Väärä profeetta

Sana on vapaa.

Väärä profeetta

ViestiKirjoittaja mies » 27 Loka 2014, 10:17

Eräs entinen helluntailainen, amerikasta, oli aikansa kuluttua mielestänsä mahtava
profeetta, kuin ilmestyskirjan 11.luvun profeetta, joka kertoi olleensa kuin korkealla
vuorella, ja sai tavallaan tulenkin iskemään taivaalta: nimittäin saattoi ennustaa kohdilleen
aurinkomyrskynkin, joita ilmeisesti on mahdoton ennustaa; ja sen oli kertonut yli 50:lle
ihmiselle etukäteen. Hän opiskeli 16 tuntia päivässä (raamattua ja selityksiä) ja oli yli
40 vuotta 'puhunut kielillä'. Hän näki kaikenlaisia näkyjä, ja piti tuota kielillä
puhumista vilppinä.

Mutta jotkut ennustukset osuivat nappiin, jotkut eivät.

3 hänen lastaan ja heidän äitinsä näkivät eräänä yönä unen samanaikaisesti, jossa
tämä profeetta kuoli. Hän näki tämänlaista aika ajoin itsekin: ja sanoma oli:
mene kuolemaan. Hän ja hänen lapsensa siis näin myös unessa näkivät, että hän
kuoli, mutta hän ei ollut kuollut.

Hän ymmärsi lopulta, että jotain oli häneen mennyt, ja hän ajatteli lopulta olevansa
väärä profeetta, ja että Saatana oli häneen mennyt. Muut helluntalaiset pitivät
häntä riivattuna, ja ajoivat hänet liikkeestänsä pois.

Eräänä päivänä hän oli Brazos joen lähellä ja näki näyn:
Ikkuna aikaistiin taivaassa ja hän näki kaksi tornia, jotka olivat tehty peileistä,
ja hän ihmetteli niitä ja yhtäkkiä näki niiden liikkuvan, kuin jättiläinen olisi
kävellyt.

Hän katsoi uudestaan ja näki lasisessa meressä seisovan miljardeja ja miljardeja ihmisiä,
niin ettei niitä voinut laskea.

Hänen katsoessaan lasi meni rikki heidän jalkojen alla ja tulva seurasi heitä. Oli
niin mahtava jyly, ja rikkoutuvan lasin ääni, että hän pelkäsi menettävänsä kuulonsa,
ja muistaa sen rikkoutuvan lasin päiväksi.

Hän katsoi sitä ikään kuin hidastettuna, että jokainen ihminen putosi, mutta siellä
oli enkeleitä leijumassa, ja kun he putosivat, enkelit ottivat kultaisen korvakorun
jokaiselta pudonneelta.

Hän kysyi siltä, joka seisoi hänen vieressään: "mitä nämä enkelit tekevät, miksi he
repivät kullan putoavien korvista"?

Hän vastasi "Nämä olivat Herran palvelijoita jotka olivat isänsä huoneessa, mutta
isä ei pidä heitä yhtään pidempään, ja korvakorut merkitsevät isän ääntä, ja vapautta
jota isä on tarjonnut heille, mutta he halusivat nousta Jumalan yläpuolelle, ja täten
he ovat kaatuneet, kaatuneet."

Katsoin kuinka meri rikkoutui ja meni palasiksi ja taivaan syydet romahtivat alas
ja pudonneet olivat hukkumassa mereen.

Katselin kuinka he hyppivät ja pääsivät saariin, mutta heillä ei ollut apua, tulva
pyyhkäisi heidät mennessään.

Hänen katsoessaan uudestaan, näin kultaisen vuoren joka oli tehty korvakoruista jotka
oli otettu palvelijoilta, ja sanoi itsekseen: "Katso, näin Saatanan kaatuvan kuin
salaman, ja kolmanneksen taivaasta hän otti mukaansa".

Taas hän ihmetteli kultaa ja ihmetteli tulvaa ja kysyi häneltä, joka oli hänen vieressään,
ja hän sanoi "Tulen kertomaan vuoresta ja missä se on, mutta se on vielä salaisuus,
mutta tulva joka pyyhkäisi nämä, se on valheen tulva jota he uskoivat, ja he seisoivat
Jumalaa ja taivaan voimia vastaan, ja he puhuivat ikiaikaista vastaan ja tulva pyyhkäisi heidät,
pyyhkäisi heidät.

Hän oli shokissa ajatuksesta että niin moni hukkui mutta vieressä oleva koski hänen olkapäätänsä
ja sanoi "Älä pelkää, Herra tekee ihmisten kalastajia, ja he heittävät verkkonsa ja saavat
joitakin heistä, katsopa vaikka tuota, hän tulee idästä vaunuillaan ja vedet jakaantuvat
hänen edessään."


En oikeastaan tiedä miksi tämän kirjoitin. Samainen henkilö on katsonut youtubesta
suviseuroja, ja piti näkyä kauniina. Ajattelen, että hän yrittää selvittää kultaisen
vuoren salaisuutta, ja sitä, oliko näky Jumalasta vai Saatanasta.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron