyt mahtuvat ne vaatteet päälle joita haikaillen katselin vielä viime kesänä.
Tammikuun alussa oleva mahatauti vei liki 4 kiloa kun ruokahalu ei ole vieläkään oikein kohdallaan, mutta nyt kun olen taas pystynyt jonkun verran lenkkeilemään huomaan ettei polviin satu niin kuin ennen ja lonkkakin on yllättävän rauhallinen. Selkä vain tuppaa painumaan kumaraan mutta se johtuu siitä luiden haurastumisesta, pituudesta on myös vähentynyt 5 cm johtuen samasta syystä.
Uimapukukin taitaa jo mahtua päälle joten pitäisi suunnistaa naapurikaupunkiin vähän vesijuoksua harrastamaan
