Mooseksen ihmeelle tieteellinen selitys

Sana on vapaa.

ViestiKirjoittaja hepa » 22 Syys 2010, 12:29

2. Moos. 14:
21 Koska Moses ojensi kätensä meren ylitse, antoi Herra vedet juosta pois vahvalla itätuulella koko sen yön; ja teki meren kuiville, ja vedet erkanivat.
22 Ja Israelin lapset kävivät keskeltä merta kuivaa myöten, ja vedet olivat heille niinkuin muuri heidän oikialla ja vasemmalla puolellansa.
-----
Jumala on luomakunnan Herra ja hänelle kaikki on mahdollista, mutta kaikkea ei voi järjellä eikä tieteellisesti selittää.
Jos usko voidaan järjellä selittää, se ei ole enää silloin uskoa.

Hepr. 11:1
Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
29 Uskon kautta kävivät ne Punaisen meren lävitse niinkuin kuivaa maata myöten, jota myös Egyptiläiset koettelivat ja upposivat.

1. Piet. 1:8
Jota te rakastatte, vaikka ette häntä näe, jonka päälle te myös uskotte, ehkette nyt häntä näe, niin te kuitenkin saatte iloita sanomattomalla ja kunniallisella ilolla,

1. Kor. 2:14
Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä, mitkä Jumalan Hengen ovat; sillä ne ovat hänelle hulluus, ja ei taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.
1. Kor. 3:19
Sillä tämän maailman viisaus on hulluus Jumalan tykönä. Sillä kirjoitettu on: hän käsittää taitavat heidän kavaluudessansa,
20 Ja taas: Herra tietää viisasten ajatukset, että ne turhat ovat.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Mooseksen ihmeelle tieteellinen selitys

ViestiKirjoittaja O.M » 24 Syys 2010, 09:20

Mielenkiintoinen artikkeli. On tosiaan mahdollista, että Jumala on käyttänyt normaaleja, itse säätämiään luonnonvoimia (tuulta) meren jakamiseen. Monista muistakin Raamatun kuvailemista tapahtumista, kuten Sodoman ja Gomorran tuhosta, on olemassa uskottavalta kuulostava tieteellinen teoria.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja hepa » 24 Syys 2010, 12:46

Samoin olen jostakin lukenut, että tulivuorenpurkaus mahdollisti seuraavan raamatunkohdan

2. Moos. 13:21
Ja Herra kävi heidän edellänsä päivällä pilven patsaassa, johdattaaksensa heitä tiellä, ja yöllä tulen patsaassa, valistaaksensa heitä vaeltamaan, sekä yöllä että päivällä.

(päivällä savupilvi ja yöllä tulivuorenpurkauksen tuli)
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Humilton » 24 Syys 2010, 23:35

Minusta tiede ja usko ei ole siinä mielessä ristiriidassa, että jompi kumpi olisi totta ja toinen ei. Vuosisatojen kuluessa tiede on selittänyt monta aiemmin ihmeenä tai yliluoinnollisena pidettyä asiaa.

Mutta siinä tiede ja usko ovat siinä ristiriidassa, että tiede ei koskaan voi selittää uskoa. Eikä tiede ole ainakaan vielä osannut selittää esim. maailman syntyä (fysiikan lakien mukaan tyhjästä ei voi syntyä materiaa). Eikä tieteen perusteella voi uskoa Jumalaan.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1127
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

ViestiKirjoittaja mato » 26 Syys 2010, 00:54

Tässä vastikään oli uutisissa, että muuan fyysikko Stephen Hawking kirjoittaa kirjassaan päinvastaista: tyhjästä voi nyhjästä. Hänen mielestään tiede voi selittää maailman synnyn. Voihan sitten aina kysyä, että miten tämmöinen järjestelmä syntyi, mutta samoin uskovaisilta voidaan kysyä, että miten Jumala sitten syntyi.
mato
tosi pirteä
 
Viestit: 314
Liittynyt: 19 Maalis 2008, 22:09

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Syys 2010, 04:29

Jumalan synty opetetaan muistaakseni Athanasiuksen uskontunnustuksessa.

Athanasiuksen tunnustus
Joka ikänänsä tahtoo autuaaksi tulla, niin ennen kaikkea tarvitaan, että hänellä on oikea yhteinen kristillinen usko.
Joka ei sitä täydellisenä ja puhtaana pidä, se ilman epäilystä kadotetuksi tulee iankaikkisesti.
Niin tämä nyt on se oikea yhteinen kristillinen usko, että me yhtä Jumalaa kolminaisuudessa ja kolminaisuutta yhdessä jumaluudessa kunnioitamme.
Ei kuitenkaan persoonia sekoittaen eikä jumalallista olemusta eroittaen.
Sillä toinen on Isän persoona, toinen Pojan ja toinen Pyhän Hengen.
Mutta Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala, yhdenkaltainen kunniassa, yhdenkaltainen iankaikkisessa majesteetissa.
Minkäkaltainen on Isä, senkaltainen on Poika, senkaltainen on myös Pyhä Henki.
Luomaton on Isä, luomaton on Poika, luomaton on Pyhä Henki.
Mittaamaton on Isä, mittamaton on Poika, mittamaton on Pyhä Henki.
Iankaikkinen on Isä, iankaikkinen on Poika, iankaikkinen on Pyhä Henki.
Ja ei kuitenkaan ole kolmea iankaikkista vaan yksi iankaikkinen.
Niin kuin myös ei ole kolmea luomatonta, eikä kolmea mittaamatonta, vaan yksi luomaton ja yksi mittaamaton.
Niin myös kaikkivaltias on Isä, kaikkivaltias on Poika, kaikkivaltias on Pyhä Henki.
Ja ei kuitenkaan kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.
Niin myös Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala.
Ja ei kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala.
Niin myös Isä on Herra, Poika on Herra, Pyhä Henki on Herra.
Ja ei kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Sillä niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä erittäin kunkin persoonan Jumalaksi ja Herraksi tunnustamaan,
niin myös yhteinen kristillinen totuus vaatii meitä erittäin kunkin persoonan Jumalaa eli Herraa nimittämästä.
Isä ei ole yhdestäkään tehty, ei luotu eikä syntynyt.
Poika on ainoastaan Isästä, ei tehty eikä luotu, vaan syntynyt.
Pyhä Henki on Isästä ja Pojasta, ei tehty, eikä luotu eikä syntynyt, vaan uloskäyvä.

Niin on nyt yksi Isä, ei kolmea Isää: yksi Poika, ei kolmea Poikaa; yksi Pyhä Henki, ei kolmea Pyhää Henkeä.
Ja tässä kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona toistansa edellisempi tai jälkimmäisempi, ei yksikään suurempi eikä vähempi toistansa,
Vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä iankaikkiset ja juuri yhdenkaltaiset.
Niin että ylitse kaikkein, niin kuin ennen sanottu on, pitää kolme persoonaa yhdessä Jumaluudessa ja yksi Jumala kolmessa persoonassa palveltaman.
Joka siis tahtoo autuaaksi tulla, hänen pitää tällä muotoa Kolminaisuudesta ajatteleman.
Mutta se on myös tarpeellinen iankaikkiseen autuuteen, että me vahvasti uskomme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulleen.
Niin tämä on nyt se oikea usko, että me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus, Jumalan poika, on Jumala ja ihminen.
Jumala on Hän Isänsä olemisesta ennen kaikkia aikoja iankaikkisesti syntynyt; mutta ihminen on Hän äitinsä olemisesta, ajallisesti syntynyt.
Täysi Jumala ja täysi ihminen, ymmärtäväisen sielun ja ihmisen lihan kanssa.
Isänsä vertainen jumaluuden puolesta ja vähempi Isää ihmisyyden puolesta.
Ja vaikka Hän on Jumala ja ihminen ei kuitenkaan ole kahta vaan yksi Kristus.
Yksi on Hän: ei niin, että jumaluus on muutettu lihaksi; vaan jumaluus on ottanut tykönsä ihmisyyden.
Yksi kaiketi on Hän; ei kahden luonnon sekoituksella; vaan persoona yhteydellä.
Sillä niin kuin ymmärtäväinen sielu ja liha on yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen on yksi Kristus.
Joka meidän autuutemme tähden piinattiin, astui alas helvettiin, kolmantena päivänä nousi ylös kuolleista.
Astui ylös taivaaseen, istuu Isän Jumalan kaikkivaltiaaan oikealla kädellä, sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Jonka tulemiseen kaikkein ihmisten pitää ruumiinensa nouseman ylös ja luvun tekemän omista töistänsä.
Jotka hyvää ovat tehneet, niiden pitää iankaikkiseen elämään käymän; mutta jotka pahaa ovat tehneet; iankaikkiseen tuleen.
Tämä on oikea yhteinen kristillinen usko; joka ei sitä totisesti ja vahvasti usko, ei hän taida autuaaksi tulla.
Jeesuksen nimeen!

''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Olen joidenkin tiedemiesten kuullut selittävän, että kaikki näkyvät ja näkymättömätkin kappaleet olisivat itse asiassa voimalatauksia, jotka käsittämättömän voiman avulla pysyvät koossa. Se käsitys avaa pienen ikkunan Jumalan olemukseenkin, onhan meille opetettu, kuinka Jumala ilmoittaa meille itsensä ennen kaikkea Pyhässä Sanassaan, mutta myös luonnossa, kansojen kohtaloissa jne.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 26 Syys 2010, 11:32

Ymmärtääkseni tähtitieteen/astrofysiikan nykyteorioiden mukaan varsinaisesti tyhjästä ei nyhjäistä. Ajatuksena on, että tilan ulkopuolella ei ole mitään, ei edes tyhjyyttä. Tyhjyyshän on tilaa, jota mikään aine ei ole täyttänyt. Samoin ajan ulkopuolella ei ole mitään aikaa. (Ajattomuus mainitaan usein kirkkoisä Augustinuksen oivallukseksi. Siten sitä voinee pitää hyvin kristillisenä ajatuksena.) Itse olen lukenut yhden Hawkingin teoksen, Ajan lyhyt historia. Se on jonkin verran vanhentunut, koska tähtitiede on sen kirjoittamisen jälkeen ottanut jättiharppauksia. Hawkingilta on sen jälkeen ilmestynyt ainakin yksi kaikille tarkoitettu opus. Monien muiden kiinnostavien kirjojen tapaan se on lukematta.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Re: Mooseksen ihmeelle tieteellinen selitys

ViestiKirjoittaja Simon Flint » 09 Helmi 2016, 21:12

Minulle on vastenmielistä alkaa hakemaan fysikaalisia syitä Raamatun ihmeille. Olivat mitä olivat, Jumala on saanut ne aikaan. Tosin seuratessani Tennevollin säätä kylkijäisenä tulee kuvia maapallolta. Olen katsellut keskelle kaupunkeja revenneitä maanvajoamia Montanassa ja Meksikossa, laajuudeltaan ja syvyydeltään kymmeniä metrejä. Hyvinkin Koora ja sakkinsa olisivat niihin mahtumahtuneet hautautumaan.
Ei tämä ole tiedettä, vaan turha jatinaa.
Simon Flint
perehtynyt
 
Viestit: 76
Liittynyt: 08 Tammi 2016, 17:32


Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron